Lue keskustelun säännöt.
Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle
Hän ei koskaan soita tai tarjoa apuaan. Pahinta kuitenkin on, että kertoessani vauvan koliikki-itkuista, omasta uupumuksestani, huolestani ja univelastani hän ei kommentoi niitä mitenkään. Hän haluaa vaan suloisia kuvia vauvasta ja käydessään kylässä sylittelee ja kuvaa vauvaa eli ottaa vain "parhaat palat". Tuntuu niin pahalta kun oma äiti ei osoita mitään myötätuntoa tai totea, että "sinulla kuulostaa olevan rankkaa". Sekin jo auttaa kun joku huomaa ja myöntää, että nyt on rankkaa aikaa.
Kommentit (1209)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon puhutaan tässäkin ketjussa, miten pitää opetella pyytämään apua. Minä opettelin, jostain syysta en osannut ollenkaan. Äitini alkoi nauraa ja sanoi, että päiväkodissakin hoitaja pärjää neljän taaperon kanssa, ja minä en yhden. Äiti kertoi miten aikoo nauraa asiaa myös kaverilleen, joka on lastenhoitaja. Tunsin niin syvää nöyryytystä ja häpeää, etten koskaan pyytänyt enää mitään.
Mutta aika on kääntänyt osat. Nyt äiti on vailla lumenluontiapua, siivousapua, kaupassakäyntiapua. On vaatinut itseltäni henkistä kylmyyttä, mutta minä en häntä auta. Naurahdan, miten naapurin Sirkka tekee ihan itse lumityönsä, vaikka on jo 90-v., ja äiti 15 vuotta nuorempi. Enkä mene, naurahtelen vain.
Tästä voi nyt saada aika monenlaisen mielikuvan. Tottahan se on, että jos lapsia päättää tehdä, niin ne pitää myös hoitaa. Se on raskasta, mutta tosiasia ja arkea. Kommentoija äitikin on aikanaan selvinnyt siitä. Hyvin moni äiti hoitaa kunnialla ja rakastavasti lapsensa, mutta sitten on niitä lumihiutaleita, joiden elämä on vaan aina niin niin vaikeaa ja lapsen kanssa rankkaa, kun omaa aikaa ei ole yms yms. No ei ole juu kellään. Sitä se elämä on! Joskus tuntuu, että jonkinlainen herätys ja selkärangan kasvatus olisi osalle paikallaan, että heidän elämänsä on oikeasti hyvää ja monella on kyllä monin verroin vaikeampaa.
Jos kommentoijan äiti on tätä raakaa rakkautta ja herätystä nyt yrittänyt, niin ymmärrän häntä. Ja anteeksi kommentoijalle, jos tämä osuu arkaan paikkaan. En tosiaan tiedä tilannettasi.
Kommentoijan äiti ei nimenomaan ole selvinnyt meidän hoidostamme, kun olimme lapsia. Meillä kävi pienestäkin syystä kodinhoitaja 80-90 -luvuilla, minkä lisäksi kesät vietettiin mummolassa, ja mummo toi meille usein valmista ruokaa, ja ukki huolehti puutarhastamme, remontoi meillä, ajoi nurmikon. Äiti kävi kauneushoidoissa ja lapsena tuntui, että hän makasi puolet ajasta jokin kasvonaamio naamallaan makuuhuoneessa niin, ettei saanut häiritä. Tai papiljotit päässä lukemassa lehteä, eikä saanut häiritä. Ei minulla ole ollut koskaan tuollaiseen aikaa perheenäitinä. Että mistähän "raa'asta rakkaudesta" oikein puhut? Äitini on ainoastaan raaka minua kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummasti näkee muita ihmisiltä, ilmeisesti muilta äideiltä, kovin vihamielistä vastausta. Ihmeellinen maa, jos jokaisen pitäisi vaikeissakin tilanteissa pärjätä vain yksinään. Halveksivasti todetaan vain, että mitäs lisäännyit tai älä sysää vastuuta muille. AP kertoi jo otsikossa hajoavansa vaikean vauvavuoden alle. Jos tällaisessa tilanteessa ei voi edes perheensä apuun luottaa, niin aika heikosti on asiat. Hän ei kaipaa syyttelyä tai vihamielisyyttä.
Kaikilla lapsilla ei ole myöskään isää kuvoissa, ja se ei monestikaan ole äidin oma vika. Ihmeellisiä kysymyksiä siis, että missä isä. Kaikkia isiä ei kiinnosta ja on epäinhimillisen kova työ tällä äidillä pärjätä yksinään koliikkivauvan kanssa.
Olen itse saanut oman lapseni yksin, isä oli väkivaltainen, tappouhkauksia ym. Lapsi oli koliikkivauva, huusi naama punaisena melkein ensimmäisen vuoden. Ja äitini on samanlainen kuin AP:n äiti. Hän ei ollut ikinä apuna, vaikka monesti pyysin. Kokemuksesta voin kertoa, että ei todellakaan mitään helppoa pärjätä yksin ilman tukiverkkoa. Useimmilla se läheisin olisi oma äiti, jota voi edes pyytää. Kyllä siinä käydään univajeineen niin äärirajoilla, kuin olla ja voi, jos arkea pyörittää yksin koliikkivauvan kanssa. En lähtisi siis tässä kritisöimään AP:n kaltaisessa tilanteessa olevaa. Monesti tilanne univajeineen saattaa olla niin paha, että ei siinä pysty huutavan vauvan kanssa edes käymään puhelinkeskustelua avun saamisesta.
Kovasti tsemppiä AP:lle.
Kyllä sinä saat myös ihan itse ottaa vastuun tekemisistäsi - mikä pakottaa hankkiutumaan raskaaksi väkivaltaiselle, tappouhkauksia latelevalle isälle???
En oikein jaksa sympata. Sorit siitä.
Eipä sitä tiedä, jos mies päättää alkaa väkivaltaiseksi ja alkaa uhkailla raskausaikana tai lapsen synnyttyä. Minun kohdalla 5. raskauskuulla sain ekaa kertaa turpaani ja se suhde päättyi sitten siihen. Aika myöhäistä raskauden keskeyttämisen kanssa siinä vaiheessa. Ja yksin pitää vastuu kantaa, koska isä ei ole huolehtinut mistään. Etukäteen ei voi myöskään tietää, tuleeko vauvalla olemaan koliikki tai jotain sairauksia. Eikä ole oma valinta. Eikä myöskään isän muuttunut käytös, se että isä ei ole apuna, tai se, että tukea ei edes omalta äidiltä saa.
Harvemmin lyönti tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Toinen juttu on se osaako lukea vaaran merkit ajoissa.
Sulla on ollut kurjaa, ap.lla on kurjaa. Tai ainakin raskasta juuri nyt.Mutta tottakai ihmiset kysyvät lapsen isästä, kun ap ei sano hänestä mitään.
Vaikka kuinka ollaan olevinaan moderneja, niin vauvat ei edelleenkään putkahda puolukasta.
Joka iikalla on biologinen äiti ja isä.Luontevampaa sen isän perään on kysellä kuin äidinäidin.
Sinulla ei näemmä ole omaa kokemusta väkivaltaisesta suhteesta. Se eka lyönti voi tulla täysin puskista ilman ennakkovaroituksia. Ei sellaiseksi muuttuneeseen suhteeseen jäädä maha pystyssä.
Monella lapsella ei ole isää elämässään, syystä tai toisesta. Moni isä on vain biologinen isä. Ero kun tulee, niin kyllä se on useimmiten äiti, joka yksin lasten kanssa jää. Eron syynä voi olla mikä vaan... pettäminen, jättäminen, kyllästyminen, välinpitämättömyys, väkivalta, viina, kuolema. Ei ole kenenkään toisen asia, miksi isä ei ole kuvioissa. Syitä voi olla monia. Jos isä on vaikka ollut väkivaltainen tai muuten vain on poissa, niin eikös se ole sen isän vastuu tekemisistään, eikä äidin syy. Äidin sitä pitää sitten jokaiselle uteliaalle olla selittelemässä?
Pitänee muistuttaa sinulle, että ap itse omasta halustaan ja avuntarpeestaan lähti kirjoittamaan ja kysymään neuvoa.
Tuskinpa ketään kiinnostaa tuntemattomien ihmisten yksityiselämä.
Ei mua ainakaan. Mutta onhan se paikallaan hahmottaa tilanne, jotta pystyy neuvomaan.
Vai mitä arvelet?Ei liene vaikea sanoa, että olen eronnut, yksinäinen, mies on uraohjus, sairas ym ym. Tämän koko tarinan ydin on se että vauvan äiti on väsynyt. Kuka hyvänsä kysyy silloin ensimmäiseksi miten miehesi suhtautuu tilanteeseen.
Miksi AP:n pitäisi selitellä, jos isä ei ole kuvioissa auttamassa? Ei se poissaolon syy poista faktaa, että isä ei siinä ole. Silloin ei vain ole. Ja useimmiten jos ei ole, niin siihen on pätevät syyt. Monet äidit on yksin jo vauvan kanssa. Joko erotaan jo raskausaikana, raskaus ei ole suunniteltu alun alkaenkaan, tai erotaan syystä tai toisesta vauvan synnyttyä, jos ei vauva-aikana, niin taaperoaikana. Läheskään kaikilla lapsilla ei ole kahta vanhempaa. Varsinkin isoissa kaupungeissa yksinhuoltajien määrä on huomattava. Erikoinen asetelma, jos oletetaan automaattisesti lapsella olevan kaksi (läsnä olevaa, huolehtivaa) vanhempaa. Omassa ystäväpiirissä (pikkulasten äitejä) suurin osa on ainoita vanhempia lapsilleen.
Eikä nyt millään pahalla, kommenttisi ihan asiallinen, toisin kuin monilla muilla tässä keskustelussa.
Nyt täytyy sanoa, että todella ihmeissäni ja surullisena olen tätä ketjua lukenut. Keskustelusta tuli juupas-eipäs väittely siitä, paljonko mummojen kuuluu auttaa.
Aina ne mummot ei tietysti pysty, osaa tai jaksa auttaa. Monet ei myöskään halua. Mutta, kun oma lapsi soittaa ja kertoo vaikeuksistaan, liittyipä tämä nyt sitten vauva-ajan jaksamiseen tai ihan mihin tahansa, niin millainen äiti ei osoita empatiaa?
Ei maksaisi vaivaa sanoa muutama kaunis, kannustava sana edes. Osoittaa välittävänsä ja olevansa kiinnostunut. En voisi koskaan tehdä noin omille lapsilleni, ja täytyy sanoa että on ollut todella suuri pettymys ja tehnyt kipeää myöntää itselleni, ettei se minunkaan oma äiti sitten oikeasti välitä. Taitaa olla aika yleistä 50-60 -luvulla syntyneissä vanhemmissa.
Ap:lle vinkki: näitä tukiverkottomia on tämä maa pullollaan. Verkostoidu toisen samanmoisen kanssa. Saatte seuraa ja tukea toisistanne, toinen laittaa ruokaa kun toinen viihdyttää molempien lapset ja toisinpäin. Myöhemmin lastenhoitoapua, leikkiseuraa jne. Etsi perhekerhoista tai -kahviloista, somesta jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelisko hän vain, että sellaista se on, oli hänelläkin? Voitko kysyä pahimpiin tilanteisiin apua?
Juuri tätä minäkin ajattelin. Että äiti itse on kokenut samaa ap:n ollessa vauva ja tuo p-aska muisto karmeasta vauva-ajasta jotenkin aktivoituu isoäidin mielessä. Itselläni oli koko eka vauvavuosi aivan muuta kuin raskaana ollessa kuvittelin; pelkkää sumua ja synkkyyttä, kun sattui syntymään vaativa ja huonosti nukkuva, kitisevä vauva. Hammasta purren selvisin mottonani: haudassa saa sitten levätä. Apua en saanut, koska mies sai juuri vastavalmistuneena hyvän työpaikan ja painoi siellä pitkää päivää, isovanhemmat molemmin puolin päättivät mullistaa elämänsä juuri vauvavuonna, joten mitään apuja ei tullut sieltäkään.
Vieläkin, kun jossakin kuulen pikkuvauvan itkua, sisälläni kouraisee kalman koura.
Voi luoja näitä juttuja.
Kenen mies painaa pitkää päivää, kenen ukko oli kesätöissä ulkosaaristossa vai miten se meni. Ja kuinka ollakaan, just esikoisen vauvavuotena.Mut kun asiaa ajattelen, niin näinhän se meni monella kaverillakin: miehet teki mielellään pitkiä työpäiviä, kun kotona oli niin tylsää. Huutava vauva ja tukka sojossa naama harmaana kuljeskeleva vaimo, joka ei saa edes siivottua. Ja viikonloppuna olikin aika mennä poikien kanssa kaljalle tai tekemään jotain kivaa.
Naiset jäivät yksi toisensa jälkeen pois myös pariskuntien riennoista (ei, lastenhoitajaa ei jostain kumman syystä voinut pyytää, saada, palkata, ei edes kerran vuodessa). Parissa vuodessa naiset muuttuivat tylsiksi ja happamiksi kuin maitotölkit. Sen kerran kun niitä näki, mitään sanottavaa niillä ei ollut mistään muusta kuin lapsista.Luulisi että nämä jutut on 50-luvulta.
Eikös isän osallistumisesta ja vastuunjakamisesta ole jauhettu jo vuosikymmeniä? Miten se onkin yhä niin, että nainen uurastaa palkatta ja kiitoksetta kotona. Kun mies vaihtaa yhden kerran vaipan hän maailman paras isä.Naisen sen kun vertailevat kauhukokemuksiaan ja surkeuttaan ja pilkkaavat toisiaan.
Pakko kommentoida, kun satuin tämän kommenttisi näkemään. Olen se jonka "ukko oli kesätöissä ulkosaaristossa" just vauvavuonna, 1988.
"Ukko" oli varsin rakastava ja osallistuva isä, kun pääsi taas syyskuun lopulla kotiin kesätöistä ja osallistumaan. Tietysti hän oli päivät yliopistolla (siihen maailman aikaan tarvittiin ihan läsnäoloakin siellä) ja minä olin vauvan kanssa kotona. Niin, miksi ihmeessä ukkoni oli siellä ulkosaaristossa? Ihan rahan takia. Siihen aikaan oli ihan itse tienattava rahansa, koska erilaiset avustukset olivat huomattavasti pienempiä kuin nykyään.
Silti olin onnellinen. Ehkä siksi, kun ei ollut tällaista vauvapalstaa, jossa kilvan valitetaan kuinka elämä on hirveää, jos ei joku koko ajan tue ja auta.
Täällä oli myös joku ketju missä oli että keski-ikäiset ei tajua mitään nykymaailman menosta. Siitä ei tunnu mitään tajuavan nuoremmatkaan, mutta nuoremmat eivät kyllä myöskään tajua mitään edes niistä ajoista kun ovat itse syntyneet tänne matoiseen maailmaan.
Kuinka ollakaan, olin itsekin yliopistossa tuohon aikaan. Aloitin v. 87. Riippuu siitä mitä opiskeli, mutta missään tiedekunnassa ei oltu läsnä täysiä työpäiviä, ei läheskään. Opiskelun ohella oli täysin mahdollista tehdä palkkatyötä, harrastaa ja tavata kavereita.
Noihin aikoihin sai halpaa opintolainaa opintorahan ja asumistuen ohella. Töitä riitti jokaiselle joka vain viitsi tehdä.
Niin että turha paasata avustuksien pienuudesta. Moni hankki tarkoituksella lapsen juuri opiskeluaikana, koska siitä sai niin hyvin tukia. Perheelliset saivat halvan perheasunnon yliopistokaupungeista.Mutta te valitsitte niin kuin valitsitte, oma asia. 80-luvulla ei köyhyydestä ollut tietoakaan. Kyllä lähipiirissä oli sen verran perheellisiäkin että se oli helppo nähdä. Pikemminkin usein yllätti, miten leveästi vauvaperheet asuivat, heti isossa asunnossa ja auto piti tietysti olla, mieluummin kaksi. Varmaa on, että omilla ansioilla siihen kaikkeen ei olisi kyennyt.
Valtion rahahanat aukeaa heti kun vauva ilmaantuu. Lapsilisiä, ilmaista sitä ja tätä tulee. Myös niille jotka eivät sitä tarvitse.
Se on vain jatkunut Suomessa jo niin pitkään, että sitä pidetään itsestäänselvyytenä.
No meidän piti olla kylläkin lääkiksessä paikalla. Silloin 1980-luvulla. Tottakai sitä töitä tehtiin lomilla.
Onnellinen pikku Untuvakerä kirjoitti:
Minä syön joka aamu suuren kulhollisen graham-puuroa kaurakerman kera. Mieheni tekee samoin, mutta lisää puuroon vaapukkahilloa. Mieheni anoppi kerää omin käsin vaapukat, joista hillo valmistetaan. Olemme tehneet näin jo 18 vuotta.
Kun lapsemme olivat pieniä, mieheni anoppi ja minun anoppini auttoivat meitä voimiensa mukaan. Meille ei olisi koskaan tullut mielenkään vaatia heiltä enempää kuin he kokevat jaksavansa. Ei koskaan. Ei ikinä.
Ap:n kannattaa kutsua miehensä anoppi kunnon aamiaiselle (esimerkiksi graham-puurolle vaapukkahillon kera) ja kertoa hänelle hienotunteisesti, että toivoo enemmän apua.
Untuvakerä on oikeassa. Turha syyllistää miehen anoppia, jos ei ole edes yrittänyt ottaa asiaa puheeksi. Graham-puuro kehiin ja keskustelemaan ap !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen taas sadannen kerran kiitollinen rakkaista isovanhemmistani. Vietin paljon aikaa heidän luonaan, toisinaan he tulivat meille. Yhdessä oleminen oli turvallista ja aina kivaa.
Muistan heitä vieläkin joka päivä, vaikka olen jo yli 50.
Onnellinen pikku Untuvakerä kirjoitti:
Minä syön joka aamu suuren kulhollisen graham-puuroa kaurakerman kera. Mieheni tekee samoin, mutta lisää puuroon vaapukkahilloa. Mieheni anoppi kerää omin käsin vaapukat, joista hillo valmistetaan. Olemme tehneet näin jo 18 vuotta.
Kun lapsemme olivat pieniä, mieheni anoppi ja minun anoppini auttoivat meitä voimiensa mukaan. Meille ei olisi koskaan tullut mielenkään vaatia heiltä enempää kuin he kokevat jaksavansa. Ei koskaan. Ei ikinä.
Ap:n kannattaa kutsua miehensä anoppi kunnon aamiaiselle (esimerkiksi graham-puurolle vaapukkahillon kera) ja kertoa hänelle hienotunteisesti, että toivoo enemmän apua.
Miehelläsi on kyllä unelma-anoppi. Tuo vaapukoiden poimiminen on mahtava juttu !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummasti näkee muita ihmisiltä, ilmeisesti muilta äideiltä, kovin vihamielistä vastausta. Ihmeellinen maa, jos jokaisen pitäisi vaikeissakin tilanteissa pärjätä vain yksinään. Halveksivasti todetaan vain, että mitäs lisäännyit tai älä sysää vastuuta muille. AP kertoi jo otsikossa hajoavansa vaikean vauvavuoden alle. Jos tällaisessa tilanteessa ei voi edes perheensä apuun luottaa, niin aika heikosti on asiat. Hän ei kaipaa syyttelyä tai vihamielisyyttä.
Kaikilla lapsilla ei ole myöskään isää kuvoissa, ja se ei monestikaan ole äidin oma vika. Ihmeellisiä kysymyksiä siis, että missä isä. Kaikkia isiä ei kiinnosta ja on epäinhimillisen kova työ tällä äidillä pärjätä yksinään koliikkivauvan kanssa.
Olen itse saanut oman lapseni yksin, isä oli väkivaltainen, tappouhkauksia ym. Lapsi oli koliikkivauva, huusi naama punaisena melkein ensimmäisen vuoden. Ja äitini on samanlainen kuin AP:n äiti. Hän ei ollut ikinä apuna, vaikka monesti pyysin. Kokemuksesta voin kertoa, että ei todellakaan mitään helppoa pärjätä yksin ilman tukiverkkoa. Useimmilla se läheisin olisi oma äiti, jota voi edes pyytää. Kyllä siinä käydään univajeineen niin äärirajoilla, kuin olla ja voi, jos arkea pyörittää yksin koliikkivauvan kanssa. En lähtisi siis tässä kritisöimään AP:n kaltaisessa tilanteessa olevaa. Monesti tilanne univajeineen saattaa olla niin paha, että ei siinä pysty huutavan vauvan kanssa edes käymään puhelinkeskustelua avun saamisesta.
Kovasti tsemppiä AP:lle.
E-pillereitä on ollut saatavilla jo vuodesta 1962, miten ihmeessä olet päättänyt perustaa perheen väkivaltaisen miehen kanssa jota lapsen hankkiminen ei kiinnosta pätkän vertaa? Oliko kiire pois lapsuudenkodista vai onko jokin päihdekuvio? Oliko sinulla edes ammattia, vai onko tässä vaan menty ajopuuna elämässä tilanteesta toiseen?
No olipa törkeitä ja asiattomia kommentteja.
Noin yleisesti voisin kommentoida, että mikään ehkäisymuoto ei ole sataprosenttinen. Yksikään parisuhde ei ole sadan prosentin todennäköisyydellä toimiva. Et voi sadan prosentin todennäköisyydellä ennustaa, pettääkö puolisosi, jättääkö sinut, lyökö, alkoholisoituuko tms. Et voi tietää tai mitenkään varmaksi ennustaa, tuletko jossain vaiheessa jäämään yksinhuoltajaksi, jos perheen perustat. Avioliitot kaatuu, parisuhteet kaatuu. Et voi myöskään etukäteen tietää, tarvitsetko jossain vaiheessa elämääsi muiden ihmisten apua tai tukea. Luultavasti kuitenkin tulet tarvitsemaan. Lapsistasi et voi varmuudella tietää, ovatko he terveitä vai sairaita, sairastutko itse, uuvutko tai väsytkö jossain vaiheessa.
En ymmärrä, mitä ap oikeastaan haluaa. Hänellä on ihana lapsi, ihana mies, mukava anoppi ja hänen miehellään on ihan uskomaton anoppi (eikös se miehen anoppi muuten ole P:n oma äiti). Silti ap vaöittaa, että koko ajan pitäisi saada jotain lisää. Eikö mikään riitä ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Isovanhemmat eivät ole tasapuolisia. Isovanhemmat kohtelevat eriarvoisesti sekä omia lapsiaan että aikuisten lastensa perheitä. Lasten eriarvoinen ja syrjivä kohtelu on alkanut jo lapsuudessa eli omissa lapsissa on suosikki ja musta lammas.
Isovanhemmat auttavat auliisti tytärtä ja tyttären perhettä. Tytär elää läheisriippuvaisessa symbioosissa vanhempiensa kanssa.
Vastaavasti pojan perhe ei saa isovanhemmilta mitään apua. Pojan perhe on pärjännyt omatoimisesti omin avuin ja ilman isovanhempien apua ja avustuksia. Tilanne on jatkunut yli 30 vuotta.
Otetaanko perinnönjaossa ennakkoperintönä huomioon tyttären yli 30 vuoden aikana vanhemmiltaan saamat rahat, muut lahjoitukset, taloudellinen apu ja jatkuva ilmainen lastenhoitoapu ja kotiapu?
Olen päättänyt, että en aio osallistua mitenkään appivanhempien hoitoon lähivuosina. Minulla ei ole mitään moraalista vastuuta ja velvollisuutta auttaa appivanhempia. He ovat ihmisiä, joilta perheemme ei ole saanut pienintäkään apua mihinkään asiaan. Appivanhemmat saavat pyytää apua tyttäreltään ja ostaa rahalla palveluja. Tytär on ollut apua vailla taukoamatta ja hänelle on myös annettu apua taukoamatta. Me emme ole kiitollisuudenvelassa. Oma apu on paras apu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei ole syyllinen. Vaan kulttuurinen narratiivi on, ja perhelehtien siloteltu isovanhemmus-kuvasto on. Joka helvetin paikka toitottaa ja näyttää miten on vaan lämpimiä avuliaita isovanhempia jotka auttaa ja hoitaa.
Tuo ei ole lainkaan totuus. Esim 10-15% on persoonallisushäiriöisiä kansasta, ja niistä ei ole vanhemmiksi tai isovanhemmiksi.
Erittäin monella on sysipaskat isovanhemmat lapsilleen. Meillä on kahdet surkeat ja jopa toiset on vaaralliset koska käyttää yhä väkivaltaa aikuisiin lapsiin.
Mäkin kun sain ekan lapsen jotenkin oletin että ne mun sekopäävanhemmat muuttuisi ja olisikin ihania isovanhempia. Tai että alkkis-appikset alkaisi kiinnostua lapsistamme. No arvatkaa kävikö niin - eipä tietenkään!
Mutta siis koin samaa stressiä ja hätää kuin ap nyt. Kun en ollutkaan perhelehtien perheidyllin mukainen.
Iso osa vanhemmista - siis 60-70-80 ikäisiä ovat nyt - ovat tunnevammaisia, mt-ongelmaisia, luonnevikaisia, kylmiä, ilkeitä ja pahansuopia. Näistä ei vaan puhuta. Vaan annetaan ymmärtää että on yhtä vaaleanpunaista hattaraa se kolmen sukupolven yhteiselo ja yhdessä vietetään aikaa. Ei se noin mene kuin vaan pienellä osalla.
Tää ei siis tarkoita etteikö hyviä isovanhempia olisi, niitäkin on. Mutta on myös pahoja. Ihan helvetin pahoja. Tietoisesti lapsilleen pahaa haluavia. Ja tää on kokonaan suljettu pois siitä narratiivista ja kuvastosta. Tästä se stressi syntyy kun ei kuulukaan kuvastoon.Ahaa? No sitten varmaan hoidattekin lapsenne ilolla itse, eikä tarvitse itkeä vauvapalstalla miten isovanhemmat ei osallistu lainkaan. Ihan karmeaa puhetta kyllä isovanhempiakin kohtaan.
Osa isovanhemmista ON kauheita. Esim omat vanhempani, toinen heistä aggressiivinen narsisti ja käy omien aikuisten lasten kimppuun. Sellaisten kanssako pitäisi olla tekemisissä? Ole onnellinen että olet voinut elää pumpulissa kohtaamatta pahuutta. Mä olen sen kohdannut jo pienenä lapsena ja kärsinyt vuosia.
Ja toden totta ihan itse lapset hoidettiin. Emme ole saaneet koskaan apua sekuntiakaan. Ja totta totisesti toivon että helvetissä on erityinen paikka lapsiaan hakkaaville vanhemille jonne mun vanhemmat joutuvat. Asia ei muuksi muutu ”kauniisti puhumalla”. Huomaa että olet naiivi ja suojellun elämän elänyt.Voi kuule, en ole naiivi enkä elänyt pullossa. Mutta yksi asia kumminkin, niistä "hirviövanhemmista" pitäisi osata päästää aikuisena irti, elää omaa elämää eikä velloa siinä mitä on joskus lapsuudessa tapahtunut. Itseasiassa roolit kääntyy jossain vaiheessa myös toisinpäin niin, että lapsen tulisi kyetä jossain määrin auttamaan vanhenevaa vanhempaakin, olipa tämä nyt ollut millainen tahansa.
Älä puhu paskaa. En tule auttamaan mitenkään hirviövanhempiani. Mitään en ole velkaa niille. En siitä ”lapsuushoivasta” (phoinpitelyä, kaltoinkohtelua) varsinkaan. Et käy kyllä täysillä jos olet sitä mieltä että tällaisen lapsen pitäisi auttaa vanhoja lapsenhakkaajia!
Kyllä käyn ihan "täysillä", ja kirjoituksestasi huomaa, että sinä olet lähinnä teini-ikäinen. Yhteiskunta ei kykene kuitenkaan auttamaan vanhuksia, joten kyllä niiden lasten täytyy vaan nöyrtyä auttamaan sitä hirviövanhempaa edes jossain määrin, valitettavasti - tai huolehtia vanhuksen hoidosta jollain muulla tavalla. Hoitamatta ei saa jättää sitä "hirviövanhempaakaan", mitä se nyt sitten tarkoittaakaan - sitäkö ettei hirviövanhempi maksakaan aikuisten lasten laskuja tai lomia, tai ryntää auttamaan aina kun nuoren tekee mieli päästä bilettämään?
Kerropa mikä laki määrää auttamaan vanhempiaan? EI MIKÄÄN. Sellaista lakia ei ole. Paskat vanhemmat saa ja voi ja jopa kannattaa jättää mätänemään kotiinsa. Sitä saavat mitä ovat tilanneet.
Tuollaiselle lapselle en kyllä jättäisi perintöä tai ottaisi mitään yhteyttä. Ihan karmeaa puhetta aikuiselta ihmiseltä, vai voiko sinua aikuiseksi edes kutsua. Pitää nyt osata edes jollain tavalla hallita omaa kielenkäyttöään.
Kalikka osui hirviövanhempaan ja meni tunteisiin! Ahhahah!
Pitäisikö sinun mennä johonkin hoitoon? Taisit saada vähän liian kovan iskun päähän pienenä. Kuulostat lähinnä joltain nistiltä, luultavasti oletkin.
Tää joka laittelee näitä ilkeitä viestejä on just tollanen äiti tai anoppi mikä ei auta lastaan. Ketju ottaa omantunnon päälle
Todellakin on kokemusta suosivista isovanhemmista. Tänne ei vaan kannata kirjoittaa asiasta sillä palsta-kotkat keksii sinusta ilkeyksiä millä perustella ja oikeuttaa tuo epäreiluus. Ihan kuin apstakin moni on keksinyt vaikka mitä paskaa.
Sille suosimiselle usein on syynsä, en minäkään auttaisi jos tytär/miniä olisi kuten sinä.
Jokainen saa rahallaan tehdä mitä haluaa, jos lapsi tai miniä käyttäytyy huonosti ei sellaiselle rahojaan kukaan halua antaa. Hirveää tekstiä täällä äidit kirjoittavat lastensa isovanhemmista. On hyvä, että edes rahan jaolla voi tuommoiselle törkytyypille osoittaa kaapin paikan.
Semmosia ne nykymummot on. Oma äitini ei ole ehtinyt vielä edes katsomaan vauvaani, joka on jo yli puolivuotias. Esikoista tuli sentään sylittelemään ja kuvaamaan. Sitten lempitytär sai lapsia ja sen jälkeen muita lapsenlapsia ei enää tarvi nähdäkään. Joulukortin sentään lähetti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Isovanhemmat eivät ole tasapuolisia. Isovanhemmat kohtelevat eriarvoisesti sekä omia lapsiaan että aikuisten lastensa perheitä. Lasten eriarvoinen ja syrjivä kohtelu on alkanut jo lapsuudessa eli omissa lapsissa on suosikki ja musta lammas.
Isovanhemmat auttavat auliisti tytärtä ja tyttären perhettä. Tytär elää läheisriippuvaisessa symbioosissa vanhempiensa kanssa.
Vastaavasti pojan perhe ei saa isovanhemmilta mitään apua. Pojan perhe on pärjännyt omatoimisesti omin avuin ja ilman isovanhempien apua ja avustuksia. Tilanne on jatkunut yli 30 vuotta.
Otetaanko perinnönjaossa ennakkoperintönä huomioon tyttären yli 30 vuoden aikana vanhemmiltaan saamat rahat, muut lahjoitukset, taloudellinen apu ja jatkuva ilmainen lastenhoitoapu ja kotiapu?
Olen päättänyt, että en aio osallistua mitenkään appivanhempien hoitoon lähivuosina. Minulla ei ole mitään moraalista vastuuta ja velvollisuutta auttaa appivanhempia. He ovat ihmisiä, joilta perheemme ei ole saanut pienintäkään apua mihinkään asiaan. Appivanhemmat saavat pyytää apua tyttäreltään ja ostaa rahalla palveluja. Tytär on ollut apua vailla taukoamatta ja hänelle on myös annettu apua taukoamatta. Me emme ole kiitollisuudenvelassa. Oma apu on paras apu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei ole syyllinen. Vaan kulttuurinen narratiivi on, ja perhelehtien siloteltu isovanhemmus-kuvasto on. Joka helvetin paikka toitottaa ja näyttää miten on vaan lämpimiä avuliaita isovanhempia jotka auttaa ja hoitaa.
Tuo ei ole lainkaan totuus. Esim 10-15% on persoonallisushäiriöisiä kansasta, ja niistä ei ole vanhemmiksi tai isovanhemmiksi.
Erittäin monella on sysipaskat isovanhemmat lapsilleen. Meillä on kahdet surkeat ja jopa toiset on vaaralliset koska käyttää yhä väkivaltaa aikuisiin lapsiin.
Mäkin kun sain ekan lapsen jotenkin oletin että ne mun sekopäävanhemmat muuttuisi ja olisikin ihania isovanhempia. Tai että alkkis-appikset alkaisi kiinnostua lapsistamme. No arvatkaa kävikö niin - eipä tietenkään!
Mutta siis koin samaa stressiä ja hätää kuin ap nyt. Kun en ollutkaan perhelehtien perheidyllin mukainen.
Iso osa vanhemmista - siis 60-70-80 ikäisiä ovat nyt - ovat tunnevammaisia, mt-ongelmaisia, luonnevikaisia, kylmiä, ilkeitä ja pahansuopia. Näistä ei vaan puhuta. Vaan annetaan ymmärtää että on yhtä vaaleanpunaista hattaraa se kolmen sukupolven yhteiselo ja yhdessä vietetään aikaa. Ei se noin mene kuin vaan pienellä osalla.
Tää ei siis tarkoita etteikö hyviä isovanhempia olisi, niitäkin on. Mutta on myös pahoja. Ihan helvetin pahoja. Tietoisesti lapsilleen pahaa haluavia. Ja tää on kokonaan suljettu pois siitä narratiivista ja kuvastosta. Tästä se stressi syntyy kun ei kuulukaan kuvastoon.Ahaa? No sitten varmaan hoidattekin lapsenne ilolla itse, eikä tarvitse itkeä vauvapalstalla miten isovanhemmat ei osallistu lainkaan. Ihan karmeaa puhetta kyllä isovanhempiakin kohtaan.
Osa isovanhemmista ON kauheita. Esim omat vanhempani, toinen heistä aggressiivinen narsisti ja käy omien aikuisten lasten kimppuun. Sellaisten kanssako pitäisi olla tekemisissä? Ole onnellinen että olet voinut elää pumpulissa kohtaamatta pahuutta. Mä olen sen kohdannut jo pienenä lapsena ja kärsinyt vuosia.
Ja toden totta ihan itse lapset hoidettiin. Emme ole saaneet koskaan apua sekuntiakaan. Ja totta totisesti toivon että helvetissä on erityinen paikka lapsiaan hakkaaville vanhemille jonne mun vanhemmat joutuvat. Asia ei muuksi muutu ”kauniisti puhumalla”. Huomaa että olet naiivi ja suojellun elämän elänyt.Voi kuule, en ole naiivi enkä elänyt pullossa. Mutta yksi asia kumminkin, niistä "hirviövanhemmista" pitäisi osata päästää aikuisena irti, elää omaa elämää eikä velloa siinä mitä on joskus lapsuudessa tapahtunut. Itseasiassa roolit kääntyy jossain vaiheessa myös toisinpäin niin, että lapsen tulisi kyetä jossain määrin auttamaan vanhenevaa vanhempaakin, olipa tämä nyt ollut millainen tahansa.
Älä puhu paskaa. En tule auttamaan mitenkään hirviövanhempiani. Mitään en ole velkaa niille. En siitä ”lapsuushoivasta” (phoinpitelyä, kaltoinkohtelua) varsinkaan. Et käy kyllä täysillä jos olet sitä mieltä että tällaisen lapsen pitäisi auttaa vanhoja lapsenhakkaajia!
Kyllä käyn ihan "täysillä", ja kirjoituksestasi huomaa, että sinä olet lähinnä teini-ikäinen. Yhteiskunta ei kykene kuitenkaan auttamaan vanhuksia, joten kyllä niiden lasten täytyy vaan nöyrtyä auttamaan sitä hirviövanhempaa edes jossain määrin, valitettavasti - tai huolehtia vanhuksen hoidosta jollain muulla tavalla. Hoitamatta ei saa jättää sitä "hirviövanhempaakaan", mitä se nyt sitten tarkoittaakaan - sitäkö ettei hirviövanhempi maksakaan aikuisten lasten laskuja tai lomia, tai ryntää auttamaan aina kun nuoren tekee mieli päästä bilettämään?
Kerropa mikä laki määrää auttamaan vanhempiaan? EI MIKÄÄN. Sellaista lakia ei ole. Paskat vanhemmat saa ja voi ja jopa kannattaa jättää mätänemään kotiinsa. Sitä saavat mitä ovat tilanneet.
Tuollaiselle lapselle en kyllä jättäisi perintöä tai ottaisi mitään yhteyttä. Ihan karmeaa puhetta aikuiselta ihmiseltä, vai voiko sinua aikuiseksi edes kutsua. Pitää nyt osata edes jollain tavalla hallita omaa kielenkäyttöään.
Kalikka osui hirviövanhempaan ja meni tunteisiin! Ahhahah!
Pitäisikö sinun mennä johonkin hoitoon? Taisit saada vähän liian kovan iskun päähän pienenä. Kuulostat lähinnä joltain nistiltä, luultavasti oletkin.
Tää joka laittelee näitä ilkeitä viestejä on just tollanen äiti tai anoppi mikä ei auta lastaan. Ketju ottaa omantunnon päälle
Todellakin on kokemusta suosivista isovanhemmista. Tänne ei vaan kannata kirjoittaa asiasta sillä palsta-kotkat keksii sinusta ilkeyksiä millä perustella ja oikeuttaa tuo epäreiluus. Ihan kuin apstakin moni on keksinyt vaikka mitä paskaa.
Sille suosimiselle usein on syynsä, en minäkään auttaisi jos tytär/miniä olisi kuten sinä.
Jokainen saa rahallaan tehdä mitä haluaa, jos lapsi tai miniä käyttäytyy huonosti ei sellaiselle rahojaan kukaan halua antaa. Hirveää tekstiä täällä äidit kirjoittavat lastensa isovanhemmista. On hyvä, että edes rahan jaolla voi tuommoiselle törkytyypille osoittaa kaapin paikan.
Hienoa, osoitit juuri arvaukseni oikeaksi keksimällä mulle taustat ja tarinat omasta päästäsi. Av toimii näin. Ilkeä ihminen sepittää tarinan toisesta, sitten haukkuu sen perusteell. Et tiedä yhtään mitään elämästäni ja mitä tässä tapahtui.
Menen tästä ketjusta ihan sekaisin. Kuka tässä nyt auttaa ketä ja ketä ei auteta ? Kuka on kenenkin äiti ja kuka taas anoppi ? Tässähän näyttää ihan siltä, että ap elää jotain idylliä vaapukkahilloineen kaikkineen. Vääntäkää nyt joku rauralangasta, mistä tässä oikein on kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Semmosia ne nykymummot on. Oma äitini ei ole ehtinyt vielä edes katsomaan vauvaani, joka on jo yli puolivuotias. Esikoista tuli sentään sylittelemään ja kuvaamaan. Sitten lempitytär sai lapsia ja sen jälkeen muita lapsenlapsia ei enää tarvi nähdäkään. Joulukortin sentään lähetti!
Lapseni ovat 5 ja 2 ja omat vanhempani ei ole koskaan nähneet niitä. Ei kiinnostanut tulla edes ristiäisiin. No, katsotaan 15 v päästä uudestaan, sittenhän lapsenlapsetkin on jo aikuisia ;)
Vierailija kirjoitti:
Menen tästä ketjusta ihan sekaisin. Kuka tässä nyt auttaa ketä ja ketä ei auteta ? Kuka on kenenkin äiti ja kuka taas anoppi ? Tässähän näyttää ihan siltä, että ap elää jotain idylliä vaapukkahilloineen kaikkineen. Vääntäkää nyt joku rauralangasta, mistä tässä oikein on kysymys.
Ihmiset sekoilee ja vastailee ja keksii tarinoita apsta.
Ap:lla ei äiti auta. Ei ole miestä. Ei ole anoppia. Ei ole ketään. On tukiverkoton.
Nää muut sit sönköttää omista äideistään ja anopeistaan ja uhkailee ventovieraita kirjoittaja perinnöttömäksi jättämisellä. Sekopää av palsta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ap sai varmaan taas lisää voimia koliikkivauvansa hoitamiseen rättiväsyneenä, kun lukee tätä mammojen suun soittoa! Lähimmäisen tukeminen vaikeuksissa...siitä ei monet tän ketjun naiset tiedä mitään. Sen sijaan he tietävät parhaiten, milloin kukakin saa olla väsynyt ja milloin ei saa, milloin on oikeutettu toisen apuun ja milloin ei. Oon tosi surullinen luettuani tän ketjun. Kertoo paljon siitä, miksi me monet ollaan niin yksin. Harva välittää tarpeeksi.
Niin makaa kuin petaa. Jos on valinnut tehdä lapsen yksin niin turha tulla muille ruikuttamaan.
Niina kirjoitti:
Nyt täytyy sanoa, että todella ihmeissäni ja surullisena olen tätä ketjua lukenut. Keskustelusta tuli juupas-eipäs väittely siitä, paljonko mummojen kuuluu auttaa.
Aina ne mummot ei tietysti pysty, osaa tai jaksa auttaa. Monet ei myöskään halua. Mutta, kun oma lapsi soittaa ja kertoo vaikeuksistaan, liittyipä tämä nyt sitten vauva-ajan jaksamiseen tai ihan mihin tahansa, niin millainen äiti ei osoita empatiaa?
Ei maksaisi vaivaa sanoa muutama kaunis, kannustava sana edes. Osoittaa välittävänsä ja olevansa kiinnostunut. En voisi koskaan tehdä noin omille lapsilleni, ja täytyy sanoa että on ollut todella suuri pettymys ja tehnyt kipeää myöntää itselleni, ettei se minunkaan oma äiti sitten oikeasti välitä. Taitaa olla aika yleistä 50-60 -luvulla syntyneissä vanhemmissa.
Ap:lle vinkki: näitä tukiverkottomia on tämä maa pullollaan. Verkostoidu toisen samanmoisen kanssa. Saatte seuraa ja tukea toisistanne, toinen laittaa ruokaa kun toinen viihdyttää molempien lapset ja toisinpäin. Myöhemmin lastenhoitoapua, leikkiseuraa jne. Etsi perhekerhoista tai -kahviloista, somesta jne.
Minä olen vanhusten suusta kuullut usein myös sen toisen puolen. Jopa omat lapset ovat julmia ja jatkuvasti hyötykäyttävät vanhoja ihmisiä. Vaaditaan lastenhoitoapua vaikka vanhempi olisi vielä työelämässä, rahaakin ollaan vailla. Eikä kaikki eläkeläisetkään jaksa lapsia hoitaa. Minä hoidan paljon lapsenlapsiani, olen 67 v ja olen ihan poikki kun kotiin tulen. Samaa sanovat samanikäiset ystävätkin.
Joku syys ap äidillä on, aivan ilmeisesti se, ettei ap ole ystävällisyyden arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ap sai varmaan taas lisää voimia koliikkivauvansa hoitamiseen rättiväsyneenä, kun lukee tätä mammojen suun soittoa! Lähimmäisen tukeminen vaikeuksissa...siitä ei monet tän ketjun naiset tiedä mitään. Sen sijaan he tietävät parhaiten, milloin kukakin saa olla väsynyt ja milloin ei saa, milloin on oikeutettu toisen apuun ja milloin ei. Oon tosi surullinen luettuani tän ketjun. Kertoo paljon siitä, miksi me monet ollaan niin yksin. Harva välittää tarpeeksi.
Niin makaa kuin petaa. Jos on valinnut tehdä lapsen yksin niin turha tulla muille ruikuttamaan.
Kyllä, lapsella on isäkin, hoitakoon se välillä. Terve lapsi on vanhalle raskas hoitaa saati sitten itkuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ap sai varmaan taas lisää voimia koliikkivauvansa hoitamiseen rättiväsyneenä, kun lukee tätä mammojen suun soittoa! Lähimmäisen tukeminen vaikeuksissa...siitä ei monet tän ketjun naiset tiedä mitään. Sen sijaan he tietävät parhaiten, milloin kukakin saa olla väsynyt ja milloin ei saa, milloin on oikeutettu toisen apuun ja milloin ei. Oon tosi surullinen luettuani tän ketjun. Kertoo paljon siitä, miksi me monet ollaan niin yksin. Harva välittää tarpeeksi.
Niin makaa kuin petaa. Jos on valinnut tehdä lapsen yksin niin turha tulla muille ruikuttamaan.
Niin makaa kuin petaa. Jos ap:n äiti jättää tyttärensä ilman apua hädässä saa yksin mädätä pskavaipoissa vanhuksena. Turha tulla muille ruikuttamaan.
Minä syön joka aamu suuren kulhollisen graham-puuroa kaurakerman kera. Mieheni tekee samoin, mutta lisää puuroon vaapukkahilloa. Mieheni anoppi kerää omin käsin vaapukat, joista hillo valmistetaan. Olemme tehneet näin jo 18 vuotta.
Kun lapsemme olivat pieniä, mieheni anoppi ja minun anoppini auttoivat meitä voimiensa mukaan. Meille ei olisi koskaan tullut mielenkään vaatia heiltä enempää kuin he kokevat jaksavansa. Ei koskaan. Ei ikinä.
Ap:n kannattaa kutsua miehensä anoppi kunnon aamiaiselle (esimerkiksi graham-puurolle vaapukkahillon kera) ja kertoa hänelle hienotunteisesti, että toivoo enemmän apua.