Miksi naiset nettideittailussa kysyvät aina ammattia?
Olen pistänyt merkille, että tutustumisen aikana naiset eivät ikinä unohda kysyä mieheltä ammattia. Miksi tämä on niin tärkeää?
Muistan kerran yhdet treffit joiden alussa nainen kysyi, että mitäs teet työksesi ja sen jälkeen hän ei kysynyt enää yhtään mitään.
Harvoin kuulen esim. kysymystä, että minkälainen olet luonteeltasi.
Aina tuntuu olevan hirveä kiire kuulla se ammatti, käännetään se keskustelu heti töihin ihan kuin ilman sitä tietoa ei voisi jatkaa tutustumista.
Kommentit (654)
Vierailija kirjoitti:
Itse vastaisin "sähköarska", mikä ei sinänsä olisi valehtelua koska sellainen tutkinto on viimeisin. Joskin sitä ennen on luettu inssin ja dippainssin paperit, mutta pelkästääm tuolla saa tsekattua onko leidi "hieman itseään tärkeämpi".
Minulle sähköarska ja inssi/dippainssi olisivat ihan samalla viivalla. Eli hyvin kaukana siitä, mitä itse olen, eli ammatti ei ainakaan anna osviittaa samanhenkisyydestä, joten se täytyisi selvittää muista asioista keskustellen.
Taitaa olla moni korkeasti lukenut nainen miestä vailla. Ei tulisi mieleenkään kirjoittaa ja udella ihmisen ammattia. Sen saa selville sitten kun tavataan. Ja ei se ole tärkein kriteeri .
Monta erilaista syytä. Ammatti kertoo milloin on vapaata ja milloin töitä (valmentaja vs. opettaja), miten paljon työ vie elämästä aikaa (suorittava taso, johtaja, yrittäjä), mikä painoarvo työllä on elämässä (ura-muu elämä), millaiset asiat henkilöä ammatillisesti kiinnostavat (pappi - controlleri), minkälaisten ihmisten kanssa viettää aikaa n. 8h päivässä (kaupan kassa - psykologi), onko paljon pois kotoa (lentäjä- kääntäjä).
Tietää sitten hieman paremmin milloin ja mikälaista on yhteinenaika. Uupunutta latautumista vai energistä menemistä. Haluaako olla vapaalla kotona ja pyrkiä pois sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sanon aina että olen metronomi kun nainen kysyy
Varmaan tuollainen tosi fiksu vitsiniekka saa paljon treffipyyntöjä...
P.s. itsensä tosi hauskoiksi ja nokkeliksi kuvittelevat vitsineikat ovat valtaosalle aika iso turn off - ihan näin vinkkinä
Jep. Nämä muka- hauskoja vitsejä kertovat piilovttuilijat kannattaa kiertää kaukaa.
Taas rahahullu asialla. Minulta taas on kaikki miehet kysynyt minun ammattia. Ja tottakai olen sitten kysynyt että mikä sinun ammatti on. Tosin minut on ghostattu tai vähintään muututtu kylmäksi kun ammatin kerron. Minulle on sama mitä mies tekee, kunhan joku koulutus on. Mutta miehille on väliä jos nainen on töissä vaikka raksalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse vastaisin "sähköarska", mikä ei sinänsä olisi valehtelua koska sellainen tutkinto on viimeisin. Joskin sitä ennen on luettu inssin ja dippainssin paperit, mutta pelkästääm tuolla saa tsekattua onko leidi "hieman itseään tärkeämpi".
Mitä tarkoitat? Insinöörejähän on Suomi puolillaan, ei kai se mikään niin ihmeellinen ammatti ole. Tai ihan arvostettu ammatti toki siinä missä muutkin, mutta en nyt ole ikinä kuullut kenenkään naisen ottavan (jos ei torjuvankaan) miestä siksi, että tämä on insinööri.
Naisille tuntuu olevan niin tärkeää se että mies on "akateeminen" (DI tai maisteri nähnytkään kuin vähän alkeita....), niin tuolla "sähköarska"-vastauksella saa karsittua tittelinkipeät ja myös ne joille keskimääräistä paremmat tulot ovat olennainen asia.
Keskustelun edetessä voisin ehkä lisätä "sortovaltaa edesauttavia työtehtäviä", palkka kun tulee rikkaasta hiekkamaasta. Sillä saisi karsittua kaikenlaiset maailmanhalijat helposti.
Tämä. Kun vähän aikaa tinderiä koitin kysyin mieheltä monituisten viestien jälkeen mitä tekee työkseen, vastauksena tuli tyly ilmoitus että se on hänelle "täydellinen turn-off". Meni saman tien positiiviset vibat siitä tyypistä, poistoon kuten muut luonnehäiriöiset Sanoisiko joku noin reaalimaailman tilanteessa? Se on pidemmälle edennyttä small talkkia ja maailmalla aika ensimmäisiä kysymyksiä.
Ei sillä ihan kauheasti ole väliä ja outo tyyppi jos kuvittelee minun olevan rahaa hakemassa, eiköhän aiemmasta keskustelusta (harrastukset, asuminen) käynyt ilmi että sitä on mulla omasta takaa. Työssä ollaan kuitenkin yleensä puolet valveillaoloajasta joten kyllä se aika iso osa elämää on, paljon isompi kuin pari kertaa viikossa salilla käynti.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ei kertoisi ammattiaan, ei se ole työttömyyden merkki.
Joku voi olla esim. poliisi, eikä näyttelijätkään hehkuta titteleitään tinderissä, jos edes ovat oikeita.
Miksi poliisi ei kertoisi ammattiaan kysyttäessä potentiaalille treffikumppanille, vaikka jostain syystä (miksi?) ei sitä profiiliinsa haluaisi laittaa? Omaan tuttavapiiriini kuuluu harrastuksen parista useampikin poliisi, eikä kyllä heistä yksikään ole kysyttäessä jättänyt ammattiaan kertomatta missään tilanteessa kellekään. Enkä nyt kyllä ymmärrä sitäkään, miksi kuvittelet, ettei näyttelijä haluaisi kertoa ammattiaan. Voisitko vähän avata tuota erittäin hämärää ajatusmaailmaasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko39 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät kysy luonteesta? Jokainenhan voi kertoa luonteestasn mitä tahansa, mutta ammattia ei voi valehdella. Ammatti kertoo ihmisestä paljon. Esim sen,että on pitkäkänteisyyttä ja tavoitteellisuutta ja älyä sen verran,että on kyennyt suorittamaan jonkun tutkinnon.
Taisi osua, eli ap:lla ei ole mitään ammattia.
P. S Ihmiset ylipäätään kysyvät ammattia, kun tutustuvat toisiinsa,ihan perusjuttu.
Ammattia ei voi valehdella.
Ok. Mä olen astronautti, mutta sivutyönä teen keikkaa shemalepornotähtenä.AI ei voi? Pelimiehet on aina valehdelleet menestyksekkäästi ammattinsa pillumetsällä ollessaan. Maan baaritiskit on täynnä valelentokapteeneja, toimitusjohtajia, pankkiireja ja pörssimeklareita.
🙈 en kestä. Vttu että nämä on tyhmiä.
Vähänkin tasokkaammassa paikassa 90% miehistä kertoo olevansa juuri noita ammatteja. Onko olemassa yhtään naista, joka uskoisi sanaakaan mitä miehet sanovat klo 20 jälkeen?
Ammatista ja työstä kysymiseen näkisin kyllä monta syytä:
Ihminen, joka käy töissä, omaa jonkinlaiset arjenhallintakyvyt. Ihminen, joka ei ole opiskellut ammattia, saati käy töissä, on luultavasti yksi pelkkä arjen riippakivi. Eli nainen saisi syöttää toista, katsoa kun toinen nukkuu puolille päivin asti ja mitään ei saa aikaiseksi.
Ja toisaalta työssä käyminen kertoo jotain kyvystä tulla toimeen muiden ihmisten kanssa, sekä sietää joskus epämukavia ja/tai -motivoivia hetkiä. Mitä korkeammalle kouluttautunut, sitä enemmän on ainakin edes jossain vaiheessa elämää sietänyt jotain pientä epämukavuutta.
Ja, kyllä tässä on myös raha. Jos nainen itse tienaa esim 50k vuoteen, niin on se tosissaankin aika ankeata viettää elämää sellaisen kanssa, joka ei tienaa yhtään mitään. Esim kela suhtautuu hyvinkin nihkeästi kahden jyrkästi erituloisen asumiseen, jos toinen vähäänkään on tukien varassa. Yhtäkkiä siinä nainen saa huomata elättävänsä kotona loisivaa possua.
Että on se tarkoituksellinen työttömyys ja kouluja käymättömyys aika turn off. Turha nurista jostain upeasta luonteesta ja tasoteoriapaksoista, jos tosiaan tarjoama on vain se, että saa jonkun pärseen hinkkaajan sohvaa kuluttamaan.
Tapahtui kuuluisassa tanssiravintola Vanha Maestrossa noin kaksikymmentä vuotta sitten. Olin mies, noin nelikymppinen. Baaritiskillä juttelin ihan fiksun oloisen miehen kanssa. Hän kertoi mitä oli tapahtunut hetki sitten. Hän oli hakenut naista tanssiin, ja nainen alkoi heti pommittaa kysymyksillä. Asuinpaikka. Ammatti. Auto, Ammatti, Mies kyllästyi ja sanoi: "no, minä olen paskakuski". Tanssi pysähtyi kuin seinään. Nainen sanoi: "kuule, minusta tuntuu, että me ei olla oikein samalla tasolla". Ihmissuhde loppui siihen. Se ei tätä miestä tuntunut ollenkaan harmittavan. Hänen oikea ammattinsa jäi tietämättä kun ei se minua kiinostanut.
Minusta on kohteliaampaa kysyä ammattia kuin että käytkö töissä tai mistä rahat elämiseesi tulevat 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko39 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät kysy luonteesta? Jokainenhan voi kertoa luonteestasn mitä tahansa, mutta ammattia ei voi valehdella. Ammatti kertoo ihmisestä paljon. Esim sen,että on pitkäkänteisyyttä ja tavoitteellisuutta ja älyä sen verran,että on kyennyt suorittamaan jonkun tutkinnon.
Taisi osua, eli ap:lla ei ole mitään ammattia.
P. S Ihmiset ylipäätään kysyvät ammattia, kun tutustuvat toisiinsa,ihan perusjuttu.
Ammattia ei voi valehdella.
Ok. Mä olen astronautti, mutta sivutyönä teen keikkaa shemalepornotähtenä.AI ei voi? Pelimiehet on aina valehdelleet menestyksekkäästi ammattinsa pillumetsällä ollessaan. Maan baaritiskit on täynnä valelentokapteeneja, toimitusjohtajia, pankkiireja ja pörssimeklareita.
🙈 en kestä. Vttu että nämä on tyhmiä.
Vähänkin tasokkaammassa paikassa 90% miehistä kertoo olevansa juuri noita ammatteja. Onko olemassa yhtään naista, joka uskoisi sanaakaan mitä miehet sanovat klo 20 jälkeen?
Ja tästäkään huolimatta sinä et sitä irtobillua saa edes klo 02 jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sanon aina että olen metronomi kun nainen kysyy
Varmaan tuollainen tosi fiksu vitsiniekka saa paljon treffipyyntöjä...
P.s. itsensä tosi hauskoiksi ja nokkeliksi kuvittelevat vitsineikat ovat valtaosalle aika iso turn off - ihan näin vinkkinä
Naisilla tunnetusti on huono huumorintaju.
Kyllä se kertoo ihmisen luonteesta tosi paljon, jos ammattia ei ole. Vaikka olisi työtön (kuka vaan voi hetken olla) niin se koulutus kertoo että ainakin on pitkäjännitteisyyttä, kykyä omaksua uusia asioita ja kyllä niissä opinnoissa sosiaaliset taidotkin yleensä karttuvat.
Plus että hyvään elämään Suomessa tarvitaan kahden palkkatulot, ei ole kiinnostusta rahoittaa jotakin tukielättiä loputtomiin.
Mun tuntemat miehet KAIKKI on aika tarkkoja siitä vaimon koulutuksesta (kertaseksiin ei toki koulutusta tarvita). Moni ihan ylitarkkakin, tiedän pari joille ei mm kelvannut hoitaja, vaikka itsekin olivat opistotasoa itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sanon aina että olen metronomi kun nainen kysyy
Varmaan tuollainen tosi fiksu vitsiniekka saa paljon treffipyyntöjä...
P.s. itsensä tosi hauskoiksi ja nokkeliksi kuvittelevat vitsineikat ovat valtaosalle aika iso turn off - ihan näin vinkkinä
Naisilla tunnetusti on huono huumorintaju.
Ei vaan sinulla on huonot jutut.
Ei kehtaa kysyä suoraan paljon on rahaa tai kuinka paljon tienaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko39 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät kysy luonteesta? Jokainenhan voi kertoa luonteestasn mitä tahansa, mutta ammattia ei voi valehdella. Ammatti kertoo ihmisestä paljon. Esim sen,että on pitkäkänteisyyttä ja tavoitteellisuutta ja älyä sen verran,että on kyennyt suorittamaan jonkun tutkinnon.
Taisi osua, eli ap:lla ei ole mitään ammattia.
P. S Ihmiset ylipäätään kysyvät ammattia, kun tutustuvat toisiinsa,ihan perusjuttu.
Ammattia ei voi valehdella.
Ok. Mä olen astronautti, mutta sivutyönä teen keikkaa shemalepornotähtenä.AI ei voi? Pelimiehet on aina valehdelleet menestyksekkäästi ammattinsa pillumetsällä ollessaan. Maan baaritiskit on täynnä valelentokapteeneja, toimitusjohtajia, pankkiireja ja pörssimeklareita.
🙈 en kestä. Vttu että nämä on tyhmiä.
Vähänkin tasokkaammassa paikassa 90% miehistä kertoo olevansa juuri noita ammatteja. Onko olemassa yhtään naista, joka uskoisi sanaakaan mitä miehet sanovat klo 20 jälkeen?
Ja tästäkään huolimatta sinä et sitä irtobillua saa edes klo 02 jälkeen.
Moi Tiina, kiitti viimeisestä. Ja kun tuli puheeksi, niin käy varmuuden vuoksi testeissä.
Vierailija kirjoitti:
Monta erilaista syytä. Ammatti kertoo milloin on vapaata ja milloin töitä (valmentaja vs. opettaja), miten paljon työ vie elämästä aikaa (suorittava taso, johtaja, yrittäjä), mikä painoarvo työllä on elämässä (ura-muu elämä), millaiset asiat henkilöä ammatillisesti kiinnostavat (pappi - controlleri), minkälaisten ihmisten kanssa viettää aikaa n. 8h päivässä (kaupan kassa - psykologi), onko paljon pois kotoa (lentäjä- kääntäjä).
Tietää sitten hieman paremmin milloin ja mikälaista on yhteinenaika. Uupunutta latautumista vai energistä menemistä. Haluaako olla vapaalla kotona ja pyrkiä pois sieltä.
Mutta raha EI TIETENKÄÄN kiinnosta, ei sitten yhtään.
APlla ei taida olla menestystä naisten parissa kun ihmettelee tuommoista asiaa? Ihan normaali kysymys kun ihmiset tutustuu toisiinsa. Mutta kyllähän se vtuttaa jos häpeää omaa ammattiaan tai sitä että sitä ei ole.