#2 Työttömyysturvalla opiskelevia patistetaan työnhakuun
NIIN SANOTTUA omaehtoista opiskelua työttömyysturvalla uudistetaan siten, että työttömyysturvan turvin opiskelevia henkilöitä velvoitetaan ensi vuodesta alkaen hakemaan lähtökohtaisesti neljää työpaikkaa kuukaudessa. Muutoin työttömyysturvan maksaminen voidaan katkaista.
Työnhakuvelvoite on osa myöhemmin tänä vuonna voimaan tulevaa ”pohjoismaista työvoimapalvelumallia”. Siinä työttömiä velvoitetaan hakemaan neljää työpaikkaa kuukaudessa, mutta vapaaehtoisesti opiskelevilla velvoite on kevennetty kolmeen työpaikkaan kolmen kuukauden aikana.
Hallituksen perjantaina sopiman uuden kiristyksen vuoksi myös omaehtoisesti opiskelevat työttömät kuitenkin tulevat ensi vuonna täyden velvoitteen piiriin. Ainoastaan sellaiset työttömyysturvalla opiskelevat henkilöt, joilta puuttuu ammatilliset valmiudet, jäävät kiristyksen ulkopuolelle.
Kiristyksen tarkoituksena on velvoittaa työnhakuun sellaisia työttömyysturvaa saavia henkilöitä, joilla on jo ammatilliset valmiudet ja jotka siksi voisivat jo työllistyä. Valtiovarainministeriön laskelmien perusteella osa henkilöistä tulee patistelun ansiosta työllistymään nopeammin.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008607445.html
Eli mitä, käytännössä uudelleen koulutus tehdään mahdottomaksi ? Eli edes te-toimistot ei enää ala ehdottaa aikuisten uudelleenkoulutusta?
Itselleni te-toimisto ehdotti jokusia vuosia sitten uudelleenkoulutusta ja täytyy sanoa, että uudelleenkoulutus oli kyllä elämäni parhaimpia päätöksiä töiden ja ihan elämänikin kannalta.
Kommentit (136)
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä kuviota ollenkaan. Neljän hakemuksen tekeminen kuukaudessa on helppoa. Jos joku jostain syystä ei halua hakemaansa työpaikkaa, hänen on äärimmäisen helppo olla saamatta sitä. Ne, jotka taas haluavat työpaikan, tekevät hakemuksia ilman hoputtamistakin.
Miksi tämä hakuvelvoite on keksitty? Sitäkö varten, että joku satunnainen työnvälttelijä tekisikin epähuomiossa niin hyvän hakemuksen, että pääsisi sillä töihin?
Tämä. Samalla word-pohjalla printtaa 4x hakemusta kuukaudessa ja lähettää ne. Vielä helpommalla pääsee jos lähettää s.postilla. Jää pvm/klo-aika talteen.

Työkkärihän alkaa ehdottaa cv-kurssia, jos se huomaa ettei työhakemuksilla työllisty.
Neljä hakemusta kuukaudessa väsää ihan heittämällä!
Itse olen samaan aikaan opiskellut lukiossa, AMK:ssa ja yliopistolla sekä tehnyt töitä (niin paljon, että sain maksettua vuokrani yms asumiskulut ja rahaa jäi elämiseenkin). Muutaman kerran kaiken tuon ohella hain uusia työpaikkojakin, hakemuksua lähetin noin 10-50 kuukaudessa. Enkä ole edes mikään ylinero :D
Eli en tajua mikä tässä ongelma. Ne hakemukset voi väsätä ihan opiskelupäivän jälkeenkin.
Ja juu, kerran olin työttömänä 6kk. Jotain kokemusta siitäkin.
N35

Eikai kukaan sitä hakemusten tekoa kritisoi, vaan sitä, että ei ole mitään järkeä ulottaa samalla intensiteetillä pakkohakua omaehtoisille opiskelijoille kuin työttömille...
Hakemiseen liittyen.
Entäs jos 60km säteellä avoimia työpaikkoja on 38, joista 19 kokoaikaista työtä (palkat näissä ovat 1500e-2100e brutto riippuen työtehtävästä)? Nämä työpaikat ovat auki koko ajan, eli joku syyhän sille on, että paikat eivät täyty pysyvästi vaan tulevat aina vain uudestaan hakuun. Muut avoinna olevat työt ovat 10h/kk - 40h/kk osa-aikatöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Haluan hakea työpaikkaanne, koska olen opiskellut kyseistä alaa ja kela ehdotti". Harrastukseeni kuuluvat dokaaminen, netissä surffailu. Minulla on todella paljon lapsia ja ne ovat usein kipeitä eli joudun vahtimaan heitä. Itse olen usein myös kipeä. Minulla on mahdollisesti tulossa uusi lapsi. Olen lisäksi erittäin lihava ja pahoja ongelmia nilkkojen kanssa".
Tuollaisen hakemuksen ku värvää, niin työnantaja saattaa harkita hetken aikaa.
Työnantajalla menee alle 2 sek uudelleenlähettää tuo työkkäriin.
En kerta kaikkiaan tajua tätä valtavaa luottamusta siihen, että työnantajat tekisivät kovin tiivistä yhteistyötä TE-toimiston kanssa.
Miksi työnantaja ottaisi riskin siitä, että pääsisi esimerkiksi sosiaaliseen mediaan käsiteltäväksi epäluotettavana selkäänpuukottajana?
Miten hän sinne päätyisi? Työkkäri pyytää asiakkaalta hakuasiakirjat nähtäväksi ja saa tiedon sitä kautta. Ei siinä yksilöidä, mistä työpaikasta on kyse. Jos ei hakemuksia/kuvakaappauksia löydy, niin kyseenalaistetaan koko työnhaku.
Työnantajalla menee alle 2 sek uudelleenlähettää tuo työkkäriin" viittaa siihen, että työnantaja kielii työkkärille siitä, että hakija ei ole tosissaan.
Jos työkkäri pyytää hakuasiakirjat nähtäväkseen, uskotko, että sillä riittää asiantuntemusta tunnistaa, onko kaikki työtehtäviä koskevat nippelit kirjoitettu oikein? Jollei jotakin vaadittua tehtävää "osaa", osaavia hakijoita on varmasti saatavissa.
Viimeistään haastattelussa on mahdollista olla saamatta työpaikkaa. Jos on kaksi tasavahvaa hakijaa, joista toinen kaivelee nenäänsä haastattelussa ja toinen ei, kumman luulet saavan paikan?
Neljää työpaikkaa hakenut työnvieroksuja aavistaa aika hyvin, mistä työpaikasta on työkkäriin valitettu. Jos siis on valitettu.
Kyllä niillä on asiantuntemusta tunnistaa asiattomaksi tuo ketjun alun "Haluan hakea työpaikkaanne, koska olen opiskellut kyseistä alaa ja kela ehdotti". Harrastukseeni kuuluvat dokaaminen, netissä surffailu. Minulla on todella paljon lapsia ja ne ovat usein kipeitä eli joudun vahtimaan heitä. Itse olen usein myös kipeä. Minulla on mahdollisesti tulossa uusi lapsi. Olen lisäksi erittäin lihava ja pahoja ongelmia nilkkojen kanssa". Siitähän tässä on kyse.
Eikä työttömältä pyydetä neljän työpaikan tietoja, halutaan 12 hakupaikan tiedot. Jos työtön aavistaa, kenestä työnantajasta oli kyse, niin hän ottaa varmasti yhteyttä mediaan ja julkaisee itse tuon hakemuksensa ihmetellen, mikä siinä muka on väärin. Ja niin kansalaiset saavat luvan ihmetellä, että on se kumma, kun työhalutonta pitkäaikaistyötöntä ei palkata.
Varmaan jollain tapaa pyritään jatkossa varmentamaan, onko työtön tehnyt riittävästi hakemuksia vai eikö ole tehnyt. Mutta yksityisen sektorin työpaikkoja haettaessa itse hakemuksen sisältöä suojaa viestintäsalaisuus. Hakijan ei tarvise hakemuksen sisältöä levitellä eikä työnantajalla ole siihen edes oikeutta.
Julkiselle sektorille haettaessa voi ollakin jotain "hakemusasiakirjoja" , joiden sisältö on julkista .
Vähän huvittava ajatus kyllä sekin, että TE-toimiston tätiporukka oikeasti pohtisi päivät pitkät jotain hakemusten nyansseja, onko hakemukset nyt varmasti tehty parhaalla mahdollisella tavalla. Sen paremmaksi olisi tehottomuutta vaikea enää pistää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä on sitten edes hakeutua koulutukseen, kun se voi jäädä kesken? Sitten on viety joltakulta muulta opiskelupaikka ja homma jäi puolitiehen.
Rautalangasta väännettynä: Jos löydät itse tai te-palvelut löytää sinulle palkkatyön, et tarvitse enää lisäkoulutusta. Jos et löydä työtä/te- palvelut ei tarjoa sinulle töitä, niin jatkat aloittamaasi koulutusta jonka avulla löydät itsellesi palkkatöitä. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?
Siksihän se omaehtoinen on myönnetty työkkärin toimesta että työllisyysmahdollisuudet paranevat! Montako kertaa tämä pitää kertoa? Se on kokopäiväopiskelua. TE-palvelut ei löydä (?)kellekään palkkatyötä.
Mutta omaehtoinen on myönnetty siksi, että myöntöhetkellä työllistyminen vaikutti epätodnenäköiseltä. Parin vuoden aikana töitä voi hyvinkin löytyä, jolloin opiskelun tukeminen päättyy ja voi valita, meneekö töihin vai opiskelee ilman työkkärin tukea.
No voi juma, luuletko että se opiskeleminen ilman valmistumista on tuottavaa yhteiskunnalle? Opiskelun keskeyttäminen? Opiskelupaikan vieminen joltain muulta turhaan?
Itse asiassa luulen, että tätä muutosta ei edes tehdä niin yksinkertaistettuna kun me täällä tuohtuneena oletamme. Sen sijaan olen kyllä kauhulla ja huvittuneestikin seurannut miten jotkut kommentoijat täällä ovat täysin rinnoin ja sokeassa auktoriteettiuskossa puolustamassa tätä "koska työkkäri voi niin sinähän teet", vain koska joku poliitikko keksi tällaisen keinon - vaikka niitä parempia ovat ekonomistit ja asiantuntijat esittäneet liudan eikä niitä nyt toteutettu. Ja huom! nyt ei ole kyse mistään tieteellisestä tosiasiasta jota vastaan pitäisi alkaa vänkäämään kuten on viime aikona muissa yhteyksissä huomattu, vaan politiikkojen päätöksestä joka ei aina perustu järkeen kuten on huomattu esim. taksiuudistuksessa.
Keskeytetyn opiskelun menetetty tuotto on yksi asia, mutta myös ihmisen menetetyn ajan pitäisi merkitä. Miksi niin moni heittää aikaansa pois kevein perustein, tai hyväksyy sen? Minä olisin vihainen jos minun olisi pakko keskeyttää opiskelu, jonka avulla olisi myöhemmin ollut mahdollista työllistyä hyvään työhön. Minusta ihmisten hyppyyttäminen ja holhoaminen on epäkunnioittavaa. Eihän juuri mitkään työttömyyttä koskevat asiat ole perusteneet järkeen aikoihin, vaan säästöihin.
Työtttömät saavat kaiken aikaa kuulla mediasta ja työkkäristä miten hyödyttömiä ovat ja syyllistyvät siitä että saavat rahaa etteivät nääntyisi nälkään..
Ei muutoksissa ole ollut kyse työttömien elämän parantamisesta tai työllisyyden nostamisessa, koska töitä ei vain riitä kaikille. Ellei sitten perusta omaa yritystä, joka sekin on loukku jos se ei tuota mitään.
Aivan älytön idea.
Minä vaihdoin alaa ja kouluttauduin työttömyysetuudella paremmin työllistävälle alalle, koska maisterin tutkinnolla sain vain lyhyitä määräaikaisuuksia kaukaa kotoa ja jouduin töiden välissä elämään aina työttömyyskorvauksella. Myöskään jatkuva stressi toimeentulosta ja parisuhteesta työn perässä liikkuessa ei tehnyt hyvää.
Omaehtoisen opiskelun ansiosta olen nyt siinä tilanteessa, etten ole tarvinnut tukia enää moneen vuoteen. Olen vakituisessa työpaikassa ja elätän itseni ja akna tarvittaessa myös puolisoni. Elän tyytyväisenä keskituloisen työssäkäyvän arkea nykyisellä amk-tutkinnollani ja elämä on mukavaa. Eläisin varmaan edelleen 36-vuotiaana yhteiskunnan tuilla, jos en olisi vaihtanut alaa.
Miten ihmeessä se tuo mitään säästöjä, jos parempaan työllisyyteen pyrkivä alanvaihtaja joutuu lopettamaan tutkinto-opiskelun kesken jonkin määräaikaisen työpätkän takia. Opiskelunhan joutuisi lopettamaan kesken, sillä useimmite kurssit on suoritettava tietyssä järjestyksessä ja tiettynä lukukautena.
Vierailija kirjoitti:
Johanna_sos kirjoitti:
Työttömien ei tulisi antaa opiskella työttömyysturvalla, koska opiskelu voi olla keino välttää muita työllisyyttä edistäviä toimenpiteitä
Opiskelun tulisi olla kokoaikaista ja tapahtua opintotuen varassa
Miten perheellinen opiskelee opintotuella?5
Ihan samalla tavalla kuin ne muutkin perheelliset, jotka opiskelevat opintotuella.
Minusta suurin ongelma työttömyystuella opiskelussa ei ole työhaluttomuus tms, vaan se, että se kohtelee ihmisiä eriarvoisesti. Toinen joutuu opiskelemaan velaksi ja opintorahalla, ja tekee töitä vielä siinä sivussa, toinen taas nauttii ehkä suht isostakin ansiosidonnaisesta, jota ei tarvitse maksaa takaisin. Minusta se on väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne työpaikat siitä siltikään lisäänny, eikä työllillistyminen yhtään sen enempää helpotu, jos yritys ei palkkaa. Sitä voi tehtailla vaikka 80 000 hakemusta/kk, sopii oikein hyvin. Jos ei tule palkatuksi, niin ei tule.
Miksi meillä silti on yli 2 000 000 työssäkäyvää eli mitä he tekivät toisin ja saivat työpaikan? Opiskelivat työllistävän ammatin eikä haihatteluhumanisteiksi?
Ohis. TEMin tilastojen mukaan meitä työttömiä yli 55-vuotiaita on 77000 kappaletta. Useimmilla on aivan varmasti takanaan työura, minullakin oman alani töitä 25 vuotta - alani työllistää ihan kohtalaisesti, mutta ei tämän ikäisiä. Onko mielestäsi työttömyyden syy se, että on opiskeltu haihatteluammatti?

Sillon täytyy olla puolisolla hyvät tulot.
Minä en voisi opiskella opintotuella koska puolisolla on pienet tulot.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä kuviota ollenkaan. Neljän hakemuksen tekeminen kuukaudessa on helppoa. Jos joku jostain syystä ei halua hakemaansa työpaikkaa, hänen on äärimmäisen helppo olla saamatta sitä. Ne, jotka taas haluavat työpaikan, tekevät hakemuksia ilman hoputtamistakin.
Miksi tämä hakuvelvoite on keksitty? Sitäkö varten, että joku satunnainen työnvälttelijä tekisikin epähuomiossa niin hyvän hakemuksen, että pääsisi sillä töihin?
Tämä on keksitty siksi, että saadaan puristettua työttömistä lisää rahaa työttömyyden "hoitoon" palkatuille tahoille. Kaiken maailman te-virkailijat, suunnittelijat, kyttääjät, kouluttajat, sun muut saavat isot siivut työttömyysbisneksestä. Siitä tässä on kyse, ei mistään muusta. Työttömillä tehdään rahaa samalla, kun työttömyydestä syytetään työtöntä itseään. Niin on hullusti asiat. JA kukaan ei muka ole näkevinään tätä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hyvä uutinen. Miksi työtön maisteri ei voisi mennä puhelimyyntityöhön jos sellaista on hänelle tarjolla. Hallitus on hyvällä tiellä.
HP. Toki työtön maisteri voi mennä mihin tahansa työgön mihin ei vaadita mitän koulutusta tai erityisosaamista. Mutta niin voi myös lähäri, palomies, poliisi, luokanope, juristi, graafikko jne. puhumattakaan kaikista joilta puuttuu edes jonkinlainen perustutkinto. Taidat olla itse kouluja käymätön ja vähemmän alemman tason ihminen muutenkin etkä vain älyltäsi.
Kun et asiaa tunnu tietävän ja siitähän voi päätellä ettet ole eläissäsi töitä tehnyt niin kerrotaan ihan perusjuttuja tässä. Ensinnä, Suomessa jokainen on vapaa valitsemaan haluamansa koulutuksen ja haluamansa työn/alan. Osa sopii paremmin tietyntyyppisiin tehtävään ja osa tosenlaisiin. Tämä selvä? Lisäksi, palkkatyö jo terminä sisältää olettaman, että käytetystä ajasta ja vaivannäölstä maksetaan tekijälle sovittu palkkio. Puhelinhäiriköinti ei ole työtä vaan laillistettua kotirauhan rikkomista. Eikä siitä makseta edes palkkaa vaan koko yrittämisen riski on siirretty työntekijälle. Häiriköinti aiheuttaa ahdistusta ja epämiellyttävän kokemuksen sekä kohteelle että 99% häiriköistä. Puhelinhäiriköinti pitäisi ehdottomasti kieltää lailla kokonaan .
Sitä en itse ymmärrä, että rehellinen työ, josta maksetaan palkkaa, ei kelpaa. Itsekin työllistyin muutaman vuoden työttömyyden jälkeen vihdoinkin aivan eri alalle tuotannon pariin. Palkka putosi puoleen entisestä ja hukkaan menee kaksi korkeakoulututkintoa. Päivät on kohtuullisen raskaita enkä sovellu vuorotyöhön pätkääkään mutta eipähän tarvitse kärsiä ääliöitten kehittämistä työllistymiskeinoista. Ette muuten usko kuinka paljon tehtaalta löytyy korkeakoulutuksen suorittaneita, joten vedä sinä lainattu kommentoija mräkä ja pesemätön v**** päähäs ja nuuhki sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne työpaikat siitä siltikään lisäänny, eikä työllillistyminen yhtään sen enempää helpotu, jos yritys ei palkkaa. Sitä voi tehtailla vaikka 80 000 hakemusta/kk, sopii oikein hyvin. Jos ei tule palkatuksi, niin ei tule.
Miksi meillä silti on yli 2 000 000 työssäkäyvää eli mitä he tekivät toisin ja saivat työpaikan? Opiskelivat työllistävän ammatin eikä haihatteluhumanisteiksi?
Ohis. TEMin tilastojen mukaan meitä työttömiä yli 55-vuotiaita on 77000 kappaletta. Useimmilla on aivan varmasti takanaan työura, minullakin oman alani töitä 25 vuotta - alani työllistää ihan kohtalaisesti, mutta ei tämän ikäisiä. Onko mielestäsi työttömyyden syy se, että on opiskeltu haihatteluammatti?
Minut päälle 55v työttömän työkkäri potkaisi pois tilastoja rumentamasta heti kun tuli täyteen 2 vuotta omaehtoisesti opiskelua XD Eli tuohon 77t saa lisätä varmaan toisen samanlaisen määrän päälle. Itselläkin on työllistävä koulutus, haluttua osaamista jne. mutta eihän mua kukaan palkkaa. Ilmeisesti osaaminen häviää taivaan tuuliin kun tulee maagiset 50v täyteen XDD
Vierailija kirjoitti:
Opistotukea saa myös työtön
Mitä se on? Ja jos tarkoitat opintotukea niin en minä ainakaan saisi, tukikuukaudet on käytetty.
Vastaus: en.
Jos tilanteeni on, mikä on, niin työnantaja harkitsee toista hakijaa. Ei ole minun vikani. Eikö kuitenkin ole parempi, että työnantaja saa motivoituneen ja osaavan työntekijän?