Lue keskustelun säännöt.
Toisten miellyttämisen lopettaminen - vertaistukea ja kokemuksia kaivataan
Uskon, että on paljon kaltaisiani ihmisiä. Minut on kasvatettu kiltiksi ja joustavaksi. Olen koko elämäni keskittynyt miellyttämään toisia ja elämään heidän tunteidensa mukaan (tämä johtuu lapsuudestani, kun jouduin elämään yhden perheenjäsenen mielialojen mukaan vä.ki.val.tai.sess.a. kodissa). Aina on menty toisten ehdoilla, minä olen ollut se, joka on joustanut. Olen sietänyt käytöstä, jota ei olisi pitänyt sietää, mutta yritin ymmärtää toisia ja olla empaattinen. Jos yritin laittaa vastaan, niin minut leimattiin ikäväksi tai vaikeaksi - ylitseni käveltiin noissa tilanteissa ja sama meno jatkui kuin ennenkin.
Mitta on tullut täyteen, enkä jaksa enää. En jaksa yksipuolisia ihmissuhteita, joissa mennään toisen tunteiden ja toiveiden mukaan. En jaksa olla se, joka yksipuolisesti huomioi toisia ja on se, joka pitää yhteyttä. Aikaisemmin annoin ihmissuhteiden mennä toisten ehdoilla, jotta en olisi jäänyt yksin. En jaksa enää sietää ilkeitä ihmisiä esimerkiksi työpaikalla. Mitta ei ole tullut täyteen vain tuon yhden perheenjäseneni kohdalla, vaan myös muiden sellaisten ihmisten kohdalla, jotka eivät kohtele tasavertaisesti ja arvostavasti. Sellaisiakin ihmisiä on, mutta kaltaiseni muiden miellyttäjä on valitettavasti vetänyt puoleensa ihmisiä, jotka ottavat ilon irti tuosta miellyttämisestä. Minulla ei riitä enää energiaa ja jaksamista muiden miellyttämiseen ja heidän tunteidensa mukaan elämiseen.
Kiinnostaa kuulla, miten toisten miellyttämisen lopettaminen on muilla sujunut? Mitä konkreettista elämässäsi tapahtui tuon päätöksen jälkeen? Mikä muuttui? Katkaisivatko nuo ihmiset välinsä sinuun tai sinä heihin?
Kommentit (294)
Alkaa korvata miellyttäminen jollakin muulla toiminnalla. Ei ehdi miellyttää eikä vastata viesteihin jos on virkkaamassa sukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkaa korvata miellyttäminen jollakin muulla toiminnalla. Ei ehdi miellyttää eikä vastata viesteihin jos on virkkaamassa sukkaa.
Miellyttäminen näyttäytyy hyveellisenä, mutta se on itsekeskeistä ja epärehellistä.
Mitä siis pelkäätte tapahtuvan, jos ette miellytäkään jotakuta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katkaisin välit ja alkoi juoruilu ja valheiden levittely. Minut diagnosoitiin matalalla koulutuksella burgeriksi että saatiin selitettyä välienkatkaisu omalla viallani. Elämä keveni huomattavasti kun pääsin kertaheitolla eroon koko juoruavasta duunarisakista.
Aloin ihmetellä, miksi joidenkin ihmisten tapaamisten jälkeen olo oli paska. Mietin, mitä tapaamisen aikana oli tapahtunut. Huomasin, että suhtautuminen minuun oli alentuvaa. Roolini olisi ollut kehua ja kannustaa teoista, jotka eivät olleet sen arvoisia. Lopetin yhteydenpidon vähitellen. Huomasin myös, että ihmiset kutsuivat itsensä luokseni kylään. Vastakutsuja ei oikeastaan tullut. Muutin toiselle paikkakunnalle. En tuntenut sieltä ketään. Vaikka olen tutustunut uusiin ihmisiin, olen viihtynyt omissa oloissani. Minulla on nyt valinnan oikeus. En ole yksinäinen, vaikka olen/haluan olla yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko sinua opetettu liian kiltiksi, koska kiltit ihmiset ovat ihania ja arvostettuja. Mutta sinä taidat uhrautua toisille. Ongelma on siinä, että ihmiset eivät huomaa tai arvosta uhrautujaa, puhumattakaan, että sitten hädän hetkellä olisivat uhrautujan apuna. Eikä se ole ihmisten vika.
Mutta se mistä voi lähteä liikkeelle on, antaa tuon vihastumisen ja kyllästymisen tulla ulos ja muuttaa se voimaksi. Toisin sanoen arvostaa myös näitä tärkeitä tunteita itsessä. Kiltteyteen kuuluu tämäkin puoli, erityisesti kiltteyteen itseä kohta. Eli seuraavaksi kun sinua ottaa päähän tai jopa vit...ttaa, sano se jollain lailla itsellesi ääneenkin ja ole ylpeä siitä tunteesta.
Kirjoitin tuon 70 avautumisen.
Lisään selvennykseksi, että kyllästyin siihen, että kutsutaan itsensä ja jälkikasvunsa yksipuolisella halulla meille täysihoitoon. Kilttinä ihmisenä siihen olen aiemmin suostunut. Nyt se ei enää käy. Minä olen sanonut , että kutsun sitten ihan itse kyläilemään ihmisiä, joita haluan kotiini.
Voi kamala mikä älämölö siitä on syntynyt, kun meillä ei ole avoimia ovia heille. En minäkään työnny pyytämättä kenenkään kotiin täysihoitoon ja moneksi päiväksi yksipuolisella ilmoituksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloin ihmetellä, miksi joidenkin ihmisten tapaamisten jälkeen olo oli paska. Mietin, mitä tapaamisen aikana oli tapahtunut. Huomasin, että suhtautuminen minuun oli alentuvaa. Roolini olisi ollut kehua ja kannustaa teoista, jotka eivät olleet sen arvoisia. Lopetin yhteydenpidon vähitellen. Huomasin myös, että ihmiset kutsuivat itsensä luokseni kylään. Vastakutsuja ei oikeastaan tullut. Muutin toiselle paikkakunnalle. En tuntenut sieltä ketään. Vaikka olen tutustunut uusiin ihmisiin, olen viihtynyt omissa oloissani. Minulla on nyt valinnan oikeus. En ole yksinäinen, vaikka olen/haluan olla yksin.
Tunnen samoin kuin sinä. Kirjoitin 70 ja 72 kommentit.
Paska olo teatterin esittämisestä tyyliin kehuttava sitä tyyppiä, joka työntyy kylään, että tulen hyväksytyksi.
Nyt kun teatterin esittämien on loppunut, haukutaan minut alimpaan h__vettiin.
Kaikkiaan tuntuu hyvälle, että asetin rajat siihen, että väheksyntä ei ole normaalia käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkiaan tuntuu hyvälle, että asetin rajat siihen, että väheksyntä ei ole normaalia käytöstä.
Jes!
Vierailija kirjoitti:
Opin olemaan jämäkkä, eikä tämä ilahduttanut kaikkia läheisiäni. Suurin osa sopeutui ”uuteen minään”, mutta useampi pitkä ystävyyssuhde on päättynyt sen jälkeen. Eivät pystyneet hyväksymään sellaista minua, joka pitää omia puoliaan (enkä nyt tarkoita huonoa käytöstä). Tavallaan surullista, mutta parempi näin.
Ei oo tosiaan mitään järkeä elää muille. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan.
Sama kokemus. Tässäkin on kysymys omista rajoista ja elämän hallinnasta - sikäli kun nyt elämää voi hirveesti hallita, mutta kun ei muiden kautta voi oikein elää omannäköistä ja itsenäistä elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sehän vapauttaa voimavaroja, kun ei tarvi miellyttää muita.
Itseensä siinä säästää vastenmielisiltä ihmisiltä.
Minäkin olen jäänyt ilman ystäviä. Mielestäni olen ystävällinen ja kai ihan kivakin. Huomasin että kutsuivat itseään meille kahville kun parempia ei juuri silloin ollut tarjolla. Hätävarana kävin mikä on surullista. Kotini oli aina avoinna muille, syötin ja jopa annoin tavaroita jos joltain puuttui. Mutta jos minä ehdotin että tulisin lapseni kanssa niin koskaan ei sopinut tai ei vastattu. Minua jopa kehotettiin muuttamaan koska ystävä olisi halunnut asuntoni. No muutettu nyt on mutta asuntoa hän ei saanut. Mieluummin elän yksin lapseni kanssa kuin ilkeiden ihmisten parissa.
Vierailija kirjoitti:
Miellyttäminen näyttäytyy hyveellisenä, mutta se on itsekeskeistä ja epärehellistä.
Voitko perustella? Tai yläpeukuttajat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku mainitsi vaihdevuodet. Mulla on varmaan esivaihdevuodet (tänä vuonna 40). Olen alkanut huomata muutoksia suhteissa. En vain välitä enää. Oliko miellyttäminen joku evoluutiobiologinen juttu, että varmistaa kumppanin ja lapselle ympärille ihmisiä? Nyt se alkaa käydä tarpeettomaksi?
Kertokaa lisää?Voi olla niin. Neljäkymppiä on monelle se rajapyykki. Minusta tuntuu kuin olisi koko ihminen vaihdettu kun täytin 40.
Miten vaihdettu?
Tuolla on jo mainittu, miten miellyttäjä on epärehellinen. En enää jää kontrolloimaan läheisteni tunteita ja mielialoja olemalla sitä miten he toivovat minun olevan, vaan olen minä ja se joka sitä jaksaa saa olla, jos ei niin menköön pois. Toisaaltaan myös minä voin sanoa, että tämä ei nyt toimi, hyvästi. Tuon oivalluksen mukana tulee erillainen elämä ja ihminen ajan kanssa.
Luin vain aloituksen. Opettele sanomaan ei. Helpoiten opit, kun alussa sanot ihan kaikkeen ei. Silloinkin, kun jokin asia sopisi sinulle. Näin pääet eroon ihmisistä, jotka haluavat vain käyttää sinua hyväkseen. Osa ihan kivoistakin ihmisistä saattaa hämmästyä muutoksestasi, mutta he kyllä pysyvät elämässäsi tai ainakin alkujärkytyksen jälkeen palaavat elämääsi. Hyväksikäyttäjien häivyttyä elämästäsi etsimään uusia hyväksikäytettäviä sulla riittää sekä aikaa että energiaa parempien ihmissuhteiden luomiseen.
Nk kiltin tytön syndrooma ei ole mitenkään harvinanen. Itse päätin kolmekymppisenä, että nyt riittää. Ja aloin tosiaan sanoa kaikille ja kaikkeen ei. Pahimmat hyväksikäyttäjät katosivat jo muutamassa kuukaudessa. Puolen vuoden päästä tilanne oli jo parempi ja aloin silloin tällöin vastata myöntävästi joihinkin mulle esitettyihin pyyntöihin. Mutta vain siinä tapauksessa, että asia ihan oikeasti sopi mulle hyvin eikä mulla ollut parempaakaan tekemistä just sille hetkelle.
Up