Palkkani on 3420€/kk brutto
Mitä mieltä olette? Koulutus kesti viisi vuotta ja nyt on n. neljä vuotta työkokemusta. Ystäväni mielestä palkkani on surkea ja minun pitäisi ennemmin olla työttömänä kuin tehdä tällä palkalla tätä työtä. Olen kuitenkin tyytyväinen itse ja olen saanut jo kaksi kertaa palkankorotuksenkin. Pidän työstäni. Työpaikka on keskisuuren yrityksen hallinnossa (kehittämistiimissä). Koulutus kauppatieteiden maisteri. Ei ole kumminkaan mielestäni mitenkään helppoa edes saada työpaikkaa tänä päivänä, joten kannattaako tässä vaiheessa lähteä kokeilemaan onneaan työhaastatteluihin ja kysellä parempien palkkojen perään? Mitenkäs teillä muilla palkka vastaavassa tilanteessa? Olemme harkinneet lastakin mieheni kanssa, joten senkin puolesta olisi ehkä hyvä "asettua aloilleen".
N28
Kommentit (95)
Kyllähän sitä voi katsastella markkinoita, jos jotain parempaa löytyisi, mutta onhan sinulla ihan hyvä työpaikka nytkin. Eikä sillä kaverin sanomisella ole mitään merkitystä, eihän? :)
Ihan ok toi on. Itsellä tradenomin tutkinto ja palkka oli 3 vuotta valmistumisen jälkeen 3000 €/kk. Vuodessa tuli bonuksina vielä 3-4 kk:n palkka.
No on se vähän ehkä nahkea sun koulutustasoosi nähden. Oma palkka viimevuonna n 3500/kk sairaanhoitajana. Tässä toki kaikki ikälisät ja vuorolisät mukana ja ne ei tästä enää kohene.
Kauppatieteiden maisterille palkka on surkea. Etsi uusi työpaikka.
Koulutukseen nähden palkka on pieni.
Olen merkonomi ja brutto noin 2900-3300 e/kk. Alle 2900 ei mene mutta useimmiten yli 3000 e/kk. Arkityö ma-pe
Keskiarvopalkka kauppatieteen maisterille on 2000 e enemmän kuussa kuin mitä nyt tienaat.
Tuosta jää ihan kivasti käteen. Itsellä suunnilleen sama palkka. Noin 2300 e kk on jäänyt käteen. Meillä kolme lasta ja miehellä paljon parempi palkka. Mies on vaihtanut työtä useamman kerran. Minä olen pysynyt samassa työssä 25 v iästä. Nyt olen 37 v. Olen tyytyväinen ratkaisuun, olen saanut pitää saman vakituisen työn vaikka olen ollut äitiyslomilla. Varsinkin lasten kanssa on hyvä, että toisella on vakaa työpaikka ja perheellä rahaa perusjuttuihin. Olin 27 v kun sain ekan lapsen, 29 v toisen ja 35 v kolmannen. En ole halunnut mitää "uraa" eli tavoitellut suurempaa palkkaa tms. Mieti mitä haluat elämältä. Vakautta, kohtuulliset tulot, pätkätöitä, lapsia???
Sulla on suurin piirtein sama palkka kun mulla, mulla on 3500€. Mutta arvaas mitä, mä lopetankin jo 11.35 perjantaisin :D
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 16:08"]Ihan ok toi on. Itsellä tradenomin tutkinto ja palkka oli 3 vuotta valmistumisen jälkeen 3000 €/kk. Vuodessa tuli bonuksina vielä 3-4 kk:n palkka.
[/quote]
Meillä ei ole mitään bonuksia, ylitöitä eikä mitään muutakaan. Sehän tässä just, kun monilla opiskelukavereilla on isompi palkka ja myös monilla tradenomeilla on parempi palkka vastaavassa työssä, vaikka on alemman asteen tutkinto. Kuten sanoin, olen tyytyväinen, mutta jotenkin vähän kaivelee tämä asia. Jos en nyt kokeile onneani, niin pysähtyykö ura tähän? Jos olisin esim. kymmenen vuotta nykyisessä työssäni, niin olisiko arvoni tulevissa työhaastatteluissa laskenut pitkän pestin takia?
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 16:11"]Keskiarvopalkka kauppatieteen maisterille on 2000 e enemmän kuussa kuin mitä nyt tienaat.
[/quote]
Höpöhöpö. Ap on 28v. Tiedän monta ktm:ää isossa pankissa jotka tienaa vähemmän kuin ap. Itse myös ktm, 32 v enkä tienaa kuin 300€ enemmän...
Tottakai kannattaa ennemmin tehdä töitä kuin olla työttömänä, varsinkin, kun kerroit, että pidät työstäsi. Et sitäpaitsi paremmille palkoille pääse kotona loisimalla vaan töitä tekemällä. Mielestäni palkkasi on työkokemukseen nähden ihan ok.
Jos sulla on nyt turvattu vakkarisopimus keskisuuressa talossa, niin lapsia tekemään vaan!
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 16:14"][quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 16:11"]Keskiarvopalkka kauppatieteen maisterille on 2000 e enemmän kuussa kuin mitä nyt tienaat.
[/quote]
Höpöhöpö. Ap on 28v. Tiedän monta ktm:ää isossa pankissa jotka tienaa vähemmän kuin ap. Itse myös ktm, 32 v enkä tienaa kuin 300€ enemmän...
[/quote]
Monilla opiskelukavereilla on melkein 5000€/kk, joten siksi tämä minua nyt askarruttaakin. Ap
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 16:11"]Keskiarvopalkka kauppatieteen maisterille on 2000 e enemmän kuussa kuin mitä nyt tienaat.
[/quote]
Keskiarvo voi hyvinkin olla näin, mutta sitä keskiarvoa nostaa joidenkin pitkän työkokemuksen omaavien KTMien todella isot palkat. Omaa palkkaa kannattaa aina verrata samana vuonna valmistuneiden mediaanipalkkoihin.
Ihan hyvä palkka ja kyllä sillä toimeen tulee. Pääasia on että itse olet tyytyväinen työhösi ja viis veisaat mitä muut tilanteestasi ajattelee. Työviihtyvyys on myös tärkeä tekijä ei yksistään palkka.
Olen eri alalla ja palkkataso samaa tasoa. En vaihtaisi helposti nykyistä työyhteisöäni toiseen.
Olen 2 vuotta työttömänä ollut KTM.Revi siitä vertailukohtaa.
KTM pankissa ja nettopalkka vähän yli tuon verran, brutto pari tonnia enemmän. Eli huonohan tuo minusta on.
Tiedät varmaan itsekin, että tilanteesi on hyvä.