Lue keskustelun säännöt.
Uskaltaako lääkäriltä hakea psyykenlääkkeitä vakavan traumatilanteen vuoksi?
05.03.2022 |
Jääkö siitä joku merkintä Kantaan, joka kummittelee loppuelämän ajan ja vaikuttaako miten pahasti vakuutuksiin ja työn saantiin? Mun olisi pakko yrittää jaksaa, vaikken jaksaisikaan.
Kommentit (89)
Niin moni käyttää erilaisia lääkkeitä että ei siitä tulisi mitään jos tuon perusteella ei ketään palkattaisi.
Tiedot ovat yksityisiä eikä niitä työnantaja saa mistään. En ymmärrä mistä tämä käsitys on tullut, että saisi leiman otsaan.
Itsellä PTSD ja lääkityksen ovat olleet pelastus. Mene päivystykseen ja pyydä lähete psykiatrille. Kerro ettet pysty elämään menetyksen aiheuttamien oireiden kanssa ilman apua. Älä pyydä suoraan mitään lääkkeitä, vaan apua. Korosta tuskaa, hätää ja työkyvyn menettämisen riskiä.
Viime päivinä täällä on ollut yksi trolli joka lietsoo vihaa terapiassa käyviä vastaan. Tälläkin ketjulla esiintyy, kirjoittaa vain isoilla kirjaimilla. Yleensä vastaukset ovat asiallisenpia ja ymmärtäväisempiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveystietoja ei saa luovuttaa työnantajille eikä työvoimatoimistoille eikä kenellekään muullekaan. Sitä paitsi moni työnantaja on saattanut itsekin kokea jotain vastaavaa.
Kannattaa pyytää opamoxia, itse sain sen 4 vuotta liian myöhään kun traumatila oli jo jäänyt päälle.
Ehkä kannattaisi suoraan ottaa yhteyttä psykiatrian poliklinikalle, meillä ainakin täällä päin on päivystys puh. nro juuri tuollaisia tilanteita varten.
Työterveydellä on oma koodistonsa jolla se varoittaa työntekijän mt-ongelmista. Sellainen henkilö voimilla hengenvaarallinen koko työyhteisöille ja monesti ulkopuolisille.
Eli jos vaikka menettää kumppaninsa/lapsensa/parhaan ystävänsä traagisella tavalla, ei saa hakea apua mistään, kun tilanne on niin tuore, että tuntuu fyysistä kipua sen menetyksen vuoksi?
Miksi joidenkin suuronnettomuuksien yhteydessä perustetaan kriisiryhmiä? Onko sellaisten kautta juttelukin heikkouden merkki? Vai meneekö raja siinä, tuleeko merkintä Kantaan?
Ap
Olen saanut akuuttiapua ja lääkkeitä työterveydestä läheiseni kuoleman jälkeen eikä siitä ikinä ole mitään haittaa minulle ollut . Söin lääkkeitä siihen kaiken estävään shokkireaktioon ja lopetin heti kun alkoi hieman olla kykyä käsitellä asiaa ja nukkua. Älä turhaan pelkää hakea apua ja noita pelottelijoita. En edes tiedä mitä kannassa ehkä on tai on olematta.
Itsellä vaikuttanut vain henkivakuutuksiin, eli sellaista ei kukaan ole myöntänyt pitää olla tietty aika ilman voimassa olevaa reseptiä tms. Työt on pysyny ja uusia töitä saanut jos olen vaihtanut. Mutta jos sinulla vain äkillinen stressireaktio se menee yleensä ohi kahdessa viikossa ja sitten helpottaa. Jos ei niin hae sitten viimeistään apua, kaikilla on oma tapansa surra. Lääkkeet auttavat mutta pidemmän päälle tarvitsee myös terapiaa. Itsellä läheinen vastikään kuoli äkillisesti ja eka viikko oli yhtä tuskaa, tuntui että sekoan ja kello pysähtyi, itkin itkin, vatsa sekaisin enkä saanut nukuttua. Olisin ehkä tarvinnut rahoittavaa pahimpiin vapinakohtauksiin mutta selvisin. 2 viikon jälkeen olo oli jo parempi mutta päätin aloittaa masennuslääkityksen ja terapian monen vuoden tauon jälkeen jotta saan tunteet loppuunkäsiteltyä. Töihin palaan kun olen valmis. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ainakaan itselläni vaikuttanut mihinkään.
Miksi tämä on saanut niin paljon alapeukkuja? Eikö ap:n ole hyvä tietää ettei avun hakemisella todellakaan välttämättä ole mitään negatiivisia vaikutuksia tulevaisuudessa? Itselläni on pitkä hoitotausta (vakavaa masennusta ym) mutta ihan normaalisti olen saanut vakuutukset ja töitä ja myös fyysiset vaivat on hoidettu asianmukaisesti. Sama kokemus on ollut niillä parilla tutullakin joilla on mielenterveyshoitotaustaa. Se että jotkut harmillisesti kokevat myöhemmin vaikeuksia ei tarkoita etteikö apua kannattaisi ikinä hakea. Onko parempi kärsiä yksin kuin riskeerata että ehkä joskus jossain vanhat mielenterveysongelmat nousevat esiin?
Vierailija kirjoitti:
Itsellä vaikuttanut vain henkivakuutuksiin, eli sellaista ei kukaan ole myöntänyt pitää olla tietty aika ilman voimassa olevaa reseptiä tms. Työt on pysyny ja uusia töitä saanut jos olen vaihtanut. Mutta jos sinulla vain äkillinen stressireaktio se menee yleensä ohi kahdessa viikossa ja sitten helpottaa. Jos ei niin hae sitten viimeistään apua, kaikilla on oma tapansa surra. Lääkkeet auttavat mutta pidemmän päälle tarvitsee myös terapiaa. Itsellä läheinen vastikään kuoli äkillisesti ja eka viikko oli yhtä tuskaa, tuntui että sekoan ja kello pysähtyi, itkin itkin, vatsa sekaisin enkä saanut nukuttua. Olisin ehkä tarvinnut rahoittavaa pahimpiin vapinakohtauksiin mutta selvisin. 2 viikon jälkeen olo oli jo parempi mutta päätin aloittaa masennuslääkityksen ja terapian monen vuoden tauon jälkeen jotta saan tunteet loppuunkäsiteltyä. Töihin palaan kun olen valmis. Tsemppiä!
Kiitoksia! Mulla on nuo listaamasi oireet eli en pysty nukkumaan, maha sekaisin, pahoinvointia, vapinaa, kova päänsärky.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pmaalla psykiatri teki traumapotilaasta lopun terveydenhuollon kavereidensa kanssa. Kavereita oli kolme(3). Heillä oli hauskaa.
Toivottavasti saat apua esim. terveyskeskuksen depressiohoitajalta tai terapeutilta. Nukahtamiseen voisi auttaa mm. melatoniini.
TRE-stressinpurkuliikkeet (Tension & Trauma Releasing Exercises) voisivat auttaa nopeasti ensihätään, tutkitusti toimivaa. Googlaa siitä pari videota, helppo oppia.
Voimia 🙏
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten voit tehdä kuten normaalit ihmiset eli käsitellä asiasi kuin aikuinen.
Miten aikuinen ihminen käsittelee elämänsä läheisimmän ihmisen kuoleman aikuismaisesti?
Ap
Kuten miljardit ihmiset ennen sinua.
Kerro joku vinkki. Ei ole ennen tällaista tilannetta osunut kohdalleni. Kyseessä oli ainoa aidosti läheinen ihminen elämässäni ja häntä ei enää ole.
Ap
Niin sinulla on ihan oikea suru, miksi siihen lääkkeet auttaisivat, eivät ne vallitsevaa todellisuutta poista.
Nyt annat sille surulle sen tilan minkä sa vaatii.
Lue Raamattua ja rukoile Jeesus Kristusta joka kuoli syntiesi vuoksi, että voisit saada iänkaikkisen elämän.
Hän on Jumala ja hän on meidän lohtumme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on akuutti traumareaktio. Ehkä otan riskin ja menen silti lääkärille. Ehken sitten enää saa töitä ja vakuutuksia, mutta elämä on aivan tuskaa ilman apuja ja ilman lähimmäisiäkin.
Tietenkin menet hakemaan apua. Lääkäri kyllä
Miettii tilanteesi. Pyydä psykoterapiaan lähete.
Apua kannattaa hakea.
Itse ole käynyt monet terapiat.
Töissä Olen. Koko ajan kehityn.
Ei me nahdeta kaikelle meille tapahtuneelle mitään. Nyt mahdetaan tässä hetkessä. Hae apua.
Ei sitä kantaa kannata kytätä.
Typerä homma muutenkin.
Olet arvokas. Tilaa se lääkäri nyt.
Lue Salli Saari ” kuin salama kirkkaalta taivaalta”. Hän on kirjottanut asiaa noista traumoista. Estonian jälkeen. Tuo oli ensimmäinen kirja debriefing siitä alkoi kehittyä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata hakea psyykelääkettä. Terapia on paras pitkällä aikavälillä. Psyykelääke saattaa auttaa vain vähän aikaa mutta sitten isommat ongelmat voi olla edessä sen kanssa.
Useimmiten nuo lääkkeet ei ole ihan harmittomia. Vierotusoireet usein todella pahat kun alkaa pääsemään irti niistä lääkkeistä.
Kela ei välttämättä korvaa terapiaa, jos ei ole ollut lääkehoitoa. Terapiaan pääsyn prosessi on myös uuvuttava. Paikkakunnasta riippuen toki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan kun tapasin psykiatrin ensimmäisen kerran. Olin laittautunut ja minulla oli ulkomailta tuodut koristenauhasandaalit, joissa oli korko. Ne olivat siniset. Pinta oli samenttinen. Asuni oli myös sininen. Ruskettuneet sääret olivat näkyvissä. Pidin käsissäni lukiosta saatua samettista sinistä lukiotodistuskansiota vuodelta 2007. Käteni tärisivät kun pidin sitä käsissäni. Kumpikaan huoneessa ollutta terveydenhuollon ammattilaista ei kiinnostanut. He olivat siellä tekemässä minusta loppua.
Läheisen kuolemasta psykoterapiaan, älä nyt naurata.
Ei suru ole mikään häiriö, vaan oikea tunnetila kun joutuu rakkaastaan luopumaan.
Ei surua pysty lääkkeillä poistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
He työskentelevät viroissa yhä kaikki.
Lisäksi yksi heistä jakoi tietoni kiusaaville kavereilleni. Joita en ole tavannut moneen vuoteen.
Psyykelääkket on tunnettuja aivojen tuhoamisesta. Tekee tyhmäksi ja sulla on kohta apinan aivot jos alat näitä hulluja lääkkeitä ottamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten voit tehdä kuten normaalit ihmiset eli käsitellä asiasi kuin aikuinen.
Miten aikuinen ihminen käsittelee elämänsä läheisimmän ihmisen kuoleman aikuismaisesti?
Ap
Kuten miljardit ihmiset ennen sinua.
Kerro joku vinkki. Ei ole ennen tällaista tilannetta osunut kohdalleni. Kyseessä oli ainoa aidosti läheinen ihminen elämässäni ja häntä ei enää ole.
Ap
Niin sinulla on ihan oikea suru, miksi siihen lääkkeet auttaisivat, eivät ne vallitsevaa todellisuutta poista.
Nyt annat sille surulle sen tilan minkä sa vaatii.
Olet oikeassa, mutta maanantaina pitäisi olla taas tehokas ja ahkera töissä. Ja olen tosi yksinäinen työn ulkopuolella eli ei ole läheisiä, luotettavia ja minut aidosti hyväksyviä juttukavereita. Äitini ei jaksa kovin kauan kuunnella jaaritteluitani mieltäni vaivaavista aiheista.
Ap
Eli jos vaikka menettää kumppaninsa/lapsensa/parhaan ystävänsä traagisella tavalla, ei saa hakea apua mistään, kun tilanne on niin tuore, että tuntuu fyysistä kipua sen menetyksen vuoksi?
Miksi joidenkin suuronnettomuuksien yhteydessä perustetaan kriisiryhmiä? Onko sellaisten kautta juttelukin heikkouden merkki? Vai meneekö raja siinä, tuleeko merkintä Kantaan?
Ap