Miniän tehtävä hoitaa anoppilavierailut

Ei tietenkään vierailut ole miniän asia vaan pojan. Ihan itse he ovat poikansa kasvattaneet.

No anoppi märisee pojalleen ihan itse. Poika on hänen pershedelmänsä.

Eikö anoppi voi soittaa pojulleen ihan itse?

Kiitos, noin juuri ajattelin. Miniä on kuulemma ikävä kun minun takia muutettiin tänne asumaan ja niin usein nähdään minun vanhempiani. Omat vanhempani myös itse ajavat tänne mielellään ja minä myös soittelen heille. mielestäni  myös miehen tehtävä soittaa omille vanhemmilleen.  t. ap

Meillä kumpikin hoitaa itse omat vanhempansa, hyvin on toiminut jo 35 vuotta. Miniän ei tarvitse olla koko suvun huvimestari.

Meillä sama, että mun pitäisi hoitaa yhteys anoppiin anopin mielestä. Tosin appivanhemmat ovat hyvin laiskasti yhteydessä ainoaan poikaansa ja mies on tuosta hieman surullinen. Mies soittaa vanhemmilleen kerran, pari kuussa. Tavataan appivanhemmat n. 1-2 kuukauden välein.

Olemme miehen kanssa sopineet, että kumpikin huolehtii yhteydenpidon omiin vanhempiinsa. Ei mieskään soittele minun vanhemmilleni, joten tuntuisi oudolta soitella hänen vanhemmilleen. Toki nähdessä juttelemme kaikki keskenään, mutta en jaksa ottaa yhteydenpitoa miehenkin sukuun omalle vastuulleni.

Noinhan se aina menee, miehet ei oikein jaksa hoitaa sukulaissuhteita.

Lasten takia patistaisin miestä hoitamaan noita tapaamisia.

Jotain tollasta anoppini yritti ensimmäiset 10 vuotta. Nyt onneksi luovuttanut. Kertoi kuinka oli itse aikoinaan soitellut omalle anopilleen kerran viikossa.

30 vuotta oltu yhdessä. Hyvin tulen appivanhempieni kanssa toimeen. Mutta yhteydenpidon hoitakoot mies ja omat vanhempansa.

Höpönlöpön! Ei todella ole sinun hommasi edes ajatella koko asiaa.

Minä olen hyvin määrätietoisesti eristänyt itseni kokonaan tämäntyyppisistä jutuista alusta asti. En puutu miehen vanhempien tai muiden sukulaisten joulu- synttäri tmv lahjoihin, kutsuihin (vaikka ne jostain syystä joskus minulle lähetetäänkin hänen sijaistaan, näytän vain viestin miehelle ja käsken vastata) tai mihinkään yhteydenpitoon. En mitenkään inhoa miehen sukua, päinvastoin, he ovat oikein mukavia, mutta minusta se on miehen asia. En minäkään oleta hänen hoitavan asioita minun sukuni suuntaan!

Mä en aina viitsi edes vastata miehen puhelimeen kun appi soittaa. Samat horinat sillä on joka kerta. Joskus vastaan ja lähden roudaamaan puhelinta autotalliin, joskus vain totean että isäsi soitti, en vastannut ja mies sitten soittanee takaisin.

Eipä mies kovin usein viitsi tappamisia sopia. Appi muutti ja asuu nykyisin 700km meiltä ja 200km mökiltä...joten päiväreissu mökiltä käsin sinne on järjestettävä. Vähän harmittaa lapsen puolesta, on hänen ainoa isovanhempansa, mutta en mä ala tuossa välissä säätämään omiani.

Muuten ei olisi niin väliä mutta lapsia just mietin että isän puolen isovanhemmat jäävät etäisiksi. Yritän patistaa miestä mutta huonosti tuntuu toimivan. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mä en aina viitsi edes vastata miehen puhelimeen kun appi soittaa. Samat horinat sillä on joka kerta. Joskus vastaan ja lähden roudaamaan puhelinta autotalliin, joskus vain totean että isäsi soitti, en vastannut ja mies sitten soittanee takaisin.

Eipä mies kovin usein viitsi tappamisia sopia. Appi muutti ja asuu nykyisin 700km meiltä ja 200km mökiltä...joten päiväreissu mökiltä käsin sinne on järjestettävä. Vähän harmittaa lapsen puolesta, on hänen ainoa isovanhempansa, mutta en mä ala tuossa välissä säätämään omiani.

Tsiisas, tapaamisia, en minä nyt apen kuolemaa toivo :)

Meillä näyhättiin tismalleen samasta asiasta. Minulle yritettiin vyöryttää koko yhteydenpito valtavaan sukuun. Suurin osa ihmisiä joita en ollut ikinä edes nähnyt.

Viimeinen niitti oli se kun sain anopilta "lahjaksi" (ainoa lahja ikinä) ilmaisena saamansa kalenterin johon oli merkitty jokaikisen iikan kaikki juhla- ja merkkipäivät ja osoitetiedot pikkuserkuille jne.

Se meni oikeasti roskiin.

Vierailija kirjoitti:

Muuten ei olisi niin väliä mutta lapsia just mietin että isän puolen isovanhemmat jäävät etäisiksi. Yritän patistaa miestä mutta huonosti tuntuu toimivan. T. Ap

Sinun vastuullasi tuo asia ei ole, vaan miehen vanhempien ja miehen. Sitä myöhemmin niittävät, mitä kylvävät. Jos eivät saa keskenään sovittua noita tapaamisia, niin se on heidän murheensa. Ja jos panostus yhteydenpitoon on heillä tuota luokkaa, niin eipä ne läheiset välit isovanhemmilla ja lapsenlapsilla synny itsestään. Kyllä sen eteen pitää jotain tehdäkin.

Mikähän tuossa oikein on.

Mieheni on samanlainen, tuskin jaksaa edes vastata äidilleen ja saattaa tiuskia yms vaikka hänen äiti on tosi mukava ja ystävällinen kaikille. Kotoa se malli ei ole voinut periytyä, koska hänen isänsä oli erittäin läheinen äitinsä kanssa.

Minua säälittää lapsirakas anoppi ja kyllä olen patistellut miestäni ja pitänyt yhteyttä anoppiin, koska hän hoitaa lapsiakin erittäin mielellään. Mieheni on muuten loistava isä ja puoliso enkä ymmärrä miksei hän soittele vanhemmilleen.

Meillä myös poikalapsia enkä haluaisi samaa kohtaloani itselleni… Miten sen sitten voi välttää??

Vierailija kirjoitti:

Kiitos, noin juuri ajattelin. Miniä on kuulemma ikävä kun minun takia muutettiin tänne asumaan ja niin usein nähdään minun vanhempiani. Omat vanhempani myös itse ajavat tänne mielellään ja minä myös soittelen heille. mielestäni  myös miehen tehtävä soittaa omille vanhemmilleen.  t. ap

Meillä ei koskaan olla tehty tiliä kenellekään siitä miten usein kukakin isovanhempi käy tai näkee lapsia, eli anopit ei voi vertailla asiaa ja uhriutua. Kumpikin pääsääntöisesti hoitaa yhteydenpidon omiin sukulaisiinsa. Joskus minä sanon miehelle, että ”voisit laittaa viestiä äidillesi” tms. tai minä olen vauvavuonna suoraan viesteillyt lähellä asuvan anopin kanssa siitä moneltako voi miehen työpäivän aikana käydä katsomassa vauvaa.

Ollaan oltu yhdessä n. 25 vuotta, ja alusta asti pidetty rajat sukulaisten suhteen. Emme mm. lähde vaikkapa jouluna satojen kilometrien kiertoajelulle pitkin maakuntia, vaan vietämme pyhät kotona oman perheen kesken, emmekä ole neuvotelleet tai kyselleet keneltäkään lupia perheen sisäisissä asioissa. Emme ole koskaan kuunnelleet mitään sukulaisten marinoita ja valituksia mistään mikä ei heille kuulu.

Miehet on keskimäärin laiskempia pitämään yhteyttä, ja jonkin verran muistutan miestä joistain asioista, mutta en ole koskaan suostunut siihen että yhteydenpito, kyläilyt, lahjat ja kortit ym. ovat minun vastuullani.

Tämä on ollut toimiva konsepti, ja olemme hyvissä, mutta kohteliaissa väleissä sukulaisten kanssa. Kun rajat on tiedossa, niin kukaan ei ala tunkeilla ja kuvitella että voi sekaantua perheemme sisäisiin päätöksiin ja käytäntöihin.

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tuossa oikein on.

Mieheni on samanlainen, tuskin jaksaa edes vastata äidilleen ja saattaa tiuskia yms vaikka hänen äiti on tosi mukava ja ystävällinen kaikille. Kotoa se malli ei ole voinut periytyä, koska hänen isänsä oli erittäin läheinen äitinsä kanssa.

Minua säälittää lapsirakas anoppi ja kyllä olen patistellut miestäni ja pitänyt yhteyttä anoppiin, koska hän hoitaa lapsiakin erittäin mielellään. Mieheni on muuten loistava isä ja puoliso enkä ymmärrä miksei hän soittele vanhemmilleen.

Meillä myös poikalapsia enkä haluaisi samaa kohtaloani itselleni… Miten sen sitten voi välttää??

Sä et varmaan voi muuta kuin yrittää pitää keskusteluyvteyden poikiisi ja aikanaan luoda jouhevat välit miniöihin. Ja tokihan pojille voi sitten vanhempana antaa parisuhdevinkiksi ettei oman suvun yhteydenpitoa tarvitse vaimon vaivoiksi kipata, sillä on muutakin puuhaa lasten kanssa.

Ennen yritin hoitaa tapaamiset niin että vuorotellen miehen vanhempien luo ja vuorotellen minun. Kuitenkin omat vanhempani ovat nyt olleet aktiivisia kun tulleet kylään oma aloitteisesti ja auttavat lasten kanssa. Miehen vanhemmat enemmän sellaisia että odottavat palvelua jos tulevat. Olen ollut burnoutin paikalla töistä tämän vuoden ja lapsilla haasteita mm allergoiden ja sairastelun vuoksi niin en ole halunnut edottaakaan ylimääräistä ajoa miehen vanhempien luokse kun esim sielläkin ruokien miettiminen on aina meidän vastuulla ei tod passata yhtään.

T. Ap

Eiköhän ne miehesi vanhemmat ole ihan aikuisia ihmisiä ja osaa itse hoitaa itsensä tapaamaan lapsenlapsiaan.