Lue keskustelun säännöt.
Toisten miellyttämisen lopettaminen - vertaistukea ja kokemuksia kaivataan
Uskon, että on paljon kaltaisiani ihmisiä. Minut on kasvatettu kiltiksi ja joustavaksi. Olen koko elämäni keskittynyt miellyttämään toisia ja elämään heidän tunteidensa mukaan (tämä johtuu lapsuudestani, kun jouduin elämään yhden perheenjäsenen mielialojen mukaan vä.ki.val.tai.sess.a. kodissa). Aina on menty toisten ehdoilla, minä olen ollut se, joka on joustanut. Olen sietänyt käytöstä, jota ei olisi pitänyt sietää, mutta yritin ymmärtää toisia ja olla empaattinen. Jos yritin laittaa vastaan, niin minut leimattiin ikäväksi tai vaikeaksi - ylitseni käveltiin noissa tilanteissa ja sama meno jatkui kuin ennenkin.
Mitta on tullut täyteen, enkä jaksa enää. En jaksa yksipuolisia ihmissuhteita, joissa mennään toisen tunteiden ja toiveiden mukaan. En jaksa olla se, joka yksipuolisesti huomioi toisia ja on se, joka pitää yhteyttä. Aikaisemmin annoin ihmissuhteiden mennä toisten ehdoilla, jotta en olisi jäänyt yksin. En jaksa enää sietää ilkeitä ihmisiä esimerkiksi työpaikalla. Mitta ei ole tullut täyteen vain tuon yhden perheenjäseneni kohdalla, vaan myös muiden sellaisten ihmisten kohdalla, jotka eivät kohtele tasavertaisesti ja arvostavasti. Sellaisiakin ihmisiä on, mutta kaltaiseni muiden miellyttäjä on valitettavasti vetänyt puoleensa ihmisiä, jotka ottavat ilon irti tuosta miellyttämisestä. Minulla ei riitä enää energiaa ja jaksamista muiden miellyttämiseen ja heidän tunteidensa mukaan elämiseen.
Kiinnostaa kuulla, miten toisten miellyttämisen lopettaminen on muilla sujunut? Mitä konkreettista elämässäsi tapahtui tuon päätöksen jälkeen? Mikä muuttui? Katkaisivatko nuo ihmiset välinsä sinuun tai sinä heihin?
Kommentit (294)
Joku mainitsi vaihdevuodet. Mulla on varmaan esivaihdevuodet (tänä vuonna 40). Olen alkanut huomata muutoksia suhteissa. En vain välitä enää. Oliko miellyttäminen joku evoluutiobiologinen juttu, että varmistaa kumppanin ja lapselle ympärille ihmisiä? Nyt se alkaa käydä tarpeettomaksi?
Kertokaa lisää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ketjussa on ilahduttavan paljon oikeasti voimaantuneita ihmisiä. Tsemppiä kaikille jatkoonkin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko kertoa esimerkkejä, ihan sellaisia "arki"esimerkkejä näistä ylikävelytapauksista?
Luulenpa olevani nimittäin miellyttäjä, mutta on minullakin rajani, joten en taida ymmärtää
tätä miellyttämisenhaluani. Se näkyy ehkä epäsuorasti? Eli koen syyllisyyttä "turhista" asioista. Mietin
usein että olenko tehnyt jotain väärin, jos kaverista ei kuulu mitään. Tai en pysty ilmaisemaan
loukkaanutmistani, vaikka tilanne olisi törkeäkin, syy kun voi aina olla minussa itsessänikin, vaikak tiedän
ettei näin olisikiaan. Ajattelen kaikkia asiat aina joka kulmalta, joten ymmärrän/näen paremmin toisen mahdolliset
vaikuttimet, mutta jotenkin en pysty sitä selittämään itselleni, että miksi joku olisi minulle ilkeä
ilman että olisin itse ensin tehnyt hänelle jotain ikävää.25 vastaa.
Juuri tuo vääräsyyllisyys ja se, että miettii aina osuuttaan ja miettii asioita kaikkien kannalta, ovat niitä asioita, jotka kääntyvät negatiiviseksi kun ne ovat liian vahvoja. Lievempinä ovat positiivisia ominaisuuksia.
Oli minullakin rajani jo aiemmin. Mutta ne rajat olivat liian isot. Luulin, että kyllä minua saa kohdella miten vain, minä olen henkisesti niin vahva, että kestän kyllä. Ajattelin asian järjellä, en huomioinut, että tuntui pahalta.
Minun miellyttämisenhaluni kulminoitui parisuhteessa. Olen edelleen sitä mieltä, että puoliväliin pitää tulla, mutta ennen luulin, että se olen minä, jonka pitää matkata 80 prossaa. Esim. Harrastin, mitä toinen tahtoi.
Mulla taas ystävyyssuhteisiin, eikä niitä enää olekaan, kun hiipuivat jokainen kun minä en ollut enää se joka aina otti yhteyttä. 5 kaverista jäi 1, joka soittelee minulle jos minusta ei ole kuulunut 3 kk:een. Muista ei ole kuulunut vuosiin. Eli vaikka tein kaikkeni heidän eteensä, he silti hylkäsivät minut. Tämä hylkääminen tapahtui juuri noin, että en enää jaksanut olla itse se ainoa yhteydenpitäjä, ja kun en sitä ollut enää, niin hylättiin. Hylkääminen kaverisuhteissa on ollut minulle aina pahin painajainen joka on toteutunut kerta toisensa jälkeen, joten kamalalta tuntui, enkä halua enää ystävystyä kenenkään kanssa.
Kumppaneille olen jopa korostetun tarkkarajainen, ja onneksi löysin mieheni joka on kuin valettu minulle <3
Minulla on ihan sama kokemus kavereiden suhteen. Ja minäkin olen tehnyt sitä että syyttelen itseäni jos kaveri vaikuttaa nuivalta tai ettei yhteydenpito kiinnosta enää. Että olen varmaan sitten tehnyt jotain pahaa. Mutta jätin yhteydenpiton tuollaisiin ihmisiin lopulta joista vaikutti ettei seurani kelpaa. Kauan sitä katselin, ja kun aloin itse panostamaan yhtä paljon kuin he (eli paljon vähemmän) sekään ei ollut hyvä, osa taisi loukkaantua. Itsellä sama että yksi kaveri joka vielä vastavuoroisesti pitää yhteyttä, ja mies jonka kanssa parisuhde on onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Joku mainitsi vaihdevuodet. Mulla on varmaan esivaihdevuodet (tänä vuonna 40). Olen alkanut huomata muutoksia suhteissa. En vain välitä enää. Oliko miellyttäminen joku evoluutiobiologinen juttu, että varmistaa kumppanin ja lapselle ympärille ihmisiä? Nyt se alkaa käydä tarpeettomaksi?
Kertokaa lisää?
Voi olla niin. Neljäkymppiä on monelle se rajapyykki. Minusta tuntuu kuin olisi koko ihminen vaihdettu kun täytin 40.
Ystäviäni:
Luonto
Eläimet
Kirjat
Sarjat
Lehtien juttujen ihmiset
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opin olemaan jämäkkä, eikä tämä ilahduttanut kaikkia läheisiäni. Suurin osa sopeutui ”uuteen minään”, mutta useampi pitkä ystävyyssuhde on päättynyt sen jälkeen. Eivät pystyneet hyväksymään sellaista minua, joka pitää omia puoliaan (enkä nyt tarkoita huonoa käytöstä). Tavallaan surullista, mutta parempi näin.
Ei oo tosiaan mitään järkeä elää muille. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan.
Ääripäästä toiseen, okko se oikeasti hyvä idea?
Ei vaan, epäterveestä terveeseen. Ääripää olisi, että nyt olisin itsekäs mulkku. Niinhän mä pitkään erehdyin luulemaan: jos en miellytä, olen itsekäs.
Väitän olevani miellyttävämpi ihminen nyt, kun seison omilla jaloillani. Parisuhdekin voi paremmin. Hyväksikäyttäjät on toki eri mieltä.
Tunnen erään, jolla miellyttämisenhalu on jo sairaalloisella tasolla. Valehtelee (mielestäni ihan turhaan) läheisilleenkin miellyttääkseen. Esittää pitävänsä kaikista. Lopputulos on, ettei kukaan voi tietää, kuka hän on oikeasti on. Hänellä on pieni lapsi, ja asia huolestuttaa minua.
Mielikuvituskaverit eivät vaadi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku mainitsi vaihdevuodet. Mulla on varmaan esivaihdevuodet (tänä vuonna 40). Olen alkanut huomata muutoksia suhteissa. En vain välitä enää. Oliko miellyttäminen joku evoluutiobiologinen juttu, että varmistaa kumppanin ja lapselle ympärille ihmisiä? Nyt se alkaa käydä tarpeettomaksi?
Kertokaa lisää?Voi olla niin. Neljäkymppiä on monelle se rajapyykki. Minusta tuntuu kuin olisi koko ihminen vaihdettu kun täytin 40.
Miten vaihdettu?
Kaikille meille kynnysmatoille suosittelen aina Anita Moorjanin kirjoja, videoita ja podcasteja! Anita on itse ex-kynnysmatto ja puhuu nykyään omana itsenä olemisen rohkeudesta ja siitä, miten oma hyvinvointi, oma jaksaminen, oma onnellisuus pitää oppia laittamaan edelle parantuakseen kynnysmattoilusta.
Tässä yksi video/videopodcast aiheena Empaths and Wellness:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku mainitsi vaihdevuodet. Mulla on varmaan esivaihdevuodet (tänä vuonna 40). Olen alkanut huomata muutoksia suhteissa. En vain välitä enää. Oliko miellyttäminen joku evoluutiobiologinen juttu, että varmistaa kumppanin ja lapselle ympärille ihmisiä? Nyt se alkaa käydä tarpeettomaksi?
Kertokaa lisää?Voi olla niin. Neljäkymppiä on monelle se rajapyykki. Minusta tuntuu kuin olisi koko ihminen vaihdettu kun täytin 40.
Miten vaihdettu?
Vaihde + vuodet, sitähän se tarkoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä aloitin tuon prosessin viime vuonna vauvan synnyttyä. Vauvan kanssa eläessäni opin, että en enää kykene tekemään kaikkea sitä, mihin joskus riitti aikaa ja jaksamista. Karsin reippaasti kaiken sellaisen elämästäni, mikä tuotti työtä ilman iloa/vastavuoroisuutta. Lakkasin ostamasta lahjoja niille sukulaislapsille, jotka eivät koskaan kiittäneet lahjoista. En enää kutsunut kotiini ihmisiä, joiden näkeminen toi enemmän työtä kuin iloa jne. Sen sijaan aloin satsaamaan aikani sellaisiin ihmisiin ja asioihin, jotka tuottivat iloa/vastavuoroisuutta. Prosessi on vielä kesken, mutta elämänlaatu on parantunut paljon. Jaksamista on vapautunut paljon, kun ei tarvitse enää miettiä, mitä toiset ajattelee. Suosittelen!!
Pitkäänhän tää muutos kestää. Ei ole mikään nopea juttu. Korona on onneksi karsinut osan ihmissuhteista pois. Sekin on auttanut asiaa, kun on päässyt monista epätasapainoisista ihmissuhteista eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
youtubessa on aiheesta cassandra mack, videoita joissa käsittelee esim.vaikeita ystävyyssuhteita ja niistä luopumista.
hyvä ketju taas.
mieti antaisitko jonkun kohdella toista ,niinkuin joku mulkvisti kohtelee sinua. et antaisi, usein sokeutuu itsensä kohdalla ja sietää huonoa käytöstä, koska haluaa olla toisille ystävällinen.
laita itsesi ykköseksi ja hyvät ihmiset elämässä 2 sijalle.
ilkeilevät kusipäät voi jättää seurasta pois.tämä on ollut itselle iso juttu oivaltaa.
Minun piti tiedostaa "muiden miellyttämisen" tapani aivan käytännön tasolla ja pilkkoa käytös osiin. Sitten piti lopettaa ko. käytös.
Esimerkiksi, jos menin heti tapaamaan kavereita kun heille kävi, huolimatta siitä kävikö se minulle, lakkasin menemästä.
Ja tietenkin nuo kaverisuhteet päättyi, koska ne oli rakentuneet epätasapainoiselle dynamiikalle ja kun se muuttui, toiset eivät halunneetkaan joustaa. Itse olin joustanut jo pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ehdin vahingoittua tosi pahasti ja monelta taholta ennen kuin sain tarpeekseni. Nyt koen jopa vihaa kun joku yrittää ylittää rajani, en todellakaan syyllisty!
Pidän syyllisenä sitä että meidät kasvatetaan kilteiksi tytöiksi, käytöksestä saa palkinnon, kympin koulussa kun tekee aina mukisematta mitä muut haluavat. Vahingollista.
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…
sain tämän listan taannoin terapeutiltani.
Vierailija kirjoitti:
Minä ehdin vahingoittua tosi pahasti ja monelta taholta ennen kuin sain tarpeekseni. Nyt koen jopa vihaa kun joku yrittää ylittää rajani, en todellakaan syyllisty!
Pidän syyllisenä sitä että meidät kasvatetaan kilteiksi tytöiksi, käytöksestä saa palkinnon, kympin koulussa kun tekee aina mukisematta mitä muut haluavat. Vahingollista.
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…
sain tämän listan taannoin terapeutiltani.
Hyvä lista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites te jotka jäitte ihan kysin kun poistitte hyväksikäyttäjät ympäriltänne?
Minulla on vuosi tätä tietä takana.
Minun on ennenkaikkea täytynyt oppia sietämään syyllisyyden tunteitani. Tajusin, että syyllistyminen oli heikkouteni ja siitä ihmiset osasivat vetää "jos et tee x niin muut pettyy", "ai jaa, sua ei kiinnosta nähdä, tuntuu nyt pahalta". Tajusin, että nuo tunteet on niiden toisten ongelmia eikä minun tarvitse syöksyä korjaamaan heidän tunteitaan.
Syyllisyys on korventanut minua fyysisesti, mutta kun uskallan antaa tunteen vain olla hetken niin se lakkaa häiritsemästä eikä sen käskyjä tarvitse noudattaa.
Olen siis tällä hetkellä ystävätön. 0 ystävää. Pidän yhteyttä vain ydinperheeseen ja olen avoliitossa. Kai senkin sietää, kun vaihtoehtona olisi ollut muiden polkujen mukaan hyppääminen. Jos on ollut houkutus vastata "kyllä", olen punninnut valinnan tarkkaan. Olen oppinut pitämään eniten omasta seurastani. Jos olisi valittavana kaveri tai omien tuunausprojektien kanssa vietetty päivä niin kyllä omat projektit voittaa.
Hetkittäin on tuntunut yksinäisyyttä, mutta kyllä tämän tilanne antaa niin paljon kaikkea muuta sen tilalle että matkustaisin julkisilla toiselle puolelle kaupunkia kuuntelemaan kaverin monologia kun f¥ckbuddy jätti ja itse en saanut keskusteluista mitään.
Minäkin olen tehnyt tuon päätöksen n. vuosi sitten. Ongelmana on että tilanne on kohdallani tavallaan kuitenkin edelleen sama. Kaipaan ystävää jolle soittaa, ja jonka kanssa viettää välillä aikaa, ei vain ole ketään ystävää "enää", kun lakkasin itsekin pitämästä yhteyttä heihin, kun eivät pitäneet minuun. Se että ymmärrän etteivät he olleet oikeita ystäviäni, ei varsinaisesti auttanut yhtään. Oikeastaan huononsi vain oloani.
Ensin minulla oli tyyppejä joita pidin ystävinäni, ja sitten paljastui että eivät olleetkaan ystäviäni vaikak olin luullut niin. Miten tuon pitäisi lohduttaa, tai olla hyvä asia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites te jotka jäitte ihan kysin kun poistitte hyväksikäyttäjät ympäriltänne?
Minulla on vuosi tätä tietä takana.
Minun on ennenkaikkea täytynyt oppia sietämään syyllisyyden tunteitani. Tajusin, että syyllistyminen oli heikkouteni ja siitä ihmiset osasivat vetää "jos et tee x niin muut pettyy", "ai jaa, sua ei kiinnosta nähdä, tuntuu nyt pahalta". Tajusin, että nuo tunteet on niiden toisten ongelmia eikä minun tarvitse syöksyä korjaamaan heidän tunteitaan.
Syyllisyys on korventanut minua fyysisesti, mutta kun uskallan antaa tunteen vain olla hetken niin se lakkaa häiritsemästä eikä sen käskyjä tarvitse noudattaa.
Olen siis tällä hetkellä ystävätön. 0 ystävää. Pidän yhteyttä vain ydinperheeseen ja olen avoliitossa. Kai senkin sietää, kun vaihtoehtona olisi ollut muiden polkujen mukaan hyppääminen. Jos on ollut houkutus vastata "kyllä", olen punninnut valinnan tarkkaan. Olen oppinut pitämään eniten omasta seurastani. Jos olisi valittavana kaveri tai omien tuunausprojektien kanssa vietetty päivä niin kyllä omat projektit voittaa.
Hetkittäin on tuntunut yksinäisyyttä, mutta kyllä tämän tilanne antaa niin paljon kaikkea muuta sen tilalle että matkustaisin julkisilla toiselle puolelle kaupunkia kuuntelemaan kaverin monologia kun f¥ckbuddy jätti ja itse en saanut keskusteluista mitään.Minäkin olen tehnyt tuon päätöksen n. vuosi sitten. Ongelmana on että tilanne on kohdallani tavallaan kuitenkin edelleen sama. Kaipaan ystävää jolle soittaa, ja jonka kanssa viettää välillä aikaa, ei vain ole ketään ystävää "enää", kun lakkasin itsekin pitämästä yhteyttä heihin, kun eivät pitäneet minuun. Se että ymmärrän etteivät he olleet oikeita ystäviäni, ei varsinaisesti auttanut yhtään. Oikeastaan huononsi vain oloani.
Ensin minulla oli tyyppejä joita pidin ystävinäni, ja sitten paljastui että eivät olleetkaan ystäviäni vaikak olin luullut niin. Miten tuon pitäisi lohduttaa, tai olla hyvä asia?
I feel u ! <3
Mulla muutos alkoi kun luin lauseen "stop being so forgiving. People know what they are doing."
Ennen selittelin muiden perseilyt aina parhain päin. En enää.