Nautitko toisten ihmisten seurassa?

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi neljänkympin korvilla niin, että yhtäkkiä ihmiset alkoi tuntua ärsyttäviltä. Ihan siis omat kaveritkin. Ei kiinnosta enää yhteiset mökkireissut tai muukaan yhdessä tekeminen. Joskus on mukava päästä käymään syömässä pienellä porukalla. Mutta ennen nautin isolla porukalla reissuista joissa oli menoa ja meininkiä. Nykyään en enää. Toki olo on välillä repivän yksinäinen, mutta en kuitenkaan voi mitään sille, että olen menettänyt sosiaalista puoltani ja koen ihmiset ärsyttävinä.

Työkavereidenkin naamat tympii melkein joka päivä.

Osaako kukaan sanoa mitä tämä on? Onko musta tulossa joku erakko iän myötä?

Täysin sama itselläni. Esim. ystäviä ei enää jaksa.

En oikein jaksa nauttia. Onneksi saan viettää aikaani mieheni ja kirjojeni seurassa. Ja silloin tällöin pianoa omaksi iloksi pimputellen. Olen yrittänyt nyt korona-aikojen jälkeen lisätä ihmisten tapaamista, mutta rasittavaahan se on ollut.

Vierailija kirjoitti:

Taas palstalla on joitain tynnyrissä kasvaneita mt-tapauksia.

Miten kummassa pärjäätte työelämässä, siellähän on aina muita ihmisiä jatkuvasti ympärillä ja vielä useissa paikoissa asiakkaat siihen päälle.

Miten ja millaisissa perheissä olette kasvaneet,  ettekö jo lapsena tottuneet ihmisiin, niinkuin normaalisti on.

Eikö teillä ollut sisarta ja veljeä,  jotta olisitte oppineet muiden ihmsten kanssa ja juttelemaan päivittäin normaalit jutut niin vanhempien kuin sisarusten kanssa?

Eikä teillä ollut lapsena ja nuorena mitään harrastuksia, joissa totuitte olemaan ja  elämään vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa?

Sillä joku syyhän tuollaiseen on, että melkein pelkää muita ihmisiä ja haluaa vain linnoittautua kotiinsa, eikä tavata eikä olla tekemisissä koskaan muiden ihmisten kanssa?

Jonkinlainen vakava mielenterveyden ongelmahan tuollainen on.   Ei missään nimessä normaalia.

Varmaankin sellainen ongelma kuin introverttiys. Pärjään töissä hyvin, lapsena oli sisaruksia ja harrastuksia ja ihan normaali perhe-elämä. Sukulaisia on ihan kiva nähdä silloin tällöin, muuten riittää avopuoliso.

Riippuu tilanteesta. Mulla ei ole hirveästi kavereita, joiden kanssa voisin lähteä edes kahville (asuin vuosia ulkomailla ja suhteita hiipui siinä ajassa) ja sukulaisjuhlat ovat aikamoista pakkopullaa. Niistä menee aina päiviä toipuessa.

Toisaalta rakastan olla 'yksin' ihmisvilinässä ja käydä kahviloissa ihan vain katselemassa ihmisten arkea. Joskus osuu kohdalle 'lottovoitto' ja päädynkin tuntemattoman kanssa todella mielenkiintoiseen keskusteluun. Koskaan ei voi tietää millainen tarina kenelläkin on.

Vierailija kirjoitti:

Taas palstalla on joitain tynnyrissä kasvaneita mt-tapauksia.

Miten kummassa pärjäätte työelämässä, siellähän on aina muita ihmisiä jatkuvasti ympärillä ja vielä useissa paikoissa asiakkaat siihen päälle.

Miten ja millaisissa perheissä olette kasvaneet,  ettekö jo lapsena tottuneet ihmisiin, niinkuin normaalisti on.

Eikö teillä ollut sisarta ja veljeä,  jotta olisitte oppineet muiden ihmsten kanssa ja juttelemaan päivittäin normaalit jutut niin vanhempien kuin sisarusten kanssa?

Eikä teillä ollut lapsena ja nuorena mitään harrastuksia, joissa totuitte olemaan ja  elämään vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa?

Sillä joku syyhän tuollaiseen on, että melkein pelkää muita ihmisiä ja haluaa vain linnoittautua kotiinsa, eikä tavata eikä olla tekemisissä koskaan muiden ihmisten kanssa?

Jonkinlainen vakava mielenterveyden ongelmahan tuollainen on.   Ei missään nimessä normaalia.

Itselläsi on kieroutunutta mielenterveyttä.

Itse tuossa ajattelet, että kaikkien pitäisi olla samanlaisia ja jos joku on poikkeava niin tuomitset mielenterveyspotilaaksi.

Itselläni on se, että en jaksa ympärilläni olevia ihmisiä, kun ne purkaa pahaa oloa itseeni ja eivät ota huomioon kuin omaa fiilistä.

Vihaan naisia, joten en.

Miesten kanssa minulla on harvemmin yhteisiä asioita, joista puhua.

Nautin, mutta jos vaihtoehtona on yksin oleminen tai rasittavien ihmisten seura, niin olen mieluummin yksin.

Eli nautin myös omasta seurastani ja olen mieluummin yksin, kuin rasittavassa seurassa.

Sosiaalinen tyyppi, mutta aika nirso seurasta. Se aiheuttaa jonkin verran tahatonta yksinäisyyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi neljänkympin korvilla niin, että yhtäkkiä ihmiset alkoi tuntua ärsyttäviltä. Ihan siis omat kaveritkin. Ei kiinnosta enää yhteiset mökkireissut tai muukaan yhdessä tekeminen. Joskus on mukava päästä käymään syömässä pienellä porukalla. Mutta ennen nautin isolla porukalla reissuista joissa oli menoa ja meininkiä. Nykyään en enää. Toki olo on välillä repivän yksinäinen, mutta en kuitenkaan voi mitään sille, että olen menettänyt sosiaalista puoltani ja koen ihmiset ärsyttävinä.

Työkavereidenkin naamat tympii melkein joka päivä.

Osaako kukaan sanoa mitä tämä on? Onko musta tulossa joku erakko iän myötä?

Ihmiset on yleisesti ottaen rasittavia jopa ne vanhat kaverit koska itse muuttunut epäsosiaaliseksi mutta olet kuitenkin vielä tällä palstalla keskustelemassa ehkä muiden samanhenkisten erakoiden kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, vanhemmiten aina vain huonommin. Väsyn ihmisiin ja he ovat mielestäni ärsyttäviä.

Olet pahasti masentunut, käy lääkärissä.

Masennuksen yksi tunnetuin oire on se, että ihmistä alkaa ärsyttämään kaikki tavallisetkin asiat, ja muut ihmiset.

Erityisesti he ärsyyntyvät jos joku on tosi iloinen ja kertoilee joistakin kivoista asioista.

Masentunutta ärsyttää myös muiden toimeliasuus ja se että he saavat paljon aikaan, ja jaksavat pitää kotinsa kunnossa, leipoa ja laittaa ruokaa ja vieläpä päälle päätteeksi matkustella ainakin sukulaisissa.

Johtuu siitä, kun masentunut vertaa heitä itseensä, ja tuntee raadollisesti liikaa sen, että hän ei juuri nyt kykene samaan,  kun on henkisesti niin uupunut, ettei aina huvita edes sängystä ylösnousta joka päivä.

Tuohon olotilaan kyllä saa apua, jos apua haluaa saada.

Mites keittiöpsykologina selität sen, että olen erittäin toimelias kaiken päivää. Leivon ruisleipää ym. kokkaan joka päivä yhtä ja toista, hoidan puutarhaa ja kasvimaata, säilön, kerään marjoja ja sieniä. Minulla on iso työhuone jossa aina kivaa tekemistä ja joku projekti meneillään, maalaan tauluja, välillä saatan kutoa sukkiakia jos inspis iskee. Olen nelisen vuotta jo rempannut satavuotiasta taloa, jo melkein valmis. Silti en välitä erityisemmin muista ihmisistä jatkuvasti ymparilläni. Olen leski ja terve kuin pukki enkä takuulla ole masentunut, mutten vain välitä turhasta juoruilusta jota kai jutteluksi kutsutaan. Vartiksi sopii tulla käymään, kyllä kahvit turautan mutta muuten en jaksa kyllä kuunnella hölynpölyä. Mieluummin luen sillä ajalla vaikka kirjaa.

Vierailija kirjoitti:

Vihaan naisia, joten en.

Miesten kanssa minulla on harvemmin yhteisiä asioita, joista puhua.

Miksi sitten asut täällä? Mikset mene sinne omille poluillesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, vanhemmiten aina vain huonommin. Väsyn ihmisiin ja he ovat mielestäni ärsyttäviä.

Olet pahasti masentunut, käy lääkärissä.

Masennuksen yksi tunnetuin oire on se, että ihmistä alkaa ärsyttämään kaikki tavallisetkin asiat, ja muut ihmiset.

Erityisesti he ärsyyntyvät jos joku on tosi iloinen ja kertoilee joistakin kivoista asioista.

Masentunutta ärsyttää myös muiden toimeliasuus ja se että he saavat paljon aikaan, ja jaksavat pitää kotinsa kunnossa, leipoa ja laittaa ruokaa ja vieläpä päälle päätteeksi matkustella ainakin sukulaisissa.

Johtuu siitä, kun masentunut vertaa heitä itseensä, ja tuntee raadollisesti liikaa sen, että hän ei juuri nyt kykene samaan,  kun on henkisesti niin uupunut, ettei aina huvita edes sängystä ylösnousta joka päivä.

Tuohon olotilaan kyllä saa apua, jos apua haluaa saada.

Mites keittiöpsykologina selität sen, että olen erittäin toimelias kaiken päivää. Leivon ruisleipää ym. kokkaan joka päivä yhtä ja toista, hoidan puutarhaa ja kasvimaata, säilön, kerään marjoja ja sieniä. Minulla on iso työhuone jossa aina kivaa tekemistä ja joku projekti meneillään, maalaan tauluja, välillä saatan kutoa sukkiakia jos inspis iskee. Olen nelisen vuotta jo rempannut satavuotiasta taloa, jo melkein valmis. Silti en välitä erityisemmin muista ihmisistä jatkuvasti ymparilläni. Olen leski ja terve kuin pukki enkä takuulla ole masentunut, mutten vain välitä turhasta juoruilusta jota kai jutteluksi kutsutaan. Vartiksi sopii tulla käymään, kyllä kahvit turautan mutta muuten en jaksa kyllä kuunnella hölynpölyä. Mieluummin luen sillä ajalla vaikka kirjaa.

Et vain tunne mielenkiintoisia ihmisiä. Itse hengailen lähinnä sellaisten kanssa, joiden jutut on ihan muuta kuin turhaa juoruilua. En itsekään jaksaisi kuunnella mitään turhaa lätinää sisällöttömiltä ihmisiltä, mutta voin kyllä TEHDÄ asioita monenlaisten ihmisten kanssa. Ei kaikkien kavereiden kanssa tarvitse keskustella, vaan voi mennä esim. urheilemaan tms.

Eri 

Nuorena olin sosiaalinen, nykyään ei ihmiset voisi vähempää kiinnostaa. Ei se ole masennus, se on järki. Kirja tai jopa neulomus on paljon kiinnostavampi.

Suurin osa ihmisistä on rasittavia. Oma perhe riittää.

Nautin muutamien harvojen ihmisten seurasta, useimmista en. Jostain syystä seuraani tunkee ihmisiä, joita en haluaisi tavata, ja he puhuvat ja puhuvat loputtomiin, vaikka en jaksaisi kuunnella ja toivon vain että lopettaisivat jo.

Ns.sosiaaliset ihmiset ovat rasittavia. Nauttivat omasta äänestään.

Tunnen oloni usein lievästi turhautuneeksi ja vieraantuneeksi. Joskus ihan kivaakin.

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi neljänkympin korvilla niin, että yhtäkkiä ihmiset alkoi tuntua ärsyttäviltä. Ihan siis omat kaveritkin. Ei kiinnosta enää yhteiset mökkireissut tai muukaan yhdessä tekeminen. Joskus on mukava päästä käymään syömässä pienellä porukalla. Mutta ennen nautin isolla porukalla reissuista joissa oli menoa ja meininkiä. Nykyään en enää. Toki olo on välillä repivän yksinäinen, mutta en kuitenkaan voi mitään sille, että olen menettänyt sosiaalista puoltani ja koen ihmiset ärsyttävinä.

Työkavereidenkin naamat tympii melkein joka päivä.

Osaako kukaan sanoa mitä tämä on? Onko musta tulossa joku erakko iän myötä?

Ajatus jostain mökkireissusta kaveriporukassa on ihan kauhea. Olla jumissa siellä turinan keskellä. Yhden kaverin kanssa eri juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, vanhemmiten aina vain huonommin. Väsyn ihmisiin ja he ovat mielestäni ärsyttäviä.

Olet pahasti masentunut, käy lääkärissä.

Masennuksen yksi tunnetuin oire on se, että ihmistä alkaa ärsyttämään kaikki tavallisetkin asiat, ja muut ihmiset.

Erityisesti he ärsyyntyvät jos joku on tosi iloinen ja kertoilee joistakin kivoista asioista.

Masentunutta ärsyttää myös muiden toimeliasuus ja se että he saavat paljon aikaan, ja jaksavat pitää kotinsa kunnossa, leipoa ja laittaa ruokaa ja vieläpä päälle päätteeksi matkustella ainakin sukulaisissa.

Johtuu siitä, kun masentunut vertaa heitä itseensä, ja tuntee raadollisesti liikaa sen, että hän ei juuri nyt kykene samaan,  kun on henkisesti niin uupunut, ettei aina huvita edes sängystä ylösnousta joka päivä.

Tuohon olotilaan kyllä saa apua, jos apua haluaa saada.

Mites keittiöpsykologina selität sen, että olen erittäin toimelias kaiken päivää. Leivon ruisleipää ym. kokkaan joka päivä yhtä ja toista, hoidan puutarhaa ja kasvimaata, säilön, kerään marjoja ja sieniä. Minulla on iso työhuone jossa aina kivaa tekemistä ja joku projekti meneillään, maalaan tauluja, välillä saatan kutoa sukkiakia jos inspis iskee. Olen nelisen vuotta jo rempannut satavuotiasta taloa, jo melkein valmis. Silti en välitä erityisemmin muista ihmisistä jatkuvasti ymparilläni. Olen leski ja terve kuin pukki enkä takuulla ole masentunut, mutten vain välitä turhasta juoruilusta jota kai jutteluksi kutsutaan. Vartiksi sopii tulla käymään, kyllä kahvit turautan mutta muuten en jaksa kyllä kuunnella hölynpölyä. Mieluummin luen sillä ajalla vaikka kirjaa.

Et vain tunne mielenkiintoisia ihmisiä. Itse hengailen lähinnä sellaisten kanssa, joiden jutut on ihan muuta kuin turhaa juoruilua. En itsekään jaksaisi kuunnella mitään turhaa lätinää sisällöttömiltä ihmisiltä, mutta voin kyllä TEHDÄ asioita monenlaisten ihmisten kanssa. Ei kaikkien kavereiden kanssa tarvitse keskustella, vaan voi mennä esim. urheilemaan tms.

Eri 

Siltikin, isomman porukan kanssa kaikesta tulee aina säätäminen ja aikatauluttelu

Olen liian erilainen. Ei kiinnosta ja tympäisee toisten seura pidemmän päälle. Haluaisin ajatella asioida sen sijaan että miettisi jotain shauskaa suorittamista, ryyppäämistä tai muiden ihmisten elämän ajattelua. Elämäni on minua varten.

Nykyisin Enää harvoin riippuu seurasta. Niin monille on se puhelintodellisuus mikä on joku totuus. He haluaa seurata mieluummin sitä. Ne ovat heille jotain todempaa kuin mitä sanon kasvotusten. En tiedä miksi se on todellisempaa. Sehän on suunsoittoa.