Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miniän tehtävä hoitaa anoppilavierailut
.
20.02.2022 |
Olemme kolmekymppinen pariskunta, kaksi alle kouluikäistä lasta. Kumpikin käymme töissä. Mies on tosi laiska pitämään yhteyttä vanhempiinsa, jotka asuvat n. 3h ajomatkan päässä. Omat vanhempani asuvat 1h matkan päässä. Jos mieheni joskus ehdottaisi lähteä anoppilaan, se minulle käy. Ensisijaisesti nautin paljon enemmän omien vanhempieni seurasta ja tietenkin hoidan tapaamiset omiin vanhempiini.
Rivien välistä olen ymmärtänyt, että anoppia nimenomaan harmittaa se kun oma poikansa on noin nihkeä pitämään yhteyttä ja siksi muka minun pitäisi sopia lastenlasten tapaamiset. Onko teistä asia niin että minun pitäisi ruuhkavuosien keskellä kaiken muun lisäksi hoitaa myös miehen sukulaisen tapaamiset?
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivon todella että omat poikani aikanaan olisivat aktiivisemmin yhteydessä minuun kuin nyt mieheni äitiinsä. T. Ap
Se malli tulee teiltä vanhemmilta.
Lapsillesi ei ole olennaista se, kumpi vanhemmista niitä yhteyksiä pitää.
Mutta heille jää se kiva muisto isovanhemmista ja niistä tapaamisista, jos isovanhemmat ovat heistä kiinnostuneita. Muutaman vuoden kuluttua voitte lähettää isot lapset vaikka junalla heidän luokseen lomailemaan.
Tästä tekstistä jäi vähän syyllistävä kuva. Kun kerran mieheni on Mäntti ettei pidä yhteyttä nii senkö takia pojat pilalla että eivät hekään tule pitämään kehenkään yhteyttä? Minkä minä miehelleni mahdan? T. Ap
Olen eri, mutta olen ehkä vähän erimieltä tuosta "mallista". Mä mietin, että ehkä sun miehelläsi ei ole sellaista "ystävyyssuhdetta" kehittynyt ikinä omiin vanhempiinsa. Olisikohan pojissa se, että ne usein nähdään joko työjuhtina (eli aina kun mennään vanhemmille, on lista asioita rännien puhdistamisesta tietokoneen päivittämiseen), mutta ei sitten ole sellaista henkilökohtaista suhdetta vanhempiin, että osattaisiin esim. puhua ihan oikeista asioista. Toisaalta esim. omassa suvussa on sitä, että poika on syntynyt jumaloiduksi, kaikki mitä hän tekee on aina hienoa (vaikka ei todallakaan aina ole, mutta niiltä suljetaan silmät) eikä häneltä olla ikinä odotettu muiden huomioimista. Toisaalta tässäkin tapauksessa ei varmaan olla onnistuttu luomaan mitään oikeaa suhdetta siihen mieheen ihan tavallisena ihmisenä, ja tämä palvottu taruolento jää tavallisena ihmisenä etäiseksi.
Luulisin, että hyvä suhde syntyy siitä, että pojasta on mukavaa viettää aikaa vanhempiensa kanssa, että hän kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi ihmisenä, eikä joko kultapoikana tai jonain suvun velvollisuuksien täyttäjänä.
Tässä voi olla totuuden siementä ! Mieheni kertoi kuinka pienestä pitäen on joutunut ns miesten töihin esikoispoikana. Pikkusisko ei vastaaviin töihin ole joutunut. Myös miehen ja vanhempiensa keskustelu on just semmosta pinnallisempaa. Kaverisuhde ei ole koskaan päässyt aikuisiällä muodostumaan. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä näyhättiin tismalleen samasta asiasta. Minulle yritettiin vyöryttää koko yhteydenpito valtavaan sukuun. Suurin osa ihmisiä joita en ollut ikinä edes nähnyt.
Viimeinen niitti oli se kun sain anopilta "lahjaksi" (ainoa lahja ikinä) ilmaisena saamansa kalenterin johon oli merkitty jokaikisen iikan kaikki juhla- ja merkkipäivät ja osoitetiedot pikkuserkuille jne.
Se meni oikeasti roskiin.
Kyllä olet harvinaisen tyly ihminen - eikö sulla ole mitään käytöstapoja?! Sulle hopealautasella tarjoillaan yhteystiedot, ei tarvitsisi kuin nostaa laiska perse ja lähettää kerran pari vuodessa kortti tai viesti - mikä siinä on niin vaikeaa? Mun mielestäni perheessä jaetaan tehtävät ja yhteydenpito molempiin sukulaisiin kuuluu kummallekin.
Onneksi veljellä on sua fiksumpi nainen ja osaavat molemmat olla yhteydessä perheen kanssa.
Anopin suvun asiat, yhteystiedot, osoitteet tai sukututkimukset eivät kuulu minulle millään tavalla.
En minäkään hänelle lähettele oman sukuni toisen nimen nimipäivätietoja, eikä hän muista minua mitenkään vaikka lähettäisinkin. Edes syntymävuottani ei ole 10 vuodessa oppinut, vaan sitkeästi väittää että olen muka vanhempi kuin hänen tyttärensä.
Vierailija kirjoitti:
Miniät aina olettavat asioita rivien välistä. Nytkin on hiihtolomaviikko, eilen tuli soitto, että lapset tulee loppuviikoksi meille. Vastasin, että toivottavasti pärjäävät keskenään, me olemme töissä. Sain kuulla, että olin itse toivonut lapsenlapsia meille. Vastasin, että hiihtoloman ajankohdan kysyminen ei ole sama asia kuin kutsua lapset hoitoon.
Ja sitten sinä heräsit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä näyhättiin tismalleen samasta asiasta. Minulle yritettiin vyöryttää koko yhteydenpito valtavaan sukuun. Suurin osa ihmisiä joita en ollut ikinä edes nähnyt.
Viimeinen niitti oli se kun sain anopilta "lahjaksi" (ainoa lahja ikinä) ilmaisena saamansa kalenterin johon oli merkitty jokaikisen iikan kaikki juhla- ja merkkipäivät ja osoitetiedot pikkuserkuille jne.
Se meni oikeasti roskiin.
Kyllä olet harvinaisen tyly ihminen - eikö sulla ole mitään käytöstapoja?! Sulle hopealautasella tarjoillaan yhteystiedot, ei tarvitsisi kuin nostaa laiska perse ja lähettää kerran pari vuodessa kortti tai viesti - mikä siinä on niin vaikeaa? Mun mielestäni perheessä jaetaan tehtävät ja yhteydenpito molempiin sukulaisiin kuuluu kummallekin.
Onneksi veljellä on sua fiksumpi nainen ja osaavat molemmat olla yhteydessä perheen kanssa.
Onhan sinun äitisi toimittanut sinun miehellesi kaikkien teidän sukuun kuuluvien henkilöiden nimet, osoitteet ja syntymäpäivät, jotta mies osaa onnitella heitä oikeina päivinä?
Sen mukaan voi toimia, mikä itselle sopii.
Me on miehen kanssa pidetty yhteyttä myös toistemme vanhempiin kun ollaan perhe johon myös appivanhemmat tavallaan kuuluvat.
Myös miniä pitää kyllä yhteyttä minuun, omasta aloitteestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kyllä se on miehen oma asia hoitaa suhteet ja yhteydenpito äitiinsä, ei sinun.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, noin juuri ajattelin. Miniä on kuulemma ikävä kun minun takia muutettiin tänne asumaan ja niin usein nähdään minun vanhempiani. Omat vanhempani myös itse ajavat tänne mielellään ja minä myös soittelen heille. mielestäni myös miehen tehtävä soittaa omille vanhemmilleen. t. ap
Näin se menee. Mikäli appivanhempasi haluavat tavata lapsia tai olla muuten tekemisissä tulee heidän itse olla aktiivisia. Ei sitä voida teidän kummankaan harteille sälyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi herra ihme näitä perhejuttuja täällä. Kun näitä lukee niin aina ajattelee, että onneksi olen syntynyt normaaleille ihmisille ja pariutunutkin normaali-ihmisen kanssa jolla on normaalit vanhemmat. Meillä ihan voidaan kyläillä ja soitella ristiin rastiin, ja kaiken kukkuraksi meidän molempien vanhemmatkin kyläilevät ja soittelevat keskenään. Kaikki auttaa toisiaan missä nyt tarttee auttaa eikä tartte laskea että kuka nyt kenellekin saa soitella ja kenen taas pitää jonnekin päin hoitaa "velvollisuuksia".
Onko nää jutut täällä ihan tosia, vain keksittekö näitä päästänne? Onko tämmöinen mun elämäni normaalius ja riitelemättömyys kovin harvinaista tässä maailmassa?
Vierailija kirjoitti:
Voi herra ihme näitä perhejuttuja täällä. Kun näitä lukee niin aina ajattelee, että onneksi olen syntynyt normaaleille ihmisille ja pariutunutkin normaali-ihmisen kanssa jolla on normaalit vanhemmat. Meillä ihan voidaan kyläillä ja soitella ristiin rastiin, ja kaiken kukkuraksi meidän molempien vanhemmatkin kyläilevät ja soittelevat keskenään. Kaikki auttaa toisiaan missä nyt tarttee auttaa eikä tartte laskea että kuka nyt kenellekin saa soitella ja kenen taas pitää jonnekin päin hoitaa "velvollisuuksia".
Onko nää jutut täällä ihan tosia, vain keksittekö näitä päästänne? Onko tämmöinen mun elämäni normaalius ja riitelemättömyys kovin harvinaista tässä maailmassa?
Ei tässä perhejuttuja käsitellä, vaan sukujuttuja.
On todella normaalia ja erittäin älykästä jakaa ne tehtävät perheessä. Ja tämä on kaikkein järkevintä, koska tässä ei ole kenellekään epäselvää, kenen sukulainen on kukakin.
Näin se työnjako perheessä pysyy selkeänä, eikä perheen ulkopuoliset myöskään määrää, miten niitä töitä jaetaan, eikä tällainen työnjako voi olla heillekään millään tasolla epäselvä.
Muuten käy juuri se, mitä tyypillisesti käy, että kaikki mahdollinen tällainen metatyö kaatuu vaimolle/äidille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi herra ihme näitä perhejuttuja täällä. Kun näitä lukee niin aina ajattelee, että onneksi olen syntynyt normaaleille ihmisille ja pariutunutkin normaali-ihmisen kanssa jolla on normaalit vanhemmat. Meillä ihan voidaan kyläillä ja soitella ristiin rastiin, ja kaiken kukkuraksi meidän molempien vanhemmatkin kyläilevät ja soittelevat keskenään. Kaikki auttaa toisiaan missä nyt tarttee auttaa eikä tartte laskea että kuka nyt kenellekin saa soitella ja kenen taas pitää jonnekin päin hoitaa "velvollisuuksia".
Onko nää jutut täällä ihan tosia, vain keksittekö näitä päästänne? Onko tämmöinen mun elämäni normaalius ja riitelemättömyys kovin harvinaista tässä maailmassa?
On meitä muitakin "normaaleja", jos tarkoitat sillä ihmisiä, jotka tulee läheistensä kanssa toimeen sujuvasti ja ilman riitelyjä ja kinaamisia sen suhteen mitä kenenkin velvoitteisiin kulloinkin kuuluu.
Mutta kaiketi tänne palstalle tulevat enemmän möykkäämään ne, jotka jotenkin kokevat nämä asiat kovin raskaiksi. Hauskahan näitä on lukea, kun voi kokea itsensä sentään tässä suhteessa hyväosaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi herra ihme näitä perhejuttuja täällä. Kun näitä lukee niin aina ajattelee, että onneksi olen syntynyt normaaleille ihmisille ja pariutunutkin normaali-ihmisen kanssa jolla on normaalit vanhemmat. Meillä ihan voidaan kyläillä ja soitella ristiin rastiin, ja kaiken kukkuraksi meidän molempien vanhemmatkin kyläilevät ja soittelevat keskenään. Kaikki auttaa toisiaan missä nyt tarttee auttaa eikä tartte laskea että kuka nyt kenellekin saa soitella ja kenen taas pitää jonnekin päin hoitaa "velvollisuuksia".
Onko nää jutut täällä ihan tosia, vain keksittekö näitä päästänne? Onko tämmöinen mun elämäni normaalius ja riitelemättömyys kovin harvinaista tässä maailmassa?
Ei tässä perhejuttuja käsitellä, vaan sukujuttuja.
On todella normaalia ja erittäin älykästä jakaa ne tehtävät perheessä. Ja tämä on kaikkein järkevintä, koska tässä ei ole kenellekään epäselvää, kenen sukulainen on kukakin.
Näin se työnjako perheessä pysyy selkeänä, eikä perheen ulkopuoliset myöskään määrää, miten niitä töitä jaetaan, eikä tällainen työnjako voi olla heillekään millään tasolla epäselvä.
Muuten käy juuri se, mitä tyypillisesti käy, että kaikki mahdollinen tällainen metatyö kaatuu vaimolle/äidille.
Juuri näin. Meilläkin on jaettu erilaisia työtehtäviä, myös tämä.
Kumpikin huolehtii yhteydenpidosta omaan sukuunsa, muistamisista, joulukorteista, kutsuista jne. Eikä ole myöskään kenellekään ulkopuoliselle epäselvää, vaan aina tietää, kuka hoitaa, kehen ottaa yhteyttä.
Samaten on jaettu ihan selkeästi se, kuka auttaa missäkin kouluaineessa, kuka hoitaa harrastuskuskaukset, kuka seuraa Wilmaa, kuka hoitaa lääkärit, rokotukset, tarkastukset jne.
Mahdollisimman paljon selkeää työnjakoa, selkeillä tehtäväkuvauksilla. Säästyy tuhottomasti aikaa ja energiaa, eikä tarvitse koko ajan säätää. Eikä synny rikkonaisen viidakkopuhelimen seurauksia, kun joku ei muistakaan sanoa ajoissa jne.
On myös selkeä sääntö, että perheen ulkopuoliset ei kysele lapsilta/teineiltä mitään tapaamisia tms. vaan ensin vanhemmilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi herra ihme näitä perhejuttuja täällä. Kun näitä lukee niin aina ajattelee, että onneksi olen syntynyt normaaleille ihmisille ja pariutunutkin normaali-ihmisen kanssa jolla on normaalit vanhemmat. Meillä ihan voidaan kyläillä ja soitella ristiin rastiin, ja kaiken kukkuraksi meidän molempien vanhemmatkin kyläilevät ja soittelevat keskenään. Kaikki auttaa toisiaan missä nyt tarttee auttaa eikä tartte laskea että kuka nyt kenellekin saa soitella ja kenen taas pitää jonnekin päin hoitaa "velvollisuuksia".
Onko nää jutut täällä ihan tosia, vain keksittekö näitä päästänne? Onko tämmöinen mun elämäni normaalius ja riitelemättömyys kovin harvinaista tässä maailmassa?
On meitä muitakin "normaaleja", jos tarkoitat sillä ihmisiä, jotka tulee läheistensä kanssa toimeen sujuvasti ja ilman riitelyjä ja kinaamisia sen suhteen mitä kenenkin velvoitteisiin kulloinkin kuuluu.
Mutta kaiketi tänne palstalle tulevat enemmän möykkäämään ne, jotka jotenkin kokevat nämä asiat kovin raskaiksi. Hauskahan näitä on lukea, kun voi kokea itsensä sentään tässä suhteessa hyväosaiseksi.
Mutta sujuvasti sinultakin käy täällä ivaaminen, pilkkaaminen, itsesi ylentäminen, kinaaminen ja riitely...
Mitä ihmeen riitelyä voi sinusta ylipäätään liittyä siihen, että perheellä on työnjako?
Vierailija kirjoitti:
Voi herra ihme näitä perhejuttuja täällä. Kun näitä lukee niin aina ajattelee, että onneksi olen syntynyt normaaleille ihmisille ja pariutunutkin normaali-ihmisen kanssa jolla on normaalit vanhemmat. Meillä ihan voidaan kyläillä ja soitella ristiin rastiin, ja kaiken kukkuraksi meidän molempien vanhemmatkin kyläilevät ja soittelevat keskenään. Kaikki auttaa toisiaan missä nyt tarttee auttaa eikä tartte laskea että kuka nyt kenellekin saa soitella ja kenen taas pitää jonnekin päin hoitaa "velvollisuuksia".
Onko nää jutut täällä ihan tosia, vain keksittekö näitä päästänne? Onko tämmöinen mun elämäni normaalius ja riitelemättömyys kovin harvinaista tässä maailmassa?
Sillä selkeällä työnjaolla nimenomaan estetään riidat jne. koska kenellekään perheen ulkopuoliselle ei ole epäselvää, kenen kanssa pitää asioida. Plus kun se vastuuhenkilö on selvä kaikille, omista tai sen vastuuhenkilön kämmeistä ei voi syyttää ketään muuta kuin itseä tai sitä vastuuhenkilöä eli omaa lasta.
Silloin voi myös käsitellä sen oman lapsensa kanssa sen, miksi tämä on vastahakoinen tapaamaan tai antamaan lastensa tavata tai miksei tällä ole käytöstapoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi herra ihme näitä perhejuttuja täällä. Kun näitä lukee niin aina ajattelee, että onneksi olen syntynyt normaaleille ihmisille ja pariutunutkin normaali-ihmisen kanssa jolla on normaalit vanhemmat. Meillä ihan voidaan kyläillä ja soitella ristiin rastiin, ja kaiken kukkuraksi meidän molempien vanhemmatkin kyläilevät ja soittelevat keskenään. Kaikki auttaa toisiaan missä nyt tarttee auttaa eikä tartte laskea että kuka nyt kenellekin saa soitella ja kenen taas pitää jonnekin päin hoitaa "velvollisuuksia".
Onko nää jutut täällä ihan tosia, vain keksittekö näitä päästänne? Onko tämmöinen mun elämäni normaalius ja riitelemättömyys kovin harvinaista tässä maailmassa?
On meitä muitakin "normaaleja", jos tarkoitat sillä ihmisiä, jotka tulee läheistensä kanssa toimeen sujuvasti ja ilman riitelyjä ja kinaamisia sen suhteen mitä kenenkin velvoitteisiin kulloinkin kuuluu.
Mutta kaiketi tänne palstalle tulevat enemmän möykkäämään ne, jotka jotenkin kokevat nämä asiat kovin raskaiksi. Hauskahan näitä on lukea, kun voi kokea itsensä sentään tässä suhteessa hyväosaiseksi.
Mutta sujuvasti sinultakin käy täällä ivaaminen, pilkkaaminen, itsesi ylentäminen, kinaaminen ja riitely...
Mitä ihmeen riitelyä voi sinusta ylipäätään liittyä siihen, että perheellä on työnjako?
No toki anopin mielestä työnjako on väärä ja rajoittaa hänen omaa toimintaansa. Pojan kanssa ei voi juoruta yhtään siihen malliin, kuin miniän kanssa. Toisaalta moni miniä ei nauti juruiluista etenkään anopin kanssa.
- ohis
Alue: Aihe vapaa
Miniät aina olettavat asioita rivien välistä. Nytkin on hiihtolomaviikko, eilen tuli soitto, että lapset tulee loppuviikoksi meille. Vastasin, että toivottavasti pärjäävät keskenään, me olemme töissä. Sain kuulla, että olin itse toivonut lapsenlapsia meille. Vastasin, että hiihtoloman ajankohdan kysyminen ei ole sama asia kuin kutsua lapset hoitoon.