Lue keskustelun säännöt.
Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle
Hän ei koskaan soita tai tarjoa apuaan. Pahinta kuitenkin on, että kertoessani vauvan koliikki-itkuista, omasta uupumuksestani, huolestani ja univelastani hän ei kommentoi niitä mitenkään. Hän haluaa vaan suloisia kuvia vauvasta ja käydessään kylässä sylittelee ja kuvaa vauvaa eli ottaa vain "parhaat palat". Tuntuu niin pahalta kun oma äiti ei osoita mitään myötätuntoa tai totea, että "sinulla kuulostaa olevan rankkaa". Sekin jo auttaa kun joku huomaa ja myöntää, että nyt on rankkaa aikaa.
Kommentit (1209)
Vierailija kirjoitti:
Eikö omalle äidille voi sanoa katsotko poikaa/tyttöä hetken jos nukun/käyn kaupassa tms?
Hölmis. Varmaan sä voit sanoa sun kivalle äidille. Moni ei voi sanoa omalle ilkeälle, piikikkäälle ja arvostelevalle äidille.
Miten on niin stanan vaikea joidenkin tajuta että osalla on ihan hirveä äiti? Ei kaikilla ole kiva äiti vaikka sulla just olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paljon puhutaan tässäkin ketjussa, miten pitää opetella pyytämään apua. Minä opettelin, jostain syysta en osannut ollenkaan. Äitini alkoi nauraa ja sanoi, että päiväkodissakin hoitaja pärjää neljän taaperon kanssa, ja minä en yhden. Äiti kertoi miten aikoo nauraa asiaa myös kaverilleen, joka on lastenhoitaja. Tunsin niin syvää nöyryytystä ja häpeää, etten koskaan pyytänyt enää mitään.
Mutta aika on kääntänyt osat. Nyt äiti on vailla lumenluontiapua, siivousapua, kaupassakäyntiapua. On vaatinut itseltäni henkistä kylmyyttä, mutta minä en häntä auta. Naurahdan, miten naapurin Sirkka tekee ihan itse lumityönsä, vaikka on jo 90-v., ja äiti 15 vuotta nuorempi. Enkä mene, naurahtelen vain.
Aion tehdä just samoin. Mun äitini joka avunpyyntöön kieltäytyi, jopa pahassa hädässä. Lopetin pyytämisen. Ja vannoin valan itseni kanssa että en koskaan - edes siinä hätätilassa - auta äitiä. Niin törkeästi ja loukkaavasti ja ilkkuen ja vittuillen hän muhun suhtautui
Paska äiti. Niin lapsuudessa, nuoruudessa, aikuisuudessa. Pian on MUN vuoro olla paska ja aion tehdä sen ilman mitään syyllisyyden tunteita.
Ap:tä varmaan hävettää nyt kovasti , kun ei iljennyt tulla kertomaan ,miksi lapsen isä tai ap:een oma isä ei tule apuu, eikä appivanhemmatkaan.
Tuttavani tytär haukkui äitinsä laiskaksi, kylmäksi ja itsekkääksi, koska ei hoitanut tyttärensä lasta. Tyttärelle ei riittänyt mikään. Ystäväni teki parhaansa. Työssä oli vaikeaa. Oli irtisanomisia, työpaikkakiusaamista, kavallus(ei ystäväni tekemä)paljon ylityötä. Ystäväni terveys reistaili ja syöpä uusiutui. Kertaakaan syöpähoitojen aikana tytär ei kysynyt äitinsä vointia. Suuttui kun äitinsä ei tullut hoitamaan lapsenlastaan kesken syöpähoitojen. Korona oli tyttären mielestä tekosyy.
Eipä tytär tullut edes äitinsä hautajaisiin koska äitinsä ei ollut auttanut. Äiti kyllä auttoi, mutta kun mikää ei riitä
Sellainen on aivan helvetin idari isovanhempi joka suureen ääneen toitottaa että en auta, en koskaan, en periaatteestakaan!
On sitten aivan turha vinkua ja valittaa vanhuksena ja kärttää apua. Homma menee niin että puolin ja toisin autetaan. Tai sitten puolin ja toisin ei auteta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon puhutaan tässäkin ketjussa, miten pitää opetella pyytämään apua. Minä opettelin, jostain syysta en osannut ollenkaan. Äitini alkoi nauraa ja sanoi, että päiväkodissakin hoitaja pärjää neljän taaperon kanssa, ja minä en yhden. Äiti kertoi miten aikoo nauraa asiaa myös kaverilleen, joka on lastenhoitaja. Tunsin niin syvää nöyryytystä ja häpeää, etten koskaan pyytänyt enää mitään.
Mutta aika on kääntänyt osat. Nyt äiti on vailla lumenluontiapua, siivousapua, kaupassakäyntiapua. On vaatinut itseltäni henkistä kylmyyttä, mutta minä en häntä auta. Naurahdan, miten naapurin Sirkka tekee ihan itse lumityönsä, vaikka on jo 90-v., ja äiti 15 vuotta nuorempi. Enkä mene, naurahtelen vain.
Aion tehdä just samoin. Mun äitini joka avunpyyntöön kieltäytyi, jopa pahassa hädässä. Lopetin pyytämisen. Ja vannoin valan itseni kanssa että en koskaan - edes siinä hätätilassa - auta äitiä. Niin törkeästi ja loukkaavasti ja ilkkuen ja vittuillen hän muhun suhtautui
Paska äiti. Niin lapsuudessa, nuoruudessa, aikuisuudessa. Pian on MUN vuoro olla paska ja aion tehdä sen ilman mitään syyllisyyden tunteita.
Oi, oletpa sinä nyt voimaantunut nykynainen, koita jaksaa itsesi kanssa.
terv. mies eteläsuomesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei ole syyllinen. Vaan kulttuurinen narratiivi on, ja perhelehtien siloteltu isovanhemmus-kuvasto on. Joka helvetin paikka toitottaa ja näyttää miten on vaan lämpimiä avuliaita isovanhempia jotka auttaa ja hoitaa.
Tuo ei ole lainkaan totuus. Esim 10-15% on persoonallisushäiriöisiä kansasta, ja niistä ei ole vanhemmiksi tai isovanhemmiksi.
Erittäin monella on sysipaskat isovanhemmat lapsilleen. Meillä on kahdet surkeat ja jopa toiset on vaaralliset koska käyttää yhä väkivaltaa aikuisiin lapsiin.
Mäkin kun sain ekan lapsen jotenkin oletin että ne mun sekopäävanhemmat muuttuisi ja olisikin ihania isovanhempia. Tai että alkkis-appikset alkaisi kiinnostua lapsistamme. No arvatkaa kävikö niin - eipä tietenkään!
Mutta siis koin samaa stressiä ja hätää kuin ap nyt. Kun en ollutkaan perhelehtien perheidyllin mukainen.
Iso osa vanhemmista - siis 60-70-80 ikäisiä ovat nyt - ovat tunnevammaisia, mt-ongelmaisia, luonnevikaisia, kylmiä, ilkeitä ja pahansuopia. Näistä ei vaan puhuta. Vaan annetaan ymmärtää että on yhtä vaaleanpunaista hattaraa se kolmen sukupolven yhteiselo ja yhdessä vietetään aikaa. Ei se noin mene kuin vaan pienellä osalla.
Tää ei siis tarkoita etteikö hyviä isovanhempia olisi, niitäkin on. Mutta on myös pahoja. Ihan helvetin pahoja. Tietoisesti lapsilleen pahaa haluavia. Ja tää on kokonaan suljettu pois siitä narratiivista ja kuvastosta. Tästä se stressi syntyy kun ei kuulukaan kuvastoon.Ahaa? No sitten varmaan hoidattekin lapsenne ilolla itse, eikä tarvitse itkeä vauvapalstalla miten isovanhemmat ei osallistu lainkaan. Ihan karmeaa puhetta kyllä isovanhempiakin kohtaan.
Osa isovanhemmista ON kauheita. Esim omat vanhempani, toinen heistä aggressiivinen narsisti ja käy omien aikuisten lasten kimppuun. Sellaisten kanssako pitäisi olla tekemisissä? Ole onnellinen että olet voinut elää pumpulissa kohtaamatta pahuutta. Mä olen sen kohdannut jo pienenä lapsena ja kärsinyt vuosia.
Ja toden totta ihan itse lapset hoidettiin. Emme ole saaneet koskaan apua sekuntiakaan. Ja totta totisesti toivon että helvetissä on erityinen paikka lapsiaan hakkaaville vanhemille jonne mun vanhemmat joutuvat. Asia ei muuksi muutu ”kauniisti puhumalla”. Huomaa että olet naiivi ja suojellun elämän elänyt.
Voi kuule, en ole naiivi enkä elänyt pullossa. Mutta yksi asia kumminkin, niistä "hirviövanhemmista" pitäisi osata päästää aikuisena irti, elää omaa elämää eikä velloa siinä mitä on joskus lapsuudessa tapahtunut. Itseasiassa roolit kääntyy jossain vaiheessa myös toisinpäin niin, että lapsen tulisi kyetä jossain määrin auttamaan vanhenevaa vanhempaakin, olipa tämä nyt ollut millainen tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttavani tytär haukkui äitinsä laiskaksi, kylmäksi ja itsekkääksi, koska ei hoitanut tyttärensä lasta. Tyttärelle ei riittänyt mikään. Ystäväni teki parhaansa. Työssä oli vaikeaa. Oli irtisanomisia, työpaikkakiusaamista, kavallus(ei ystäväni tekemä)paljon ylityötä. Ystäväni terveys reistaili ja syöpä uusiutui. Kertaakaan syöpähoitojen aikana tytär ei kysynyt äitinsä vointia. Suuttui kun äitinsä ei tullut hoitamaan lapsenlastaan kesken syöpähoitojen. Korona oli tyttären mielestä tekosyy.
Eipä tytär tullut edes äitinsä hautajaisiin koska äitinsä ei ollut auttanut. Äiti kyllä auttoi, mutta kun mikää ei riitä
Luetun ymmärrys 0/5. Puhut ihan eri asiasta. Ketju käsittelee mummoja jotka EI KOSKAAN AUTA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei ole syyllinen. Vaan kulttuurinen narratiivi on, ja perhelehtien siloteltu isovanhemmus-kuvasto on. Joka helvetin paikka toitottaa ja näyttää miten on vaan lämpimiä avuliaita isovanhempia jotka auttaa ja hoitaa.
Tuo ei ole lainkaan totuus. Esim 10-15% on persoonallisushäiriöisiä kansasta, ja niistä ei ole vanhemmiksi tai isovanhemmiksi.
Erittäin monella on sysipaskat isovanhemmat lapsilleen. Meillä on kahdet surkeat ja jopa toiset on vaaralliset koska käyttää yhä väkivaltaa aikuisiin lapsiin.
Mäkin kun sain ekan lapsen jotenkin oletin että ne mun sekopäävanhemmat muuttuisi ja olisikin ihania isovanhempia. Tai että alkkis-appikset alkaisi kiinnostua lapsistamme. No arvatkaa kävikö niin - eipä tietenkään!
Mutta siis koin samaa stressiä ja hätää kuin ap nyt. Kun en ollutkaan perhelehtien perheidyllin mukainen.
Iso osa vanhemmista - siis 60-70-80 ikäisiä ovat nyt - ovat tunnevammaisia, mt-ongelmaisia, luonnevikaisia, kylmiä, ilkeitä ja pahansuopia. Näistä ei vaan puhuta. Vaan annetaan ymmärtää että on yhtä vaaleanpunaista hattaraa se kolmen sukupolven yhteiselo ja yhdessä vietetään aikaa. Ei se noin mene kuin vaan pienellä osalla.
Tää ei siis tarkoita etteikö hyviä isovanhempia olisi, niitäkin on. Mutta on myös pahoja. Ihan helvetin pahoja. Tietoisesti lapsilleen pahaa haluavia. Ja tää on kokonaan suljettu pois siitä narratiivista ja kuvastosta. Tästä se stressi syntyy kun ei kuulukaan kuvastoon.Ahaa? No sitten varmaan hoidattekin lapsenne ilolla itse, eikä tarvitse itkeä vauvapalstalla miten isovanhemmat ei osallistu lainkaan. Ihan karmeaa puhetta kyllä isovanhempiakin kohtaan.
Osa isovanhemmista ON kauheita. Esim omat vanhempani, toinen heistä aggressiivinen narsisti ja käy omien aikuisten lasten kimppuun. Sellaisten kanssako pitäisi olla tekemisissä? Ole onnellinen että olet voinut elää pumpulissa kohtaamatta pahuutta. Mä olen sen kohdannut jo pienenä lapsena ja kärsinyt vuosia.
Ja toden totta ihan itse lapset hoidettiin. Emme ole saaneet koskaan apua sekuntiakaan. Ja totta totisesti toivon että helvetissä on erityinen paikka lapsiaan hakkaaville vanhemille jonne mun vanhemmat joutuvat. Asia ei muuksi muutu ”kauniisti puhumalla”. Huomaa että olet naiivi ja suojellun elämän elänyt.Voi kuule, en ole naiivi enkä elänyt pullossa. Mutta yksi asia kumminkin, niistä "hirviövanhemmista" pitäisi osata päästää aikuisena irti, elää omaa elämää eikä velloa siinä mitä on joskus lapsuudessa tapahtunut. Itseasiassa roolit kääntyy jossain vaiheessa myös toisinpäin niin, että lapsen tulisi kyetä jossain määrin auttamaan vanhenevaa vanhempaakin, olipa tämä nyt ollut millainen tahansa.
Älä puhu paskaa. En tule auttamaan mitenkään hirviövanhempiani. Mitään en ole velkaa niille. En siitä ”lapsuushoivasta” (phoinpitelyä, kaltoinkohtelua) varsinkaan. Et käy kyllä täysillä jos olet sitä mieltä että tällaisen lapsen pitäisi auttaa vanhoja lapsenhakkaajia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajattelisko hän vain, että sellaista se on, oli hänelläkin? Voitko kysyä pahimpiin tilanteisiin apua?
Juuri tätä minäkin ajattelin. Että äiti itse on kokenut samaa ap:n ollessa vauva ja tuo p-aska muisto karmeasta vauva-ajasta jotenkin aktivoituu isoäidin mielessä. Itselläni oli koko eka vauvavuosi aivan muuta kuin raskaana ollessa kuvittelin; pelkkää sumua ja synkkyyttä, kun sattui syntymään vaativa ja huonosti nukkuva, kitisevä vauva. Hammasta purren selvisin mottonani: haudassa saa sitten levätä. Apua en saanut, koska mies sai juuri vastavalmistuneena hyvän työpaikan ja painoi siellä pitkää päivää, isovanhemmat molemmin puolin päättivät mullistaa elämänsä juuri vauvavuonna, joten mitään apuja ei tullut sieltäkään.
Vieläkin, kun jossakin kuulen pikkuvauvan itkua, sisälläni kouraisee kalman koura.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei ole syyllinen. Vaan kulttuurinen narratiivi on, ja perhelehtien siloteltu isovanhemmus-kuvasto on. Joka helvetin paikka toitottaa ja näyttää miten on vaan lämpimiä avuliaita isovanhempia jotka auttaa ja hoitaa.
Tuo ei ole lainkaan totuus. Esim 10-15% on persoonallisushäiriöisiä kansasta, ja niistä ei ole vanhemmiksi tai isovanhemmiksi.
Erittäin monella on sysipaskat isovanhemmat lapsilleen. Meillä on kahdet surkeat ja jopa toiset on vaaralliset koska käyttää yhä väkivaltaa aikuisiin lapsiin.
Mäkin kun sain ekan lapsen jotenkin oletin että ne mun sekopäävanhemmat muuttuisi ja olisikin ihania isovanhempia. Tai että alkkis-appikset alkaisi kiinnostua lapsistamme. No arvatkaa kävikö niin - eipä tietenkään!
Mutta siis koin samaa stressiä ja hätää kuin ap nyt. Kun en ollutkaan perhelehtien perheidyllin mukainen.
Iso osa vanhemmista - siis 60-70-80 ikäisiä ovat nyt - ovat tunnevammaisia, mt-ongelmaisia, luonnevikaisia, kylmiä, ilkeitä ja pahansuopia. Näistä ei vaan puhuta. Vaan annetaan ymmärtää että on yhtä vaaleanpunaista hattaraa se kolmen sukupolven yhteiselo ja yhdessä vietetään aikaa. Ei se noin mene kuin vaan pienellä osalla.
Tää ei siis tarkoita etteikö hyviä isovanhempia olisi, niitäkin on. Mutta on myös pahoja. Ihan helvetin pahoja. Tietoisesti lapsilleen pahaa haluavia. Ja tää on kokonaan suljettu pois siitä narratiivista ja kuvastosta. Tästä se stressi syntyy kun ei kuulukaan kuvastoon.Ahaa? No sitten varmaan hoidattekin lapsenne ilolla itse, eikä tarvitse itkeä vauvapalstalla miten isovanhemmat ei osallistu lainkaan. Ihan karmeaa puhetta kyllä isovanhempiakin kohtaan.
Osa isovanhemmista ON kauheita. Esim omat vanhempani, toinen heistä aggressiivinen narsisti ja käy omien aikuisten lasten kimppuun. Sellaisten kanssako pitäisi olla tekemisissä? Ole onnellinen että olet voinut elää pumpulissa kohtaamatta pahuutta. Mä olen sen kohdannut jo pienenä lapsena ja kärsinyt vuosia.
Ja toden totta ihan itse lapset hoidettiin. Emme ole saaneet koskaan apua sekuntiakaan. Ja totta totisesti toivon että helvetissä on erityinen paikka lapsiaan hakkaaville vanhemille jonne mun vanhemmat joutuvat. Asia ei muuksi muutu ”kauniisti puhumalla”. Huomaa että olet naiivi ja suojellun elämän elänyt.Voi kuule, en ole naiivi enkä elänyt pullossa. Mutta yksi asia kumminkin, niistä "hirviövanhemmista" pitäisi osata päästää aikuisena irti, elää omaa elämää eikä velloa siinä mitä on joskus lapsuudessa tapahtunut. Itseasiassa roolit kääntyy jossain vaiheessa myös toisinpäin niin, että lapsen tulisi kyetä jossain määrin auttamaan vanhenevaa vanhempaakin, olipa tämä nyt ollut millainen tahansa.
Nimenomaan olet uskomattoman naiivi. Miten voit olla niin typerä että luulet että myrkylliset kaltoinkohtelevat vanhemmat muuttuisi normaaliksi kun lapsi aikuistuu? Ne jatkaa sen aikuisen lapsen paskaa kohtelua niin kauan kuin elävät. Mulla on tollaset vanhemmat myös ja ne on käyneet mun kimppuun ollessani aikuinen. Sama vahingollinen käytös jatkuu vaan. Mä en edes uskalla mennä auttamaan noita vanhuksina kun saan taas turpaan. Isä kohta 80 ja iso ja väkivahva edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei ole syyllinen. Vaan kulttuurinen narratiivi on, ja perhelehtien siloteltu isovanhemmus-kuvasto on. Joka helvetin paikka toitottaa ja näyttää miten on vaan lämpimiä avuliaita isovanhempia jotka auttaa ja hoitaa.
Tuo ei ole lainkaan totuus. Esim 10-15% on persoonallisushäiriöisiä kansasta, ja niistä ei ole vanhemmiksi tai isovanhemmiksi.
Erittäin monella on sysipaskat isovanhemmat lapsilleen. Meillä on kahdet surkeat ja jopa toiset on vaaralliset koska käyttää yhä väkivaltaa aikuisiin lapsiin.
Mäkin kun sain ekan lapsen jotenkin oletin että ne mun sekopäävanhemmat muuttuisi ja olisikin ihania isovanhempia. Tai että alkkis-appikset alkaisi kiinnostua lapsistamme. No arvatkaa kävikö niin - eipä tietenkään!
Mutta siis koin samaa stressiä ja hätää kuin ap nyt. Kun en ollutkaan perhelehtien perheidyllin mukainen.
Iso osa vanhemmista - siis 60-70-80 ikäisiä ovat nyt - ovat tunnevammaisia, mt-ongelmaisia, luonnevikaisia, kylmiä, ilkeitä ja pahansuopia. Näistä ei vaan puhuta. Vaan annetaan ymmärtää että on yhtä vaaleanpunaista hattaraa se kolmen sukupolven yhteiselo ja yhdessä vietetään aikaa. Ei se noin mene kuin vaan pienellä osalla.
Tää ei siis tarkoita etteikö hyviä isovanhempia olisi, niitäkin on. Mutta on myös pahoja. Ihan helvetin pahoja. Tietoisesti lapsilleen pahaa haluavia. Ja tää on kokonaan suljettu pois siitä narratiivista ja kuvastosta. Tästä se stressi syntyy kun ei kuulukaan kuvastoon.Ahaa? No sitten varmaan hoidattekin lapsenne ilolla itse, eikä tarvitse itkeä vauvapalstalla miten isovanhemmat ei osallistu lainkaan. Ihan karmeaa puhetta kyllä isovanhempiakin kohtaan.
Osa isovanhemmista ON kauheita. Esim omat vanhempani, toinen heistä aggressiivinen narsisti ja käy omien aikuisten lasten kimppuun. Sellaisten kanssako pitäisi olla tekemisissä? Ole onnellinen että olet voinut elää pumpulissa kohtaamatta pahuutta. Mä olen sen kohdannut jo pienenä lapsena ja kärsinyt vuosia.
Ja toden totta ihan itse lapset hoidettiin. Emme ole saaneet koskaan apua sekuntiakaan. Ja totta totisesti toivon että helvetissä on erityinen paikka lapsiaan hakkaaville vanhemille jonne mun vanhemmat joutuvat. Asia ei muuksi muutu ”kauniisti puhumalla”. Huomaa että olet naiivi ja suojellun elämän elänyt.Voi kuule, en ole naiivi enkä elänyt pullossa. Mutta yksi asia kumminkin, niistä "hirviövanhemmista" pitäisi osata päästää aikuisena irti, elää omaa elämää eikä velloa siinä mitä on joskus lapsuudessa tapahtunut. Itseasiassa roolit kääntyy jossain vaiheessa myös toisinpäin niin, että lapsen tulisi kyetä jossain määrin auttamaan vanhenevaa vanhempaakin, olipa tämä nyt ollut millainen tahansa.
Nimenomaan olet uskomattoman naiivi. Miten voit olla niin typerä että luulet että myrkylliset kaltoinkohtelevat vanhemmat muuttuisi normaaliksi kun lapsi aikuistuu? Ne jatkaa sen aikuisen lapsen paskaa kohtelua niin kauan kuin elävät. Mulla on tollaset vanhemmat myös ja ne on käyneet mun kimppuun ollessani aikuinen. Sama vahingollinen käytös jatkuu vaan. Mä en edes uskalla mennä auttamaan noita vanhuksina kun saan taas turpaan. Isä kohta 80 ja iso ja väkivahva edelleen.
Traumataustaisen ei missään nimessä pidä mennä auttamaan vanhempia vanhuksina ja tän tietää jokainen sosialityöntekijä. Tuo aktivoi saman kuin lapsena ja estoton vanhus käy taas käsiksi.
Kaikessa kuluttavuudessaankin vauvavuosi on loppujen lopuksi iisi keikka. Paljon väsyttävämpiä asioita tulee myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap "hajoaa" omaan lapseensa, mutta hänen oman äitinsä pitäisi aina vaan hyysätä häntä, nyt aikuisenakin.
Ei saa vahva ja itsenäinen nykynainen noin vain käydä vaikean vauvavuoren alle hajoilemaan.
Vierailija kirjoitti:
Äidilläni ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin oma töissäkäyntinsä eli ei ole kuormittunut. Hän vain on henkisesti niin etäinen ja vaurioitunut ihminen, että ei pysty osoittamaan myötätuntoa. Sitä se on ollut koko minun elämän ajan, mutta silti otan nyt jotenkin tosi raskaasti hänen piittaamattomuuden kun olen itse tosi herkässä ja vaikeassa tilanteessa ensimmäisen lapseni kanssa, jolla on koliikki ja joka itkee lähes kaiken hereilläoloaikansa. Ja pelkään, että en saa omaan lapseeni luotua hyvää suhdetta vaan tulen olemaan samanlainen vaurioitunut ihminen hänelle.
Ap
Kaikilla on tosiaan omat taakkansa. Eikä auta yhtään, että oma äitini oli paljon paljon pahempi juuri kun olin kaikkein eniten avun tarpeessa pienten lasten kanssa. Ei siitä se enempää, mutta äitiään ei saa valita ja vaikka tuntuu, että muilla paremmin voi monella olla myös vielä huonommin.
Vierailija kirjoitti:
Kysy seurakunnalta millaisia äiti+ lapsi kerhoja on. Myös muut järjestöt ym ovat perustaneet erilaisia kerhoja joissa voi tavata toisia ja saada vertaistukea.
Yksin ei tarvi jäädä. Neuvola on myös sitä varten että neuvovat mistä saa tukea.
Pitäiskö sun miettiä sitäkin haluatko luopua lapsesta jos isä on " tuntematon" eikä sieltä tule apua? Lapsi sijoitukseen.
Ihan hyvä neuvo tuokin, että anna sijoitukseen. Jos ei omat voimat riitä niin kädet vaan ylös, etten enää jaksa. Kyllä sijoituskoteja löytyy - kunnollisiakin.
Tää ketju kuvaa hyvin suomalaisia.
15% on luonnevikaisia (kuten tilastojen mukaan)
15% tunnevammaisia
50% välinpitämättömiä / empatiakyvyttömiä
10% vähän myötäeläviä
10% todella ihania, empaattisia ja kannustavia
Suomessa oltaisiin paljon onnellisempia eikä tarvisi syödä mt-lääkkeitä niin paljon kuin nyt, jos tuo viimeinen ihmisryhmä olisi laajempi. Niiden osuus pitäisi saada vähintään 50%. Ikävä kyllä olen itsekin empaattisena ja lempeänä huomannut että näitä ominaisuuksia ei nykyaika arvosta lainkaan. Vain kovuutta ja tylytystä arvostetaan.
70-luvun sekopäät taas vauhdissaan, eivät osaa elää ilman lapsuuspornoaan, yäk!
Paljon puhutaan tässäkin ketjussa, miten pitää opetella pyytämään apua. Minä opettelin, jostain syysta en osannut ollenkaan. Äitini alkoi nauraa ja sanoi, että päiväkodissakin hoitaja pärjää neljän taaperon kanssa, ja minä en yhden. Äiti kertoi miten aikoo nauraa asiaa myös kaverilleen, joka on lastenhoitaja. Tunsin niin syvää nöyryytystä ja häpeää, etten koskaan pyytänyt enää mitään.
Mutta aika on kääntänyt osat. Nyt äiti on vailla lumenluontiapua, siivousapua, kaupassakäyntiapua. On vaatinut itseltäni henkistä kylmyyttä, mutta minä en häntä auta. Naurahdan, miten naapurin Sirkka tekee ihan itse lumityönsä, vaikka on jo 90-v., ja äiti 15 vuotta nuorempi. Enkä mene, naurahtelen vain.