Lue keskustelun säännöt.
3 pientä lasta, koko ajan sydän syrjällään.
01.08.2015 |
Pelkään edelleen joka päivä useita kymmeniä kertoja päivässä lasteni turvallisuuden puolesta (pelkään että sattuu vakava onnettomuus tai tulee kuolema), kun leikkivät yhdessä, yksin, kulkevat liikenteessä tms. Olen alkanut miettiä, olenko normaali, onko normaalia pelätä vuodesta toiseen käytännössä koko ajan? En pysty hetkeksikään rentoutumaan, kun leikkivät esimerkiksi siten etten näe heitä. Kaksi poikaa ja tyttö, nuorin 3 ja vanhin 6.
Kommentit (30)
Joo, eivät jatkuvat pelot ole normaaleita, varsinkaan jos ne jo rajoittavat elämääsi (kerroit vältteleväsi tiettyjä paikkoja). Kannattaa mennä puhumaan tuosta jonkun kanssa! Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siis jos sä murehdit hirveästi etukäteen JA se asia tapahtuukin, niin murehdit siitä asiasta kaksi kertaa. Jos sä murehdit vasta kun se tapahtuu, niin pääset vähemmällä. Ja tarkoitan nyt tilannetta, missä lapsilla on ihan normivanhemmat, ei niitä tarvii huolettomasti jättää heitteille.
Mä sanoisin neuvolassa tuosta jotain että ohjaavat eteenpäin. Jollekin ammattilaiselle juttelu voi antaa sulle työkaluja käsitellä pelkoja ja joku oivallus voi mitätöidäkin niitä. Tuo on hirvittävän raskasta elämää sulle, luulen että jos tilanne paranee niin huomaat sen siinä vaiheessa itsekin.
Mä tiedän ettei tää ole normaalia tää jatkuva pelkääminen ja tosiaankin nää pelot pahenee jos alkaa tulla masennusta/stressiä. Mä oon ajatellu et pitäis kai lääkärin kanssa jutella kun menee yli sietokyvyn nämä. Ehkä joku lääke auttais. Ei kyl oo yhtään kivaa tämäkään. t.6
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 18:35"]Mä tiedän ettei tää ole normaalia tää jatkuva pelkääminen ja tosiaankin nää pelot pahenee jos alkaa tulla masennusta/stressiä. Mä oon ajatellu et pitäis kai lääkärin kanssa jutella kun menee yli sietokyvyn nämä. Ehkä joku lääke auttais. Ei kyl oo yhtään kivaa tämäkään. t.6
[/quote]
Varmaan riittää että voit rauhassa kertoa ja puhua peloistasi esim terapiassa.
Erosin väkivaltaisesta miehestäni. Yksinhuoltajana se pelko, että lapsille sattuu jotain kasvoi aivan järjettömiin mittasuhteisiin. Tuohon toki vaikutti myös se, mitä olin kulissien takana kokenut.
Omat järjettömät pelkoni laantuivat ja muuttuivat hyvää tekeväksi huolenpidoksi, kun puhuin ihan kaikki auki, mitä mielessä oli terapeutille.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 17:32"]Pelkään edelleen joka päivä useita kymmeniä kertoja päivässä lasteni turvallisuuden puolesta (pelkään että sattuu vakava onnettomuus tai tulee kuolema), kun leikkivät yhdessä, yksin, kulkevat liikenteessä tms. Olen alkanut miettiä, olenko normaali, onko normaalia pelätä vuodesta toiseen käytännössä koko ajan? En pysty hetkeksikään rentoutumaan, kun leikkivät esimerkiksi siten etten näe heitä. Kaksi poikaa ja tyttö, nuorin 3 ja vanhin 6.
[/quote]
Mulla ihan sama! Vanhin 8 ja nuorin 3. Vanhimman kanssa olen jo oppinut luottamaan jonkun verran, mutta kahden pienimmän kanssa olen huolista soikeana koko ajan. Huutelen ja katselen koko ajan perään ja mökillä kulkevat kellukkeet käsissä. Silti todella vaikeaa. Lisäksi pelkään kaikkia onnettomuuksia, kuten tulipaloja ja auton alle jäämistä. Vanhemmuus on vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 18:35"]Mä tiedän ettei tää ole normaalia tää jatkuva pelkääminen ja tosiaankin nää pelot pahenee jos alkaa tulla masennusta/stressiä. Mä oon ajatellu et pitäis kai lääkärin kanssa jutella kun menee yli sietokyvyn nämä. Ehkä joku lääke auttais. Ei kyl oo yhtään kivaa tämäkään. t.6
[/quote]
Mulla ssri:t veivät huolia pois, ihan huomattavasti. Mutta toisaalta ne veivät myös ison osan tunne-elämästä, eikä sekään oikein hyväksi ollut, ei itselle eikä varmastikaan myös lapsille. Suo siellä vetelä täällä, vai miten sitä nyt sanotaan. :( Tämä tietty vaan mun kokemus, kaikkihan reagoi yksilöllisesti.
Sama juttu ja jotenkin vielä lapsikseni on valikoitunut harvinaisen vilkkaita ja itsesuojeluvaistottomia yksilöitä. Aika raskasta on. Vanhin 6-vuotias aikaa nyt onneksi itsekin vähän osata varoa. 4-vuotias ei sitten yhtään. Heti on pää halki jos suunnilleen kädestä päästää yhtään irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 18:47"][quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 17:32"]Pelkään edelleen joka päivä useita kymmeniä kertoja päivässä lasteni turvallisuuden puolesta (pelkään että sattuu vakava onnettomuus tai tulee kuolema), kun leikkivät yhdessä, yksin, kulkevat liikenteessä tms. Olen alkanut miettiä, olenko normaali, onko normaalia pelätä vuodesta toiseen käytännössä koko ajan? En pysty hetkeksikään rentoutumaan, kun leikkivät esimerkiksi siten etten näe heitä. Kaksi poikaa ja tyttö, nuorin 3 ja vanhin 6.
[/quote]
Mulla ihan sama! Vanhin 8 ja nuorin 3. Vanhimman kanssa olen jo oppinut luottamaan jonkun verran, mutta kahden pienimmän kanssa olen huolista soikeana koko ajan. Huutelen ja katselen koko ajan perään ja mökillä kulkevat kellukkeet käsissä. Silti todella vaikeaa. Lisäksi pelkään kaikkia onnettomuuksia, kuten tulipaloja ja auton alle jäämistä. Vanhemmuus on vaikeaa.
[/quote]
Oikeasti? Kellukkeet käsissä? Ette tajua naiset mitä vääristymiä olette vaarassa lastenne maailmankuvaan luoda. Hakekaa apua niin ehkei lastenne tarvitse omaksua neuroosejanne tai traumojanne. Ihan oikeasti.
Mä pelkään, että lapsi/lapset sairastuu vakavasti, putoavat, jäävät auton alle, kyy puree, joutuu kiusatuksi... :(
Jotenkin sun pitäis ymmärtää (ja hyväksyä) että elämää ei voi hallita.Meidän kaikkien elämä on suurempien voimien käsissä.Ihminen suunnittelee Jumala nauraa, sanotaan.Ja ajatus että jos jotain tapahtuu käsittelen sen asian sitten mutta en etukäteen.