Toisten miellyttämisen lopettaminen - vertaistukea ja kokemuksia kaivataan

tosiaan jollekkin hyvälle ystävälle ,joka käyttäytyy itsekäästi voi sanoa suoraan. tapaamiset pitää sopia etukäteen ,en halua yllätysvierailuja.

eräälle tutulle sanoin, että en saa puheenvuoroa puhelun aikana ja olisi kohteliasta kysyä minultakin, miten menee. tuttava paransi puhelin käyttäytymistään,ennen puhui 2 tuntia itsestään ja laittoi puhelimen kii. nykyään kysyy, mitä sinulle kuuluu. eli jos ihmiselle sanoo, et tarvii olla tasavertaista.fiksummat osaa korjata käytöstä.jos mainitsee ongelmista ja korjausta, ei tapahdu, niin sitten vaan vähentää tapaamista.

Vierailija kirjoitti:

Miellyttämisen taustalla voi olla

Opittu malli kotoa.

Jos vanhempasi ovat olleet

hyvin huomaavaisia ja ymmärtäväisiä, niin lapsi on voinut sisäsäistää, että niin tulee toimia kaikkia ihmisiä kohtaan aina. Plus sitten se, että jos olet tavallaan joutunut lähes aina joustamaan niin olet siitä syystä oppinut toimimaan kuin ajatus.

Tällainen liiallinen kiltteys on todella voimia kuluttavaa. Ei ollenkaan ihme jos palaa loppuun.

Omat vanhempani ovat olleet kilttejä ja huomaavaisia kaikkia muita kohtaan paitsi minua.

Siitä se johtuu että mulle on normaalia että kaikkien muiden toiveet ja halut menee omieni edelle.

Yritän nyt taas laihduttaa, sekä lopetin taas tupakoinnin. Kumpikaan ei ole onnistunut aiemminkaan kuin hetkeksi, eli korkeintaan vuodeksi, eikä toisaan samalla kertaa. Nyt päätin että keskityn nyt vain tähän projektiini, enkä ollenkaan muihin ihmisiin. Miehelleni sanoin että ajattelin tehdä tällaisen nyt, että ei ihmettele jos sanon hänelle että nyt keskityn vain itseeni, enkä kuuntele/tee muuta.

Ihana mies sanoi heti että selvä homma. 

Olen tätä nimittäin pohtinut, ja tullut tulokseen että minulla on aina jotain toisten ihmisten järjestämiä "draamoja" elämässäni, joiden takia kaikki on itselläni vaikeaa. Milloin pitää hyysätä alkoholistisukulaista, milloin on jonkun toisen lapsilla ongelmia, milloin vanhempien pulmia pitää ratkoa jne. 

Nyt päätin että teen nyt tämän laihtumisen ja tupakoinnin lopettamisen itselleni ja itsekseni, ja keskityn siihen, koska muuten nämä eivät onnistu.

Eilen oli ihana käydä yksin kävelyllä, ja sai keskittyä vain siihen miten ihanasti aurinko paistoi, ja mietiskellä mitä kaikkea kesällä huvittaa tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin liian kiltti ja opettelen kuuntelemaan itseäni ja asettamaan rajoja.

Olen myös huomannut, että moni kiltti sortuu uhriutumaan: toiset ovat omasta mielestä hyväksikäyttäjiä, toiset pyytää, toiset vaatii... Ei ne toiset välttämättä ymmärrä (eikä voikaan ymmärtää) ollenkaan, että kiltti tarkoittaakin ihan eriä kuin sanoo. Kiltinkin omalla vastuulla on pitää ystävällisesti rajansa ja kertoa toiselle mikä sopii ja mikä ei, mitä haluaa, mitä jaksaa. Tätä itse harjoittelen, vaikka vaikeaa on. Toisia ei voi vastuuttaa omista rajoistaan. Lisäksi jatkuva viha toisten "hyväksikäytöstä" syö vain omaa mieltä ja jaksamista.

Ne ihmiset on tietysti erikseen, jotka painostaa ja rikkoo rajoja, vaikka ne on tehty selväksi.

Tämä on muuten taivaan tosi. Minulla miellyttämiseen ajaa hylkäämisen pelko, joka on melko voimakas. Kestän mieluummin epämukavuutta kuin olen yksin hylättynä. Tämähän ei ole kenenkään toisen vika (ei tosin oma vikanikaan), vaan asiaintila nyt vain on näin. Sitten sitä pitää muuttaa, ja sitä olen alkanut tekemään. En ota enää yhteyttä niihin jotka eivät ota minunn, en vaikka kuinka huolestuisin ja kuvittelisin että olen jotenkin heidät suututtanut.

Vierailija kirjoitti:

Jos vain pystyt, niin sano suoraan läheisillesi, että haluat ihmissuhteiden olevan tasa-arvoisia. Etenkin ystäville voi sanoa, että suhteen tulee olla tasa-arvoinen, tai muuten sinulla ei voimavarat riitä.

Musta on reilua antaa näille "ottajille" vielä viimeinen mahdollisuus muuttaa käytöstään. Jos he kykenevät itsereflektioon, he pystyvät siihen. Suurin osa ei muutu, mutta sitten he ainakin tietävät syyn välien viilenemiseen.

Itse yritin tätä kerran enkä voi suositella. Kävi nimittäin niin että sen lisäksi että minulla oli muutenkin vaikeaa, olin väsynyt miellyttämään, ja uhrautumaan toisten puolesta, jouduinkin vielä puolustelemaan itseäni ja sain haukut päälle sekä epäilyksen että minä olen sairastunut mieleltäni. 

En tosiaan tuon jälkeen ole enää pysrkinyt konfrontaatioon minun hyväksikäyttävien ihmisten kanssa.

Kun heidät jättää vain huomiotta, eikä suostu enää vaatimuksiin ja ehdotuksiin, niin kyllä sen ajan myötä huomaa ketkä näistä ovat oikeasti ystäviä ja ketkä ei. Oikea ystävä alkaa ajan päästä kyselemään kuulumisia.

Voin samaistua tuohon... olen luonnostaan kiltti, sosiaalinen ja helposti lähestyttävä. Mutta ongelmana on että kyllästyn helposti ja tarvitsen paljon omaa tilaa ja aikaa, muut eivät ymmärrä tätä. Olen rento mutta stressaan tosi helposti, saan helposti kavereita mutta en kestä sitä jos joku roikkuu hihassa kiinni 24/7. Minulle avaudutaan helposti ja minulle jää päähän muiden ihmisten asiat ja alan miettiä niitä, vaikka pitäisi keskittyä itseensä. Osaan etsiä tietoa, olen älykäs mutta jos aivoni saavat liikaa tietoa niin ylikuumenen. Ylikuumenen muista ihmisistä, suoraan sanottuna. Olen sisältä kova mutta minulla on tapana yli miettiä asioita.

Nainen 27

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo on vaikeita asioita. Minä ainakin olen sellainen, etten halua loukata ketään. Jos sanon jollekin jotain loukkaavaa, jää siitä niin paha syyllisyyden tunne ja huono omatunto, että oma elämä on pilalla jonkun aikaa. Eli mieluummin haluaisin ilmaista rivien välistä asian, ettei meillä oikein synkkaa keskenään.

Mutta se loukkaa paljon enemmän että epäsuoraan yrittää vihjailla kaverille että en oikeastaan halua olla kaveria. Parempi ilmaista se jotenkin vähän suorempaan kuin jättämättä vastaamatta viesteihin, olematta kuitenkaan ilkeä. Tämähän miellyttäjillä on vaikeaa, ja siksi menevät ääripäästä toiseen. Vaikka mitta on täynnä miellyttämistä niin ei muita silti huonostikaan kannata kohdella, varsinkaan jos kyse on vain siitä että ei oikein synkkaa.

Olen tästä eri mieltä. Omasta mielestäni hyvät käytöstavan, toisen kunnioittaminen, ja ymmärtäminen, sekä riitelynhaluttomussa ovat hyviä piirteitä ihmisessä. Sitä paitsi kirjoituksesi on ristiriitainen. Suomit sitä että miellyttäjälle on vaikeaa loukata ketään, mutta kuitenkin ensimmäiseksi kerrot että jos haluaa miellyttää niin ei kannata vihjailla vaan sanoa suoraan. 

Oma vinkkini on se että tehkää kuten itse parhaaksi näette. Jos näette parhaaksi jättää yksipuolisen yhteydenpidon, niin tehkää niin. Monesti ei muutoksen alkuvaiheessa ole voimia alkaa riitelemään kenenkään kanssa, vaan silloin käperrytään itseen, ja tutkitaan itseä, ja keskitytään omaan ovintiin ja jaksamiseen, eikä siihen miten jälleen kerran se TOINEN haluaisi tulla kohdelluksi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla tuntuu menevän niin päin, etten uskalla pyytää ystäviä ja kavereita käymään, kun pelkään, että se olisi niille liian hankala toteuttaa työssäkäyvien perheellisten kiireisessä arjessa. Mieli kyllä tekisi pyytää useinkin, mutten uskalla vaivata. Harmittaa usein se, että ystäville pitää tehdä "aikavaraus" viikkoa aiemmin, jos toivoisin tapaamista. Toivoisin useammin spontaania tapaamista lyhyemmällä varauksella.

Olen myös kiltti ja valmis auttamaan oikeastaan milloin vain. Minulla on harvoin kiireitä. Minusta on mukava auttaa oikeastaan melkein ketä vaan. Tuntuu vieraalta nämä jutut siitä, että ihmiset haluavat katkoa välit toisiin, jos heillä on halua viettää yhteistä aikaa ja vaikka kahvitella. Eikö se johda yksinäisyyteen ja jos johtaa, niin nautitteko sitten yksinäisyydestä?

Olin kaltaisesi vielä muutama vuosi sitten. Tämän ketjun kuvion ymmärtää jos ymmärtää, jos itse ei ole siinä pisteessä vielä kuin moni muu meistä "heränneistä" tai ei näe mitään ongelmaa omassa miellyttämisessään (eikä tule ikinä kokemaankaan ongelmia siitä johtuen) niin mitäpä tällä ketjulla sellainen edes tekee. Ehkä joskus alat kokemaan ahdistusta, ja kun alat perkaamaan mistä se johtuu, nniin näet tämän ketjun eri tavoin kuin nyt.

Vierailija kirjoitti:

Joillekin voi käydä niin, että ensin nielee kaiken kertomatta omista tarpeistaan mitään, sitten loppuu voimat, ”voimaantuu”, eikä suostu enää normaaleihinkaan kompromiseihin ja pistää välit poikki kaikkien kanssa. Ymmärrettävä reaktio sinänsä, mutta ei kovin hyvä silti. Opettelemalla itsetuntemusta ja esittämällä sitten toiveensa ja tarpeensa kunnioittavasti mutta jämäkästi, pääsee varmasti parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

En lähtisi arvostelemaan niitä jotka ehkä täysin viimeisillä voimillaan päätyvät mieluummin katkomaan välit kuin ajamaan rekan alle. Väärinhän se on aina jonkun mielestä sammutettu.

Muutos kirjoitti:

Naisten valitsema sinkkuus lisääntyy varmaan myös sen takia ettei nykynainen enää jaksa olla miehensä unelmien hiljainen mahdollistaja taustalla.. ja tyhmät miehet eivät tajua muutosta, eli jos haluavat parisuhteen niin siihen pitää myös panostaa nykyään, ei riitä että on katto pään päällä kun naiset voi hankkia ulkoiset puitteet ihan itsekin. Fiksut miehet hoksaa tämän ja panostavat itse suhteeseen ja kyllä naisille fiksut miehet kelpaa. Ennen suhteet toimi näennäisesti paremmin kun nainen oli vaan taustalla hääriä ja sivuutti omat haaveet. Onneks ajat muuttuu.

Osasitpa hurjan hyvin sanoa! 👍☺️

Vierailija kirjoitti:

Käyn juuri läpi pitkää prosessia, jonka aikana olen päässyt eroon tarpeesta miellyttää muita. Koko identiteettini pikkulapsesta asti rakentui myötäilylle, joustamiselle, kaiken paskan kiltisti nielemiselle. Uskalsin murtautua tästä ulos vasta 40 täytettyäni, kun ahdistus kasvoi liian suureksi. Seuraus? Kaikki välit sukulaisiin ovat katkenneet. Heille tämä vapautumiseni ei ole ollut mieluista. Jees-tytöstä tuli vaikea ja hankala ihminen. Ei tämäkään tilanne nyt ihan ihanteellinen ole, mutta vaihtoehtoja ei ollut. En voinut enää jatkaa teeskentelyä.

Tuttua. Myös sen ymmärtäminen on itselleni ollut hyvä, että tämä ei ole kenenkään vika, tai siis kukaan ei ole pahalla toiminut niin että tilanne pääsi sellaiseksi kuin se muutama vuosi sitten oli. Omat vanhempani yrittivät omilla taidoillaan parhaansa saada lapsen pärjäämään, eikä elämääni tulleet ihmiset ole tahallaan hyväksikäyttäneet minua, se on vain tuntunut minusta siltä, kun olen antanut vaikutelman että joustan aina, ja aina saa pyytää, ja mielelläni aina autan.  

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuosta ole viisainta puhua vanhempiesi kanssa, kertoa, että toivoisit heiltä useammin yhteydenottoja ja että puhuttaisiin sinun ja heidän kuulumisistaan? Voi olla, että vaikutat heidän silmiin esim. kiireiseltä, eivätkä halua ”häiritä” sinua soittelemalla. Tai voit vaikuttaa itsenäisemmältä kuin sisaruksesi, ja heistä tuntuu, ettet kaipaa heidän tukeaan ja apuaan yhtä paljon.

Puheluiden ja käymisten rajoittaminen entisestään ei luultavasti tuo asiaan selvyyttä, ihmetyttää vain ja tuo pahaa mieltä puolin ja toisin. Kissa pöydälle siis, ehdotan :)

Harmi etten voi(nkä kyllä haluakaan) sinulle koko 40 vuotta kestänyttä elämääni tässä selventää muutamaan lauseeseen. Paras toimintatapa on nyt se että pakottavat asiat hoidetaan, enkä enää kuuntele toisten asioita. En kaipaa neuvojasi mihinkään, tiedän kerrankin itse täysin miten minun tulee toimia.

Hyvin ajankohtainen aihe minulle. Olen ikäni puolesta jo vanhempi ihminen, mutta edelleen omista rajoista kiinni pitäminen tuottaa tuskaa.

Olen varmaan myös yliempaattinen, mietin aina asoita monelta kantilta ja miltä toisesta tuntuu. Lapsena jouduin tarkkailemaan muiden tunteita ja käytöstä sekä ennakoimaan, etten olisi häiriöksi tai joku suuttuisi. Olin koko ajan antennit pystyssä ja seurailin sivusta aikuisia.

Nyt esimerkiksi minulla on pitkäaikainen ystävä ja olemme tavallaan samantyylisiä, mutta hän on jämäkkä ja osaa pitää puoliaan jne. Nyt minulle on tullut sellaisia tunteita, että hän myös itsekäs tai ei vaan kertakaikkiaan näe asioita muiden kuin itsensä kannalta. Hän tekee niinkuin itselle sopii ja on suunnitellut. Mutta minun suunnitelmilla tai senhetkisellä mielentilalla ei ole merkitystä. Olemme eronneita sinkkunaisia molemmat.

Esimerkiksi hän ei koskaan etukäteen sovi milloin tulee kylään tai hakee minut heille. Matkaa on siis parikymmentä kilometriä ja ei kulje busseja. Minulla ei ole autoa.

Joskus olen ajatellut olla vain rauhassa kotona ja vain oleilla. Niin hän soittaa ja ensin kysyy mitä puuhailen. No, tietenkin sanon, että ihan tässä kotona vaan. Sitten hän sanoo, että on ajatellut tulla kylään tai ajatellut hakea minut kylään. Asia on sinänsä myönteinen. Mutta minua on alkanut vaivata, että hän ilmoitusasiana olettaa, että minulle aina sopii se ajankohta kun hän ilmoittaa ja hän on itse valinnut. En tarkoita, ettviikkoja pitää suunnitella, mutta minusta olisi mukava vaikka edellisenä päivänä jutella tästä.

Silloin olisin jo varautunut kyläilyyn eikä se tulisi ainoastaan toisen ehdoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuosta ole viisainta puhua vanhempiesi kanssa, kertoa, että toivoisit heiltä useammin yhteydenottoja ja että puhuttaisiin sinun ja heidän kuulumisistaan? Voi olla, että vaikutat heidän silmiin esim. kiireiseltä, eivätkä halua ”häiritä” sinua soittelemalla. Tai voit vaikuttaa itsenäisemmältä kuin sisaruksesi, ja heistä tuntuu, ettet kaipaa heidän tukeaan ja apuaan yhtä paljon.

Puheluiden ja käymisten rajoittaminen entisestään ei luultavasti tuo asiaan selvyyttä, ihmetyttää vain ja tuo pahaa mieltä puolin ja toisin. Kissa pöydälle siis, ehdotan :)

Harmi etten voi(nkä kyllä haluakaan) sinulle koko 40 vuotta kestänyttä elämääni tässä selventää muutamaan lauseeseen. Paras toimintatapa on nyt se että pakottavat asiat hoidetaan, enkä enää kuuntele toisten asioita. En kaipaa neuvojasi mihinkään, tiedän kerrankin itse täysin miten minun tulee toimia.

Ilman muuta jokaisen pitääkin tehdä omat ratkaisunsa, koska itse niistä myös vastaa.

Vierailija kirjoitti:

Niin, entä jos meitä ei olisi koskaan ehdollistettu uskomaan, että pitää olla kiltti? Ei kaikkia ole. Maailma on täynnä välinpitämättömiä ihmisiä, joiden ei tarvitse miettiä tällaisia.

Toisaalta tuossakin tulee esiin se ajattelun vääristymä, että omien rajojen puolustaminen olisi muka epäkilttiä, välinpitämättömyyttä tai - niin kuin joku alkupäässä kommentoi - mulkkuutta. Vaikka eihän se ole. Se on päinvastoin sitä että kunnioittaa muita aikuisia ihmisiä niin että kohtelee heitä tasavertaisina, luottaen että he osaavat käsitellä omat tunteensa ja ilmaista oman tahtonsa. Terveet tasapainoiset ihmiset eivät pidä siitä että heitä holhotaan, manipuloidaan tai heille ollaan epäaitoja, siksi moni miellyttäjä kerääkin ympärilleen lähinnä epätasapainoisia hyväksikäyttäjiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, entä jos meitä ei olisi koskaan ehdollistettu uskomaan, että pitää olla kiltti? Ei kaikkia ole. Maailma on täynnä välinpitämättömiä ihmisiä, joiden ei tarvitse miettiä tällaisia.

Toisaalta tuossakin tulee esiin se ajattelun vääristymä, että omien rajojen puolustaminen olisi muka epäkilttiä, välinpitämättömyyttä tai - niin kuin joku alkupäässä kommentoi - mulkkuutta. Vaikka eihän se ole. Se on päinvastoin sitä että kunnioittaa muita aikuisia ihmisiä niin että kohtelee heitä tasavertaisina, luottaen että he osaavat käsitellä omat tunteensa ja ilmaista oman tahtonsa. Terveet tasapainoiset ihmiset eivät pidä siitä että heitä holhotaan, manipuloidaan tai heille ollaan epäaitoja, siksi moni miellyttäjä kerääkin ympärilleen lähinnä epätasapainoisia hyväksikäyttäjiä.

Todella hyvin sanottu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuosta ole viisainta puhua vanhempiesi kanssa, kertoa, että toivoisit heiltä useammin yhteydenottoja ja että puhuttaisiin sinun ja heidän kuulumisistaan? Voi olla, että vaikutat heidän silmiin esim. kiireiseltä, eivätkä halua ”häiritä” sinua soittelemalla. Tai voit vaikuttaa itsenäisemmältä kuin sisaruksesi, ja heistä tuntuu, ettet kaipaa heidän tukeaan ja apuaan yhtä paljon.

Puheluiden ja käymisten rajoittaminen entisestään ei luultavasti tuo asiaan selvyyttä, ihmetyttää vain ja tuo pahaa mieltä puolin ja toisin. Kissa pöydälle siis, ehdotan :)

Harmi etten voi(nkä kyllä haluakaan) sinulle koko 40 vuotta kestänyttä elämääni tässä selventää muutamaan lauseeseen. Paras toimintatapa on nyt se että pakottavat asiat hoidetaan, enkä enää kuuntele toisten asioita. En kaipaa neuvojasi mihinkään, tiedän kerrankin itse täysin miten minun tulee toimia.

Ilman muuta jokaisen pitääkin tehdä omat ratkaisunsa, koska itse niistä myös vastaa.

Tämä onkin täydellinen tilanne kaltaiselleni, joka haluaa vastata ainoastaan omista tekemisistä, ei enää toisten tekemisistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, entä jos meitä ei olisi koskaan ehdollistettu uskomaan, että pitää olla kiltti? Ei kaikkia ole. Maailma on täynnä välinpitämättömiä ihmisiä, joiden ei tarvitse miettiä tällaisia.

Toisaalta tuossakin tulee esiin se ajattelun vääristymä, että omien rajojen puolustaminen olisi muka epäkilttiä, välinpitämättömyyttä tai - niin kuin joku alkupäässä kommentoi - mulkkuutta. Vaikka eihän se ole. Se on päinvastoin sitä että kunnioittaa muita aikuisia ihmisiä niin että kohtelee heitä tasavertaisina, luottaen että he osaavat käsitellä omat tunteensa ja ilmaista oman tahtonsa. Terveet tasapainoiset ihmiset eivät pidä siitä että heitä holhotaan, manipuloidaan tai heille ollaan epäaitoja, siksi moni miellyttäjä kerääkin ympärilleen lähinnä epätasapainoisia hyväksikäyttäjiä.

Kiitos! Kiteytit asian erittäin hyvin!

Vierailija kirjoitti:

Hyvin ajankohtainen aihe minulle. Olen ikäni puolesta jo vanhempi ihminen, mutta edelleen omista rajoista kiinni pitäminen tuottaa tuskaa.

Olen varmaan myös yliempaattinen, mietin aina asoita monelta kantilta ja miltä toisesta tuntuu. Lapsena jouduin tarkkailemaan muiden tunteita ja käytöstä sekä ennakoimaan, etten olisi häiriöksi tai joku suuttuisi. Olin koko ajan antennit pystyssä ja seurailin sivusta aikuisia.

Nyt esimerkiksi minulla on pitkäaikainen ystävä ja olemme tavallaan samantyylisiä, mutta hän on jämäkkä ja osaa pitää puoliaan jne. Nyt minulle on tullut sellaisia tunteita, että hän myös itsekäs tai ei vaan kertakaikkiaan näe asioita muiden kuin itsensä kannalta. Hän tekee niinkuin itselle sopii ja on suunnitellut. Mutta minun suunnitelmilla tai senhetkisellä mielentilalla ei ole merkitystä. Olemme eronneita sinkkunaisia molemmat.

Esimerkiksi hän ei koskaan etukäteen sovi milloin tulee kylään tai hakee minut heille. Matkaa on siis parikymmentä kilometriä ja ei kulje busseja. Minulla ei ole autoa.

Joskus olen ajatellut olla vain rauhassa kotona ja vain oleilla. Niin hän soittaa ja ensin kysyy mitä puuhailen. No, tietenkin sanon, että ihan tässä kotona vaan. Sitten hän sanoo, että on ajatellut tulla kylään tai ajatellut hakea minut kylään. Asia on sinänsä myönteinen. Mutta minua on alkanut vaivata, että hän ilmoitusasiana olettaa, että minulle aina sopii se ajankohta kun hän ilmoittaa ja hän on itse valinnut. En tarkoita, ettviikkoja pitää suunnitella, mutta minusta olisi mukava vaikka edellisenä päivänä jutella tästä.

Silloin olisin jo varautunut kyläilyyn eikä se tulisi ainoastaan toisen ehdoilla.

Tästä tuli mieleen erikoinen puhelu männäviikolta. Sukulainen soitti, vastasin nimelläni kuten tapaan vastata. Sukulainen aloitti kysymällä olenko kotona Vastasin kysymykseen vasta kysymyksellä, eli kuinka niin? Johon sukulainen intti että niin oletko kotona? Johon vastasin uudelleen että miksi kysyt.

Saman kysyminen jatkui, olenko nyt kotona? Kysyin että soititko minulle vain koska sinulle tuli yhtäkkinen halu tietää olenko minä kotona vai en, vai oliko sinulla oikeasti jotain ihan muutakin asiaa?

Tästä suuttui sukulainen, ärisi, laittoi puhelimen kiinni, ja oli esittänyt vanhemmilleni "huolen" siitä että minulla ei varmaan ole kaikki ihan hyvin kun olin hänelle puhelimessa töykeä, eikä se ole yhtään tapaistani. Tämä on vain yksi sadoista kerroista joissa mielestäni itse käyttäydyn hyvin, ja toinen huonosti, mutta se käännetään toisinpäin.

Omasta näkövinkkelistä minulle soitettiin, ja jankattiin kysymystä olenko kotona. Kännykkäaikana minulla kuitenkin on oikeus olla kertomatta olinpaikkaani, edes tietämättä miksi sitä kysytään. Jostain syystä homma kääntyi niin päin että se töykeä osapuoli olikin oikeassa ja hyväkäytöksinen ja minä väärässä, ja huonosti käyttäytyvä. 

Nuorempana ajattelin jotenkin vääristyneesti että sukulaisilla ja työkavereilla on oikeus yksipuolisesti arvostella esim.ulkonäköäni ja valintojani. Ja että ystävällä on oikeus vaatia yksipuolisesti kestityksiä ja lastenhoitoapua ja tuittuilla jos näitä ei ole tarjolla.

Nyt vanhempana olen oppinut erottamaan kuka käyttäytyy hyvin ja huomioi toiset. Huonokäytöksisiä ja röyhkeitä karttelen mahdollisuuksien mukaan. Toki jokainen voi joskus sanoa tai pyytää jotain ajattelematonta, mutta pääosin kyseessä on vahva käyttäytymismalli.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on ilahduttavan paljon oikeasti voimaantuneita ihmisiä. Tsemppiä kaikille jatkoonkin!

Kiitos paljon :)