Miksi polyamoristit väittävät että monogaamisessa suhteessa yhden oletetaan täyttävän kaikki tarpeet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt samaa. Ymmärrän että koska tykkään paljon olla yksin ja pärjään myös yksin, pienellä turvaverkolla ja arjessa viikkojakin ilman mitään kavereiden kanssa olemista tms sosialisointia, mun on vaikea ellei mahdoton ymmärtää ihmisiä jotka tarvitsevat kauheasti kaikkea voidakseen hyvin.

Jos mulla on kumppani, odotan häneltä tiivistetysti seuraa ja seksiä. Mulla ei riittäisi energia useampaan seksikumppaniin, haluan panostaa yhteen. Olen kokeillut tapailla avoimessa suhteessa olevia mutta usein näillä ihmisillä ei olekaan se homma ollenkaan niin hallussa kuin vaikka itselläni on. Kysymykseni suhteen säännöistä, aikataulutuksesta, turvaseksistä jne saavat vastaukseksi kiertelyä ja kaartelua ja epämääräistä takeltelua.

Mikään suhdemuoto ei sulje pois pettämistä ja kusipäisyyttä. Polyamorisilla on niin paljon suurempi määrä asioita joista pitäisi voida puhua ja sopia että en tiedä millä energialla ja ajalla niin jaksaisin tehdä. Kahdenkeskisinä hetkinä ei voisikaan keskittyä olemaan yhdessä vaan pitää puida kumppanin kumppanin asioita ja koska tahansa vaimo saattaa käyttää veto-oikeutta ja vaatia miestä kotiin. Uuvuttavaa. Kokeiltu on. Jos heillä olisi asiat reilassa ja oikeasti sovittuina, ongelmia olisi tosi paljon vähemmän. Helpompaa olisi tehdä kolmea työtä samaan aikaan.

Lisään että nämä havainnot olen tehnyt käytyäni useilla treffeillä avoimessa liitossa olevien kanssa ja kysymykset ovat tärkeitä koska haluan ymmärtää millainen tilanne treffikumppanilla on ja mihin olen mahdollisesti ottamassa osaa. Kondominkäytöstä ja seksitautitulosten näkemisestä kysyessäni nämä avointa tervettä kommunikaatiota korostavat muuttuvat ämpyilijöiksi ja kotona ei kuulemma näitä treffejä ja muita kumppaneita oikein voi ottaa esille kun vaimolla on kaikkea stressiä ja tulee sitten suotta riitaa. Ja nämä siis ovat julkisesti avoimessa suhteessa olevia ihmisiä joten kyseessä ei ole pettäminen. Niitä sääntöjä vaan ei olekaan sovittu kunnolla ja aikatauluista ei osata sanoa koska voi olla että vaimo haluaakin koti-illan yhdessä ja jos tulee mitään tunteita niin homma pitää ehkä lopettaa ettei vaimo tule mustikseksi. Ei kovin houkutteleva kuvio. Ja näitä riittää eri variaatioin.

Voi luoja. Eli ollaan olevinaan avoin mutta todellisuudessa ukko pettää ja vaimo "antanut luvan" ollakseen suvaitsevainen koska se on siistii.

Vierailija kirjoitti:

Koska käsitys suhteesta ylipäätään on perverssi. Ei rakkaudessa ole kyse tarpeiden tyydyttämisestä. Enkä nyt nimenomaan sano että tilanne olisi edes suurimmalla osalla ”monogaameista” ihanteellinen, oikeastaan se on varmaan yksi syykin sille että se käsitys on tuollainen.

Tarvitaan enemmän rakkautta ja vähemmän himoa.

Tarvitaan enemmän rakkautta ja enemmän himoa. Elämä on tehty elettäväksi.

Tätä mä kanssa ihmettelen. Jos polyamoristit ovat sitä mieltä, että "kaikki tarpeet" pitää tyydyttää sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa on myös seksiä, niin mikäs siinä, mutta itse en ajattele näin.

Tosin olen kyllä osassa nykyisistä monosuhdejutuistakin välillä ihmetellyt sitä asennetta, että "ei puolison tarvitse olla ystävä, kunhan seksi toimii, ei yksi ihminen voi revetä kaikkeen". Toki jos tuo itselle toimii, niin hyvä, mutta ei sitä tarvitse miksikään yleiseksi tavoitteeksi yleistää.

Mä en ainakaan halua jakaa kotiani ja arkeani (= suurin osa elämästäni) jonkun kanssa vain sillä perusteella, että seksi toimii. Pidän ystävyyttä jopa tärkeämpänä, siinä mielessä, että seksistä voi tarvittaessa olla taukoakin, mutta ystävyydestä ei. Eikä tämä siis tarkoita, että puolisoni olisi ainoa ystäväni ja hänen pitäisi täyttää "kaikki tarpeet".

Mietin samaa, kun katsoin Ylen uutta dokkarisarjaa monisuhteisuudesta. Oli aivan kuin kaikki siinä esiintyneet olisivat lukeneet jonkin saman manuaalin, ja sanoittaneet tunteitaan samoilla sanoilla. Toimittaja ei jaksanut perehtyä aiheeseen pintaraapaisua enempää, mutta vaikutti silti kovin ihastuneelta havaintoihinsa siitä, että olisi samassa tilanteessa mustasukkainen.

Ohjelmassa esiintyneet korostivat todella paljon tätä, että heillä on "haluja ja tarpeita", joita jonkun täytyy täyttää. Halut ja tarpeet olivat heille itseisarvo, jotka menevät kaiken muun edelle. Riippumatta siitä millaisia ne ovat, heidän täytyy voida toteuttaa ne sellaisinaan ja mieluiten juuri nyt. Tämä ei kuulosta sellaisen aikuisen ihmisen puheelta, joka ymmärtää että halujen lisäksi meillä kaikilla on myös aikuisen harkintakyky ja vastuu. Oma arvovalintani elämässä ei vain ole se, että ties mistä kumpuavat halut ovat kaikkein tärkein asia ja sitten järjestelen elämäni niiden ympärille. Mono-parisuhteeni on oikein tyydyttävä, vaikka toisen kanssa eläessä joutuukin aina vähän keskustelemaan ja tekemään kompromisseja - kuten muuten joutuu monisuhteillessakin.

Olen ollut myös polysuhteissa. Vaikka ne saadaan usein kuulostamaan hienoilta ja aikuismaisilta ratkaisuilta, totuus oli se, että sellaisiin ajautuvilla ihmisillä ei oman kokemukseni mukaan ollut aina kaikki ihan kunnossa. Oli hylkäämisen pelkoa joka meni liikaan miellyttämiseen ja rajattomuuteen, "kaikki käy"-meininkiä joka sitten räjähtikin naamalle kun kaikki ei ollutkaan okei. Toiset käyttivät hyväkseen "vapauttaan" ja gaslightasivat suhteesta ulos minkäänlaisen oikean, autenttisen ihmisten välisen kohtaamisen.

Monisuhteisuus on konseptina kiva. Olisin itsekin sellainen jos en olisi käytännössä havainnut, että ei tämä toimi, kun en koskaan löydä niitä henkisesti aikuisia kumppaneita jotka ovat myös valinneet tämän suhteilutyylin. Jostain syystä se vetää puoleensa niitä vähän kummallisia tapauksia, joilla on itsensä kanssa käsittelemättömiä ongelmia. Sitten kuvitellaan että kaikki ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat ratkeavat kun kumppaneita onkin useampi kuin yksi.

Ohjelmassa esitettiin myös viisauden kirkkaimpana kristallina sellainen ajatus, että "kannattaa kyseenalaistaa, mistä olet oppinut että parisuhteessa kuuluu olla vain kaksi". On ihan totta, että asioita kannattaakin kyseenalaistaa jotta tietää haluaako jotain itse, vaiko vain siksi, että se on kulttuurissamme tapana. Mutta se ei tarkoita sitä, että joka ikinen asia, jonka havaitsemme olevan kulttuurimme tuotos, täytyy automaattisesti heittää roskakoriin. Meillä on vakiintuneita käytäntöjä ihan syystä. Jotkut niistä toimivat, vaikka kaikki eivät kaikille. Ei niitä kaikkia kannata samassa huumassa heittää pois vain koska sattui tajuamaan, että kaikki saavat vaikutteita yhteiskunnan normeista.

Vierailija kirjoitti:

Tätä mä kanssa ihmettelen. Jos polyamoristit ovat sitä mieltä, että "kaikki tarpeet" pitää tyydyttää sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa on myös seksiä, niin mikäs siinä, mutta itse en ajattele näin.

Tosin olen kyllä osassa nykyisistä monosuhdejutuistakin välillä ihmetellyt sitä asennetta, että "ei puolison tarvitse olla ystävä, kunhan seksi toimii, ei yksi ihminen voi revetä kaikkeen". Toki jos tuo itselle toimii, niin hyvä, mutta ei sitä tarvitse miksikään yleiseksi tavoitteeksi yleistää.

Mä en ainakaan halua jakaa kotiani ja arkeani (= suurin osa elämästäni) jonkun kanssa vain sillä perusteella, että seksi toimii. Pidän ystävyyttä jopa tärkeämpänä, siinä mielessä, että seksistä voi tarvittaessa olla taukoakin, mutta ystävyydestä ei. Eikä tämä siis tarkoita, että puolisoni olisi ainoa ystäväni ja hänen pitäisi täyttää "kaikki tarpeet".

Teidän yksiavioisuususkovaisten ajatukset pyörii ihan liikaa seksin sekä sen rajojen tai rajoittamattomuuden ympärillä. Vapaan suhteen idea on vapaus - vapaus päättää JOKO seksuaalisesta aktiivisuudesta TAI seksittömyydestä. Minä elän ns. vapaassa suhteessa enkä ole silti koskaan käynyt "vieraissa". Seksi ei ylipäätään meillä ollut ykkösprioriteettina vapaaseen suhteeseen ryhtyessämme.

Vierailija kirjoitti:

Mietin samaa, kun katsoin Ylen uutta dokkarisarjaa monisuhteisuudesta. Oli aivan kuin kaikki siinä esiintyneet olisivat lukeneet jonkin saman manuaalin, ja sanoittaneet tunteitaan samoilla sanoilla. Toimittaja ei jaksanut perehtyä aiheeseen pintaraapaisua enempää, mutta vaikutti silti kovin ihastuneelta havaintoihinsa siitä, että olisi samassa tilanteessa mustasukkainen.

Ohjelmassa esiintyneet korostivat todella paljon tätä, että heillä on "haluja ja tarpeita", joita jonkun täytyy täyttää. Halut ja tarpeet olivat heille itseisarvo, jotka menevät kaiken muun edelle. Riippumatta siitä millaisia ne ovat, heidän täytyy voida toteuttaa ne sellaisinaan ja mieluiten juuri nyt. Tämä ei kuulosta sellaisen aikuisen ihmisen puheelta, joka ymmärtää että halujen lisäksi meillä kaikilla on myös aikuisen harkintakyky ja vastuu. Oma arvovalintani elämässä ei vain ole se, että ties mistä kumpuavat halut ovat kaikkein tärkein asia ja sitten järjestelen elämäni niiden ympärille. Mono-parisuhteeni on oikein tyydyttävä, vaikka toisen kanssa eläessä joutuukin aina vähän keskustelemaan ja tekemään kompromisseja - kuten muuten joutuu monisuhteillessakin.

Olen ollut myös polysuhteissa. Vaikka ne saadaan usein kuulostamaan hienoilta ja aikuismaisilta ratkaisuilta, totuus oli se, että sellaisiin ajautuvilla ihmisillä ei oman kokemukseni mukaan ollut aina kaikki ihan kunnossa. Oli hylkäämisen pelkoa joka meni liikaan miellyttämiseen ja rajattomuuteen, "kaikki käy"-meininkiä joka sitten räjähtikin naamalle kun kaikki ei ollutkaan okei. Toiset käyttivät hyväkseen "vapauttaan" ja gaslightasivat suhteesta ulos minkäänlaisen oikean, autenttisen ihmisten välisen kohtaamisen.

Monisuhteisuus on konseptina kiva. Olisin itsekin sellainen jos en olisi käytännössä havainnut, että ei tämä toimi, kun en koskaan löydä niitä henkisesti aikuisia kumppaneita jotka ovat myös valinneet tämän suhteilutyylin. Jostain syystä se vetää puoleensa niitä vähän kummallisia tapauksia, joilla on itsensä kanssa käsittelemättömiä ongelmia. Sitten kuvitellaan että kaikki ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat ratkeavat kun kumppaneita onkin useampi kuin yksi.

Ohjelmassa esitettiin myös viisauden kirkkaimpana kristallina sellainen ajatus, että "kannattaa kyseenalaistaa, mistä olet oppinut että parisuhteessa kuuluu olla vain kaksi". On ihan totta, että asioita kannattaakin kyseenalaistaa jotta tietää haluaako jotain itse, vaiko vain siksi, että se on kulttuurissamme tapana. Mutta se ei tarkoita sitä, että joka ikinen asia, jonka havaitsemme olevan kulttuurimme tuotos, täytyy automaattisesti heittää roskakoriin. Meillä on vakiintuneita käytäntöjä ihan syystä. Jotkut niistä toimivat, vaikka kaikki eivät kaikille. Ei niitä kaikkia kannata samassa huumassa heittää pois vain koska sattui tajuamaan, että kaikki saavat vaikutteita yhteiskunnan normeista.

Ehkä he ovatkin lukeneet kaikki saman manuaalin, nimittäin sen Avoimet suhteet, joka oli muodissa vuosi-pari sitten? Kuulostaa ihan siltä noita suuria oivalluksia myöten. Siitähän taas suurin osa tuntui olevan parin jenkkikirjan referointia (toki asianmukaisilla disclaimereilla, kun osan kirjoista kirjoittajat on sittemmin tuomittu seksuaalisesta häirinnästä tms.). Mukana sitten vähän kirjoittajan tekemiä haastatteluja, mutta tälleen tutkimustakin tehneen näkökulmasta aika heppoisesti toteutettuna.

Mun mielestä kirja ei ollut esim. blogeissa saamansa hypen arvoinen. Oli myös jotenkin huvittavaa, että kirjan alussa väitettiin, ettei monisuhteisuus ole sen parempi kuin monosuhteisuus, mutta sitten kuitenkin vähän väliä vihjailtiin, että monisuhteiset ihmiset ovat kuitenkin vähän paremmin miettineet näitä suhdeasioita, ja että pohjimmiltaan monisuhteisuus kuitenkin on vähän luonnollisempi ja loogisempi valinta kuin monosuhteisuus.

t.25

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä mä kanssa ihmettelen. Jos polyamoristit ovat sitä mieltä, että "kaikki tarpeet" pitää tyydyttää sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa on myös seksiä, niin mikäs siinä, mutta itse en ajattele näin.

Tosin olen kyllä osassa nykyisistä monosuhdejutuistakin välillä ihmetellyt sitä asennetta, että "ei puolison tarvitse olla ystävä, kunhan seksi toimii, ei yksi ihminen voi revetä kaikkeen". Toki jos tuo itselle toimii, niin hyvä, mutta ei sitä tarvitse miksikään yleiseksi tavoitteeksi yleistää.

Mä en ainakaan halua jakaa kotiani ja arkeani (= suurin osa elämästäni) jonkun kanssa vain sillä perusteella, että seksi toimii. Pidän ystävyyttä jopa tärkeämpänä, siinä mielessä, että seksistä voi tarvittaessa olla taukoakin, mutta ystävyydestä ei. Eikä tämä siis tarkoita, että puolisoni olisi ainoa ystäväni ja hänen pitäisi täyttää "kaikki tarpeet".

Teidän yksiavioisuususkovaisten ajatukset pyörii ihan liikaa seksin sekä sen rajojen tai rajoittamattomuuden ympärillä. Vapaan suhteen idea on vapaus - vapaus päättää JOKO seksuaalisesta aktiivisuudesta TAI seksittömyydestä. Minä elän ns. vapaassa suhteessa enkä ole silti koskaan käynyt "vieraissa". Seksi ei ylipäätään meillä ollut ykkösprioriteettina vapaaseen suhteeseen ryhtyessämme.

Milläköhän perusteella mä olen yksiavioisuususkovainen, jos olen sitä mieltä, että kaikki saa olla sellaisessa suhteessa kuin huvittaa, mutta omaa näkemystä ei tarvitse tyrkyttää muille, vaikka olisi polyamoristi?

Näkemykseni siitä, että polyamoristit tarvitsevat useamman seksiä sisältävän suhteen, jotta voisivat täyttää kaikki tarpeensa, perustuu ihan heidän omaan kertomaansa. Julkisuudessa nyt vaan ei hirveästi näe juttuja siitä, kuinka avattiin suhde, mutta se ei tarkoita seksiä useamman kuin yhden kanssa. Sori, mutta en voi auttaa tätä asiaa.

Ja kuten sanottu, mun suhteessa seksi ei ole (koskaan ollut) prioriteetti, vaikka en sitä muiden kuin puolisoni kanssa harrastakaan. Ei ole myöskään mitään tarvetta erikseen "avata" suhdetta muiden asioiden kuin seksin osalta, koska on ihan selvää, että puolisoni saa jakaa asioita myös muiden kuin minun kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä mä kanssa ihmettelen. Jos polyamoristit ovat sitä mieltä, että "kaikki tarpeet" pitää tyydyttää sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa on myös seksiä, niin mikäs siinä, mutta itse en ajattele näin.

Tosin olen kyllä osassa nykyisistä monosuhdejutuistakin välillä ihmetellyt sitä asennetta, että "ei puolison tarvitse olla ystävä, kunhan seksi toimii, ei yksi ihminen voi revetä kaikkeen". Toki jos tuo itselle toimii, niin hyvä, mutta ei sitä tarvitse miksikään yleiseksi tavoitteeksi yleistää.

Mä en ainakaan halua jakaa kotiani ja arkeani (= suurin osa elämästäni) jonkun kanssa vain sillä perusteella, että seksi toimii. Pidän ystävyyttä jopa tärkeämpänä, siinä mielessä, että seksistä voi tarvittaessa olla taukoakin, mutta ystävyydestä ei. Eikä tämä siis tarkoita, että puolisoni olisi ainoa ystäväni ja hänen pitäisi täyttää "kaikki tarpeet".

Teidän yksiavioisuususkovaisten ajatukset pyörii ihan liikaa seksin sekä sen rajojen tai rajoittamattomuuden ympärillä. Vapaan suhteen idea on vapaus - vapaus päättää JOKO seksuaalisesta aktiivisuudesta TAI seksittömyydestä. Minä elän ns. vapaassa suhteessa enkä ole silti koskaan käynyt "vieraissa". Seksi ei ylipäätään meillä ollut ykkösprioriteettina vapaaseen suhteeseen ryhtyessämme.

Eli siis mitä ei-seksiin liittyviä vapauksia teidän suhteeseen tuli lisää, kun ryhdyitte vapaaseen suhteenseen ns. tavallisen suhteen sijasta?

Vierailija kirjoitti:

Minua taas ihmetyttää, miksi hiihtomonoamoristi on niin seksipakkomielteinen, että haluaa rajoittaa kumppaninsa seksuaalisuuden kahdenväliseksi? Miksi se raja asetetaan juuri seksiin? Pölynimuriamoristi sen sijaan käsittää, että seksuaalisuus on vain yksi ulottuvuus suhteessa.

En keksi muuta selitystä kuin yksiavioisten epävarmuus, kaavoihin kangistuminen, omistamisenhalu ja ehkä liioiteltu tautien pelko (joista kaikista kannattanee pyrkiä eroon henkisen kasvun kautta).

Kun mainitset epävarmuuden niin oletko lähestynyt asiaa siitä kulmasta, että se polyamoristi ei siedä ajatusta, että olisi hetkeäkään kokonaan yksin. Monta päällekäistä suhdetta todennäköisesti eivät pääty samaan aikaan. Aina on joku lohduttaja. Kertooko tuo itsevarmuudesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua taas ihmetyttää, miksi hiihtomonoamoristi on niin seksipakkomielteinen, että haluaa rajoittaa kumppaninsa seksuaalisuuden kahdenväliseksi? Miksi se raja asetetaan juuri seksiin? Pölynimuriamoristi sen sijaan käsittää, että seksuaalisuus on vain yksi ulottuvuus suhteessa.

En keksi muuta selitystä kuin yksiavioisten epävarmuus, kaavoihin kangistuminen, omistamisenhalu ja ehkä liioiteltu tautien pelko (joista kaikista kannattanee pyrkiä eroon henkisen kasvun kautta).

Kun mainitset epävarmuuden niin oletko lähestynyt asiaa siitä kulmasta, että se polyamoristi ei siedä ajatusta, että olisi hetkeäkään kokonaan yksin. Monta päällekäistä suhdetta todennäköisesti eivät pääty samaan aikaan. Aina on joku lohduttaja. Kertooko tuo itsevarmuudesta?

Minä olen vapaassa suhteessa, ja kaikkein mieluiten olen yksin. Seksi ei ole minulle ylipäätään kovin tärkeä asia enkä sitä aktiivisesti etsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua taas ihmetyttää, miksi hiihtomonoamoristi on niin seksipakkomielteinen, että haluaa rajoittaa kumppaninsa seksuaalisuuden kahdenväliseksi? Miksi se raja asetetaan juuri seksiin? Pölynimuriamoristi sen sijaan käsittää, että seksuaalisuus on vain yksi ulottuvuus suhteessa.

En keksi muuta selitystä kuin yksiavioisten epävarmuus, kaavoihin kangistuminen, omistamisenhalu ja ehkä liioiteltu tautien pelko (joista kaikista kannattanee pyrkiä eroon henkisen kasvun kautta).

Kun mainitset epävarmuuden niin oletko lähestynyt asiaa siitä kulmasta, että se polyamoristi ei siedä ajatusta, että olisi hetkeäkään kokonaan yksin. Monta päällekäistä suhdetta todennäköisesti eivät pääty samaan aikaan. Aina on joku lohduttaja. Kertooko tuo itsevarmuudesta?

Minä olen vapaassa suhteessa, ja kaikkein mieluiten olen yksin. Seksi ei ole minulle ylipäätään kovin tärkeä asia enkä sitä aktiivisesti etsi.

Just joo. Kuitenkin pupuna loikit pitkin mättäitä, nylkyttäen himosi orjana kuin viimeistä päivää. Kyllä Saatana korjaa omansa Helvettiin sitten aikanaan.

Minä ja minun TARPEENI.

Vierailija kirjoitti:

Minä ja minun TARPEENI.

https://images.app.goo.gl/jAgbioh8SQ6WYVPe7

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua taas ihmetyttää, miksi hiihtomonoamoristi on niin seksipakkomielteinen, että haluaa rajoittaa kumppaninsa seksuaalisuuden kahdenväliseksi? Miksi se raja asetetaan juuri seksiin? Pölynimuriamoristi sen sijaan käsittää, että seksuaalisuus on vain yksi ulottuvuus suhteessa.

En keksi muuta selitystä kuin yksiavioisten epävarmuus, kaavoihin kangistuminen, omistamisenhalu ja ehkä liioiteltu tautien pelko (joista kaikista kannattanee pyrkiä eroon henkisen kasvun kautta).

Kun mainitset epävarmuuden niin oletko lähestynyt asiaa siitä kulmasta, että se polyamoristi ei siedä ajatusta, että olisi hetkeäkään kokonaan yksin. Monta päällekäistä suhdetta todennäköisesti eivät pääty samaan aikaan. Aina on joku lohduttaja. Kertooko tuo itsevarmuudesta?

Minä olen vapaassa suhteessa, ja kaikkein mieluiten olen yksin. Seksi ei ole minulle ylipäätään kovin tärkeä asia enkä sitä aktiivisesti etsi.

Eli ulkoistit seksin parisuhteestasi? Mielestäni hyvä ratkaisu, jos seksi ei sinulle ole tärkeää mutta haluat kuitenkin kumppanisi kanssa parisuhteen. Muutenkin seksin tai jonkin sen ulottuvuuden (esim anaaliseksin) ulkoistaminen on mielestäni täysin ok, jos se on kaikille osapuolille läpinäkyvää. Mutta tässä keskustelussa on ehkä nostettu esiin, että nimenomaan monogamisissa suhteissa keskityttäisiin vain seksiin. Mielestäni vaikuttaa silti siltä, että kaikki vastanneet avoimissa suhteissa olevat nimenomaan ulkoistavat jotain seksiin liittyvää. Kysymys kuuluukin siis, oletko valmis siihen, että puolisosi antaa sivusuhteilleen ystävyyden ja rakkauden tunteita myös? Eli niitä samoja "hyvää yötä kulta" viestejä, kuin sinäkin saat?

Itse olisin nimenomaan ok, jos kumppani haluaa sitä seksiä harrastaa muidenkin kanssa (ja harrastaakin, vaimonsa). Sen sijaan kumppanini rakkautta en haluaisi jakaa, vaikka tällä hetkellä jaankin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua taas ihmetyttää, miksi hiihtomonoamoristi on niin seksipakkomielteinen, että haluaa rajoittaa kumppaninsa seksuaalisuuden kahdenväliseksi? Miksi se raja asetetaan juuri seksiin? Pölynimuriamoristi sen sijaan käsittää, että seksuaalisuus on vain yksi ulottuvuus suhteessa.

En keksi muuta selitystä kuin yksiavioisten epävarmuus, kaavoihin kangistuminen, omistamisenhalu ja ehkä liioiteltu tautien pelko (joista kaikista kannattanee pyrkiä eroon henkisen kasvun kautta).

Kun mainitset epävarmuuden niin oletko lähestynyt asiaa siitä kulmasta, että se polyamoristi ei siedä ajatusta, että olisi hetkeäkään kokonaan yksin. Monta päällekäistä suhdetta todennäköisesti eivät pääty samaan aikaan. Aina on joku lohduttaja. Kertooko tuo itsevarmuudesta?

Minä olen vapaassa suhteessa, ja kaikkein mieluiten olen yksin. Seksi ei ole minulle ylipäätään kovin tärkeä asia enkä sitä aktiivisesti etsi.

Eli ulkoistit seksin parisuhteestasi? Mielestäni hyvä ratkaisu, jos seksi ei sinulle ole tärkeää mutta haluat kuitenkin kumppanisi kanssa parisuhteen. Muutenkin seksin tai jonkin sen ulottuvuuden (esim anaaliseksin) ulkoistaminen on mielestäni täysin ok, jos se on kaikille osapuolille läpinäkyvää. Mutta tässä keskustelussa on ehkä nostettu esiin, että nimenomaan monogamisissa suhteissa keskityttäisiin vain seksiin. Mielestäni vaikuttaa silti siltä, että kaikki vastanneet avoimissa suhteissa olevat nimenomaan ulkoistavat jotain seksiin liittyvää. Kysymys kuuluukin siis, oletko valmis siihen, että puolisosi antaa sivusuhteilleen ystävyyden ja rakkauden tunteita myös? Eli niitä samoja "hyvää yötä kulta" viestejä, kuin sinäkin saat?

Itse olisin nimenomaan ok, jos kumppani haluaa sitä seksiä harrastaa muidenkin kanssa (ja harrastaakin, vaimonsa). Sen sijaan kumppanini rakkautta en haluaisi jakaa, vaikka tällä hetkellä jaankin.

Miksi sitten jaat?

Vierailija kirjoitti:

Viimeisimmässä klikkijutussa käytettiin termiä 'nesting partner' siitä kumppanista jonka kanssa asutaan yhdessä. Muinoin termit olivat 'vaimo' ja 'rakastajatar'. Edistystä toki se, että kaikki tapahtuu avoimesti kaikkien suostumuksella.

Mutta se mikä ärsyttää tässä on se, että monogamian tarvetta ei pidetä oikeutettuna tarpeena, vaan se leimataan ahdasmielisyydeksi, sovinnaisuudeksi, pelokkuudeksi jne.

Yhtä hyvin voisi kysyä, että mikä siinä monogamiassa niin pelottaa, että se pitää tuomita. Miksi ei tehdä juttuja ihmisistä jotka ovat 'uskaltaneet sulkea suhteensa ja tunnustaa että voivat paljon paremmin kahdenvälisessä suhteessa'.

Nämä avarakatseisuuden julistajat ovat kovin kärkkäitä arvostelemaan ja tekemään oletuksia muiden suhdemuodoista ja suhteiden sisällöstä.

Tähän voi vielä todeta, että polyamoristit vetoavat usein siihen, että ihmisellä ei ole oikeutta tukahduttaa kumppaninsa seksuaalisuutta kahdenväliseksi. Ei olekaan, kukaan ei ole niin väittänytkään. Jokaisella on kuitenkin oikeus määritellä oma seksuaalisuutensa siten, että haluaa toteuttaa sitä vain yhden kumppanin kanssa. Jos löytää samoin ajattelevan kumppanin, kumpikaan ei tukahduta toisen seksuaalisuutta millään tavalla. 

-eri

Kukin tyylillään. Minulla ei ole henkistä kapasiteettia monisuhteisuuteen (kokeiltu on) - elämä voi olla muutenkin toisinaan niin

arvaamatonta ja monimutkaista, etten käytännössä jaksa polyamorian tuomaa jatkuvaa prosessointia. Käytännössä siltä nyt ei vaan voi välttyä ja seksuaalinen mustasukkaisuus nyt vaan on osa ihmisluontoa. Laaja ystäväpiiri "tyydyttää tarpeeni" (jos nyt tarkastellaan tuosta näkökulmasta). Seksiä yhden ihmisen kanssa kerrallaan.

Mutta, toisaalta, yksi terveimmistä tietämistäni suhteista on polysuhde, eli jotkut saavat sen oikeasti toimimaan. Mutta väittäisin, että vaatii mieletöntä kypsyyttä ja kokemukseni mukaan ei sitä suurimmalla osasta ihmisistä oikeasti ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua taas ihmetyttää, miksi hiihtomonoamoristi on niin seksipakkomielteinen, että haluaa rajoittaa kumppaninsa seksuaalisuuden kahdenväliseksi? Miksi se raja asetetaan juuri seksiin? Pölynimuriamoristi sen sijaan käsittää, että seksuaalisuus on vain yksi ulottuvuus suhteessa.

En keksi muuta selitystä kuin yksiavioisten epävarmuus, kaavoihin kangistuminen, omistamisenhalu ja ehkä liioiteltu tautien pelko (joista kaikista kannattanee pyrkiä eroon henkisen kasvun kautta).

Kun mainitset epävarmuuden niin oletko lähestynyt asiaa siitä kulmasta, että se polyamoristi ei siedä ajatusta, että olisi hetkeäkään kokonaan yksin. Monta päällekäistä suhdetta todennäköisesti eivät pääty samaan aikaan. Aina on joku lohduttaja. Kertooko tuo itsevarmuudesta?

Minä olen vapaassa suhteessa, ja kaikkein mieluiten olen yksin. Seksi ei ole minulle ylipäätään kovin tärkeä asia enkä sitä aktiivisesti etsi.

En puhu yksinolosta sillä tavalla, että "tässä minä nyt luen kirjaa itsekseni" tai "olen kävelyllä yksin" vaan tarkoitan sitä yksinäisyyttä, jota yksiavioinen kokee, kun suhde päättyy. Sitä kun ei ole kumppania. Polyamoristi pääsee silti helposti halutessaan kainaloon purkamaan paskaa päivää, jos suhde yhden kumppanin kanssa päättyy. Hassua, että et tajunnut tuota. Hassua, että puhut mun epävarmuudesta yksiavioisena, vaikka joka hetki sinkkuna merkitsee minulle sitä, että saatan elää loppuelämäni rakkaudetta ja vailla seksiä. Hassua, että se on epävarmuutta, että mulla ei ole parisuhteissa varasuunnitelmaa eikä varasuunnitelman varasuunnitelmaa. 

siis siinä poly puuhassa saa hakea mitä kaipaa ni mistä tahansa. ei tartte kysellä/selitellä/keskustella.

jos vaikka äijä haluaa isis vaimoksi ni menköö.

Vierailija kirjoitti:

siis siinä poly puuhassa saa hakea mitä kaipaa ni mistä tahansa. ei tartte kysellä/selitellä/keskustella.

jos vaikka äijä haluaa isis vaimoksi ni menköö.

Isilläni on jo vaimo.