Pienin asia, mistä kumppanisi/eksäsi on hermostunut?
Itse eksä sai joskus raivarin kun leikkasin tiskirätti-rullasta niin, etten leikannut sen viivan mukaan. Heitti rätin roskikseen ja käski minun mennä johonkin kodinhoitokouluun :D rosimme myöhemmin muista syistä.
Kommentit (930)
Exällä on erikoisempi toinen nimi, kun syntyi maailmalla, niin meinasin sanoa sen nimen ääneen hänen kaverinsa seurassa, hyvä ettei neniin tullut, kun rupesi huutamaan asiasta. Ällistyin kyllä ihan täysin, tuli niin puskista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli jääkaappi täynnä ruokaa ja kissalta taas oli ruoka loppu. Oli todella huono sää ajaa kauppaan niin päätin että menen seuraavana päivänä ja ostan lisää kissanruokaa silloin. Annoin sitten kissalle tonnikala purkin illalla ja seuraavana päivänä. Jääkaappiin jäi niitä vielä viisi mutta mieheni sai hirveän sätkyn tästä ja oli todella vihainen että olin vienyt hänen tonnikalapurkit.
Emme ole todellakaan mitään köyhiä joten en ymmärrä miksi kaksi euron tonnikalapurkkia noin paljon haittasi.
Kissoille ei saisi antaa sitä ihmisille tarkoitettua tonnikalaa. En tiedä miksi, liekö liian suolaista, mutta kissoille on olemassa oma tonnikala.
"Ihmisille tarkoitettua tonnikalaa EI saa antaa kissalle! Kissoille on omat tonnikalansa, joihin on lisätty E-vitamiinia keltarasvataudin ehkäisemiseksi."
https://sey.fi/kaakkois-suomi/kaakkois-suomen-elainsuojeluyhdistys/ohje…
Puolisoni suuttui kun keitin veden hellalla kattilassa, kuten noin niinkun normaalisti tavataan tehdä ja miten olen aina keitinveteni kiehauttanutkin.
Oli yhtäkkiä keksinyt jostain että vesi pitää aina ensin kiehauttaa vedenkeittimessä jottei tule hellasäröä.
Jossei siis hellaa mikä on tarkoitettu eritoten ruoanlaittoon saa käyttää enää siihenkään niin mihin sitten jos saan kysyä. Anna kaikki kestää.
Ai kamala kun hirnun noille "miehille" jotka on mustasukkaisia tamponeille, pyörän satuloille ja tyynyille :D miten huono itsetunto pitää olla tuollaisilla. Vaikka ei varmaan kyseisellä hetkellä ollutkaan näille naisille kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuttui siitä, kun hän oli ostanut kaupasta valkosipulia kysyin alkuperämaata ja sen kuultuani, kerroin että sen maan sipuleissa on mitattu korkeita myrkkypitoisuuksia ja siksi niitä kannattaisi välttää. No sai raivarit tuosta sitten ja haukkui minut vainohathaiseksi. Hän oli itse antanut aiemmin lahjaksi kirjan,jossa käsiteltiin ruokien alkuperiä ja sieltäpä se tietokin minulla oli.
Olet vainoharhainen ja viisastelija. Tiesitkö, että Suomi valikoi tuontituotteet aika pirun tarkkaan.
Ei valikoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruoan rohmuaja mies joka syö kyl tehokkaasti jääkaapin tyhjäksi muttei osta juurikaan tilalle mitään,sitten mököttää ja suuttuu jos sanoo ettei söisi kerralla ja yksin vuoallisen makaronilaatikkoa tai keittoa tms ,haukkuu ja sättii et pidän nälässä ja eikö mitään saisi syödä, no minähän se ostin sinne jääkaappiin ruokaa joka syötiin sitä mukaan kun sinne tuli,,kun erottiin niin huomasin miten ihanaa oli että rahaa jäi säästöön ja kauppalaskut puolitti peräti neljänneksellä.
Mun exä oli samanlainen. Söi ihan älyttömiä määriä ja kaikki piti rohmuta heti. Tosi kivaa oli tulla kaupasta, kun luulee kotona olevan jotain ruokaa varten osa tarvikkeista eli ei tarvitse ostaa ja sitten huomaakin miehen syöneen ne ja eikun takaisin kauppaan. Töistä tullessa odottaa kuola valuen, että pääsee syömään ja ruoka onkin syöty jo. Mies istui päivät pitkät työttömänä eikä tietenkään ostanut ruokaa koska ei ollut rahaa. Kaikki kun meni kaljaan ja peleihin.
Vaimoni oli kummallinen. Se söi aina mun ranskalaiset hampurilaispaikassa. Piilotti mun ruokia. Kerran ajattelin säästä töissä syömisestä ja aloin tehdä eväitä. Ostin kaksi leikkelepakettia, toisen kotiin ja toisen eväsleipiä varten. Aamulla, kun aloin tehdä eväsleipiä molemmat paketit oli jääkaapissa tyhjimä. Ex tuli keittiöön ja nauraa hekotteli. Sairas p*ska. Erottiin. Se meni yksiin erään sian kanssa joka hakkas sen ensiapuun. Oli kuulema tosi mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista ällötttävintä tuo että olla mustasukkaisia lemmieläimelle tai omalle veljelle/siskolle!! Siis voiko olla niin sairas tyyppi että luulee kumppanillaan olevan suhde omaan veljeensä:D
Kyllä voi olla niin sairas. Jotkut ovat mustasukkaisia myös kumppanin harrastuksille. Kumppanilla ei saisi olla mitään omaa.
Mulla on serkku joka on ainakin yhtä sairas takertuja kuin täällä kerrotut. Eikä me olla oltu ikinä missään suhteessa. Ollaan molemmat heteromiehiä.
Raivostui, jos olin kipeänä. Raivosi, kun olin viikon sairaalassa ja hän joutui silloin kotona viemään roskat.
Ex-vaimo suuttui, kun olin hänen mukaansa risteyksessä odottaessani katsonut sivusta tulleen auton naiskuskia. Myös väitti, että olisin katsonut rekan perävaunussa olleen mainoksen naisen kuvaa.
Olen eronnut jo yli 15 vuotta sitten ja nyt jo huvittaa ,, Piti kauhean metelin jos olin unohtanut ottaa muovipussin kotoa mukaan kauppa käynnille. Suuttui kun en ymmärtänyt että kissanruoka purkista otetaan haarukalla eikä lusikalla,, joo näitä riittää mutta eipä enää tarvitse olla osallisena.
Ex-mieheni ajoi pakettiauton parkkiin ja kävimme markkinoilla. Lähtiessämme perutti samaisen auton parkkiruudusta niin, että auton kylki osui viereiseen sähkötolppaa koko pituudeltaan. Kiukusta kihisten väitti, että syy oli tottakai minun kun en ollut sanonut, että siinä on tuo tolppa. Autossa hyvät sivupeilit ja tolppa ei ollut kasvanut siihen markkinoiden aikana!!
Ei suuttunut mutta tiuskaisi ja häntä ärsytti kun nukun kuullemma liikaa ja saatan ottaa viikonloppuisin päikkärit.
"Siivotessakin rätti kädessä kuullemma nukahdan" - hän tiuskasi kerran.
Tein fyysisedti raskasta duunia, fillaroin työmatkat ja treenasin erästä kamppailulajia 2x viikossa. Ihan kauheetahan se on jos nuori ilminen ottaa viikonloppuna päikkärit.
Ja huom. Kotimme oli aina siisti minun toimestani, ei suinkaan hänen.
Toivottavasti sai uudesta daamistaan virkeämmän palvelijan 👍
Ex heräsi puoliunesta paloauton ääneen ja kyseli tokkurassa mistä tuo ääni tulee. Sanoin, että jossain lähellä on kai tulipalo. Sekosi yhtäkkiä, alkoi ravistella minua kylpytakistani ja tivata "kuika nuijan sä mua pidät, onko niitä muunkinlaisia paloja, häh, vesipalo, maitopalo, vai mikä" En tosiaan tiedä minkä raivokohtauksen hän sai ja miksi.
Olisi pitänyt tajuta se aikamoiseksi punaiseksi lipuksi, kun tapailutyyppi hermostui minulle tietokonepelissä täysin jostain aivan pikkujutusta. Huusi minulle kuulokkeisiin ja nakkasi niinsanotusti luurin korvaan, jäin suu pyöreenä hämmästelemään. Vastaavia mielensäpahoituksia alkoi tipahtelemaan tämän tästä useamminkin, kunnes totesin että ei tätä tällaista taida jaksaa pidemmällä tähtäimellä.
Vierailija kirjoitti:
Ai kamala kun hirnun noille "miehille" jotka on mustasukkaisia tamponeille, pyörän satuloille ja tyynyille :D miten huono itsetunto pitää olla tuollaisilla. Vaikka ei varmaan kyseisellä hetkellä ollutkaan näille naisille kivaa.
Onkohan naiset mustasukkaisia miesten keinovaginoille? Kun näistä ei koskaan edes puhuta missään, niin täytyy kai sen olla aikamoinen nega.
Totaalipimahdus, kun voitin shakissa. Ja toisen kerran. Ja kolmannen. Ja täysraivo lopulta kun ei pärjännyt edes "viidestä poikki" -ristinollassakaan! :D exä siis.
Multa kaatui vesilasi lattialle. Arvatkaapa kuinka kiva on asua taloudessa jossa tällaisia töllöntöitä ei suvaita.