Toisten miellyttämisen lopettaminen - vertaistukea ja kokemuksia kaivataan

Vierailija kirjoitti:

Nuo on vaikeita asioita. Minä ainakin olen sellainen, etten halua loukata ketään. Jos sanon jollekin jotain loukkaavaa, jää siitä niin paha syyllisyyden tunne ja huono omatunto, että oma elämä on pilalla jonkun aikaa. Eli mieluummin haluaisin ilmaista rivien välistä asian, ettei meillä oikein synkkaa keskenään.

Kannattaa opetella sanomaan ihan suoraan, mitä mieltä olet eri asioista. Ei todellakaan voi luottaa siihen, että ihmiset tajuaisivat ottaa vinkeistä vaarin. Aika monelle pitää sanoa ihan suoraan, mitä ajattelee, että viesti menee perille.

Hyvää uutta vuotta kaikille kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo on vaikeita asioita. Minä ainakin olen sellainen, etten halua loukata ketään. Jos sanon jollekin jotain loukkaavaa, jää siitä niin paha syyllisyyden tunne ja huono omatunto, että oma elämä on pilalla jonkun aikaa. Eli mieluummin haluaisin ilmaista rivien välistä asian, ettei meillä oikein synkkaa keskenään.

Kannattaa opetella sanomaan ihan suoraan, mitä mieltä olet eri asioista. Ei todellakaan voi luottaa siihen, että ihmiset tajuaisivat ottaa vinkeistä vaarin. Aika monelle pitää sanoa ihan suoraan, mitä ajattelee, että viesti menee perille.

Itse taas olen alkanut viettää aikani sellaisissa piireissä ja porukoissa, joissa ei tarvitse sanoa rumasti  kenellekään suoraan sanomisen varjolla.  Kun jättää sellaiset ihmiset pois, niin yhtäkkiä onkin mukava elellä.

Aloin pitämään puoliani ystävien kanssa ja se johti näiden ystävyyksien päättymiseen. Olen myös herännyt siihen, kuinka itsekkäitä suurin osa ihmisistä oikeasti on. Sitä on ollut vaikea tajuta, kun itse tuntee herkästi empatiaa ja ajattelee asioita myös muiden ihmisten näkökulmasta. Nyt olen huomannut, että olen alkanut katkeroitua asiasta ja se huolettaa. En haluaisi kyynistyä, mutta toisaalta en haluaisi, että ihmiset käyttävät minua ilmaisena terapeuttina. Kun sitten minun surut/huolet ohitetaan ja ainakin myöhemmin unohdetaan.

Olen itse ollut myös todella miellyttämisen haluinen ja varonut viimeiseen saakka loukkaamasta toisen tunteita. Jossain kohtaa vaan päätin, että viilennän välit kaikkiin, joiden kanssa kommunikointi lähtee väärille urille ja tuo enemmän surua ja stressiä kuin iloa.

Myös eräs lähisukulainen päätti, ettei halua olla enää kynnysmatto. Hänen taktiikkansa oli tosin hyökätä kaikkia vastaan, jotka ovat hänen kanssaan missään eri mieltä. Nyt on saanut yksi jos toinenkin kokea, että hän ei ole enää kynnysmatto vaan hyökkää raivolla toisten kimppuun pienestäkin erimielisyydestä. Viilensin välit häneen ensimmäisestä riehumisesta. Minun elämässä ei ole enää tilaa niille, jotka loukkaa toisia tahallaan.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin ajankohtainen aihe minulle. Olen ikäni puolesta jo vanhempi ihminen, mutta edelleen omista rajoista kiinni pitäminen tuottaa tuskaa.

Olen varmaan myös yliempaattinen, mietin aina asoita monelta kantilta ja miltä toisesta tuntuu. Lapsena jouduin tarkkailemaan muiden tunteita ja käytöstä sekä ennakoimaan, etten olisi häiriöksi tai joku suuttuisi. Olin koko ajan antennit pystyssä ja seurailin sivusta aikuisia.

Nyt esimerkiksi minulla on pitkäaikainen ystävä ja olemme tavallaan samantyylisiä, mutta hän on jämäkkä ja osaa pitää puoliaan jne. Nyt minulle on tullut sellaisia tunteita, että hän myös itsekäs tai ei vaan kertakaikkiaan näe asioita muiden kuin itsensä kannalta. Hän tekee niinkuin itselle sopii ja on suunnitellut. Mutta minun suunnitelmilla tai senhetkisellä mielentilalla ei ole merkitystä. Olemme eronneita sinkkunaisia molemmat.

Esimerkiksi hän ei koskaan etukäteen sovi milloin tulee kylään tai hakee minut heille. Matkaa on siis parikymmentä kilometriä ja ei kulje busseja. Minulla ei ole autoa.

Joskus olen ajatellut olla vain rauhassa kotona ja vain oleilla. Niin hän soittaa ja ensin kysyy mitä puuhailen. No, tietenkin sanon, että ihan tässä kotona vaan. Sitten hän sanoo, että on ajatellut tulla kylään tai ajatellut hakea minut kylään. Asia on sinänsä myönteinen. Mutta minua on alkanut vaivata, että hän ilmoitusasiana olettaa, että minulle aina sopii se ajankohta kun hän ilmoittaa ja hän on itse valinnut. En tarkoita, ettviikkoja pitää suunnitella, mutta minusta olisi mukava vaikka edellisenä päivänä jutella tästä.

Silloin olisin jo varautunut kyläilyyn eikä se tulisi ainoastaan toisen ehdoilla.

Nyt sun täytyy miettiä miten tuon tilanteen saisit korjattua. Otatko asian puheeksi (ystävällisesti) vai osoitatko muuten ettei aina ja automaattisesti käy. Esim kun hän sanoo että on ajatellut kyläillä, sanot että voi, just nyt et millään jaksa mutta kävisikö huomenna? Tms.

Tämä Korona on vapauttanut minut monista ihmisistä jotka ovat vieneet aikaani uskaltamatta sanoa heille että ei käy nyt tulla tai en voi itse tulla. Puhelimeen en vastaa jos minulla ei ole halua kuunnella tunnin mittaisia vuodatuksia. Olen ollut se kuuntelija monelle ja minulta ei ole kysytty vastavuoroisesti mitään . Eihän minulle nyt tietenkään mitään kuulu. Nautin kun saan viettää aikaa yksin ja minua ei enää kiinnosta olla kuin omien lasten kanssa yhteydessä. Kiitos koronalle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miellyttäjien kannattaa myös miettiä sitä, että muista ihmisistä tuo miellyttäminen on ärsyttävää, joskus jopa loukkaavaa.

Ei ole kivaa miettiä haluaako se nyt oikeasti vai sanoiko vain. Tai jaksaako/ehtiikö/haluaako tulla avuksi vaikka lupasi. Tuntuu tosi inhottavalta jos huomaa ettei se toinen olisikaan halunnut vaikka niin kovasti toisin vakuutteli. Ei normaalisti ihmiset halua olla hyväksikäyttäjiä mutta miellyttäjä saattaa saada sinut tuntemaan itsesi sellaiseksi.

Ei ole kivaa jos ei voi luottaa toisen sanaan. Olisi paljon reilumpaa kaikille jos kerrottaisiin ettei nyt pysty. Tosi rasittavaa yrittää päätellä toisen puolesta.

Sekään ei ole kivaa jos toisella ei ole omia mielipiteitä, myötäilee vain kaikessa.

Puhut nyt ihan eri asiasta. Ei meistä kukaan huomaa että olemme miellyttäjiä, eikä kukaan mieti sanomisiamme, että tarkoitimmeko vai emme. Apuamme pidetään itsestäänselvyytenä, sillä sinä kuvittelet että olet meille niin tärkeä että autamme ilmaiseksi mielellämme, ja teemme muutenkin kaikkemme onnesi eteen. Olisi paljon reilumpaa että kohtelisit muita kuten itseäsi haluat kohdeltavan, eikä noin että itsekin tiedät että pyydät liikoja, mutta kun toinen kerran on miellyttäjä, niin otetaanpa kaikki hyöty irti!

Tiedän hyvin mistä puhun. Tunnen miellyttäjiä, ja todellakin mietin (joudun miettimään) tarkoittaako tuo vai ei. Koska en ole hyväksikäyttäjä. Ehkä tulee yllätyksenä, mutta suurin osa ihmisistä ei halua käyttää toisia hyväkseen. Monet eivät myöskään ymmärrä että miellyttäjän kyllä tarkoittaakin oikeasti ei. Turha silloin on syyttää hyväksikäytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pääsin yli lukemalla aiheeseen liittyviä kirjoja joissa on harjoituksia. Ja juttelemalla aiheeseen koulutetun terapeutin kanssa.

On monia toimivia, hauskoja ja helppoja menetelmiä, jotka ovat käyttäytymistieteellisiä, tajusin niiden arvon kun olin vain "jämäköitynyt ja pannut suhteita poikki", mutta alkuperäinen syy oli käsittelemättä ja se jämäkkyyskin oli osin kiukkuun ja raivoon perustuvaa ja aiheutti häpeää ja suhteen menettämisen.

Suhteita EI tarvitse useinkaan (joskus kyllä), laittaa poikki vaan tunnistaa mitä tarvitsee itselleen ja omaan hyvinvointiin, asettaa rajoja ja kommunikoida rajoja. 

Ei sen toisen tarvitse pitää rajoistasi, hän voi olla jopa eri mieltä, ja voitte silti olla ystäviä, olla yhteydessä jne. 

Luetteleko kirjavinkkejä tähän? Välillä tuntuu, että olen liiankin ehdoton joissakin asioissa, vaikka sanoin joo joo tyyppi olevani ja suhteita katkeaa vahingossakin sen takia. Pitäisi löytää tasapaino.

#109

Kirjavinkkiä kysyt, joten tässä paras suositukseni, miksi?

I Need Your Love — Is That True?

Byron Katie with Michael Katz

In this groundbreaking book, Katie helps you question everything you have been taught to do to gain love, approval, and appreciation and shows you how this questioning brings real love and puts you in charge of your own happiness.

BulgarianChineseDanishDutchEnglishFrenchGermanHebrewHungarianItalianJapaneseKoreanLithuanianNorwegianPolishRomanianRussianSerbianSwedishTurkish

Lisäksi menetelmä https://thework.com 

Käännetty myös suomen kielelle. Perustuu omaan työskentelyyn, mutta voi työskennellä myös muiden kanssa.

Se on työkirja, jossa jokaisen lyhyen osion jälkeen on harjoituksia, jotka ovat helppoja ja oivaltavia.

Lopputuloksena olen kokenut itseyttä, rajoja, lähentymistä ja lisääntynyttä läheisyyttä lähellä oleviin ihmisiin, kun olen tullut tietoiseksi ajattelu- ja käyttäytymistavoista jotka perustuvat lapsuudesta saatuihin malleihin (ja kohdallani hylkäämistraumaan, ja muihin mini-traumoihin joita varmaankin jokaisella on). 

Olen kokenut että itsellisyys, terveet rajat ovat opeteltavissa! 

Palaan tähän kirjaan aika-ajoin ja kyyneleet virtaavat poskillani aina uudestaan, kun tajuan kuinka paljon on rakkautta, ja että voin rakastaa tavallani sitä toista ihmistä. 

Ettei minun tarvitse tehdä mitään saadakseni rakkautta, koska rakkaus on.

Minä katkaisin välit. Jos en halua tavata, sanon, etten halua, mutta joskus saatan muuttaa mielenikin. Olen siis antanut itselleni luvan tehdä mitä eniten haluan. 

Tärkeintä on oppia puhumaan ja kertomaan, mitä tahtoo. Jos toisen ihmisen kanssa ei voi tällaisista asioista puhua ilman että hän loukkaantuu, niin en sitten ole tekemisissä. Olen aika yksin, mutta toistaiseksi se ei haittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miellyttäjien kannattaa myös miettiä sitä, että muista ihmisistä tuo miellyttäminen on ärsyttävää, joskus jopa loukkaavaa.

Ei ole kivaa miettiä haluaako se nyt oikeasti vai sanoiko vain. Tai jaksaako/ehtiikö/haluaako tulla avuksi vaikka lupasi. Tuntuu tosi inhottavalta jos huomaa ettei se toinen olisikaan halunnut vaikka niin kovasti toisin vakuutteli. Ei normaalisti ihmiset halua olla hyväksikäyttäjiä mutta miellyttäjä saattaa saada sinut tuntemaan itsesi sellaiseksi.

Ei ole kivaa jos ei voi luottaa toisen sanaan. Olisi paljon reilumpaa kaikille jos kerrottaisiin ettei nyt pysty. Tosi rasittavaa yrittää päätellä toisen puolesta.

Sekään ei ole kivaa jos toisella ei ole omia mielipiteitä, myötäilee vain kaikessa.

Puhut nyt ihan eri asiasta. Ei meistä kukaan huomaa että olemme miellyttäjiä, eikä kukaan mieti sanomisiamme, että tarkoitimmeko vai emme. Apuamme pidetään itsestäänselvyytenä, sillä sinä kuvittelet että olet meille niin tärkeä että autamme ilmaiseksi mielellämme, ja teemme muutenkin kaikkemme onnesi eteen. Olisi paljon reilumpaa että kohtelisit muita kuten itseäsi haluat kohdeltavan, eikä noin että itsekin tiedät että pyydät liikoja, mutta kun toinen kerran on miellyttäjä, niin otetaanpa kaikki hyöty irti!

Tiedän hyvin mistä puhun. Tunnen miellyttäjiä, ja todellakin mietin (joudun miettimään) tarkoittaako tuo vai ei. Koska en ole hyväksikäyttäjä. Ehkä tulee yllätyksenä, mutta suurin osa ihmisistä ei halua käyttää toisia hyväkseen. Monet eivät myöskään ymmärrä että miellyttäjän kyllä tarkoittaakin oikeasti ei. Turha silloin on syyttää hyväksikäytöstä.

Minäkin olen ollut miellyttäjä ja joskus joku on ärsyyntynyt vaikka palvelualttiudestani. Piti sitä ongelmana. Itse en pitänyt, mutta silloin en edes tiedostanut tällaista miellyttäjäpiirrettä itsessäni. Muistutan edelleen vanhaa itseäni siinä, että teen asioita, jotka tuovat hyvää mieltä mutta ero entiseen on se, että stressaan asioista vähemmän. Aina ei tarvitse ylittää odotuksia, tai nykyään ei oikeastaan koskaan. Riittävän hyvä riittää myös minulle ja elämä on nyt rennompaa.

Tunnistan monta miellyttäjää lähipiirissäni. En ota heistä kuitenkaan stressiä, koska jokaisella on oma tiensä kuljettavana. Miellyttäjä miellyttää niin kauan kuin se on hänelle ainoa toimintapa, sitten kun hän ei enää tarvitse saamiaan "palkintoja", hän ehkä muuttuu. Muutos ei ole kuitenkaan minun vastuullani. 

Minäkin olin eräälle lähisukulaiselle vuosikymmenen ajan kaiken sietävä sättimisten vastaanottaja.

Tuo henkilö oli jumittunut vanhoihin jopa lapsuudenaikaisiin kuviteltuihin tai oikeisiin kokemiinsa

kaltoinkohteluihin.  Kaikki kulminoitui siihen, että hän olisi halunnut muuttaa itse päättämänsä

perintöasiat aivan toisinpäin vuosikymmenten jälkeen.

Kaikesta hän koki minut syylliseksi täysin aiheettomasti ja haukkui joka näkemältä.

Panin välit poikki totaalisesti ja nyt on helpompi hengittää.

Vierailija kirjoitti:

Opin olemaan jämäkkä, eikä tämä ilahduttanut kaikkia läheisiäni. Suurin osa sopeutui ”uuteen minään”, mutta useampi pitkä ystävyyssuhde on päättynyt sen jälkeen. Eivät pystyneet hyväksymään sellaista minua, joka pitää omia puoliaan (enkä nyt tarkoita huonoa käytöstä). Tavallaan surullista, mutta parempi näin.

Ei oo tosiaan mitään järkeä elää muille. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan.

Tässä on kyllä mahdollista mennä myös liian pitkälle. Olen tässä läheltä seurannut mukavan, kiltin, aina auttavaisen ja joustavan miehen muuttumista "itseään varten eläväksi" eron jälkeen, eikä muutos todellakaan ole parempaan suuntaan. Hehkuttaa uutta elämäänsä ja itsensä löytämistä uuden rakkauden kanssa unohtaen omat lapsensa, sukulaiset ja ne ystävät, jotka eivät täysin purematta niele tätä "voimaantumista". Kiristää välien rikkoutumisella ihmisiä, jotka pitävät yhteyttä exäänsä ja kuvittelee olevansa tähän oikeutettu. "Puolensa pitäminen" ilmenee siten, että menee ja tulee miten haluaa sitoutumatta mihinkään, mutta olettaa että hänen jutuissaan ollaan täysillä mukana. En ole tuntea koko ihmistä, eikä huvita olla tekemisissä enää. Ehkä itse on onnellinen kuplassaan (ex oli päsmäri, mutta niin on uusikin, vaikka täysin eri tavalla manipuloikin). On todella vaikea ajatella, että tämä itsekäs hyypiö on asunut kaikki nämä vuodet sen ihanan ja mukavan tyypin sisällä. Pitääkön itsensä, tottahan se on ettei elämää muiden puolesta eletä. Meni vaan usko aidosti hyviin tyyppeihin täysin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opin olemaan jämäkkä, eikä tämä ilahduttanut kaikkia läheisiäni. Suurin osa sopeutui ”uuteen minään”, mutta useampi pitkä ystävyyssuhde on päättynyt sen jälkeen. Eivät pystyneet hyväksymään sellaista minua, joka pitää omia puoliaan (enkä nyt tarkoita huonoa käytöstä). Tavallaan surullista, mutta parempi näin.

Ei oo tosiaan mitään järkeä elää muille. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan.

Tässä on kyllä mahdollista mennä myös liian pitkälle. Olen tässä läheltä seurannut mukavan, kiltin, aina auttavaisen ja joustavan miehen muuttumista "itseään varten eläväksi" eron jälkeen, eikä muutos todellakaan ole parempaan suuntaan. Hehkuttaa uutta elämäänsä ja itsensä löytämistä uuden rakkauden kanssa unohtaen omat lapsensa, sukulaiset ja ne ystävät, jotka eivät täysin purematta niele tätä "voimaantumista". Kiristää välien rikkoutumisella ihmisiä, jotka pitävät yhteyttä exäänsä ja kuvittelee olevansa tähän oikeutettu. "Puolensa pitäminen" ilmenee siten, että menee ja tulee miten haluaa sitoutumatta mihinkään, mutta olettaa että hänen jutuissaan ollaan täysillä mukana. En ole tuntea koko ihmistä, eikä huvita olla tekemisissä enää. Ehkä itse on onnellinen kuplassaan (ex oli päsmäri, mutta niin on uusikin, vaikka täysin eri tavalla manipuloikin). On todella vaikea ajatella, että tämä itsekäs hyypiö on asunut kaikki nämä vuodet sen ihanan ja mukavan tyypin sisällä. Pitääkön itsensä, tottahan se on ettei elämää muiden puolesta eletä. Meni vaan usko aidosti hyviin tyyppeihin täysin.

Aina on vaarana, että menee sitten sinne toiseen ääripäähän. Tämänhän näkee miten ihmiset käyttäytyvät yleisestkin. Vertaa vaikka seksuaalisuuden vapautuminen länsimaissa. Alunperin kristinuskossa seksi OK, sitten se menee sinne toiseen ääripäähän että se on synti, sitten se taas vapautuu sinne toiseen ääripäähän 1960-luvulla jne.

Olen itse kulkenut henkistä polkua 19-vuotiaasta lähtien eli miten olla oma itsensä, vapaa tahto, vastuu omasta elämästä, omat rajat jne. Kuten tuossa  hienosti yhdessä kirjasuosituksessa ylhäällä oli, että minun ei tarvitse ansaita rakkautta, koska rakkaus on. Sitä ei voi ottaa pois. Minä teen itse omat päätökseni, toiset eivät voi kontrolloida minua. Pyrin elämään niin, että olen itse onnellinen ja vapaa.

Olin mukana harrastajateatterissa, jossa meillä oli henkisyyden juuri löytänyt näyttelijä. Hän veti sen sinne toiseen ääripäähän vapauden ja vastuuttomuuden suuntaan; ei tarvitse tulla harjoituksiin, ei tarvitse ilmoittaa ohjaajalle etten ole tulossa, ei tarvitse sitoutua projektiin, ei tarvitse sitä eikä tätä. Se sabotoi ihan koko näytelmäprojektiamme niin, että vielä pari viikkoa ennen ensi-iltaa jännitettiin, että saadaanko näytelmää edes kasaan ja mahtaako tämä henkinen valveutuja tulla edes esityksiin.

Omien rajojen asettaminen ja vapaus ei tarkoita sitä, että voi tehdä IHAN mitä vaan IHAN milloin tahansa. Tässäkin tapauksessa näyttelijän olisi pitänyt itse tietää, että haluaako hän olla projektissa mukana ja sitoutua siihen vai haahuilla miten haluaa.

Usein käy niin, että kun saavutetaan se uusi vapaus, se lyö yli ja mennään sinne toiseen ääripäähän. Mutta harvemmin näin käy ja kilttien ihmisten ei ainakaan tarvitse nyt pelätä, että voi ei, muutun ilkeäksi jos pidän rajani ja sanon ei.

Täällä on kovin monella ollut hyväksikäyttäjiä ja yksipuolisia suhteita ja aina on mietitty että muilla on hyvä olla, ei itsellä niin väliä. Minulla on ystävä joka pitää jatkuvasti yhteyttä ja olen aivan uuvuksissa tästä tilanteesta. Tuntuu kuin olisin menettänyt oman elämäni kun kaikki liittyy häneen. Tunnen syyllisyyttä, enkä tiedä kuinka voisin irtautua ja saada tilaa itselleni niin ettei hän loukkaannu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opin olemaan jämäkkä, eikä tämä ilahduttanut kaikkia läheisiäni. Suurin osa sopeutui ”uuteen minään”, mutta useampi pitkä ystävyyssuhde on päättynyt sen jälkeen. Eivät pystyneet hyväksymään sellaista minua, joka pitää omia puoliaan (enkä nyt tarkoita huonoa käytöstä). Tavallaan surullista, mutta parempi näin.

Ei oo tosiaan mitään järkeä elää muille. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan.

Tässä on kyllä mahdollista mennä myös liian pitkälle. Olen tässä läheltä seurannut mukavan, kiltin, aina auttavaisen ja joustavan miehen muuttumista "itseään varten eläväksi" eron jälkeen, eikä muutos todellakaan ole parempaan suuntaan. Hehkuttaa uutta elämäänsä ja itsensä löytämistä uuden rakkauden kanssa unohtaen omat lapsensa, sukulaiset ja ne ystävät, jotka eivät täysin purematta niele tätä "voimaantumista". Kiristää välien rikkoutumisella ihmisiä, jotka pitävät yhteyttä exäänsä ja kuvittelee olevansa tähän oikeutettu. "Puolensa pitäminen" ilmenee siten, että menee ja tulee miten haluaa sitoutumatta mihinkään, mutta olettaa että hänen jutuissaan ollaan täysillä mukana. En ole tuntea koko ihmistä, eikä huvita olla tekemisissä enää. Ehkä itse on onnellinen kuplassaan (ex oli päsmäri, mutta niin on uusikin, vaikka täysin eri tavalla manipuloikin). On todella vaikea ajatella, että tämä itsekäs hyypiö on asunut kaikki nämä vuodet sen ihanan ja mukavan tyypin sisällä. Pitääkön itsensä, tottahan se on ettei elämää muiden puolesta eletä. Meni vaan usko aidosti hyviin tyyppeihin täysin.

Minulla on saman tyyppinen kokemus eräästä läheisestä, jolla meni ”voimaantuminen” yli. Itsekin kilttinä koitin kestää voimakkaita ailahduksia suuntaan ja toiseen, valehtelua, tahallista (siltä ainakin tuntui) loukkaamista, vihan puuskia… Tämä läheinen tuntui sokeasti toteuttavan tätä raivokasta riippumattomuuttaan, jopa kostonhaluaan, vaikka aiemmat yli kävelemiset eivät liittyneet mitenkään minuun. Minun yli käveli monet kerrat eikä ollut valmis ottamaan huomioon minun mielipidettäni. Toiseen äärilaitaan siis meni.

Olen katkaissut useita siltoja takaani, koska kyseisissä ihmissuhteissa minua käytettiin vain hyväksi. Kilttinä ja nöyränä joustin loputtomasti, kunnes voimat loppuivat. En osaa ilmeisesti pitää puoliani, koska lapsesta asti oli oma tahto suorastaan nujerrettu pois. Täytyy myöntää, että olen vieläkin katkera kaikesta kokemastani. Ihmettelen vieläkin, miten toiset pystyvät sosiaaliseen kanssakäymiseen tasavertaisina ja voivat luottaa muihin. Itse en siihen oikein pysty. Onneksi on sentään kumppani, jonka kanssa voi elää. Nyt kun olen nk. voimaantunut hieman, olen koko ajan tuntosarvet pystyssä, ettei kukaan vaan yritä kävellä ylitseni.  

Mutta vieläkin haasteita riittää. Usein olen saanut kuulla naapureiden ilkeitäkin kommentteja kumppanini tekemisistä, vaikken ole niihin osallistunut. Tarkoitus kai ollutkin, että kuulisin ne,  ja kantaisin niistä jotenkin vastuuta tai syyllisyyttä.  Olen yrittänyt olla reagoimatta epäasiallisiin kommentteihin, koska jäisin takuulla alakynteen naapurien kanssa riitelystä. Entistä enemmän on vaan alkanut houkutella ajatus muuttaa jonnekin kauas erakoksi. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä on kovin monella ollut hyväksikäyttäjiä ja yksipuolisia suhteita ja aina on mietitty että muilla on hyvä olla, ei itsellä niin väliä. Minulla on ystävä joka pitää jatkuvasti yhteyttä ja olen aivan uuvuksissa tästä tilanteesta. Tuntuu kuin olisin menettänyt oman elämäni kun kaikki liittyy häneen. Tunnen syyllisyyttä, enkä tiedä kuinka voisin irtautua ja saada tilaa itselleni niin ettei hän loukkaannu.

Jos et pysty suoraan sanomaan niin keksi sitten vaikka hyvä tekosyy miksi et voi tavata tai kuunnella. Liika on liikaa. Tärkeintä sinulle on oma jaksamisesi, ei se että toinen ehkä loukkaantuu. Keksi valkoinen valhe ihan itsesi takia. Ja unohda syyllisyys. Se kumpuaa omasta liian empaattisesta mielestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin ajankohtainen aihe minulle. Olen ikäni puolesta jo vanhempi ihminen, mutta edelleen omista rajoista kiinni pitäminen tuottaa tuskaa.

Olen varmaan myös yliempaattinen, mietin aina asoita monelta kantilta ja miltä toisesta tuntuu. Lapsena jouduin tarkkailemaan muiden tunteita ja käytöstä sekä ennakoimaan, etten olisi häiriöksi tai joku suuttuisi. Olin koko ajan antennit pystyssä ja seurailin sivusta aikuisia.

Nyt esimerkiksi minulla on pitkäaikainen ystävä ja olemme tavallaan samantyylisiä, mutta hän on jämäkkä ja osaa pitää puoliaan jne. Nyt minulle on tullut sellaisia tunteita, että hän myös itsekäs tai ei vaan kertakaikkiaan näe asioita muiden kuin itsensä kannalta. Hän tekee niinkuin itselle sopii ja on suunnitellut. Mutta minun suunnitelmilla tai senhetkisellä mielentilalla ei ole merkitystä. Olemme eronneita sinkkunaisia molemmat.

Esimerkiksi hän ei koskaan etukäteen sovi milloin tulee kylään tai hakee minut heille. Matkaa on siis parikymmentä kilometriä ja ei kulje busseja. Minulla ei ole autoa.

Joskus olen ajatellut olla vain rauhassa kotona ja vain oleilla. Niin hän soittaa ja ensin kysyy mitä puuhailen. No, tietenkin sanon, että ihan tässä kotona vaan. Sitten hän sanoo, että on ajatellut tulla kylään tai ajatellut hakea minut kylään. Asia on sinänsä myönteinen. Mutta minua on alkanut vaivata, että hän ilmoitusasiana olettaa, että minulle aina sopii se ajankohta kun hän ilmoittaa ja hän on itse valinnut. En tarkoita, ettviikkoja pitää suunnitella, mutta minusta olisi mukava vaikka edellisenä päivänä jutella tästä.

Silloin olisin jo varautunut kyläilyyn eikä se tulisi ainoastaan toisen ehdoilla.

Nyt sun täytyy miettiä miten tuon tilanteen saisit korjattua. Otatko asian puheeksi (ystävällisesti) vai osoitatko muuten ettei aina ja automaattisesti käy. Esim kun hän sanoo että on ajatellut kyläillä, sanot että voi, just nyt et millään jaksa mutta kävisikö huomenna? Tms.

Olen kyllä yrittänyt, ystävällisesti. Esimerkiksi hän usein myös samalla sanoo, ennalta sopimatta lyhyellä varoitusajalla, että pue sitten ulkoiluvaatteet päälle kun mennään sitten lenkille.

Kun siis tulee meille tai hakee heille. Hän on siis itse minulta etukäteen kysymättä valinnut ajankohdan ja myös, että mennään lenkille. Olen sanonut, että nyt en ole ajatellut mennä lenkille tai en viitsisi laittaa ulkoiluvaatteita, laittaisin jotkut helpot sisävaatteet tms. Jos tosiaan ei yhtään huvittaisi kuin korkeintaan se kyläily.

Mutta kun asia ei jää siihen hän alkaa hoputtaa, että laita nyt vaan ulkoiluvaatteet ei siitä niin paljon vaivaa ole, ei mennä pitkää lenkkiä jne.

Teen sen tyypillisen, tämän ketjun muidenkin ongelmana olevan ratkaisun, että myönnyn koska pääsen vähemmällä kun en vaan jaksa sanoa vastaan.

Kuten sanoinkin, kyläily ja lenkki ovat positiivisia asioita. Mutta toisen yksipuolisesti päättämänä asiana ja ajankohtana se ei aina ole.

En tiedä miten tuon sanoisin hänelle kun hän ei oikein ymmärrä mikä siinä minua hiertää.

Minä olen välillä tehnyt niin jos on vaikea sanoa ei, että sanon miettiväni asiaa ja palaavani siihen myöhemmin. Sitten kirjoitan kantani viestillä. Koen helpommaksi kieltäytyä, kun ei tarvitse kohdata toisen pettynyttä/närkästynyttä ilmettä ja sanoja, vaan voi lukea ne vastausviestistä sitten kun jaksaa.

Tsemppiä vaan kaikille! Olen itse jo tosi pitkällä. Tosin ei minulla oikein ole enää ihmissuhteita, mutta ääri-introverttinä en niitä kaipaakaan.

Tunnen edelleen syyllisyyttä kun en auta muita, mutta annan sen tunteen olla. Tiedon jo, kuinka helposti minulla se syyllisyys herää, ja tiedän että sitä tunnetta ihan tahallaan minussa nostatetaan. En anna sen tunteen vaikuttaa päätöksiini. Ennen olisin käyttänyt termiä "narsistinen" kuvaamaan tällaista toimintaa, varmaan siksi että se oli niin kaukana omasta toiminnastani. Ja varmaankin luulin ostavani jonkun "hyvän ihmisen" arvon aina joustamalla ja rikkomalla omia rajojani.

Nykyään hyväksyn senkin, että jonkun mielestä minä olen ilkeä ja paha. Jokaisella on oikeus omaan kokemukseen, ja omiin tunteisiin, kuten minullakin. Enää en lähde kisaamaan siitä, kuka on oikeassa. Minä teen mitä minä teen, muut saavat tehdä omat valintansa. Toki minua arvostellaan, ja monet ovat katkeria päätöksistäni. Eivät vielä itse uskalla puolustaa itseään. Ehkä oppivat ,ehkä ovat mieluummin "hyviä ihmisiä".