Pelottavinta, mitä sinulle on tapahtunut yksin ollessasi?

Vierailija kirjoitti:

Olin hoitamassa tuttavani kolmea kissaa. Kissat tuijotti mua ihan koko ajan. Varmaan parin tunnin ajan. Kunnes huomasin, että ne tuijottaakin mun taakse tai pään yläpuolelle. Eikä siellä ollut mitään. 😳

Oliko kerrostalo? Mun alakertalainen kertoi, että hänen kissansa katselee aika ajoin vaitonaisena katonrajaan. Päättelimme, että kuulee kun minun koirani haukkuu, vaikka alakertalainen itse ei sitä kuule.

Itselleni taas tuli mieleeni oma kokemukseni luettuani jostakin mediasta majakalla kummittelevasta "vaaleasta neidosta".

Eräänä kesäpäivänä lähdin yhdelle karttaa selatessani sattumalta löytämälleni korkealle kalliolle retkelle ja ottamaan aurinkoa. Jossakin vaiheessa kylkeä kääntäessäni näin oudon, hieman epäselvän, vaalean selvästi ihmisen muotoisen olennon kauempana metsän rajassa. Yritin tihrustella tarkemmin, mutta en oikein saanut hahmosta sen tarkemmin selvää, joten jatkoin auringon ottamista. Muutamia päiviä myöhemmin ihooni kuitenkin tuli voimakkaita tummentumia (kestän yleensä erittäin hyvin aurinkoa, minulla oli aurinkorasvaa, enkä ottanut aurinkoa kovinkaan pitkään).

Myöhemmin kesällä menin samaiselle kallio "vuorelle" uudemman kerran ulkoilemaan. Kiivetessäni kalliolle horjahdin ja loukkasin pahasti jalkani. Tällaistakaan minulle ei ole sattunut koskaan aiemmin, vaikka olen liikkunut vuosikymmeniä luonnossa ja erilaisilla hyvin jyrkilläkin kallioilla, sääkin oli kaunis ja kuiva.

Jälkikäteen aloin miettimään, että olisiko tuolla paikalla aikoinaan esimerkiksi pidetty jotakin uhrimenoja, tyyliin poltettu oletettuja noitia tai harjoitettu muuta vastaavan tyyppistä pahuutta? Erikoista oli se, että vaikka paikka on hyvin kaunis niin siellä ei tuntunut liikkuvan ketään, vaikka se sijaitsee melko lähellä asuttuja seutuja.

Sekava känninen akka tuli myöhään illalla lukitsemattomasta terassin ovesta (90luku, pikkukaupunki) ja koetti vetää minua turpaan kun luuli miehensä rakastajattareksi. Olin 13vuotias. Juoksin naapuriin josta soitettiin poliisit, löysivät naisen  alastomana kylppäristä ihmettelemästä mihin kylpyamme on kadonnut.

Luin joskus jonkun unitutkijan, neurologin tms. haastattelun, missä kertoi toivoneensa saavansa unihalvauksen että voisi sen sattuessa analysoida sitä kylmän analyyttisesti ja ammatillisesti. No, unihalvaus tuli mutta kauhun tunne oli niin valtava että ei toivoakaan mistään analysoinnista. Itsellä ollut se myös kerran, kaamea kokemus.

Kun en osaa pelätä mitään. Talvisin olen usein yksin mökillä pimeässä, ei naapureita. Kaupunki sukulaiset ei uskalla edes porukassa olla siellä. En ymmärrä. Enkä pelkää muuallakaan. Olen niin realisti että aina löydän luonnollisen selityksen lähes kaikelle. Ja jos en löydä niin entä sitten. Sotaa käyvää maassakin olen asunut enkä sielläkään osannut pelätä koskaan vaikka kaikkea sattui. Olen myös niin fatalisti että jos nyt on jotain sattuakseen niin sitten tapahtuu mitä tapahtuu. Pitäisi kai osata pelätä.

Vierailija kirjoitti:

Olin hoitamassa tuttavani kolmea kissaa. Kissat tuijotti mua ihan koko ajan. Varmaan parin tunnin ajan. Kunnes huomasin, että ne tuijottaakin mun taakse tai pään yläpuolelle. Eikä siellä ollut mitään. 😳

Meidän kissat tuijotti alakerrassa kattoon yhdessä nurkassa. Ihmeteltiin että mikä siellä tyhjässä katonrajassa voi noin kiinnostaa. No, kokeiltiin kattoa kädellä, olikin kattopaneeli ihan märkä. Katto avattiin ja sen takaa löytyi pikku tipoin vuotava vesiputki. Ilmeisesti kissat kuulivat sen tippumisen hiljaisen äänen.

Säästyttiin kissojen ansiosta varmaan isolta vesivahingolta kun putki saatiin korjattua ennenkuin laukesi pahemmin.

Asuin nuorena yksin ulkomailla, en tuntenut sieltä ketään. Ensin ovikelloa soitettiin, sitten kuului koputus. Koputus muuttui hakkaamiseksi. Oven hakkaamista jatkui kauan, kuulosti että ovella on useampi ihminen joka haluaa tulla ovesta suoraan läpi.

Myöhemmin kuulin että asunnossani oli asunut minua ennen huumediileri, joten kyseessä olivat luultavasti vanhat asiakkaat.

Aikanaan kun olin nuori mies ja armeijassa, kaksi nuorta naista jotka olivat ystäviäni kuolivat autokolarissa. He paloivat elävältä auton takapenkille jonka kyytiin he listasivat. Viikko tapauksen jälkeen (tämä oli ennen hautajaisia olin viikonloppulomilla intistä. Olin antanut oman asuntoni pois kustannussyistä ja nukuin äitini asunnon sohvalla joskus lomilla ollessani. Olin käymässä nukkumaan sohvalla naama seinään päin. Yhtäkkiä huoneessa tuntui palaneen lihan käry. Vaistosin että jokin oli selkäni takana huoneessa. Aloin kääntymään sydän jyskyttäen kohti huonetta. Kirjahyllyn edessä näin toisen tytöistä täysin palaneena tuijottamassa minuun. Aloin huutamaan suoraa huutoa. Lähes kirkua mikä ei ollut minulle nuorelle miehelle tyypillistä. Hahmo hävisi jonkin ajan kuluttua. En nukkunut sinä yönä sekunttiakaan.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä unihalvaus ei ole oikeasti aivan sitä, mitä kuvittelemme sen tällä hetkellä tieteen valossa olevan. Kannattaa muistaa, että tieteellinen "fakta" on usein vain sen hetkinen olettamuksemme asioiden luonteesta ja monesti tutkimuksen ja ajan kuluessa nämä tieteen valossa uskotut "faktat" ovatkin osoittautuneet vääriksi.

Kannattaa myös miettiä, miksi paha olisi sinusta kiinnostunut. Miksi vedät pahuutta puoleesi?

Unihalvauksessa ihminen herää väärässä järjestyksessä ja aivot menevät paniikkiin.

Ilmiö on tunnettu, ikivanha ja läpikotaisin tutkittu.

Vierailija kirjoitti:

Kun en osaa pelätä mitään. Talvisin olen usein yksin mökillä pimeässä, ei naapureita. Kaupunki sukulaiset ei uskalla edes porukassa olla siellä. En ymmärrä. Enkä pelkää muuallakaan. Olen niin realisti että aina löydän luonnollisen selityksen lähes kaikelle. Ja jos en löydä niin entä sitten. Sotaa käyvää maassakin olen asunut enkä sielläkään osannut pelätä koskaan vaikka kaikkea sattui. Olen myös niin fatalisti että jos nyt on jotain sattuakseen niin sitten tapahtuu mitä tapahtuu. Pitäisi kai osata pelätä.

No sepä kiva, mutta ketjun aihe nimenomaan oli että Pelottavinta mitä sinulle on tapahtunut yksin ollessasi ei pelkäätkö jotakin.

Olin vuosia sitten melko syrjäytynyt yh ja oma pelottavin kokemukseni on kun vauvani oli vielä hyvin nuori, sain sairaskohtauksen ja rämähdin olohuoneen lattialle. Luulin kuolevani ja mielessä kävi koko ajan että miten käy vauvani jos nyt kuolen olohuoneeseen, löydetäänkö meidät ennen kuin hän kuolee nälkään.

Jotenkin sain lopulta kammettua itseni puhelimen luo ja soitettua apua. Seuraavaksi sitten heräsinkin sairaalasta.

Olin n. 5v ja isä oli jättänyt minut autoon hiljaiselle parkkipaikalle kun kävi itse kaupassa. Oli pimeää ja joku mies huomasi minun istuvan autossa ja tuli kokeilemaan aukeaisivatko auton ovet. Eivät auenneet, joten alkoi koputtelemaan ikkunoita ja vihaisena käski minun avata ovet lukosta. Kyllästyttyään tämä mies lähti pois.

Lapsen mieli tietenkin vääristää tapahtumia pelottavammiksi, mutta tuon jälkeen en lapsena enää suostunut odottamaan autossa yksinäni yhtään mitään.

Uskomaton diagnoosi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin mökillä ja tein puuhommia. Kannoin 120 cm 'tukkeja' naapurista meidän parkkipaikalle sahausta ja klapitusta varten. Siihen meni päivä. Seuraavana päivänä sahasin 'tukit' pölleiksi.

Tämän urakan jälkeen heräsin yöllä siihen etten meinaa saada henkeä ja rinnasta pistää niin vietävästi. Kylmä hiki ympäröi kehoni. Pelkäsin kuolevani sydänkohtaukseen. Sama toistui useana yönä.

Myöhemmin juttelin lääkärin kanssa ja hän kertoi ettei se ollut sydänkohtaus vaan jotain kramppeja johtuen erittäin raskaasta työstä jota olin tehnyt.

Se on ainoa kerta kun olen pelännyt kuollakseni ollessani yksin. Kuoleman välitön pelko on kyllä kauheaa.

Muuten en pelkää kuolemaa koska se nyt tulee joka tapauksessa.

Tämähän on siis paniikkikohtaus, eikä mitään kramppeja. Puoskarille terveisiä.

Paniikkikohtaus? Mikä olisi aiheuttanut paniikkikohtaukseni? En tietääkseni kärsinyt silloin ahdistuksesta tai mistään tunneasioista - tai no, olin iloinen tekemästäni duunista.

Kaksi eri 'puoskaria' sanoivat, että kohtaus johtui juurikin raskaasta työstä jota olin tehnyt. Lihasperäisiä kramppeja. Luotan enemmän näihin 'puoskareihin' kuin vauvapalstan 'kyllä minä tiedän kaikesta kaiken paremmin kuin lääkärit' -tyyppiin.

Ei ole muuten tullut sen jälkeen näitä sinun diagnosoimiasi paniikkikohtauksia.

Olin muuttanut juuri uuteen kerrostaloasuntoon yksin, ei ollut vielä paljoa kalusteita eikä lamppujakaan. Syksyisessä illan hämärässä kuulin yhtäkkiä eteisestä pienen lapsen naurua, joka kuului ensin tosi vaisusti ja koveni pikkuhiljaa. Aivan juuri kauhuelokuvista suoraan. Veri hyytyi suonissa ja olin jonkin aikaa vain liikkumatta paikoillani olohuoneessa.

Sitten havahduin, että se olikin puhelimeni soittoääni. Puhelin oli käytetty veljeni vanha, jonka olin juuri häneltä saanut ja soi nyt ensimmäistä kertaa, soittoääniin en ollut ehtinyt vielä tutustua. Koskaan en unohda sitä hyytävää kauhun tunnetta.

Vierailija kirjoitti:

Uskomaton diagnoosi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin mökillä ja tein puuhommia. Kannoin 120 cm 'tukkeja' naapurista meidän parkkipaikalle sahausta ja klapitusta varten. Siihen meni päivä. Seuraavana päivänä sahasin 'tukit' pölleiksi.

Tämän urakan jälkeen heräsin yöllä siihen etten meinaa saada henkeä ja rinnasta pistää niin vietävästi. Kylmä hiki ympäröi kehoni. Pelkäsin kuolevani sydänkohtaukseen. Sama toistui useana yönä.

Myöhemmin juttelin lääkärin kanssa ja hän kertoi ettei se ollut sydänkohtaus vaan jotain kramppeja johtuen erittäin raskaasta työstä jota olin tehnyt.

Se on ainoa kerta kun olen pelännyt kuollakseni ollessani yksin. Kuoleman välitön pelko on kyllä kauheaa.

Muuten en pelkää kuolemaa koska se nyt tulee joka tapauksessa.

Tämähän on siis paniikkikohtaus, eikä mitään kramppeja. Puoskarille terveisiä.

Paniikkikohtaus? Mikä olisi aiheuttanut paniikkikohtaukseni? En tietääkseni kärsinyt silloin ahdistuksesta tai mistään tunneasioista - tai no, olin iloinen tekemästäni duunista.

Kaksi eri 'puoskaria' sanoivat, että kohtaus johtui juurikin raskaasta työstä jota olin tehnyt. Lihasperäisiä kramppeja. Luotan enemmän näihin 'puoskareihin' kuin vauvapalstan 'kyllä minä tiedän kaikesta kaiken paremmin kuin lääkärit' -tyyppiin.

Ei ole muuten tullut sen jälkeen näitä sinun diagnosoimiasi paniikkikohtauksia.

Minullakin on ollut muutaman kerran tuollainen kramppi. Minäkin luulin, että on vähintään sydänkohtaus, kun hengittäminenkin sattuu. Kerran on ollut lisäksi paniikkikohtaus. Nämä kaksi asiaa tuntuvat erilaisilta.

Heräsin palohälytykseen hotellissa. Olin yläkerroksissa. Oli ihan todellinen tilanne, ei vikahälytys. Onneksi palo oli hotellin alimmassa kerroksessa ja saivat sen nopeasti sammutetuksi. Tämä ei ole elämäni pelottavin kokemus, mutta niissä pelottavammissa en ollut yksin.

Näin unta että olin pimeässä kauppakeskuksessa taskulamppu kädessä. Kuulin oman äänekkään paniikkihengitykseni ja tiesin, että joku  on takanani  piilotellen taskulampun valolta. Sitten heräsin. Myöhemmin lähdin ostamaan uusia sukkia ja kun olin kauppakeskuksen vessassa (en onneksi pytyllä vaan pesemässä käsiä), valot sammui! Olin saada paniikin kun niin paljon tilanne muistutti untani. Olin vielä suuressa naisten wc:ssä yksin. Onneksi valot palasivat parin minuutin päästä. 

Vierailija kirjoitti:

Uskomaton diagnoosi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin mökillä ja tein puuhommia. Kannoin 120 cm 'tukkeja' naapurista meidän parkkipaikalle sahausta ja klapitusta varten. Siihen meni päivä. Seuraavana päivänä sahasin 'tukit' pölleiksi.

Tämän urakan jälkeen heräsin yöllä siihen etten meinaa saada henkeä ja rinnasta pistää niin vietävästi. Kylmä hiki ympäröi kehoni. Pelkäsin kuolevani sydänkohtaukseen. Sama toistui useana yönä.

Myöhemmin juttelin lääkärin kanssa ja hän kertoi ettei se ollut sydänkohtaus vaan jotain kramppeja johtuen erittäin raskaasta työstä jota olin tehnyt.

Se on ainoa kerta kun olen pelännyt kuollakseni ollessani yksin. Kuoleman välitön pelko on kyllä kauheaa.

Muuten en pelkää kuolemaa koska se nyt tulee joka tapauksessa.

Tämähän on siis paniikkikohtaus, eikä mitään kramppeja. Puoskarille terveisiä.

Paniikkikohtaus? Mikä olisi aiheuttanut paniikkikohtaukseni? En tietääkseni kärsinyt silloin ahdistuksesta tai mistään tunneasioista - tai no, olin iloinen tekemästäni duunista.

Kaksi eri 'puoskaria' sanoivat, että kohtaus johtui juurikin raskaasta työstä jota olin tehnyt. Lihasperäisiä kramppeja. Luotan enemmän näihin 'puoskareihin' kuin vauvapalstan 'kyllä minä tiedän kaikesta kaiken paremmin kuin lääkärit' -tyyppiin.

Ei ole muuten tullut sen jälkeen näitä sinun diagnosoimiasi paniikkikohtauksia.

*dioootti.

Lue mitä asiasta sanotaan, esim. Wikipediassa. Paniikkia on muutakin lajia kuin paniikkihäiriötä!!

Miksi nämä kaikki on tapahtuneet kun "olin juuri katsomassa tvtä", "olin juuri katsellut tvtä ". Miksi tvn katselun sivutuotteena tapahtuu tällaisia ?

Tässä olisi psykologeille tms työsarkaa.

Olin kotonaa (omakotitalo haja-asutusalueella) ja siinä illan tullen ulkoa alkoi kuulua outoa kolinaa. Katsoin ikkunasta ja siellä oli joku hullun oloinen tyyppi kävelemässä hermostuneesta edes takaisin ilman paitaa. Yritti myös rynkyttää ovea ja tulla sisälle, onneksi ovi piti. Olin niin peloissani, että menetin täysin toimintakykyni. Mies hävisi ja en osannut edes ilmoittaa kellekään. Pari päivää tämän jälkeen muutaman kilometrin päässä oli joku lenkkeilijä joutunut tuntemattoman pahoinpitelemäksi pahasti. Mitään ei edes oltu ryöstetty, oli vaan hakattu. Syyllistä ei löytynyt. En koskaan ilmoittanut että todennäköisesti sama mies kävi meidän pihalla. Tästä on aikaa jo +30 vuotta ja vasta nyt kehtaan asiasta kertoa. Pelkäsin tämän jälkeen niin paljon että halusin muuttaa kaupunkiin ja kerrostaloon. Ettei tarvitse olla yksin jonkun satunnaisen hullun armoilla.

Lähinnä mahdollisia sairauskohtauksia pelkään vain. Ei ole ketään huomaamassa asiaa ja soittamassa apua. Kummitukset, zombit, murtovarkaat sun muut sellaiset, niistä selviän kyllä, mutta jos oma kroppa prakaa, voinkin jo olla lirissä.