Lue keskustelun säännöt.
Toisten miellyttämisen lopettaminen - vertaistukea ja kokemuksia kaivataan
Uskon, että on paljon kaltaisiani ihmisiä. Minut on kasvatettu kiltiksi ja joustavaksi. Olen koko elämäni keskittynyt miellyttämään toisia ja elämään heidän tunteidensa mukaan (tämä johtuu lapsuudestani, kun jouduin elämään yhden perheenjäsenen mielialojen mukaan vä.ki.val.tai.sess.a. kodissa). Aina on menty toisten ehdoilla, minä olen ollut se, joka on joustanut. Olen sietänyt käytöstä, jota ei olisi pitänyt sietää, mutta yritin ymmärtää toisia ja olla empaattinen. Jos yritin laittaa vastaan, niin minut leimattiin ikäväksi tai vaikeaksi - ylitseni käveltiin noissa tilanteissa ja sama meno jatkui kuin ennenkin.
Mitta on tullut täyteen, enkä jaksa enää. En jaksa yksipuolisia ihmissuhteita, joissa mennään toisen tunteiden ja toiveiden mukaan. En jaksa olla se, joka yksipuolisesti huomioi toisia ja on se, joka pitää yhteyttä. Aikaisemmin annoin ihmissuhteiden mennä toisten ehdoilla, jotta en olisi jäänyt yksin. En jaksa enää sietää ilkeitä ihmisiä esimerkiksi työpaikalla. Mitta ei ole tullut täyteen vain tuon yhden perheenjäseneni kohdalla, vaan myös muiden sellaisten ihmisten kohdalla, jotka eivät kohtele tasavertaisesti ja arvostavasti. Sellaisiakin ihmisiä on, mutta kaltaiseni muiden miellyttäjä on valitettavasti vetänyt puoleensa ihmisiä, jotka ottavat ilon irti tuosta miellyttämisestä. Minulla ei riitä enää energiaa ja jaksamista muiden miellyttämiseen ja heidän tunteidensa mukaan elämiseen.
Kiinnostaa kuulla, miten toisten miellyttämisen lopettaminen on muilla sujunut? Mitä konkreettista elämässäsi tapahtui tuon päätöksen jälkeen? Mikä muuttui? Katkaisivatko nuo ihmiset välinsä sinuun tai sinä heihin?
Kommentit (294)
Tämä on ollut kyllä minunkin mielestäni mukava terapiaketju, kiitos siitä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
40 näyttää olevan rajapyykki kiltteydelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku mainitsi vaihdevuodet. Mulla on varmaan esivaihdevuodet (tänä vuonna 40). Olen alkanut huomata muutoksia suhteissa. En vain välitä enää. Oliko miellyttäminen joku evoluutiobiologinen juttu, että varmistaa kumppanin ja lapselle ympärille ihmisiä? Nyt se alkaa käydä tarpeettomaksi?
Kertokaa lisää?Voi olla niin. Neljäkymppiä on monelle se rajapyykki. Minusta tuntuu kuin olisi koko ihminen vaihdettu kun täytin 40.
Miten vaihdettu?
Vaihde + vuodet, sitähän se tarkoittaa.
Aivan!
Jos tykkää lukea kirjoja niin suosittelen L. M. Montgomeryn mainiota kirjaa Sininen linna.
Siinä 29 vuotta täyttävä Valancy saa tarpeekseen muiden miellyttämisestä. Suku on tietysti ihan järkyttynyt ja luulee tytön tulleen hulluksi.
Kirjassa on monia esimerkkejä ja sitä lukiessa saa sitä paitsi nauraa tarpeekseen, ei vain siksi, että jutut olisivat hauskoja, vaan myös siksi, että niitä tilanteita tunnistaa elävästä elämästä.
Esim. kun Valancyä verrataan aina serkkuunsa; kun jotain poikaa uskotaaan ja Valancyä rangaistaan; kun Valancy jatkaa lukemista keskellä sunnuntaipäivää ("sopimatonta"); kun hän sanoo vastaan äidilleen...
Vierailija kirjoitti:
40 näyttää olevan rajapyykki kiltteydelle?
Niin tuntuu olevan :D Itsellä sama :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekin voi käydä niin, että ensin nielee kaiken kertomatta omista tarpeistaan mitään, sitten loppuu voimat, ”voimaantuu”, eikä suostu enää normaaleihinkaan kompromiseihin ja pistää välit poikki kaikkien kanssa. Ymmärrettävä reaktio sinänsä, mutta ei kovin hyvä silti. Opettelemalla itsetuntemusta ja esittämällä sitten toiveensa ja tarpeensa kunnioittavasti mutta jämäkästi, pääsee varmasti parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.
Niinpä. Suhtaudun aina varauksella kun joku päivittelee että kuinka paljon lähipiiristä niitä hyväksikäyttäjiä paljastuikin, kun voimaantumisensa jälkeen välit useimpiin tuttuihin on mennyt poikki. Usein näissä tilanteissa se voimaantuminen on melko tuore asia jolloin omaa toimintaa ei ehkä vielä osaa tarkastella kunnolla.
Entisenä miellyttäjänä tiedän kyllä että kiltti vetää puoleensa kaikenmaailman hyötyjiä ja pahimmissa tapauksissa koko tuttavapiiri koostuu lähinnä hyötyjistä. Toisaalta omasta kokemuksesta ja vähän muiden samanlaisia kasvutarinoita seuranneena tiedän senkin, että kun on koko ikänsä miellyttänyt ja joustanut eikä ole saanut harjoitusta omien mielipiteiden ilmaisemisesta ja jämäkkyydestä niin siihen menee aikaa ennen kuin saavuttaa sen pisteen missä osaa olla ystävällisellä tavalla jämäkkä ja terveen itsekäs. Kokemuksen puutteessa sitä ei aina itsekään tiedä mikä olisi fiksuin tapa reagoida mihinkin tilanteeseen ja niinpä tulee alilyöntejä ja ylilyöntejä ennen kuin jonkinlainen kultainen keskitie alkaa hahmottuva.
Itse olen osannut suhtautua ymmärtäväisesti jämäkkyyttä harjoittelevien ihmisten ylilyönteihin, siitä kun on itsellänikin kokemusta. Mutta kaikki eivät ole yhtä ymmärtäväisiä eivätkä välttämättä ihan oikeasti ymmärrä että mistäs nyt tuulee kun toisesta on esim. tullut ehdottoman jyrkkä. Irtiotto hyväksikäyttäjiin saattaa toisaalta ehkä vaatiakin korostetun jämäkkää käytöstä mutta kannattaa varoa leimaamasta hyväksikäyttäjiksi kaikkia jotka eivät alkuun uudenlaista käytöstä ymmärrä. Se omakin käytös kun voi olla vielä hieman "hiomatonta".
-T-
Hyvin sanottu!
Vierailija kirjoitti:
40 näyttää olevan rajapyykki kiltteydelle?
Silloin se pitkälti tapahtuu, jos on tapahtuakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikäs se kultainen keskitie sitten on? En ole löytänyt. Olen sekä miellyttänyt että katkaissut yhtäkkiä välit. En uskalla muodostaa uusia kaverisuhteita kun pelkään joutuvani taas tossun alle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikäs se kultainen keskitie sitten on? En ole löytänyt. Olen sekä miellyttänyt että katkaissut yhtäkkiä välit. En uskalla muodostaa uusia kaverisuhteita kun pelkään joutuvani taas tossun alle.
En minäkään enää uusia kavereita "saa". Hipsuissa siksi koska vaikka en jääkään tossun alle, niin en jaksa antaa itsestäni enää niin paljon että ystävyys olisi mahdollista, koska en halua enää joutua pettymään sekä itseeni ystävänä että muihin ystävänä. Toisaalta olen myös aina ollut huono saamaan edes kavereita, ja siksi varmaan olen niin paljon yrittänytkin miellyttää että ei tarvitsisi olla aivan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs se kultainen keskitie sitten on? En ole löytänyt. Olen sekä miellyttänyt että katkaissut yhtäkkiä välit. En uskalla muodostaa uusia kaverisuhteita kun pelkään joutuvani taas tossun alle.
En minäkään enää uusia kavereita "saa". Hipsuissa siksi koska vaikka en jääkään tossun alle, niin en jaksa antaa itsestäni enää niin paljon että ystävyys olisi mahdollista, koska en halua enää joutua pettymään sekä itseeni ystävänä että muihin ystävänä. Toisaalta olen myös aina ollut huono saamaan edes kavereita, ja siksi varmaan olen niin paljon yrittänytkin miellyttää että ei tarvitsisi olla aivan yksin.
En minäkään jaksa enää antaa mitään. Zero fucks to give. Ei kiinnosta muut ihmiset ja heidän kotkotuksensa tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, oikeastaan kaikki ystävyyssuhteet meni, ite lopetin yhteydenpidon. Pelottaa tutustua kehenkään kun aloitan sen mukautumisen kuitenkin, vahingossa olen jo alkanut muuttaa itseäni ennen kuin edes huomaan. Tää on tosi raskasta. Olen narsisti-äidin mustalammas tytär, aivopesty miellyttämään oikukasta väkivaltaista ihmistä. Pelottaa myös, että vedän edelleen kaltaisiaan puoleensa.
Ne hyväkäytöksiset ja hyväsydämiset ihmiset eivät yleensä paukutukaan rajoja. Minulla on kaksi kummilasta ja toisen äiti ei vaadi koskaan mitään, ymmärtää jos pitkän välimatkan takia ei pääse synttäreille tms. Toinen taas on ihan mahdottomaksi muuttunut, tuittuilee jos ei päästä juhliin, pyytelee suoraan meiltä urheiluvälineitä ja kamoja, syyllistää jos ei olla älytty kutsua mökille tai yökylään.
Ensiksi mainittua kummilasta käynkin paljon katsomassa ja välit ovat hyvät koska sitä vaativuuden ilmapiiriä ei ole lainkaan.
Ystävyys on asia johon kannattaa panostaa. Harmittavan usein sitä kuitenkin huomaa joutuneensa pompoteltavaksi, ihailevaksi yleisöksi tai naljailun tai holhoamisen kohteeksi. Itse olen tälläistä käytöstä kestänyt liikaa. Usein tilanne muuttuu vain etäisyyttä ottamalla, mikä on ihan ok koska ei tuollainen ole ystävyyttä, ainakaan hyvää sellaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsisti-äidin mustalammas tytär nro 193 jatkaa, että mun ongelma ei ole, että juoksisin muiden asioita, lainaisin rahaa tai muuta selkeää hyväksikäytettävyyttä vaan " nappaan" nopeasti kuka toinen ihminen on, mistä hän pitää ja mistä ei: sitten leikkaan itsestäni pois mielipiteet yms joista arvelen, ettei toinen tykkää. Ihan kauheaa, enkä jaksa enää olla kameleontti, olen 50+.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opin olemaan jämäkkä, eikä tämä ilahduttanut kaikkia läheisiäni. Suurin osa sopeutui ”uuteen minään”, mutta useampi pitkä ystävyyssuhde on päättynyt sen jälkeen. Eivät pystyneet hyväksymään sellaista minua, joka pitää omia puoliaan (enkä nyt tarkoita huonoa käytöstä). Tavallaan surullista, mutta parempi näin.
Ei oo tosiaan mitään järkeä elää muille. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan.
Tässä on kyllä mahdollista mennä myös liian pitkälle. Olen tässä läheltä seurannut mukavan, kiltin, aina auttavaisen ja joustavan miehen muuttumista "itseään varten eläväksi" eron jälkeen, eikä muutos todellakaan ole parempaan suuntaan. Hehkuttaa uutta elämäänsä ja itsensä löytämistä uuden rakkauden kanssa unohtaen omat lapsensa, sukulaiset ja ne ystävät, jotka eivät täysin purematta niele tätä "voimaantumista". Kiristää välien rikkoutumisella ihmisiä, jotka pitävät yhteyttä exäänsä ja kuvittelee olevansa tähän oikeutettu. "Puolensa pitäminen" ilmenee siten, että menee ja tulee miten haluaa sitoutumatta mihinkään, mutta olettaa että hänen jutuissaan ollaan täysillä mukana. En ole tuntea koko ihmistä, eikä huvita olla tekemisissä enää. Ehkä itse on onnellinen kuplassaan (ex oli päsmäri, mutta niin on uusikin, vaikka täysin eri tavalla manipuloikin). On todella vaikea ajatella, että tämä itsekäs hyypiö on asunut kaikki nämä vuodet sen ihanan ja mukavan tyypin sisällä. Pitääkön itsensä, tottahan se on ettei elämää muiden puolesta eletä. Meni vaan usko aidosti hyviin tyyppeihin täysin.
Äh, toi on yksi narsistityypeistä. Menit halpaan. Ei ne kaikki ole heti kättelyssä grandiooseja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs se kultainen keskitie sitten on? En ole löytänyt. Olen sekä miellyttänyt että katkaissut yhtäkkiä välit. En uskalla muodostaa uusia kaverisuhteita kun pelkään joutuvani taas tossun alle.
En minäkään enää uusia kavereita "saa". Hipsuissa siksi koska vaikka en jääkään tossun alle, niin en jaksa antaa itsestäni enää niin paljon että ystävyys olisi mahdollista, koska en halua enää joutua pettymään sekä itseeni ystävänä että muihin ystävänä. Toisaalta olen myös aina ollut huono saamaan edes kavereita, ja siksi varmaan olen niin paljon yrittänytkin miellyttää että ei tarvitsisi olla aivan yksin.
En minäkään jaksa enää antaa mitään. Zero fucks to give. Ei kiinnosta muut ihmiset ja heidän kotkotuksensa tarpeeksi.
Ehkä miellyttäjät kuluttaa ne fuckit loppuun neljäänkymppiin mennessä. Muut on pihdanneet. Uusia fuckeja ei enää muodostu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs se kultainen keskitie sitten on? En ole löytänyt. Olen sekä miellyttänyt että katkaissut yhtäkkiä välit. En uskalla muodostaa uusia kaverisuhteita kun pelkään joutuvani taas tossun alle.
En minäkään enää uusia kavereita "saa". Hipsuissa siksi koska vaikka en jääkään tossun alle, niin en jaksa antaa itsestäni enää niin paljon että ystävyys olisi mahdollista, koska en halua enää joutua pettymään sekä itseeni ystävänä että muihin ystävänä. Toisaalta olen myös aina ollut huono saamaan edes kavereita, ja siksi varmaan olen niin paljon yrittänytkin miellyttää että ei tarvitsisi olla aivan yksin.
En minäkään jaksa enää antaa mitään. Zero fucks to give. Ei kiinnosta muut ihmiset ja heidän kotkotuksensa tarpeeksi.
Ehkä miellyttäjät kuluttaa ne fuckit loppuun neljäänkymppiin mennessä. Muut on pihdanneet. Uusia fuckeja ei enää muodostu.
Totta!
Minulla auttoi vain kun tuli itselle oikea kriisi ja kaikki voimavarat menivät siihen. Ei ollut enää antaa kenellekään muulle mitään. Ja samalla tajusin muiden turhamaisuuden, kun asiat piti tehdä juuri heidän tavallaan. Aloin nähdä oman ja heidän toiminnat ulkoapäin. Esim. henkilö A matkustamassa julkisilla toiselle puolelle kaupunkia vain toimittamaan henkilön B asioita.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kovin monella ollut hyväksikäyttäjiä ja yksipuolisia suhteita ja aina on mietitty että muilla on hyvä olla, ei itsellä niin väliä. Minulla on ystävä joka pitää jatkuvasti yhteyttä ja olen aivan uuvuksissa tästä tilanteesta. Tuntuu kuin olisin menettänyt oman elämäni kun kaikki liittyy häneen. Tunnen syyllisyyttä, enkä tiedä kuinka voisin irtautua ja saada tilaa itselleni niin ettei hän loukkaannu.
Niin miksei hän saa loukkaantua, onko kuoleman sairas vai miksi varjelet häntä noin?
Meilläkin se ilmenee lähinnä tiuskimisena ja ärhentelynä ja välillä siitä tulee vääntöä. Sitten kumpikin tajutaan, että nyt ei liene paras hetki yrittää rakentavaa keskustelua. En ottaisi keneltäkään kuitenkaan jatkuvasti sontaa niskaan, mutta kaikenlaiset tunteet kuuluvat elämään.