Kun puoliso on aina kotona, miten jaksatte?

Tosi hyvin, tykkään hänen seurastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Eli vain sinulla on ongelma ap. Miten meinasit jaksaa siippaasi vaikka seuraavat 50 vuotta, jos et nyt jaksa? Et taida rakastaa.

Mikä muuten estää sinua lähtemästä ulkoilemaan ja keksimään ihan omia asioita?

No ei sen miehen kanssa tarvitse eläkkeelläkään olla 24/7.

Hyvänen aika.

Molemmilla voi olla omia menoja, ja sit toki yhteisiä.

Vähän järki käteen nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tule ole mikään introvertti piirre. Jos kaksi ihmistä oikeasti rakastaa toisiaan ja on luotuja toisilleen niin voi olla koko loppuelämän yhdessä pienen asunnon sisällä. Ei tarvitse jännittää tai puhua koko ajan. Molemmat voi touhuta omia juttuja. Ongelmat alkaa usein kun naisen psyyke ei kestä joten aletaan tekemään ongelmia mitättömistä asioista. Ongelma on silloin naisessa eikä miehessä.

Olen eri mieltä, minusta tämä on introvertti piirre, että haluan hetken hengähtää, olla itsekseni, lukea vaikka kirjaa, olla hiljaa. Siis vaikka kun vauva nukkuu.

Ap:lla on näköjään ihan ikiomaa aikaa, kun kerran nytkin täällä av:lla luuhaa. Veikkaan, että mies tykkäisi olla vaimonsa ja lapsensa kanssa, hän arvostaa vaimon apua ja sitä, että näkee lapsensa kehittymisen kotona ollessa, mutta ap venkoilee ja velloo kriisissään.

Tätä elämä nyt vain on ap, nyt se on tätä, vauvan kasvaessa jotain muuta. Lapset kasvavat todella nopeasti ja tämä kotivaihe on historiaa.

Jos kotona olemista ja eloa ei voi paljoa muuttaa nyt, niin sitä kannattaa ajatella myönteisesti vaikka hyvänä isän ja lapsen välisen suhteen syvtymisenä ja parisuhteen läheisyyden kautta. Se on nytkin täysin itsestä kiinni miten asioista ajattelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli vain sinulla on ongelma ap. Miten meinasit jaksaa siippaasi vaikka seuraavat 50 vuotta, jos et nyt jaksa? Et taida rakastaa.

Mikä muuten estää sinua lähtemästä ulkoilemaan ja keksimään ihan omia asioita?

No ei sen miehen kanssa tarvitse eläkkeelläkään olla 24/7.

Hyvänen aika.

Molemmilla voi olla omia menoja, ja sit toki yhteisiä.

Vähän järki käteen nyt.

Olen ollut mieheni kanssa 25 vuotta ja meidän mielestä on ihanaa olla yhdessä. Meillä riittää aina juttua ja emme valita siitä, että toinen on lähellä ja olemassa. Ja hyvänen aika sentään, vanhempani ja miehen vanhemmat ovat olleet parisuhteissansa yli 55 vuotta ja ovat lähes koko ajan kahdestaan. Heillä on hyvää aikaa yhdessä ja rakkautta riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on introvertti ja mä työtön. Annan hänelle tilaa esim. lähtemällä ulkoilemaan tai vanhempieni luokse toiseen kaupunkiin.

Vaikuttaa siitä, että miehesi ei edes halua antaa sulle tilaa. Ette voi elää pelkästään miehesi ehdoilla, suhteenne kasvaa kieroon. Puolisot tukee toisiaan joo, mutta yksinkin pitää pystyä olemaan .

Olet hyvä kumppani :)

Kiitos, yritän olla!

Ei oo aina helppoa pitää turpaansa tukossa, kun mieheni keskittyy lukemiseen ja päähäni tulee jokin muka pakottava asia, josta haluaisin niiin kovasti päästä kertomaan heti. Mutta harjoitus tekee mestarin ja siinä kasvan itsekin ihmisenä. Se tekee hyvää. Kunpa

Ap:n mies suostuisi poistumaan mukavuusalueeltaan. Veikkaan, että hän yllättyisi siitä, mitä yksinolo tekee ekstrovertillekin, puhumattakaan parisuhteen tilasta. Mieheni jaksaa todella hyvin minua ja juttujani, kun hän saa myös ladata akkuja ihan itsekseen.

Vierailija kirjoitti:

Ei tule ole mikään introvertti piirre. Jos kaksi ihmistä oikeasti rakastaa toisiaan ja on luotuja toisilleen niin voi olla koko loppuelämän yhdessä pienen asunnon sisällä. Ei tarvitse jännittää tai puhua koko ajan. Molemmat voi touhuta omia juttuja. Ongelmat alkaa usein kun naisen psyyke ei kestä joten aletaan tekemään ongelmia mitättömistä asioista. Ongelma on silloin naisessa eikä miehessä.

Onpa hölmö kommentti. Ikään kuin kaikki olisi samanlaisia tai parisuhde olisi varattu vain niille, jotka tekee kaiken yhdessä. Tässähän oli nimenomaan sellainen tilanne, että Ap:n mies puhuu koko ajan. Ap ei voi siis touhuta omia juttujaan rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tule ole mikään introvertti piirre. Jos kaksi ihmistä oikeasti rakastaa toisiaan ja on luotuja toisilleen niin voi olla koko loppuelämän yhdessä pienen asunnon sisällä. Ei tarvitse jännittää tai puhua koko ajan. Molemmat voi touhuta omia juttuja. Ongelmat alkaa usein kun naisen psyyke ei kestä joten aletaan tekemään ongelmia mitättömistä asioista. Ongelma on silloin naisessa eikä miehessä.

Olen eri mieltä, minusta tämä on introvertti piirre, että haluan hetken hengähtää, olla itsekseni, lukea vaikka kirjaa, olla hiljaa. Siis vaikka kun vauva nukkuu.

Ap:lla on näköjään ihan ikiomaa aikaa, kun kerran nytkin täällä av:lla luuhaa. Veikkaan, että mies tykkäisi olla vaimonsa ja lapsensa kanssa, hän arvostaa vaimon apua ja sitä, että näkee lapsensa kehittymisen kotona ollessa, mutta ap venkoilee ja velloo kriisissään.

Tätä elämä nyt vain on ap, nyt se on tätä, vauvan kasvaessa jotain muuta. Lapset kasvavat todella nopeasti ja tämä kotivaihe on historiaa.

Jos kotona olemista ja eloa ei voi paljoa muuttaa nyt, niin sitä kannattaa ajatella myönteisesti vaikka hyvänä isän ja lapsen välisen suhteen syvtymisenä ja parisuhteen läheisyyden kautta. Se on nytkin täysin itsestä kiinni miten asioista ajattelee.

Tottakai tässä on paljon hyvääkin, että isälle ja lapselle kehittyy läheinen suhde. Aloitukseni tarkoitus olikin kysellä, miten ihmiset jaksavat olla kumppaninsa kanssa koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli vain sinulla on ongelma ap. Miten meinasit jaksaa siippaasi vaikka seuraavat 50 vuotta, jos et nyt jaksa? Et taida rakastaa.

Mikä muuten estää sinua lähtemästä ulkoilemaan ja keksimään ihan omia asioita?

No ei sen miehen kanssa tarvitse eläkkeelläkään olla 24/7.

Hyvänen aika.

Molemmilla voi olla omia menoja, ja sit toki yhteisiä.

Vähän järki käteen nyt.

Olen ollut mieheni kanssa 25 vuotta ja meidän mielestä on ihanaa olla yhdessä. Meillä riittää aina juttua ja emme valita siitä, että toinen on lähellä ja olemassa. Ja hyvänen aika sentään, vanhempani ja miehen vanhemmat ovat olleet parisuhteissansa yli 55 vuotta ja ovat lähes koko ajan kahdestaan. Heillä on hyvää aikaa yhdessä ja rakkautta riittää.

Kiva, että teillä ja vanhemmillasi homma toimii. Mulle tuo olisi painajainen, vaikka rakastan puolisoani, enkä edes ole introvertti. Onko todella niin vaikea ymmärtää, että parisuhteet ja ihmiset on erilaisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tule ole mikään introvertti piirre. Jos kaksi ihmistä oikeasti rakastaa toisiaan ja on luotuja toisilleen niin voi olla koko loppuelämän yhdessä pienen asunnon sisällä. Ei tarvitse jännittää tai puhua koko ajan. Molemmat voi touhuta omia juttuja. Ongelmat alkaa usein kun naisen psyyke ei kestä joten aletaan tekemään ongelmia mitättömistä asioista. Ongelma on silloin naisessa eikä miehessä.

Onpa hölmö kommentti. Ikään kuin kaikki olisi samanlaisia tai parisuhde olisi varattu vain niille, jotka tekee kaiken yhdessä. Tässähän oli nimenomaan sellainen tilanne, että Ap:n mies puhuu koko ajan. Ap ei voi siis touhuta omia juttujaan rauhassa.

Joo, Mieheni on taas tosi ekstrovertti, puhelias haluaa huomiota paljon. Tilanne tuntui erilaiselta, kun olin itse ennen joka päivä 9-14 h poissa kotoa.

Nojoo, puoliso sluibailee kotona työttömänä eikä käy harrastuksissa tai kavereidensa luona. Itse töissä tai etänä kotona. Itseasiassa toi sluibailu ärsyttää ja satunnainen juopottelu kun äijä ei ole yhtään aktiivinen ja homehtuu kotona ja tuntuu että puolisolla ei rahaa.. Vähän alkanut kyrpimään jo koko ihminen. Jos sanon, että käy sinäkin nyt jossain niin tulee 30 min päästä takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti miehelläsi olisi myös mahdollisuus työskennellä jossain muualla kuin kotona? Voisitteko sopia, että tekee vaikka kolme etäpäivää viikossa ja loput päivistä on muualla?

On miehellä yrityksen tilat ja siellä tietokone. Ottaisi vain loukkauksena, jos ehdottaisin... kiitos silti ajatuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Käsittämätöntä, ettei muka jakseta omaa aviomiestä, jos hän on ai2na kotona.

Ajatelkaa niitä perheitä, joissa molemmat ovat työttöminä, pitkäänkin, ja heillä on lisäksi rahat tiukoilla.

Ja aatelkaa kun pääsette eläkkeelle,  silloinkin olette aina yhdessä ja vielä kahdestaan, kun lapsiakaan ei enää kotona ole.

Aina tällä palstalla parutaan ja valitetaan ja solvataan jotakuta,  jopa omaa miestä siitä, että mies on etätöissä.  Tai on liikaa kotona.

Mitäs jos olisitte aina yksin?  Myös kaikki juhlat? Viettäisitte jouluaatot ja juhannusaatot yksin omassa asunnosanne?

Saattais silloin tulla mieleen, että voi miten mukavaa olisi, kun olisi seuraa ja vois yhdessä mennä jonnekin.

Jos on niin helvetin syvästi introvertti, niin minkä takia pitää tukkia itsensä elämään jonkun kanssa yhdessä?

Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.    Pitääkö sen koko perheen elää muka äidin introverttiyden mukaan?

Eipä meidän elämä nyt noin hankalaa ole, miltä sait sen kuulostamaan. Onnellinen olen miehestä ja lapsesta. Mieheni on vaan aika vaativaa sorttia. Ei tulis kuulonkaan, että olisimme työttömiä, aina sitä jotain keksii. Enkä mä miestäni parjannut, että on etätöissä. Ihmettelen vaan, miten muut jaksaa ylipäätään kenenkään seuraa 24/7. Joo, lapset on eri juttu.

Meillä vähän hassu tilanne. Meillä 300m2 talo kolmessa kerroksessa ja yksi lapsi. Jokaiselle siis oma kerros, vessa ja suihku. Vaikka etäillään niin tuntuu ettei edes nähdä ja lapsi siis päivät koulussa.

Kun työt ovat loppuneet, jää mies alakertaan, jossa miesluola ja työhuone. Minä jään keskikerrokseen, jossa minun telkkari, koneet ja vehkeet ja teini menee koulun jälkeen omaan huoneeseensa yläkertaan. Tuntuu ettei nähdä enää ikinä, kaikki haluavat tehdä omia juttujaan. 😳 Jääkaapilla ehkä törmätään.

Meillä siis viisi lasta, mutta enää yksi asustaa täällä kotona, joten talo sen takia näin iso. Toisaalta en tiedä pystyisinkö enää pienemmässä olemaan edes.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli vain sinulla on ongelma ap. Miten meinasit jaksaa siippaasi vaikka seuraavat 50 vuotta, jos et nyt jaksa? Et taida rakastaa.

Mikä muuten estää sinua lähtemästä ulkoilemaan ja keksimään ihan omia asioita?

No ei sen miehen kanssa tarvitse eläkkeelläkään olla 24/7.

Hyvänen aika.

Molemmilla voi olla omia menoja, ja sit toki yhteisiä.

Vähän järki käteen nyt.

Olen ollut mieheni kanssa 25 vuotta ja meidän mielestä on ihanaa olla yhdessä. Meillä riittää aina juttua ja emme valita siitä, että toinen on lähellä ja olemassa. Ja hyvänen aika sentään, vanhempani ja miehen vanhemmat ovat olleet parisuhteissansa yli 55 vuotta ja ovat lähes koko ajan kahdestaan. Heillä on hyvää aikaa yhdessä ja rakkautta riittää.

On minunkin vanhemmat olleet yhdessä yli 55 vuotta, mutta eivät todellakaan vietä kaikkea aikaa keskenänsä. Molemmilla omat menot ja harrastukset, osin sit samoja harrastuksia.

En kestäisi. Luojan kiitos mieheni käy "kunnon" töissä, kun itse olen kotona.

Meillä mies teki etätöitä jo ennen koronaa, myös silloin kun olin äitiyslomalla. Asuttiin vieläpä kolmiossa eli ei todellakaan ollut iso talo. Ei siinä mitään ongelmaa ollut, suurimman osan ajasta mies vietti siellä makuuhuoneessa työpöydän ääressä kuulokkeet korvilla. 3v esikoinen oppi nopeasti ettei isiä saa häiritä jos ovi on kiinni. Aika paljon itse lähdettiin päiviksi muualle, sekä siksi että mies sai työrauhan että siksi että itse kaipasin muuta seuraa ja muuta nähtävää kuin kodin seinät, vaikka pidän itseäni enemmän introverttina kuin ekstroverttina. Nyt korona-aikaan on tehty molemmat etätöitä, mutta eipä sekään ongelma ole, oikeastaan luksusta kun saa lounaalla jutella ihan rauhassa kahdestaan. Kumpikaan ei häiritse toisen töitä, eri huoneissa ollaan suurin osa ajasta.

Tuntuu ihanalta olla yhdessä kotona. Syödään lounas yhdessä jokapäivä ja sitten päiväkahvit sängyssä remppaohjelmia katsoen. Seksielämäänkin parannus kun on lapsi vapaata aikaa päivisin. Yhdessä n. 6 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies teki etätöitä jo ennen koronaa, myös silloin kun olin äitiyslomalla. Asuttiin vieläpä kolmiossa eli ei todellakaan ollut iso talo. Ei siinä mitään ongelmaa ollut, suurimman osan ajasta mies vietti siellä makuuhuoneessa työpöydän ääressä kuulokkeet korvilla. 3v esikoinen oppi nopeasti ettei isiä saa häiritä jos ovi on kiinni. Aika paljon itse lähdettiin päiviksi muualle, sekä siksi että mies sai työrauhan että siksi että itse kaipasin muuta seuraa ja muuta nähtävää kuin kodin seinät, vaikka pidän itseäni enemmän introverttina kuin ekstroverttina. Nyt korona-aikaan on tehty molemmat etätöitä, mutta eipä sekään ongelma ole, oikeastaan luksusta kun saa lounaalla jutella ihan rauhassa kahdestaan. Kumpikaan ei häiritse toisen töitä, eri huoneissa ollaan suurin osa ajasta.

Ei me siis olla koko aikaa toistemme "seurassa" vaikka molemmat ollaankin paljon kotona. Työpäivän aikaan seurustellaan pääasiassa sen oman työkoneen kanssa, iltaisin sitten joskus yhdessä, joskus tehdään omia hommiamme.

Kannattaa arvostaa toista niinkauan kun hän on siinä.Ainahan on tilaisuus käydä itsekseen välillä jossain esim.kävelyllä ja asioilla.Kannattaa myös kuvitella,millaista olisi jos toista ei olisi ollenkaan.

Työlästä, kun mies alkaa valittaa heti aamusta.