Kun puoliso on aina kotona, miten jaksatte?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tulisin hulluksi. Onneks ollaan molemmat töissä kodin ulkopuolella ja mulla vielä vuorotyö. En todellakaan kestäisi 24/7 ketään ihmistä, paitsi omia lapsiani silloin kun olivat vauvoja. Kiva on olla yhdessä silloin, kun se ei ole jatkuvaa ja pakon sanelemaa.

Ihanaa kun on ymmärtäjiäkin :) Kyllä mäkin tuota vauvaa kestän toki, mutta onneksi nukkuukin välillä ja odotan, kun voi olla tunnin pari erossa helposti eli pääsen omiin harrastuksiin.

Ei kannata vääntää lisää lapsia kuitenkaan.

Kun itse olin kolmen lapsen kanssa kotona ja mies teki kotoa käsin töitä, niin oli ihan helpoin lähteä muutamaksi tunniksi tai muutamaksi päiväksikin pois kotoa. Mies pärjäsi oikein hyvin ja kun kotiin tulimme vaikka mökiltä, niin vastassa oli hymyilevä ikävöivä mies, joka halasi jokaisen huolellisesti ja oli onnellinen perheestään. Yhden pienen kanssa lähteminen on todella helppoa, joten ap voisi ihan aikuisen naisen oikeudella ja luvalla lähteä vaikka sukuloimaan tai muuten vain happea haukkaamaan vauvan kanssa.

Teen energianpuhdistusharjoituksia ja meditaatioita. Pysyn omassa keskiössäni.

Täällä ei selvästikään vastaile introvertit. Kyse ei ole siitä kuinka paljon rakastaa miestään, vaan siitä onko intro vai ekstro. Tässä on olennaisin ero näiden kahden välillä: introvertti saa voimaa ja hyvinvointia yksinolosta, ekstrovertti seurassa olosta. Sillä ei ole mitään tekemistä puheliaisuuden tai sosiaalisten taitojen kanssa. Itse olen erittäin supliikki ja huumorintajuinen, ns juhlien viihdyttäjä, mutta introvertti henkeen ja vereen. Parin tunnin sosialisoinnin jälkeen tarvitsen ainakin tuplasti täyttä hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. On ihanaa, kun mies on pitkiä päiviä poissa kotoa. Saan ladattua akkuja ja jaksaa sitten nauttia toisen seurasta eri lailla.

Vierailija kirjoitti:

200 neliötä ja kolme kerrosta. Voin olla omissa oloissani, jos siltä tuntuu. Tosin harvoin on tarvetta.

Et ole introvertti, jos et koe tarvetta yksinololle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tule ole mikään introvertti piirre. Jos kaksi ihmistä oikeasti rakastaa toisiaan ja on luotuja toisilleen niin voi olla koko loppuelämän yhdessä pienen asunnon sisällä. Ei tarvitse jännittää tai puhua koko ajan. Molemmat voi touhuta omia juttuja. Ongelmat alkaa usein kun naisen psyyke ei kestä joten aletaan tekemään ongelmia mitättömistä asioista. Ongelma on silloin naisessa eikä miehessä.

Onpa hölmö kommentti. Ikään kuin kaikki olisi samanlaisia tai parisuhde olisi varattu vain niille, jotka tekee kaiken yhdessä. Tässähän oli nimenomaan sellainen tilanne, että Ap:n mies puhuu koko ajan. Ap ei voi siis touhuta omia juttujaan rauhassa.

Ap voi touhuta omiaan muualla kuin miehen vieressä. En muista lukeneeni, että he asuisivat yksiössä. Ja sitäkään en muista, että mies ouhuisi koko ajan, mutta jos puhuu, niin luultavasti hän on puhunut ennenkin ja jo aikaa ennen vauvaa, joten sitä ap sai mitä otti. Vain itseään voi muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Täällä ei selvästikään vastaile introvertit. Kyse ei ole siitä kuinka paljon rakastaa miestään, vaan siitä onko intro vai ekstro. Tässä on olennaisin ero näiden kahden välillä: introvertti saa voimaa ja hyvinvointia yksinolosta, ekstrovertti seurassa olosta. Sillä ei ole mitään tekemistä puheliaisuuden tai sosiaalisten taitojen kanssa. Itse olen erittäin supliikki ja huumorintajuinen, ns juhlien viihdyttäjä, mutta introvertti henkeen ja vereen. Parin tunnin sosialisoinnin jälkeen tarvitsen ainakin tuplasti täyttä hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. On ihanaa, kun mies on pitkiä päiviä poissa kotoa. Saan ladattua akkuja ja jaksaa sitten nauttia toisen seurasta eri lailla.

Se on ihan haisee mikä vartti on, mutta jos ap tarvitsee omaa tilaa, niin hän järjestää sitä itselleen ja ei kiroa miestään. Mies tekee töitä, ap on, joten ap voi mennä olemaan muualle.

Vierailija kirjoitti:

Käsittämätöntä, ettei muka jakseta omaa aviomiestä, jos hän on aina kotona.

Ajatelkaa niitä perheitä, joissa molemmat ovat työttöminä, pitkäänkin, ja heillä on lisäksi rahat tiukoilla.

Ja aatelkaa kun pääsette eläkkeelle,  silloinkin olette aina yhdessä ja vielä kahdestaan, kun lapsiakaan ei enää kotona ole.

Aina tällä palstalla parutaan ja valitetaan ja solvataan jotakuta,  jopa omaa miestä siitä, että mies on etätöissä.  Tai on liikaa kotona.

Mitäs jos olisitte aina yksin?  Myös kaikki juhlat? Viettäisitte jouluaatot ja juhannusaatot yksin omassa asunnosanne?

Saattais silloin tulla mieleen, että voi miten mukavaa olisi, kun olisi seuraa ja vois yhdessä mennä jonnekin.

Jos on niin helvetin syvästi introvertti, niin minkä takia pitää tukkia itsensä elämään jonkun kanssa yhdessä?

Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.    Pitääkö sen koko perheen elää muka äidin introverttiyden mukaan?

Et selvästikään ymmärrä introvertteja. Olemme ihan yhtä arvokkaita ihmisiä kuin muutkin emmekä mitenkään viallisia. Menepä aukomaan päätäsi jonnekin muualle.

Miksi mennä kumppanin kanssa yhteen, jonka naamaa ei jaksa katella? Tuleeko ero viimeistään eläkepäivillä sitten? 

Vierailija kirjoitti:

Täällä ei selvästikään vastaile introvertit. Kyse ei ole siitä kuinka paljon rakastaa miestään, vaan siitä onko intro vai ekstro. Tässä on olennaisin ero näiden kahden välillä: introvertti saa voimaa ja hyvinvointia yksinolosta, ekstrovertti seurassa olosta. Sillä ei ole mitään tekemistä puheliaisuuden tai sosiaalisten taitojen kanssa. Itse olen erittäin supliikki ja huumorintajuinen, ns juhlien viihdyttäjä, mutta introvertti henkeen ja vereen. Parin tunnin sosialisoinnin jälkeen tarvitsen ainakin tuplasti täyttä hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. On ihanaa, kun mies on pitkiä päiviä poissa kotoa. Saan ladattua akkuja ja jaksaa sitten nauttia toisen seurasta eri lailla.

Jaa minä en ainakaan ole ekstrovertti, mutta ei minua silti haittaa vaikka mies on kotona. Se tosin ei ole koko aikaa huomiota vailla vaan istuu hiljaa koneellaan eikä häiritse. Kun olin lasten kanssa kotona, oli vaan luksusta kun joskus saattoi jättää lapsen nukkumaan päikkäreitä etätöitä tekevän kanssa ja lähteä esim kauppaan tai lenkille yksin tai vain yhden lapsen kanssa.

Minusta ap:n kannattaisi yrittää siirtää miehen työpiste pois olkkarista ja kertoa miehelle ihan rehellisesti kaipaavansa yksin oloa. Houkutella mies välillä vaikka lenkille vauvan kanssa, että ap saa olla yksin. Ongelma kun ei varsinaisesti ole se, että mies on aina kotona, vaan se että mies ja ap ovat niin eri luonteisia. Jos toinen haluaa tehdä kaiken yhdessä ja toinen kaipaa rauhaa niin kompromisseja siinä joutuu tekemään molemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

200 neliötä ja kolme kerrosta. Voin olla omissa oloissani, jos siltä tuntuu. Tosin harvoin on tarvetta.

Et ole introvertti, jos et koe tarvetta yksinololle.

Minä minä minä minä ja vielä kerran minä. Minä haluun, minä tarviin, minä minä minä. Hohhoijaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittämätöntä, ettei muka jakseta omaa aviomiestä, jos hän on aina kotona.

Ajatelkaa niitä perheitä, joissa molemmat ovat työttöminä, pitkäänkin, ja heillä on lisäksi rahat tiukoilla.

Ja aatelkaa kun pääsette eläkkeelle,  silloinkin olette aina yhdessä ja vielä kahdestaan, kun lapsiakaan ei enää kotona ole.

Aina tällä palstalla parutaan ja valitetaan ja solvataan jotakuta,  jopa omaa miestä siitä, että mies on etätöissä.  Tai on liikaa kotona.

Mitäs jos olisitte aina yksin?  Myös kaikki juhlat? Viettäisitte jouluaatot ja juhannusaatot yksin omassa asunnosanne?

Saattais silloin tulla mieleen, että voi miten mukavaa olisi, kun olisi seuraa ja vois yhdessä mennä jonnekin.

Jos on niin helvetin syvästi introvertti, niin minkä takia pitää tukkia itsensä elämään jonkun kanssa yhdessä?

Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.    Pitääkö sen koko perheen elää muka äidin introverttiyden mukaan?

Et selvästikään ymmärrä introvertteja. Olemme ihan yhtä arvokkaita ihmisiä kuin muutkin emmekä mitenkään viallisia. Menepä aukomaan päätäsi jonnekin muualle.

Lääkkeet.

Vierailija kirjoitti:

Ei tule ole mikään introvertti piirre. Jos kaksi ihmistä oikeasti rakastaa toisiaan ja on luotuja toisilleen niin voi olla koko loppuelämän yhdessä pienen asunnon sisällä. Ei tarvitse jännittää tai puhua koko ajan. Molemmat voi touhuta omia juttuja. Ongelmat alkaa usein kun naisen psyyke ei kestä joten aletaan tekemään ongelmia mitättömistä asioista. Ongelma on silloin naisessa eikä miehessä.

Haloo. Et oikeasti ymmärrä yhtään mitä on introverttiys. Introvertti tarvitsee omaa YKSINOLOA ihan kaikista. Omasta miehestä, parhaista ystävistä, omista vanhemmista, omista lapsista, omista lemmikeistä. Sitä nimenomaan on introverttiys. Täällä vastailevat näköjään lähinnä läheisriippuvaiset riippakivet eivätkä introvertit. "Kyllä minä olen viettänyt Perttini kanssa 50 vuotta yhdessä enkä kestä päivääkään ilman häntä." Noloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tulisin hulluksi. Onneks ollaan molemmat töissä kodin ulkopuolella ja mulla vielä vuorotyö. En todellakaan kestäisi 24/7 ketään ihmistä, paitsi omia lapsiani silloin kun olivat vauvoja. Kiva on olla yhdessä silloin, kun se ei ole jatkuvaa ja pakon sanelemaa.

Ihanaa kun on ymmärtäjiäkin :) Kyllä mäkin tuota vauvaa kestän toki, mutta onneksi nukkuukin välillä ja odotan, kun voi olla tunnin pari erossa helposti eli pääsen omiin harrastuksiin.

Ei kannata vääntää lisää lapsia kuitenkaan.

Kun itse olin kolmen lapsen kanssa kotona ja mies teki kotoa käsin töitä, niin oli ihan helpoin lähteä muutamaksi tunniksi tai muutamaksi päiväksikin pois kotoa. Mies pärjäsi oikein hyvin ja kun kotiin tulimme vaikka mökiltä, niin vastassa oli hymyilevä ikävöivä mies, joka halasi jokaisen huolellisesti ja oli onnellinen perheestään. Yhden pienen kanssa lähteminen on todella helppoa, joten ap voisi ihan aikuisen naisen oikeudella ja luvalla lähteä vaikka sukuloimaan tai muuten vain happea haukkaamaan vauvan kanssa.

Kiitos, mutta en tarvitse ulkopuolisen neuvoja lapsimäärään. Ja osaan kyllä lähteä tarvittaessa vauvan kanssa ulos.

Parhaimmat neuvot on kyllä tähän asti olleet tuo kunnon työhuone, jonka oven saa kiinni. Yritetään kehitellä työhuone.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

200 neliötä ja kolme kerrosta. Voin olla omissa oloissani, jos siltä tuntuu. Tosin harvoin on tarvetta.

Et ole introvertti, jos et koe tarvetta yksinololle.

Minä minä minä minä ja vielä kerran minä. Minä haluun, minä tarviin, minä minä minä. Hohhoijaa.

Niin, sinä, sinä, sinä tarviit koko ajan ympärillesi ihmisiä, kun olet niin onneton ihminen ettet pärjäisi yksinäsi hetkeäkään etkä edes tiedä kuka olet. Määrittelet itsesi muiden kautta. Kasva aikuiseksi ja kehitä persoonallisuus.

Ihmiselämä on todella lyhyt aika. Kunpa ihmiset sen muistaisivat.

Mikä sen ihanampaa, kuin saada olla oman rakkaan puolison kanssa yhdessä niin paljon, kuin vain mahdollista.

Jos tuntuu muulta, niin silloin vierellä on väärä ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiselämä on todella lyhyt aika. Kunpa ihmiset sen muistaisivat.

Mikä sen ihanampaa, kuin saada olla oman rakkaan puolison kanssa yhdessä niin paljon, kuin vain mahdollista.

Jos tuntuu muulta, niin silloin vierellä on väärä ihminen.

 

Tärkein suhde elämässä on kylläkin omaan itseensä ja Jumalaan. Ihmissuhteet saattavat olla hetkellisiä ja päättyvät viimeistään kun toinen kuolee, mutta itsesi kanssa olet ikuisesti.

Minunkin yhden kaverin mies on vähän kuin ap:n, se yritti joskus tehdä etätöitä ja kaveri sanoi että tulee hulluksi kun mies kulkee ympäri kämppää kailottamassa puhelimeen ym., eikä itse pysty ollenkaan olemaan rauhassa missään. Minkälainen asunto teillä ap on, voisiko miehen työpisteen siirtää muualle kuin olohuoneeseen? Voisiko hän nähdä kavereitaan joskus, että saisi muualtakin niitä sosiaalisia kontakteja joita selvästi kaipaa ja ap olla rauhassa? Jos työpöytää ei voi siirtää, voisiko ap itse vetäytyä vaikka makuuhuoneeseen olemaan yksin (sano että menet päikkäreille ja ei saa häiritä). Kyllä uskon että on rasittavaa jos toinen koko ajan hölisee ja on vailla jotain, varsinkin kun on vielä se vauvakin jonka tarpeisiin pitää vastata jatkuvasti. Suosittelen kyllä ap:ta miettimään jotain harrastusta tai opettelemaan rentoutumaan vaikka ulkoillen, koska vauvan tullessa isommaksi sekin alkaa puhua ja alat kaivata rauhaa häneltäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tule ole mikään introvertti piirre. Jos kaksi ihmistä oikeasti rakastaa toisiaan ja on luotuja toisilleen niin voi olla koko loppuelämän yhdessä pienen asunnon sisällä. Ei tarvitse jännittää tai puhua koko ajan. Molemmat voi touhuta omia juttuja. Ongelmat alkaa usein kun naisen psyyke ei kestä joten aletaan tekemään ongelmia mitättömistä asioista. Ongelma on silloin naisessa eikä miehessä.

Onpa hölmö kommentti. Ikään kuin kaikki olisi samanlaisia tai parisuhde olisi varattu vain niille, jotka tekee kaiken yhdessä. Tässähän oli nimenomaan sellainen tilanne, että Ap:n mies puhuu koko ajan. Ap ei voi siis touhuta omia juttujaan rauhassa.

Ap voi touhuta omiaan muualla kuin miehen vieressä. En muista lukeneeni, että he asuisivat yksiössä. Ja sitäkään en muista, että mies ouhuisi koko ajan, mutta jos puhuu, niin luultavasti hän on puhunut ennenkin ja jo aikaa ennen vauvaa, joten sitä ap sai mitä otti. Vain itseään voi muuttaa.

Toki vain itseään voi muuttaa, mutta mielestäni hyvässä parisuhteessa kumpikin tekee kompromisseja toisen hyväksi. Minä sain sellaisen käsityksen, että Ap:n tilanteessa mies ei niitä tee ja Ap kärsii. Mieshän oli vastannut oman tilan pyyntöihin, että parisuhteessa tuetaan toista.

Monta eroa tulossa, kun eläkepäivät alkavat, jos nyt ei edes kestä sitä kumppania. 

Vierailija kirjoitti:

Käsittämätöntä, ettei muka jakseta omaa aviomiestä, jos hän on aina kotona.

Ajatelkaa niitä perheitä, joissa molemmat ovat työttöminä, pitkäänkin, ja heillä on lisäksi rahat tiukoilla.

Ja aatelkaa kun pääsette eläkkeelle,  silloinkin olette aina yhdessä ja vielä kahdestaan, kun lapsiakaan ei enää kotona ole.

Aina tällä palstalla parutaan ja valitetaan ja solvataan jotakuta,  jopa omaa miestä siitä, että mies on etätöissä.  Tai on liikaa kotona.

Mitäs jos olisitte aina yksin?  Myös kaikki juhlat? Viettäisitte jouluaatot ja juhannusaatot yksin omassa asunnosanne?

Saattais silloin tulla mieleen, että voi miten mukavaa olisi, kun olisi seuraa ja vois yhdessä mennä jonnekin.

Jos on niin helvetin syvästi introvertti, niin minkä takia pitää tukkia itsensä elämään jonkun kanssa yhdessä?

Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.    Pitääkö sen koko perheen elää muka äidin introverttiyden mukaan?

Liikaa on liikaa. Kyllähän sitä omaa puolisoa jaksaa ja hänen kanssaan haluaa viettää aikaa, mutta ei 24/7. Ihan luonnollista kaivata välillä omaa aikaa, ei se sitä tarkoita, että haluaa aina olla yksin. On olemassa se kultainen keskitie, jossa voi nauttia oman puolison seurasta ja aina välillä tehdä omia juttuja. Kukaan tuskin uskoi vielä kolme vuotta sitten, että ollaankin jumissa saman katon alla pari vuotta putkeen. Normaalisti kun on työjuttuja, omia lomia ym. ihan luonnostaan. Oma ymmärrys ei taas koskaan ole taipunut siihen, miten vaikeaa joillekin on nähdä oman napansa ulkopuolelle. Pitääkö koko maailman pyöriä juuri samalla tavalla kun sinä elät?