Lue keskustelun säännöt.
Uskaltaako lääkäriltä hakea psyykenlääkkeitä vakavan traumatilanteen vuoksi?
05.03.2022 |
Jääkö siitä joku merkintä Kantaan, joka kummittelee loppuelämän ajan ja vaikuttaako miten pahasti vakuutuksiin ja työn saantiin? Mun olisi pakko yrittää jaksaa, vaikken jaksaisikaan.
Kommentit (89)
81/89
|
05.03.2022 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten voit tehdä kuten normaalit ihmiset eli käsitellä asiasi kuin aikuinen.
Miten aikuinen ihminen käsittelee elämänsä läheisimmän ihmisen kuoleman aikuismaisesti?
Ap
Sitä samaa täällä ihmettelen, kun vanhus on saattohoidossa, ei ole määritelty, kuinka kauan, mutta aivan varmasti tauti tappaa. Kaikki omatoimisuus on jo mennyt, hoitaja pesee, vaihtaa vaipat, pukee, syöttää ja juottaa. Olen joutunut tekemään ne saaattohoitopäätökset.
Läheisen kuolema on vaikea asia käsitellä, mutta itke, sure, huuda ja käy lääkärin vastaanotolla. Selitä tilanne ja pyydä rauhoittavia.
Näin minä aikuinen, 70 vuotta, olen asiaa käsitellyt.
Kukaan 70 vuotias ei kirjoita kuten sinä. Sinulla pitäisi olla hirveä vapina sormissa ja et muista mitään JOS olet 70 vuotias.
Voi sinun tyhmyyttäsi ja yksinkertaisuuttasi, en muuta voi vastata. Minulla ei ole dementiaa, ei Alzheimerin tautia eikä Parkinsonin tautia. Olen niin sanotusti perusterve 70 -vuotias. Missä kuplassa oikein elät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveystietoja ei saa luovuttaa työnantajille eikä työvoimatoimistoille eikä kenellekään muullekaan. Sitä paitsi moni työnantaja on saattanut itsekin kokea jotain vastaavaa.
Kannattaa pyytää opamoxia, itse sain sen 4 vuotta liian myöhään kun traumatila oli jo jäänyt päälle.
Ehkä kannattaisi suoraan ottaa yhteyttä psykiatrian poliklinikalle, meillä ainakin täällä päin on päivystys puh. nro juuri tuollaisia tilanteita varten.
Työterveydellä on oma koodistonsa jolla se varoittaa työntekijän mt-ongelmista. Sellainen henkilö voimilla hengenvaarallinen koko työyhteisöille ja monesti ulkopuolisille.
Eli jos vaikka menettää kumppaninsa/lapsensa/parhaan ystävänsä traagisella tavalla, ei saa hakea apua mistään, kun tilanne on niin tuore, että tuntuu fyysistä kipua sen menetyksen vuoksi?
Miksi joidenkin suuronnettomuuksien yhteydessä perustetaan kriisiryhmiä? Onko sellaisten kautta juttelukin heikkouden merkki? Vai meneekö raja siinä, tuleeko merkintä Kantaan?
Ap
Minulla on sellainen kuva, että niitä kriisityöntekijöitä on ihan rutiinisti terveyskeskusten yhteydessä. On olemassa joku sellainen vastaanotto minne voi hakeutua, niin kuin on psykiatrinen sairaanhoitajakin.
Noissa suuronnettomuuksien jne. tukiterapiaryhmissä ei varmaan kantaan tehdä merkintöjä, koska ne ovat avoimia kaikille, sinne voi varmaan mennä ihan anonyymisti keskustelemaan siitä ahdistuksesta mitä onnettomuus synnytti.
Omakohtaiset asiat, niistä voidaan joku merkintä tehdä, myös se psyk. sh voi jonkin keskustelutuokiokäynnin merkitä, lääkärit nyt ainakin tekevät kirjauksen, etenkin jos lääkkeitä määräävät tai lähetteitä kirjoittavat.
Mutta eikös siellä dg:ssä ole joku sellainenkin kuin surureaktio tai vastaava, joka ei nyt ole mikään niin hirveä psyk. dg.
Ihmisten surureaktiot ovat erilaisia, jokaisella on erilainen. Lisäksi siihen suruun voi liittyä tilanteesta aiheutuvia asioita. Perheen taloustilanteen muuttuminen esim., vastuun kantamisen uusi järjestys jne.
Ihmisillä nämä seikat ovat erilaisia. Joku selviää surunsa kanssa yksin tai kavereidensa tuella, joku toinen kokee ettei hänellä ole ketään sellaista, jolle purkaa, tai hän tarvitsee lisätukea ammattilaisilta, kuuntelijoilta jne.
Ei siinä ole mitään hävettävää, että hakee apua, ja toivottavasti se mistä apua haet, osaa kohdata sinut oikein.
Vierailija kirjoitti:
Tämä aloitus pulpahtelee tänne vähän väliä, vaikka oikeassa elämässä ei oikeasti kukaan ole tällaista miettinyt, jos on oikeasti sairas. Tai sitten tämäkin on joku oire siitä sairaudesta.
Kyllä sairaallakin voi olla impulssikontrollia ja itsekuria sen verran että miettii tekojensa seurauksia. Vähän yksinkertaisemmat ihmiset eivät tietysti näitä mieti olivat sairaita tai eivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten voit tehdä kuten normaalit ihmiset eli käsitellä asiasi kuin aikuinen.
Miten aikuinen ihminen käsittelee elämänsä läheisimmän ihmisen kuoleman aikuismaisesti?
Ap
Sitä samaa täällä ihmettelen, kun vanhus on saattohoidossa, ei ole määritelty, kuinka kauan, mutta aivan varmasti tauti tappaa. Kaikki omatoimisuus on jo mennyt, hoitaja pesee, vaihtaa vaipat, pukee, syöttää ja juottaa. Olen joutunut tekemään ne saaattohoitopäätökset.
Läheisen kuolema on vaikea asia käsitellä, mutta itke, sure, huuda ja käy lääkärin vastaanotolla. Selitä tilanne ja pyydä rauhoittavia.
Näin minä aikuinen, 70 vuotta, olen asiaa käsitellyt.
Kukaan 70 vuotias ei kirjoita kuten sinä. Sinulla pitäisi olla hirveä vapina sormissa ja et muista mitään JOS olet 70 vuotias.
Kerropa tuo mun 75v äidilleni jonka käsialassa/mediateksteissä ei mitään vikaa ole eikä se dementikkokaan ole. Ei 70 mikään ikäloppu ole. 85v isäni tilanne oli toinen ja hän oli vanha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten voit tehdä kuten normaalit ihmiset eli käsitellä asiasi kuin aikuinen.
Miten aikuinen ihminen käsittelee elämänsä läheisimmän ihmisen kuoleman aikuismaisesti?
Ap
Puhumalla, ja ajan kanssa. Hyväksymällä, että sattuu nyt, ja tulevaisuudessa. Hyväksymällä, ettei tapahtunutta voi muuttaa, vaikka sitä velloisi kuinka. Hiljaa hengitellen hetkestä seuraavaan. Kannattaa käydä lääkärillä, apua on ja sitä saa. Outoa, että jaksat pohtia terveystieto merkintöjäsi, mutta et sitä, että elämässä täytyy kuitenkin pyrkiä eteenpäin, eikä jumiutua looppiin, joka ei auta yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi et hakisi apua tuossa tilanteessa? Lääkkeet ei ole paras tapa tosin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten voit tehdä kuten normaalit ihmiset eli käsitellä asiasi kuin aikuinen.
Miten aikuinen ihminen käsittelee elämänsä läheisimmän ihmisen kuoleman aikuismaisesti?
Ap
Sitä samaa täällä ihmettelen, kun vanhus on saattohoidossa, ei ole määritelty, kuinka kauan, mutta aivan varmasti tauti tappaa. Kaikki omatoimisuus on jo mennyt, hoitaja pesee, vaihtaa vaipat, pukee, syöttää ja juottaa. Olen joutunut tekemään ne saaattohoitopäätökset.
Läheisen kuolema on vaikea asia käsitellä, mutta itke, sure, huuda ja käy lääkärin vastaanotolla. Selitä tilanne ja pyydä rauhoittavia.
Näin minä aikuinen, 70 vuotta, olen asiaa käsitellyt.
Kukaan 70 vuotias ei kirjoita kuten sinä. Sinulla pitäisi olla hirveä vapina sormissa ja et muista mitään JOS olet 70 vuotias.
Voi sinun tyhmyyttäsi ja yksinkertaisuuttasi, en muuta voi vastata. Minulla ei ole dementiaa, ei Alzheimerin tautia eikä Parkinsonin tautia. Olen niin sanotusti perusterve 70 -vuotias. Missä kuplassa oikein elät?
Ihan siinä tiedossa miten vanhat ovat vanhoja. Mietin miten sinulla on vaipat jalassa.
Voi sinua, kyllä "maailman tahko laahaa" ja jonain päivänä olet vanha, mikäli elät niin kauan. Tuolla suunsoitolla otaksun elämäsi jäävän varsin lyhyeksi. Mikäli haluat tietää vanhusten vaipoista, kysy äidiltäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten voit tehdä kuten normaalit ihmiset eli käsitellä asiasi kuin aikuinen.
Miten aikuinen ihminen käsittelee elämänsä läheisimmän ihmisen kuoleman aikuismaisesti?
Ap
Sitä samaa täällä ihmettelen, kun vanhus on saattohoidossa, ei ole määritelty, kuinka kauan, mutta aivan varmasti tauti tappaa. Kaikki omatoimisuus on jo mennyt, hoitaja pesee, vaihtaa vaipat, pukee, syöttää ja juottaa. Olen joutunut tekemään ne saaattohoitopäätökset.
Läheisen kuolema on vaikea asia käsitellä, mutta itke, sure, huuda ja käy lääkärin vastaanotolla. Selitä tilanne ja pyydä rauhoittavia.
Näin minä aikuinen, 70 vuotta, olen asiaa käsitellyt.
Kukaan 70 vuotias ei kirjoita kuten sinä. Sinulla pitäisi olla hirveä vapina sormissa ja et muista mitään JOS olet 70 vuotias.
Voi sinun tyhmyyttäsi ja yksinkertaisuuttasi, en muuta voi vastata. Minulla ei ole dementiaa, ei Alzheimerin tautia eikä Parkinsonin tautia. Olen niin sanotusti perusterve 70 -vuotias. Missä kuplassa oikein elät?
Ihan siinä tiedossa miten vanhat ovat vanhoja. Mietin miten sinulla on vaipat jalassa.
Voi sinua, kyllä "maailman tahko laahaa" ja jonain päivänä olet vanha, mikäli elät niin kauan. Tuolla suunsoitolla otaksun elämäsi jäävän varsin lyhyeksi. Mikäli haluat tietää vanhusten vaipoista, kysy äidiltäsi.
? Äitini on menehtynyt samoin isäni. Itsellä on vuotava peräsuoli joten joudun käyttämään öisin vaippaa.