Lue keskustelun säännöt.
Mistä olette valmiita joustamaan parisuhteessa? Oletatte toisen joustavan?
03.07.2015 |
Meillä mies ei jousta lapsilukumäärässä. Hän ei halua enempää lapsia, joten asiasta ei keskustella. Vaikka nuorimmainen alle vuoden vanha ja minä vielä imetän. Uutta en edes halua ennen imetyksen alkua.
Eikä jousta myöskään asuntoasioissa. Asumme maalaiskunnassa ja vuokralla. Kaikki mitä ehdotan taloksi ei passaa. Haluaa omaa rauhaa, mutta talo järven rannalla 15kilometrin päästä keskustaa on liikaa. Työmatka hänellä pidentyisi, mutta nyt on oppinut hyvälle, kun melkein työpaikan naapurissa asutaan. Yritän selvittää, että tuollaista paikkaa ei toista löudu, jos ei halua lähteä etsimään uutta työtä jostain toiselta puolelta Suomea. Tämä katsomani paikka jäisi alle 80km päähän työstä, molempien perheestä ym. Koetan sanoa, että jos hän luulee saavansa asuinpaikasta kaiken natsaamaan, eikä jousta mistään, ei sellaista löydy. Lapset kasvaa ja tarvitsee tilaa ja molenmat haluaa omaa rauhaa. Toisaalta paikka vaatii remonttia ja jos toisella ei ole intohimoa mihinkään, ei voi tollaseen unelmapaikkaan muuttaa. Pitäisi saada muutakin aikaan kun käytyä töissä. Ei anna tälle löytämälleni paikalle edes mahdollisuutta. Kunpa ennen lasten syntymää olisin tajunnut, että olemme aivan liian erilaisia. Jotkut muuttaa vaikka toiselle puolelle maapalloa rakkaansa perässä, mutta tämä yks lapanen ei edes suvaitse katsoa mitä olen löytänyt.
Kommentit (112)
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 22:45"]
Ja lasten kohdalla kyse ei ole siitä, että esim. olisi varaa useampaan. Mutta kun kuulema väsyttää. Voi hellan lettas sanon minä. Suurin hoitovastuu ja arjen pyöritys kuitenkin minulla. Sanoin vaan, että kaikkia tässä väsyttää, mutta täytyy olla epäitsekäs. Ei näe hyvää tässä pikku lapsi ajassa ja vaan oottaa, että lapset kasvais. Ihmetteli, että nautinko muka tästä arjesta. Totta kai nautin! Ei koko ajan ole tietenkään ihanaa, mutta niin huippua seurata omia lapsia, että! Ja musta tuntuu, että minä olen tässä ainoa joka laittaa kaiken itsestänsä likoon. Kuulema, jos vahingossa tulisin raskaaksi, niin vauva ilman muuta olisi tervetullut. Vätys mikä vätys. No, nyt ei sitten puhuta toisillemme ja samapa tuo mulle. Minä en eroa ota, mutta tuo toinen tehkööt, mitä lystää. Sanoin, että hommaa pienempi asunto ittelles ja käyt lapsia kattomassa millon huvittaa. Ilmotan kun ovat hyvällä tuulella. Saa levätä ja touhuta rauhassa. Mutta sekään ei kuulema ole oikein. Tuollanen päämäärättömyys rassaa meitä kaikkia eikä sitä jaksa kattoa. Ap
[/quote]
Eikös sinunkin kannattaisi keskittyä työntekemiseen eikä lisääntyä kuin kanit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 23:05"]
Haluaisin olla naimisissa mieheni en hänen työnsä kanssa. Samalla rupupaikkakunnalla asuttu syntymästä asti, kait sitä jo jotain muutaki saa haluta?! Miksi sitten minun pitää mennä mieheni halujen mukaan? Onko ihmisillä edelleen näin vanhakantanen ajatusmaailma, että mies sanelee, mitä perhe tekee?! Eli minä alistun vaan mieheni päätöksiin? Hän vain ilmoittaa, että näin ja näin tehdään? Sekö sitten on oikein?
[/quote]
Jos miehellä on työ ja sinulla ei ole niin sitten mennään miehen mukaan. Elämä ei ole mitään hyviajelua. Työ pitää olla millä maksaa laskut.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 23:32"]
Meidn parisuhteessa kumpikaan ei joudu joustamaan mistään. Ei koska olemme isoista asioista samaa mieltä. Ja kysymme toistemme mielipiteet yhteisiin asioihin. Teemme kompromissin niin ettei kummallekkaan jää paha mieli. Esim asuinpaikka valittiin lähempä minun työpaikkani tai oikeastaan puolivälistä. Lasten hankinnas, mieheni olisi alunperin halunnut 3 lasta (kuten hänen perheessään), minä 2 (kuten minun perheessäni). Olisin joustanut, mutta onneksi molempien ielestä kaksi oli ihan riittävästi, kun sitä pikkulapsiaikaa oli elänyt.
Omista asioistani en kysy lupaa. Menen opiskelemaan, vaihdan työpaikkaa. keskustelen ja saan aina tukea. Mieheni työtä tuen. Mutta en halua siihen vaikuttaa. Menen minin haluan, samoin mieheni. Onneksi mlemmat alitse menonsa perheen ehdoilla.
Tässä talossa jokainen saa olla oma itsensä. Välillä kyllästynyt ja äkäinen. Tukea saa ja sitä osataan antaa. Toisillemme ja lapsillemme. Joustamiseksi en sitä kutsu. Se on onnistunutta perhe-elämää.
[/quote]
Miehesi on tossu. Ette te samaa mieltä ole vaan miehelläsi ei ole mitään mielipiteitä. Mm toi lapsiasia. Se että miehesi luopuu omasta mielipiteestään ja hyväksyy sinun mielipiteensä kertoo aika paljon miten alistuva miehesi on.
Minä en sellaista miestä katsoisi päivääkään.
Ap, laske huvikseen, 62km suuntaansa on 30 000 km vuodessa. Joka vuosi uusi auto, joka päivä 2 tuntia autossa, joka viikko 10 tuntia autossa, joka kuukausi 40 tuntia autossa. Se aika on pois liikuntaharrastuksista, lapsilta, parisuhteelta, kotitöiltä. Etsit niitä asuntoja lähempää miehen työpaikkaa. Missä sun työpaikka on? Jos molemmat vanhemmat istuu tunnin päivässä autossa, missä ne lapset sillon on?
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 02:16"]
Väärin nro 87: Kyllä Ap:ta VOI rakastaa. Ihan jokaista ihmistä voi, niin vikojen kuin puutteidenkin kera!
Aikä vähän löytyy niitä tyyppejä, jotka puhkuvat vain hyvää ympärilleen ja ovat siten "rakastamisen arvoisia" - joidenkin mielestä. Sellaista, kuin "rakastamisen arvoinen ihminen" ei ole olemassakaan.
Parisuhteessa, hyvässä sellaisessa, kun on tarkoitus olla juuri se juju, että toista rakastetaan ja pidetään hyvänä niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä.
Se erottaa rakkaussuhteen tavallisesta tuttavuudesta, jossa moikataan iloisesti silloin kun menee hyvin, mutta kälpsitään äkkiä paikalta, jos jolla kulla ei menekään niin hyvin.
[/quote]
Joo no ehkä näin, mutta jos on sellainen ihminen kuin ap joka kylvää ympärilleen pelkkää tyytymättömyyttä ja valitusta sekä sanelee muille, miten asiat hoidetaan, niin on vain ihan parasta pelastaa se oma nahka niin kauan kuin voi ja juosta. Hankalampaa miehelle toki nyt kun heillä on lapsia, mutta itse tuollaisen äidin lapsena kasvaneena sanoisin, ettei hän ole kyllä rakastamisen arvoinen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitäpaitsi aloittajan suhtautuminen miehensä tarpeisiin vilisee mitätöintiä: "on oppinut hyvälle" kun miehellä on mukavan lyhyt työmatka, puhumattakaan näistä miten suhtautuu miehensä väsymykseen lapsiarjesta tai mihinkään muuhunkaan. Eihän ne edes aloittajalle olleet miehen mielipiteitä.
Jos toista rakastaa, on iloinen siitä, että tällä on lyhyt työmatka, eikä tuollalailla mitätöi, että se on vaan oppinut hyvälle. Jos toista rakastaa, näkee hänen väsymyksensä, eikä kasaa lisää hiiliä niskaan. Aloittaja on saanut just sellaisen puolison, minkä ansaitsee!
Joko on miehellä se oma pikkuinen koppi, jonne hänet passitat, kun et halua eroa, ap?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmikymppisellä PERHEELLISELLÄ miehellä pitäisi mielestäni olla mielessä muutakin kuin tietokonepelit ja makoilu.
Ap
80 km töihin on ihan liikaa. Ja remontoitava talo ellei tykkää remontoida. Ei se talon hankinta ole sinun projektisi. Se on yhteinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohta ollaan sen ikäisiä, ettei edes saada lainaa, jos jotain omaa halutaan. Hän periaatteessa haluaa omaa asuntoa, mutta jo ajanvaraus pankkiin lainakeskusteluun ei onnistu. Puhuu ja puhui, mutta mitään ei tapahdu. Minä varasin jo yhden ajan pankkiin, jossa käytiin yleisiä asioita läpi ja esiteltiin säästö ja laina-asioita. Nyt kun pitäisi tehdä ratkaisuja niin ei eväkään värähdä.
Kuulostat kauhealta tyypiltä. Miesparka. Työtä kuitenkin tekee ja on ilmeisesti ihan kunnon mies kuitenkin. On se nyt kumma jos vapaa-ajalla ei saisi pelata tietokoneella ja makailla edes. Ja omista toiveistaankin pitäisi kaikista luopua ja joustaa sen mukaan mitä muija haluaa.
"Tämä katsomani paikka jäisi alle 80km päähän työstä, molempien perheestä ym."
Aivan järkky matka 80 km töihin yhteen suuntaan. En suostuisi itsekään, en ikinä.
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 10:00"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 16:09"]
Alle 20v ei oikein välttämättä tiedä lyödä lukkoon kenenkään kanssa, että esim. montako lasta haluaa tulevaisuudessa. Opiskelut ja kaikki vasta edessä. Ja tuskinpa miehenikään. Sen tiesin, että tämän miehen haluan, mutta tuo ei ilmeisesti minia, kun kaikko on niin nihkeää, jos haluaa tulla onnelliseksi. Ap
[/quote]
Kyllä noi asiat nyt vaan pitää sopia jo heti kättelyssä.
[/quote]
Lapsilukua ei voi sopia, koska silloin ei voi vielä tietää, miten kokee vanhemmuuden. Ylipäänsä on tärkeämpää oppia yhdessä neuvottelemaan pitkin parisuhdetta, että miten kummastakin tuntuu ja mitkä on ne realiteetit minkä mukaan mennään.
Aloittajalla on niin pienet lapset, että yötkin voi olla rikkonaisia ja molemmat vanhemmat väsyneitä. Se on kriittinen tilanne, jolloin ei kannata kauheasti ns. keikuttaa venettä jakeksimällä keksiä riitelyn ja pettymyksen aiheita. Joista päätös kolmannesta lapsesta, kun edellinen on vielä noin pieni, on todellakin riidan haastamista turhasta. Keskittykää tähän hetkeen ja tästä hetkestä selviämiseen.
Minä ymmärrän kyllä ap:ta. Hänestä voi tuntua, että mies on pettänyt monia odotuksia ja yhteisiä sopimuksia, eikä jaa iloa perhearjesta kuten ap toivoisi. Ehkä ap toivoo myös itselleen vähän huomiota ja huolenpitoa, yhteyttä mieheen. Nämä kaikki kyllä tulee kuvioihin taas aikanaan, kun lapset kasvavat ja sitä energiaa ja voimia on enemmän molemmilla. Sitä odotellessa kannattaa olla varovainen sen suhteen, paljonko mieheltä vaatii, koska väärinkäsitysten mahdollisuus on suuri kun molemmat on väsyneitä ja toinen vielä hormoonien vuoksi vähän päästään sekaisin ja tunneherkkä.