Lue keskustelun säännöt.
Kun kysyt lapsen koulupäivästä... Emmä tiedä, emmä muista, ei mitään, kaikenlaista
07.03.2022 |
Näitä vastauksia saan kun kysyn 9 vuotiaan lapseni koulupäivästä.
Onko muilla niin että lapsi ei muista mitä ruokaa koulussa oli tai mitä välkällä tehtiin😀?
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun 48v mies vastailee samalla tavalla.
Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....
Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?
Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä.
Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?
Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että: miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?
Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta.
Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.
Niin, SUN mieltä. Koeta nyt takoa sinne kaaliisi, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Kaikki eivät halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Yhtälailla lapsissa voi olla niitä, jotka eivät halua kerrata koulupäivää enää uusintana kotona. Etenkin, jos koulussa ei ole kivaa, ei taatusti halua enää kotona sitä muistella. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää, että on myös muita näkemyksiä kuin omanne. Se on kohteliasta, että huomioi erilaiset näkemykset.
Sitten pitää sanoa, että en halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Se on ihan ok ja normaalia sanoa noin. Toiset eivät edes saa puhua töistään kotona. Mutta se pitää kertoa.
Jos lapsella ei ole koulussa kivaa, se on asia, joka vanhemman pitää tietää. Vanhempi on vastuussa lapsestaan, ja siksi vanhemman pitää tietää, mitä siellä koulussa tapahtuu. Oli se sitten lapsesta kivaa tai ei.
Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia. Ei lapsi välttämättä syystä tai toisesta uskalla/halua kertoa kaikkea kotona. Ja tenttaaminen ja vaatiminen vain pahentaa tilannetta. On hyvä, että olette kiinnostuneita lasten kuulumisista, mutta yrittäkää edes ymmärtää sitäkin puolta, jos lapsi ei jaksa vastailla hänen mielestään tarpeettomiin kysymyksiin. Lapsellakin on oikeus pitää joitain asioita ihan omana tietonaan. Se ei maailmaa kaada, jos et saa tietää, oliko tänään koulussa kalapuikkoja vai lihapullia.
Ei voi olettaa, että lapsi ymmärtää, mitkä kysymykset ovat oleellisia ja mitkä tarpeettomia. Lapselle voi selittää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen koulupäivästä ja siitä, mitä koulussa tapahtuu, koska vanhempi ei ole siellä mukana.
Ei se, että kysyy lapselta asioita, tarkoita, etteikö lapsi saa tai voi pitää asioita omana tietonaan. Edelleen lapsi voi valita ihan itse, mitä kertoo.
Olennaista tässä ei ole tietää, mitä koulussa on ollut ruokana, vaan se, että aloitetaan keskustelu jostain. Keskustelu alkaa jostain asiasta. Se alkaa harvemmin jostain tärkeästä. Yleensä siirrytään jostain melko triviaalista asiasta tärkeämpään. Joskus ei siirrytä, vaan puhutaan vain ne triviaalit asiat. Mutta keskusteluyhteyden pitäminen auki on tärkeää.
Eli et edes halua yrittää ymmärtää, että kaikki eivät ole kälättäjäluonteita? Sääliksi käy lapsiasi, jos sattuvat olemaan introvertteja, jotka viihtyvät ennemmin hiljaisuudessa kuin jatkuvassa kälätyksessä.
Mikä tuossa mielestäsi oli sitä kälätystä, voisitko hieman eritellä?
Siinä, että sinulla on pakkomielle pitää jatkuvasti keskustelua yllä. Yritit verhoilla sen kauniisti keskusteluyhteyden ylläpitämiseksi, mutta viestistäsi paistaa läpi liian hyvin se, että olet ihmistyyppi, jonka mielestä hiljaisuus on pahasta.
Missä kohdassa minä sanoin, että minulla on pakkomielle pitää keskustelua jatkuvasti yllä? Puhuin keskusteuyhteyden ylläpitämisestä, mikä on aivan eri asia.
Missä kohdassa mielestäsi paistaa läpi, että olen ihmistyyppi, jonka mielestä hiljaisuus on pahasta? Totuus ei voisi olla enemmän toinen, olen nimenomaan ihminen, joka arvostaa rauhaa ja hiljaisuutta. Olen muuttanut varta vasten paikkaan, jossa on hiljaista, eikä mulla ole koskaan mitään taustamelua kotona. Jos kuuntelen musiikkia, kuuntelen sitä. Jos katson telkkaria, katson oikeasti, eikä se pyöri vain taustalla.
Suosittelen, että teet vähemmän tulkintoja toisesta ihmisestä ja keskustelet asiasta.
Ihan koko tekstistäsi. Puolustuspuheenvuorosi vain vahvistaa käsitystäni.
Minusta on jännä, että sinä et halua keskustella tästä asiasta, vaan haluat vain kertoa, millaisia tulkintoja teet viesteistäni. Oletko ajatellut, että kuuntelisit enemmän, mitä toisilla ihmisillä on sanottavaa sen sijaan, että kertoisit muille, millaisia he ovat?
Sinun kannattaa nyt ihan itse ruveta ajattelemaan tuota asiaa. Ei näytä kuuntelu olevan vahvuutesi.
Se on nimenomaan vahvuuteni. Kuuntelen ihmisiä, enkä kerro heille, millaisia he minun tulkintojeni mukaan ovat. Jos sinä nyt luet meidän keskusteluamme, niin sinä olet tehnyt tuota jälkimmäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä on nyt ihme vänkääjä tässä ketjussa :D kovasti riittää mielipiteitä vaikkei tykkää asioistaan keskustella...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun 48v mies vastailee samalla tavalla.
Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....
Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?
Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä.
Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?
Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että: miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?
Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta.
Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.
Niin, SUN mieltä. Koeta nyt takoa sinne kaaliisi, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Kaikki eivät halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Yhtälailla lapsissa voi olla niitä, jotka eivät halua kerrata koulupäivää enää uusintana kotona. Etenkin, jos koulussa ei ole kivaa, ei taatusti halua enää kotona sitä muistella. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää, että on myös muita näkemyksiä kuin omanne. Se on kohteliasta, että huomioi erilaiset näkemykset.
Sitten pitää sanoa, että en halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Se on ihan ok ja normaalia sanoa noin. Toiset eivät edes saa puhua töistään kotona. Mutta se pitää kertoa.
Jos lapsella ei ole koulussa kivaa, se on asia, joka vanhemman pitää tietää. Vanhempi on vastuussa lapsestaan, ja siksi vanhemman pitää tietää, mitä siellä koulussa tapahtuu. Oli se sitten lapsesta kivaa tai ei.
Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia. Ei lapsi välttämättä syystä tai toisesta uskalla/halua kertoa kaikkea kotona. Ja tenttaaminen ja vaatiminen vain pahentaa tilannetta. On hyvä, että olette kiinnostuneita lasten kuulumisista, mutta yrittäkää edes ymmärtää sitäkin puolta, jos lapsi ei jaksa vastailla hänen mielestään tarpeettomiin kysymyksiin. Lapsellakin on oikeus pitää joitain asioita ihan omana tietonaan. Se ei maailmaa kaada, jos et saa tietää, oliko tänään koulussa kalapuikkoja vai lihapullia.
Ei voi olettaa, että lapsi ymmärtää, mitkä kysymykset ovat oleellisia ja mitkä tarpeettomia. Lapselle voi selittää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen koulupäivästä ja siitä, mitä koulussa tapahtuu, koska vanhempi ei ole siellä mukana.
Ei se, että kysyy lapselta asioita, tarkoita, etteikö lapsi saa tai voi pitää asioita omana tietonaan. Edelleen lapsi voi valita ihan itse, mitä kertoo.
Olennaista tässä ei ole tietää, mitä koulussa on ollut ruokana, vaan se, että aloitetaan keskustelu jostain. Keskustelu alkaa jostain asiasta. Se alkaa harvemmin jostain tärkeästä. Yleensä siirrytään jostain melko triviaalista asiasta tärkeämpään. Joskus ei siirrytä, vaan puhutaan vain ne triviaalit asiat. Mutta keskusteluyhteyden pitäminen auki on tärkeää.
Huom! Lainaamassasi viestissä puhuttiin LAPSEN MIELESTÄ tarpeettomista kysymyksistä. Sinä et voi määritellä, mikä on lapsen mielestä tarpeetonta ja mikä ei. Lapsella on oikeus omaan mielipiteeseensä.
Juu, en voi päättää lapsen puolesta, mitä hän ajattelee. Lapsi kuitenkin on vielä lapsi, eli ei näe asioita kovin laajassa kontekstissa. Lapsi voi olla sitä mieltä, että läksyjen tekeminen on tarpeetonta, tai että koko päivän voi pelata. Minä olen aikuisena eri mieltä asiasta. Lapsi ei voi määritellä, mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. Se on yksinkertaisesti liian suuri vastuu hänelle. Ja tämä sama pätee kysymyksiinkin. Minusta on tärkeää tietää siitä, miten lapsi viihtyy koulussa.
Sori nyt vaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, onko sinulle tärkeää lapsen viihtyminen. Jos lapsi ei sinulle halua vastata, hän ei vastaa. Lapsi ei ole mikään tahdoton olento, jonka pitää kaikessa toimia aikuisen päättämällä tavalla.
Miten sillä ei ole mitään merkitystä, voisitko perustella?
(Mun lapset kyllä vastaavat mulle. Mutta me ollaan yhdessä harjoiteltu myös keskustelemista.)
Kerroin jo.
P.S. Sinun lapsesi eivät ole sama asia kuin kaikki lapset
Minusta sinä et oikein osannut perustella sitä. Kerroit, että lapsi voi kokea kysymykset tarpeettomiksi, mutta niin lapsi voi kokea myös läksyjen teon tai koulussa käymisen tarpeettomaksi. Mennäänkö silloinkin lapsen päätöksen mukaan?
Mä olen kertonut omille lapsilleni, miksi kyselen heiltä koulusat. Olen selittänyt, että mun on heidän vanhempanaan tärkeä tietää, miten he viihtyvät koulussa, kun en ole siellä heidän kanssaan. Olemme siis keskustelleet asiasta ja he ovat ymmärtäneet syyt, miksi kysyn koulukuulumisia.
Minäminäminäminä. Minunmielipiteeniminunmielipiteeni. Etkö oikeasti huomaa, että puhut kokoajan vain omasta näkökulmastasi edes yrittämättä käsittää toisenlaisia näkökulmia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun 48v mies vastailee samalla tavalla.
Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....
Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?
Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä.
Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?
Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että: miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?
Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta.
Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.
Niin, SUN mieltä. Koeta nyt takoa sinne kaaliisi, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Kaikki eivät halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Yhtälailla lapsissa voi olla niitä, jotka eivät halua kerrata koulupäivää enää uusintana kotona. Etenkin, jos koulussa ei ole kivaa, ei taatusti halua enää kotona sitä muistella. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää, että on myös muita näkemyksiä kuin omanne. Se on kohteliasta, että huomioi erilaiset näkemykset.
Sitten pitää sanoa, että en halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Se on ihan ok ja normaalia sanoa noin. Toiset eivät edes saa puhua töistään kotona. Mutta se pitää kertoa.
Jos lapsella ei ole koulussa kivaa, se on asia, joka vanhemman pitää tietää. Vanhempi on vastuussa lapsestaan, ja siksi vanhemman pitää tietää, mitä siellä koulussa tapahtuu. Oli se sitten lapsesta kivaa tai ei.
Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia. Ei lapsi välttämättä syystä tai toisesta uskalla/halua kertoa kaikkea kotona. Ja tenttaaminen ja vaatiminen vain pahentaa tilannetta. On hyvä, että olette kiinnostuneita lasten kuulumisista, mutta yrittäkää edes ymmärtää sitäkin puolta, jos lapsi ei jaksa vastailla hänen mielestään tarpeettomiin kysymyksiin. Lapsellakin on oikeus pitää joitain asioita ihan omana tietonaan. Se ei maailmaa kaada, jos et saa tietää, oliko tänään koulussa kalapuikkoja vai lihapullia.
Ei voi olettaa, että lapsi ymmärtää, mitkä kysymykset ovat oleellisia ja mitkä tarpeettomia. Lapselle voi selittää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen koulupäivästä ja siitä, mitä koulussa tapahtuu, koska vanhempi ei ole siellä mukana.
Ei se, että kysyy lapselta asioita, tarkoita, etteikö lapsi saa tai voi pitää asioita omana tietonaan. Edelleen lapsi voi valita ihan itse, mitä kertoo.
Olennaista tässä ei ole tietää, mitä koulussa on ollut ruokana, vaan se, että aloitetaan keskustelu jostain. Keskustelu alkaa jostain asiasta. Se alkaa harvemmin jostain tärkeästä. Yleensä siirrytään jostain melko triviaalista asiasta tärkeämpään. Joskus ei siirrytä, vaan puhutaan vain ne triviaalit asiat. Mutta keskusteluyhteyden pitäminen auki on tärkeää.
Eli et edes halua yrittää ymmärtää, että kaikki eivät ole kälättäjäluonteita? Sääliksi käy lapsiasi, jos sattuvat olemaan introvertteja, jotka viihtyvät ennemmin hiljaisuudessa kuin jatkuvassa kälätyksessä.
Mikä tuossa mielestäsi oli sitä kälätystä, voisitko hieman eritellä?
Siinä, että sinulla on pakkomielle pitää jatkuvasti keskustelua yllä. Yritit verhoilla sen kauniisti keskusteluyhteyden ylläpitämiseksi, mutta viestistäsi paistaa läpi liian hyvin se, että olet ihmistyyppi, jonka mielestä hiljaisuus on pahasta.
Missä kohdassa minä sanoin, että minulla on pakkomielle pitää keskustelua jatkuvasti yllä? Puhuin keskusteuyhteyden ylläpitämisestä, mikä on aivan eri asia.
Missä kohdassa mielestäsi paistaa läpi, että olen ihmistyyppi, jonka mielestä hiljaisuus on pahasta? Totuus ei voisi olla enemmän toinen, olen nimenomaan ihminen, joka arvostaa rauhaa ja hiljaisuutta. Olen muuttanut varta vasten paikkaan, jossa on hiljaista, eikä mulla ole koskaan mitään taustamelua kotona. Jos kuuntelen musiikkia, kuuntelen sitä. Jos katson telkkaria, katson oikeasti, eikä se pyöri vain taustalla.
Suosittelen, että teet vähemmän tulkintoja toisesta ihmisestä ja keskustelet asiasta.
Ihan koko tekstistäsi. Puolustuspuheenvuorosi vain vahvistaa käsitystäni.
Minusta on jännä, että sinä et halua keskustella tästä asiasta, vaan haluat vain kertoa, millaisia tulkintoja teet viesteistäni. Oletko ajatellut, että kuuntelisit enemmän, mitä toisilla ihmisillä on sanottavaa sen sijaan, että kertoisit muille, millaisia he ovat?
Sinun kannattaa nyt ihan itse ruveta ajattelemaan tuota asiaa. Ei näytä kuuntelu olevan vahvuutesi.
Se on nimenomaan vahvuuteni. Kuuntelen ihmisiä, enkä kerro heille, millaisia he minun tulkintojeni mukaan ovat. Jos sinä nyt luet meidän keskusteluamme, niin sinä olet tehnyt tuota jälkimmäistä.
Et kerro, millaisia muut ovat, mutta heti seuraavassa lauseessa määrittelet minua omien näkemystesi pohjalta. Hienosti puhuttu pussiin :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun 48v mies vastailee samalla tavalla.
Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....
Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?
Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä.
Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?
Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että: miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?
Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta.
Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.
Niin, SUN mieltä. Koeta nyt takoa sinne kaaliisi, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Kaikki eivät halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Yhtälailla lapsissa voi olla niitä, jotka eivät halua kerrata koulupäivää enää uusintana kotona. Etenkin, jos koulussa ei ole kivaa, ei taatusti halua enää kotona sitä muistella. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää, että on myös muita näkemyksiä kuin omanne. Se on kohteliasta, että huomioi erilaiset näkemykset.
Sitten pitää sanoa, että en halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Se on ihan ok ja normaalia sanoa noin. Toiset eivät edes saa puhua töistään kotona. Mutta se pitää kertoa.
Jos lapsella ei ole koulussa kivaa, se on asia, joka vanhemman pitää tietää. Vanhempi on vastuussa lapsestaan, ja siksi vanhemman pitää tietää, mitä siellä koulussa tapahtuu. Oli se sitten lapsesta kivaa tai ei.
Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia. Ei lapsi välttämättä syystä tai toisesta uskalla/halua kertoa kaikkea kotona. Ja tenttaaminen ja vaatiminen vain pahentaa tilannetta. On hyvä, että olette kiinnostuneita lasten kuulumisista, mutta yrittäkää edes ymmärtää sitäkin puolta, jos lapsi ei jaksa vastailla hänen mielestään tarpeettomiin kysymyksiin. Lapsellakin on oikeus pitää joitain asioita ihan omana tietonaan. Se ei maailmaa kaada, jos et saa tietää, oliko tänään koulussa kalapuikkoja vai lihapullia.
Ei voi olettaa, että lapsi ymmärtää, mitkä kysymykset ovat oleellisia ja mitkä tarpeettomia. Lapselle voi selittää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen koulupäivästä ja siitä, mitä koulussa tapahtuu, koska vanhempi ei ole siellä mukana.
Ei se, että kysyy lapselta asioita, tarkoita, etteikö lapsi saa tai voi pitää asioita omana tietonaan. Edelleen lapsi voi valita ihan itse, mitä kertoo.
Olennaista tässä ei ole tietää, mitä koulussa on ollut ruokana, vaan se, että aloitetaan keskustelu jostain. Keskustelu alkaa jostain asiasta. Se alkaa harvemmin jostain tärkeästä. Yleensä siirrytään jostain melko triviaalista asiasta tärkeämpään. Joskus ei siirrytä, vaan puhutaan vain ne triviaalit asiat. Mutta keskusteluyhteyden pitäminen auki on tärkeää.
Huom! Lainaamassasi viestissä puhuttiin LAPSEN MIELESTÄ tarpeettomista kysymyksistä. Sinä et voi määritellä, mikä on lapsen mielestä tarpeetonta ja mikä ei. Lapsella on oikeus omaan mielipiteeseensä.
Juu, en voi päättää lapsen puolesta, mitä hän ajattelee. Lapsi kuitenkin on vielä lapsi, eli ei näe asioita kovin laajassa kontekstissa. Lapsi voi olla sitä mieltä, että läksyjen tekeminen on tarpeetonta, tai että koko päivän voi pelata. Minä olen aikuisena eri mieltä asiasta. Lapsi ei voi määritellä, mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. Se on yksinkertaisesti liian suuri vastuu hänelle. Ja tämä sama pätee kysymyksiinkin. Minusta on tärkeää tietää siitä, miten lapsi viihtyy koulussa.
Sori nyt vaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, onko sinulle tärkeää lapsen viihtyminen. Jos lapsi ei sinulle halua vastata, hän ei vastaa. Lapsi ei ole mikään tahdoton olento, jonka pitää kaikessa toimia aikuisen päättämällä tavalla.
Miten sillä ei ole mitään merkitystä, voisitko perustella?
(Mun lapset kyllä vastaavat mulle. Mutta me ollaan yhdessä harjoiteltu myös keskustelemista.)
Kerroin jo.
P.S. Sinun lapsesi eivät ole sama asia kuin kaikki lapset
Minusta sinä et oikein osannut perustella sitä. Kerroit, että lapsi voi kokea kysymykset tarpeettomiksi, mutta niin lapsi voi kokea myös läksyjen teon tai koulussa käymisen tarpeettomaksi. Mennäänkö silloinkin lapsen päätöksen mukaan?
Mä olen kertonut omille lapsilleni, miksi kyselen heiltä koulusat. Olen selittänyt, että mun on heidän vanhempanaan tärkeä tietää, miten he viihtyvät koulussa, kun en ole siellä heidän kanssaan. Olemme siis keskustelleet asiasta ja he ovat ymmärtäneet syyt, miksi kysyn koulukuulumisia.
Minäminäminäminä. Minunmielipiteeniminunmielipiteeni. Etkö oikeasti huomaa, että puhut kokoajan vain omasta näkökulmastasi edes yrittämättä käsittää toisenlaisia näkökulmia?
No jos hän kertoo omasta perheestään ja omista lapsistaan niin kyllähän se oma näkökulma silloin on... itsehän jankkaat koko ajan että ei ole kaikilla näin vaikka muut vaan puhuvat omasta tilanteestaan, ja sitähän taidettiin myös aloituksessa kysyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun 48v mies vastailee samalla tavalla.
Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....
Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?
Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä.
Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?
Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että: miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?
Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta.
Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.
Niin, SUN mieltä. Koeta nyt takoa sinne kaaliisi, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Kaikki eivät halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Yhtälailla lapsissa voi olla niitä, jotka eivät halua kerrata koulupäivää enää uusintana kotona. Etenkin, jos koulussa ei ole kivaa, ei taatusti halua enää kotona sitä muistella. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää, että on myös muita näkemyksiä kuin omanne. Se on kohteliasta, että huomioi erilaiset näkemykset.
Sitten pitää sanoa, että en halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Se on ihan ok ja normaalia sanoa noin. Toiset eivät edes saa puhua töistään kotona. Mutta se pitää kertoa.
Jos lapsella ei ole koulussa kivaa, se on asia, joka vanhemman pitää tietää. Vanhempi on vastuussa lapsestaan, ja siksi vanhemman pitää tietää, mitä siellä koulussa tapahtuu. Oli se sitten lapsesta kivaa tai ei.
Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia. Ei lapsi välttämättä syystä tai toisesta uskalla/halua kertoa kaikkea kotona. Ja tenttaaminen ja vaatiminen vain pahentaa tilannetta. On hyvä, että olette kiinnostuneita lasten kuulumisista, mutta yrittäkää edes ymmärtää sitäkin puolta, jos lapsi ei jaksa vastailla hänen mielestään tarpeettomiin kysymyksiin. Lapsellakin on oikeus pitää joitain asioita ihan omana tietonaan. Se ei maailmaa kaada, jos et saa tietää, oliko tänään koulussa kalapuikkoja vai lihapullia.
Ei voi olettaa, että lapsi ymmärtää, mitkä kysymykset ovat oleellisia ja mitkä tarpeettomia. Lapselle voi selittää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen koulupäivästä ja siitä, mitä koulussa tapahtuu, koska vanhempi ei ole siellä mukana.
Ei se, että kysyy lapselta asioita, tarkoita, etteikö lapsi saa tai voi pitää asioita omana tietonaan. Edelleen lapsi voi valita ihan itse, mitä kertoo.
Olennaista tässä ei ole tietää, mitä koulussa on ollut ruokana, vaan se, että aloitetaan keskustelu jostain. Keskustelu alkaa jostain asiasta. Se alkaa harvemmin jostain tärkeästä. Yleensä siirrytään jostain melko triviaalista asiasta tärkeämpään. Joskus ei siirrytä, vaan puhutaan vain ne triviaalit asiat. Mutta keskusteluyhteyden pitäminen auki on tärkeää.
Huom! Lainaamassasi viestissä puhuttiin LAPSEN MIELESTÄ tarpeettomista kysymyksistä. Sinä et voi määritellä, mikä on lapsen mielestä tarpeetonta ja mikä ei. Lapsella on oikeus omaan mielipiteeseensä.
Juu, en voi päättää lapsen puolesta, mitä hän ajattelee. Lapsi kuitenkin on vielä lapsi, eli ei näe asioita kovin laajassa kontekstissa. Lapsi voi olla sitä mieltä, että läksyjen tekeminen on tarpeetonta, tai että koko päivän voi pelata. Minä olen aikuisena eri mieltä asiasta. Lapsi ei voi määritellä, mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. Se on yksinkertaisesti liian suuri vastuu hänelle. Ja tämä sama pätee kysymyksiinkin. Minusta on tärkeää tietää siitä, miten lapsi viihtyy koulussa.
Sori nyt vaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, onko sinulle tärkeää lapsen viihtyminen. Jos lapsi ei sinulle halua vastata, hän ei vastaa. Lapsi ei ole mikään tahdoton olento, jonka pitää kaikessa toimia aikuisen päättämällä tavalla.
Miten sillä ei ole mitään merkitystä, voisitko perustella?
(Mun lapset kyllä vastaavat mulle. Mutta me ollaan yhdessä harjoiteltu myös keskustelemista.)
Kerroin jo.
P.S. Sinun lapsesi eivät ole sama asia kuin kaikki lapset
Minusta sinä et oikein osannut perustella sitä. Kerroit, että lapsi voi kokea kysymykset tarpeettomiksi, mutta niin lapsi voi kokea myös läksyjen teon tai koulussa käymisen tarpeettomaksi. Mennäänkö silloinkin lapsen päätöksen mukaan?
Mä olen kertonut omille lapsilleni, miksi kyselen heiltä koulusat. Olen selittänyt, että mun on heidän vanhempanaan tärkeä tietää, miten he viihtyvät koulussa, kun en ole siellä heidän kanssaan. Olemme siis keskustelleet asiasta ja he ovat ymmärtäneet syyt, miksi kysyn koulukuulumisia.
Minäminäminäminä. Minunmielipiteeniminunmielipiteeni. Etkö oikeasti huomaa, että puhut kokoajan vain omasta näkökulmastasi edes yrittämättä käsittää toisenlaisia näkökulmia?
Oletko sinä yrittänyt ymmärtää mielestäsi sitä näkökulmaa, että vastuullisen vanhemman on yritettävä muodostaa edes jonkinlainen kuva lapsen kouluviihtymisestä? Millaisilla keinoilla sinä sen toteuttaisit, jos et voisi kysyä lapselta koulusta?
Oletko myöskään pohtinut sitä näkökulmaa, että lapsen ei voi olettaakaan kantavan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja siis tunnistavan niitä asioita, joita vanhempien on tärkeä tietää?
Vierailija kirjoitti:
Yksi näkökulma:
Minä olin lapsena koulukiusattu. Koulu oli minulle suoraan sanottuna h'lvettiä. En kuitenkaan halunnut huolestuttaa äitiäni. Niinpä vastasin hänen kysymyksiinsä juurikin tuohon aloituksessa kuvattuun tyyliin. Niin sain pidettyä itseni kasassa ja äiti ei huolestunut.
Minuakin kiusattiin. Olisi ollut kiva jos edes joskus olisi kysytty miten koulussa menee. Ei kysytty. Joten tuntui että edes kotona ei välitetty. Joten turha oli yrittää itsekään kertoa. Tai kerran sanoin, mutta ei siitäkään piitattu. Ohje oli, että älä vaan välitä siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo niinhän se muksuilla on. Päällimmäisenä kotiinpaluun helpoitus. Millaista koulussa? -Tylsää. Mitä ruoaksi? No, tähän tulee jo vastaus.
Sitten päivällisellä tulee jo päivän parhaat.
Kyllä minä tahdon keskustella eskarilaiseni kanssa hänen kuulumisista vaikka vastaus olisikin "en mä muista". Mitään ei ole koskaan syöny eikä koulussa ole mitään tehty :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun 48v mies vastailee samalla tavalla.
Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....
Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?
Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä.
Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?
Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että: miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?
Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta.
Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.
Niin, SUN mieltä. Koeta nyt takoa sinne kaaliisi, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Kaikki eivät halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Yhtälailla lapsissa voi olla niitä, jotka eivät halua kerrata koulupäivää enää uusintana kotona. Etenkin, jos koulussa ei ole kivaa, ei taatusti halua enää kotona sitä muistella. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää, että on myös muita näkemyksiä kuin omanne. Se on kohteliasta, että huomioi erilaiset näkemykset.
Sitten pitää sanoa, että en halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Se on ihan ok ja normaalia sanoa noin. Toiset eivät edes saa puhua töistään kotona. Mutta se pitää kertoa.
Jos lapsella ei ole koulussa kivaa, se on asia, joka vanhemman pitää tietää. Vanhempi on vastuussa lapsestaan, ja siksi vanhemman pitää tietää, mitä siellä koulussa tapahtuu. Oli se sitten lapsesta kivaa tai ei.
Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia. Ei lapsi välttämättä syystä tai toisesta uskalla/halua kertoa kaikkea kotona. Ja tenttaaminen ja vaatiminen vain pahentaa tilannetta. On hyvä, että olette kiinnostuneita lasten kuulumisista, mutta yrittäkää edes ymmärtää sitäkin puolta, jos lapsi ei jaksa vastailla hänen mielestään tarpeettomiin kysymyksiin. Lapsellakin on oikeus pitää joitain asioita ihan omana tietonaan. Se ei maailmaa kaada, jos et saa tietää, oliko tänään koulussa kalapuikkoja vai lihapullia.
Ei voi olettaa, että lapsi ymmärtää, mitkä kysymykset ovat oleellisia ja mitkä tarpeettomia. Lapselle voi selittää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen koulupäivästä ja siitä, mitä koulussa tapahtuu, koska vanhempi ei ole siellä mukana.
Ei se, että kysyy lapselta asioita, tarkoita, etteikö lapsi saa tai voi pitää asioita omana tietonaan. Edelleen lapsi voi valita ihan itse, mitä kertoo.
Olennaista tässä ei ole tietää, mitä koulussa on ollut ruokana, vaan se, että aloitetaan keskustelu jostain. Keskustelu alkaa jostain asiasta. Se alkaa harvemmin jostain tärkeästä. Yleensä siirrytään jostain melko triviaalista asiasta tärkeämpään. Joskus ei siirrytä, vaan puhutaan vain ne triviaalit asiat. Mutta keskusteluyhteyden pitäminen auki on tärkeää.
Eli et edes halua yrittää ymmärtää, että kaikki eivät ole kälättäjäluonteita? Sääliksi käy lapsiasi, jos sattuvat olemaan introvertteja, jotka viihtyvät ennemmin hiljaisuudessa kuin jatkuvassa kälätyksessä.
Mikä tuossa mielestäsi oli sitä kälätystä, voisitko hieman eritellä?
Siinä, että sinulla on pakkomielle pitää jatkuvasti keskustelua yllä. Yritit verhoilla sen kauniisti keskusteluyhteyden ylläpitämiseksi, mutta viestistäsi paistaa läpi liian hyvin se, että olet ihmistyyppi, jonka mielestä hiljaisuus on pahasta.
Missä kohdassa minä sanoin, että minulla on pakkomielle pitää keskustelua jatkuvasti yllä? Puhuin keskusteuyhteyden ylläpitämisestä, mikä on aivan eri asia.
Missä kohdassa mielestäsi paistaa läpi, että olen ihmistyyppi, jonka mielestä hiljaisuus on pahasta? Totuus ei voisi olla enemmän toinen, olen nimenomaan ihminen, joka arvostaa rauhaa ja hiljaisuutta. Olen muuttanut varta vasten paikkaan, jossa on hiljaista, eikä mulla ole koskaan mitään taustamelua kotona. Jos kuuntelen musiikkia, kuuntelen sitä. Jos katson telkkaria, katson oikeasti, eikä se pyöri vain taustalla.
Suosittelen, että teet vähemmän tulkintoja toisesta ihmisestä ja keskustelet asiasta.
Ihan koko tekstistäsi. Puolustuspuheenvuorosi vain vahvistaa käsitystäni.
Minusta on jännä, että sinä et halua keskustella tästä asiasta, vaan haluat vain kertoa, millaisia tulkintoja teet viesteistäni. Oletko ajatellut, että kuuntelisit enemmän, mitä toisilla ihmisillä on sanottavaa sen sijaan, että kertoisit muille, millaisia he ovat?
Sinun kannattaa nyt ihan itse ruveta ajattelemaan tuota asiaa. Ei näytä kuuntelu olevan vahvuutesi.
Se on nimenomaan vahvuuteni. Kuuntelen ihmisiä, enkä kerro heille, millaisia he minun tulkintojeni mukaan ovat. Jos sinä nyt luet meidän keskusteluamme, niin sinä olet tehnyt tuota jälkimmäistä.
Et kerro, millaisia muut ovat, mutta heti seuraavassa lauseessa määrittelet minua omien näkemystesi pohjalta. Hienosti puhuttu pussiin :D
En määrittänyt sinua. En määritellyt sitä, millainen ihminen tulkintani mukaan olet, vaan kerroin, millaisia viestejä olet kirjoitellut tässä ketjussa. Huomaatko eron? En yritä tehdä tulkintaa, oletko kälättäjä vai tuppisuu, en sitä, oletko oikea- vai vasenkätinen. Puhun nyt siitä, mitä konkreettisesti olet tehnyt ja sanonut tässä ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun 48v mies vastailee samalla tavalla.
Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....
Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?
Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä.
Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?
Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että: miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?
Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta.
Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.
Niin, SUN mieltä. Koeta nyt takoa sinne kaaliisi, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Kaikki eivät halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Yhtälailla lapsissa voi olla niitä, jotka eivät halua kerrata koulupäivää enää uusintana kotona. Etenkin, jos koulussa ei ole kivaa, ei taatusti halua enää kotona sitä muistella. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää, että on myös muita näkemyksiä kuin omanne. Se on kohteliasta, että huomioi erilaiset näkemykset.
Sitten pitää sanoa, että en halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Se on ihan ok ja normaalia sanoa noin. Toiset eivät edes saa puhua töistään kotona. Mutta se pitää kertoa.
Jos lapsella ei ole koulussa kivaa, se on asia, joka vanhemman pitää tietää. Vanhempi on vastuussa lapsestaan, ja siksi vanhemman pitää tietää, mitä siellä koulussa tapahtuu. Oli se sitten lapsesta kivaa tai ei.
Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia. Ei lapsi välttämättä syystä tai toisesta uskalla/halua kertoa kaikkea kotona. Ja tenttaaminen ja vaatiminen vain pahentaa tilannetta. On hyvä, että olette kiinnostuneita lasten kuulumisista, mutta yrittäkää edes ymmärtää sitäkin puolta, jos lapsi ei jaksa vastailla hänen mielestään tarpeettomiin kysymyksiin. Lapsellakin on oikeus pitää joitain asioita ihan omana tietonaan. Se ei maailmaa kaada, jos et saa tietää, oliko tänään koulussa kalapuikkoja vai lihapullia.
Ei voi olettaa, että lapsi ymmärtää, mitkä kysymykset ovat oleellisia ja mitkä tarpeettomia. Lapselle voi selittää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen koulupäivästä ja siitä, mitä koulussa tapahtuu, koska vanhempi ei ole siellä mukana.
Ei se, että kysyy lapselta asioita, tarkoita, etteikö lapsi saa tai voi pitää asioita omana tietonaan. Edelleen lapsi voi valita ihan itse, mitä kertoo.
Olennaista tässä ei ole tietää, mitä koulussa on ollut ruokana, vaan se, että aloitetaan keskustelu jostain. Keskustelu alkaa jostain asiasta. Se alkaa harvemmin jostain tärkeästä. Yleensä siirrytään jostain melko triviaalista asiasta tärkeämpään. Joskus ei siirrytä, vaan puhutaan vain ne triviaalit asiat. Mutta keskusteluyhteyden pitäminen auki on tärkeää.
Huom! Lainaamassasi viestissä puhuttiin LAPSEN MIELESTÄ tarpeettomista kysymyksistä. Sinä et voi määritellä, mikä on lapsen mielestä tarpeetonta ja mikä ei. Lapsella on oikeus omaan mielipiteeseensä.
Juu, en voi päättää lapsen puolesta, mitä hän ajattelee. Lapsi kuitenkin on vielä lapsi, eli ei näe asioita kovin laajassa kontekstissa. Lapsi voi olla sitä mieltä, että läksyjen tekeminen on tarpeetonta, tai että koko päivän voi pelata. Minä olen aikuisena eri mieltä asiasta. Lapsi ei voi määritellä, mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. Se on yksinkertaisesti liian suuri vastuu hänelle. Ja tämä sama pätee kysymyksiinkin. Minusta on tärkeää tietää siitä, miten lapsi viihtyy koulussa.
Sori nyt vaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, onko sinulle tärkeää lapsen viihtyminen. Jos lapsi ei sinulle halua vastata, hän ei vastaa. Lapsi ei ole mikään tahdoton olento, jonka pitää kaikessa toimia aikuisen päättämällä tavalla.
Miten sillä ei ole mitään merkitystä, voisitko perustella?
(Mun lapset kyllä vastaavat mulle. Mutta me ollaan yhdessä harjoiteltu myös keskustelemista.)
Kerroin jo.
P.S. Sinun lapsesi eivät ole sama asia kuin kaikki lapset
Minusta sinä et oikein osannut perustella sitä. Kerroit, että lapsi voi kokea kysymykset tarpeettomiksi, mutta niin lapsi voi kokea myös läksyjen teon tai koulussa käymisen tarpeettomaksi. Mennäänkö silloinkin lapsen päätöksen mukaan?
Mä olen kertonut omille lapsilleni, miksi kyselen heiltä koulusat. Olen selittänyt, että mun on heidän vanhempanaan tärkeä tietää, miten he viihtyvät koulussa, kun en ole siellä heidän kanssaan. Olemme siis keskustelleet asiasta ja he ovat ymmärtäneet syyt, miksi kysyn koulukuulumisia.
Minäminäminäminä. Minunmielipiteeniminunmielipiteeni. Etkö oikeasti huomaa, että puhut kokoajan vain omasta näkökulmastasi edes yrittämättä käsittää toisenlaisia näkökulmia?
Oletko sinä yrittänyt ymmärtää mielestäsi sitä näkökulmaa, että vastuullisen vanhemman on yritettävä muodostaa edes jonkinlainen kuva lapsen kouluviihtymisestä? Millaisilla keinoilla sinä sen toteuttaisit, jos et voisi kysyä lapselta koulusta?
Oletko myöskään pohtinut sitä näkökulmaa, että lapsen ei voi olettaakaan kantavan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja siis tunnistavan niitä asioita, joita vanhempien on tärkeä tietää?
Toistan noin sadannen kerran: Antaisin lapsen kertoa sitten, kun hän itse haluaa. Kun perhesuhteet ovat kunnossa, ei tarvita kuulustelua sen selvittämiseen, miten lapsen päivä on mennyt. Lapset ovat erilaisia. Osa halua kertoa asiat omaan tahtiin. Sellainen lapsi lähinnä ahdistuu siitä, jos kysellään jatkuvasti. Hän kertoo sitten, kun on itse valmis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun 48v mies vastailee samalla tavalla.
Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....
Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?
Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä.
Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?
Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että: miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?
Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta.
Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.
Niin, SUN mieltä. Koeta nyt takoa sinne kaaliisi, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Kaikki eivät halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Yhtälailla lapsissa voi olla niitä, jotka eivät halua kerrata koulupäivää enää uusintana kotona. Etenkin, jos koulussa ei ole kivaa, ei taatusti halua enää kotona sitä muistella. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää, että on myös muita näkemyksiä kuin omanne. Se on kohteliasta, että huomioi erilaiset näkemykset.
Sitten pitää sanoa, että en halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Se on ihan ok ja normaalia sanoa noin. Toiset eivät edes saa puhua töistään kotona. Mutta se pitää kertoa.
Jos lapsella ei ole koulussa kivaa, se on asia, joka vanhemman pitää tietää. Vanhempi on vastuussa lapsestaan, ja siksi vanhemman pitää tietää, mitä siellä koulussa tapahtuu. Oli se sitten lapsesta kivaa tai ei.
Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia. Ei lapsi välttämättä syystä tai toisesta uskalla/halua kertoa kaikkea kotona. Ja tenttaaminen ja vaatiminen vain pahentaa tilannetta. On hyvä, että olette kiinnostuneita lasten kuulumisista, mutta yrittäkää edes ymmärtää sitäkin puolta, jos lapsi ei jaksa vastailla hänen mielestään tarpeettomiin kysymyksiin. Lapsellakin on oikeus pitää joitain asioita ihan omana tietonaan. Se ei maailmaa kaada, jos et saa tietää, oliko tänään koulussa kalapuikkoja vai lihapullia.
Ei voi olettaa, että lapsi ymmärtää, mitkä kysymykset ovat oleellisia ja mitkä tarpeettomia. Lapselle voi selittää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen koulupäivästä ja siitä, mitä koulussa tapahtuu, koska vanhempi ei ole siellä mukana.
Ei se, että kysyy lapselta asioita, tarkoita, etteikö lapsi saa tai voi pitää asioita omana tietonaan. Edelleen lapsi voi valita ihan itse, mitä kertoo.
Olennaista tässä ei ole tietää, mitä koulussa on ollut ruokana, vaan se, että aloitetaan keskustelu jostain. Keskustelu alkaa jostain asiasta. Se alkaa harvemmin jostain tärkeästä. Yleensä siirrytään jostain melko triviaalista asiasta tärkeämpään. Joskus ei siirrytä, vaan puhutaan vain ne triviaalit asiat. Mutta keskusteluyhteyden pitäminen auki on tärkeää.
Huom! Lainaamassasi viestissä puhuttiin LAPSEN MIELESTÄ tarpeettomista kysymyksistä. Sinä et voi määritellä, mikä on lapsen mielestä tarpeetonta ja mikä ei. Lapsella on oikeus omaan mielipiteeseensä.
Juu, en voi päättää lapsen puolesta, mitä hän ajattelee. Lapsi kuitenkin on vielä lapsi, eli ei näe asioita kovin laajassa kontekstissa. Lapsi voi olla sitä mieltä, että läksyjen tekeminen on tarpeetonta, tai että koko päivän voi pelata. Minä olen aikuisena eri mieltä asiasta. Lapsi ei voi määritellä, mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. Se on yksinkertaisesti liian suuri vastuu hänelle. Ja tämä sama pätee kysymyksiinkin. Minusta on tärkeää tietää siitä, miten lapsi viihtyy koulussa.
Sori nyt vaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, onko sinulle tärkeää lapsen viihtyminen. Jos lapsi ei sinulle halua vastata, hän ei vastaa. Lapsi ei ole mikään tahdoton olento, jonka pitää kaikessa toimia aikuisen päättämällä tavalla.
Miten sillä ei ole mitään merkitystä, voisitko perustella?
(Mun lapset kyllä vastaavat mulle. Mutta me ollaan yhdessä harjoiteltu myös keskustelemista.)
Kerroin jo.
P.S. Sinun lapsesi eivät ole sama asia kuin kaikki lapset
Minusta sinä et oikein osannut perustella sitä. Kerroit, että lapsi voi kokea kysymykset tarpeettomiksi, mutta niin lapsi voi kokea myös läksyjen teon tai koulussa käymisen tarpeettomaksi. Mennäänkö silloinkin lapsen päätöksen mukaan?
Mä olen kertonut omille lapsilleni, miksi kyselen heiltä koulusat. Olen selittänyt, että mun on heidän vanhempanaan tärkeä tietää, miten he viihtyvät koulussa, kun en ole siellä heidän kanssaan. Olemme siis keskustelleet asiasta ja he ovat ymmärtäneet syyt, miksi kysyn koulukuulumisia.
Minäminäminäminä. Minunmielipiteeniminunmielipiteeni. Etkö oikeasti huomaa, että puhut kokoajan vain omasta näkökulmastasi edes yrittämättä käsittää toisenlaisia näkökulmia?
Oletko sinä yrittänyt ymmärtää mielestäsi sitä näkökulmaa, että vastuullisen vanhemman on yritettävä muodostaa edes jonkinlainen kuva lapsen kouluviihtymisestä? Millaisilla keinoilla sinä sen toteuttaisit, jos et voisi kysyä lapselta koulusta?
Oletko myöskään pohtinut sitä näkökulmaa, että lapsen ei voi olettaakaan kantavan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja siis tunnistavan niitä asioita, joita vanhempien on tärkeä tietää?
Juuri tuollaisen kyselyikää potevan aikuisen lapset ahdistuvat ja voivat huonosti. Ei vaan jaksa, kun koko ajan joku pommittaa kysymyksillä.
t. tuollaisen äidin lapsi, joka viivytteli tahallaan koulumatkalla, jotta saisi olla rauhassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun 48v mies vastailee samalla tavalla.
Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....
Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?
Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä.
Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?
Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että: miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?
Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta.
Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.
Niin, SUN mieltä. Koeta nyt takoa sinne kaaliisi, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Kaikki eivät halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Yhtälailla lapsissa voi olla niitä, jotka eivät halua kerrata koulupäivää enää uusintana kotona. Etenkin, jos koulussa ei ole kivaa, ei taatusti halua enää kotona sitä muistella. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää, että on myös muita näkemyksiä kuin omanne. Se on kohteliasta, että huomioi erilaiset näkemykset.
Sitten pitää sanoa, että en halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Se on ihan ok ja normaalia sanoa noin. Toiset eivät edes saa puhua töistään kotona. Mutta se pitää kertoa.
Jos lapsella ei ole koulussa kivaa, se on asia, joka vanhemman pitää tietää. Vanhempi on vastuussa lapsestaan, ja siksi vanhemman pitää tietää, mitä siellä koulussa tapahtuu. Oli se sitten lapsesta kivaa tai ei.
Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia. Ei lapsi välttämättä syystä tai toisesta uskalla/halua kertoa kaikkea kotona. Ja tenttaaminen ja vaatiminen vain pahentaa tilannetta. On hyvä, että olette kiinnostuneita lasten kuulumisista, mutta yrittäkää edes ymmärtää sitäkin puolta, jos lapsi ei jaksa vastailla hänen mielestään tarpeettomiin kysymyksiin. Lapsellakin on oikeus pitää joitain asioita ihan omana tietonaan. Se ei maailmaa kaada, jos et saa tietää, oliko tänään koulussa kalapuikkoja vai lihapullia.
Ei voi olettaa, että lapsi ymmärtää, mitkä kysymykset ovat oleellisia ja mitkä tarpeettomia. Lapselle voi selittää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen koulupäivästä ja siitä, mitä koulussa tapahtuu, koska vanhempi ei ole siellä mukana.
Ei se, että kysyy lapselta asioita, tarkoita, etteikö lapsi saa tai voi pitää asioita omana tietonaan. Edelleen lapsi voi valita ihan itse, mitä kertoo.
Olennaista tässä ei ole tietää, mitä koulussa on ollut ruokana, vaan se, että aloitetaan keskustelu jostain. Keskustelu alkaa jostain asiasta. Se alkaa harvemmin jostain tärkeästä. Yleensä siirrytään jostain melko triviaalista asiasta tärkeämpään. Joskus ei siirrytä, vaan puhutaan vain ne triviaalit asiat. Mutta keskusteluyhteyden pitäminen auki on tärkeää.
Huom! Lainaamassasi viestissä puhuttiin LAPSEN MIELESTÄ tarpeettomista kysymyksistä. Sinä et voi määritellä, mikä on lapsen mielestä tarpeetonta ja mikä ei. Lapsella on oikeus omaan mielipiteeseensä.
Juu, en voi päättää lapsen puolesta, mitä hän ajattelee. Lapsi kuitenkin on vielä lapsi, eli ei näe asioita kovin laajassa kontekstissa. Lapsi voi olla sitä mieltä, että läksyjen tekeminen on tarpeetonta, tai että koko päivän voi pelata. Minä olen aikuisena eri mieltä asiasta. Lapsi ei voi määritellä, mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. Se on yksinkertaisesti liian suuri vastuu hänelle. Ja tämä sama pätee kysymyksiinkin. Minusta on tärkeää tietää siitä, miten lapsi viihtyy koulussa.
Sori nyt vaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, onko sinulle tärkeää lapsen viihtyminen. Jos lapsi ei sinulle halua vastata, hän ei vastaa. Lapsi ei ole mikään tahdoton olento, jonka pitää kaikessa toimia aikuisen päättämällä tavalla.
Miten sillä ei ole mitään merkitystä, voisitko perustella?
(Mun lapset kyllä vastaavat mulle. Mutta me ollaan yhdessä harjoiteltu myös keskustelemista.)
Kerroin jo.
P.S. Sinun lapsesi eivät ole sama asia kuin kaikki lapset
Minusta sinä et oikein osannut perustella sitä. Kerroit, että lapsi voi kokea kysymykset tarpeettomiksi, mutta niin lapsi voi kokea myös läksyjen teon tai koulussa käymisen tarpeettomaksi. Mennäänkö silloinkin lapsen päätöksen mukaan?
Mä olen kertonut omille lapsilleni, miksi kyselen heiltä koulusat. Olen selittänyt, että mun on heidän vanhempanaan tärkeä tietää, miten he viihtyvät koulussa, kun en ole siellä heidän kanssaan. Olemme siis keskustelleet asiasta ja he ovat ymmärtäneet syyt, miksi kysyn koulukuulumisia.
Minäminäminäminä. Minunmielipiteeniminunmielipiteeni. Etkö oikeasti huomaa, että puhut kokoajan vain omasta näkökulmastasi edes yrittämättä käsittää toisenlaisia näkökulmia?
Oletko sinä yrittänyt ymmärtää mielestäsi sitä näkökulmaa, että vastuullisen vanhemman on yritettävä muodostaa edes jonkinlainen kuva lapsen kouluviihtymisestä? Millaisilla keinoilla sinä sen toteuttaisit, jos et voisi kysyä lapselta koulusta?
Oletko myöskään pohtinut sitä näkökulmaa, että lapsen ei voi olettaakaan kantavan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja siis tunnistavan niitä asioita, joita vanhempien on tärkeä tietää?
Toistan noin sadannen kerran: Antaisin lapsen kertoa sitten, kun hän itse haluaa. Kun perhesuhteet ovat kunnossa, ei tarvita kuulustelua sen selvittämiseen, miten lapsen päivä on mennyt. Lapset ovat erilaisia. Osa halua kertoa asiat omaan tahtiin. Sellainen lapsi lähinnä ahdistuu siitä, jos kysellään jatkuvasti. Hän kertoo sitten, kun on itse valmis.
En ole ollenkaan samaa mieltä kanssasi. Lapsi ei osaa välttämättä itse määrittää, mikä on sellainen ongelma, jonka pitäisi tulla vanhempien tietoon.
Se, että kyselee lapselta, miten päivä on mennyt, ei ole kuulustelua. Se on ihan normaalia kanssakäymistä ja opettaa myös toisten huomioon ottamista. Siis että he oppivat mallin, että ollaan kiinnostuneita myös toisten ihmisten asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun 48v mies vastailee samalla tavalla.
Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....
Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?
Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä.
Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?
Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että: miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?
Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta.
Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.
Niin, SUN mieltä. Koeta nyt takoa sinne kaaliisi, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Kaikki eivät halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Yhtälailla lapsissa voi olla niitä, jotka eivät halua kerrata koulupäivää enää uusintana kotona. Etenkin, jos koulussa ei ole kivaa, ei taatusti halua enää kotona sitä muistella. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää, että on myös muita näkemyksiä kuin omanne. Se on kohteliasta, että huomioi erilaiset näkemykset.
Sitten pitää sanoa, että en halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Se on ihan ok ja normaalia sanoa noin. Toiset eivät edes saa puhua töistään kotona. Mutta se pitää kertoa.
Jos lapsella ei ole koulussa kivaa, se on asia, joka vanhemman pitää tietää. Vanhempi on vastuussa lapsestaan, ja siksi vanhemman pitää tietää, mitä siellä koulussa tapahtuu. Oli se sitten lapsesta kivaa tai ei.
Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia. Ei lapsi välttämättä syystä tai toisesta uskalla/halua kertoa kaikkea kotona. Ja tenttaaminen ja vaatiminen vain pahentaa tilannetta. On hyvä, että olette kiinnostuneita lasten kuulumisista, mutta yrittäkää edes ymmärtää sitäkin puolta, jos lapsi ei jaksa vastailla hänen mielestään tarpeettomiin kysymyksiin. Lapsellakin on oikeus pitää joitain asioita ihan omana tietonaan. Se ei maailmaa kaada, jos et saa tietää, oliko tänään koulussa kalapuikkoja vai lihapullia.
Ei voi olettaa, että lapsi ymmärtää, mitkä kysymykset ovat oleellisia ja mitkä tarpeettomia. Lapselle voi selittää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen koulupäivästä ja siitä, mitä koulussa tapahtuu, koska vanhempi ei ole siellä mukana.
Ei se, että kysyy lapselta asioita, tarkoita, etteikö lapsi saa tai voi pitää asioita omana tietonaan. Edelleen lapsi voi valita ihan itse, mitä kertoo.
Olennaista tässä ei ole tietää, mitä koulussa on ollut ruokana, vaan se, että aloitetaan keskustelu jostain. Keskustelu alkaa jostain asiasta. Se alkaa harvemmin jostain tärkeästä. Yleensä siirrytään jostain melko triviaalista asiasta tärkeämpään. Joskus ei siirrytä, vaan puhutaan vain ne triviaalit asiat. Mutta keskusteluyhteyden pitäminen auki on tärkeää.
Huom! Lainaamassasi viestissä puhuttiin LAPSEN MIELESTÄ tarpeettomista kysymyksistä. Sinä et voi määritellä, mikä on lapsen mielestä tarpeetonta ja mikä ei. Lapsella on oikeus omaan mielipiteeseensä.
Juu, en voi päättää lapsen puolesta, mitä hän ajattelee. Lapsi kuitenkin on vielä lapsi, eli ei näe asioita kovin laajassa kontekstissa. Lapsi voi olla sitä mieltä, että läksyjen tekeminen on tarpeetonta, tai että koko päivän voi pelata. Minä olen aikuisena eri mieltä asiasta. Lapsi ei voi määritellä, mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. Se on yksinkertaisesti liian suuri vastuu hänelle. Ja tämä sama pätee kysymyksiinkin. Minusta on tärkeää tietää siitä, miten lapsi viihtyy koulussa.
Sori nyt vaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, onko sinulle tärkeää lapsen viihtyminen. Jos lapsi ei sinulle halua vastata, hän ei vastaa. Lapsi ei ole mikään tahdoton olento, jonka pitää kaikessa toimia aikuisen päättämällä tavalla.
Miten sillä ei ole mitään merkitystä, voisitko perustella?
(Mun lapset kyllä vastaavat mulle. Mutta me ollaan yhdessä harjoiteltu myös keskustelemista.)
Kerroin jo.
P.S. Sinun lapsesi eivät ole sama asia kuin kaikki lapset
Minusta sinä et oikein osannut perustella sitä. Kerroit, että lapsi voi kokea kysymykset tarpeettomiksi, mutta niin lapsi voi kokea myös läksyjen teon tai koulussa käymisen tarpeettomaksi. Mennäänkö silloinkin lapsen päätöksen mukaan?
Mä olen kertonut omille lapsilleni, miksi kyselen heiltä koulusat. Olen selittänyt, että mun on heidän vanhempanaan tärkeä tietää, miten he viihtyvät koulussa, kun en ole siellä heidän kanssaan. Olemme siis keskustelleet asiasta ja he ovat ymmärtäneet syyt, miksi kysyn koulukuulumisia.
Minäminäminäminä. Minunmielipiteeniminunmielipiteeni. Etkö oikeasti huomaa, että puhut kokoajan vain omasta näkökulmastasi edes yrittämättä käsittää toisenlaisia näkökulmia?
Oletko sinä yrittänyt ymmärtää mielestäsi sitä näkökulmaa, että vastuullisen vanhemman on yritettävä muodostaa edes jonkinlainen kuva lapsen kouluviihtymisestä? Millaisilla keinoilla sinä sen toteuttaisit, jos et voisi kysyä lapselta koulusta?
Oletko myöskään pohtinut sitä näkökulmaa, että lapsen ei voi olettaakaan kantavan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja siis tunnistavan niitä asioita, joita vanhempien on tärkeä tietää?
Juuri tuollaisen kyselyikää potevan aikuisen lapset ahdistuvat ja voivat huonosti. Ei vaan jaksa, kun koko ajan joku pommittaa kysymyksillä.
t. tuollaisen äidin lapsi, joka viivytteli tahallaan koulumatkalla, jotta saisi olla rauhassa
Mitä jos kysyisit, millaisia minun lapseni ovat ja miten he voivat sen sijaan, että keksit omiasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun 48v mies vastailee samalla tavalla.
Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....
Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?
Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä.
Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?
Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että: miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?
Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta.
Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.
Miksi et itse kerro omia kuulumisiasi, sellaiseen on helpompaa vastata omilla kuulumisilla? Tuollainen kysely on kiusallista etenkin jos kysymyksiä sinkoaa vauhdilla ettei vastapuoli ehdi itse viemään keskustelua kiinnostaviin asioihin. Vuorovaikutuksessa annetaan tilaa toisellekin, eikä pommiteta vain kysymyksillä.
Mistä päättelit, että en kerro kuulumisistani tai kysymykset sinkoilevat vauhdilla?
Puheliaita ihmisiä on monenlaisia. Mieluummin toivon että keskustelun aloittaja kertoo omasta päivästään ja myös kuuntelee keskustelukumppanin vastaukset. Vertaa näitä. Mitä söit lounaaksi? Makaronilaatikkoa. Oliko hyvää? Joo. Ja tämän jälkeen taas seuraava lysymys ja näin jatkuu kunnes " keskustelu" päättyy. Tai meillä oli tänään kanakastiketta ja riisiä ruokana. Oli muuten maukasta. Ai, meillä makaronilaatikkoa, ihan ok normisapuskaa.
Hyvä keskustelija ei tenttaa vaan johtaa keskustelua siten, että siihen on helppoa vastata useammalla sanalla. Ymmärrätkö eron?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun 48v mies vastailee samalla tavalla.
Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....
Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?
Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä.
Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?
Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että: miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?
Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta.
Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.
Niin, SUN mieltä. Koeta nyt takoa sinne kaaliisi, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Kaikki eivät halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Yhtälailla lapsissa voi olla niitä, jotka eivät halua kerrata koulupäivää enää uusintana kotona. Etenkin, jos koulussa ei ole kivaa, ei taatusti halua enää kotona sitä muistella. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää, että on myös muita näkemyksiä kuin omanne. Se on kohteliasta, että huomioi erilaiset näkemykset.
Sitten pitää sanoa, että en halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Se on ihan ok ja normaalia sanoa noin. Toiset eivät edes saa puhua töistään kotona. Mutta se pitää kertoa.
Jos lapsella ei ole koulussa kivaa, se on asia, joka vanhemman pitää tietää. Vanhempi on vastuussa lapsestaan, ja siksi vanhemman pitää tietää, mitä siellä koulussa tapahtuu. Oli se sitten lapsesta kivaa tai ei.
Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia. Ei lapsi välttämättä syystä tai toisesta uskalla/halua kertoa kaikkea kotona. Ja tenttaaminen ja vaatiminen vain pahentaa tilannetta. On hyvä, että olette kiinnostuneita lasten kuulumisista, mutta yrittäkää edes ymmärtää sitäkin puolta, jos lapsi ei jaksa vastailla hänen mielestään tarpeettomiin kysymyksiin. Lapsellakin on oikeus pitää joitain asioita ihan omana tietonaan. Se ei maailmaa kaada, jos et saa tietää, oliko tänään koulussa kalapuikkoja vai lihapullia.
Ei voi olettaa, että lapsi ymmärtää, mitkä kysymykset ovat oleellisia ja mitkä tarpeettomia. Lapselle voi selittää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen koulupäivästä ja siitä, mitä koulussa tapahtuu, koska vanhempi ei ole siellä mukana.
Ei se, että kysyy lapselta asioita, tarkoita, etteikö lapsi saa tai voi pitää asioita omana tietonaan. Edelleen lapsi voi valita ihan itse, mitä kertoo.
Olennaista tässä ei ole tietää, mitä koulussa on ollut ruokana, vaan se, että aloitetaan keskustelu jostain. Keskustelu alkaa jostain asiasta. Se alkaa harvemmin jostain tärkeästä. Yleensä siirrytään jostain melko triviaalista asiasta tärkeämpään. Joskus ei siirrytä, vaan puhutaan vain ne triviaalit asiat. Mutta keskusteluyhteyden pitäminen auki on tärkeää.
Huom! Lainaamassasi viestissä puhuttiin LAPSEN MIELESTÄ tarpeettomista kysymyksistä. Sinä et voi määritellä, mikä on lapsen mielestä tarpeetonta ja mikä ei. Lapsella on oikeus omaan mielipiteeseensä.
Juu, en voi päättää lapsen puolesta, mitä hän ajattelee. Lapsi kuitenkin on vielä lapsi, eli ei näe asioita kovin laajassa kontekstissa. Lapsi voi olla sitä mieltä, että läksyjen tekeminen on tarpeetonta, tai että koko päivän voi pelata. Minä olen aikuisena eri mieltä asiasta. Lapsi ei voi määritellä, mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. Se on yksinkertaisesti liian suuri vastuu hänelle. Ja tämä sama pätee kysymyksiinkin. Minusta on tärkeää tietää siitä, miten lapsi viihtyy koulussa.
Sori nyt vaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, onko sinulle tärkeää lapsen viihtyminen. Jos lapsi ei sinulle halua vastata, hän ei vastaa. Lapsi ei ole mikään tahdoton olento, jonka pitää kaikessa toimia aikuisen päättämällä tavalla.
Miten sillä ei ole mitään merkitystä, voisitko perustella?
(Mun lapset kyllä vastaavat mulle. Mutta me ollaan yhdessä harjoiteltu myös keskustelemista.)
Kerroin jo.
P.S. Sinun lapsesi eivät ole sama asia kuin kaikki lapset
Minusta sinä et oikein osannut perustella sitä. Kerroit, että lapsi voi kokea kysymykset tarpeettomiksi, mutta niin lapsi voi kokea myös läksyjen teon tai koulussa käymisen tarpeettomaksi. Mennäänkö silloinkin lapsen päätöksen mukaan?
Mä olen kertonut omille lapsilleni, miksi kyselen heiltä koulusat. Olen selittänyt, että mun on heidän vanhempanaan tärkeä tietää, miten he viihtyvät koulussa, kun en ole siellä heidän kanssaan. Olemme siis keskustelleet asiasta ja he ovat ymmärtäneet syyt, miksi kysyn koulukuulumisia.
Minäminäminäminä. Minunmielipiteeniminunmielipiteeni. Etkö oikeasti huomaa, että puhut kokoajan vain omasta näkökulmastasi edes yrittämättä käsittää toisenlaisia näkökulmia?
Oletko sinä yrittänyt ymmärtää mielestäsi sitä näkökulmaa, että vastuullisen vanhemman on yritettävä muodostaa edes jonkinlainen kuva lapsen kouluviihtymisestä? Millaisilla keinoilla sinä sen toteuttaisit, jos et voisi kysyä lapselta koulusta?
Oletko myöskään pohtinut sitä näkökulmaa, että lapsen ei voi olettaakaan kantavan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja siis tunnistavan niitä asioita, joita vanhempien on tärkeä tietää?
Toistan noin sadannen kerran: Antaisin lapsen kertoa sitten, kun hän itse haluaa. Kun perhesuhteet ovat kunnossa, ei tarvita kuulustelua sen selvittämiseen, miten lapsen päivä on mennyt. Lapset ovat erilaisia. Osa halua kertoa asiat omaan tahtiin. Sellainen lapsi lähinnä ahdistuu siitä, jos kysellään jatkuvasti. Hän kertoo sitten, kun on itse valmis.
En ole ollenkaan samaa mieltä kanssasi. Lapsi ei osaa välttämättä itse määrittää, mikä on sellainen ongelma, jonka pitäisi tulla vanhempien tietoon.
Se, että kyselee lapselta, miten päivä on mennyt, ei ole kuulustelua. Se on ihan normaalia kanssakäymistä ja opettaa myös toisten huomioon ottamista. Siis että he oppivat mallin, että ollaan kiinnostuneita myös toisten ihmisten asioista.
Miksi et suostu käsittämään, että lapsi voi kokea sen "kuulumisten kyselyn" juurikin kuulusteluna? Miksi sinulle on mahdotonta ymmärtää, että kaikki eivät näe asioita samalla tavalla kuin sinä eikä sinun näkemyksesi ole ainut oikea? Miksi luulet, että sinun tapasi sopii aina ja kaikissa tilanteissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun 48v mies vastailee samalla tavalla.
Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....
Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?
Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä.
Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?
Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että: miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?
Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta.
Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.
Niin, SUN mieltä. Koeta nyt takoa sinne kaaliisi, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Kaikki eivät halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Yhtälailla lapsissa voi olla niitä, jotka eivät halua kerrata koulupäivää enää uusintana kotona. Etenkin, jos koulussa ei ole kivaa, ei taatusti halua enää kotona sitä muistella. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää, että on myös muita näkemyksiä kuin omanne. Se on kohteliasta, että huomioi erilaiset näkemykset.
Sitten pitää sanoa, että en halua tuoda töitä kotiin edes puheen tasolla. Se on ihan ok ja normaalia sanoa noin. Toiset eivät edes saa puhua töistään kotona. Mutta se pitää kertoa.
Jos lapsella ei ole koulussa kivaa, se on asia, joka vanhemman pitää tietää. Vanhempi on vastuussa lapsestaan, ja siksi vanhemman pitää tietää, mitä siellä koulussa tapahtuu. Oli se sitten lapsesta kivaa tai ei.
Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia. Ei lapsi välttämättä syystä tai toisesta uskalla/halua kertoa kaikkea kotona. Ja tenttaaminen ja vaatiminen vain pahentaa tilannetta. On hyvä, että olette kiinnostuneita lasten kuulumisista, mutta yrittäkää edes ymmärtää sitäkin puolta, jos lapsi ei jaksa vastailla hänen mielestään tarpeettomiin kysymyksiin. Lapsellakin on oikeus pitää joitain asioita ihan omana tietonaan. Se ei maailmaa kaada, jos et saa tietää, oliko tänään koulussa kalapuikkoja vai lihapullia.
Ei voi olettaa, että lapsi ymmärtää, mitkä kysymykset ovat oleellisia ja mitkä tarpeettomia. Lapselle voi selittää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen koulupäivästä ja siitä, mitä koulussa tapahtuu, koska vanhempi ei ole siellä mukana.
Ei se, että kysyy lapselta asioita, tarkoita, etteikö lapsi saa tai voi pitää asioita omana tietonaan. Edelleen lapsi voi valita ihan itse, mitä kertoo.
Olennaista tässä ei ole tietää, mitä koulussa on ollut ruokana, vaan se, että aloitetaan keskustelu jostain. Keskustelu alkaa jostain asiasta. Se alkaa harvemmin jostain tärkeästä. Yleensä siirrytään jostain melko triviaalista asiasta tärkeämpään. Joskus ei siirrytä, vaan puhutaan vain ne triviaalit asiat. Mutta keskusteluyhteyden pitäminen auki on tärkeää.
Huom! Lainaamassasi viestissä puhuttiin LAPSEN MIELESTÄ tarpeettomista kysymyksistä. Sinä et voi määritellä, mikä on lapsen mielestä tarpeetonta ja mikä ei. Lapsella on oikeus omaan mielipiteeseensä.
Juu, en voi päättää lapsen puolesta, mitä hän ajattelee. Lapsi kuitenkin on vielä lapsi, eli ei näe asioita kovin laajassa kontekstissa. Lapsi voi olla sitä mieltä, että läksyjen tekeminen on tarpeetonta, tai että koko päivän voi pelata. Minä olen aikuisena eri mieltä asiasta. Lapsi ei voi määritellä, mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. Se on yksinkertaisesti liian suuri vastuu hänelle. Ja tämä sama pätee kysymyksiinkin. Minusta on tärkeää tietää siitä, miten lapsi viihtyy koulussa.
Sori nyt vaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, onko sinulle tärkeää lapsen viihtyminen. Jos lapsi ei sinulle halua vastata, hän ei vastaa. Lapsi ei ole mikään tahdoton olento, jonka pitää kaikessa toimia aikuisen päättämällä tavalla.
Miten sillä ei ole mitään merkitystä, voisitko perustella?
(Mun lapset kyllä vastaavat mulle. Mutta me ollaan yhdessä harjoiteltu myös keskustelemista.)
Kerroin jo.
P.S. Sinun lapsesi eivät ole sama asia kuin kaikki lapset
Minusta sinä et oikein osannut perustella sitä. Kerroit, että lapsi voi kokea kysymykset tarpeettomiksi, mutta niin lapsi voi kokea myös läksyjen teon tai koulussa käymisen tarpeettomaksi. Mennäänkö silloinkin lapsen päätöksen mukaan?
Mä olen kertonut omille lapsilleni, miksi kyselen heiltä koulusat. Olen selittänyt, että mun on heidän vanhempanaan tärkeä tietää, miten he viihtyvät koulussa, kun en ole siellä heidän kanssaan. Olemme siis keskustelleet asiasta ja he ovat ymmärtäneet syyt, miksi kysyn koulukuulumisia.
Minäminäminäminä. Minunmielipiteeniminunmielipiteeni. Etkö oikeasti huomaa, että puhut kokoajan vain omasta näkökulmastasi edes yrittämättä käsittää toisenlaisia näkökulmia?
Oletko sinä yrittänyt ymmärtää mielestäsi sitä näkökulmaa, että vastuullisen vanhemman on yritettävä muodostaa edes jonkinlainen kuva lapsen kouluviihtymisestä? Millaisilla keinoilla sinä sen toteuttaisit, jos et voisi kysyä lapselta koulusta?
Oletko myöskään pohtinut sitä näkökulmaa, että lapsen ei voi olettaakaan kantavan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja siis tunnistavan niitä asioita, joita vanhempien on tärkeä tietää?
Juuri tuollaisen kyselyikää potevan aikuisen lapset ahdistuvat ja voivat huonosti. Ei vaan jaksa, kun koko ajan joku pommittaa kysymyksillä.
t. tuollaisen äidin lapsi, joka viivytteli tahallaan koulumatkalla, jotta saisi olla rauhassa
Mitä jos kysyisit, millaisia minun lapseni ovat ja miten he voivat sen sijaan, että keksit omiasi?
Minua ei kiinnosta v¨ttuakaan, millaisia sinun lapsesi ovat. Eihän sinuakaan näy kiinnostavan kenenkään muun kuin oman perheesi asiat. Niin metsä vastaa....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun 48v mies vastailee samalla tavalla.
Yrittää viestiä sinulle, ettei halua vapaa-ajalla puhua työasioista. Mutta sinä et tajua....
Miksei sitä asiaa voi viestiä suoraan ("en halua puhua vapaa-ajalla työasioista")?
Utelija ei tuollaista jaksa ottaa huomioon. Tärkeintä on, että saa urkkia. Silloin pääsee helpommalla, kun mutisee jotain "emmätiiä jotain joo" tyylistä. Ei urkkija pahoita mieltään siitä, että ei anneta kysellä.
Eli keskusteleminen on sinusta urkkimista? Miksi ajattelet, että suora kommunikointi siitä, että ei ole kiinnostunut puhumaan vapaa-ajalla työasioista pahoittaa mieltä enemmän kuin lapsellinen väistely?
Musta on ihan normaalia kysellä kumppanilta, että: miten päivä meni töissä? oliko hankalia hommia? Mitä söit lounaaksi? Mites liikenne veti matkalla?
Sinulla on siis lapsi kumppanina? Ei kuulosta aikuisten keskustelulta.
Onko nykyään ihmisten kuulumisten kysyminen jotenkin väärin? Missä vaiheessa tämä muutos on tapahtunut? Mun mielestä on ihan normaalia kysyä vaikkapa toisen töistä. Se on kohteliasta.
Miksi et itse kerro omia kuulumisiasi, sellaiseen on helpompaa vastata omilla kuulumisilla? Tuollainen kysely on kiusallista etenkin jos kysymyksiä sinkoaa vauhdilla ettei vastapuoli ehdi itse viemään keskustelua kiinnostaviin asioihin. Vuorovaikutuksessa annetaan tilaa toisellekin, eikä pommiteta vain kysymyksillä.
Mistä päättelit, että en kerro kuulumisistani tai kysymykset sinkoilevat vauhdilla?
Puheliaita ihmisiä on monenlaisia. Mieluummin toivon että keskustelun aloittaja kertoo omasta päivästään ja myös kuuntelee keskustelukumppanin vastaukset. Vertaa näitä. Mitä söit lounaaksi? Makaronilaatikkoa. Oliko hyvää? Joo. Ja tämän jälkeen taas seuraava lysymys ja näin jatkuu kunnes " keskustelu" päättyy. Tai meillä oli tänään kanakastiketta ja riisiä ruokana. Oli muuten maukasta. Ai, meillä makaronilaatikkoa, ihan ok normisapuskaa.
Hyvä keskustelija ei tenttaa vaan johtaa keskustelua siten, että siihen on helppoa vastata useammalla sanalla. Ymmärrätkö eron?
Joo, mutta jos joku antaa keskustelupalstalla esimerkkejä siitä, millaisia kysymyksiä kysyy, se ei oikein anna mitään kattavaa kuvaa siitä, millainen keskustelu on. Siksi ei kannata heti hyökätä tekemään jotain johtopäätöksiä siitä, miten joku ihminen kommunikoi.
Jos haluatte ihmisten (myös lastenne) vastaavan kokonaisilla lauseilla, niin lakatkaa kysymästä kysymyksiä joihin voi vastata yhdellä sanalla.
Minusta sinä et oikein osannut perustella sitä. Kerroit, että lapsi voi kokea kysymykset tarpeettomiksi, mutta niin lapsi voi kokea myös läksyjen teon tai koulussa käymisen tarpeettomaksi. Mennäänkö silloinkin lapsen päätöksen mukaan?
Mä olen kertonut omille lapsilleni, miksi kyselen heiltä koulusat. Olen selittänyt, että mun on heidän vanhempanaan tärkeä tietää, miten he viihtyvät koulussa, kun en ole siellä heidän kanssaan. Olemme siis keskustelleet asiasta ja he ovat ymmärtäneet syyt, miksi kysyn koulukuulumisia.