Toisten miellyttämisen lopettaminen - vertaistukea ja kokemuksia kaivataan
Uskon, että on paljon kaltaisiani ihmisiä. Minut on kasvatettu kiltiksi ja joustavaksi. Olen koko elämäni keskittynyt miellyttämään toisia ja elämään heidän tunteidensa mukaan (tämä johtuu lapsuudestani, kun jouduin elämään yhden perheenjäsenen mielialojen mukaan vä.ki.val.tai.sess.a. kodissa). Aina on menty toisten ehdoilla, minä olen ollut se, joka on joustanut. Olen sietänyt käytöstä, jota ei olisi pitänyt sietää, mutta yritin ymmärtää toisia ja olla empaattinen. Jos yritin laittaa vastaan, niin minut leimattiin ikäväksi tai vaikeaksi - ylitseni käveltiin noissa tilanteissa ja sama meno jatkui kuin ennenkin.
Mitta on tullut täyteen, enkä jaksa enää. En jaksa yksipuolisia ihmissuhteita, joissa mennään toisen tunteiden ja toiveiden mukaan. En jaksa olla se, joka yksipuolisesti huomioi toisia ja on se, joka pitää yhteyttä. Aikaisemmin annoin ihmissuhteiden mennä toisten ehdoilla, jotta en olisi jäänyt yksin. En jaksa enää sietää ilkeitä ihmisiä esimerkiksi työpaikalla. Mitta ei ole tullut täyteen vain tuon yhden perheenjäseneni kohdalla, vaan myös muiden sellaisten ihmisten kohdalla, jotka eivät kohtele tasavertaisesti ja arvostavasti. Sellaisiakin ihmisiä on, mutta kaltaiseni muiden miellyttäjä on valitettavasti vetänyt puoleensa ihmisiä, jotka ottavat ilon irti tuosta miellyttämisestä. Minulla ei riitä enää energiaa ja jaksamista muiden miellyttämiseen ja heidän tunteidensa mukaan elämiseen.
Kiinnostaa kuulla, miten toisten miellyttämisen lopettaminen on muilla sujunut? Mitä konkreettista elämässäsi tapahtui tuon päätöksen jälkeen? Mikä muuttui? Katkaisivatko nuo ihmiset välinsä sinuun tai sinä heihin?
Kommentit (294)
Mä aloitin tuon prosessin viime vuonna vauvan synnyttyä. Vauvan kanssa eläessäni opin, että en enää kykene tekemään kaikkea sitä, mihin joskus riitti aikaa ja jaksamista. Karsin reippaasti kaiken sellaisen elämästäni, mikä tuotti työtä ilman iloa/vastavuoroisuutta. Lakkasin ostamasta lahjoja niille sukulaislapsille, jotka eivät koskaan kiittäneet lahjoista. En enää kutsunut kotiini ihmisiä, joiden näkeminen toi enemmän työtä kuin iloa jne. Sen sijaan aloin satsaamaan aikani sellaisiin ihmisiin ja asioihin, jotka tuottivat iloa/vastavuoroisuutta. Prosessi on vielä kesken, mutta elämänlaatu on parantunut paljon. Jaksamista on vapautunut paljon, kun ei tarvitse enää miettiä, mitä toiset ajattelee. Suosittelen!!
Tää kiinnostais minuakin, sama haaste mulla
Olen itse tuollainen. En osaa pois siitä, syyllisyden tunne on murskaava jos en ole mieliksi omalla kustannuksellani.
Pahinta on, etten ole tajunnut, että lapseni ovat imeneet toimintamallejani ja kärsivät siitä :(
Pitäisi vaan alkaa suoraansanottuna mulkuksi. Tämän omankin myötäilevän tapani vuoksi kun annan kävellä ylitseni, minua usein pidetään aivan mahtavana tyyppinä ja minuun jäädään roikkumaan, eivätkä itse edes tajua että olen vaan niin loistavan hyväksikäytettävä ja usein samaa mieltä asioista.
Opin olemaan jämäkkä, eikä tämä ilahduttanut kaikkia läheisiäni. Suurin osa sopeutui ”uuteen minään”, mutta useampi pitkä ystävyyssuhde on päättynyt sen jälkeen. Eivät pystyneet hyväksymään sellaista minua, joka pitää omia puoliaan (enkä nyt tarkoita huonoa käytöstä). Tavallaan surullista, mutta parempi näin.
Ei oo tosiaan mitään järkeä elää muille. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan.
Mulla tämä näkyi siinä, että annoin yhden tahattomasti lapsettoman ystävän kohdella mua todella julmasti. Hän ivasi raskauttani ja oli vahingoniloinen, kun lapsen kanssa oli isoja terveyshaasteita ja itsekin sairastuin samaan syssyyn. Yritin tukea ja ymmärtää. Hän kohteli hirveästi ja vetosi vain siihen, että kun hänellä on paha olla itsensä kanssa. Meillä oli jo valmiiksi ollut haastavaa, kun hän oli todella vaativa persoona ja yritti määritellä jopa sen, mistä saisin puhua.
Lakkasin pitämästä yhteyttä ja oli oikea ratkaisu. Olisi pitänyt lopettaa jo aiemmin, mutta en kyennyt. Oma olo on niin paljon kevyempi, kun ei tarvitse elää toisen pahan olon kanssa. Olen paljon pirteämpi ja onnellisempi kuin silloin, kun olimme vielä tekemisissä.
(Ystävän mielestä varmasti olin pahis ja hylkäsin lapsettomuuden takia, vaikka minulle kyse ei ollut siitä).
Vierailija kirjoitti:
Opin olemaan jämäkkä, eikä tämä ilahduttanut kaikkia läheisiäni. Suurin osa sopeutui ”uuteen minään”, mutta useampi pitkä ystävyyssuhde on päättynyt sen jälkeen. Eivät pystyneet hyväksymään sellaista minua, joka pitää omia puoliaan (enkä nyt tarkoita huonoa käytöstä). Tavallaan surullista, mutta parempi näin.
Ei oo tosiaan mitään järkeä elää muille. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan.
Ääripäästä toiseen, okko se oikeasti hyvä idea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opin olemaan jämäkkä, eikä tämä ilahduttanut kaikkia läheisiäni. Suurin osa sopeutui ”uuteen minään”, mutta useampi pitkä ystävyyssuhde on päättynyt sen jälkeen. Eivät pystyneet hyväksymään sellaista minua, joka pitää omia puoliaan (enkä nyt tarkoita huonoa käytöstä). Tavallaan surullista, mutta parempi näin.
Ei oo tosiaan mitään järkeä elää muille. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan.
Ääripäästä toiseen, okko se oikeasti hyvä idea?
A plus vauvan koodaus, lainas väärän postauksen ja vastauskin pääty väärään ketjuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opin olemaan jämäkkä, eikä tämä ilahduttanut kaikkia läheisiäni. Suurin osa sopeutui ”uuteen minään”, mutta useampi pitkä ystävyyssuhde on päättynyt sen jälkeen. Eivät pystyneet hyväksymään sellaista minua, joka pitää omia puoliaan (enkä nyt tarkoita huonoa käytöstä). Tavallaan surullista, mutta parempi näin.
Ei oo tosiaan mitään järkeä elää muille. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan.
Ääripäästä toiseen, okko se oikeasti hyvä idea?
Kontrasti omien puolien pitämisen ja jämäkkyyden vs. muiden miellyttämisen välillä on _todella_ iso. Osalle tuo on ongelma. Koetaan, että se miellyttäjä onkin yhtäkkiä vaikea ja vääränlainen, vaikka hän olisi alkanut käyttäytyä kuten muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Mä aloitin tuon prosessin viime vuonna vauvan synnyttyä. Vauvan kanssa eläessäni opin, että en enää kykene tekemään kaikkea sitä, mihin joskus riitti aikaa ja jaksamista. Karsin reippaasti kaiken sellaisen elämästäni, mikä tuotti työtä ilman iloa/vastavuoroisuutta. Lakkasin ostamasta lahjoja niille sukulaislapsille, jotka eivät koskaan kiittäneet lahjoista. En enää kutsunut kotiini ihmisiä, joiden näkeminen toi enemmän työtä kuin iloa jne. Sen sijaan aloin satsaamaan aikani sellaisiin ihmisiin ja asioihin, jotka tuottivat iloa/vastavuoroisuutta. Prosessi on vielä kesken, mutta elämänlaatu on parantunut paljon. Jaksamista on vapautunut paljon, kun ei tarvitse enää miettiä, mitä toiset ajattelee. Suosittelen!!
Kiittämättömyys on maailman palkka, muistakaa se, hyvät tytöt ja pojat, naiset ja herrat!
En ole ikinä elänyt miellyttämällä toista,mutta olen törmännyt nyt muutamina vuosina ihan ihme tapauksiin,tavannut uusia ihmisiä ja minkälainen asenne: suututaan jos ei ole kaikesta samaa mieltä :D tai joku ihan normaalissa elämäntyylissäni ei nappaa....no voi sanonko mitä...minähän elän niinkuin haluan ja otinkin etäisyyttä tämmöisiin....itse annan kaikkien kukkien kukkia ja mielipiteitä on niin paljon kuin erilaisia ihmisiä,että en pidä itsekään omaa elämäntapaani elää kaikkein oikeimpana ja täydellisempänä :) vaikka ei tässä mitään vikaakaan ole :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opin olemaan jämäkkä, eikä tämä ilahduttanut kaikkia läheisiäni. Suurin osa sopeutui ”uuteen minään”, mutta useampi pitkä ystävyyssuhde on päättynyt sen jälkeen. Eivät pystyneet hyväksymään sellaista minua, joka pitää omia puoliaan (enkä nyt tarkoita huonoa käytöstä). Tavallaan surullista, mutta parempi näin.
Ei oo tosiaan mitään järkeä elää muille. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan.
Ääripäästä toiseen, okko se oikeasti hyvä idea?
Kontrasti omien puolien pitämisen ja jämäkkyyden vs. muiden miellyttämisen välillä on _todella_ iso. Osalle tuo on ongelma. Koetaan, että se miellyttäjä onkin yhtäkkiä vaikea ja vääränlainen, vaikka hän olisi alkanut käyttäytyä kuten muutkin.
Tämä. Siinä ei oo mitään väärää, että terveellä tavalla huolehtii itsestään ja pitää puolensa.
Alat trollaamaan ja ilkeilemään palstalla, niin loppuu se toisten miellyttäminen.
Vaihdevuodet toi sen verran kovuutta, että loppui kuin seinään muiden miellyttäminen.
Onnea, kun olet tajunnut tuon tilanteen Ap!
On loputon ja turha suo yrittää miellyttää toisia. Siinä ei onnistu koskaan. Kaiken lisäksi olen huomannut, että kun lakkaa miellyttämästä niin tulee hylätyksi. Kertoo paljon siitä, mitä nuo ihmiset ovat sinusta halunneet.
Kannattaa varautua siihen, että etsit uusia ystäviä itsellesi.
Omalla kohdalla huomasin vasta itse uupuessani, miten yksipuolisia nuo ystävyydet oli olleet. Ei huvittanut enää olla toisille se olkapää ja ymmärtäjä, kun ei itse saanut samaa. Tai se, joka muisti synttärit ja itse ei saanut edes onnitteluja.
Löysin pari ystävää nyt aikuisena, joiden kanssa ystävyys on erilaista kuin noissa aiemmissa ystävyyssuhteissa. Viestit kulkevat molempiin suuntiin ja puolestani ollaan iloisia, kun tapahtuu jotain kivaa.
Tsemppiä elämänmuutokseen!❤️❤️
Hienoa ap! Tykkään viettää aikaa sellaisessa seurassa, joka ei mielistele. Miellyttäminen on pohjimmiltaan epärehellisestä.
Kun huomaa, ettei ihmissuhde ole vastavuoroinen, pitää punnita plussat ja miinukset. Jos ylitsesi kävellään, kannattaa viimeistään nostaa kytkintä. Joskus harvoin ihmiset pyytävät anteeksi käytöstään, mutta siihen anteeksipyytelyynkin turtuu ja kyllästyy jos sama käytös silti jatkuu. Miellyttämisenhaluiset ihmiset saavat usein ehdollisia ihmissuhteita, mutta näistä voi jäädä hirveä paskanmaku suuhun.
-katkaisin välit yhteen ystävään ja kevensi omaa oloa tosi paljon. oli ollut vuosia vaikeaa.
-toisen ystävän kanssa välit viileni, kun lakkasin ottamasta yhteyttä. en enää kuullut toisesta mitään. harmitti aikansa, mutta ajattelin että antaa olla.
-rajojen vetämistä piti opetella. alkuun oli tosi vaikeaa. helpotti ajan kanssa.