Miten ihmiset käy töissä, opiskelee, harrastaa ja elämänsä pidettyä kasassa?

Suomessa jos perheenäiti haluaa käydä töissä hän joutuu usein hoitamaan kokopäivätyön, kotityöt ja lapset. Jos ei jaksa niin jää kotiin.

Ruotsissa esimerkiksi pienten lasten vanhemmilla on paljon enemmän mahdollisuuksia tehdä osapäivätyötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkki omasta päivästäni:

6-7-30 lenkki ja aamupala

8-16 töitä (töissä lounas ja pieni välipala)

17-18 päivällinen

18-20/21 opiskelu ja jumppa

21-22 telkkaria, nettiä tms.

viimeistään 23 nukkumaan 

Milloin haet lapset päuvänodista, autat läksyissä, leikit, teet heikke ruokaa ja laitat nukkumaan? Tässä puhuttiin aikuisista, ei teineistä. Ilmeisesti huolehdit vain itsestäsi? Sitten mikään ei ongelma hyvänen aika etkä tiedä kiireestä mitään

Hain lapsia päiväkodista viimeksi noin 10 vuotta sitten :D Läksyt osaavat tehdä ihan itse. Leikkimään jos pyrkisin, veisivät minut lääkäriin. Ruokaa laitan joinain päivinä, mutta se ei ole yksin minun vastuullani. Lapsilla on myös isä. Nukkuminenkin hoituu noilla teineillä ilman minun apuani. Ja ihan aikuinen olen. Harmi, ettet pikkulapsikuplassasi hahmota, että kaikkien elämäntilanne ei ole sama kuin sinulla yh-äitinä.

t. sama

Edellinen tässä uudelleen. Oletkin jo kertonut, että sinulla on lapsia, mutta he ovat jo isoja. Purematta en tuota kuitenkaan niele. Missä ihmeen välissä annat aikaasi lapsillesi (ja mahdolliselle puolisolle tmv)? Tiedäthän, että läheisesi tarvitsevat sinua ja aikaasi silti, vaikka eivät pieniä lapsia olekaan? Vaikka lapsesi teini-iässä mielummin pääosan ajasta karttaisivatkin vanhempiaan, kyllä hekin tarvitsevat aikaa äitinsä kanssa. Ja muutkin, myös aikuiset ihmiset elämässäsi tarvitsevat sitä. Jos et anna nyt heille aikaasi, läheisesi kärsivät ja saatatpa jäädä kokonaan yksinkin. Ja edelleen, hieman liian vähän unta sinulla tuon listasi mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Niinpä..

Tässä just itkua nieleskellen kun mies lähti taas yksin Prismaan ostamaan ruokaostokset koska mä en vaan jaksa. Työni on raskasta, olen ravintolapäällikkö, eli sekä vastuuta että fyysisesti raskasta. Joku aiemmin kirjoitti, että tuskin juuri kukaan tekee työtä missä kirjaimellisesti paahdetaan menemään 8h putkeen. Minä teen, syön samalla kun hoidan tiskejä keittiössä tms. Tänään oli niin kiire että unohdin käydä koko päivänä vessassa, en siis edes ehtinyt tuntea vessahätää. Tajusin vasta kun istahdin tunnin mittaiselle kotimatkalle bussiin. Toki toimistopäiviä on, mutta ne on sitten eri tavalla stressaavia. Nukuin just tunnin päikkärit. Tänään en tule edes suihkussa käymään, olen niin poikki. Ja en tee edes täyttä työviikkoa :D Hatunnostot niille jotka pystyy

Minuakin itkettäs kantaa prismaan rahat, sehän on ihan vi tun kallis verrattuna lidliin.

Vierailija kirjoitti:

8 tuntia lähes yhtäjaksoista työtä päivässä + työmatkat on kyllä aivan liikaa. Tuskin entisaikojen maanviljelijät sun muut mitä silloin nyt olikaan, paahtoivat yhtä soittoa koko ajan. Töitä oli varmasti aamusta iltaan, mutta riittävästi lepoa välissä. Ei mikään luonnon eläinkään saalista 10 tuntia päivässä putkeen ja sitten lepää loppuajan. Nykyinen malli on epäluonnollinen. Levon ja työn pitää vuorotella useita kertoja päivässä, ainakin 10, jotta normaalin ihmisen terveys ei romahda. Toki on niitä duracell-pupuja jotka paahtaa menemään ja nukkuvatkin ehkä 4 tuntia yössä.

Meidän oletetaan paahtavan päivittäin 8h töitä tehden tai opiskellen.

Jos päivittäin kuluttaisi 8h aikaa johonkin muuhun tekemiseen - liikunta, lukeminen, neulominen, puutarhan hoito ja kasvit, koiraharrastus, elokuvat, netti, pelaaminen jne. - puhutaankin yllättäen riippuvuudesta, joka ei ole terveellistä.

Kuten ei olekaan. 40h työviikko ei ole.

40h työviikko on muinainen jäänne ajoilta, kun kaupungistuneilla perheillä oli palveluväkeä apuna. Jos sulla menee 8h töihin, 2h työmatkoihin per päivä, se on jo 10h. Jäljellä on 14h. Jos nukut siitä 8h, sinulla on 5h aikaa päivässä. Laitetaan siihen kokkaus + lemmikki ja/tai lapset, mielellään suihku ja yhtäkkiä sulla onkin enää 1-2h aikaa vaan olla/omiin harrastuksiin.

Tätä pitäisi jaksaa sitten vuosikymmeniä putkeen eikä kukaan ole huolissaan.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, kun sanotaan että lapsille pitää olla aikaa, niin mitä te sitten teette? Teen päivätyötä 8-17 välisen ajan.

Meillä lapset osallistuu ruuanlaittoon, tai tekevät läksyjä samalla keittiössä kun teen ruokaa. Arkisin tehdään nopeaa ruokaa, jos viikonlopulta ei ole enää jäänyt. Käydään sen jälkeen ulkona, samalla ulkoilutan koiran. Sitten alkaa iltatoimet, ja käytän opiskeluun illalla aikaa klo 20-22 välisen ajan. Klo 22 nukkumaan ja aamulla ylös klo 6. Jos puoliso on iltavuorossa, niin käyn salilla ennen töitä aamuisin.

Eli saan 2h päivästä nipistettyä opiskelulle kokopäivätyön ohessa. Viikonloppuisin on toki mahdollista käyttää enemmän aikaa. Onneksi on puoliso, jota ilman opiskelu työn ohessa olisi hankalampaa.

Mutta ei se lasten kanssa oleminen tarvitse olla mitään arkitouhua erikoisempaa.

Voin vain kuvitella, että jos on stressaantunut tai masentuneisuutta tai muuta vastaavaa niin ei tuohon pystykään. Itse normaalisti jaksan tehdä ja olla menossa, hoitaa korkeakoulututkintoa, käydä töissä, urheilla jne. Mutta auta armias kun osuu kohdalle päivä, jolloin energiataso on syystä tai toisesta hieman alhaisempi. Ihan jo se riittää, että pää särkee niin tuntuu että kyky saada mitään aikaiseksi katoaa. Täytyy nostaa hattua niille, joilla jostain syystä on päivittäin sellainen olo, että energiatasot alhaalla ja silti saavat edes jotain aikaiseksi, sekin on siinä tilanteessa jo saavutus.

Mulla elämä pysyy kasassa, kun on ne aikataulut. Lomilla en oikein tiedä miten olla, kun ei ole sitä elämää rytmittävää rutiinia ja pakka hajoaa täysin. Arkena saa autopilotti päällä mennä tiettyyn paikkaan tiettyyn aikaan.

Priorisoi. Älä suorita täydellistä. Riittävä on ihan hyvä.

Aika aikaa kutakin, kuten mummoni sanoi. Silloin en ymmärtänyt, nyt tajuan sen viisauden. Näin se on.

Ihan hyvin pysyy tällä hetkellä kasassa. Neljä lasta, vuorotyö ja yliopisto-opinnot täysipäiväisinä. Liikuntatuntejakin tulee viikkoon 5-8. Mutta sosiaalista elämäähän mulla ei ole lainkaan. Olen todennut, että ihan kaikkea ei voi saada.

Vierailija kirjoitti:

Menetin elämänilon, kun läheiseni kuoli yllättäen, hajosin.

Itkin lääkärissä, itken nytkin.

Lääkäri kirjotti lähetteen psykiatrille, jolla kävin taas itkemässä sain masislääkettä joka ei auttanut. Psykiatri näki että vapisen joten lääkettä siihenkin.

Oon nyt ollu neljä vuotta masentunut se vaan muuttui vaikeaksi, ja itsetuhoisuus nurkan takana.

En kykene töihin, en opiskelemaan, en harrasta mitään. Ajatus pyörii ympyrää, kun ymmärsin mitä sain kokea sen läheiseni kanssa, en voi enää syyttää mistään.

Mutta hän tuhosi elämäni.

Olen pahoillani että olet joutunut kokemaan tämän. Pystyn osittain samaistumaan tilanteeseesi. Oletko kysynyt voisiko toista lääkettä kokeilla? Yksi lääke joka sopii jollekin ei välttämättä sovi toiselle. Lääkkeet eivät ole pelastus, mutta voivat auttaa hieman, jotta masennuksen kuopasta pääsee taas jatkamaan elämää.

Vierailija kirjoitti:

Pitää valita mihin keskittyy. Aika harva tekee noi kaikki sata lasissa.

Kun voisikin ulkoistaa muutamia arkisia asioita, kuten ruuanlaiton yms. mitä perheessä on tehtävä kuitenkin jossain määrin. Ei ole taloudellista mahdollisuutta pitää kotiapulaista joka hoitaisi kaiken tämän. Voisi keskittyä olennaiseen.

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta kysyn, kun sanotaan että lapsille pitää olla aikaa, niin mitä te sitten teette? Teen päivätyötä 8-17 välisen ajan.

Meillä lapset osallistuu ruuanlaittoon, tai tekevät läksyjä samalla keittiössä kun teen ruokaa. Arkisin tehdään nopeaa ruokaa, jos viikonlopulta ei ole enää jäänyt. Käydään sen jälkeen ulkona, samalla ulkoilutan koiran. Sitten alkaa iltatoimet, ja käytän opiskeluun illalla aikaa klo 20-22 välisen ajan. Klo 22 nukkumaan ja aamulla ylös klo 6. Jos puoliso on iltavuorossa, niin käyn salilla ennen töitä aamuisin.

Eli saan 2h päivästä nipistettyä opiskelulle kokopäivätyön ohessa. Viikonloppuisin on toki mahdollista käyttää enemmän aikaa. Onneksi on puoliso, jota ilman opiskelu työn ohessa olisi hankalampaa.

Mutta ei se lasten kanssa oleminen tarvitse olla mitään arkitouhua erikoisempaa.

Mutta tuohan kuulostaa ihan normaalilta elämältä lapsiperheen aikuiselle. Tuossa sinä annat aikaa lapsillesi ruokaa laittaessasi ja koiraa ulkoiluttaessasi. Mutta tuolla yhdelläkin aikataulunsa meille avanneella on niin tiukka aikataulu, ettei siihen väliin näytä mitään tuollaista mahtuvan.

En pysty suorittamaan kaikkea mitä kuvailit. Minulla on kokopäivätyö, 13- ja 16 vuotiaat lapset, mies reissutyössä ja omat vanhemmat jo sairaalloisia ja toisten avun varassa. Olen antanut periksi ja rima on matalalla kaikissa muissa asioissa, paitsi työt teen kunnolla, lapsilla on kunnollista ruokaa ja koiraa lenkittäessä tulee liikuttua. Koti on usein sekaisin, sisutusta ei ole muutettu kymmeneen vuoteen, pihalla tehdään vain välttämätön, auto on aina kurainen ym. Tähän tilanteeseen olen päätynyt vuosien kokemuksen tuloksena ja tässä tilanteessa koen elämäni tarpeeksi mielekkääksi ja onnelliseksi. Toiset jaksaa ja haluaa tavoitella täydellisyyttä kaikilla elämän osa-alueilla. Minä en.

Minulla liikkuminen kuuluua automaattisesti noin 4-6 krt viikossa ohjelmaan. Välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta johonkin väliin se pitää saada. Muuten alkaa särkemään päätä, hartijoita, ei nuku kunnolla yms. Kun liikkuu paljon, on pakko syödä hyvin ja terveellisesti, ja kun syö hyvin ja liikkuu, niin nukkuu kunnolla. Näin pysyy aktiivisena, eikä väsähdä.

Hauska juttu, että minä aina ihmettelen, kuinka jotkut eivät liiku, miten edes uskaltavat olla liikkumatta tai syömättä terveellisesti, kun sairaudet vaanivat nurkan takana.

Sitä oppii tehokkaasti suunnittelemaan työt, perhe-elämän, harrastukset ja kotityöt ja jää hyvin aikaa vielä sohvallekin. Ehkä suunnittelemme automaattisesti koko viikon eikä esim. pelkästään kuluvaa päivää. Kaupasta vähintään viikon ruoat kerralla, perussiivous nopsasti kerran viikossa jne. 

Jonkunlainen tunnollisuus ja velvollisuuden tunto ehkä löytyy luonteenpiirteistäni.  Esim. sairauslomalle en jää mielelläni, eikä ole juurikaan tarvinnut jäädä. 

JKP kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menetin elämänilon, kun läheiseni kuoli yllättäen, hajosin.

Itkin lääkärissä, itken nytkin.

Lääkäri kirjotti lähetteen psykiatrille, jolla kävin taas itkemässä sain masislääkettä joka ei auttanut. Psykiatri näki että vapisen joten lääkettä siihenkin.

Oon nyt ollu neljä vuotta masentunut se vaan muuttui vaikeaksi, ja itsetuhoisuus nurkan takana.

En kykene töihin, en opiskelemaan, en harrasta mitään. Ajatus pyörii ympyrää, kun ymmärsin mitä sain kokea sen läheiseni kanssa, en voi enää syyttää mistään.

Mutta hän tuhosi elämäni.

Olen pahoillani että olet joutunut kokemaan tämän. Pystyn osittain samaistumaan tilanteeseesi. Oletko kysynyt voisiko toista lääkettä kokeilla? Yksi lääke joka sopii jollekin ei välttämättä sovi toiselle. Lääkkeet eivät ole pelastus, mutta voivat auttaa hieman, jotta masennuksen kuopasta pääsee taas jatkamaan elämää.

Kyllä kokeiltiin muitakin kuten venlaa, ei apua. On vihjattu kun puhuin miten haluan kuolla, sähköhoitoa.

Minä en vain jaksa enää. Olen syvässä kuopassa. Ja psykiatreja on vilissyt, olen tavannu viisi eri psykkaa, enkä jaksaisi alottaa alusta.

Kerroin ensimmäiselle psykologille tai kirjoitin sen. Siitä ei puhuttu mitään.

Hän liitti sen kuitenkin kansioon.

Olen luopunut kaikista ystävistäni, enkä jaksa soitella kenellekkään.

Olen muuttunut araksi ja ihmisvihaajaksi.

Kunnon yöunet on tärkeät. Ei niiden ylipitkät tarvi olla, mutta että nukkuu sikeästi ja hyvin se 6-9h mitä nyt milloinkin nukkuu. Itse käytän välillä melatoniinia iltaisin, jos pyörin vähääkään pidempään sängyssä. Nukun tosi sikeästi myös silloin kun olen ottanut melatoniinin.

Nuorempana työnteko stressasi jotenkin enemmän. Nykyään osaa ottaa sillai iisisti, ettei se työ pelkkää pakkopullaa ole, vaikka suorittavaa työtä teenkin. Olen tehnyt jo useamman vuoden kuusipäiväistä työviikkoa, jopa kolmea eri työtä samaan aikaan, lisäksi opiskellut, käynyt salilla, juoksemassa, hoitanut kolme lasta, kodin, auttanut lisäksi vielä sairaita isovanhempia jne. Toki mieskin auttaa.

Olen yrittänyt pitää huolen siitä, että on ainakin yksi vapaapäivä viikossa. Silloinkin kyllä siivoilen ja liikun muun muassa. Liikunnasta saan energiaa etenkin pimeään aikaan. Olo on tosi vetämätön ilman sitä. Syön terveellisesti, en edes osaisi syödä kovin epäterveellisesti, koska se vaikuttaa oloon niin merkittävästi.

Priorisointi. Älä tee turhia juttuja, esim jatkuva vieraiden kestitseminen on aikaa vievää ja lopulta turhaa, ainakin jos kovin usein.

Niputan asioita, esim lenkki = kärrytellen parin km päähän kauppaan. Taaperon kanssa ulkoilu = kauppa/lenkkiulkoilun jälkeen ollaan 0,5-1h pihalla ennen sisälle menoa. Eli taaperon yhdellä pukemisella tuli tehtyä lenkkeily, kaupassakäynti ja taaperon ulkoilu. Jos nuo kaikki olis pitänyt tehdä erikseen ainakin yksi olisi jäänyt hoitamatta. Yleensä vien roskat samalla eli 4 kärpästä yhdellä iskulla. No okei, meneehän tommoseen retkeen aikaa se kolme tuntia, mutta jos erikseen suorittaisin joka homman, niin aikaa ja vaivaa kertyisi varmaan 5-6 h edestä, enkä kyllä jaksais taaperoa useampaan otteeseen päivässä pukea.

Jäänyt harmittaan, kun en aiemmin hokannut, että 2,5 km työmatka kannattaa (sauva)kävellä, siitähän tulee 5 km lenkki = ei tartte erikseen mennä lenkille töiden jälkeen. Muutenkin inhoon auton kanssa sompailua ja lämmitysjohtojen kanssa seurustelua.Lisäksi käveleminen on kivaa ja autossa istuminen kakkaa.

Elämässä kannatta panostaa siihen, että elämä ois helppoa. Esim oon aina halunnu asua lähellä keskustaa ja työpaikkaani. Jos asuisin vaikka 40 km päässä metsässä, ja etätyö ei olisi mahdollista niin saisin sanoa hyvästit lenkkeilylleni. En haluaisi käyttää aina puolta tuntia suuntaansa että pääsisin kotoa töihin, kauppaan jne.

En minä enää jaksakaan. Uskomatonta, että vielä 10 vuotta sitten (kun olin 35), lähdin arkisin viemään lapsia hoitoon klo 6.30, ajoin töihin, tulin töistä ja hain lapset hoidosta, kotona oltiin klo 16.30-17. Usein tein ruuan tai mies teki. Kävin 3 kertaa viikossa iltaisin jumpassa tai kuntosalilla, talvella hiihtämässä. Oli silti aikaa leikkiä lasten kanssa ja tehdä kotitöitä. En enää jaksaisi! Nykyisin hyvä jos saan itseni kerran viikossa raahattua kuntosalille ja kerran viikossa lenkille tai hiihtämään. Lapset on nyt kouluikäisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkki omasta päivästäni:

6-7-30 lenkki ja aamupala

8-16 töitä (töissä lounas ja pieni välipala)

17-18 päivällinen

18-20/21 opiskelu ja jumppa

21-22 telkkaria, nettiä tms.

viimeistään 23 nukkumaan 

Milloin haet lapset päuvänodista, autat läksyissä, leikit, teet heikke ruokaa ja laitat nukkumaan? Tässä puhuttiin aikuisista, ei teineistä. Ilmeisesti huolehdit vain itsestäsi? Sitten mikään ei ongelma hyvänen aika etkä tiedä kiireestä mitään

Pelle! Kaikilla ei ole lapsia. Nyt puhuttiin yleisesti työssäkäynnin ja opiskelun yhdistämisestä. Sen voi tehdä ilman lapsiakin. 

Haha, tietenkin voi olla ilman lapsia! Mutta silloin työn ja opiskelun + harrastusten yhdisteleminen tuskin on mikään ongelma, joten turha vastata ketjuun...

En jaksakaan. Täälläkin ihmiset huutelee että kaikilla on ne samat tunnit päivässä. Joo niin on, mutta esimerkiksi minä tarvitsen normaalia enemmän unta, enemmän aikaa opiskeluun saavuttaakseni saman tuloksen kuin muut ja enemmän aikaa palautumiselle. ADD ja todennäköisesti jonkinasteinen kirjolaisuus tekee sen että kuormitun normaalia enemmän. En voi ottaa montaa asiaa samalle päivälle, se ei minulle toimi ja päädyn aina juoksemaan hiki hatussa paikasta toiseen. Minusta oikeasti tuntuu siltä että aikani katoaa vain johonkin, olen huvikseen vertaillut töissä omaa nopeuttani työkavereihin. Minulla menee samoihin asioihin aina vähän pidempään kuin työkavereilla vaikka rehkisin menemään niin nopeasti kuin fyysisesti pystyn.