Kertokaa te kenellä on hyvä mies, minkälainen mies on?

Mullakin on. Ei ikinä ole ilkeä, ei mustasukkainen, on omia harrastuksia, ei sohvaperuna, ei mitään riippuvuuksia eikä juokse vieraissa. Tykkää hellyydestä ja huomioiva seksissä. Turvallinen ja vakaa.

Komeakin vielä.

Omani on mm.

- kiltti

- luotettava

- mukava

- vastuullinen

- lempeä

- hauska

- rakastava

- loistava isä

- huumorintajuinen

- täysin väkivallaton

- fiksu

Ei koskaan puhu minulle tai muille rumasti tai ilkeästi. Ei petä eikä ole mitään epäilyttäviä menoja tai viestittelyitä. Viihtyy kotona. Tekee kotitöitä oma-aloitteisesti. On luotettava myös talousasioissa. Hoitaa lapsia tasa-arvoisesti ja on todella lempeä, rakastava ja lämmin isä. Pitää minua kuin kukkaa kämmenellä. Ei haasta riitaa eikä huuda tai räyhää. Ei alista eikä kontrolloi. Ei käytä henkistä, fyysistä eikä taloudellista väkivaltaa. Käy töissä ja hoitaa puolet perheen elätyksestä (meillä suunnilleen yhtä suuret tulot). Remontoi ja huoltaa kotia.

Unohdan varmaan puolet asioista. Todella hyvä mies, puoliso ja isä on. Yhdessä ollaan oltu n. 25 vuotta.

Minä valitsin omani jo nuorena ja kyllä sain ihanan miehen. Minulla ei ole mitään valittamista. Hän on aina ystävällinen, kohtelias ja huomaavainen, ei sano pahaa sanaa, saati että koskisi minuun muuten kuin hyvällä.

Hän muistaa kaikki merkkipäivät, vie ulos syömään, tuo kukkia ja avaa samppanjapullon, jos minulla on mieli joskus maassa. Hän on ollut loistava isä ja esimerkki lapsillemme. Voin luottaa häneen aina ja kaikessa, hän pitää huolta kaikista, joilla asiat eivät aina ole hyvin. Meillä ei koskaan tarvitse riidellä eikä meillä koroteta ääntä, elämä on ihanan rauhallista siinä mielessä, vaikka muuten onkin välillä aika hektistä.

En yksinkertaisesti keksi yhtään mitään, mitä hänessä haluaisin muuttaa tai mitä voisin toivoa enemmän. Unelmieni mies ja olemme olleet yhdessä jo vuosikymmeniä, joten kai hänkin sitten on tyytyväinen minuun. Meillä on kaikki hyvin.

Puolisoni on avan ihana. Huomaavainen, hauska, kärsivällinen, puhelias sekä komea. Arvatkaa mikä vika hänessä on muiden naisten mielestä? Hän on muiden naisten sanojen mukaan rakenteeltaan pulkannaru. No ihan sama mulle mitä muut ajattelee, mutta kyllä mulle tuollainen 185 cm hoikka mies kelpaa.

Nimimerkillä 25 vuotta naimisissa, enkä päivääkään vaihtaisi pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on hyvä mies, ja jos yhtään voin itse asiaan vaikuttaa, niin hän ei kyllä sinkkumarkkinoille vapaudu. Sen verran hirveitä tapauksia on tullut vastaan, että tiedän miten harvinainen tapaus minulla on.

Hän on lempeä, hauska, fiksu, komea ja romanttinen. Hän puhuu ja pussaa, kertoo rakastavansa ja näyttää sen myös teoin. Hän ei koskaan unohda vuosipäivää, syntymäpäivää, ystävänpäivää tai naistenpäivää. Hän hemmottelee minua, on aina tukena. Hän haluaa touhuta yhdessä, ja seksi on upeaa.

Kiistatilanteissa hän ei koskaan menetä hermojaan, argumentoi rakentavasti vaikka oltaisiin eri mieltä, pysyy asiassa ja pyrkii ratkaisemaan kiistan, ei "voittamaan" väittelyä. Hän ei ole koskaan loukannut minua millään tavalla, ei ollut välinpitämätön eikä ylipäätään tuonut mitään muuta kuin positiivisia asioita elämääni.

Harvoin tunnen kateutta mutta tällaisia lukiessani en voi välttyä siltä. En tiedä mitä pahaa olen tehnyt edellisessä elämässäni kun minun eteeni ei ole muita tullut kuin huonoja yksilöitä. N27

Ööö. Edellisessä elämässä? Missä?

Mitä teet NYT. Ota opiksesi niistä olleista ja menneistä valinnoista. Kyllä niissä jotakin hyvääkin ollut.

Mieti, mitkä asiat ovat sinulle ne tärkeät. Anna sellaisen tulla elämääsi. Suo itse itsellesi hyvä ja sopiva..

Just just. Mitäpä jos elämääni ei ole tulossa muuta kuin huonoja vaihtoehtoja? Pitäisi sitten valita vähiten huono? Ei kiitos. Jos sulla on ollut valinnanvaraa, se ei tarkoita että kaikilla olisi. En minä pysty vaikuttamaan siihen, millaiset miehet minusta kiinnostuvat. N27

Täytynee nyt kysyä, että millä tavalla nuo miehet ovat huonoja? Väkivaltaisia? Pettäjiä? Laiskoja vätyksiä? Missä olet heitä kohdannut? Taidat olla nainen, joka on helposti puhuttavissa pyörryksiin? Mies, joka on liian hyvää ollakseen totta ja on hyvä puhumaan, niin on yleensä täyttä pskaa parisuhteessa.

Monilla eri tavoilla huonoja. En ole helposti puhuttavissa pyörryksiin - sanoisin että päin vastoin. Olen ollut vain yhden miehen kanssa, kaikki muut minusta kiinnostuneet olen heti huomannut huonoiksi ja ohittanut samoin tein. Oli tässä yhdessäkin heti havaittavissa tietynlaista röyhkeyttä ja ylimielisyyttä, mutta jostain syystä minuun vetosi se. Kenties siksi kun se oli yhdistetty maailman hurmaavimpaan hymyyn. N27

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni ei ajattele koskaan automaattisesti, että en osaisi jotain koska olen nainen. Hän auttaa pyynteettömästi, ei sovinistisesti. Hän ei koskaan ilmoita, että ei halua tehdä jotain koska se on naisten hommaa, eikä hän räpäytä edes silmiään jos kauppalistassa lukee tampooneja. 

Hän ei juo humalahakuisesti, vaan pieni olut tai lasi viiniä riittää. Hän syö enemmän kasvispainotteista ruokaa kuin minä. Hän pelaa kavereidensa kanssa jalkapalloa kesät talvet, käy joskus saunailloissa, mutta ei sielläkään rymyä ja rellestä.

Isänä hän on loistava, vaikka ei tietenkään täydellinen. Hänelle on itsestäänselvyys, että myös minä voin lähteä käymään illalla vaikka kirjastossa ja kahvilla ihan wx tempore, eikä hän ala valittaa että ei voisi olla lasten kanssa tasa-arvoisena vanhempana sen aikaa. Hänelle minun haaveeni jatkokoulutuksesta oli ylpeyden aihe, ja saimme sovittua raha-asiat ja ajankäytön ilman sen kummempia muttia. Nyt on minun vuoroni tukea häntä DI-opinnoissa. 

Kaikki tuo yllä siis sen lisäksi, että mieheni on komea ja itsestään huolehtiva, hän on siis hyvä puoliso, loistava rakastaja, hyvä isä ja hyvä ystävä, vävy, poika ja veli. Hän ei siis ole rakettitieteilijä-miesmalli-ridgeforrester-pelimies vaan minun silmissäni normaali mies. 

Tämä kuulosti melkoisen normaalilta. Siis varmasti ihan hyvä mies kyllä, mutta itsestään selviä asioita. Eli ei tuossa mitään ns. extraa ollut aikaan lueteltu.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on hyvä mies, ja jos yhtään voin itse asiaan vaikuttaa, niin hän ei kyllä sinkkumarkkinoille vapaudu. Sen verran hirveitä tapauksia on tullut vastaan, että tiedän miten harvinainen tapaus minulla on.

Hän on lempeä, hauska, fiksu, komea ja romanttinen. Hän puhuu ja pussaa, kertoo rakastavansa ja näyttää sen myös teoin. Hän ei koskaan unohda vuosipäivää, syntymäpäivää, ystävänpäivää tai naistenpäivää. Hän hemmottelee minua, on aina tukena. Hän haluaa touhuta yhdessä, ja seksi on upeaa.

Kiistatilanteissa hän ei koskaan menetä hermojaan, argumentoi rakentavasti vaikka oltaisiin eri mieltä, pysyy asiassa ja pyrkii ratkaisemaan kiistan, ei "voittamaan" väittelyä. Hän ei ole koskaan loukannut minua millään tavalla, ei ollut välinpitämätön eikä ylipäätään tuonut mitään muuta kuin positiivisia asioita elämääni.

Oli kuin olisit kuvannut mun miestäni. Hän on lisäksi vielä hyvällä tavalla nöyrä -siis ei ole koskaan pelännyt pyytää anteeksi, myöntää olevansa väärässä tai kertoa tarvitsevansa toista ihmistä. kaikki piirteitä, joita mun pitäisi itse opetella. Hän on myös hauska ja aidosti pitää läheisten ihmisten seurasta. Menestynyt myös. Kaikkea tuota ja silti en tiedä voinko tähän jäädä. Syynä pettämisestä alkanut suhteemme, jossa hän käyttäytyi tavoilleen vieraasti ja valehteli mulle rumasti. Epäluottamuksen ja haavoittumisen luoma varjo on pitkä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on hyvä mies, ja jos yhtään voin itse asiaan vaikuttaa, niin hän ei kyllä sinkkumarkkinoille vapaudu. Sen verran hirveitä tapauksia on tullut vastaan, että tiedän miten harvinainen tapaus minulla on.

Hän on lempeä, hauska, fiksu, komea ja romanttinen. Hän puhuu ja pussaa, kertoo rakastavansa ja näyttää sen myös teoin. Hän ei koskaan unohda vuosipäivää, syntymäpäivää, ystävänpäivää tai naistenpäivää. Hän hemmottelee minua, on aina tukena. Hän haluaa touhuta yhdessä, ja seksi on upeaa.

Kiistatilanteissa hän ei koskaan menetä hermojaan, argumentoi rakentavasti vaikka oltaisiin eri mieltä, pysyy asiassa ja pyrkii ratkaisemaan kiistan, ei "voittamaan" väittelyä. Hän ei ole koskaan loukannut minua millään tavalla, ei ollut välinpitämätön eikä ylipäätään tuonut mitään muuta kuin positiivisia asioita elämääni.

Samoin minulla. Mieletön onni, että löysin hänet elämääni näin yli neljäkymmentävuotiaana (hän oli leski). Elämäni paras parisuhde, vaikka minulla on kyllä ollut onni miesten suhteen muutenkin. Hyviä miehiä noin periaatteessa, mutta aina jonkinlaista haastetta... Tämän viimeisimmän kanssa kaikki tuntuu niin helpolta ja vaivattomalta ja voimme molemmat olla täysin omia itsejämme, ja inspiroimme toisiamme. Olemme yhdessä enemmän kuin erikseen.

Eli on se mahdollista ap, että voisitkin vielä löytää jonkun, jonka kanssa oleminen on juhlaa. Voisivat poikasikin saada toisenlaista miehen mallia... Minkä ikäisiä he ovat?

Minua alkoi itkettää kun luin tämän. En rehellisesti kyllä edes haaveile löytäväni tällaista miestä. Eikä se tietenkään ole edes ajankohtaista niin kauan kun olen yhdessä nykyisen mieheni kanssa.

Aloin vaan miettiä että odotanko liikoja mieheltäni. Että olisi sellainen rakastava ja lämmin. Lisäksi mietin, että olisinko kuitenkin onnellisempi yksin. Mieheni on niin vaan niin vaikea ihminen monella tapaa. On jotenkin niin perustavalla tavalla todella omaehtoinen. Jos esim läheisyys ei ole hänelle tärkeää tai hän ei kykene siihen, niin hän ei yritä mitään edes toisen mieliksi, vaikka toinen ihminen kuinka kertoisi että se on hänelle elintärkeää. Tai jos joskus jotain yrittää niin tekee siitä tosi ison numeron esim hieroo 2min hartioitani kun pyydän, vaikka oikeasti kaipaan ihmistä joka olisi läsnä ja vieressä edes yhden kokonaisen illan.

Olen itse vähän alle 40v. Poikani ovat ala-asteella. Toinen jo lähes murrosikäinen. Surettaa hänen puolestaan, kun hän on taas täysin isänsä vastakohta. Tosi empaattinen ja huomaavainen poika, ja varmasti näkee myös että aika ajoin kärsin hänen isänsä käytöksestä, vaikka ei edes riideltäisi tai en sanoisi mitään. Olen yrittänyt hänelle asioita selittää ilman että kaataisin kuitenkaan taakkaa hänen harteilleen yhtään enempää. Että ollaan kaikki erilaisia ja että isässä kuitenkin hyviäkin puolia… Välillä niitä tuntuu olevan vaan kovin vaikea löytää, kun toisesta huokuu kuitenkin aina pohjimmiltaan sellainen kylmyys ja välinpitämättömyys. T. Ap

Minulla on. Olen ollut jo kerran naimisissa, ja se ei mennyt putkeen. Ensimmäiset vuodet hän oli ns. unelmamies: puhelias seuramies, huomaavainen, hauska, näki vaivaa yhteisen ajan eteen. Meillä oli syvällistä yhteyttä ja jakamista. Vuosien kuluessa hänestä tuli ailahtelevainen, suutuspäissään ilkeä ja itsekäs. Alkoholi maistui ja kavereilla kaikki oli aina paremmin. Elämä oli jatkuvaa stressaamista, kun rahat eivät riittäneet sellaiseen elämäntyyliin, jota hän olisi halunnut elää. Aina oli joku syy pahantuulisuuteen ja kiukutteluun, ja huomasin olevani koko ajan varpaillani. Eron jälkeen tapasin miehen, johon en olisi tuntenut vetoa 20-vuotiaana. Hän on rauhallinen introvertti, ujokin. Huomasin, että meillä on yhteiset elämänarvot ja nautimme samanlaisesta arjesta. Hän viihtyy kotona (eikä istu kaljalla monta kertaa viikossa), nauttii lapsiperhearjesta ja haluaa panostaa yhteiseen aikaan. Hän harrastaa vähemmän romanttisia yllätyksiä tai suuria eleitä, mutta tekee kotitöitä, keittää aamukahvit valmiiksi ja putsaa minunkin autoni ennen töihin lähtöä. Hän pitää lupauksensa, puhuu minulle kauniisti, halaa ja koskettaa. Hänen kanssaan erimielisyydet saadaan selvitettyä nopeasti ja hän ei suuttuessaan mene koskaan henkilökohtaisuuksiin. Hän antaa minulle tilaa olla mitä olen ja tuntea mitä tunnen, hän ei koe vaikkapa minun harmistustani jossakin tilanteessa itselleen uhaksi.

Kiltti, herkkä, romanttinen, huomioiva, paras ystäväni. Ratkaisee harvinaiset kiistat kanssani reiluuteen pyrkien, pyrkii ymmärtämään toista näkemystä aina mutta pitää myös puolensa ollessaan perustellusti eri mieltä. Kertoo että rakastaa, teoin ja sanoin. Jollekin tämä voisi olla ehkä miinus, mutta minusta ihanaa että on myös hyvin seksuaalinen ja aivan mahtava rakastaja.

Tuo kukkia, kehuu, hieroo, arvostaa vaimoaan ja pitää itsestään huolta. Löytö 😍

Minulla on hyvä mies, jota rakastan yli kaiken. Yhdessä olemme olleet n. 10 vuotta. Mieheni on:

- rauhallinen, harkitseva ja tasainen

- kiltti ja huomaavainen, lempeä

- fiksu, vastuullinen, velvollisuudentuntoinen

- pitää samanlaisista asioista kuin minä - molemmat viihdymme kotona parhaiten, olemme introverttejä, emme kaipaa vilkasta sosiaalista elämää/matkustelua,  mutta esim. luemme paljon, katselemme dokumentteja, olemme eläinrakkaita (meillä on koira)

Lika barn läka bäst. 

Itken lisää kun luen teidän miehistä. Oikeasti ihana kuulla, että tuollaisia miehiä on. Enemmän saisitte mainostaa miehiänne, niin ei niin moni tyytyisi huonoon.

Ihmettelen sitä kun niin monet miehet on kuitenkin itsekkäitä ja jättävät esim ihan pokkana hoitamatta oman osuutensa perheen arjesta. Heille parisuhdekin on pelkkää ottamista. Oletus on että palvelu pelaa ilman että itse tarvisi tehdä mitään sen eteen. Oikeus on kuitenkin kiukutella jos ei vaimoa jostain syystä vaikka halutakaan.

Ovatko tällaiset miehet kuitenkin lopulta vähemmistö? Heidän vaimot vaan purkavat enemmän pahaa oloaan tälläkin palstalla… Tulee välillä sellainen olo, että kaikki miehet ovat pohjimmiltaan vaan itsekkäitä, joten turha edes valittaa tai miettiä että jonkun toisen kanssa asiat olisi helpompia. T. Ap

JSS

Vierailija kirjoitti:

Minulla on. Olen ollut jo kerran naimisissa, ja se ei mennyt putkeen. Ensimmäiset vuodet hän oli ns. unelmamies: puhelias seuramies, huomaavainen, hauska, näki vaivaa yhteisen ajan eteen. Meillä oli syvällistä yhteyttä ja jakamista. Vuosien kuluessa hänestä tuli ailahtelevainen, suutuspäissään ilkeä ja itsekäs. Alkoholi maistui ja kavereilla kaikki oli aina paremmin. Elämä oli jatkuvaa stressaamista, kun rahat eivät riittäneet sellaiseen elämäntyyliin, jota hän olisi halunnut elää. Aina oli joku syy pahantuulisuuteen ja kiukutteluun, ja huomasin olevani koko ajan varpaillani. Eron jälkeen tapasin miehen, johon en olisi tuntenut vetoa 20-vuotiaana. Hän on rauhallinen introvertti, ujokin. Huomasin, että meillä on yhteiset elämänarvot ja nautimme samanlaisesta arjesta. Hän viihtyy kotona (eikä istu kaljalla monta kertaa viikossa), nauttii lapsiperhearjesta ja haluaa panostaa yhteiseen aikaan. Hän harrastaa vähemmän romanttisia yllätyksiä tai suuria eleitä, mutta tekee kotitöitä, keittää aamukahvit valmiiksi ja putsaa minunkin autoni ennen töihin lähtöä. Hän pitää lupauksensa, puhuu minulle kauniisti, halaa ja koskettaa. Hänen kanssaan erimielisyydet saadaan selvitettyä nopeasti ja hän ei suuttuessaan mene koskaan henkilökohtaisuuksiin. Hän antaa minulle tilaa olla mitä olen ja tuntea mitä tunnen, hän ei koe vaikkapa minun harmistustani jossakin tilanteessa itselleen uhaksi.

Nyt oli kuin olisi kuvattu omaa entistä kumppaniani. Nuorena alettiin yhteen ja silloin oli iso yhteinen kaveriporukka ja vielä opinnot kesken ja elämä edessä. Minusta saavutettiin yhdessä hienoja asioita; ammatit, ihan hyvät työurat, oma ihana talo, lapsi jne. Mutta jotenkin se ei koskaan ollut tarpeeksi. Olis pitänyt olla isommat televisiot, hienommat autot, kalliimmat harrastusvälineet. Ainaista harmittelua ja noitumista kun kollegoilla on sijoitustilit ja moottoripyörät ja veneet. Mitä sitten? Joku on voinut periä tai joku osaa pelata korttinsa paremmin. Minä olisin ollut onnellinen ja tyytyväinen siinä kodissa luonnon äärellä, oman perheen ja lemmikkien kanssa. Se itsekkyys ja nautinnonhalu ja kaiken kiiltävän perässä juokseminen alkoi inhottaa. Ja joka viikonloppuinen tissuttelu, viinejä vaan ruoan kanssa (paitsi ihan siinä sivussa lavallinen olutta..). Aamuisin krapulainen ärtynyt mies.

Harmi, lähtökohtaisesti kiva mies ja perhekeskeinen ja uuttera, mutta sen "hyvän elämän" loputon tavoittelu, tyytymättömyys, se tappoi mun tunteet. Nyt olemme molemmat tahoillamme sopivammissa parisuhteissa ja lapsikin saa mallin miehestä joka on maanläheinen, huomaavainen ja lempeä ja kodista jossa ei juoda, riidellä eikä harrasteta kuluttamista.

Ap vaikuttaa itse tosi raskaalta tyypiltä.

Hyvä mies on sellainen, joka huolehtii, että vaimolla on mukava yltäkylläinen elämä ja  rajaton määrä rahaa käytössään täysin vastikkeettomasti. Työskentelee itse toisella puolella maailmaa ja yhteyttä pidetään sähköisesti ehkä kerran viikossa ja nähdään ehkä 2 kertaa vuodessa. Näin.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä mies on sellainen, joka huolehtii, että vaimolla on mukava yltäkylläinen elämä ja  rajaton määrä rahaa käytössään täysin vastikkeettomasti. Työskentelee itse toisella puolella maailmaa ja yhteyttä pidetään sähköisesti ehkä kerran viikossa ja nähdään ehkä 2 kertaa vuodessa. Näin.

Missäs todellisuudessa mahdat elää? 😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä mies on sellainen, joka huolehtii, että vaimolla on mukava yltäkylläinen elämä ja  rajaton määrä rahaa käytössään täysin vastikkeettomasti. Työskentelee itse toisella puolella maailmaa ja yhteyttä pidetään sähköisesti ehkä kerran viikossa ja nähdään ehkä 2 kertaa vuodessa. Näin.

Missäs todellisuudessa mahdat elää? 😅

Kuvailin minun mielestäni hyvän miehen. Sitähän tässä haetaan. Ei tarvitse olla tästä(kään) asiasta samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Itken lisää kun luen teidän miehistä. Oikeasti ihana kuulla, että tuollaisia miehiä on. Enemmän saisitte mainostaa miehiänne, niin ei niin moni tyytyisi huonoon.

Ihmettelen sitä kun niin monet miehet on kuitenkin itsekkäitä ja jättävät esim ihan pokkana hoitamatta oman osuutensa perheen arjesta. Heille parisuhdekin on pelkkää ottamista. Oletus on että palvelu pelaa ilman että itse tarvisi tehdä mitään sen eteen. Oikeus on kuitenkin kiukutella jos ei vaimoa jostain syystä vaikka halutakaan.

Ovatko tällaiset miehet kuitenkin lopulta vähemmistö? Heidän vaimot vaan purkavat enemmän pahaa oloaan tälläkin palstalla… Tulee välillä sellainen olo, että kaikki miehet ovat pohjimmiltaan vaan itsekkäitä, joten turha edes valittaa tai miettiä että jonkun toisen kanssa asiat olisi helpompia. T. Ap

Pitää oppia asettamaan rajoja. Et tapaile ketään säälistä ja menet vain silloin treffeille jos toinen vaikuttaa siltä miltä pitääkin. Vieläkin kuulee säälistä antajista. Oikeasti lopettakaa! Antakaa joidenkin mutista, mutta pysykää itse vahvoina älkääkä sortuko ottamaan omien standardien vastaisia deittejä.