Kun kysyt lapsen koulupäivästä... Emmä tiedä, emmä muista, ei mitään, kaikenlaista

Älä kysy tuota heti koulun loputtua, vaan vasta kun lapsi on saanut vähän hengähtää. Monelle lapselle satojen lapsien lattiakanala on uuvuttava kysymys ja kotiin päästessä ensimmäinen ajatus koskee vessaan menemistä, sohvalla makaamista tai verensokerin nostoa välipalan merkeissä. Silloin sosiaalisuusvaatimus voi olla liikaa. Käytännön juttu, kuten kysymys päivän ruuasta, pitäisi voida hoitaa. Mutta muuten lapsen pää voi olla liian tukossa, etenkin jos sinulla on ääneen sanomaton vaatimus siitä että jos lapsi kertoo mitään, niin pitää olla valmis rupattelemaan oikein kunnolla ja väsymystäkään ei saisi näyttää, vaan pitäisi olla iloinen ja pirteäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun 48v mies vastailee samalla tavalla. 

Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....

Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?

Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä. 

Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?

Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että:  miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?

Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta. 

Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.

Niin, SUN mieltä. Koeta nyt takoa sinne kaaliisi, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Kaikki eivät halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Yhtälailla lapsissa voi olla niitä, jotka eivät halua kerrata koulupäivää enää uusintana kotona. Etenkin, jos koulussa ei ole kivaa, ei taatusti halua enää kotona sitä muistella. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää, että on myös muita näkemyksiä kuin omanne. Se on kohteliasta, että huomioi erilaiset näkemykset.  

Sitten pitää sanoa, että en halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Se on ihan ok ja normaalia sanoa noin. Toiset eivät edes saa puhua töistään kotona. Mutta se pitää kertoa.

Jos lapsella ei ole koulussa kivaa, se on asia, joka vanhemman pitää tietää. Vanhempi on vastuussa lapsestaan, ja siksi vanhemman pitää tietää, mitä siellä koulussa tapahtuu. Oli se sitten lapsesta kivaa tai ei.

Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia. Ei lapsi välttämättä syystä tai toisesta uskalla/halua kertoa kaikkea kotona. Ja tenttaaminen ja vaatiminen vain pahentaa tilannetta. On hyvä, että olette kiinnostuneita lasten kuulumisista, mutta yrittäkää edes ymmärtää sitäkin puolta, jos lapsi ei jaksa vastailla hänen mielestään tarpeettomiin kysymyksiin. Lapsellakin on oikeus pitää joitain asioita ihan omana tietonaan. Se ei maailmaa kaada, jos et saa tietää, oliko tänään koulussa kalapuikkoja vai lihapullia. 

Ei voi olettaa, että lapsi ymmärtää, mitkä kysymykset ovat oleellisia ja mitkä tarpeettomia. Lapselle voi selittää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen koulupäivästä ja siitä, mitä koulussa tapahtuu, koska vanhempi ei ole siellä mukana.

Ei se, että kysyy lapselta asioita, tarkoita, etteikö lapsi saa tai voi pitää asioita omana tietonaan. Edelleen lapsi voi valita ihan itse, mitä kertoo.

Olennaista tässä ei ole tietää, mitä koulussa on ollut ruokana, vaan se, että aloitetaan keskustelu jostain. Keskustelu alkaa jostain asiasta. Se alkaa harvemmin jostain tärkeästä. Yleensä siirrytään jostain melko triviaalista asiasta tärkeämpään. Joskus ei siirrytä, vaan puhutaan vain ne triviaalit asiat. Mutta keskusteluyhteyden pitäminen auki on tärkeää.

Huom! Lainaamassasi viestissä puhuttiin LAPSEN MIELESTÄ tarpeettomista kysymyksistä. Sinä et voi määritellä, mikä on lapsen mielestä tarpeetonta ja mikä ei. Lapsella on oikeus omaan mielipiteeseensä. 

Juu, en voi päättää lapsen puolesta, mitä hän ajattelee. Lapsi kuitenkin on vielä lapsi, eli ei näe asioita kovin laajassa kontekstissa. Lapsi voi olla sitä mieltä, että läksyjen tekeminen on tarpeetonta, tai että koko päivän voi pelata. Minä olen aikuisena eri mieltä asiasta. Lapsi ei voi määritellä, mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. Se on yksinkertaisesti liian suuri vastuu hänelle. Ja tämä sama pätee kysymyksiinkin. Minusta on tärkeää tietää siitä, miten lapsi viihtyy koulussa.

Sori nyt vaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, onko sinulle tärkeää lapsen viihtyminen. Jos lapsi ei sinulle halua vastata, hän ei vastaa. Lapsi ei ole mikään tahdoton olento, jonka pitää kaikessa toimia aikuisen päättämällä tavalla. 

Miten sillä ei ole mitään merkitystä, voisitko perustella?

(Mun lapset kyllä vastaavat mulle. Mutta me ollaan yhdessä harjoiteltu myös keskustelemista.)

Kerroin jo. 

P.S. Sinun lapsesi eivät ole sama asia kuin kaikki lapset

Minusta sinä et oikein osannut perustella sitä. Kerroit, että lapsi voi kokea kysymykset tarpeettomiksi, mutta niin lapsi voi kokea myös läksyjen teon tai koulussa käymisen tarpeettomaksi. Mennäänkö silloinkin lapsen päätöksen mukaan?

Mä olen kertonut omille lapsilleni, miksi kyselen heiltä koulusat. Olen selittänyt, että mun on heidän vanhempanaan tärkeä tietää, miten he viihtyvät koulussa, kun en ole siellä heidän kanssaan. Olemme siis keskustelleet asiasta ja he ovat ymmärtäneet syyt, miksi kysyn koulukuulumisia.

Minäminäminäminä. Minunmielipiteeniminunmielipiteeni. Etkö oikeasti huomaa, että puhut kokoajan vain omasta näkökulmastasi edes yrittämättä käsittää toisenlaisia näkökulmia?

Oletko sinä yrittänyt ymmärtää mielestäsi sitä näkökulmaa, että vastuullisen vanhemman on yritettävä muodostaa edes jonkinlainen kuva lapsen kouluviihtymisestä? Millaisilla keinoilla sinä sen toteuttaisit, jos et voisi kysyä lapselta koulusta?

Oletko myöskään pohtinut sitä näkökulmaa, että lapsen ei voi olettaakaan kantavan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja siis tunnistavan niitä asioita, joita vanhempien on tärkeä tietää?

Juuri tuollaisen kyselyikää potevan aikuisen lapset ahdistuvat ja voivat huonosti. Ei vaan jaksa, kun koko ajan joku pommittaa kysymyksillä. 

t. tuollaisen äidin lapsi, joka viivytteli tahallaan koulumatkalla, jotta saisi olla rauhassa

Mitä jos kysyisit, millaisia minun lapseni ovat ja miten he voivat sen sijaan, että keksit omiasi? 

Sanotko nyt tosissasi, että minun aito kokemukseni on keksittyä juttua? Oletkin k'sipäisempi kuin luulinkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun 48v mies vastailee samalla tavalla. 

Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....

Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?

Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä. 

Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?

Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että:  miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?

Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta. 

Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.

Niin, SUN mieltä. Koeta nyt takoa sinne kaaliisi, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Kaikki eivät halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Yhtälailla lapsissa voi olla niitä, jotka eivät halua kerrata koulupäivää enää uusintana kotona. Etenkin, jos koulussa ei ole kivaa, ei taatusti halua enää kotona sitä muistella. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää, että on myös muita näkemyksiä kuin omanne. Se on kohteliasta, että huomioi erilaiset näkemykset.  

Sitten pitää sanoa, että en halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Se on ihan ok ja normaalia sanoa noin. Toiset eivät edes saa puhua töistään kotona. Mutta se pitää kertoa.

Jos lapsella ei ole koulussa kivaa, se on asia, joka vanhemman pitää tietää. Vanhempi on vastuussa lapsestaan, ja siksi vanhemman pitää tietää, mitä siellä koulussa tapahtuu. Oli se sitten lapsesta kivaa tai ei.

Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia. Ei lapsi välttämättä syystä tai toisesta uskalla/halua kertoa kaikkea kotona. Ja tenttaaminen ja vaatiminen vain pahentaa tilannetta. On hyvä, että olette kiinnostuneita lasten kuulumisista, mutta yrittäkää edes ymmärtää sitäkin puolta, jos lapsi ei jaksa vastailla hänen mielestään tarpeettomiin kysymyksiin. Lapsellakin on oikeus pitää joitain asioita ihan omana tietonaan. Se ei maailmaa kaada, jos et saa tietää, oliko tänään koulussa kalapuikkoja vai lihapullia. 

Ei voi olettaa, että lapsi ymmärtää, mitkä kysymykset ovat oleellisia ja mitkä tarpeettomia. Lapselle voi selittää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen koulupäivästä ja siitä, mitä koulussa tapahtuu, koska vanhempi ei ole siellä mukana.

Ei se, että kysyy lapselta asioita, tarkoita, etteikö lapsi saa tai voi pitää asioita omana tietonaan. Edelleen lapsi voi valita ihan itse, mitä kertoo.

Olennaista tässä ei ole tietää, mitä koulussa on ollut ruokana, vaan se, että aloitetaan keskustelu jostain. Keskustelu alkaa jostain asiasta. Se alkaa harvemmin jostain tärkeästä. Yleensä siirrytään jostain melko triviaalista asiasta tärkeämpään. Joskus ei siirrytä, vaan puhutaan vain ne triviaalit asiat. Mutta keskusteluyhteyden pitäminen auki on tärkeää.

Huom! Lainaamassasi viestissä puhuttiin LAPSEN MIELESTÄ tarpeettomista kysymyksistä. Sinä et voi määritellä, mikä on lapsen mielestä tarpeetonta ja mikä ei. Lapsella on oikeus omaan mielipiteeseensä. 

Juu, en voi päättää lapsen puolesta, mitä hän ajattelee. Lapsi kuitenkin on vielä lapsi, eli ei näe asioita kovin laajassa kontekstissa. Lapsi voi olla sitä mieltä, että läksyjen tekeminen on tarpeetonta, tai että koko päivän voi pelata. Minä olen aikuisena eri mieltä asiasta. Lapsi ei voi määritellä, mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. Se on yksinkertaisesti liian suuri vastuu hänelle. Ja tämä sama pätee kysymyksiinkin. Minusta on tärkeää tietää siitä, miten lapsi viihtyy koulussa.

Sori nyt vaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, onko sinulle tärkeää lapsen viihtyminen. Jos lapsi ei sinulle halua vastata, hän ei vastaa. Lapsi ei ole mikään tahdoton olento, jonka pitää kaikessa toimia aikuisen päättämällä tavalla. 

Miten sillä ei ole mitään merkitystä, voisitko perustella?

(Mun lapset kyllä vastaavat mulle. Mutta me ollaan yhdessä harjoiteltu myös keskustelemista.)

Kerroin jo. 

P.S. Sinun lapsesi eivät ole sama asia kuin kaikki lapset

Minusta sinä et oikein osannut perustella sitä. Kerroit, että lapsi voi kokea kysymykset tarpeettomiksi, mutta niin lapsi voi kokea myös läksyjen teon tai koulussa käymisen tarpeettomaksi. Mennäänkö silloinkin lapsen päätöksen mukaan?

Mä olen kertonut omille lapsilleni, miksi kyselen heiltä koulusat. Olen selittänyt, että mun on heidän vanhempanaan tärkeä tietää, miten he viihtyvät koulussa, kun en ole siellä heidän kanssaan. Olemme siis keskustelleet asiasta ja he ovat ymmärtäneet syyt, miksi kysyn koulukuulumisia.

Minäminäminäminä. Minunmielipiteeniminunmielipiteeni. Etkö oikeasti huomaa, että puhut kokoajan vain omasta näkökulmastasi edes yrittämättä käsittää toisenlaisia näkökulmia?

Oletko sinä yrittänyt ymmärtää mielestäsi sitä näkökulmaa, että vastuullisen vanhemman on yritettävä muodostaa edes jonkinlainen kuva lapsen kouluviihtymisestä? Millaisilla keinoilla sinä sen toteuttaisit, jos et voisi kysyä lapselta koulusta?

Oletko myöskään pohtinut sitä näkökulmaa, että lapsen ei voi olettaakaan kantavan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja siis tunnistavan niitä asioita, joita vanhempien on tärkeä tietää?

Juuri tuollaisen kyselyikää potevan aikuisen lapset ahdistuvat ja voivat huonosti. Ei vaan jaksa, kun koko ajan joku pommittaa kysymyksillä. 

t. tuollaisen äidin lapsi, joka viivytteli tahallaan koulumatkalla, jotta saisi olla rauhassa

Mitä jos kysyisit, millaisia minun lapseni ovat ja miten he voivat sen sijaan, että keksit omiasi? 

Minua ei kiinnosta v¨ttuakaan, millaisia sinun lapsesi ovat. Eihän sinuakaan näy kiinnostavan kenenkään muun kuin oman perheesi asiat. Niin metsä vastaa....

Jos sinua ei lainkaan kiinnosta, millaisia lapseni ovat, miksi sitten kuvittelet mielessäsi, millaisia he ovat ja sitten kirjoitat sen keskustelupalstalle? 

Mä olen mielestäni kirjoittanut aika yleisesti asioista, mutta ottanut esimerkiksi myös oman perheeni asioita. Siksi ihmettelenkin nyt, miksi väität, ettei mua kiinnosta kuin oman perheeni asiat.

En myöskään ymmärrä, mihin tuo "metsä vastaa..." tässä keskustelussa viittaa.

Kauheasti näsäviisaita ja vihaisia ihmisiä täällä vänkäämässä kaikesta.

Minua kiinnostaa myös mitä lapsi on syönyt koulussa, toki voin katsoa sen netistä mutta minusta on kivempi että osoitan lapselleni kysymyksellä että minua kiinnostaa hänen mielipide siitä ruoasta ja söikö hän sitä tarpeeksi. Samalla varmistan etten tee samaa ruokaa kotona. Vähän ikävää lapselle jos koulussa oli kalapuikkoja ja kotona samaa tavaraa. Samalla tiedän myös kuinka tuhtia välipalaa hän kaipaa koulun jälkeen.

On myös ihan hyvä opetella vuorovaikutus taitoja ihan ala-asteelta lähtien. Ei se oli urkkimista jos äitiä kiinnostaa lapsen päivä ja siihen nyt täytyisi osata jotain pientä vastata, ja jos äiti auttaa keskustelua kysymällä jatko kysymyksen "leikitkö Topin kanssa välitunnilla vai pelasitteko jalkapalloa Eetun kanssa" niin sehän on vaan hyvä asia.

Meillä harjoitellaan vielä 8v kanssa kun vastaukset ovat usein "en tiedä, en muista" mutta tästä pääsee vaan ylöspäin :)

Meillä on tapana päivällisellä vuorotellen kertoa omaata päivästään; mitä kivaa jäi mieleen. Tää on ihan kiva tapa ja tulee siinä kivasti saatua koko perheen kuulumiset puolin ja toisin.

Vastaukset useimmiten on jotakin tän suuntaista

- pelattiin välkällä jalkapalloa, kaaduin ja polveen sattu (10v)

- näin koulumatkalla oravan, voidaanko ostaa sille pähkinöitä (7v)

- olin ulkona ja sitten piti mennä lepäämään (4v)

Pääasia, että jokainen sanoo jotakin, tulee kuulluksi = saa tuntea, että juuri hänen elämänsä on tärkeä ja kiinnostava. Joskus ei tuu mitään mieleen, ja sekin on ok. Sitten hyväksytään se, eikä lähdetä kyselemään. Joskus on vaan huono päivä tai väsyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun 48v mies vastailee samalla tavalla. 

Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....

Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?

Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä. 

Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?

Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että:  miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?

Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta. 

Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.

Niin, SUN mieltä. Koeta nyt takoa sinne kaaliisi, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Kaikki eivät halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Yhtälailla lapsissa voi olla niitä, jotka eivät halua kerrata koulupäivää enää uusintana kotona. Etenkin, jos koulussa ei ole kivaa, ei taatusti halua enää kotona sitä muistella. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää, että on myös muita näkemyksiä kuin omanne. Se on kohteliasta, että huomioi erilaiset näkemykset.  

Sitten pitää sanoa, että en halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Se on ihan ok ja normaalia sanoa noin. Toiset eivät edes saa puhua töistään kotona. Mutta se pitää kertoa.

Jos lapsella ei ole koulussa kivaa, se on asia, joka vanhemman pitää tietää. Vanhempi on vastuussa lapsestaan, ja siksi vanhemman pitää tietää, mitä siellä koulussa tapahtuu. Oli se sitten lapsesta kivaa tai ei.

Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia. Ei lapsi välttämättä syystä tai toisesta uskalla/halua kertoa kaikkea kotona. Ja tenttaaminen ja vaatiminen vain pahentaa tilannetta. On hyvä, että olette kiinnostuneita lasten kuulumisista, mutta yrittäkää edes ymmärtää sitäkin puolta, jos lapsi ei jaksa vastailla hänen mielestään tarpeettomiin kysymyksiin. Lapsellakin on oikeus pitää joitain asioita ihan omana tietonaan. Se ei maailmaa kaada, jos et saa tietää, oliko tänään koulussa kalapuikkoja vai lihapullia. 

Ei voi olettaa, että lapsi ymmärtää, mitkä kysymykset ovat oleellisia ja mitkä tarpeettomia. Lapselle voi selittää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen koulupäivästä ja siitä, mitä koulussa tapahtuu, koska vanhempi ei ole siellä mukana.

Ei se, että kysyy lapselta asioita, tarkoita, etteikö lapsi saa tai voi pitää asioita omana tietonaan. Edelleen lapsi voi valita ihan itse, mitä kertoo.

Olennaista tässä ei ole tietää, mitä koulussa on ollut ruokana, vaan se, että aloitetaan keskustelu jostain. Keskustelu alkaa jostain asiasta. Se alkaa harvemmin jostain tärkeästä. Yleensä siirrytään jostain melko triviaalista asiasta tärkeämpään. Joskus ei siirrytä, vaan puhutaan vain ne triviaalit asiat. Mutta keskusteluyhteyden pitäminen auki on tärkeää.

Huom! Lainaamassasi viestissä puhuttiin LAPSEN MIELESTÄ tarpeettomista kysymyksistä. Sinä et voi määritellä, mikä on lapsen mielestä tarpeetonta ja mikä ei. Lapsella on oikeus omaan mielipiteeseensä. 

Juu, en voi päättää lapsen puolesta, mitä hän ajattelee. Lapsi kuitenkin on vielä lapsi, eli ei näe asioita kovin laajassa kontekstissa. Lapsi voi olla sitä mieltä, että läksyjen tekeminen on tarpeetonta, tai että koko päivän voi pelata. Minä olen aikuisena eri mieltä asiasta. Lapsi ei voi määritellä, mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. Se on yksinkertaisesti liian suuri vastuu hänelle. Ja tämä sama pätee kysymyksiinkin. Minusta on tärkeää tietää siitä, miten lapsi viihtyy koulussa.

Sori nyt vaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, onko sinulle tärkeää lapsen viihtyminen. Jos lapsi ei sinulle halua vastata, hän ei vastaa. Lapsi ei ole mikään tahdoton olento, jonka pitää kaikessa toimia aikuisen päättämällä tavalla. 

Miten sillä ei ole mitään merkitystä, voisitko perustella?

(Mun lapset kyllä vastaavat mulle. Mutta me ollaan yhdessä harjoiteltu myös keskustelemista.)

Kerroin jo. 

P.S. Sinun lapsesi eivät ole sama asia kuin kaikki lapset

Minusta sinä et oikein osannut perustella sitä. Kerroit, että lapsi voi kokea kysymykset tarpeettomiksi, mutta niin lapsi voi kokea myös läksyjen teon tai koulussa käymisen tarpeettomaksi. Mennäänkö silloinkin lapsen päätöksen mukaan?

Mä olen kertonut omille lapsilleni, miksi kyselen heiltä koulusat. Olen selittänyt, että mun on heidän vanhempanaan tärkeä tietää, miten he viihtyvät koulussa, kun en ole siellä heidän kanssaan. Olemme siis keskustelleet asiasta ja he ovat ymmärtäneet syyt, miksi kysyn koulukuulumisia.

Minäminäminäminä. Minunmielipiteeniminunmielipiteeni. Etkö oikeasti huomaa, että puhut kokoajan vain omasta näkökulmastasi edes yrittämättä käsittää toisenlaisia näkökulmia?

Oletko sinä yrittänyt ymmärtää mielestäsi sitä näkökulmaa, että vastuullisen vanhemman on yritettävä muodostaa edes jonkinlainen kuva lapsen kouluviihtymisestä? Millaisilla keinoilla sinä sen toteuttaisit, jos et voisi kysyä lapselta koulusta?

Oletko myöskään pohtinut sitä näkökulmaa, että lapsen ei voi olettaakaan kantavan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja siis tunnistavan niitä asioita, joita vanhempien on tärkeä tietää?

Juuri tuollaisen kyselyikää potevan aikuisen lapset ahdistuvat ja voivat huonosti. Ei vaan jaksa, kun koko ajan joku pommittaa kysymyksillä. 

t. tuollaisen äidin lapsi, joka viivytteli tahallaan koulumatkalla, jotta saisi olla rauhassa

Mitä jos kysyisit, millaisia minun lapseni ovat ja miten he voivat sen sijaan, että keksit omiasi? 

Sanotko nyt tosissasi, että minun aito kokemukseni on keksittyä juttua? Oletkin k'sipäisempi kuin luulinkaan. 

Jos lainaat mun viestiäni ja sanot, että kaltaiseni ihmisen lapset voivat huonosti, niin kyllä tulkitsen, että syytät mua jostain. Jos sulla ei oikeastaan ollut mun viestiini mitään sanottavaa, ei ehkä kannata lainata sitä, vaan kertoa se oma kokemus muuten vain.

Vierailija kirjoitti:

Jos haluatte ihmisten (myös lastenne) vastaavan kokonaisilla lauseilla, niin lakatkaa kysymästä kysymyksiä joihin voi vastata yhdellä sanalla.

Mieluiten: Lakatkaa kyselemästä turhanpäiväisyyksiä ja keskittykää kiinnostaviin asioihin. Se, että koulussa oli makkarakastiketta, ei ole kiinnostava aihe kovinkaan monen mielestä. Lapsen kuulumisten kyselyn voi aloittaa ruuan tai yleisluontoisen "miten meni koulussa" diiba-daaban sijaan, vaikka kysymällä leikeistä kavereiden kanssa. Se on paljon kiinnostavampi aihe lapselle kuin ruokailu tms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun 48v mies vastailee samalla tavalla. 

Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....

Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?

Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä. 

Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?

Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että:  miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?

Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta. 

Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.

Niin, SUN mieltä. Koeta nyt takoa sinne kaaliisi, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Kaikki eivät halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Yhtälailla lapsissa voi olla niitä, jotka eivät halua kerrata koulupäivää enää uusintana kotona. Etenkin, jos koulussa ei ole kivaa, ei taatusti halua enää kotona sitä muistella. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää, että on myös muita näkemyksiä kuin omanne. Se on kohteliasta, että huomioi erilaiset näkemykset.  

Sitten pitää sanoa, että en halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Se on ihan ok ja normaalia sanoa noin. Toiset eivät edes saa puhua töistään kotona. Mutta se pitää kertoa.

Jos lapsella ei ole koulussa kivaa, se on asia, joka vanhemman pitää tietää. Vanhempi on vastuussa lapsestaan, ja siksi vanhemman pitää tietää, mitä siellä koulussa tapahtuu. Oli se sitten lapsesta kivaa tai ei.

Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia. Ei lapsi välttämättä syystä tai toisesta uskalla/halua kertoa kaikkea kotona. Ja tenttaaminen ja vaatiminen vain pahentaa tilannetta. On hyvä, että olette kiinnostuneita lasten kuulumisista, mutta yrittäkää edes ymmärtää sitäkin puolta, jos lapsi ei jaksa vastailla hänen mielestään tarpeettomiin kysymyksiin. Lapsellakin on oikeus pitää joitain asioita ihan omana tietonaan. Se ei maailmaa kaada, jos et saa tietää, oliko tänään koulussa kalapuikkoja vai lihapullia. 

Ei voi olettaa, että lapsi ymmärtää, mitkä kysymykset ovat oleellisia ja mitkä tarpeettomia. Lapselle voi selittää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen koulupäivästä ja siitä, mitä koulussa tapahtuu, koska vanhempi ei ole siellä mukana.

Ei se, että kysyy lapselta asioita, tarkoita, etteikö lapsi saa tai voi pitää asioita omana tietonaan. Edelleen lapsi voi valita ihan itse, mitä kertoo.

Olennaista tässä ei ole tietää, mitä koulussa on ollut ruokana, vaan se, että aloitetaan keskustelu jostain. Keskustelu alkaa jostain asiasta. Se alkaa harvemmin jostain tärkeästä. Yleensä siirrytään jostain melko triviaalista asiasta tärkeämpään. Joskus ei siirrytä, vaan puhutaan vain ne triviaalit asiat. Mutta keskusteluyhteyden pitäminen auki on tärkeää.

Huom! Lainaamassasi viestissä puhuttiin LAPSEN MIELESTÄ tarpeettomista kysymyksistä. Sinä et voi määritellä, mikä on lapsen mielestä tarpeetonta ja mikä ei. Lapsella on oikeus omaan mielipiteeseensä. 

Juu, en voi päättää lapsen puolesta, mitä hän ajattelee. Lapsi kuitenkin on vielä lapsi, eli ei näe asioita kovin laajassa kontekstissa. Lapsi voi olla sitä mieltä, että läksyjen tekeminen on tarpeetonta, tai että koko päivän voi pelata. Minä olen aikuisena eri mieltä asiasta. Lapsi ei voi määritellä, mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. Se on yksinkertaisesti liian suuri vastuu hänelle. Ja tämä sama pätee kysymyksiinkin. Minusta on tärkeää tietää siitä, miten lapsi viihtyy koulussa.

Sori nyt vaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, onko sinulle tärkeää lapsen viihtyminen. Jos lapsi ei sinulle halua vastata, hän ei vastaa. Lapsi ei ole mikään tahdoton olento, jonka pitää kaikessa toimia aikuisen päättämällä tavalla. 

Miten sillä ei ole mitään merkitystä, voisitko perustella?

(Mun lapset kyllä vastaavat mulle. Mutta me ollaan yhdessä harjoiteltu myös keskustelemista.)

Kerroin jo. 

P.S. Sinun lapsesi eivät ole sama asia kuin kaikki lapset

Minusta sinä et oikein osannut perustella sitä. Kerroit, että lapsi voi kokea kysymykset tarpeettomiksi, mutta niin lapsi voi kokea myös läksyjen teon tai koulussa käymisen tarpeettomaksi. Mennäänkö silloinkin lapsen päätöksen mukaan?

Mä olen kertonut omille lapsilleni, miksi kyselen heiltä koulusat. Olen selittänyt, että mun on heidän vanhempanaan tärkeä tietää, miten he viihtyvät koulussa, kun en ole siellä heidän kanssaan. Olemme siis keskustelleet asiasta ja he ovat ymmärtäneet syyt, miksi kysyn koulukuulumisia.

Minäminäminäminä. Minunmielipiteeniminunmielipiteeni. Etkö oikeasti huomaa, että puhut kokoajan vain omasta näkökulmastasi edes yrittämättä käsittää toisenlaisia näkökulmia?

Oletko sinä yrittänyt ymmärtää mielestäsi sitä näkökulmaa, että vastuullisen vanhemman on yritettävä muodostaa edes jonkinlainen kuva lapsen kouluviihtymisestä? Millaisilla keinoilla sinä sen toteuttaisit, jos et voisi kysyä lapselta koulusta?

Oletko myöskään pohtinut sitä näkökulmaa, että lapsen ei voi olettaakaan kantavan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja siis tunnistavan niitä asioita, joita vanhempien on tärkeä tietää?

Juuri tuollaisen kyselyikää potevan aikuisen lapset ahdistuvat ja voivat huonosti. Ei vaan jaksa, kun koko ajan joku pommittaa kysymyksillä. 

t. tuollaisen äidin lapsi, joka viivytteli tahallaan koulumatkalla, jotta saisi olla rauhassa

Mitä jos kysyisit, millaisia minun lapseni ovat ja miten he voivat sen sijaan, että keksit omiasi? 

Sanotko nyt tosissasi, että minun aito kokemukseni on keksittyä juttua? Oletkin k'sipäisempi kuin luulinkaan. 

Jos lainaat mun viestiäni ja sanot, että kaltaiseni ihmisen lapset voivat huonosti, niin kyllä tulkitsen, että syytät mua jostain. Jos sulla ei oikeastaan ollut mun viestiini mitään sanottavaa, ei ehkä kannata lainata sitä, vaan kertoa se oma kokemus muuten vain.

Sinä et täällä määrittele, millä tavoin kukakin kommentoi tai lainaa viestejä. Koeta nyt käsittää, että sinä et ole mikään ylijumala, joka päättää kaikesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluatte ihmisten (myös lastenne) vastaavan kokonaisilla lauseilla, niin lakatkaa kysymästä kysymyksiä joihin voi vastata yhdellä sanalla.

Mieluiten: Lakatkaa kyselemästä turhanpäiväisyyksiä ja keskittykää kiinnostaviin asioihin. Se, että koulussa oli makkarakastiketta, ei ole kiinnostava aihe kovinkaan monen mielestä. Lapsen kuulumisten kyselyn voi aloittaa ruuan tai yleisluontoisen "miten meni koulussa" diiba-daaban sijaan, vaikka kysymällä leikeistä kavereiden kanssa. Se on paljon kiinnostavampi aihe lapselle kuin ruokailu tms. 

Mun kokemus taas on se, että on melko sama, mistä aloittaa. Kun lapsi tottuu kertomaan päivästään, aloitus voi olla mikä vain. Joskus sieltä tulee vastaus vain kysymykseen, joskus paljon enemmän kaikkea. Keskustelu alkaa aina jostain. Aina se ei jatku, eikä tarvitsekaan jatkua. Kuten joku tuossa yllä kirjoitti, tärkeää on se, että lapsi kokee, että hänen asiansa kiinnostavat.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tapana päivällisellä vuorotellen kertoa omaata päivästään; mitä kivaa jäi mieleen. Tää on ihan kiva tapa ja tulee siinä kivasti saatua koko perheen kuulumiset puolin ja toisin.

Vastaukset useimmiten on jotakin tän suuntaista

- pelattiin välkällä jalkapalloa, kaaduin ja polveen sattu (10v)

- näin koulumatkalla oravan, voidaanko ostaa sille pähkinöitä (7v)

- olin ulkona ja sitten piti mennä lepäämään (4v)

Pääasia, että jokainen sanoo jotakin, tulee kuulluksi = saa tuntea, että juuri hänen elämänsä on tärkeä ja kiinnostava. Joskus ei tuu mitään mieleen, ja sekin on ok. Sitten hyväksytään se, eikä lähdetä kyselemään. Joskus on vaan huono päivä tai väsyttää.

Tuo kuulostaa siltä, mitä olen tässä yrittänyt tarjota vaihtoehdoksi kuulustelutyyppiselle "Miten meni koulussa? Mitä ruokaa oli? Tuliko läksyjä" tilanteelle, jonka moni tuntuu mieltävän keskusteluksi (ja vieläpä ainoaksi oikeaksi tavaksi keskustella). Kuunteleminen on huomattavasti olennaisempi taito kuin kyseleminen. Kun lapsi kokee, että häntä aidosti kuunnellaan ja hän saa kertoa juuri niitä asioita, joita itse kokee tärkeiksi, lapsi avautuukin ihan eri tavoin kuin aikuisjohtoisessa pakkopulla"keskustelussa". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun 48v mies vastailee samalla tavalla. 

Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....

Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?

Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä. 

Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?

Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että:  miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?

Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta. 

Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.

Niin, SUN mieltä. Koeta nyt takoa sinne kaaliisi, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Kaikki eivät halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Yhtälailla lapsissa voi olla niitä, jotka eivät halua kerrata koulupäivää enää uusintana kotona. Etenkin, jos koulussa ei ole kivaa, ei taatusti halua enää kotona sitä muistella. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää, että on myös muita näkemyksiä kuin omanne. Se on kohteliasta, että huomioi erilaiset näkemykset.  

Sitten pitää sanoa, että en halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Se on ihan ok ja normaalia sanoa noin. Toiset eivät edes saa puhua töistään kotona. Mutta se pitää kertoa.

Jos lapsella ei ole koulussa kivaa, se on asia, joka vanhemman pitää tietää. Vanhempi on vastuussa lapsestaan, ja siksi vanhemman pitää tietää, mitä siellä koulussa tapahtuu. Oli se sitten lapsesta kivaa tai ei.

Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia. Ei lapsi välttämättä syystä tai toisesta uskalla/halua kertoa kaikkea kotona. Ja tenttaaminen ja vaatiminen vain pahentaa tilannetta. On hyvä, että olette kiinnostuneita lasten kuulumisista, mutta yrittäkää edes ymmärtää sitäkin puolta, jos lapsi ei jaksa vastailla hänen mielestään tarpeettomiin kysymyksiin. Lapsellakin on oikeus pitää joitain asioita ihan omana tietonaan. Se ei maailmaa kaada, jos et saa tietää, oliko tänään koulussa kalapuikkoja vai lihapullia. 

Ei voi olettaa, että lapsi ymmärtää, mitkä kysymykset ovat oleellisia ja mitkä tarpeettomia. Lapselle voi selittää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen koulupäivästä ja siitä, mitä koulussa tapahtuu, koska vanhempi ei ole siellä mukana.

Ei se, että kysyy lapselta asioita, tarkoita, etteikö lapsi saa tai voi pitää asioita omana tietonaan. Edelleen lapsi voi valita ihan itse, mitä kertoo.

Olennaista tässä ei ole tietää, mitä koulussa on ollut ruokana, vaan se, että aloitetaan keskustelu jostain. Keskustelu alkaa jostain asiasta. Se alkaa harvemmin jostain tärkeästä. Yleensä siirrytään jostain melko triviaalista asiasta tärkeämpään. Joskus ei siirrytä, vaan puhutaan vain ne triviaalit asiat. Mutta keskusteluyhteyden pitäminen auki on tärkeää.

Huom! Lainaamassasi viestissä puhuttiin LAPSEN MIELESTÄ tarpeettomista kysymyksistä. Sinä et voi määritellä, mikä on lapsen mielestä tarpeetonta ja mikä ei. Lapsella on oikeus omaan mielipiteeseensä. 

Juu, en voi päättää lapsen puolesta, mitä hän ajattelee. Lapsi kuitenkin on vielä lapsi, eli ei näe asioita kovin laajassa kontekstissa. Lapsi voi olla sitä mieltä, että läksyjen tekeminen on tarpeetonta, tai että koko päivän voi pelata. Minä olen aikuisena eri mieltä asiasta. Lapsi ei voi määritellä, mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. Se on yksinkertaisesti liian suuri vastuu hänelle. Ja tämä sama pätee kysymyksiinkin. Minusta on tärkeää tietää siitä, miten lapsi viihtyy koulussa.

Sori nyt vaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, onko sinulle tärkeää lapsen viihtyminen. Jos lapsi ei sinulle halua vastata, hän ei vastaa. Lapsi ei ole mikään tahdoton olento, jonka pitää kaikessa toimia aikuisen päättämällä tavalla. 

Miten sillä ei ole mitään merkitystä, voisitko perustella?

(Mun lapset kyllä vastaavat mulle. Mutta me ollaan yhdessä harjoiteltu myös keskustelemista.)

Kerroin jo. 

P.S. Sinun lapsesi eivät ole sama asia kuin kaikki lapset

Minusta sinä et oikein osannut perustella sitä. Kerroit, että lapsi voi kokea kysymykset tarpeettomiksi, mutta niin lapsi voi kokea myös läksyjen teon tai koulussa käymisen tarpeettomaksi. Mennäänkö silloinkin lapsen päätöksen mukaan?

Mä olen kertonut omille lapsilleni, miksi kyselen heiltä koulusat. Olen selittänyt, että mun on heidän vanhempanaan tärkeä tietää, miten he viihtyvät koulussa, kun en ole siellä heidän kanssaan. Olemme siis keskustelleet asiasta ja he ovat ymmärtäneet syyt, miksi kysyn koulukuulumisia.

Minäminäminäminä. Minunmielipiteeniminunmielipiteeni. Etkö oikeasti huomaa, että puhut kokoajan vain omasta näkökulmastasi edes yrittämättä käsittää toisenlaisia näkökulmia?

Oletko sinä yrittänyt ymmärtää mielestäsi sitä näkökulmaa, että vastuullisen vanhemman on yritettävä muodostaa edes jonkinlainen kuva lapsen kouluviihtymisestä? Millaisilla keinoilla sinä sen toteuttaisit, jos et voisi kysyä lapselta koulusta?

Oletko myöskään pohtinut sitä näkökulmaa, että lapsen ei voi olettaakaan kantavan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja siis tunnistavan niitä asioita, joita vanhempien on tärkeä tietää?

Juuri tuollaisen kyselyikää potevan aikuisen lapset ahdistuvat ja voivat huonosti. Ei vaan jaksa, kun koko ajan joku pommittaa kysymyksillä. 

t. tuollaisen äidin lapsi, joka viivytteli tahallaan koulumatkalla, jotta saisi olla rauhassa

Mitä jos kysyisit, millaisia minun lapseni ovat ja miten he voivat sen sijaan, että keksit omiasi? 

Sanotko nyt tosissasi, että minun aito kokemukseni on keksittyä juttua? Oletkin k'sipäisempi kuin luulinkaan. 

Jos lainaat mun viestiäni ja sanot, että kaltaiseni ihmisen lapset voivat huonosti, niin kyllä tulkitsen, että syytät mua jostain. Jos sulla ei oikeastaan ollut mun viestiini mitään sanottavaa, ei ehkä kannata lainata sitä, vaan kertoa se oma kokemus muuten vain.

Sinä et täällä määrittele, millä tavoin kukakin kommentoi tai lainaa viestejä. Koeta nyt käsittää, että sinä et ole mikään ylijumala, joka päättää kaikesta. 

No en määrittele niin, mutta on kummallista lainata viestiä, johon oma asia ei mitenkään liity ja sitten vihastua, jos yrittää selvittää, mikä ongelma oikeastaan oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä kysele vaan ole paikalla kun hän haluaa jutella.

No johan kärjistyi.

En tenttaa, enkä ole huolissani. Saatan esim päivällisellä kysyä että mitäs ruokaa koulussa oli.

Älä pilaa nykyhetkeänne ruokailussa, tenttaamalla laitoksen ruokailusta, joka ei todennäköisesti edes ole järisyttävä elämys. Älä sotke mielikuvia ja aistimuksia.

Kun huomaat, ettei toinen ihminen mielellään vastaa kysymyksiisi, tai ainakaan tunnu nauttivan keskustelusta, lopeta hänen ahdistelunsa. 

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluatte ihmisten (myös lastenne) vastaavan kokonaisilla lauseilla, niin lakatkaa kysymästä kysymyksiä joihin voi vastata yhdellä sanalla.

Mieluiten: Lakatkaa kyselemästä turhanpäiväisyyksiä ja keskittykää kiinnostaviin asioihin. Se, että koulussa oli makkarakastiketta, ei ole kiinnostava aihe kovinkaan monen mielestä. Lapsen kuulumisten kyselyn voi aloittaa ruuan tai yleisluontoisen "miten meni koulussa" diiba-daaban sijaan, vaikka kysymällä leikeistä kavereiden kanssa. Se on paljon kiinnostavampi aihe lapselle kuin ruokailu tms. 

Nimenomaan. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tapana päivällisellä vuorotellen kertoa omaata päivästään; mitä kivaa jäi mieleen. Tää on ihan kiva tapa ja tulee siinä kivasti saatua koko perheen kuulumiset puolin ja toisin.

Vastaukset useimmiten on jotakin tän suuntaista

- pelattiin välkällä jalkapalloa, kaaduin ja polveen sattu (10v)

- näin koulumatkalla oravan, voidaanko ostaa sille pähkinöitä (7v)

- olin ulkona ja sitten piti mennä lepäämään (4v)

Pääasia, että jokainen sanoo jotakin, tulee kuulluksi = saa tuntea, että juuri hänen elämänsä on tärkeä ja kiinnostava. Joskus ei tuu mitään mieleen, ja sekin on ok. Sitten hyväksytään se, eikä lähdetä kyselemään. Joskus on vaan huono päivä tai väsyttää.

Meilläkin lapset puhuvat ruokaillessa mielellään. Koulupäivän jälkeen on liian väsy. Oikein näkee, miten pieni tahtoo ensin hengähtää, syödä välipalan ja tehdä läksyt. Sitten juttu luistaa :)

Aikuinenkaan ei haluaisi käyttää yhteistä hetkeä ruokapöydän äärellä vastaamalla kysymyksiin siitä, mitä diiba-daapaa töissä oli, tietän saavansa heti perään auktoriteetin kritiikin & vahvan mielipiteen siitä, miten saa ja pitää ajatella. ("Ihanaa, kun tulin kuulluksi...")