Kertokaa te kenellä on hyvä mies, minkälainen mies on?

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä väärä paikka moiseen tiedusteluun.. AV-mammoilla on miehinä pelkkiä sikoja, eikä ne edes tajua jättää niitä vaikka joka ketjussa niin neuvotaan

Ja tämä on huvittava kommentti noiden miehistään kauniisti puhuvien kommenttien keskellä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla on oikeasti heikko kyky tunnistaa hyviä miehiä ja sen takia päätyvät huonoihin suhteisiin. Pystyn (olen mies) viiden minuutin keskustelun perusteella sanomaan onko mies huomaavainen tai kusipää, mutta jostain syystä mini nainen pysty tähän. Ehkä syynä on se päänsekoittava kemia, mutta jos naisilla olisi parempi kusipää-antenni, niin näitä avauksia ei olisi niin usein.

Ja vaikka täällä provotaan usein, niin oikeasti on olemassa ns hyviä kilttimiehiä, joiden kanssa naisilla olisi parempi suhde. Tunnen lukuisan määrän ystävällisiä miehiä, jotka eivät koskaan puhu pahaa muista ihmisistä ja kohtelevat muita aina kunnioituksella, mutta yksikään nainen ei ole ole ollut heistä kiinnostuneita. Jostain syystä useat naiset vain suhtautuvat jopa vihamielisen aggressiivisesti kiltti-miehiin.

Ja nyt en kirjoita itsestäni, olen aika kaukana klassisesta kiltti-miehestä, eikä minulla koskaa ole ollut ongelmia naisten saamisen suhteen. Mutta usein ihmettelen, miksi moni oikeasti hyvä mies on naista vailla.

Moni ystäväpiirini hyvä mies on todellisuudessa ikävä kyllä näitä ns. joo joo miehiä. Puuttuu täysin oma tahto ja kyky. Kaikkeen sanotaan että päätä sinä, valitse sinä. Valinta ja samalla vastuu jää naiselle ja moni on sanonut että tämä tuntuu siltä kuuluisalta kivireen vetämiseltä.

Ja tätä ei tarvitse vetää siihen ääripäähän että miehen pitäisi alistaa ja komentaa. Ei. Vaan kahden tasavertaisen aikuisen pitäisi yhdessä tehdä päätöksiä eikä olla kuin vanhempi ja lapsi.

Lisäksi mies kiva jos miehellä on edes joku päämäärä tai kipinä tai intohimo johonkin harrastukseen tai asiaan. Sisältöä elämässä. Muuta kuin työ ja nukkuminen.

Niin, minkälaisiin miehiin naiset ovat sitten lopulta suhteissaan pettyneet? Vauvapalstan perusteella 90% naisten epäonnistuneista suhteista on päättynyt, koska mies on ollut itsekäs/väkivaltainen/alkoholisti/epäluotettava. Vain harvoin petytty siihen, että mies on ollut liian kiltti. Jokainen haluaa mahdollisimman ”täydellisen” puolison, mutta omilla valinnoilla on merkitystä kumpia ominaisuuksia puolison valinnassa painottaa. Evidenssi sen puolesta millaiset avioliitot on onnellisia on kyllä vahva.

Mulla ei ole tässä omaa agendaa, koska olen vaimoni mielestä täydellinen (hah!), mutta joskus tulee kyllä mietittyä miksi naiset päätyvät miehiin, joista sadan kilometrin päähän näkee, että perseelleen menee toi suhde.

Mun mies on lempeä, tunneälykäs ja todella kiltti. Osaa kyllä olla myös temperamenttinen, mutta tämä puoli ei tule kovin usein esiin. On tukenut minua vaikeina aikoina, puhutaan paljon tunteista ja elämästä yleensä. Luotan häneen 100%. On myös tosi älykäs vaikkei ole pitkälle kouluttautunut, niin lukenut on.

Mun mies on tavallinen. Tajusin vasta liki 20 vuotta naimisissa olleena että se on oikeasti hyvä mies. Ei se ole komea, romanttinen eikä rikas, mutta rauhallinen, työteliäs, huolehtivainen, ystävällinen, eläinrakas, tunnollinen ja saa minut tuntemaan oloni rakastetuksi. Enää en vaihtaisi, vaikka nuorempana olinkin välillä tuskastunut milloin mihinkin.

Minulla on hyvä mies, todella hyvä, rakas mies. Hän on huolehtiva, rakastava ja avulias. Ei vain minua vaan kaikkia läheisiään kohtaan. Älykäs, huumorintajuinen, sosiaalinen ja kohtelias. Keskusteleva, pohtiva ja tietysti myös fyysisesti puoleensavetävä.

Nää perässä vedettävät miehet ovat varmasti kirjaimellisesti tulkiten kilttejä persoonaltaan, mutta ei se ole kilttiä että toisen pitää aina päättää ja valita.

Ulkopuolisen mielestä varmasti myös mukavia, mutta kun parisuhteen haluaisi aikuisen kanssa. Käyvät raskaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on tavallinen. Tajusin vasta liki 20 vuotta naimisissa olleena että se on oikeasti hyvä mies. Ei se ole komea, romanttinen eikä rikas, mutta rauhallinen, työteliäs, huolehtivainen, ystävällinen, eläinrakas, tunnollinen ja saa minut tuntemaan oloni rakastetuksi. Enää en vaihtaisi, vaikka nuorempana olinkin välillä tuskastunut milloin mihinkin.

Tämä kuvaa valitettavasti todella monen naisen arvomaailman kehitystä. Vasta keski-iässä aletaan oikeasti arvostaa niitä syvällisempiä arvoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on hyvä mies, ja jos yhtään voin itse asiaan vaikuttaa, niin hän ei kyllä sinkkumarkkinoille vapaudu. Sen verran hirveitä tapauksia on tullut vastaan, että tiedän miten harvinainen tapaus minulla on.

Hän on lempeä, hauska, fiksu, komea ja romanttinen. Hän puhuu ja pussaa, kertoo rakastavansa ja näyttää sen myös teoin. Hän ei koskaan unohda vuosipäivää, syntymäpäivää, ystävänpäivää tai naistenpäivää. Hän hemmottelee minua, on aina tukena. Hän haluaa touhuta yhdessä, ja seksi on upeaa.

Kiistatilanteissa hän ei koskaan menetä hermojaan, argumentoi rakentavasti vaikka oltaisiin eri mieltä, pysyy asiassa ja pyrkii ratkaisemaan kiistan, ei "voittamaan" väittelyä. Hän ei ole koskaan loukannut minua millään tavalla, ei ollut välinpitämätön eikä ylipäätään tuonut mitään muuta kuin positiivisia asioita elämääni.

Harvoin tunnen kateutta mutta tällaisia lukiessani en voi välttyä siltä. En tiedä mitä pahaa olen tehnyt edellisessä elämässäni kun minun eteeni ei ole muita tullut kuin huonoja yksilöitä. N27

Ööö. Edellisessä elämässä? Missä?

Mitä teet NYT. Ota opiksesi niistä olleista ja menneistä valinnoista. Kyllä niissä jotakin hyvääkin ollut.

Mieti, mitkä asiat ovat sinulle ne tärkeät. Anna sellaisen tulla elämääsi. Suo itse itsellesi hyvä ja sopiva..

Just just. Mitäpä jos elämääni ei ole tulossa muuta kuin huonoja vaihtoehtoja? Pitäisi sitten valita vähiten huono? Ei kiitos. Jos sulla on ollut valinnanvaraa, se ei tarkoita että kaikilla olisi. En minä pysty vaikuttamaan siihen, millaiset miehet minusta kiinnostuvat. N27

Sitten ollaan itse aktiivisia. Sinusta kiinnostuvat sellaiset kun itse olet. Hyvästä tyypistä jolla on kaikki kunnossa ja joka kohtelee toista hyvin, kiinnostuu toinen samanlainen. Jos itse on turhasta kiukkuava moniongelmainen, sitä samaa saa. Kyse ei ole hoikkuudesta ja ulkonäöstä, vaan siitä korvien välistä. 

Ristiriitaista. Sanot että pitäisi olla aktiivinen, jos minusta ei kiinnostu kukaan sellainen kuin haluan, mutta heti perään sanot, että minusta kiinnostuvat sellaiset kuin itse olen - eli tulkintasi mukaan moniongelmaiset ja turhasta kiukkuavat. Mitä hyötyä minun siis olisi olla aktiivinen minua kiinnostavien suuntaan? Eivät he minusta kiinnostuisi, sillä he ovat kaukana niistä "kaltaisistani", jotka minusta kiinnostuvat. Ja toisaalta, eikö tuon pitäisi päteä myös minuun, eli eikö minunkin pitäisi kiinnostua sellaista kuin itse olen? En kiinnostu kiukkuavista moniongelmaisista, joten olenko sittenkään sellainen? N27

Vierailija kirjoitti:

Naisilla on oikeasti heikko kyky tunnistaa hyviä miehiä ja sen takia päätyvät huonoihin suhteisiin. Pystyn (olen mies) viiden minuutin keskustelun perusteella sanomaan onko mies huomaavainen tai kusipää, mutta jostain syystä mini nainen pysty tähän. Ehkä syynä on se päänsekoittava kemia, mutta jos naisilla olisi parempi kusipää-antenni, niin näitä avauksia ei olisi niin usein.

Ja vaikka täällä provotaan usein, niin oikeasti on olemassa ns hyviä kilttimiehiä, joiden kanssa naisilla olisi parempi suhde. Tunnen lukuisan määrän ystävällisiä miehiä, jotka eivät koskaan puhu pahaa muista ihmisistä ja kohtelevat muita aina kunnioituksella, mutta yksikään nainen ei ole ole ollut heistä kiinnostuneita. Jostain syystä useat naiset vain suhtautuvat jopa vihamielisen aggressiivisesti kiltti-miehiin.

Ja nyt en kirjoita itsestäni, olen aika kaukana klassisesta kiltti-miehestä, eikä minulla koskaa ole ollut ongelmia naisten saamisen suhteen. Mutta usein ihmettelen, miksi moni oikeasti hyvä mies on naista vailla.

En usko hetkeäkään, että naiset eivät olisi kiinnostuneita heistä kiltteyden takia, aggressiivisuudesta puhumattakaan. En ylipäänsä ymmärrä, miksi aikuinen mies haluaa identifioitua kiltiksi. Lapsia ja koiria kutsutaan kilteiksi silloin, kun he ovat tottelevaisia. Onko aikuiselle miehelle tottelevaisuus se määre, millä hän haluaa itseään kuvata?

Väitän, että tosi monen "kiltin" miehen naisettomuus johtuu siitä, etteivät he ylipäänsä tutustu naisiin. Eivät ole aktiivisia, tutustu uusiin ihmisiin, verkostoidu, ole sosiaalisia ja meneviä. On päivänselvää, että naisiin tutustuu paremmin jos lähtee esimerkiksi kaveriporukalla talvilomalla hiihtokeskukseen tai kesällä reppureissaamaan. Mutta jos käy töissä ja lenkillä, korkeintaan salilla, niin on aivan yhdentekevää millainen helmi olisi parisuhdekumppaniksi, kun ei sitä yksikään nainen tule koskaan tietämään.

Hyvä mies on henkisesti kypsä ja hänellä on hyvät itsereflektiotaidot. Yrittää aina ymmärtää muidenkin mielipiteet ja löytää kompromissin silloin kun ollaan eri mieltä eikä jyrää toisen mielipiteitä huutamalla ja raivoamalla. Hyvä mies on empaattinen ja osaa puhua myös omista tunteista. Luotettava ja rehellinen.

Jos haluat mukavan, lempeän, huomioivan ym miehen, älä ota kilpailuhenkistä miestä, he ovat tämän vastakohta.

Kilpailuhenkiset ovat niitä työpaikan audikuskeja ja heidät tunnistat myös siitä, että eivät koskaa ole väärässä ja suhtautuvat ylimielisesti vaikkapa siivoojiin.

Minun mieheni ei ajattele koskaan automaattisesti, että en osaisi jotain koska olen nainen. Hän auttaa pyynteettömästi, ei sovinistisesti. Hän ei koskaan ilmoita, että ei halua tehdä jotain koska se on naisten hommaa, eikä hän räpäytä edes silmiään jos kauppalistassa lukee tampooneja. 

Hän ei juo humalahakuisesti, vaan pieni olut tai lasi viiniä riittää. Hän syö enemmän kasvispainotteista ruokaa kuin minä. Hän pelaa kavereidensa kanssa jalkapalloa kesät talvet, käy joskus saunailloissa, mutta ei sielläkään rymyä ja rellestä.

Isänä hän on loistava, vaikka ei tietenkään täydellinen. Hänelle on itsestäänselvyys, että myös minä voin lähteä käymään illalla vaikka kirjastossa ja kahvilla ihan wx tempore, eikä hän ala valittaa että ei voisi olla lasten kanssa tasa-arvoisena vanhempana sen aikaa. Hänelle minun haaveeni jatkokoulutuksesta oli ylpeyden aihe, ja saimme sovittua raha-asiat ja ajankäytön ilman sen kummempia muttia. Nyt on minun vuoroni tukea häntä DI-opinnoissa. 

Kaikki tuo yllä siis sen lisäksi, että mieheni on komea ja itsestään huolehtiva, hän on siis hyvä puoliso, loistava rakastaja, hyvä isä ja hyvä ystävä, vävy, poika ja veli. Hän ei siis ole rakettitieteilijä-miesmalli-ridgeforrester-pelimies vaan minun silmissäni normaali mies. 

Minulla on hyvä, ihana mies. Olemme olleet yhdessä 25-vuotta ja silti joka aamu näen että mies ilahtuu nähdessään minut kun suunnistan silmät ristissä kahvikoneelle. Mies on kohtelias, ei nolaa, hyväsydäminen, hoitaa kotia ja lapsia omalta osaltaan, haluaa kulkea käsi kädessä ja tekee minut onnelliseksi. Ja minä teen hänet. Toki meillä on ollut omat ongelmamme, vuosiin mahtui kaikenlaista, mutta silti kaikesta on selvitty yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Nää perässä vedettävät miehet ovat varmasti kirjaimellisesti tulkiten kilttejä persoonaltaan, mutta ei se ole kilttiä että toisen pitää aina päättää ja valita.

Ulkopuolisen mielestä varmasti myös mukavia, mutta kun parisuhteen haluaisi aikuisen kanssa. Käyvät raskaaksi.

Moni näistä perässävedettävistä ei ole oppinut keskustelemaan asioista rakentavasti ja kuuntelemaan toisen mielipidettä.

Siksi moni mies "luovuttaa päätäntävallan", koska pelkää konflikteja.

Eivät siis osaa kuunnella tai tehdä kompromisseja, ja jokainen päätös on aina joko-tai. Sen vuoksi moni katsoo turvallisemmaksi antaa päätöksenteon vaimolle, koska itse ei osaisi huomioida muita päätöksenteossa, vaan alkaisi jyrätä (> avioero). Vaikeuksia on monella myös kantaa vastuuta huonosta päätöksestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on tavallinen. Tajusin vasta liki 20 vuotta naimisissa olleena että se on oikeasti hyvä mies. Ei se ole komea, romanttinen eikä rikas, mutta rauhallinen, työteliäs, huolehtivainen, ystävällinen, eläinrakas, tunnollinen ja saa minut tuntemaan oloni rakastetuksi. Enää en vaihtaisi, vaikka nuorempana olinkin välillä tuskastunut milloin mihinkin.

Tämä kuvaa valitettavasti todella monen naisen arvomaailman kehitystä. Vasta keski-iässä aletaan oikeasti arvostaa niitä syvällisempiä arvoja.

Mutta mies arvosti jo nuorena kypsempiä naisia, piti oman ikäisiään hupakkoina ja sellaisina, jotka ei tiedä mitä ne haluaa. Siksipä hän onkin minua muutamia vuosia nuorempi ja hyvin on sovittu yhteen. Itse rupsahdan, hän näyttää vielä nuorelta :)

Totta kai hyviä miehiä on. Ihmisiä siinä missä me naisetkin, eli heitä löytyy joka lähtöön. Kukin sitten määrittelee vähimmäisvaatimuksensa ja yleensä saa juuri sen verran (eli juuri niin vähän, tai jopa alle) kuin vaatiikin.

Valitettavasti meille naisille osoitetaan jo hyvin pienestä pitäen, että emme ole minkään arvoisia. Istutetaan häiriköivien poikien viereen koulussa, jotta he rauhoittuisivat, viis meistä tytöistä. Ollaan vain välineitä.

Mulla on hyvä mies, kaikin puolin täydellinen. Huomioiva, puhuu tunteistaan, ottaa kaikesta vastuuta, myös lapsista, kodista, eläimistä, siis kaikesta mistä minäkin. Ei ole kiinnostunut muista naisista, järjestää meille kahdenkeskistä aikaa... mutta tässä kaikessa avain on se, ettemme kohtele toisiamme "miehenä" ja "naisena", vaan kahtena erilaisena yksilönä, jotka haluavat jakaa elämänsä ja viettää aikaa yhdessä.

Ennen kuin voi "löytää" "hyvän" "miehen", on arvostettava itsensä niin korkealle, että ei tyydy vähempään kuin sopivaan.

Minun mieheni on hyvä mies monella tavalla. Ei täydellinen, mutta oikein hyvä.

Hän on luotettava ja huomioiva. Hän haluaa ilahduttaa minua ja muistaa minua paitsi merkkipäivinä, myös ex tempore. Hän tekee ahkerasti kotitöitä, ahkerammin kuin minä. Tarttuu aina toimeen nopeasti ja hoitaa hommat ajallaan. Kantaa vastuuta, pakkaa lasten kerhoreppuja, ostelee vaatteita pieneksi menneiden tilalle, laittaa Wilma-viestejä, käyttää lapsia neuvolassa ja lääkärissä. Hän kertoo rakastavansa minua (ja lapsia) ja näyttää sen teoillaan myös. Pitää minua hyvänä ja lähellä joka päivä, halaa, ottaa kainaloon, pussailee, silittelee, hieroo. Seksissä on huomaavainen ja haluaa aina tuottaa minulle nautintoa, mutta hiukan aloitteellisempi saisi olla.

Hän on hyvä isä, vaikka joskus menettää hermonsa lasten kanssa, niin kuin toki minäkin. Hän on silti meistä se, joka jaksaa pitkänkin työpäivän päätteeksi leikkiä lasten kanssa, ja keksii kiukku- ja ristiriitatilanteissa aina keinoja, miten tilanteen saisi ratkaistua tai lapset hyvälle mielelle.

Hän ei juo, ei käytä muitakaan päihteitä, ei tupakoi, ei mässää roskaruokaa eikä ole TV:n orja tai sohvaperuna. On ulkoisesti siisti, hoikka ja (ainakin minua) miellyttävä, kohtelias ja ystävällinen. Osaa käyttää rahansa järkevästi eikä muutenkaan tee mitään tyhmyyksiä.

Hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Tämä ei toki oikeuta huonoon käytökseen toista osapuolta kohtaan.

Huomaavainen, kannustava, pitää läheisyydestä.

Mun mies tekee ansiotyön lisäksi aina kotitöitä, hoitaa ihanasti lapsia, lukee kirjoja, pelaa pelejä yms. Järjestää mulle ihania pieniä yllätyksiä esim. pienen hieronnan. Ei ikinä ryyppää, on aina kotona. Kun on vapaa-aikaa hän tekee ristikoita tai korjaa harrastukseksi puhelimia. On älykäs ja kiinnostunut kaikesta. Laulaa ja soittaa koskettimia kotona. Ihana ihminen.