Lue keskustelun säännöt.
Nautitko toisten ihmisten seurassa?
06.03.2022 |
Itsestäni tuntuu ettei oikein enää jaksaisi ketään.
Kommentit (75)
Jos tapaan uuden ihmisen ja juttelen niin jos hän on tutkinut sitä luuria niin se on hänen todellisuus. Ei keskustelusta tule hän kanssa enää mitään ehkä. Tai oletukset on sitä luokkaa Etten halua jutella enempää
Hänhän tietää jo kaiken. Tuntee minut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on nykyinen joku käyntikorttini.
En minä kyllä vihaa juoppoja noin yleensä ottaen. Vaikka viestissä sanottiin niin.
En halua rikollisille kuolemanrangaistusta. En kannata sellaista.
Levitit kaiken paasauksen. En kirjoittanut sitä blogiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin Enää harvoin riippuu seurasta. Niin monille on se puhelintodellisuus mikä on joku totuus. He haluaa seurata mieluummin sitä. Ne ovat heille jotain todempaa kuin mitä sanon kasvotusten. En tiedä miksi se on todellisempaa. Sehän on suunsoittoa.
En tajua ihmisiä jotka seurassa vilkuilevat puhelintaan. Jos eivät odota jotain tärkeää viestiä. Ihan kauhea tapa.
En nauti ja siksi olen rajannut turhat ihmiset pois elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä on vuosi kun tapasin kaverin. Sen jälkeen en ole tavannut ketään enkä pitänyt yhteyttä. Aika menee todella nopeasti kun viihtyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En, vanhemmiten aina vain huonommin. Väsyn ihmisiin ja he ovat mielestäni ärsyttäviä.
Olet pahasti masentunut, käy lääkärissä.
Masennuksen yksi tunnetuin oire on se, että ihmistä alkaa ärsyttämään kaikki tavallisetkin asiat, ja muut ihmiset.
Erityisesti he ärsyyntyvät jos joku on tosi iloinen ja kertoilee joistakin kivoista asioista.
Masentunutta ärsyttää myös muiden toimeliasuus ja se että he saavat paljon aikaan, ja jaksavat pitää kotinsa kunnossa, leipoa ja laittaa ruokaa ja vieläpä päälle päätteeksi matkustella ainakin sukulaisissa.Johtuu siitä, kun masentunut vertaa heitä itseensä, ja tuntee raadollisesti liikaa sen, että hän ei juuri nyt kykene samaan, kun on henkisesti niin uupunut, ettei aina huvita edes sängystä ylösnousta joka päivä.
Tuohon olotilaan kyllä saa apua, jos apua haluaa saada.
Mites keittiöpsykologina selität sen, että olen erittäin toimelias kaiken päivää. Leivon ruisleipää ym. kokkaan joka päivä yhtä ja toista, hoidan puutarhaa ja kasvimaata, säilön, kerään marjoja ja sieniä. Minulla on iso työhuone jossa aina kivaa tekemistä ja joku projekti meneillään, maalaan tauluja, välillä saatan kutoa sukkiakia jos inspis iskee. Olen nelisen vuotta jo rempannut satavuotiasta taloa, jo melkein valmis. Silti en välitä erityisemmin muista ihmisistä jatkuvasti ymparilläni. Olen leski ja terve kuin pukki enkä takuulla ole masentunut, mutten vain välitä turhasta juoruilusta jota kai jutteluksi kutsutaan. Vartiksi sopii tulla käymään, kyllä kahvit turautan mutta muuten en jaksa kyllä kuunnella hölynpölyä. Mieluummin luen sillä ajalla vaikka kirjaa.
Et vain tunne mielenkiintoisia ihmisiä. Itse hengailen lähinnä sellaisten kanssa, joiden jutut on ihan muuta kuin turhaa juoruilua. En itsekään jaksaisi kuunnella mitään turhaa lätinää sisällöttömiltä ihmisiltä, mutta voin kyllä TEHDÄ asioita monenlaisten ihmisten kanssa. Ei kaikkien kavereiden kanssa tarvitse keskustella, vaan voi mennä esim. urheilemaan tms.
Eri
No minne menen urheilemaan ja mitä urheilulajia suosittelet 72 vuotiaalle naiselle? Olisko nyrkkeily tai vuorikiipeily kiva laji tämän ikäiselle? Käyn uimassa ja keppikävelyllä, mutta yksin on kivempaa kumpikin asia. Keppikävelyllä saa rauhassa ajatella kaikenlaista ja huomioida ympäristöä. Minä TEEN asioita mieluiten YKSIN. Muutamia, jotain kymmenkunta ystävää on, mutta jokainen vähän eri maassa asustaen, joten tapaamiset jäävät harvoiksi varsinkin nyt kuluneen pandemian aikana. On sentään skypetystä ja videopuheluita. En siis ole yksinäinen enkä masentunut, vaikka tykkään tehdä kaikenlaista yksin. Outo oletus, etten tuntisi mielenkiintoisia ihmisiä, kun olen itse jo niin mielenkiintoinen, että naapuritkin haluaisivat tutustua lähemmin ja kutsuvat käymään jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin, hyvin harvan. Kaksi entistä työkaveria (näiden seura on suorastaan nauruterapiaa, ymmärretään toistemme jutut) ja oma perhe. Siinäpä ne.
Vierailija kirjoitti:
Taas palstalla on joitain tynnyrissä kasvaneita mt-tapauksia.
Miten kummassa pärjäätte työelämässä, siellähän on aina muita ihmisiä jatkuvasti ympärillä ja vielä useissa paikoissa asiakkaat siihen päälle.
Miten ja millaisissa perheissä olette kasvaneet, ettekö jo lapsena tottuneet ihmisiin, niinkuin normaalisti on.
Eikö teillä ollut sisarta ja veljeä, jotta olisitte oppineet muiden ihmsten kanssa ja juttelemaan päivittäin normaalit jutut niin vanhempien kuin sisarusten kanssa?
Eikä teillä ollut lapsena ja nuorena mitään harrastuksia, joissa totuitte olemaan ja elämään vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa?
Sillä joku syyhän tuollaiseen on, että melkein pelkää muita ihmisiä ja haluaa vain linnoittautua kotiinsa, eikä tavata eikä olla tekemisissä koskaan muiden ihmisten kanssa?
Jonkinlainen vakava mielenterveyden ongelmahan tuollainen on. Ei missään nimessä normaalia.
Kysymys oli nautitko muiden ihmisten seurasta, ei kykenetkö olemaan sosiaalinen, kun on pakko. Opettele lukemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nauti. Teen työtä ihmisten kanssa ja vapaa-aika oltava ilman ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
En nauti kuin lasteni seurasta.
Jos heillä on oma elämä, älä hirttäydy heihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikilla ihmisillä on aina samat asiat, on kuluttavaa kuunnella jonninjoutavia juttuja päivästä toiseen. Teen mieluummin muuta mukavampaa.
Välillä. Ja yleensä vain hetken. Jonkin ajan kuluttua koen itseni vaivaantuneeksi ja uupuneeksi. Käyn keskusteluja myös läpi jälkikäteen mielessäni ja häpeän sanomisiani ja tekemisiäni. Lopulta jäljelle jää vain ahdistus siitä millainen omituinen paskiainen sitä onkaan.
Nykyisin ei valitettavasti enää jaksaminen riitä keskittymiseen ja keskusteluun.
En enää. Nuorena vollotin yksinäisyyttäni, mutta nyt olen kiitollinen kun saan olla yksin. Töissä on pakko olla sosiaalinen, joten haluan vapaa ajallani olla itsekseni ja omassa rauhassani.
Teen työtä, jossa joudun olemaan sosiaalinen, vaikka inhoan ihmisiä. Joudun vetämään roolia töissä. Työpäivän jälkeen olen täysin loppu. Vapaa-ajalla en jaksa edes ajatella ihmisiä, haluan olla yksin. Vihaan hoitoalaa, omaisia, kaikkea.
Komppaan monia täällä. Harvojen ihmisten seurasta nauttii. Oma perhe ja pari lähintä ystävää jaksaa tavata ja on kivaakin. Pahinta on puolitutut kuten työ/opiskelukaverit joita on pakko nähdä päivittäin vaikkei välittäisi.. Huomenna pitää mennä taas yliopistolle ryhmätyötä vääntämään ihmisten kanssa joiden seuraa ei jaksaisi. En jaksa.