oletko joutunut olemaan nälässä kyläpaikassa?

En ikinä. Fitness-tyttönä minulla on aina proteiinipatukoita ja pähkinöitä sekä hedelmiä aina mukana eväsrasiassa.

jalmari: kyllä mutta en täällä

Minä ilmeisesti pidin kaveriani kerran nälässä, tai en tiedä. Oikein hyvä ystävä kyseessä, ja nykyään kun asutaan eri paikkakunnilla niin kyläilyt on ihan yökyläilyjä. Kerran kaveri oli luonani kylässä, ja kävimme yhdessä kaupassa hakemassa ruokaa aamupaloiksi, lounaiksi ja illallisiksi ja vielä herkkuja lisäksi. Aamuisin syötiin aamupala, lounasaikaan lounas jne aina jomman kumman ehdotuksesta. No, kun lähti pois niin oli vissiin vahingossa unohtanut karkkipaperikätkönsä vuodesohvalle lakanan alle! En laskenut montako paperia oli, aika monta. En tiedä missä välissä oli niitä vetänyt, olisikohan kun olin suihkussa/kokkasin tms. Vähän hämmennyin, en viitsinyt kysyä. Kaveri on todella ylipainoinen, joten ehkä hänellä sitten jäi nälkä tms, mutta en ajatellut että tällaisesta ei voitaisi jutella.

Vierailija kirjoitti:

lapsena kärsin nälästä aina isäni luona kun uusi avovaimo ei tykännyt jakaa omia ruokiaan. En kehdannut syödä muuta kuin aamupalan ja päivällisen jos se syötiin yhdessä. Onneksi vietin siellä vain jokatoisen viikonlopun ja vanhetessani aloin ottamaan omia eväitä mukaan. Kaupassa käydessämme jouduin myös maksamaan itse omat juttuni jos jotain halusin. 

Ohis, mutta miksi isänne ei ostanut teille ruokaa? Ymmärrän avovaimon asenteen, jos hän oli se, jonka kukkatrosta yhteiset ruuat maksettiin. En minäkään vastaavassa tilanteessa ostaisi ruokaa miesystävän lapsille, kun he tulevat kylään. Miksi ihmeessä tekisin niin? Miehen lapsiahan he ovat.

Miksi isänne ei huolehtinut teille ruokaa?

Miehen sukulaisten luona joka kerta saa olla nälissään. Olemmekin jo oppineet ostamaan sinne ruokaa, ja usein saamme myös itse kokata siellä. Kun tulevat meille kylään, laitetaan monen ruokalajin illallisia jälkiruokineen, ja kylläpäs heille maistuukin. En enää mielelläni lähde heille kylään, vaikka ovat kyllä kutsumassa usein. Varmaankin ilmaisten ruokasäkkien toivossa.

Jotkut ei vaan tajua.

Minulla on yksi ystäväpariskunta jotka ei varmaan vaan hoksaa, että olisi vieraanvaraista tarjota yövieraalle aamupala. Ystävä pyytää usein viettämään vaikka tyttöjen iltaa. Käymme usein ulkona syömässä illan aikana mutta eivät sitten aamulla hoksaa, että ennen kotiinlähtöä olisi kiva syödä jotain. Eivät yleensä itse syö aamiaista joten ehkä johtuu siitä. Nykyään osaa varautua ja otan jotain laukkuun mukaan ja syön kotimatkalla. Voisihan tuota itse pyytääkin että saanko ottaa aamupalaa mutta lähden yleensä jo aamusta kotiin niin voin hakea oman ruokani kaupastakin.

Joo, anoppilassa. Muistan kun mentiin sinne ensimmäisen  yöksi (koska pitkä matka) niin mahani kurisi aivan hitosti mutten kehdannut, aikuinen nainen,sanoa edes miehelle että on nälkä. Luultavammin se johtui tuoreesta suhteesta ja ylipainostani, en tahtonut miehen pitävän minua minään possuna! Olimme juoneet huoltoasemalla pelkät kahvit, anoppilassa odotti kahvipöytä jossa oli myös pelkkää kahvia ja yhdistetty päivällinen/iltapala oli vasta kahdeksalta. Pinaattikeittoa, leipää ja vettä.

Nykyään kun menemme sinne lasten kanssa, syömme hyvin ennen lähtöä ja laukussa on eväät.

Muutin maalta vuonna 1972 kaupunkiin ja isä oli silloin uuden naisen kanssa. Nainen oli minulle kiltti ja vei minut 12-vuotiaana kotiinsa Savoon.

Sitten, kun hän meni isäni kanssa naimisiin niin kaikki muuttui. Kävin lukiota ja sain syödä vain sen pienen leipäpalan, mikä oli jätetty pöydälle. Isä jätti joskus viiden kympin setelin oven kahvaan, kun läksin kouluun.

Asuin kaverini kanssa täällä 70-luvulla. Nykyään tämä talo on restauroitu.

http://sateenmuruja.com/wp-content/uploads/2017/08/Teeleidi-House.jpg

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin raskaana lukioaikana ja menin yökylään ystäväni luokse. Hän tiesi raskaudestani. Illalla katsottiin elokuvaa ja syötiin ranskalaisia, joita oli yksi pienehkö lautasellinen. Tämä jaettiin ystäväni ja hänen pikkuveljensä kanssa. No, illalla se tuntui vielä ihan riittävältä, vaikka olikin niukka määrä. Seuraus näkyi sitten vasta aamulla kun nousimme sängystä ja minulla musteni ihan täysin silmissä ja kaikki äänet kuuluivat sellaisina kaukaisina ja kaikuvina ääninä. En siis pyörtynyt, mutta pakko oli mennä maaten, että tämä heikotus meni ohi. Voihan se olla, että tämä kohtaus olisi tullut runsaasta iltapalasta huolimatta, mutta olen aika varma, että tuosta se johtui. En kuitenkaan ole mitenkään katkera, vaikka nyt aikuisiällä olemme etääntyneet, niin muistelen tätä ystävää aina lämmöllä.

Siis onko tämä vitsi? :D

"Ystävä tarjosi aterian, joka tuntui ihan riittävältä, mutta minulla olisi hyvä syy olla hänelle katkera, koska aamulla minua vähän heikotti, vaikkei se todennäköisesti johtunutkaan mitenkään ystävästäni. Olen kuitenkin jalomielinen ja muistelen ystävää kaikesta huolimatta hyvällä!"

Miksi tuo olisi vitsi? Tarjotaan raskaana olevalle todella epäterveellistä ruokaa ja sitäkin erittäin vähän, vaikka toinen syö kahden edestä. Seuraavana päivänä raskaana oleva lähes pyörtyy aliravitsemuksen vuoksi, riskinä mm. keskenmeno. Mutta eihän siinä mitään?

No en minä ainakaan olisi tiennyt, että keskenmenon saa heti, jos yhden kerran syö iltapalan, joka ei ole täydellisen terveellinen ja ravitseva. Mutta jos sinä kerran tiesit, niin miksi et varannut itsellesi evästä? Jos asia on tosiaan noin tärkeä, niin ei luulisi laittavan kaikkea kaverin tarjoilujen varaan.

Todellakaan yhden päivän huonosta syömisestä tule mitään keskenmenoa! Suomessa ei olisi yhtään ihmistä, jos niin olisi - vanhemmat ikäpolvet, sodan aikaiset ja katovuosia kärsineet, ovat nähneet todellista nälkää ja saaneet niukasti ravintoa ja silti on lapset syntyneet ja raskaudet jatkuneet.

En, mutta usein on ollut liian pitkät ryypynvälit.

Keski-eurooppalaiset ruoka-ajat tekivät meille tepposet, kun vierailimme ystäväni luona. Suomalainen ystäväni oli omaksunut paikalliset tavat nopeasti. Kävelimme päivällä kaupungilla ja ihanat tuoksut tulvivat ravintoloista. Aamupalan jälkeen ei syöty mitään ennen iltaa, välissä käytiin jäätelöllä joka helpotti pahimpaan nälkään.

Toisinkaan päin ei ole aina hyvä. Olin varttunut maalla kodissa, jossa leivottiin paljon ja oltiin hyvin vieraanvaraisia, joten olin oppinut itsekin siihen, että vaikka opiskelijana ei paljon rahaa ollut, leivoin silti aina vieraille montaa sorttia ja pidin kunnon kahvikekkereitä. Jossain vaiheessa poikaystävän kaverit alkoivat karttaa meille tuloa ja syykin selvisi. Heidän mielestään en käyttäytynyt niin kuin opiskelijan kuuluu, olisi pitänyt tarjota tyyliin pelkkä kahvi tai pala roiskeläppää, eivät halunneet, että näen vaivaa. Ja vähättelivät, että ei se ole mikään minun ja poikaystäväni (nyt jo 15 vuotta aviossa) koti, vaan opiskelijakämppä vain. Ok, tavallaan ymmärrän, että se ahdisti heitä, mutta oikeastaan en ja jatkoin valitsemallani linjalla. Omat kamut ja sukulaiset kyllä hyväksyivät tarjoiluni :).

Sukulaisten mökillä syödään aamupala, päivällinen ja iltapala, mutta ei oikein mitään aterioiden välillä. En valita, kun valmiiseen pöytään pääsee. Seuraavalla kerralla otan jonkun naksupussin mukaan.

Mihin täysihoitoon luulette saapuvanne?

Jos tahdotte laiduntaa koko ajan/silloin kun haluatte, varaatte jotain omaa naposteltavaa.

Varsinkin jos olette niin nirsoja ettei normi/isännän herkku ruoka kelpaa.

Kertokaapa mulle kaks asiaa.

1) Miten sukulaisten tai ystävien luona vieraileva ei KEHTAA sanoa, että on nälkä ja saisiko ruokaa/saisiko laittaa voileipää?

2) Miten ette pärjää kahta tuntia ilman mupellettavaa? Tämä lähinnä teille, jotka lohmitte aamupalan, lounaan ja päivällisen lisäksi pussikaupalla pähkinöitä tai muuta shittiä?

ja kerta kiellon päälle vielä:

3) Jos olette liian arkoja sanomaan asiasta tai sitä ei kuunnella, miksi olette tekemisissä? Siis jos se syöminen on teille koko vierailun pointti?

Kitoos.

Minä en kyllä oleta, että joku alkaisi minua varten kokkailla ja maksaa ruokia. Jos olen menossa pitemmäksi aikaa, niin otan omat eväät ja vien jotain syötävää myös isäntäväelle. En myöskään tarjoile kotonani illallisia tai leipomuksia, koska vihaan kokkailua ja stressaantuisin siitä kuoliaaksi. Ystävien kanssa käyn ulkona lounaalla (ei tarvi kenenkään kokata) tai kahvilla. Ja kylässä juodaan kahvia tai teetä. En tarjoile ylimääräisiä enkä oleta sellaisia saavani kylässäkään. Enkä edes halua sokeriherkkuja. Jos minulla on odotettavissa nälkä mennessäni kylään niin sitten haen kaupasta välipalaa josta on samalla tuliaiseksi.

En jaksa sosiaalisia pelejä ja hiljaista loukkaantumista siitä, kun ei olla paapomassa. En jaksa sitäkään, että jos joku kysymättä laittaa satasen ja monta työtuntia kyläilytarjoiluihin, että minun muka vastavuoroisuutta pitäisi tehdä sitten sama. Minä en odota mitään massiivitarjoiluja, vaan tämä massiivitarjoilija tekeen sen ihan itse. En kertakaikkiaan ole valmis samaan. Ei ole rahaa eikä jaksamista. Jos ei miellytä, niin sitten voi olla kutsumatta. Onneksi ystäväpiiri samoilla linjoilla, syömisistä keskustellaan etukäteen ja ääneen ja mennään vapaasti tilanteen mukaan, ei olla kiinni missään torppariajan loukkaantumisperinteessä.

Ainako vaan tää ketju elää... Mulla on aina nälkä, no miksei sitten kylässä.

Kuka yleensä kyläilee niin kauan, että ehtii nälkä tulla?! Vastaan: Juntit!

Kyllä. Miehen veljen vaimo tarjosi yhden sipuliperunasekoituspussin kokoisen ´laatikon´ yhteensä 8 hengelle. Muutama pala leipää oli tarjolla. Kahvia keittäessään kysyi tarkasti aikuisilta, montako kuppia aikoo juoda. Keitti sitten vajaan pannun, kun vastasimme hämillämme, että pari kuppia, kai. Ne olivat niitä 1,5 DL kuppeja.

Mikään ei ole niin noloa kuin pihistellä ruokatarjoilussa.

Itse varaan ruokaa aina paljon, eikä kukaan jää nälkäiseksi.