Nyt työkkäri meni liian pitkälle! Pakko ottaa karenssi!
Työkkäri tarjosi 12-tuntisia työvuoroja paikassa, jonne matkustamiseen menee mukamas nippa nappa alle 1,5 tuntia suuntaansa. Mutta kun mukaan lasketaan bussien odotteluajat ja siirtymät pysäkeille/pysäkeiltä, joutuisin käyttämään n. 4-5 tuntia päivässä kodin ja työpaikan välillä päivästä riippuen. Lisäksi työ on fyysisesti rasittavaa - ei mitään maailman raskainta, mutta esim. istumaan pääsee vain tauoilla. Töissä käymiseen kuluisi siis 16-17 tuntia vuorokaudessa ja olisin päivän päätteeksi aivan puhki!
Miten ihmeessä työkkäri kuvittelee, että selviäisin tuollaisesta työstä? Olen 8-vuotiaan pojan yksinhuoltaja ja hyvä jos ehtisin vaihtamaan pyjaman päälle ja nukkumaan ennen kuin täytyy taas lähteä töihin. Miten lapseni pärjäisi niin pitkät päivät yksin kotona, kun en ehtisi edes eväitä laittaa aamulla, mistään muusta puhumattakaan? Miten tällaisesta työstä kieltäytymisestä voidaan rangaista karenssilla???
Kommentit (205)
Siis onko ap työnhakijana eli työkkäri kuvittelee hänen oikeasti haluavan töihin vai onko hän työtön siksi, että siten saa olla pojan kanssa kotona eikä työ edes kiinnosta?
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 07:03"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 06:53"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 06:43"]
Työkkäri tarjosi 12-tuntisia työvuoroja paikassa, jonne matkustamiseen menee mukamas nippa nappa alle 1,5 tuntia suuntaansa. Mutta kun mukaan lasketaan bussien odotteluajat ja siirtymät pysäkeille/pysäkeiltä, joutuisin käyttämään n. 4-5 tuntia päivässä kodin ja työpaikan välillä päivästä riippuen.
[/quote]
Paskapuhetta tuo 12 tuntia! Ja 4-5 tuntia matkoihin menee ainoastaa porvoossa...
[/quote]
Siis haista kuule vittu. Mun työmatka kestää 1h20min per suunta. Menen omalla autolla. Jos menisin julkisilla, kävelisin ensin 4km (40min) sit venaisin junaa 10min, junassa 50min, vaihto 10min, junassa 40min, kävely 2km (20min). 2h50min per suunta, joka aamu ja ilta. Väliin vielä 8,5h työpäivä (8h työtä ja 0,5h ruokista)
[/quote]
Joo,mäkin vähän mietin...Ei taida olla pk-seudun julkisten varassa Ap.Mulla menee työmatkoihin kans 3h päivässä,koska asun Espoossa ja työ toisessa kolkassa Helsingissä...
Päivystysty.Itse tein sellaista ja pisimmilöään 16 h huoto,lepoaika muistaakseni 8 h ja sit taas...Eli just ehti kääntyä kotona,nukkua hetken ja taas...
Ei 8-vuotiasta LASTA voi jättää neljäksi peräkkäiseksi päiväksi pärjäämään yksikseen. Johan on kumma, jos lastensuojelu ei puutu sellaiseen vaikka äiti olisi yöt kotona nukkumassa!
Ap, voisiko tapaamisia muuttaa niin että lapsi olisi isällään nämä sun työpäivät? Se tekisi kuitenkin vaan 12 päivää kuussa. Sitten sullaolisi loppuaika mahdollista panostaa vuorostas lapsen hoitoon.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:16"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 09:49"]
Voi jeesus nyt taas. On olemassa myös ilta- ja jopa yöpäiväkoteja. Jos kunnassasi ei semmoisia ole niin muuta sieltä korvesta johonkin jossa on palveluita tarjolla. Ilmeisesti lapsella ei ole isääkään eikä äitillä ensimmäistäkään kaveria tai sukulaista joka sitä lasta voisi katsoa. Miten avuttomia nää nykyvanhemmat oikein on?
Meinaatko että jokaisesta yksinhuoltajasta joka tekee esim. yövuoroja välillä pitää tehdä lasut? Ei mikään ihme että lastensuojelun virkamiehet ei kerkiä puuttumaan oikeisiin ongelmatapauksiin kun nää somehysteerikot tekee lasuja mitä naurettavimmista asioista. Omg, lapsi yksin kotona pari tuntia koulun jälkeen.
[/quote]
Esim. täällä Vantaan peräkorvessa ei todellakaan kouluikäiset pääse mihinkään vuoropäiväkotiin.
Ja miksiköhän luulet, että hirveä määrä hoitajia vaihtaa alaa kun lapset tulevat kouluikään...? Olen itse yksinhuoltaja, ja todellakin jos jättäisin noi mun alakoululaiset yöksi yksin kun menen töihin niin se olisi lastensuojeluasia.
Ja ihan kaikella ystävyydellä, sun viesteistä kyllä näkee että pienen lapsen liika yksinolo on kehitykselle haitallista.
[/quote]
Muuta sieltä korvestasi sitten paikkaan josta pääsee töihin ja jossa on tarvitsemasi palvelut. Miksi ihmeessä yhteiskunnan pitää elättää yksinhuoltajaa joka omilla valinnoillaan tekee työnsaantinsa mahdollisimman hankalaksi?
Korpeen muuttaminen on oma valinta ja yleensä se merkitsee sitä että silloin on myös auto käytössä jolla pääsee liikkumaan. Samoin korpeen muutettaessa hyväksytään se että sitten järkätään itse hoidot sen mukaan että pääsee työhön.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:32"]

Niin kerrotko missä kunnassa pääsee tuommoinen 8-vuotias vuoropäiväkotiin? Oliko sulla tästä asiasta jotain tietoakin ton asenteen lisäksi?
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 07:55"]Tuo 12 tunnin työaika on yleistymässä ja vaikka joku mamma ei siitä ole kuullut niin kyllä on käytössä. Toki silloin on työpäiviä vähemmän. Kannattaisi aina selvittää asioita ennen kuin leimaa jonkin asian paskapuheeksi tai paljastaa vain oman tyhmyytensä.
[/quote]
Vahinko alapeukku :)
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:36"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:32"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:16"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 09:49"]
Voi jeesus nyt taas. On olemassa myös ilta- ja jopa yöpäiväkoteja. Jos kunnassasi ei semmoisia ole niin muuta sieltä korvesta johonkin jossa on palveluita tarjolla. Ilmeisesti lapsella ei ole isääkään eikä äitillä ensimmäistäkään kaveria tai sukulaista joka sitä lasta voisi katsoa. Miten avuttomia nää nykyvanhemmat oikein on?
Meinaatko että jokaisesta yksinhuoltajasta joka tekee esim. yövuoroja välillä pitää tehdä lasut? Ei mikään ihme että lastensuojelun virkamiehet ei kerkiä puuttumaan oikeisiin ongelmatapauksiin kun nää somehysteerikot tekee lasuja mitä naurettavimmista asioista. Omg, lapsi yksin kotona pari tuntia koulun jälkeen.
[/quote]
Esim. täällä Vantaan peräkorvessa ei todellakaan kouluikäiset pääse mihinkään vuoropäiväkotiin.
Ja miksiköhän luulet, että hirveä määrä hoitajia vaihtaa alaa kun lapset tulevat kouluikään...? Olen itse yksinhuoltaja, ja todellakin jos jättäisin noi mun alakoululaiset yöksi yksin kun menen töihin niin se olisi lastensuojeluasia.
Ja ihan kaikella ystävyydellä, sun viesteistä kyllä näkee että pienen lapsen liika yksinolo on kehitykselle haitallista.
[/quote]
Muuta sieltä korvestasi sitten paikkaan josta pääsee töihin ja jossa on tarvitsemasi palvelut. Miksi ihmeessä yhteiskunnan pitää elättää yksinhuoltajaa joka omilla valinnoillaan tekee työnsaantinsa mahdollisimman hankalaksi?
Korpeen muuttaminen on oma valinta ja yleensä se merkitsee sitä että silloin on myös auto käytössä jolla pääsee liikkumaan. Samoin korpeen muutettaessa hyväksytään se että sitten järkätään itse hoidot sen mukaan että pääsee työhön.
[/quote]
Niin kerrotko missä kunnassa pääsee tuommoinen 8-vuotias vuoropäiväkotiin? Oliko sulla tästä asiasta jotain tietoakin ton asenteen lisäksi?
[/quote]
Kaverin kakara oli yöt hoidossa ihan vantaalla kun kaveri oli yövuorossa. Lapsi oli koulun aloittanut. Voi olla että Vantaa on säästänyt tämänkin palvelun nollille mutta aikanaan se onnistui. Lisäksi lapsen toinen vanhempi hoiti lasta välillä, samoin kaverin puoliso ja vanhemmat.
Hommat tuppaa järjestymään kun niiden haluaa järjestyvän. Jos vaan istua pönötät kotona vaatimassa yhteiskunnalta sitä ja tätä niin harvemmin mikään onnistuu jos et satu asumaan suuren kaupungin keskustassa.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:36"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:32"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:16"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 09:49"]
Voi jeesus nyt taas. On olemassa myös ilta- ja jopa yöpäiväkoteja. Jos kunnassasi ei semmoisia ole niin muuta sieltä korvesta johonkin jossa on palveluita tarjolla. Ilmeisesti lapsella ei ole isääkään eikä äitillä ensimmäistäkään kaveria tai sukulaista joka sitä lasta voisi katsoa. Miten avuttomia nää nykyvanhemmat oikein on?
Meinaatko että jokaisesta yksinhuoltajasta joka tekee esim. yövuoroja välillä pitää tehdä lasut? Ei mikään ihme että lastensuojelun virkamiehet ei kerkiä puuttumaan oikeisiin ongelmatapauksiin kun nää somehysteerikot tekee lasuja mitä naurettavimmista asioista. Omg, lapsi yksin kotona pari tuntia koulun jälkeen.
[/quote]
Esim. täällä Vantaan peräkorvessa ei todellakaan kouluikäiset pääse mihinkään vuoropäiväkotiin.
Ja miksiköhän luulet, että hirveä määrä hoitajia vaihtaa alaa kun lapset tulevat kouluikään...? Olen itse yksinhuoltaja, ja todellakin jos jättäisin noi mun alakoululaiset yöksi yksin kun menen töihin niin se olisi lastensuojeluasia.
Ja ihan kaikella ystävyydellä, sun viesteistä kyllä näkee että pienen lapsen liika yksinolo on kehitykselle haitallista.
[/quote]
Muuta sieltä korvestasi sitten paikkaan josta pääsee töihin ja jossa on tarvitsemasi palvelut. Miksi ihmeessä yhteiskunnan pitää elättää yksinhuoltajaa joka omilla valinnoillaan tekee työnsaantinsa mahdollisimman hankalaksi?
Korpeen muuttaminen on oma valinta ja yleensä se merkitsee sitä että silloin on myös auto käytössä jolla pääsee liikkumaan. Samoin korpeen muutettaessa hyväksytään se että sitten järkätään itse hoidot sen mukaan että pääsee työhön.
[/quote]
Niin kerrotko missä kunnassa pääsee tuommoinen 8-vuotias vuoropäiväkotiin? Oliko sulla tästä asiasta jotain tietoakin ton asenteen lisäksi?
[/quote]
Päivähoitolain mukaan jokaisessa Suomen kunnassa on tuossa tilanteessa järjestettävä jopa 8v lapselle se vuoropäiväkotipaikka. Vanhempien pitää osata vaatia, jos kunta kieltäytyy. Valituksen voi tehdä AVIin ja sitä kautta viimeistään sen paikan saa, jos perustelut kunnossa (esim. yh-vanhempi).

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 09:38"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 09:26"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 09:15"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 09:07"]
8-vuotias on jo koulussa ja sen jälkeen voi mennä esim. päiväkotiin tai muuhun järjestettyyn iltapäivähoitoon. 8-vuotias ei ole mikään sylilapsi jota pitää paapoa ympäri vuorokauden.
[/quote]
Sinulla ei taida olla mitään käsitystä lapsista? Päiväkotiin ei ole mitään asiaa kouluikäisellä, eikä 8-vuotiaille läheskään kaikkialla ole mitään iltapäiväkerhoakaan.
8-vuotias on todella pieni, eikä todellakaan pärjää yksin yömyöhään asti koko ajan. Ap:n kannattaisi nyt ottaa työkkäriin yhteyttä ja huomauttaa, että kyseisessä työssä ei ole yksinhuoltajalle soveltuvat työajat. Ei tuollaiseen ole mikään pakko hakea.
[/quote]
8-vuotias menee toiselle tai kolmannelle luokalle. Itse olin kolmannella luokalla iltapäivät koulun jälkeen kotona tai kavereiden luona. En havainnut että olisi ollut suurempia ongelmia varsinkin kun naapurissa oli kotona yksi tuttu täti jolle voi käydä sanomassa jos tulee jotain oikeita ongelmia.
8-vuotias ei ole pikkukakara, ei tosin aikuinenkaan.
[/quote]
Niin, iltapäivät. Olitko tosiaan yöhön saakka aina yksin? Laitoit itsellesi kaikki ateriat, hoidit läksyt ja pesut ja peittelit itsesi nukkumaan?
Kyllähän se on tänä päivänä lastensuojeluasia, jos 8-vuotias on toistuvasti lähes täysin yksin itsestään vastuussa.
[/quote]
Voi jeesus nyt taas. On olemassa myös ilta- ja jopa yöpäiväkoteja. Jos kunnassasi ei semmoisia ole niin muuta sieltä korvesta johonkin jossa on palveluita tarjolla. Ilmeisesti lapsella ei ole isääkään eikä äitillä ensimmäistäkään kaveria tai sukulaista joka sitä lasta voisi katsoa. Miten avuttomia nää nykyvanhemmat oikein on?
Meinaatko että jokaisesta yksinhuoltajasta joka tekee esim. yövuoroja välillä pitää tehdä lasut? Ei mikään ihme että lastensuojelun virkamiehet ei kerkiä puuttumaan oikeisiin ongelmatapauksiin kun nää somehysteerikot tekee lasuja mitä naurettavimmista asioista. Omg, lapsi yksin kotona pari tuntia koulun jälkeen.
[/quote]
Jaa, mistäköhän kunnassa koululaiset pääsevät päiväkotiin? Enpä ole koskaan kuullut moisesta.
Mutta selvästi vain provosoit.
Vai että 8-vuotias päiväkotiin. :D
Olette huvittavia. Vuoropäivähoito maksaa sen verran paljon, että yhteiskunta jäisi tuossa järjestelyssä tappiolle. Ap:n maksamat kunnallisverot eivät millään riittäisi siihen. Lisäksi niillä samoilla veroilla pitää maksaa lapsen koulunkäyntikin.
Miksi työttömän pitäisi ottaa mahdollisimman hankalan ja kalliin matkan päästä töitä vastaan? Siihen on varmasti joku tulokas lähempääkin. Mutta ei, helsinkiläisten työttömien pitäisi lähteä töihin Hämeenlinnaan ja vastaavasti hämeenlinnalaisten työttömien tulla Helsinkiin. Järki hoi?
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:50"]

Sehän vasta tuleekin halvaksi jos myös se yh-vanhempi makaa kotonaan yhteiskunnan varoilla. Tai ehkä molemmat vanhemmat. Onneksi budjettivaje on vain jotain 10 miljardia vuodessa joten hyvinhän tästä on varaa tukea laiskoja äityleitä jotka ei halua edes yrittää ylläpitää omaa perhettään.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:55"]

Mitä valitat? Jos se yh-äiti ottaa työn vastaan, joku muu jää kuitenkin kotiin makaamaan yhteiskunnan varoilla. Luultavasti joku sellainen, jolla ei ole lapsia joille täytyisi järjestää kallista vuoropäivähoitoa...
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 11:30"]

Laskitkohan tuota nyt loppuun asti. Siis äiti menee töihin ja saa palkkaa. Eli äiti ei saa enää sossutukea eikä työttömyyskorvausta eikä asumistukea. Lapselle pitää järkätä hoito joiksikin illoiksi, ja se on kunnan ongelma. Näissä hoitopaikoissa on muitakin lapsia joten pelkästään yhden lapsen vanhempien verovaroista niitä ei makseta. Muutenkin on turha laskea jonkun lakisääteisen palvelun kustannuksia pelkästään sen käyttäjien veroista maksettavaksi. Monestikin joku saa verovaroin maksettua palvelua paljon yli sen mitä itse maksaa veroja, esim. tehohoitotapauksissa. Toisaalta jos kunnan on se palvelu tarvittaessa järjestettävä, niin silloin kunnan on se palvelu tarvittaessa järjestettävä.
Lapsi käy koulua joka tapauksessa joten sen kustannuksia on turha tuoda tähän.
Miten helvetissä saat tuosta laskelmasta sellaisen tuloksen että maksaa yhteiskunnalle enemmän että äiti on töissä kuin on kotona lorvimassa ja nauttimassa täysiä tukiaisia.
Muutenkin nykyisin on tavoitteena aktivoida näitä kotona kroonisesti lorvijoita koska kotona vuosia lorvineen on vaikea henkisesti sopeutua työntekoon sitten kun tulee siihen mahdollisuus.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:47"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:36"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:32"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:16"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 09:49"]
Voi jeesus nyt taas. On olemassa myös ilta- ja jopa yöpäiväkoteja. Jos kunnassasi ei semmoisia ole niin muuta sieltä korvesta johonkin jossa on palveluita tarjolla. Ilmeisesti lapsella ei ole isääkään eikä äitillä ensimmäistäkään kaveria tai sukulaista joka sitä lasta voisi katsoa. Miten avuttomia nää nykyvanhemmat oikein on?
Meinaatko että jokaisesta yksinhuoltajasta joka tekee esim. yövuoroja välillä pitää tehdä lasut? Ei mikään ihme että lastensuojelun virkamiehet ei kerkiä puuttumaan oikeisiin ongelmatapauksiin kun nää somehysteerikot tekee lasuja mitä naurettavimmista asioista. Omg, lapsi yksin kotona pari tuntia koulun jälkeen.
[/quote]
Esim. täällä Vantaan peräkorvessa ei todellakaan kouluikäiset pääse mihinkään vuoropäiväkotiin.
Ja miksiköhän luulet, että hirveä määrä hoitajia vaihtaa alaa kun lapset tulevat kouluikään...? Olen itse yksinhuoltaja, ja todellakin jos jättäisin noi mun alakoululaiset yöksi yksin kun menen töihin niin se olisi lastensuojeluasia.
Ja ihan kaikella ystävyydellä, sun viesteistä kyllä näkee että pienen lapsen liika yksinolo on kehitykselle haitallista.
[/quote]
Muuta sieltä korvestasi sitten paikkaan josta pääsee töihin ja jossa on tarvitsemasi palvelut. Miksi ihmeessä yhteiskunnan pitää elättää yksinhuoltajaa joka omilla valinnoillaan tekee työnsaantinsa mahdollisimman hankalaksi?
Korpeen muuttaminen on oma valinta ja yleensä se merkitsee sitä että silloin on myös auto käytössä jolla pääsee liikkumaan. Samoin korpeen muutettaessa hyväksytään se että sitten järkätään itse hoidot sen mukaan että pääsee työhön.
[/quote]
Niin kerrotko missä kunnassa pääsee tuommoinen 8-vuotias vuoropäiväkotiin? Oliko sulla tästä asiasta jotain tietoakin ton asenteen lisäksi?
[/quote]
Päivähoitolain mukaan jokaisessa Suomen kunnassa on tuossa tilanteessa järjestettävä jopa 8v lapselle se vuoropäiväkotipaikka. Vanhempien pitää osata vaatia, jos kunta kieltäytyy. Valituksen voi tehdä AVIin ja sitä kautta viimeistään sen paikan saa, jos perustelut kunnossa (esim. yh-vanhempi).
[/quote]
No siitähän onkin hirveesti apua, jos oikeus päivähoitopaikkaan myönnetään kuukausien valitusrumban jälkeen. Lapsi on siinä vaiheessa otettu jo huostaan.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 11:40"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 11:30"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:55"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 10:50"]
Vai että 8-vuotias päiväkotiin. :D
Olette huvittavia. Vuoropäivähoito maksaa sen verran paljon, että yhteiskunta jäisi tuossa järjestelyssä tappiolle. Ap:n maksamat kunnallisverot eivät millään riittäisi siihen. Lisäksi niillä samoilla veroilla pitää maksaa lapsen koulunkäyntikin.
Miksi työttömän pitäisi ottaa mahdollisimman hankalan ja kalliin matkan päästä töitä vastaan? Siihen on varmasti joku tulokas lähempääkin. Mutta ei, helsinkiläisten työttömien pitäisi lähteä töihin Hämeenlinnaan ja vastaavasti hämeenlinnalaisten työttömien tulla Helsinkiin. Järki hoi?
[/quote]
Sehän vasta tuleekin halvaksi jos myös se yh-vanhempi makaa kotonaan yhteiskunnan varoilla. Tai ehkä molemmat vanhemmat. Onneksi budjettivaje on vain jotain 10 miljardia vuodessa joten hyvinhän tästä on varaa tukea laiskoja äityleitä jotka ei halua edes yrittää ylläpitää omaa perhettään.
[/quote]
Mitä valitat? Jos se yh-äiti ottaa työn vastaan, joku muu jää kuitenkin kotiin makaamaan yhteiskunnan varoilla. Luultavasti joku sellainen, jolla ei ole lapsia joille täytyisi järjestää kallista vuoropäivähoitoa...
[/quote]
Laskitkohan tuota nyt loppuun asti. Siis äiti menee töihin ja saa palkkaa. Eli äiti ei saa enää sossutukea eikä työttömyyskorvausta eikä asumistukea. Lapselle pitää järkätä hoito joiksikin illoiksi, ja se on kunnan ongelma. Näissä hoitopaikoissa on muitakin lapsia joten pelkästään yhden lapsen vanhempien verovaroista niitä ei makseta. Muutenkin on turha laskea jonkun lakisääteisen palvelun kustannuksia pelkästään sen käyttäjien veroista maksettavaksi. Monestikin joku saa verovaroin maksettua palvelua paljon yli sen mitä itse maksaa veroja, esim. tehohoitotapauksissa. Toisaalta jos kunnan on se palvelu tarvittaessa järjestettävä, niin silloin kunnan on se palvelu tarvittaessa järjestettävä.
Lapsi käy koulua joka tapauksessa joten sen kustannuksia on turha tuoda tähän.
Miten helvetissä saat tuosta laskelmasta sellaisen tuloksen että maksaa yhteiskunnalle enemmän että äiti on töissä kuin on kotona lorvimassa ja nauttimassa täysiä tukiaisia.
Muutenkin nykyisin on tavoitteena aktivoida näitä kotona kroonisesti lorvijoita koska kotona vuosia lorvineen on vaikea henkisesti sopeutua työntekoon sitten kun tulee siihen mahdollisuus.
[/quote]
Minä luulen, että sinun mahdollisilla työtovereillasi on todella raskasta henkisesti. Sen verran hankalalta ihmiseltä vaikutat.
Tavallaan täällä av:lla saa hyvän kuvan tavallisten suomalaisten henkisestä tilasta. Esim mammoille on näemmä aika tavallista kuvitella että kotona voi lorvia hyvällä omallatunnolla työttömyyskorvauksilla jonnekin lapsen täysi-ikäisyyteen asti.
14 sillehän tulee karenssi, jos irtisanoo itsensä koeajan lopussa. Miksi neuvot noin.