Lue keskustelun säännöt.
Uskaltaako lääkäriltä hakea psyykenlääkkeitä vakavan traumatilanteen vuoksi?
05.03.2022 |
Jääkö siitä joku merkintä Kantaan, joka kummittelee loppuelämän ajan ja vaikuttaako miten pahasti vakuutuksiin ja työn saantiin? Mun olisi pakko yrittää jaksaa, vaikken jaksaisikaan.
Kommentit (89)
Sen osuuden sivuutit mutta tiirasit kaiken hämrän että mitä nyt kenestäkin sanottiin. Sen halusit uskoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidin niitä papereita kädessäni ja harkitsin kokonaisen tunnin kirjoittamista. En enää ymmärtänyt lukemaani.
Jos luit edelläkerrotun niin mitä ihmettä auot päätäsi vielä netissä?
Tai hyökkäät kimppuuni fyysisesti.
Onko se lukeminen sairastuttanut mielesi? Pitäisikö sinun keksiä parempaa tekemistä iltaisin? Eivät edes ole asioitasi vai mitä.
Ap, tietenkin uskallat lääkärille kertoa kaikki huolesi ja sairautesi ja mitä apua esimerkisi ahdistuneeseen mieleen toivoisit saavasi.
Lääkäri ei todellakaan mikään tuomari eikä syyttäjä.
Lääkäriä voi verrata pappiin, jonka ensijainen tehtävä on auttaa ihmistä, potilasta, ja helpottaa hänen sairauttaan ja erittäin pahaa oloa.
Lääkäreillä on myös vaitiolovelvollisuus, samoin kuin papeilla ja asianajajilla ja tuomareilla.
Kun menet lääkäriin, hän tutkii sinut ja katsoo mun psyykkisen puolesi ja juttelemalla selvittää sen, millainen sun henkinen tilasi on juuri sillä hetkellä ja jos se on rankka ja tosi paljon voimia kysyvä, niin lääkäri arvioi sen, miten pitkään ja miten paljon kykenet tuota akuuttia stressiä kestämään.
Lääkäri on ennenkaikkea lääkäri, potilaan etua ja hänen vointiaan ensisijaisesti ajatteleva auttaja.
Joten hän kyllä antaa sinulle pienen määrän jotain rauhoittavaa lääkettä, että pääset sen avulla kaikkein vaikeimman ja akuutimman vaiheen ohi.
En tiedä ainoatakaan lääkäriä, joka ei haluaisi auttaa potilasta tuollaisessa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos luit kaiken edellämainitun niin mitä ihmettä avasit seuraavan ... ja laitoit tunnukset jakoon.
Kyttäät sen lasin takaa. Haetko sieltä jotain erityistä? Onko jotain tärkeää hukassa?
Mitään yleisöblogia ei ole koskaan ollut vaikka niin itsellesi selität.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten voit tehdä kuten normaalit ihmiset eli käsitellä asiasi kuin aikuinen.
Miten aikuinen ihminen käsittelee elämänsä läheisimmän ihmisen kuoleman aikuismaisesti?
Ap
Normaalisti. Minä olin 32 kun menetin äitini ja isäni menettäessä 34 vuotta. Lisäksi olen menettänyt jo aikoja sitten isovanhempani sekä serkukset. Silti ilman mitään pillereitä selvinnyt. Ja olen käynyt läpi kasvohalvauksen, sydänleikkauksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveystietoja ei saa luovuttaa työnantajille eikä työvoimatoimistoille eikä kenellekään muullekaan. Sitä paitsi moni työnantaja on saattanut itsekin kokea jotain vastaavaa.
Kannattaa pyytää opamoxia, itse sain sen 4 vuotta liian myöhään kun traumatila oli jo jäänyt päälle.
Ehkä kannattaisi suoraan ottaa yhteyttä psykiatrian poliklinikalle, meillä ainakin täällä päin on päivystys puh. nro juuri tuollaisia tilanteita varten.
Työterveydellä on oma koodistonsa jolla se varoittaa työntekijän mt-ongelmista. Sellainen henkilö voimilla hengenvaarallinen koko työyhteisöille ja monesti ulkopuolisille.
Eli jos vaikka menettää kumppaninsa/lapsensa/parhaan ystävänsä traagisella tavalla, ei saa hakea apua mistään, kun tilanne on niin tuore, että tuntuu fyysistä kipua sen menetyksen vuoksi?
Miksi joidenkin suuronnettomuuksien yhteydessä perustetaan kriisiryhmiä? Onko sellaisten kautta juttelukin heikkouden merkki? Vai meneekö raja siinä, tuleeko merkintä Kantaan?
Ap
Minulla on sellainen kuva, että niitä kriisityöntekijöitä on ihan rutiinisti terveyskeskusten yhteydessä. On olemassa joku sellainen vastaanotto minne voi hakeutua, niin kuin on psykiatrinen sairaanhoitajakin.
Noissa suuronnettomuuksien jne. tukiterapiaryhmissä ei varmaan kantaan tehdä merkintöjä, koska ne ovat avoimia kaikille, sinne voi varmaan mennä ihan anonyymisti keskustelemaan siitä ahdistuksesta mitä onnettomuus synnytti.
Omakohtaiset asiat, niistä voidaan joku merkintä tehdä, myös se psyk. sh voi jonkin keskustelutuokiokäynnin merkitä, lääkärit nyt ainakin tekevät kirjauksen, etenkin jos lääkkeitä määräävät tai lähetteitä kirjoittavat.
Mutta eikös siellä dg:ssä ole joku sellainenkin kuin surureaktio tai vastaava, joka ei nyt ole mikään niin hirveä psyk. dg.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vakuutus ei korvaa sairauksia, jotka ovat alkaneet ennen vakuutuksen tekoa. Koskee myös oireita.
Vakuutuksia ei valitettavasti myönnetä lainkaan, jos on kärsinyt mt-ongelmista.
Vakuutuksenottaja täyttää terveysselvityksen, jonka vahvistaa allekirjoituksellaan. Ja se on täytettävä totuudenmukaisesti.
Vakuutus joko myönnetään, myönnetään rajoituksin tai sitten ei myönnetä ollenkaan.
Kun korvaushakemus tulee ensi kerran, vakuutusyhtiö voi pyytää e-lausunnon, toki vakuutuksenottajan suostumuksella.
Hankalia tapauksia, lääkäriin pitäisi mennä, mutta miten käynti vaikuttaa myöhemmin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku keräsi joskus tekstiviestejä. Normaali ihminen laittaisi eston. Viestien keräämiseen on aina joku syy.
Mikä on syynä kerätä viestejä puhelimeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jää sinne merkinnät, jotka voivat vaikeuttaa tulevaisuuden hoitoa. Saatat esim. saada masennusmerkinnnän, joka voi tehdä sen että somaattiset ongelmat laitetaan tutkimatta masennuksen piikkiin.
Kannattaa tarkkaan punnita kestäisitkö tulevaisuudessa vähättelevän kohtelun. Tai jopa tässä tilanteessa, sekin on aina mahdollista. Ei kannata hetken tai kahdenkaan impulssin perusteella avata suutaan vaan vasta sitten, kun olet varma että nyt et kestä enää yhtään ilman jotakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveystietoja ei saa luovuttaa työnantajille eikä työvoimatoimistoille eikä kenellekään muullekaan. Sitä paitsi moni työnantaja on saattanut itsekin kokea jotain vastaavaa.
Kannattaa pyytää opamoxia, itse sain sen 4 vuotta liian myöhään kun traumatila oli jo jäänyt päälle.
Ehkä kannattaisi suoraan ottaa yhteyttä psykiatrian poliklinikalle, meillä ainakin täällä päin on päivystys puh. nro juuri tuollaisia tilanteita varten.
Työterveydellä on oma koodistonsa jolla se varoittaa työntekijän mt-ongelmista. Sellainen henkilö voimilla hengenvaarallinen koko työyhteisöille ja monesti ulkopuolisille.
Eli jos vaikka menettää kumppaninsa/lapsensa/parhaan ystävänsä traagisella tavalla, ei saa hakea apua mistään, kun tilanne on niin tuore, että tuntuu fyysistä kipua sen menetyksen vuoksi?
Miksi joidenkin suuronnettomuuksien yhteydessä perustetaan kriisiryhmiä? Onko sellaisten kautta juttelukin heikkouden merkki? Vai meneekö raja siinä, tuleeko merkintä Kantaan?
Ap
Minulla on sellainen kuva, että niitä kriisityöntekijöitä on ihan rutiinisti terveyskeskusten yhteydessä. On olemassa joku sellainen vastaanotto minne voi hakeutua, niin kuin on psykiatrinen sairaanhoitajakin.
Noissa suuronnettomuuksien jne. tukiterapiaryhmissä ei varmaan kantaan tehdä merkintöjä, koska ne ovat avoimia kaikille, sinne voi varmaan mennä ihan anonyymisti keskustelemaan siitä ahdistuksesta mitä onnettomuus synnytti.
Omakohtaiset asiat, niistä voidaan joku merkintä tehdä, myös se psyk. sh voi jonkin keskustelutuokiokäynnin merkitä, lääkärit nyt ainakin tekevät kirjauksen, etenkin jos lääkkeitä määräävät tai lähetteitä kirjoittavat.
Mutta eikös siellä dg:ssä ole joku sellainenkin kuin surureaktio tai vastaava, joka ei nyt ole mikään niin hirveä psyk. dg.
Eihän se nyt ole mikään heikkouden merkki, että hakee jonkun kanavan jossa voi purkaa tuntojaan turvallisesti.
ICD-koodistossa on luokkansa Z-koodit joihin sisältyy kaikenlaista psykososiaalista ongelmatilannetta joiden vuoksi on otettu terkkariin yhteyttä.
Varsinaiset psykiatristen sairauksien dg:t ovat F:llä. Luullakseni näin.
Elämme melkoisessa kilpailuyhteiskunnassa, mieti kannattaako tuollaista merkintää lievistä oireista kontolleen ottaa. Diagnoosi on valitettavasti kuin moderni daavidintähti.
Tämä on aikamoinen kontrolliyhteiskunta, ja psykiatrian trendinä menossa sisälle kehoihin. Tarkkaile yhteiskunnan epäkohtia, ja rukoile mieluummin apua traumoihisi ja suruusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten voit tehdä kuten normaalit ihmiset eli käsitellä asiasi kuin aikuinen.
Miten aikuinen ihminen käsittelee elämänsä läheisimmän ihmisen kuoleman aikuismaisesti?
Ap
Kuten miljardit ihmiset ennen sinua.
Kerro joku vinkki. Ei ole ennen tällaista tilannetta osunut kohdalleni. Kyseessä oli ainoa aidosti läheinen ihminen elämässäni ja häntä ei enää ole.
Ap
Älä ap välitä palstan paskakasoista. Tottakai läheisen ihmisen menetys on tuskallista.
Monet hakevat nukkumiseen auttavaa lääkettä lääkäriltä. Tämä on hyvin yleistä. Nukkuminen tuossakin tilanteessa on todella tärkeää jaksamisen kannalta. Voit ottaa myös yhteyttä kuntasi kriisiapuun. Myös seurakunnat tarjoavat keskusteluapua joko kahdenkeskistä tai ryhmässä.
Kaikkea hyvää sinulle.
Tämä aloitus pulpahtelee tänne vähän väliä, vaikka oikeassa elämässä ei oikeasti kukaan ole tällaista miettinyt, jos on oikeasti sairas. Tai sitten tämäkin on joku oire siitä sairaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten voit tehdä kuten normaalit ihmiset eli käsitellä asiasi kuin aikuinen.
Miten aikuinen ihminen käsittelee elämänsä läheisimmän ihmisen kuoleman aikuismaisesti?
Ap
Sitä samaa täällä ihmettelen, kun vanhus on saattohoidossa, ei ole määritelty, kuinka kauan, mutta aivan varmasti tauti tappaa. Kaikki omatoimisuus on jo mennyt, hoitaja pesee, vaihtaa vaipat, pukee, syöttää ja juottaa. Olen joutunut tekemään ne saaattohoitopäätökset.
Läheisen kuolema on vaikea asia käsitellä, mutta itke, sure, huuda ja käy lääkärin vastaanotolla. Selitä tilanne ja pyydä rauhoittavia.
Näin minä aikuinen, 70 vuotta, olen asiaa käsitellyt.
Totta kai hoidat lääkärissä. Itse tuon läpi käyneenä; ei vaikuta mitenkään työelämässä. Ja oon töissä, joissa vastuu toisista ihmisistä ja monin tavoin tiukka seula.
Voimia ja toipumista!