Lue keskustelun säännöt.
Varattu mies dumppasi ystäväni ja minun pitäisi nyt olla olkapäänä
15.02.2022 |
Jatkuvaa itkua ja avautumista. Jauhetaan samoja asioita tunnista ja päivästä toiseen. Miten se mies oli niin tärkeä, miten on niin tottunut siihen että soittelivat, miten sitä ja tätä.
Puolitoista vuotta kesti hänen suhteensa varattuun mieheen. Mies tietenkin jauhoi kokoajan että eroaa näillä näppäimillä. No, ei tietenkään eronnut, vaan kertoi ystävälleni ettei halua enää tavata ja lakkasi sitten vastaamasta yhteydenottoihin.
Tästä on aikaa 2 viikkoa ja olen jo lopen kyllästynyt. Sanoin alusta asti että tuo ei pääty hyvin, enkä nyt jaksaisi kuunnella teinimäistä sydänsuruvuodatusta. Harmittaa, kun haluaisin takaisin sen tyypin jonka kanssa pystyi puhumaan muustakin kuin jonkun toisen aviomiehestä.
Mikä saa ihmisen niin sekaisin, että suostuu toiseksi naiseksi/mieheksi? Missä omanarvontunto ja omatunto?
Kaikenlisäksi tiedän, että kun ukkomies vaivautuu taas laittamaan viestiä, ystäväni kiitää taas paikalle kuin perässävedettävä koira.
Kommentit (314)
Olen hämmästynyt miten moni jo keski-iän ylittänyt nainen on miehenkipeä, jopa siihen pisteeseen asti että hinnalla millä hyvänsä tyrkyttävät itseään varatuille miehille. Jokseenkin säälittävää. Itse en ole koskaan tarvinnut olla tyrkky ja seuraa on riittänyt. Tosin en ole koskaan ollut kiinnostunut muiden puolisoista tai poikaystävistä. There’s plenty of fish in the water..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Empatian saattelemana". Taidan tuntea sinut! Okei.... Bitter much?
Vierailija kirjoitti:
"Empatian saattelemana". Taidan tuntea sinut! Okei.... Bitter much?
Sanotaan näin että epäilen vahvasti. :D
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Empatian saattelemana". Taidan tuntea sinut! Okei.... Bitter much?
Sanotaan näin että epäilen vahvasti. :D
Ap
Älähän nyt, kielikuvien käyttäminen, pitkät lauserakenteet, joissa usein turhia öasyusanoja, negaation kautta ilmaiseminen, tietty liioittelu.. tuttua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
'Mikä saa ihmisen niin sekaisin, että suostuu toiseksi naiseksi/mieheksi? Missä omanarvontunto ja omatunto?'
Ne on ne tunteet. Ei niille vaan mitään voi,vaikka olis miten omanarvontuntoa ja omatuntoa. Et sinä rakastuessasi voi määrätä sydäntäsi,kehen se sattuu rakastumaan. Et voi vaikkapa valita,että nyt rakastun vapaaseen urheilua harrastavaan mieheen. Toki kun saat selville,että mies tai nainen onkin varattu,niin silloin voit (yrittää) käyttää järkeäsi ja hypätä takavasemmalle ja yrittää kuolettaa tunteesi. Nuorena voi olla naivimpi ja hölmömpi,eikä nää varatun miehen aikeita ja uskoo sokeasti kaiken,mitä mies sanoo. Vanhempana,kokeneempana naisena osaa jo katsoa,mitä nää varatut ukot yrittää pelata ja selittää,eikä niihin enää tuu tunteitakaan.....
Se on totta ettei tunteita voi (täysin) ohjata. Mutta rakastutko sinä täysin randomisti aina kehen tahansa vastaantulijaan tuosta vain? Vai rakastutko kuitenkin niihin, joiden seuraan hakeudut, joiden kanssa olet yhteyksissä ja joihin tutustut? Olisiko siinä rakastumisessa kuitenkin sijaa myös omalla aktiivisella toiminnalla, eikä suinkaan vain ja ainoastaan hallitsemattomasti ympäriinsä poukkoilevilla tunteilla?
Ap
Varattu mies osaa olla halutessaan todella hurmaava ja jalat alta vievä ja sinnikäs. Omalla kohdallani jahtasi minua puoli vuotta. En voinut täysin estää, koska sama työpaikka osin. Lupaili kuut ja taivaat. No loppu hyvin kaikki hyvin nyt oltu kolme vuotta yhdessä parisuhteessa vaikka alku ei mennytkään parhaalla mahdollisella tavalla. En moralisoisi ja hypettäisi että osaa tehdä itse oikeat ratkaisut. Et voi valita keneen oikeasti rakastut vaikka mitä tekisit.
Sepä siinä juuri onkin kun itse ainakin voin aivan tasan tarkkaan valita kehen rakastun. On minuakin varatut miehet piirittäneet, mutta niistä tilanteista selviää kääntämällä kantapäät kohdetta päin ja marssimalla kohti uusia, vapaita miehiä. En koe millään tavalla olevani hallitsemattomien tunteideni uhri ja vietävissä, mutta ilmeisesti monet ovat.
Ap
Itse oon puoleen vuosisataan rakastunut 2 kertaa. 16-vuotiaana ja sitä kesti parikymmentä vuotta ja toisen kerran melkein nelikymppisenä. En todellakaan etsinyt ketään, eikä minua mitenkään piiritetty. En ole niin hemaisevan seksikäs, upea laatunainen, että miehiä pitäisi oikein kepillä häätää pois, vapaita tai varattuja. Useimmathan täällä on ja siksi ovat kaikki löytäneetkin upeat, vapaat, rakastavat ja uskolliset miehet..
Minä rakastuin ystävääni ja tunne oli molemminpuolinen. Siinä sai sitten miehen etäsuhde jäädä. Sovitaan vaikka niin, että olen suhdehistoriani perusteella hallitsematon tunteideni uhri.
Tuonkin voi tehdä niin, että lopettaa aiemman suhteen, ja sitten ihan vapaasti rakastuu uuteen. Mihinkään pitkään huijaukseen ja vedätykseen ei ole yhtään pakko mennä.
Sun kannattaa säästää saarnasi sille, joka ei lopettanut aiempaa suhdettaan ja sitten ihan vapaasti rakastunut uuteen.
Tsaijjaijjai kun se tekee monelle kipeää kun joutuu katsomaan sitä tosiasiaa silmiin, että se oli ihan oma kultsimuffini, joka tarttui ohi heilahtaneeseen helmaan.
Mites Ap sellainen ystävä joka haluaa jäädä avioliittoon pettävän miehen kanssa vaikka sokea reettakin näkee, että se häntäheikki jatkaa epärehellisiä tapojaan? Saako se ystävä sitten vuodattaa, vai olisiko taas vähän sitä omaa hölmöyttä, sydänsurut?
Sulla on nyt jokin hirveä hinku päästä kiusaamaan petettyjä naisia ja oikein hieroa tätä tuskaa heidän naamoilleen. Suosittelen itsetutkiskelua ja ehkä terapiaa tuohon. Turha ainakaan saarnata muille mitään empatiasta ja myötätunnosta.
Anteeksi, helpottaisiko sitä petetyn tuskaa sitten ajatella, että oma mies oli jollain lailla vähemmän vastuussa siitä kivusta kuin se joku vieras nainen? Sitäkö tässä halutaan sanoa?
-sivusta
Vaikuttaa helpottavan, sillä ulkopuolisesta saatetaan leipoa jopa pariskunnan yhteinen vihollinen. Jopa silloin, kun hänellä itsellään ei ole ollut aktiivista osuutta asiaan. Mies pääsee syyllisyydestä ja vaimo voi jatkaa luottamista ja uskoa liittoon. Tasapaino säilyy, kun ongelma ulkoistetaan ja parisuhde voi jopa kriisin jälkeen parantua, kun yhdessä taistellaan tiiminä ulkoista uhkaa vastaan. Tylsistynyt suhde sai annoksen jännitysnäytelmää ja vaimo arvostaa tavoiteltua ukkoaan jälleen uusin silmin. -Sivusta.
Tällaisessa tilanteessa sain tahtomattani olla läheisenä 'mukana'. Pettäjä säikähtää petetyn reaktiota, en tiedä missä haavemaailmassa tää ihminen elää, mutta todellakin petetyn raivo näyttäisi tulevan pettäjälle yllätyksenä. Siinä tilanteessa ei oikein muuta voi kun koittaa rauhoittaa tilannetta. Ja monesti, valitettavasti, tehokkain tapa lepyttää sitä petettyä vaikuttaa olevan haukkua sitä toista ja vähätellä suhteen merkitystä. Se on totta, että moni alkaa yhtäkkiä taistella sen väljähtyneen suhteen edestä kun siihen ilmestyy ulkoinen uhka. Ihan kipeä kuvio, suosittelisin lämpimästi osallisille pariterapiaa, jos ei muuten, niin vähän rehellisemmän ajatustenvaihdon aikaan saamiseksi. Näistä tilanteista nimittäin kasvaa se siemen tapapettäjälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä mä paheksun kanssa. Ei mikään rakastuminen ole syy mihinkään. Kuka tahansa kannattaa kelpuuttaa joka vaan on vapaa koska kyllä siihen sitten tottuu, samanlaisia on kaikki miehet. Paheksun kaikkia tommosia ei tunteet ole syy mihinkään. Perheen perustamiseen nyt kelpaa kuka tahansa kunhan on vapaa.
Apua ei! Mun suurin virhe oli avioitua ihan ok miehelle. Erohan siitä tuli. Lasten takia joudut kuulemaan 18 vuotta tuosta virheestä.
Mullekin sanottiin et kyllä se siitä. Miten kävi? Just se ero. Olisinpa tajunnut pitää pääni ja pysyä yksin.
Minulle tuli todella ikävä kuva ap:n ystävyydestä. Hän suhtautuu ylimielisesti ja vailla empatiakykyä. Se ei ole empatiaa että kuuntelet ja nyökkäilet vaikkei yhtään tee mieli.
Ensinnäkin kaverillasi on jonkunlainen traumasidos kuten on jo sanottu. Sinuna suhtautuisin siihen lempeästi. Ohjaa hänet terapiaan ja sano suoraan ettet osaa auttaa asiassa, eikä sinun tarvitsekaan osata. Mutta pidä nuo ylimieliset ajatukset itselläsi. Pettämiseen osallistuminen on väärin, mutta selkeästi ystäväsi itsetunnossa olisi kehittämistä niin ei ala kylmän miehen toiseksi naiseksi. Olet ystävänäkin tosi kylmä, katso nyt puheitasi hänestä. Voi sanoa napakasti jo alkuun ettei hyväksy pettämistä, se ei ole ilkeää. Mutta tuo inhosi kaveria kohtaan on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Erohan tulee usein eteen myös ihan perinteisessä suhteessa, useammin kuin joka toisen kerran kun suhteeseen uskaltautuu. Onko siis seurustelu jo lähtökohtaisesti sydänsurujen kutsumista luokse.
Sinua taitaa tässä nyt kaihertaa enemmän oma moraalinen vastustuksesi hänen valintojaan kohtaan. Niin useimpia kunnes itse sattuukin löytämään itsensä tilanteesta, jossa toimii yleisen moraalikäsityksen vastaisesti. Silloin ystävä saattaa olla se ainoa, joka pysyy vierellä, vaikkei toisen valintoja hyväksykään.
”sattuukin löytämään”?
Kyse ei ole sattumasta, vaan tietoisesta valinnasta. Älä yritä ulkoistaa vastuuta omista teoistasi.
On toki raastavaa, jos ihastuu/rakastuu varattuun ja joutuu repimään itsensä siitä irti. Mutta jokainen vastuullinen laitta poikki heti, kun saa tietää toisen olevan varattu. Näin pääsee itsekin lopulta paljon helpommalla.
Niin, kyllä minä tiedän muitakin ihmisiä, joiden mielestä ainoa mieleen tuleva moraaliton teko on seurustella varatun miehen kanssa.
Kannattaa kuitenkin miettiä, että saattaa itsekin LÖYTÄÄ itsensä tilanteesta, missä on tehnyt jonkin kyseenalaisen valinnan, monihan sairastuu riippuuvuuksiin, joku kehittää peliongelman, ehkä joutuu velkaongelmiin jne jne.. Toivottavasti siellä sitten on yhtä virheettömiä ystäviä rinnalle seisomaan kun LÖyDÄT itsesi synkimmästä pimeydestäsi
Höpö höpö, aikuinen ihminen osaa ottaa valinnoistaan vastuun, eikä tasan vaan LÖYDÄ itseään sekaantumassa varattuun. Mikä riippuvuus tuo muka edes on, kun niihin vertaat?
En minä edellyttäisi että joku kuuntelisi minun loputonta narinaani, jos itse teen jotakin noin typerää.
Voi pieni ystävä kun yhä edelleen tutkimusten mukaan joka toinen pettää jossain elämänvaiheessa kumppaniaan. Kiviä kun alat siis heittelemään ympärillesi on parempi varautua oikein pienellä vuorella.
Nää keskustelut on aina niin huvittavia kun näihin rientää hetkessä lauma naisia, joiden suurin pelko elämässä tuntuu olevan se, että mies löytäisi toisen naisen! Outoa, etten minä pitäisi sitä minään maailmanloppuna vaikka olenkin eronnut, sen ydinperheen ja talon ja volvot menettänyt ja ajatelkaa petettykin vielä 8-O. Ehkä se johtuu siitä, etten näppäile tänne kahdeksannelta peräkkäiseltä hoitovapaavuodelta tai 60% työajalta, vaan tästä ihan läppärin ja kahvikupin ääreltä kun pidän työstäni taukoa. En siis TARVITSE miestä mihinkään, otan sellaisen elämääni jonka haluan ja niin pitkäksi aikaa kun tunne on molemminpuolinen.
Nnnoja, aika vahva halveksunta tästä sun viimeisimmästä viestistäsi paistaa muita kuviteltuja vaimoja ja heidän (täysin kuviteltuja!) elämänvalintojaan kohtaan. Ihan capseilla julistat ettet TARVITSE miestä mihinkään, no hyvät sulle.
Oletko tietoinen siitä, että puolison menettäminen, etenkin niin että tulee itse hylätyksi, on eräs stressaavimpia elämäntilanteita, joihin ihminen voi joutua (sitä ylemmäs ylti vain läheisen kuolema)? Oletko tietoinen siitä, että laumaehdollistuneena savanniapinana Homo sapiensille jokainen hylkääminen on kuin pieni kuolema (sillä monissa yhteisöissä vieläkin hylkääminen merkitsee varmaa kuolemaa)? Onko särkyneen sydämen syndrooma sinulle tuttu?
Koitko itse sydänsurua siitä, että sinulta vietiin tuo kaikki? Vai porskutitko vaan menemään, miehiä tarpeesi mukaan mukaasi napsien ja nakellen?
Hyvä toki jos sä et tarvitse ketään. Oot vahva.
Elämässä ei vaan voi 100% välttyä surulta, stressiltä ja menetyksiltä. Olisiko tärkeää rakentaa sillä lailla tukeva pohja elämälle, ettei vaikka itselle epätoivottu ero suista täysin raiteiltaan? Mulla on vaan kertakaikkiaan vaikeuksia ymmärtää mikä järki olisi väkisin pyrkiä pitämään yllä parisuhdetta, jossa toinen kokee tarpeelliseksi rakentaa toista suhdetta sivuun. Tai ehkä siinä on juuri järkeä, ehkä elän itse sitten enemmän tunteesta ja intuitiosta.
Itse surin nuorena eroa huonosta miehestä. Ei mitään pettämistä mutta mies kohteli huonosti ja olin ihan romuna. Yksi kaveri jaksoi kuunnella kyllä mutta hänestä näki ettei hän hyväksy tai ymmärrä koko asiaa. Hän ihmetteli miesmakuani ja minua. Pyöritteli sisäisesti silmiään koko jutulle kun itkin silmät päästäni. Huom.olin tosi nuori, ero sattui ja olin traumatisoitunut. Kun paljon myöhemmin kerroin uudesta suhteesta, näin kuinka kaveri ajatteli "here we go again... huoh". Saatte varmaan kiinni tästä?
Yhden toisen kaverin kanssa itketti myös, mutta hän suhtautui ihan eri tavalla. Me saatiin tosi hyvät keskustelut aiheesta ja hän oli kokenut jotain samanlaista. Hän ymmärsi sen että miten pahalta tuntui ja mitkä traumat oli vaikuttaneet koko suhteen syntymiseen. Ei mitään terapiasessioita ollut, mutta sellaista empaattista keskustelua vaan joka herätti. Aloin pikku hiljaa tehdä itsekseni työtä parantuakseni ja vuosia myöhemmin olin valmis kypsään onnelliseen suhteeseen. Kun sitten kerroin siitä, toinen onnitteli vilpittömästi, toinen todella nuivasti. Minulle tulee mieleen ap tuosta.
Ongelmasi ap on että et osaa puhua suoraan. Sitten alat katkeroitua ja kuormittua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli todella ikävä kuva ap:n ystävyydestä. Hän suhtautuu ylimielisesti ja vailla empatiakykyä. Se ei ole empatiaa että kuuntelet ja nyökkäilet vaikkei yhtään tee mieli.
Ensinnäkin kaverillasi on jonkunlainen traumasidos kuten on jo sanottu. Sinuna suhtautuisin siihen lempeästi. Ohjaa hänet terapiaan ja sano suoraan ettet osaa auttaa asiassa, eikä sinun tarvitsekaan osata. Mutta pidä nuo ylimieliset ajatukset itselläsi. Pettämiseen osallistuminen on väärin, mutta selkeästi ystäväsi itsetunnossa olisi kehittämistä niin ei ala kylmän miehen toiseksi naiseksi. Olet ystävänäkin tosi kylmä, katso nyt puheitasi hänestä. Voi sanoa napakasti jo alkuun ettei hyväksy pettämistä, se ei ole ilkeää. Mutta tuo inhosi kaveria kohtaan on.
Hän on kertonut jo, että hän tuntee empatiaa tätä miehen vaimoa (?) kohtaan, koska hänellä on sellainen käsitys, että tämä on tullut kuviossa ilman omaa syytään petetyksi. Hän ei tunne empatiaa ystäväänsä kohtaan, koska hänellä on sellainen käsitys, että ystävä on osallisena vaimoon (?) kohdistuvaan petokseen.
Minä huomaan tässä sellaista musta-valkoista johtopäätöksiin kiirehtivää ajatuskaavaa, jota näin myös esim Koskela-keskustelussa. Ikään kuin jokaisessa tarinassa olisi vain rosvo ja uhri ja jokaiselle on löydettävä leima jommasta kummasta leiristä. Aloittajan lailla ajattelevat pitivät käsittämättömänä ajatusta, etteivät henkirikokseen syyllistyneiden vanhemmat ehkä tehneet mitään erityisesti "väärin" kasvatuksessaan ja ymmärrystä, että vanhemmat tuntevat hätää ja surua pahaa tehneiden lastensa puolesta.
Psykologinen termi "splitting" tai binäärinen ajattelu on yhteydessä turvallisuushakuiseen persoonallistuuteen ja alhaisempaan älykkyysosamäärään:
https://en.wikipedia.org/wiki/Splitting_(psychology)
https://www.forbes.com/sites/ilanaredstone/2021/01/11/splitting-the-psy…
Eihän ap toisaalta voi sanoa suoraan mitä ajattelee koska ne ajatukset on niin negatiivisia ja ystävyys katkeaisi. Nyt kun vaan vielä ap myöntäisi edes itselleen että inhoaa tätä "ystäväänsä"..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä syön joka aamu suuren kulhollisen graham-puuroa kaurakerman kera. Mieheni tekee samoin, mutta lisää puuroon vaapukkahilloa. Se on valmistettu vaapukoista, jotka mieheni anoppi on omin käsin poiminut. Näin olemme twhneet jo 18 vuotta. Alkoholia emme käytä.
Meille ei tulisi mieleenkään ryhtyä suhteeseen varatun kanssa. Ei minulle eikä miehelleni. Ei koskaan. Ei ikinä.
En kyllä itsekään kuuntelisi tuollaista avautumista. Jos on niin moraaliton, että alkaa toiseksi naiseksi, niin sietääkin kärsiä. Oletko ikinä sanonut tälle ystävälle, että mietipä vähän miltä tuon miehen vaimosta tuntuisi? Hän on ainoa uhri tässä tarinassa, muut moraalittomia pettäjiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli todella ikävä kuva ap:n ystävyydestä. Hän suhtautuu ylimielisesti ja vailla empatiakykyä. Se ei ole empatiaa että kuuntelet ja nyökkäilet vaikkei yhtään tee mieli.
Ensinnäkin kaverillasi on jonkunlainen traumasidos kuten on jo sanottu. Sinuna suhtautuisin siihen lempeästi. Ohjaa hänet terapiaan ja sano suoraan ettet osaa auttaa asiassa, eikä sinun tarvitsekaan osata. Mutta pidä nuo ylimieliset ajatukset itselläsi. Pettämiseen osallistuminen on väärin, mutta selkeästi ystäväsi itsetunnossa olisi kehittämistä niin ei ala kylmän miehen toiseksi naiseksi. Olet ystävänäkin tosi kylmä, katso nyt puheitasi hänestä. Voi sanoa napakasti jo alkuun ettei hyväksy pettämistä, se ei ole ilkeää. Mutta tuo inhosi kaveria kohtaan on.
Hän on kertonut jo, että hän tuntee empatiaa tätä miehen vaimoa (?) kohtaan, koska hänellä on sellainen käsitys, että tämä on tullut kuviossa ilman omaa syytään petetyksi. Hän ei tunne empatiaa ystäväänsä kohtaan, koska hänellä on sellainen käsitys, että ystävä on osallisena vaimoon (?) kohdistuvaan petokseen.
Minä huomaan tässä sellaista musta-valkoista johtopäätöksiin kiirehtivää ajatuskaavaa, jota näin myös esim Koskela-keskustelussa. Ikään kuin jokaisessa tarinassa olisi vain rosvo ja uhri ja jokaiselle on löydettävä leima jommasta kummasta leiristä. Aloittajan lailla ajattelevat pitivät käsittämättömänä ajatusta, etteivät henkirikokseen syyllistyneiden vanhemmat ehkä tehneet mitään erityisesti "väärin" kasvatuksessaan ja ymmärrystä, että vanhemmat tuntevat hätää ja surua pahaa tehneiden lastensa puolesta.
Psykologinen termi "splitting" tai binäärinen ajattelu on yhteydessä turvallisuushakuiseen persoonallistuuteen ja alhaisempaan älykkyysosamäärään:
https://en.wikipedia.org/wiki/Splitting_(psychology)
https://www.forbes.com/sites/ilanaredstone/2021/01/11/splitting-the-psy…
No nyt on taas sisälukutaito kymppi teillä molemmilla. Esitän sinulle kaksi kysymystä kommenttiisi liittyen, mutten odota vastausta. Muuten kommenttisi menee niin ohi aiheen etten jaksa enempää siihen tarttua.
1. Missä kohtaa olen sanonut että miehen vaimo on tullut ilman omaa syytään petetyksi?
2. Missä kohtaa olen sanonut etten tunne empatiaa ystävääni kohtaan? Lisäkysymys, luuletko tosissasi että kuuntelisin hänen vuodatuksiaan nyt pitkälti toista vuotta, ellen tuntisi empatiaa? En minä siitä palkkaa tai pokaalia saa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
En kyllä itsekään kuuntelisi tuollaista avautumista. Jos on niin moraaliton, että alkaa toiseksi naiseksi, niin sietääkin kärsiä. Oletko ikinä sanonut tälle ystävälle, että mietipä vähän miltä tuon miehen vaimosta tuntuisi? Hän on ainoa uhri tässä tarinassa, muut moraalittomia pettäjiä.
Sinä tiedät faktaksi siis, ettei tällä pariskunnalla ollut vaikkapa yhteistä sopimusta, että suhteita saa pitää kunhan ei tuo niitä liian lähelle 'kotia"? Mistä tiedät tämän 100% varmasti?
Onko se tosiaan empatian puutetta, ellei jaksa kuunnella toistuvasti tuntikausien itkunsekaista vellomista, joka ei etene mihinkään? Minusta ei ole. Noissa tilanteissa ystävien tuki on korvaamatonta, mutta kyllä sieltä suosta pitää edes yrittää pyrkiä myös pois, eikä jäädä rypemään. Jos joku haluaa hakea syyllisiä, niin ne ympärillä olevat ystävät eivät sitä ole.
Ihmiset ovat toki erilaisia, ja toisilta vie kauemmin toipua, mutta silti. Minusta suurempaa ystävyyttä on siinä kohtaa sanoa jo hiukan suoremmin, että huomaan kyllä, kuinka paha olo sinulla on, mutta nyt olisi aika jo siirtyä eteenpäin elämässä. Että se tuntikausien itkuntyrske kuormittaa valtavasti ystäväpiiriäkin. Tällainen omassa surkeudessaan vellova ihminen on todennäköisesti sokeutunut omalle käytökselleen, ja jatkaa sitä, kunnes ystävät ovat kaikonneet kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä itsekään kuuntelisi tuollaista avautumista. Jos on niin moraaliton, että alkaa toiseksi naiseksi, niin sietääkin kärsiä. Oletko ikinä sanonut tälle ystävälle, että mietipä vähän miltä tuon miehen vaimosta tuntuisi? Hän on ainoa uhri tässä tarinassa, muut moraalittomia pettäjiä.
Sinä tiedät faktaksi siis, ettei tällä pariskunnalla ollut vaikkapa yhteistä sopimusta, että suhteita saa pitää kunhan ei tuo niitä liian lähelle 'kotia"? Mistä tiedät tämän 100% varmasti?
En ole se, jolle kysymyksesi heitit, mutta olisikohan todennäköisin vaihtoehto tässä oikea? Sivusuhteet ovat kaikkein todennäköisimmin pettämistä, eikä sovittuja.
Itselläni oli aikoinaan ystävä, joka useampaankin otteeseen sekaantui varattuihin miehiin. Itse tein alusta asti selväksi mielipiteeni tästä ja yritin pitää näiden miesten kumppanien puolia, herätellä vähän miettimään, miten paskamaista tuo toiminta on heitä kohtaan. Tällä ystävälläni oli vielä todella inhottava tapa puhua näistä petetyistä naisista ja haukkua heitä. Oli ihan selvää, että haki omalle itsetunnolleen kohotusta olemalla toinen nainen, mutta ainakin yhteen miehistä rakastui myös ja elätteli toiveita, että mies jättäisi kumppaninsa. Sitten kun miehet aina valitsivat lopulta parisuhteensa kaverini sijaan, en joutunut lohduttajaksi, koska olin alusta asti tehnyt mielipiteeni selväksi eli että olen täysin näiden petettyjen naisten puolella. Miksi ihmeessä te toisten naisten kaverit ette yritä laittaa stoppia tuolle touhulle ja tao järkeä päähän? Miksi pitäisi kannustaa ystäväänsä tekemään typeryyksiä alunperin? Ette varmaan kannustaisi heitä rikoksienkaan tekoon, jos joku kaveri innostuisi vaikka näpistelystä tai huumekaupasta? Ei ystävän tehtävä ole tukea kaikessa idioottimaisessa touhussa kritiikittömästi.
Nykyään tämä ystäväni on naimisissa ja pakko tunnustaa, että olen joskus miettinyt, että miltäköhän hänestä tuntuisi, jos hänen miehensä pettäisi häntä. Ymmärtäisikö sitten, miten typerästi toimi, kun toistuvasti alkoi toiseksi naiseksi näille pettäjämiehille.
Niinhän sinä sanot että tunnet empatiaa, mutta minusta vaikuttaa ettet tunne aitoa sellaista. Kuuntelet kun pitää mutta hampaat irvessä. Lisäksi korostat ettet haluaisi koskaan olla kuin kaverisi jne. Minulla kaatui ystävyys tuohon joka pyöritteli silmiänsä elämälleni, hän ei sanonut mitään mutta teot kertoi enemmän. On vaikea olla ystävä ihmisen kanssa joka ei arvosta.
Totta kai on. Se ei tarkoita että haluaisin olla millään osa-alueella kuten hän. Olen tyytyväinen omaan elämääni, ominaisuuksiini ja taitoihini. Ystävänikin toivottavasti on omiinsa.
Tässä kai se ratkaiseva ero kadehtijan ja ei-kateellisen ihmisen välillä.
Ap