"Kadonneet" lapsuusmuistot

[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 23:54"]Kuulostaa tosi erikoiselta. Itse muistan paljonkin lapsuudestani. Paras ystäväni myös muistaa, kun tapasimme, mutta itse en sitä muista. Olin 2,5v, ystävä juuri 3 täyttänyt. Nyt olemme jo yli 40. Minulla on muitakin ystäviä, jotka olen tuntenut päiväkodista tai ala-asteelta asti. Eikö teillä, jotka ette muista ole lapsuusystäviä?
[/quote]
Ei ole koulusta, mutta koulun ulkopuolelta on pari hyvää ystävää joiden kanssa olen ollut tekemisissä pienestä saakka.
-11-

Joitain yksittäisiä asioita muistan todella selvästi ja saan suhteellisen paljon takaumia. Muistan kirkkaasti millainen ilma silloin on ollut, mitä söin, miltä haisi ja muita yksityiskohtia. Sitten toisaalta on pitkiäkin ajanjaksoja, joista en muista yhtään mitään. En osaa sijoittaa joitain tapahtumia ollenkaan aikajanalle elämässäni enkä ole edes varma, ovatko ne oikeita muistoja vai valemuistoja (minulla on/on ollut niitäkin). Joidenkin asioiden tiedän tapahtuneen (olen kuullut muiden kertomana ja nähnyt kuvia ym todisteita), mutta en kykene muistamaan niitä. En tunne yhtään mitään, kun ajattelen niitä. Samalla tavalla kuin jos lukisi esimerkiksi historiankirjaa ja tietää niiden asioiden tapahtuneen ja ehkä jopa asioiden tarkan kulun, mutta ei kykene tietenkään muistamaan niitä. Ei tunnu siltä, että ne asiat ovat tapahtuneet minulle. Jopa omat, vanhat kuvani tuntuvat vierailta. En tunnista itseäni tai osaa ajatella, että siinä olen tosiaan minä.
Välillä tuntuu, että en oikein tiedä kuka olen. Minulla ei ole ehjää menneisyyttä tai käsitystä siitä, millainen olen joskus ollut. On vain hajanaisia paloja menneisyydestä. Tuntuu kuin olisin joutunut aloittamaan täysin puhtaalta pohjalta, hämmentyneenä vieraassa kehossa ja paikassa.
Uskoisin, että muistinmenetys on normaalia tiettyyn pisteeseen asti, mutta ei näin laajassa mittakaavassa.
Muistinmenetys johtuu ilmeisesti hyvin vaikeasta ja pitkäaikaisestakin traumatisoitumisesta. Käyn nykyään terapiassa ja suunnitelmissa olisi käydä vielä muutama vuosi, riippuen siitä miten terapia etenee. Mitään takeita ei ole siitä, että minusta tulisi "täyspäinen" joskus, mutta mulla ei ole oikein enää menetettävää niin haluan kokeilla. Erityisen vaikeaa terapian kannalta on se, että en oikeasti tiedä mikä minun kertomastani on valetta ja mikä on totta. Saatan vahingossa selittää palturia terapeutille. Toivottavasti terapeuttini ei hermostu minuun ja ymmärtää, että en valehtele tai panttaa tietoa tahallani.
Huh, tästä tuli kunnon elämäntarina. Anteeksi!

Sama, ja kaikista kummallisinta on se että minusta tuntuu siltä että olen elänyt pidempään kuin olen elänyt. Tai siis... äh, en osaa selittää.

Millaisia olette nykyään, hajamielisiä vai tarkkamuistisia?

[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 00:04"]Millaisia olette nykyään, hajamielisiä vai tarkkamuistisia?
[/quote]
hyvin hajamielinen.

Sulle vastaaja 30, ei kannata stressata sitä terapeuttia, siellä ei pitäisi olla oikeaa tapaa muistaa tai puhua, se on sinua varten. Toivottavasti saat apua. Itse olen lukenut, että ne muistojen yksityiskohdat ei sinällään ole niin oleellisia, vaan ne tunteet mitä muistat. Jos muistat, ettet ollut vanhempiesi rakastama tai äitisi oli kylmäkiskoinen sinua kohtaan, tai olit yksinäinen ja surullinen tms. Nämä tunnemuistot ovat yleensä oikeita, se on ollut sinun kokemuksesi, vaikka joku yksityiskohta muistossa olisi muuntunut.

[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 23:32"]

[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 23:29"][quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 23:26"]Joo, sama juttu täällä. En muista edes omista yo-juhlistani mitään. [/quote] siis et yhtään mitään vai et vain muista yksityiskohtia? [/quote] En yhtään mitään. Jotenkin outoa kun lukioaikaiset kaverit jutteli vähän aikaa sitten just tuosta yo-päivästä ja itellä ei ollut minkäänlaista mielikuvaa tai muistikuvaa koko päivästä.

[/quote]

Mulla sama, en muista keitä vieraita yo-juhlissa kävi, mitä tarjottiin jne.. Olen vähän päälle 30v. Samoin en muista luokkatovereita ala-asteelta, yläasteelta.. En juuri mitään mistään.

Mulla taas on tosi hyvä muisti nykyään ja olen muutenkin tarkka tapaamisista, kellonajoista ja muistan sovitut ilman kalenteria

[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 23:33"]

Onko teidän muistamattomien lapsuudessa tapahtunut jotain pahaa? Joku trauma voisi selittää niiden hyvienkin muistojen puutteen.

[/quote]

Juuri näin. Traumaattinen kokemus (=stressi), joko pitkään jatkunut tai yksittäinen voimakas tapahtuma saattaa muuttaa aivojen hippokampaalisia alueita merkittävästi. Hippokampus on tärkeä mm. muistijälkien syntymisessä. 

[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 23:58"][quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 23:54"]Kuulostaa tosi erikoiselta. Itse muistan paljonkin lapsuudestani. Paras ystäväni myös muistaa, kun tapasimme, mutta itse en sitä muista. Olin 2,5v, ystävä juuri 3 täyttänyt. Nyt olemme jo yli 40. Minulla on muitakin ystäviä, jotka olen tuntenut päiväkodista tai ala-asteelta asti. Eikö teillä, jotka ette muista ole lapsuusystäviä?
[/quote]
Ei ole koulusta, mutta koulun ulkopuolelta on pari hyvää ystävää joiden kanssa olen ollut tekemisissä pienestä saakka.
-11-
[/quote]
Muistatko mitä teit noiden ystävien kanssa?

Joku kysyi muistavatko 70-lukulaiset läheisyyttä. Minä muistan. Muistan kuinka istuin isän sylissä ja kuinka aina, jos isä oli poissa kotona työmatkalla, sain nukkua äidin vieressä parisängyssä. Äitikin tuli nukkumaan samaan aikaan ja pidimme toisiamme kädestä nukahtaessa. Ehkä äiti vielä nousi sitten ylös, en tiedä. Muistan myös molempien mummojeni halaukset ja mummolan äänet ja tuoksut.

Käväisin pesemässä hampaat ja yritin muistella että muistaisinko jotain lapsuuteen liittyvää. Jo siinä kahden minuutin aikana sain vatsani kipeäksi. Luulen että niitä muistoja saattaa olla siellä sittenkin, mutta blokkaan niitä. Tämä oli oikeastaan aika mielenkiintoinen ajatus, että voisin yrittää jotain arkeologisia kaivauksia tehdä. Mutta tuntuu ajatuksena aika raskaalta ja sellaiselta että hallitseeko sitä sitten ja jaksaako käsitellä.

[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 00:16"][quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 23:58"][quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 23:54"]Kuulostaa tosi erikoiselta. Itse muistan paljonkin lapsuudestani. Paras ystäväni myös muistaa, kun tapasimme, mutta itse en sitä muista. Olin 2,5v, ystävä juuri 3 täyttänyt. Nyt olemme jo yli 40. Minulla on muitakin ystäviä, jotka olen tuntenut päiväkodista tai ala-asteelta asti. Eikö teillä, jotka ette muista ole lapsuusystäviä?
[/quote]
Ei ole koulusta, mutta koulun ulkopuolelta on pari hyvää ystävää joiden kanssa olen ollut tekemisissä pienestä saakka.
-11-
[/quote]
Muistatko mitä teit noiden ystävien kanssa?

Joku kysyi muistavatko 70-lukulaiset läheisyyttä. Minä muistan. Muistan kuinka istuin isän sylissä ja kuinka aina, jos isä oli poissa kotona työmatkalla, sain nukkua äidin vieressä parisängyssä. Äitikin tuli nukkumaan samaan aikaan ja pidimme toisiamme kädestä nukahtaessa. Ehkä äiti vielä nousi sitten ylös, en tiedä. Muistan myös molempien mummojeni halaukset ja mummolan äänet ja tuoksut.
[/quote]
Lisään, että olen edelleen nelikymppisenä sitä mieltä, että mulla oli ja on maailman paras äiti. Isä on jo kuollut.

En minäkään muista. Mutta joka ainoan väkivaltatilanteen muistan. Eli itse ajattelen, että mun kapasiteetti on täynnä jo näistä.

Harmi.

N38

[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 00:16"]

[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 23:58"][quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 23:54"]Kuulostaa tosi erikoiselta. Itse muistan paljonkin lapsuudestani. Paras ystäväni myös muistaa, kun tapasimme, mutta itse en sitä muista. Olin 2,5v, ystävä juuri 3 täyttänyt. Nyt olemme jo yli 40. Minulla on muitakin ystäviä, jotka olen tuntenut päiväkodista tai ala-asteelta asti. Eikö teillä, jotka ette muista ole lapsuusystäviä? [/quote] Ei ole koulusta, mutta koulun ulkopuolelta on pari hyvää ystävää joiden kanssa olen ollut tekemisissä pienestä saakka. -11- [/quote] Muistatko mitä teit noiden ystävien kanssa? Joku kysyi muistavatko 70-lukulaiset läheisyyttä. Minä muistan. Muistan kuinka istuin isän sylissä ja kuinka aina, jos isä oli poissa kotona työmatkalla, sain nukkua äidin vieressä parisängyssä. Äitikin tuli nukkumaan samaan aikaan ja pidimme toisiamme kädestä nukahtaessa. Ehkä äiti vielä nousi sitten ylös, en tiedä. Muistan myös molempien mummojeni halaukset ja mummolan äänet ja tuoksut.

[/quote]

Voi kun ihania muistoja. Joku kirjoitti jossain että traumatisoituneelle ihmiselle on paranemisprosessissa omien kipupisteiden lisäksi kova paikka se kun tajuaa kaikki ne asiat jotka on menettänyt. Mäkin muistan vielä sen hetken kun ensimmäinen kerran ymmärsin että on mahdollista haluta tulla halatuksi. Siihen asti olin jotenkin ajatellut että halaaminen on jotain mitä kuuluu kulttuurisesti tehdä ja sitten ihmiset teeskentelee että se on kivaa koska se kuuluu ikään kuin näytelmään. 

Kiva lukea, että muillakin on samanlaista. Monesti kaverit puhuvat jostain, mikä on tapahtunut esim. lukiossa, mutta mulla ei ole pienintäkään muistijälkeä asiasta. Sama on lapsuusmuistojen kanssa.

Mulla on käsittääkseni myös ollut ihan hyvä lapsuus, eikä traumoja. Tosin en muista mitään lapsuudesta, mutta kuitenkin. Ei ole koskaan jälkeenpäin tullut esille.

Joskus muistan kuitenkin esim. Jonkun kaupan pohjan ihan täysin, sellaisen missä olen lapsena käynyt ja jota ei enää ole olemassa. Tuntuu että muistan ihan outoja asioita.

Joskus myös luulen muistavat jotain, mutta todellisuudessa muistan vain jonkin valokuvan tapahtuneesta. Noloa kun ei muista mitään. En muista vielä tänäkään päivänä asioita, vaikka olen yli 30v.

Mulla on sellainen tilanne, että muistan kyllä hyvin joitakin erityisiä tapahtumia, mutta en sitä ihan perus arkea. Onko ihan normaalia? Vai muistaako joku muu sellaista? En muista millaisia oli tavalliset koti-, päiväkoti- ja koulupäivät (ennen yläastetta), muistan ainoastaan sellaiset päivät jolloin tapahtui jotain erityistä? Tietysti ihan loogista että ei ne "tylsät" päivät jää mieleen vaan ne erilaiset... Silti tämä jotenkin häiritsee minua :D 

Täällä kans muistamattomuutta, mutta toisinpäin miten yleensä, eli muistan suurimman osan "pahoista" tapahtumista. Joitain hyviäkin toki, mutta ovat suurimmaksi osaksi välähdyksiä pahojen joukossa.

15-vuotiaasra ylöspäin muistan paremmin myös hyvät. 0-15v muistot, (ne mitkä muistan) ovat kuin sumuverhontakana tapahtuvia nopean sarjan välähdyksiä... Vaikea selittää :D...

[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 00:18"]Käväisin pesemässä hampaat ja yritin muistella että muistaisinko jotain lapsuuteen liittyvää. Jo siinä kahden minuutin aikana sain vatsani kipeäksi. Luulen että niitä muistoja saattaa olla siellä sittenkin, mutta blokkaan niitä. Tämä oli oikeastaan aika mielenkiintoinen ajatus, että voisin yrittää jotain arkeologisia kaivauksia tehdä. Mutta tuntuu ajatuksena aika raskaalta ja sellaiselta että hallitseeko sitä sitten ja jaksaako käsitellä.
[/quote]

Se on kyllä aika rankkaa. Mulla kun muistoja rupesi palautumaan, niin ekan puoli vuotta vaan itkin joka ikinen ilta. Sitten olin ollut jo pitkään niin vihainen, että oli osassa takahampaita pahoja kulumia, kun puristin niin kovaa leukoja yhteen. Tätäkään en itse huomannut tekeväni silloin. 2-vuotta mennyt ihan helvetillistä tunteiden vuoristorataa, mutta nyt on selvästi suunta parempaan ja olen muuttunut tosi paljon. Joku kirjoitti hienosti tuosta menettämisen tunteesta, mä luulin, että mulla on paljon läheisiä ja rakkaita ihmisiä, nyt olen tajunnut, miten moni ihminen mun lähipiirissä haluaa toimia täysin itsekeskeisesti ja odottaa mun aina joustavan ja sopeutuvan. Rajoja on tarvinnut asettaa tosi paljon ja välejä viilentää. Toisaalta moni hyvä asia odottaa, kun on tiedostanut näitä asioita, ne eivät enää samalla tavalla ohjaa omia valintoja ihmissuhteissa. Olen paljon rennompi ja pelot ja ahdistukset ovat hävinneet. Hyväksyn itseni nyt.

[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 00:33"]Mulla on sellainen tilanne, että muistan kyllä hyvin joitakin erityisiä tapahtumia, mutta en sitä ihan perus arkea. Onko ihan normaalia? Vai muistaako joku muu sellaista? En muista millaisia oli tavalliset koti-, päiväkoti- ja koulupäivät (ennen yläastetta), muistan ainoastaan sellaiset päivät jolloin tapahtui jotain erityistä? Tietysti ihan loogista että ei ne "tylsät" päivät jää mieleen vaan ne erilaiset... Silti tämä jotenkin häiritsee minua :D 
[/quote]
Minä olen se, joka tapasi parhaan ystävän 2,5-vuotiaana ja piti äitiä kädestä nukahtaessa.

Muistan päiväkodista, kotoa ja ala-asteelta paljon arkea. Mm. miten kamalaa oli esittää nukkuvaa päiväkodin lepohetkellä, miten en koskaan oppinut kärrynpyörää, millainen piano ja keinut päikyssä oli, miten erään poikapuolisen ystäväni kanssa vilauttelimme toisillemme yökylässä. Olemme edelleen ystäviä ja olen mm. hänen lapsensa kummi. Muistan myös kuinka mummolassa sai hakea munia kanalasta ja kuinka lähes joka ilta juoksin sohvapöydän taakse Pikkukakkosen Nukkumatin unihiekkaa karkuun. Eihän siihen aikaa nukkumaan vielä halunnut. Moni muukin muuten muistaa tuon unihiekan, jota ei saanut nähdä. Ylioppilasjuhlani muistan hyvin vieraita ja tarjoiluja myöten. Loppuillasta mentiin baariin, joten se on vähän hämärämpää :D

Muistan kyllä hyvin sen päivän ,kun mummoni kuoli.

Olin kolmevuotias ja leikin lattialla nukellani ja pikku autoillani(minulla oli molempia) .

Tätini ja myöhäisteini-iässä olleet serkkutyttöni ,joiden hoidossa ja huostassa tuolloin olin,olivat silloin ,varhaisina aamun tunteina jo kaikki töissä.

Yritin antaa mummolle käteen lelujani ja kiinnittää hänen huomiotaan niihin ,mutta mummon käsi oli niin pelottavan kylmä , hervoton ja jo sinertävä hänen maatessaan kyljellään siinä sohvalla.

Mummollani oli jäänyt silitystyö kesken ,kun hän tuli kesken kaiken  hieman lepäämään.

Mummoni oli 68-vuotias ja hänellä oli korkea verenpaine.

Häntä oli ilmeisesti alkanut huimaamaan ja ajatteli ilmeisesti ,että jospa se menisi sillä jos vähän oikaisisi hieman työn  välillä. Siihen hän jäi leikkejäni siinä katsellen siis lepäämään ,kunnes jossain vaiheessa jota en tietenkään huomannut enkä silloin tietenkään edes  tajunnut,hän ei enää seurannutkaan.

Nukkui vain-nukkui siis jo ikiunta.

Menin, kun en saa-

nut häntä hereille, lopulta yksin  keittiöön ja kaadoin siellä  vahingossa silitysraudan, tai halusin ehkä itsekin silittää mummon raudalla ,en muista kummin se oli ,mutta sen muistan kyllä kuinka huoneeseen alkoi tulla savua,kun kuuma rauta alkoi jo polttaa silityslautaakin .

Siinä vaiheessa saman tontin toisessa talossa vuokralaisenamme asunut ,eläkkeellä ollut pelastusarmeijalaistäti sai jotenkin aukaistuksi oven ja toi minut pihalle.

Siitä eteenpäin muistokuvani hämärtyvätkin sitten jo täysin,mutta tämä tuokiokuva lapsuudesta on piirtynyt

mieleeni ja alitajuntaani voimakkaasti. Muistan sen vieläkin ,tunnelmineen,aamuauringon kajoineen, savunhajuineen kaikkineen .

'Kuin eilisen päivän' ,aivan sananmukaisesti siis-vaikka olenkin jo 42-vuotias.