Lue keskustelun säännöt.
Varattu mies dumppasi ystäväni ja minun pitäisi nyt olla olkapäänä
15.02.2022 |
Jatkuvaa itkua ja avautumista. Jauhetaan samoja asioita tunnista ja päivästä toiseen. Miten se mies oli niin tärkeä, miten on niin tottunut siihen että soittelivat, miten sitä ja tätä.
Puolitoista vuotta kesti hänen suhteensa varattuun mieheen. Mies tietenkin jauhoi kokoajan että eroaa näillä näppäimillä. No, ei tietenkään eronnut, vaan kertoi ystävälleni ettei halua enää tavata ja lakkasi sitten vastaamasta yhteydenottoihin.
Tästä on aikaa 2 viikkoa ja olen jo lopen kyllästynyt. Sanoin alusta asti että tuo ei pääty hyvin, enkä nyt jaksaisi kuunnella teinimäistä sydänsuruvuodatusta. Harmittaa, kun haluaisin takaisin sen tyypin jonka kanssa pystyi puhumaan muustakin kuin jonkun toisen aviomiehestä.
Mikä saa ihmisen niin sekaisin, että suostuu toiseksi naiseksi/mieheksi? Missä omanarvontunto ja omatunto?
Kaikenlisäksi tiedän, että kun ukkomies vaivautuu taas laittamaan viestiä, ystäväni kiitää taas paikalle kuin perässävedettävä koira.
Kommentit (314)
Tuon takia ystäviä pitääkin tavata maksimissaan 1-2 kertaa vuodessa. Päivittäinen kontakti tuo vain huolta ja murhetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikein nää miksi pitää asiasta tulla vauva-palstalle valittamaan. Kaksinaamainen kuva sinusta että tulet palstalle siitä juoruamaan. Sano "ystävällesi" suoraan että nyt riittää.
Mistä sitä sitten kysyisi? Millä ilveellä ap:n ystävä, jos siis ei ole kyberhakkeri, saisi edes tietää, että nyt hänen asioidaan täällä puidaan?
Mitä vauvapalstalta sitten saa kysyä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tuskasi, ap. Minulla on vähän samanlainen tilanne pitkäaikaisen ystäväni kanssa, mutta ei liity salasuhteeseen tai pettämiseen, vaan ihastumiseen ja aikaisempiin sydänsuruihin. Näitä on nyt vatvottu 4 vuotta kohta. Samat 3-4h monologit ystävältä, yhdessä vaiheessa ihan oikeasti päivittäin. Edelleenkin hän voisi puhua sen 4h putkeen näistä jo 4 vuotta sitten esiin nousseista asioista joka päivä, jos vastaisin puhelimeen joka kerta, kun hän soittaa. Ennen näitä sotkuja soitin hänelle itsekin, nykyään en, koska tiedän, että sieltä tulee taas se terapiaa vaativa monologi. Puhelujen ulkopuolella hän vatvoo samoja asioita minulle somessa.
Osaan jo ulkoa kaikki hänen selitykset, pohdinnat, ahaa-elämykset, harmistukset, vakuuttelut, ahdistukset jne. Uusin on nyt tuo kohta 2 vuotta kestänyt ihastus. Ystäväni ei ole ilmaissut miehelle mitenkään, että on kiinnostunut hänestä, muuta kuin ehkä katsomalla miestä salaa, kun hän ei huomaa. Sitten hän on itkenyt oikeasti itsensä melkein its3murhan partaalle, kun mies ei ole lähestynyt häntä, ei huomannut häntä ja selkeästi mies ei siis häntä rakasta ja taas mahdollinen romanssi menee perseelleen.
??? No jos et kerro, että sinulla on tunteita, ei toinen tiedä. Meedioko sen miehen pitäisi olla?
Hirveintä tässä on se, että alunperin ystävänä on halunnut auttaa ja tukea. Mutta kun toinen jää siihen samaan suohon pyörimään, jossain vaiheessa ei enää itse jaksa. Tässä tapauksessa ystäväni tarvitsisi terapiaa ja lääkityksen, koska hänellä on selkeästi sekä traumoja että ADHD, joka aiheuttaa jumimista, mutta hän ei halua hoidattaa sitä. Lähisuvussa kulkee myös autismia ja sekin saattaa siellä taustalla vaikuttaa häneenkin.
Toinen on se, että ystävyyssuhteesta tulee terapiasuhde, eikä vastavuoroinen suhde. Minun kuulumisillani ei ole hänelle väliä, eikä hän pysty niihin nyt keskittymäänkään. Ohimennen ehkä kuittaa jotain ja sitten asia siirtyy jo häneen.
Rehellisesti olen noiden 3-4 maratonipuheluiden kanssa, jotka osaan jo ulkoa, joskus vaan jättänyt luurin pöydälle ja puuhannut omiani. Väliin kun vastaa välillä "joo", "kyllä", "on se kyllä niin" jne. niin se riittää hänelle. Koska hän ei halua keskustella, hän ei halua neuvoja tai apua, hän haluaa avautua ja terapioida itseään näin.
Minulla ei valitettavasti ole mahdollisuutta olla käytettävissä tuntikausia päivittäin tai edes viikottain. Se aika on pois muusta, kuten omat työt, harrastukset, lepo, ruoanlaitto, siivous jne.
Voimia, ap! Ymmärrän ihan täysin...
Surullista tällaisissa tapauksissa on se, ettei voi enää puhua mistään muusta. Jos ennen keskusteltiin mitä hyviä leffoja tai sarjoja on katsonut viime aikoina ja mitä voisi suositella, puhuttiin ravintolakokemuksista ja resepteistä, muisteltiin nuoruutta, harrastettiin yhdessä, jaettiin yhteisiä mielenkiinnon kohteita, niin nyt ei puhuta enää mistään muusta kuin ystävän vuosia jatkuneesta kriisistä, jota ystävä itse lietsoo tai on aiheuttanut sen itselleen, kuten ap:n ystävän tapauksessa.
Jos ehdoin tahdoin maalaa talonsa seinät sonnalla, ystävä varoittaa ettei kannattaisi kun se on sontaa eikä maalia, ja sen jälkeen itkee, kun seinässä on sontaa ja haluaa itkeä siitä vuositolkulla, niin oikea osoite on varmaan ammattilainen auttamaan, että selviää miksi ylipäätään henkilö koki, että seinän maalaaminen sonnalla on huippuhyvä idea.
Mulla on joskus ollut ystävä jonka kanssa ajan mittaan hävisi yhteiset mielenkiinnon aiheet. En oikein keksinyt mitään puhuttavaa enää niin tuli täytettyä hiljaisuus jaarittelemalla miehistä. Tuli korona, meni baarit kiinni ja nyt se vähäkin yhteydenpito on hiipunut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä mä paheksun kanssa. Ei mikään rakastuminen ole syy mihinkään. Kuka tahansa kannattaa kelpuuttaa joka vaan on vapaa koska kyllä siihen sitten tottuu, samanlaisia on kaikki miehet. Paheksun kaikkia tommosia ei tunteet ole syy mihinkään. Perheen perustamiseen nyt kelpaa kuka tahansa kunhan on vapaa.
Olet mielestäsi ilmeisesti parempi ihminen kuin muut, paheksujana? Entä paheksujien paheksujat sitten. Mitä hyötyä paheksunnasta on kenellekään, ainakaan sille tuskaiselle naiselle jota pelimies vedättää. Se nainen haluaa psyykkistä tai tunteellista tukea siltä joka sen osaa ja eri näkökulmia, ei negatiivisuuden lisäämistä ja kippaamista kuormana hänelle lisää. Kannattaisiko joskus ihmisten miettiä asioita, eikä vain syyllistää muita.
Psyykkistä ja tunteellista tukea saa rahalla koulutetulta ammattilaiselta.
Paheksunnasta voi olla se hyöty, että ihminen alkaisi jälleen kuunnella omantuntonsa ääntä. Ei kaikki häpeä ole pahasta, vaan on myös ohjaavaa ja suojelevaa häpeää.
Minuakin ihmetyttää, miksi täällä niin kovasti menee joillakin nokka solmuun siitä, että kaikki eivät ole pettäjien puolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
'Mikä saa ihmisen niin sekaisin, että suostuu toiseksi naiseksi/mieheksi? Missä omanarvontunto ja omatunto?'
Ne on ne tunteet. Ei niille vaan mitään voi,vaikka olis miten omanarvontuntoa ja omatuntoa. Et sinä rakastuessasi voi määrätä sydäntäsi,kehen se sattuu rakastumaan. Et voi vaikkapa valita,että nyt rakastun vapaaseen urheilua harrastavaan mieheen. Toki kun saat selville,että mies tai nainen onkin varattu,niin silloin voit (yrittää) käyttää järkeäsi ja hypätä takavasemmalle ja yrittää kuolettaa tunteesi. Nuorena voi olla naivimpi ja hölmömpi,eikä nää varatun miehen aikeita ja uskoo sokeasti kaiken,mitä mies sanoo. Vanhempana,kokeneempana naisena osaa jo katsoa,mitä nää varatut ukot yrittää pelata ja selittää,eikä niihin enää tuu tunteitakaan.....
Se on totta ettei tunteita voi (täysin) ohjata. Mutta rakastutko sinä täysin randomisti aina kehen tahansa vastaantulijaan tuosta vain? Vai rakastutko kuitenkin niihin, joiden seuraan hakeudut, joiden kanssa olet yhteyksissä ja joihin tutustut? Olisiko siinä rakastumisessa kuitenkin sijaa myös omalla aktiivisella toiminnalla, eikä suinkaan vain ja ainoastaan hallitsemattomasti ympäriinsä poukkoilevilla tunteilla?
Ap
Varattu mies osaa olla halutessaan todella hurmaava ja jalat alta vievä ja sinnikäs. Omalla kohdallani jahtasi minua puoli vuotta. En voinut täysin estää, koska sama työpaikka osin. Lupaili kuut ja taivaat. No loppu hyvin kaikki hyvin nyt oltu kolme vuotta yhdessä parisuhteessa vaikka alku ei mennytkään parhaalla mahdollisella tavalla. En moralisoisi ja hypettäisi että osaa tehdä itse oikeat ratkaisut. Et voi valita keneen oikeasti rakastut vaikka mitä tekisit.
Sepä siinä juuri onkin kun itse ainakin voin aivan tasan tarkkaan valita kehen rakastun. On minuakin varatut miehet piirittäneet, mutta niistä tilanteista selviää kääntämällä kantapäät kohdetta päin ja marssimalla kohti uusia, vapaita miehiä. En koe millään tavalla olevani hallitsemattomien tunteideni uhri ja vietävissä, mutta ilmeisesti monet ovat.
Ap
Itse oon puoleen vuosisataan rakastunut 2 kertaa. 16-vuotiaana ja sitä kesti parikymmentä vuotta ja toisen kerran melkein nelikymppisenä. En todellakaan etsinyt ketään, eikä minua mitenkään piiritetty. En ole niin hemaisevan seksikäs, upea laatunainen, että miehiä pitäisi oikein kepillä häätää pois, vapaita tai varattuja. Useimmathan täällä on ja siksi ovat kaikki löytäneetkin upeat, vapaat, rakastavat ja uskolliset miehet..
Minä rakastuin ystävääni ja tunne oli molemminpuolinen. Siinä sai sitten miehen etäsuhde jäädä. Sovitaan vaikka niin, että olen suhdehistoriani perusteella hallitsematon tunteideni uhri.
Tuonkin voi tehdä niin, että lopettaa aiemman suhteen, ja sitten ihan vapaasti rakastuu uuteen. Mihinkään pitkään huijaukseen ja vedätykseen ei ole yhtään pakko mennä.
Sun kannattaa säästää saarnasi sille, joka ei lopettanut aiempaa suhdettaan ja sitten ihan vapaasti rakastunut uuteen.
Tsaijjaijjai kun se tekee monelle kipeää kun joutuu katsomaan sitä tosiasiaa silmiin, että se oli ihan oma kultsimuffini, joka tarttui ohi heilahtaneeseen helmaan.
Mites Ap sellainen ystävä joka haluaa jäädä avioliittoon pettävän miehen kanssa vaikka sokea reettakin näkee, että se häntäheikki jatkaa epärehellisiä tapojaan? Saako se ystävä sitten vuodattaa, vai olisiko taas vähän sitä omaa hölmöyttä, sydänsurut?
Sulla on nyt jokin hirveä hinku päästä kiusaamaan petettyjä naisia ja oikein hieroa tätä tuskaa heidän naamoilleen. Suosittelen itsetutkiskelua ja ehkä terapiaa tuohon. Turha ainakaan saarnata muille mitään empatiasta ja myötätunnosta.
Pidän epäoikeudenmukaisuutta sietämättömänä ja toisen yläpuolelle asettumista vielä enemmän halveksuttavana.
Minua on kuule lapseni isä pettänyt (kuulema) niin monta kertaa, ettei kahden käden sormet riitä laskemaan kertoja. Ei tulisi mieleenikään syytellä niitä tuntemattomia naisia asiasta. Eiköhän kyse ollut ihan minun ja hänen välisistä ongelmista. Luonnollisesti erosimme, ja parempi näin. Mihin minä tarvitsen suhdetta, joka on niin loppu, etten toiselle riitä, eikä hän koe edes tarvetta olla asiasta mulle rehellinen?
Minusta taas vaikuttaa siltä ettet ole koskaan edes kunnolla suuttunut, et ex-miehellesi etkä niille toisille naisille, vaan kokonaan ohittanut tuon suuttumuksen ja sydänsurut ja olet lopulta yrittänyt järkeillä itsesi tilanteen yläpuolelle.
Kuitenkin se käsittelemätön suuttumus sieltä purkautuu, ulkoistat oman pahan olosi noihin muihin vaimoihin koska he muistuttavat niin kipeästi siitä mikä sinulta vietiin, ajattelet että ne nyt vaan oli niin tyhmiä että niiden ukko petti niitä. Hyvin yleinen asenne myös kakkosnaisten keskuudessa.
Jospa ei vaan enää niin kiinnostanut? Voitko kuvitella, että se huonoksi mennyt suhde on sitä molempien mielestä. Lapsi piti yhä yhdessä. Rehellisyyttå olisin tosin toivonut, valehtelua en kokenut oikein arvostavana käytöksenä enkä aio sitä sietää jatkossakaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä vaan ystävällisesti sanot, et "mielellään kuuntelisin mut nyt mulla on XX kiireitä". Voit ehkä silloin tällöin vähän olla tueksi mutta parhaiten ystäväsi ymmärtää yskän kun otat vähän etäisyyttä. Hän on itse kussut muroihinsa ja on epäreilua nyt kaataa sitä paskaa sun niskaan.
Näin näen asian itsekin. En tarkoita ettei asiasta saa puhua lainkaan; näen kyllä miten tuskissaan ystäväni nyt on ja haluan kyllä olla tukena. Mutta kun näemme, saattaa kolmekin tuntia mennä helposti niin ettemme puhu mistään muusta kun näistä sydänsuruista. Toki se alkaisi maistua puulta muutenkin, mutta nyt on vielä kyseessä tilanne josta en alun alkaenkaan olisi halunnut tietää yhtään mitään. Empatiani on enemmän sen petetyn vaimon suunnalla vaikken häntä tunnekaan.
Ap
Pidän tätä hieman erikoisena. Tunnetko siis tämän vaimon ja hänen parisuhteensa laadun hyvinkin kun tunnet empatiaa häntä kohtaan sorrettuna osapuolena? Onko ns ystävässäsi kenties jotain muutakin mitä paheksut tai kenties kadehdit? Näitä kannattaa ihan miettiä, kateus esim on varsin luonnollinen, mutta salakavala tunne piiloutumaan, jopa kadehtijalta itseltään ja verhoutumaan jonkun moraalisen ylemmyydentunnon taakse..
No nyt oli kyllä niin paksua projisointia että :D
"Ne sano mulle ilkeesti mut oikeesti ne on vaa KATEELLISIIII!!!1!1"
Ihan alakoulumeininkiä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
'Mikä saa ihmisen niin sekaisin, että suostuu toiseksi naiseksi/mieheksi? Missä omanarvontunto ja omatunto?'
Ne on ne tunteet. Ei niille vaan mitään voi,vaikka olis miten omanarvontuntoa ja omatuntoa. Et sinä rakastuessasi voi määrätä sydäntäsi,kehen se sattuu rakastumaan. Et voi vaikkapa valita,että nyt rakastun vapaaseen urheilua harrastavaan mieheen. Toki kun saat selville,että mies tai nainen onkin varattu,niin silloin voit (yrittää) käyttää järkeäsi ja hypätä takavasemmalle ja yrittää kuolettaa tunteesi. Nuorena voi olla naivimpi ja hölmömpi,eikä nää varatun miehen aikeita ja uskoo sokeasti kaiken,mitä mies sanoo. Vanhempana,kokeneempana naisena osaa jo katsoa,mitä nää varatut ukot yrittää pelata ja selittää,eikä niihin enää tuu tunteitakaan.....
Se on totta ettei tunteita voi (täysin) ohjata. Mutta rakastutko sinä täysin randomisti aina kehen tahansa vastaantulijaan tuosta vain? Vai rakastutko kuitenkin niihin, joiden seuraan hakeudut, joiden kanssa olet yhteyksissä ja joihin tutustut? Olisiko siinä rakastumisessa kuitenkin sijaa myös omalla aktiivisella toiminnalla, eikä suinkaan vain ja ainoastaan hallitsemattomasti ympäriinsä poukkoilevilla tunteilla?
Ap
Varattu mies osaa olla halutessaan todella hurmaava ja jalat alta vievä ja sinnikäs. Omalla kohdallani jahtasi minua puoli vuotta. En voinut täysin estää, koska sama työpaikka osin. Lupaili kuut ja taivaat. No loppu hyvin kaikki hyvin nyt oltu kolme vuotta yhdessä parisuhteessa vaikka alku ei mennytkään parhaalla mahdollisella tavalla. En moralisoisi ja hypettäisi että osaa tehdä itse oikeat ratkaisut. Et voi valita keneen oikeasti rakastut vaikka mitä tekisit.
Sepä siinä juuri onkin kun itse ainakin voin aivan tasan tarkkaan valita kehen rakastun. On minuakin varatut miehet piirittäneet, mutta niistä tilanteista selviää kääntämällä kantapäät kohdetta päin ja marssimalla kohti uusia, vapaita miehiä. En koe millään tavalla olevani hallitsemattomien tunteideni uhri ja vietävissä, mutta ilmeisesti monet ovat.
Ap
Itse oon puoleen vuosisataan rakastunut 2 kertaa. 16-vuotiaana ja sitä kesti parikymmentä vuotta ja toisen kerran melkein nelikymppisenä. En todellakaan etsinyt ketään, eikä minua mitenkään piiritetty. En ole niin hemaisevan seksikäs, upea laatunainen, että miehiä pitäisi oikein kepillä häätää pois, vapaita tai varattuja. Useimmathan täällä on ja siksi ovat kaikki löytäneetkin upeat, vapaat, rakastavat ja uskolliset miehet..
Minä rakastuin ystävääni ja tunne oli molemminpuolinen. Siinä sai sitten miehen etäsuhde jäädä. Sovitaan vaikka niin, että olen suhdehistoriani perusteella hallitsematon tunteideni uhri.
Tuonkin voi tehdä niin, että lopettaa aiemman suhteen, ja sitten ihan vapaasti rakastuu uuteen. Mihinkään pitkään huijaukseen ja vedätykseen ei ole yhtään pakko mennä.
Sun kannattaa säästää saarnasi sille, joka ei lopettanut aiempaa suhdettaan ja sitten ihan vapaasti rakastunut uuteen.
Tsaijjaijjai kun se tekee monelle kipeää kun joutuu katsomaan sitä tosiasiaa silmiin, että se oli ihan oma kultsimuffini, joka tarttui ohi heilahtaneeseen helmaan.
Mites Ap sellainen ystävä joka haluaa jäädä avioliittoon pettävän miehen kanssa vaikka sokea reettakin näkee, että se häntäheikki jatkaa epärehellisiä tapojaan? Saako se ystävä sitten vuodattaa, vai olisiko taas vähän sitä omaa hölmöyttä, sydänsurut?
Kyllä nyt voi jollekulle olla arka paikka se että kaikki eivät pettämistä hyväksy. Ja näille ei-hyväksyjille voi sitten vähän varoitellen ilkkua että mitäs olit niin nuttura tiukalla, kyllä se vain sunkin osakseksi lankesi, tsaijaijai tosiaan.
Viimeinen kappale on myös hämmentävä. Miksi hyvä ystäväni ei saisi tukeutua minuun silloin, kun hänen luottamuksensa on rikottu? Näetkö tosiaan pettäjän, petetyn ja kakkosen kaikki samanarvoisina toimijoina, joilla oli yhtäsuuruiset osuudet kulloiseenkin kolmiodraamaan? Vai mistä on kyse?
Enpä ala tuomaroimaqn kun en voi tietää minkälainen tämän avioparin suhde on. Ap kertoi, ettei hän jaksa kuunnella murheita, jotka on itselle aiheutettu laittamalla se käsi ehdoin tahdoin kuumalle liedelle. Kysyin olisiko tilanne sama jos se ystävä ottaisi aina takaisin pettävån ukon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä vaan ystävällisesti sanot, et "mielellään kuuntelisin mut nyt mulla on XX kiireitä". Voit ehkä silloin tällöin vähän olla tueksi mutta parhaiten ystäväsi ymmärtää yskän kun otat vähän etäisyyttä. Hän on itse kussut muroihinsa ja on epäreilua nyt kaataa sitä paskaa sun niskaan.
Näin näen asian itsekin. En tarkoita ettei asiasta saa puhua lainkaan; näen kyllä miten tuskissaan ystäväni nyt on ja haluan kyllä olla tukena. Mutta kun näemme, saattaa kolmekin tuntia mennä helposti niin ettemme puhu mistään muusta kun näistä sydänsuruista. Toki se alkaisi maistua puulta muutenkin, mutta nyt on vielä kyseessä tilanne josta en alun alkaenkaan olisi halunnut tietää yhtään mitään. Empatiani on enemmän sen petetyn vaimon suunnalla vaikken häntä tunnekaan.
Ap
Pidän tätä hieman erikoisena. Tunnetko siis tämän vaimon ja hänen parisuhteensa laadun hyvinkin kun tunnet empatiaa häntä kohtaan sorrettuna osapuolena? Onko ns ystävässäsi kenties jotain muutakin mitä paheksut tai kenties kadehdit? Näitä kannattaa ihan miettiä, kateus esim on varsin luonnollinen, mutta salakavala tunne piiloutumaan, jopa kadehtijalta itseltään ja verhoutumaan jonkun moraalisen ylemmyydentunnon taakse..
No nyt oli kyllä niin paksua projisointia että :D
"Ne sano mulle ilkeesti mut oikeesti ne on vaa KATEELLISIIII!!!1!1"
Ihan alakoulumeininkiä :D
Jaa'a, Ap tuntuu ottavan kovin henkilökohtaisesti tuntemattoman naisen oletetun avio-ongelman. Kyllähän se hieman kummastuttaa, että mahtaisiko tuohon olla joku muu syy kuin empatia vierasta ihmistä kohtaan, josta ei edes tiedä onko puolestaan syytä olla harmissaan alkuunkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Mielestäni tosiystävä lohduttaa, vaikka toinen olisi itse mokannut.
Minun kaverini ajoi korttinsa hyllylle ja joutui vielä maksamaan isot sakot pienistä tuloistaan, ja tietenkin ihan omaa typeryyttään se ylinopeus oli, mitäs muutakaan. Ei silti tullut mieleenkään olla kylmäkiskoinen tai välinpitämätön, saati että olisin alkanut moralisoimaan. Lohdutin minkä pystyin. Ja ennen kaikkea kuuntelin, kuuntelin ja kuuntelin.Näinhän se menee ystävien kanssa ja pitääkin mennä, mutta nyt tulee se iso MUTTA. Mutta, jos kuuntelet ystäväsi samaa monologia korttinsa ajamisesta hyllylle, siihen johtaneista asioista, sen jälkeisistä asioista, poliisin toiminnasta, omasta toiminnasta ja hänen tavastaan ajaa autoa putkeen lähes päivittäin useita vuosia, se ei enää ole ystävän olkapäähän tukeutumista. Keskustelu menisi suunnilleen näin:
Ystävä: Voi ei, ajoin kortin hyllylle!
Sinä: Voi ei, mitä tapahtui?
Y: Olin tyhmä, ajoin liian kovaa. Tiedäthän, miten minulla on raskas kaasujalka ja en aina muista, kun kotona on niin kiire ja yritin ehtiä sinne äkkiä töistä.
S: Ruuhkavuodet on sitä, ymmärrän oikein hyvin. Onneksi ei sattunut mitään?
Y: Ei, kortti vaan vietiin ja sain isot sakot. Mitenhän minä selviän näistä? On vaikeaa maksaa sakkoja pienistä tuloista, Suomen sakotussysteemi on tosi epäreilu. Enhän minä tahallani ajanut niin lujaa, en vaan huomannut...!
S: Miten selviät sakoista?
Y: Kyllä minä jotenkin, makaroonia syön. On hirvittävän haastavaa olla nyt ilman ajokorttia.Seuraava päivä:
Ystävä: Kortti meni hyllylle, on ihan tosi kamalaa, ne sakotkin on niin isot!
S: Niinhän ne tahtoo olla, mutta selviät ihan varmasti! Autan sinua kyllä!
Y: En minä tahallani ajanut niin kovaa, kotona vaan on niin kiire ruuhkavuosien takana. Eikä kukaan loukkaantunut, tuli vaan isot sakot ja kortti meni. Inhottavaa, miten sakotetaan pienistä tuloista niin paljon.
S: Saat kyllä kortin takaisin.
Y: Pakko syödä makaroonia, että selviän. Miten minä pärjään nyt autotta?Seuraava kuukausi:
Ystävä: Ajoin kortin hyllylle, voi ei, en minä tahallani! En vaan huomannut. On niin kamala kiire elämässä, kotona on aina hirveä hulabaloo. Makaroonilla tässä on nyt eletty, kun se sakkomaksu on niin hirveän iso. Eikä onneksi sattunut mitään, kukaan ei kuollut, mutta ilman autoa on niin hankalaa...
Puolen vuoden päästä:
Ystävä: Se kortti meni hyllylle, se oli ihan kamalaa. Makaroonia söin, että sain sen sakon maksettua, kun se oli niin iso....
1,5 vuoden päästä:
Ystävä: En minä tahallani sitä korttia ajanut hyllylle, oli vaan niin kiire! Tiedäthän sinä, millainen häselö olen välillä, ja kun kotona on lasten kanssa niin hulabaloota. Se sakko oli niin iso, söin vaan makaroonia.
3 vuoden päästä:
Ystävä: Autottomana on niin kamalaa, kun se kortti meni silloin hyllylle. Sitä sakkoa sai maksaa vyötä kiristäen, kun se sakotyssysteemi on sellainen. Maksoi ihan kamalasti, mutta onneksi kukaan ei kuollut. Enhän minä tahallani ajanut ylinopeutta, satuin vaan unohtamaan, kun oli niin kiire.
MISTÄÄN MUUSTA YSTÄVÄ EI TÄMÄN 3 VUODEN AIKANA PUHU SINULLE. Sain tästä tapauksesta.
Aivan eri asia kuin hetkellinen kriisi, josta selvitään ystävän avulla kuin vuosikausien monologi, johon olet jo antanut kaiken tukesi, neuvosi, aikasi ja apusi jo 2 vuotta sitten.
Pääsit jyvälle pelin hengestä. Toimiva esimerkki.
Ap
Ne, jotka eivät tällaista monologijankkaajaystävää, jolla sama levy soi vuosia ja se levy soi joka kerta tuntikausia, jos sitä ei itse keskeytä, ole koskaan omistaneet elämässään eivät tiedä, mistä jäävät paitsi. Kirjoittamani esimerkki on aivan oikeasti juuri tuota.
Pahinta on, kun ystävä on läheinen, rakas eikä nyt tahallaan ole hankala, tyhmä tai jankkaaja. Ei vaan ymmärrä, että minä en voi olla päivystävä kriisipuhelin 24/7 seuraavat vuodet.
Terveisin
3 vuotta samaa monologilevyä kuunnellut, en tiedä kauanko jaksan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Erohan tulee usein eteen myös ihan perinteisessä suhteessa, useammin kuin joka toisen kerran kun suhteeseen uskaltautuu. Onko siis seurustelu jo lähtökohtaisesti sydänsurujen kutsumista luokse.
Sinua taitaa tässä nyt kaihertaa enemmän oma moraalinen vastustuksesi hänen valintojaan kohtaan. Niin useimpia kunnes itse sattuukin löytämään itsensä tilanteesta, jossa toimii yleisen moraalikäsityksen vastaisesti. Silloin ystävä saattaa olla se ainoa, joka pysyy vierellä, vaikkei toisen valintoja hyväksykään.
”sattuukin löytämään”?
Kyse ei ole sattumasta, vaan tietoisesta valinnasta. Älä yritä ulkoistaa vastuuta omista teoistasi.
On toki raastavaa, jos ihastuu/rakastuu varattuun ja joutuu repimään itsensä siitä irti. Mutta jokainen vastuullinen laitta poikki heti, kun saa tietää toisen olevan varattu. Näin pääsee itsekin lopulta paljon helpommalla.
Niin, kyllä minä tiedän muitakin ihmisiä, joiden mielestä ainoa mieleen tuleva moraaliton teko on seurustella varatun miehen kanssa.
Kannattaa kuitenkin miettiä, että saattaa itsekin LÖYTÄÄ itsensä tilanteesta, missä on tehnyt jonkin kyseenalaisen valinnan, monihan sairastuu riippuuvuuksiin, joku kehittää peliongelman, ehkä joutuu velkaongelmiin jne jne.. Toivottavasti siellä sitten on yhtä virheettömiä ystäviä rinnalle seisomaan kun LÖyDÄT itsesi synkimmästä pimeydestäsi
Höpö höpö, aikuinen ihminen osaa ottaa valinnoistaan vastuun, eikä tasan vaan LÖYDÄ itseään sekaantumassa varattuun. Mikä riippuvuus tuo muka edes on, kun niihin vertaat?
En minä edellyttäisi että joku kuuntelisi minun loputonta narinaani, jos itse teen jotakin noin typerää.
Voi pieni ystävä kun yhä edelleen tutkimusten mukaan joka toinen pettää jossain elämänvaiheessa kumppaniaan. Kiviä kun alat siis heittelemään ympärillesi on parempi varautua oikein pienellä vuorella.
Nää keskustelut on aina niin huvittavia kun näihin rientää hetkessä lauma naisia, joiden suurin pelko elämässä tuntuu olevan se, että mies löytäisi toisen naisen! Outoa, etten minä pitäisi sitä minään maailmanloppuna vaikka olenkin eronnut, sen ydinperheen ja talon ja volvot menettänyt ja ajatelkaa petettykin vielä 8-O. Ehkä se johtuu siitä, etten näppäile tänne kahdeksannelta peräkkäiseltä hoitovapaavuodelta tai 60% työajalta, vaan tästä ihan läppärin ja kahvikupin ääreltä kun pidän työstäni taukoa. En siis TARVITSE miestä mihinkään, otan sellaisen elämääni jonka haluan ja niin pitkäksi aikaa kun tunne on molemminpuolinen.
Nnnoja, aika vahva halveksunta tästä sun viimeisimmästä viestistäsi paistaa muita kuviteltuja vaimoja ja heidän (täysin kuviteltuja!) elämänvalintojaan kohtaan. Ihan capseilla julistat ettet TARVITSE miestä mihinkään, no hyvät sulle.
Oletko tietoinen siitä, että puolison menettäminen, etenkin niin että tulee itse hylätyksi, on eräs stressaavimpia elämäntilanteita, joihin ihminen voi joutua (sitä ylemmäs ylti vain läheisen kuolema)? Oletko tietoinen siitä, että laumaehdollistuneena savanniapinana Homo sapiensille jokainen hylkääminen on kuin pieni kuolema (sillä monissa yhteisöissä vieläkin hylkääminen merkitsee varmaa kuolemaa)? Onko särkyneen sydämen syndrooma sinulle tuttu?
Koitko itse sydänsurua siitä, että sinulta vietiin tuo kaikki? Vai porskutitko vaan menemään, miehiä tarpeesi mukaan mukaasi napsien ja nakellen?
Hyvä toki jos sä et tarvitse ketään. Oot vahva.
Aivan yhtä kuviteltua on aloituksen tarinan vaimon sydänsurut. Ap kun ei voi tietää, muista kommentoijista puhumattakaan, onko hänen liittonsa rakkausliitto vai vaikkapa iham vaan mujavuusjärjestely, jossa on sovittu, että mahdolliset kolmannet pidetään poissa toisen silmistä.
Ärsyttää tämä puolestaloukkaantuminen ja kaikkien ns petettyjen niputtaminen joksikin kärsiviksi marttyyreiksi. En oikein tiedä mitä olisin tuumannut jos joku vieras olisi tullut mun päätä silittämään ja selittämään empatiasta ja solidaarisuudesta kun mieheni laukku vieraissa naisissa
Ei oikein empatia riitä eikä ymmärrys, kun verrataan toisten ihastumista & rakastumista toimenpiteeseen, jossa käsi laitetaan kuumalle liedelle, joka polttaa heti. Naurettava analogia. Ihastuminen on pitkä prosessi ja rakastuminen vie syviin prosesseihin eikä niitä voi mitenkään verrata typerästi käden asettamiseen polttavalle liedelle. Kyseessä kun emotionaaliset prosessit eivätkä vain fysikaaliset. Eikä alussa voi tietää miten suhteen käy. Rakastuminen on aina riski vaikka kumpikaan ei olisi varattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Mielestäni tosiystävä lohduttaa, vaikka toinen olisi itse mokannut.
Minun kaverini ajoi korttinsa hyllylle ja joutui vielä maksamaan isot sakot pienistä tuloistaan, ja tietenkin ihan omaa typeryyttään se ylinopeus oli, mitäs muutakaan. Ei silti tullut mieleenkään olla kylmäkiskoinen tai välinpitämätön, saati että olisin alkanut moralisoimaan. Lohdutin minkä pystyin. Ja ennen kaikkea kuuntelin, kuuntelin ja kuuntelin.Näinhän se menee ystävien kanssa ja pitääkin mennä, mutta nyt tulee se iso MUTTA. Mutta, jos kuuntelet ystäväsi samaa monologia korttinsa ajamisesta hyllylle, siihen johtaneista asioista, sen jälkeisistä asioista, poliisin toiminnasta, omasta toiminnasta ja hänen tavastaan ajaa autoa putkeen lähes päivittäin useita vuosia, se ei enää ole ystävän olkapäähän tukeutumista. Keskustelu menisi suunnilleen näin:
Ystävä: Voi ei, ajoin kortin hyllylle!
Sinä: Voi ei, mitä tapahtui?
Y: Olin tyhmä, ajoin liian kovaa. Tiedäthän, miten minulla on raskas kaasujalka ja en aina muista, kun kotona on niin kiire ja yritin ehtiä sinne äkkiä töistä.
S: Ruuhkavuodet on sitä, ymmärrän oikein hyvin. Onneksi ei sattunut mitään?
Y: Ei, kortti vaan vietiin ja sain isot sakot. Mitenhän minä selviän näistä? On vaikeaa maksaa sakkoja pienistä tuloista, Suomen sakotussysteemi on tosi epäreilu. Enhän minä tahallani ajanut niin lujaa, en vaan huomannut...!
S: Miten selviät sakoista?
Y: Kyllä minä jotenkin, makaroonia syön. On hirvittävän haastavaa olla nyt ilman ajokorttia.Seuraava päivä:
Ystävä: Kortti meni hyllylle, on ihan tosi kamalaa, ne sakotkin on niin isot!
S: Niinhän ne tahtoo olla, mutta selviät ihan varmasti! Autan sinua kyllä!
Y: En minä tahallani ajanut niin kovaa, kotona vaan on niin kiire ruuhkavuosien takana. Eikä kukaan loukkaantunut, tuli vaan isot sakot ja kortti meni. Inhottavaa, miten sakotetaan pienistä tuloista niin paljon.
S: Saat kyllä kortin takaisin.
Y: Pakko syödä makaroonia, että selviän. Miten minä pärjään nyt autotta?Seuraava kuukausi:
Ystävä: Ajoin kortin hyllylle, voi ei, en minä tahallani! En vaan huomannut. On niin kamala kiire elämässä, kotona on aina hirveä hulabaloo. Makaroonilla tässä on nyt eletty, kun se sakkomaksu on niin hirveän iso. Eikä onneksi sattunut mitään, kukaan ei kuollut, mutta ilman autoa on niin hankalaa...
Puolen vuoden päästä:
Ystävä: Se kortti meni hyllylle, se oli ihan kamalaa. Makaroonia söin, että sain sen sakon maksettua, kun se oli niin iso....
1,5 vuoden päästä:
Ystävä: En minä tahallani sitä korttia ajanut hyllylle, oli vaan niin kiire! Tiedäthän sinä, millainen häselö olen välillä, ja kun kotona on lasten kanssa niin hulabaloota. Se sakko oli niin iso, söin vaan makaroonia.
3 vuoden päästä:
Ystävä: Autottomana on niin kamalaa, kun se kortti meni silloin hyllylle. Sitä sakkoa sai maksaa vyötä kiristäen, kun se sakotyssysteemi on sellainen. Maksoi ihan kamalasti, mutta onneksi kukaan ei kuollut. Enhän minä tahallani ajanut ylinopeutta, satuin vaan unohtamaan, kun oli niin kiire.
MISTÄÄN MUUSTA YSTÄVÄ EI TÄMÄN 3 VUODEN AIKANA PUHU SINULLE. Sain tästä tapauksesta.
Aivan eri asia kuin hetkellinen kriisi, josta selvitään ystävän avulla kuin vuosikausien monologi, johon olet jo antanut kaiken tukesi, neuvosi, aikasi ja apusi jo 2 vuotta sitten.
Pääsit jyvälle pelin hengestä. Toimiva esimerkki.
Ap
Ne, jotka eivät tällaista monologijankkaajaystävää, jolla sama levy soi vuosia ja se levy soi joka kerta tuntikausia, jos sitä ei itse keskeytä, ole koskaan omistaneet elämässään eivät tiedä, mistä jäävät paitsi. Kirjoittamani esimerkki on aivan oikeasti juuri tuota.
Pahinta on, kun ystävä on läheinen, rakas eikä nyt tahallaan ole hankala, tyhmä tai jankkaaja. Ei vaan ymmärrä, että minä en voi olla päivystävä kriisipuhelin 24/7 seuraavat vuodet.
Terveisin
3 vuotta samaa monologilevyä kuunnellut, en tiedä kauanko jaksan
Ite oon kuunnellu aviopuolison jankkaamista hänen tyytymättömyydestään puolisoaan kohtaan ihan kyllästymiseen asti. Miksei ota ja eroa. Tässä keississä ukko on jankannut valheita toiselle naiselle ja sen jälkeen kotona jankannut toisia valheita puolisolleen. Huoh!
Vierailija kirjoitti:
Ei oikein empatia riitä eikä ymmärrys, kun verrataan toisten ihastumista & rakastumista toimenpiteeseen, jossa käsi laitetaan kuumalle liedelle, joka polttaa heti. Naurettava analogia. Ihastuminen on pitkä prosessi ja rakastuminen vie syviin prosesseihin eikä niitä voi mitenkään verrata typerästi käden asettamiseen polttavalle liedelle. Kyseessä kun emotionaaliset prosessit eivätkä vain fysikaaliset. Eikä alussa voi tietää miten suhteen käy. Rakastuminen on aina riski vaikka kumpikaan ei olisi varattu.
Ovatko jotkut ihmiset näin tunteidensa vietävissä? Että pettävään ukkomieheen rakastutaan ja odotetaan, että pettävä ukkomies onkin just minulle uskollinen ja jättää vaimonsa hetkenä minä hyvänsä? Että pettävä ukkomies on hyvä saalis, eikä yhtään valehtele, toisin kuin vaimolleen?
Sitten, kun se pettävä ukkomies ei olekaan lojaali eroamassa oleva mies, vaan haluaa pitääkin vaimonsa seikkailut seikkaltuaan tai jäätyään kiinni (eli lopettaa vasta, kun shitti lensi tuulettimeen) niin ollaan kauhuissaan, että miten se nyt näin, en olisi arvannut, ihan kamalaa, rakastuminen ja suhteet ovat niin vaikeita ja monimutkaisia.
Kyllä se on minusta verrattavissa siihen lieteen. Tai vaikka tuleen. Liekkikin on kaunis ja nuotio mitä ihanin ja lämmittävin, mutta en minä silti olisi menossa pää edellä nuotioon saadakseni lisää sitä lämpöä, koska loogisesti tiedän, ettei se ole fiksua. Ihan samalla tavalla loogisesti voi ajatella, että sydämet viuhuu tässä pään ympärillä, mutta olen suhteessa/toinen on suhteessa, jos teemme jotain se on pettämistä, ja se harvoin päättyy iloisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei oikein empatia riitä eikä ymmärrys, kun verrataan toisten ihastumista & rakastumista toimenpiteeseen, jossa käsi laitetaan kuumalle liedelle, joka polttaa heti. Naurettava analogia. Ihastuminen on pitkä prosessi ja rakastuminen vie syviin prosesseihin eikä niitä voi mitenkään verrata typerästi käden asettamiseen polttavalle liedelle. Kyseessä kun emotionaaliset prosessit eivätkä vain fysikaaliset. Eikä alussa voi tietää miten suhteen käy. Rakastuminen on aina riski vaikka kumpikaan ei olisi varattu.
Kyllä kuuma on kuuma, ja jos koskee kiellettyyn niin ei siitä kolhuitta selviä.
"Emotionaaliset prosessit". "Tunteilleen ei voi mitään". No jos ne olisi vain tunteita niin huulet ei supattaisi valetta ja suukkoja. Tunteet ei liikuta kättä eivätkä riisu vaatteita. Aivoissa on toiminnanohjaus eikä se sammu rakkaudesta. Mutta mieli saattaa keksiä tekosyitä miksi olisi ok varastaa hetkiä toiselta. Tunteet ei sitä tee. Tunne on aina puhdas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Erohan tulee usein eteen myös ihan perinteisessä suhteessa, useammin kuin joka toisen kerran kun suhteeseen uskaltautuu. Onko siis seurustelu jo lähtökohtaisesti sydänsurujen kutsumista luokse.
Sinua taitaa tässä nyt kaihertaa enemmän oma moraalinen vastustuksesi hänen valintojaan kohtaan. Niin useimpia kunnes itse sattuukin löytämään itsensä tilanteesta, jossa toimii yleisen moraalikäsityksen vastaisesti. Silloin ystävä saattaa olla se ainoa, joka pysyy vierellä, vaikkei toisen valintoja hyväksykään.
”sattuukin löytämään”?
Kyse ei ole sattumasta, vaan tietoisesta valinnasta. Älä yritä ulkoistaa vastuuta omista teoistasi.
On toki raastavaa, jos ihastuu/rakastuu varattuun ja joutuu repimään itsensä siitä irti. Mutta jokainen vastuullinen laitta poikki heti, kun saa tietää toisen olevan varattu. Näin pääsee itsekin lopulta paljon helpommalla.
Niin, kyllä minä tiedän muitakin ihmisiä, joiden mielestä ainoa mieleen tuleva moraaliton teko on seurustella varatun miehen kanssa.
Kannattaa kuitenkin miettiä, että saattaa itsekin LÖYTÄÄ itsensä tilanteesta, missä on tehnyt jonkin kyseenalaisen valinnan, monihan sairastuu riippuuvuuksiin, joku kehittää peliongelman, ehkä joutuu velkaongelmiin jne jne.. Toivottavasti siellä sitten on yhtä virheettömiä ystäviä rinnalle seisomaan kun LÖyDÄT itsesi synkimmästä pimeydestäsi
Höpö höpö, aikuinen ihminen osaa ottaa valinnoistaan vastuun, eikä tasan vaan LÖYDÄ itseään sekaantumassa varattuun. Mikä riippuvuus tuo muka edes on, kun niihin vertaat?
En minä edellyttäisi että joku kuuntelisi minun loputonta narinaani, jos itse teen jotakin noin typerää.
Voi pieni ystävä kun yhä edelleen tutkimusten mukaan joka toinen pettää jossain elämänvaiheessa kumppaniaan. Kiviä kun alat siis heittelemään ympärillesi on parempi varautua oikein pienellä vuorella.
Nää keskustelut on aina niin huvittavia kun näihin rientää hetkessä lauma naisia, joiden suurin pelko elämässä tuntuu olevan se, että mies löytäisi toisen naisen! Outoa, etten minä pitäisi sitä minään maailmanloppuna vaikka olenkin eronnut, sen ydinperheen ja talon ja volvot menettänyt ja ajatelkaa petettykin vielä 8-O. Ehkä se johtuu siitä, etten näppäile tänne kahdeksannelta peräkkäiseltä hoitovapaavuodelta tai 60% työajalta, vaan tästä ihan läppärin ja kahvikupin ääreltä kun pidän työstäni taukoa. En siis TARVITSE miestä mihinkään, otan sellaisen elämääni jonka haluan ja niin pitkäksi aikaa kun tunne on molemminpuolinen.
Nnnoja, aika vahva halveksunta tästä sun viimeisimmästä viestistäsi paistaa muita kuviteltuja vaimoja ja heidän (täysin kuviteltuja!) elämänvalintojaan kohtaan. Ihan capseilla julistat ettet TARVITSE miestä mihinkään, no hyvät sulle.
Oletko tietoinen siitä, että puolison menettäminen, etenkin niin että tulee itse hylätyksi, on eräs stressaavimpia elämäntilanteita, joihin ihminen voi joutua (sitä ylemmäs ylti vain läheisen kuolema)? Oletko tietoinen siitä, että laumaehdollistuneena savanniapinana Homo sapiensille jokainen hylkääminen on kuin pieni kuolema (sillä monissa yhteisöissä vieläkin hylkääminen merkitsee varmaa kuolemaa)? Onko särkyneen sydämen syndrooma sinulle tuttu?
Koitko itse sydänsurua siitä, että sinulta vietiin tuo kaikki? Vai porskutitko vaan menemään, miehiä tarpeesi mukaan mukaasi napsien ja nakellen?
Hyvä toki jos sä et tarvitse ketään. Oot vahva.
Aivan yhtä kuviteltua on aloituksen tarinan vaimon sydänsurut. Ap kun ei voi tietää, muista kommentoijista puhumattakaan, onko hänen liittonsa rakkausliitto vai vaikkapa iham vaan mujavuusjärjestely, jossa on sovittu, että mahdolliset kolmannet pidetään poissa toisen silmistä.
Ärsyttää tämä puolestaloukkaantuminen ja kaikkien ns petettyjen niputtaminen joksikin kärsiviksi marttyyreiksi. En oikein tiedä mitä olisin tuumannut jos joku vieras olisi tullut mun päätä silittämään ja selittämään empatiasta ja solidaarisuudesta kun mieheni laukku vieraissa naisissa
Laukkoi siis
”En keksi yhtään osa-aluetta jossa haluaisin olla kuten hän"
Mielestäni tuo on inhottavasti sanottu ihmisestä, jota pidät ystävänä, ja kuulostaa myös huolestuttavalta. Ystävässäsi on varmasti jotain, jossa hän on parempi tai taidokkaampi kuin sinä. Tai jotain parempaa, mitä sinussa on. Ap vaikuttaa aika itseriittoiselta ja kapeakatseiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
'Mikä saa ihmisen niin sekaisin, että suostuu toiseksi naiseksi/mieheksi? Missä omanarvontunto ja omatunto?'
Ne on ne tunteet. Ei niille vaan mitään voi,vaikka olis miten omanarvontuntoa ja omatuntoa. Et sinä rakastuessasi voi määrätä sydäntäsi,kehen se sattuu rakastumaan. Et voi vaikkapa valita,että nyt rakastun vapaaseen urheilua harrastavaan mieheen. Toki kun saat selville,että mies tai nainen onkin varattu,niin silloin voit (yrittää) käyttää järkeäsi ja hypätä takavasemmalle ja yrittää kuolettaa tunteesi. Nuorena voi olla naivimpi ja hölmömpi,eikä nää varatun miehen aikeita ja uskoo sokeasti kaiken,mitä mies sanoo. Vanhempana,kokeneempana naisena osaa jo katsoa,mitä nää varatut ukot yrittää pelata ja selittää,eikä niihin enää tuu tunteitakaan.....
Se on totta ettei tunteita voi (täysin) ohjata. Mutta rakastutko sinä täysin randomisti aina kehen tahansa vastaantulijaan tuosta vain? Vai rakastutko kuitenkin niihin, joiden seuraan hakeudut, joiden kanssa olet yhteyksissä ja joihin tutustut? Olisiko siinä rakastumisessa kuitenkin sijaa myös omalla aktiivisella toiminnalla, eikä suinkaan vain ja ainoastaan hallitsemattomasti ympäriinsä poukkoilevilla tunteilla?
Ap
En rakastu kehen tahansa. Todellakaan. Ihmisen pitää säväyttää jotenkin. Kirjoitin tuon,kun on kokemusta ihastumisesta varattuun,sain tietää myöhemmin tämän ihmisen olevan varattu. Kohtasimme sattumalta. Ensimmäinen kohtaaminen silloin riitti,että syttyi himo. En mitenkään hakemalla hakenut ketään. Tottakai oli silloin pettymys,että paljastui varatuksi,enkä halunnut sotkeutua toisten suhteeseen. Yleensä sitä tutustuu ihmiseen,vaikka jossain harrastuksessa tai koulussa ja sitä kautta tunteet syttyvät tai eivät syty. Kemioistakin riippuu.
Himo edellähän tätä elämää kuuluukin elää ;) Sorry mut kuulostaako moraaliselta ollenkaan?
Rakkaus on jotain ihan muuta, mm. ei etsi omaansa, etenkään himoiten.
No enhän kirjoittanutkaan,että ollaan missään rakkaussuhteessa tai suhteessa ollenkaan,kun lopetin tämän ihmisen tapaamisen,kun kuulin,että on varattu. Saa kai sitä vapaana,sinkkuna tavata ihmisiä tai jos sattuu sattumalta jonkun kohtaamaan ja kemiat kohtaa,niin siitähän on mahdollisuus seurata mitä vain kun vapaita ollaan...vaikka se parisuhde. En epäile yhtään,ettei rakkaussuhde voisi syntyä myös himo edellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oikein empatia riitä eikä ymmärrys, kun verrataan toisten ihastumista & rakastumista toimenpiteeseen, jossa käsi laitetaan kuumalle liedelle, joka polttaa heti. Naurettava analogia. Ihastuminen on pitkä prosessi ja rakastuminen vie syviin prosesseihin eikä niitä voi mitenkään verrata typerästi käden asettamiseen polttavalle liedelle. Kyseessä kun emotionaaliset prosessit eivätkä vain fysikaaliset. Eikä alussa voi tietää miten suhteen käy. Rakastuminen on aina riski vaikka kumpikaan ei olisi varattu.
Ovatko jotkut ihmiset näin tunteidensa vietävissä? Että pettävään ukkomieheen rakastutaan ja odotetaan, että pettävä ukkomies onkin just minulle uskollinen ja jättää vaimonsa hetkenä minä hyvänsä? Että pettävä ukkomies on hyvä saalis, eikä yhtään valehtele, toisin kuin vaimolleen?
Sitten, kun se pettävä ukkomies ei olekaan lojaali eroamassa oleva mies, vaan haluaa pitääkin vaimonsa seikkailut seikkaltuaan tai jäätyään kiinni (eli lopettaa vasta, kun shitti lensi tuulettimeen) niin ollaan kauhuissaan, että miten se nyt näin, en olisi arvannut, ihan kamalaa, rakastuminen ja suhteet ovat niin vaikeita ja monimutkaisia.
Kyllä se on minusta verrattavissa siihen lieteen. Tai vaikka tuleen. Liekkikin on kaunis ja nuotio mitä ihanin ja lämmittävin, mutta en minä silti olisi menossa pää edellä nuotioon saadakseni lisää sitä lämpöä, koska loogisesti tiedän, ettei se ole fiksua. Ihan samalla tavalla loogisesti voi ajatella, että sydämet viuhuu tässä pään ympärillä, mutta olen suhteessa/toinen on suhteessa, jos teemme jotain se on pettämistä, ja se harvoin päättyy iloisesti.
Hyvin sanottu. Olin aikeissa vastata kys. kommenttiin mutta ehdit muotoilla asian paljon ytimekkäämmin.
Tiedoksi siis alkup. kommentoijalle: rakastuminen on tosiaan eri asia kuin käden laittaminen liedelle. Käsi liedellä on kuitenkin tässä analogia toiminnalle. Se, että herää tunne (haluaisin laittaa käteni liedelle ja katsoa kuinka käy) ei tarkoita että käsi pitää laittaa liedelle. Se, että ihastut varattuun ei tarkoita että sinun pitää mennä treffeille. Tai antaa numero. Tai chattailla. Tai matkata hotelliin. Tai, tai tai.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Erohan tulee usein eteen myös ihan perinteisessä suhteessa, useammin kuin joka toisen kerran kun suhteeseen uskaltautuu. Onko siis seurustelu jo lähtökohtaisesti sydänsurujen kutsumista luokse.
Sinua taitaa tässä nyt kaihertaa enemmän oma moraalinen vastustuksesi hänen valintojaan kohtaan. Niin useimpia kunnes itse sattuukin löytämään itsensä tilanteesta, jossa toimii yleisen moraalikäsityksen vastaisesti. Silloin ystävä saattaa olla se ainoa, joka pysyy vierellä, vaikkei toisen valintoja hyväksykään.
”sattuukin löytämään”?
Kyse ei ole sattumasta, vaan tietoisesta valinnasta. Älä yritä ulkoistaa vastuuta omista teoistasi.
On toki raastavaa, jos ihastuu/rakastuu varattuun ja joutuu repimään itsensä siitä irti. Mutta jokainen vastuullinen laitta poikki heti, kun saa tietää toisen olevan varattu. Näin pääsee itsekin lopulta paljon helpommalla.
Niin, kyllä minä tiedän muitakin ihmisiä, joiden mielestä ainoa mieleen tuleva moraaliton teko on seurustella varatun miehen kanssa.
Kannattaa kuitenkin miettiä, että saattaa itsekin LÖYTÄÄ itsensä tilanteesta, missä on tehnyt jonkin kyseenalaisen valinnan, monihan sairastuu riippuuvuuksiin, joku kehittää peliongelman, ehkä joutuu velkaongelmiin jne jne.. Toivottavasti siellä sitten on yhtä virheettömiä ystäviä rinnalle seisomaan kun LÖyDÄT itsesi synkimmästä pimeydestäsi
Höpö höpö, aikuinen ihminen osaa ottaa valinnoistaan vastuun, eikä tasan vaan LÖYDÄ itseään sekaantumassa varattuun. Mikä riippuvuus tuo muka edes on, kun niihin vertaat?
En minä edellyttäisi että joku kuuntelisi minun loputonta narinaani, jos itse teen jotakin noin typerää.
Voi pieni ystävä kun yhä edelleen tutkimusten mukaan joka toinen pettää jossain elämänvaiheessa kumppaniaan. Kiviä kun alat siis heittelemään ympärillesi on parempi varautua oikein pienellä vuorella.
Nää keskustelut on aina niin huvittavia kun näihin rientää hetkessä lauma naisia, joiden suurin pelko elämässä tuntuu olevan se, että mies löytäisi toisen naisen! Outoa, etten minä pitäisi sitä minään maailmanloppuna vaikka olenkin eronnut, sen ydinperheen ja talon ja volvot menettänyt ja ajatelkaa petettykin vielä 8-O. Ehkä se johtuu siitä, etten näppäile tänne kahdeksannelta peräkkäiseltä hoitovapaavuodelta tai 60% työajalta, vaan tästä ihan läppärin ja kahvikupin ääreltä kun pidän työstäni taukoa. En siis TARVITSE miestä mihinkään, otan sellaisen elämääni jonka haluan ja niin pitkäksi aikaa kun tunne on molemminpuolinen.
Nnnoja, aika vahva halveksunta tästä sun viimeisimmästä viestistäsi paistaa muita kuviteltuja vaimoja ja heidän (täysin kuviteltuja!) elämänvalintojaan kohtaan. Ihan capseilla julistat ettet TARVITSE miestä mihinkään, no hyvät sulle.
Oletko tietoinen siitä, että puolison menettäminen, etenkin niin että tulee itse hylätyksi, on eräs stressaavimpia elämäntilanteita, joihin ihminen voi joutua (sitä ylemmäs ylti vain läheisen kuolema)? Oletko tietoinen siitä, että laumaehdollistuneena savanniapinana Homo sapiensille jokainen hylkääminen on kuin pieni kuolema (sillä monissa yhteisöissä vieläkin hylkääminen merkitsee varmaa kuolemaa)? Onko särkyneen sydämen syndrooma sinulle tuttu?
Koitko itse sydänsurua siitä, että sinulta vietiin tuo kaikki? Vai porskutitko vaan menemään, miehiä tarpeesi mukaan mukaasi napsien ja nakellen?
Hyvä toki jos sä et tarvitse ketään. Oot vahva.
Aivan yhtä kuviteltua on aloituksen tarinan vaimon sydänsurut. Ap kun ei voi tietää, muista kommentoijista puhumattakaan, onko hänen liittonsa rakkausliitto vai vaikkapa iham vaan mujavuusjärjestely, jossa on sovittu, että mahdolliset kolmannet pidetään poissa toisen silmistä.
Ärsyttää tämä puolestaloukkaantuminen ja kaikkien ns petettyjen niputtaminen joksikin kärsiviksi marttyyreiksi. En oikein tiedä mitä olisin tuumannut jos joku vieras olisi tullut mun päätä silittämään ja selittämään empatiasta ja solidaarisuudesta kun mieheni laukku vieraissa naisissa
En tiedä hänen sydänsuruistaan mitään, enkä missään nimessä tahdokaan. Älä siis huoli, en ole menossa selittämään vaimolle solidaarisuudesta ja empatiasta tai silittämään hänen päätään.
Olen vain sellainen ihminen, että kun kuulen aviossa elävän ihmisen olevan sivusuhteessa, mieleen tulee ajatus siitä tietämättömästä osapuolesta empatian saattelemana. On totta, etten tiedä olisiko hän edes surullinen jos suhde paljastuisi, tai tietääkö hän asiasta tällä hetkellä. Empatiaa tunnen silti, mutten menetä yöuniani.
Tosin jos tuntisin kys. vaimon niin olisin kertonut hänelle kuviosta jo aikaa sitten.
Ap
Play stupid games, win stupid prizes.
Ei pidä mennä sirkukseen ja yllättyä että sehän onkin ihan täynnä pellejä.