Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mummi ei suostu hoivakotiin, vaan uhriutuu ja vaatii että perheen pitäisi hoitaa
87-vuotias mummi on asunut kotona ja saanut kotihoidon käyntejä päivittäin, mutta nyt tilanne alkaa olla se että hoivakotiin pitäisi päästä.
Mutta pelkkä kotihoidon palveluihin myöntyminen on ollut mummille haastavaa, koska on sitä mieltä eihän vieraan ihmisen tarvitse hoitaa kun kerran on perhekin olemassa. Hän on sanonut kotona käyvälle hoitajalle usein, että ei sinun tarvitse tulla vaan kerro tyttärille ja suvun tytöille että he tulisivat.
No, hoivakotiin muuttaminen on mummille tietenkin aivan käsittämätön ajatus ja hän uhriutuu siitä jatkuvasti. Olemme kuulemma hylänneet ja pettäneet hänet, kun emme auta häntä asumaan kotona.
Mikä avuksi tilanteeseen?
Kommentit (1980)
Vierailija kirjoitti:
Miksi 100-vuotiaan pitää käydä kuulotutkimuksissa tai nälntutkimuksissa? Eiköhän se ole selvää, että kuulo on huono ja näkökyky myös.
Äitini 93 v ilmoitti vuositarkastukdessa lääkärille, että haluaa näiden loppuvan, kun on käyntien jälkeen niin väsynyt, että menee viikko toipua.
Sovittiin, että menee lääkäriin, jos tulee jotain ongelmaa.
Joten vuosi tarkastuksissa ei ole pakko käydä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän vanhemmat elivät kotona elämänsä loppuun. Olivat loppuun saakka hyvissä voimissa ja lähtivät ns. saappaat jalassa. Samoin menivät muut vanhan kaartin sukulaiset. Meillä ei ihmisiä hylätä vuosikausiksi kroonikko-osastoille sänkyyn makaamaan.
Moni on selvinnyt kotona puolison kanssa.
Myös leikkauksista laitetaan melkein saman tien kotiin ja vaikeaa on, jos kukaan omainen ei auta. Kaikki palvelut on maksullisia.
Tuo on niin totta! Kiitollinen saa olla jos on oma puoliso apuna. Esim. aivoinfarkteja tulee noin kymmenen/pv meidän sairaanhoitopiirissä.
Kun toinen on lähellä, niin apua saadaan pian, eikä pahin tuho ehdi tapahtua.
"Toinen toistaan tukien, on helpompi elää ihmisen".Ei ole hääviä, jos tuo "apuna" oleva puoliso on itsekin 80-vuotias, vaikka teoriassa tuollainen apuri kuulostaankin hienolta. Iäkkään, monisairaan vanhuksen hoitaminen ei ole helppoa kuin teoriassa. Todellisuus on paljon raadollisempaa, yksityiskohtiin menemättä.
Meillä on naapureina pariskunta 81v ja 82v. Henkisesti pirteitä molemmat, mutta vaimoa pitää eri vaivojen takia käyttää terv.keskuksessa. Mies huolehtii ja kuskailee häntä monta kertaa viikossa ja auttelee kaikin tavoin. Ovat oikein onnellinen pari, viettivät juuri 60v. hääpäiväänsä.
On aina ilo käydä kahveilla heillä, vaimo paistaa erittäin hyviä korvapuusteja! :)Jos jaksaa paistaa pullia, ei nykyään pääse hoivakotiin. Ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkaan "pääsee" kun ei enää pysy omin voimin pystyssä seisomassa ilman rollaattoria, tai muistisairailla silloin kun ei enää tiedä kuka ja missä on.
Kyllä suurin osa asukkaista on jo "muuttanut pois oman päänsä sisältä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän vanhemmat elivät kotona elämänsä loppuun. Olivat loppuun saakka hyvissä voimissa ja lähtivät ns. saappaat jalassa. Samoin menivät muut vanhan kaartin sukulaiset. Meillä ei ihmisiä hylätä vuosikausiksi kroonikko-osastoille sänkyyn makaamaan.
Moni on selvinnyt kotona puolison kanssa.
Myös leikkauksista laitetaan melkein saman tien kotiin ja vaikeaa on, jos kukaan omainen ei auta. Kaikki palvelut on maksullisia.
Tuo on niin totta! Kiitollinen saa olla jos on oma puoliso apuna. Esim. aivoinfarkteja tulee noin kymmenen/pv meidän sairaanhoitopiirissä.
Kun toinen on lähellä, niin apua saadaan pian, eikä pahin tuho ehdi tapahtua.
"Toinen toistaan tukien, on helpompi elää ihmisen".Ei ole hääviä, jos tuo "apuna" oleva puoliso on itsekin 80-vuotias, vaikka teoriassa tuollainen apuri kuulostaankin hienolta. Iäkkään, monisairaan vanhuksen hoitaminen ei ole helppoa kuin teoriassa. Todellisuus on paljon raadollisempaa, yksityiskohtiin menemättä.
Meillä on naapureina pariskunta 81v ja 82v. Henkisesti pirteitä molemmat, mutta vaimoa pitää eri vaivojen takia käyttää terv.keskuksessa. Mies huolehtii ja kuskailee häntä monta kertaa viikossa ja auttelee kaikin tavoin. Ovat oikein onnellinen pari, viettivät juuri 60v. hääpäiväänsä.
On aina ilo käydä kahveilla heillä, vaimo paistaa erittäin hyviä korvapuusteja! :)Jos jaksaa paistaa pullia, ei nykyään pääse hoivakotiin. Ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkaan "pääsee" kun ei enää pysy omin voimin pystyssä seisomassa ilman rollaattoria, tai muistisairailla silloin kun ei enää tiedä kuka ja missä on.
Noin on. Eivät nämä pullanpaistajat ole vielä lähelläkään hoivakodin tarvetta. Käyvät lenkillä sauvakävellen joka päivä ja jumppaavat myös. Lisäksi kun on kaksin, ei ole yksin.👍
Vierailija kirjoitti:
Meillä hoidettu niin että pakotettiin muuttamaan meille, lähes aina joku paikalla. Ei yhden ihmisen ruokkiminen tai hoito juuri lisää mun taakkaa vaikka töissä käynkin. Valmistelkaa sitten oma hoitopaikka ajoissa, kun näköjään noita laitospaikkoja niin haluatte. Muutaman kk asumisen jälkeen varmaan tulette toisiin ajatuksiin. Sitten se on jo myöhäistä. Mutta se on varmaan eri asia kun kyse on teistä itsestänne.
Hienoa, että teillä oli kyse niin hyväkuntoisesta vanhuksesta, huone ja ruokkiminen, siivoaminen yms riitti. Monet muut eivät ole yhtä onnekkaita, vaan heidän vanhuksensa tarvitsevat jatkuvaa valvontaa ja apua, vaipanvaihtoa, ruokkimista (hidasta) jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin täällä kukaan tarkoittaa että pitäisi omaishoitajaksi ryhtyä. Itse aion siinä vaiheessa kun en kykene hoitamaan hygienia-asioita yrittää hakeutua palvelukotiin. Siihen asti tiedän, että lapseni auttavat ostoksissa ym. Enemmänkin minua surettaa ihmisten kova, kylmä ja tunteeton asenne joka täällä huokuu monista kommenteista. Missä on lämpö vanhusta kohtaan? Hoisin äitiäni 300 km päässä veljieni ja kotipalvelun yhteistyössä. Olimme tuolloin kaikki vielä työelämässä mutta asioiden tärkeysjärjestys!!! Ihan aina hänkään ei ollut helppo tapaus, mutta silti rakas ja ainoa äitini. Koko yhteiskunnassa, erityisesti nuorten keskuudessa elää käsittämätön vanhusviha.
Millainen elämäntilanne sinulla muuten oli, jos saa kysyä? Kerroitkin, että olitte kaikki tuolloin työelämässä... Kiinnostaa kuulla, oliko sinulla/teistä jollain vielä tuossa vaiheessa kotona asuvia lapsia? Entä miten käytännössä tuo hoito pitkän matkan takaa järjestyi? Ihan kiinnostuksesta kyselen.
Itselläni oli lukioikäiset lapset. Kotipalvelu huolehti viikolla, paitsi veljet veivät tuoreruokia. Viikonloput vuorottelimme. Vkl pyykkihuolto, ruokaostoksia, ruokien valmistusta pakkaseenyms. Itse kykeni syömään, sluksi myös viikolla lämmittämäänkin ruoat, muöhemmin lämmittämisen huolehti kotipalvelu. Myös suihkuteltiin hänet tarvittaessa, peruskodinhoitotöitä ja ulkoilua mikäli hänen vointinsa antoi myöden. Eli pe illasta su iltaan ja sitten kotiin ja ma töihin.
Ihan kiitettävää, mutta en nyt hattua nostan kuitenkaan. Kauanko tuota kesti?
Ja sinulla oli ne veljet kumminkin, jotka suostuivat systeemiin.
Minä olen tehnyt tuota jo kaksikymmentä vuotta, siitä asti kun olin 50. Ensin yli kymmenen vuotta työssäkäyvän, nyt eläkkeellä ollessani. Loppua ei näy, äiti jo yli 100 v.
Kun pystyy liikkumaan itse ja kun on tytär, niin kaikki hienosti. Kovasti saan kiitosta palvelutyönhoitajalta sun muilta.
En pääse koskaan mihinkään, olen aina kiinni tässä.
Veli ei ota vastuuta, asuu kaukana, käy töissä ja käyttää vapaansa ja loma-aikansa mökkeilyyn ja ulkomaanmatkoihin. "Kun eihän täältä asti pääse, ja mitä minä sille osaisin tehdä?"
Niinpä.
Äidillä on kaikki kunnan palvelut, ei siinä mitään. Käy siivoojat, ruoan tuovat ja fyssarit sun muut.
Mutta se kaikki muu, mitä ei virallisiin palveluihin kuuluu, on minun niskoillani.
Minulle soitetaan koko ajan, kysellään ja ohjeistetaan, pyydetään toimittamaan milloin sitä milloin tätä. On uskomattoman paljon asioita, joita joutuu hoitamaan toisen puolesta. Joka ikinen kirje ja lomake ja ilmoitus on käytävä tutkimassa, mitä ne on ja kuuluuko tehdä jotain. On käytävä kuulotutkimuksissa, silmälääkärissä, lääkärissä milloin minkäkin asian takia, otattamassa kokeita, oltava kuulevana korvana koko ajan ja kaikessa. Ja jos tulee joku vierailija käymään, silloinkin on minun lähdettävä vastaanottamaan, olemaan paikalla ja huolehtimaan kahvipullista. Mikään ei enää toimi ilman minua. Kukkien hoitaminen, mattojen vaihtaminen, verhojen ripustaminen, oltava yhteydessä taloyhtiön isännöitsijään milloin mistäkin asiasta, soitettava pankkiin kun sieltä tulee joku ilmoitus jostakin, vahvan tunnistautumisen kanssa piti renata monet kerrat ennen kuin onnistui ilman että piti lähteä melkein satavuotiasta ihmistä kuljettamaan 90 km:n päähän vieraaseen kaupunkiin, jossa en olisi osannut edes ajaa saatu löytää parkkipaikkaa juuri siihen aikaan kun olisi ollut sovittu, karjaisin viimein jo että laittakaa edes kauniimpaa odotusmusiikkia, kun täällä melkein koko päivän joudun istumaan ja sitä kuuntelemaan.
Ja äiti tietysti haluaa asua kotona. Kun kerran vielä voi.
Joskus tuntuu että minulla ei ole mitään omia oikeuksia, olen täysin orjan asemassa, jatkuvasti passissa ja puomien sisällä.
Ja ei, en ota äitiäni kotiini asumaan. Siinä menisi viimeinenkin oma aika ja rauha. Onneksi kotini ei sovikaan noin iäkkään vanhuksen asunnoksi.Kukaan ei pakota olemaan orja, olet itse itsesi siihen asemaan laittanut. Jollet ole virallinen omaishoitaja voit vain ilmoittaa Kotihoitoon ja Palveluohjaukseen, että nyt riitti.
Niin, kyllähän minä heille voin ilmoittaa.
Mutta äidille en. Katso kun minulla on se velvollisuuden tunne tai mikä lie. Ehkä myös omatunnoksi sanotaan. En voi olla äidille kylmä.
Eikä sellainen ilmoittaminen kuitenkaan mitään muuttaisi. Minun pitäisi sitten kai muuttaa pois koko paikkakunnalta.
Täytyisihän minun äitiäni käydä kuitenkin katsomassa ja siihen samaanhan se kuitenkin menisi, että minua tarvittaisiin taas niin tähän kuin tuohonkin.
Jos asenne on tuo, niin turha sitten valittaa. Itse suostut pompoteltavaksi marttyyriksi.
Meillä jokaisella on vain tämä yksi elämä ja mitoitettava jaksaminen omien voimavarojen mukaan.
Omaishoitajuus on raskasta, vaikka olisi hyvätkin välit vanhempaan, ja hoitaessa ne voivat jopa huonontua. Itse olen ollut nyt isäni omaishoitajana muutaman kuukauden ja pää meinaa hajota. Hän nukkuu huonosti, on levoton ja herättää monta kertaa yössä, kun peitto on mennyt pois päältä. Aamuyö menee yleensä valvoessa, vähän väliä peittoa laitellessa, kun hän myllää sängyssään ees ja taas ja peitto menee pois päältä. Hän on 98 v.
Sisareni kanssa vuorottelen, mutta silti raskasta. Unilääkkeillä yritetään nyt saada tilanne sellaiseksi että hoitajakin saisi nukkua. Muuten tätä ei jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi luoja, kaikkea sitä ihmiseltä odotetaan. Tiedän omasta omaisestani että en olisi millään häntä pystynyt hoitaa. Yötä päivää saa muistisairasta vahtia, mihinkään et pääse ilman häntä. Näitä sysätään omaishoitajien vastuulle. Omaishoitajat itse usein myös vanhoja ja huonokuntoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi 100-vuotiaan pitää käydä kuulotutkimuksissa tai nälntutkimuksissa? Eiköhän se ole selvää, että kuulo on huono ja näkökyky myös.
Äitini 93 v ilmoitti vuositarkastukdessa lääkärille, että haluaa näiden loppuvan, kun on käyntien jälkeen niin väsynyt, että menee viikko toipua.
Sovittiin, että menee lääkäriin, jos tulee jotain ongelmaa.
Joten vuosi tarkastuksissa ei ole pakko käydä
Eiköhän se ole ihan itsestään selvää, ettei ole pakko käydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi 100-vuotiaan pitää käydä kuulotutkimuksissa tai nälntutkimuksissa? Eiköhän se ole selvää, että kuulo on huono ja näkökyky myös.
Äitini 93 v ilmoitti vuositarkastukdessa lääkärille, että haluaa näiden loppuvan, kun on käyntien jälkeen niin väsynyt, että menee viikko toipua.
Sovittiin, että menee lääkäriin, jos tulee jotain ongelmaa.
Joten vuosi tarkastuksissa ei ole pakko käydä
Ihan fiksua. Tuskinpa näkö ja kuulo yhtäkkiä kohenevat. Jos taas huonontuvat merkittävästi, voi aina ottaa yhteyttä ja varata ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän vanhemmat elivät kotona elämänsä loppuun. Olivat loppuun saakka hyvissä voimissa ja lähtivät ns. saappaat jalassa. Samoin menivät muut vanhan kaartin sukulaiset. Meillä ei ihmisiä hylätä vuosikausiksi kroonikko-osastoille sänkyyn makaamaan.
Moni on selvinnyt kotona puolison kanssa.
Myös leikkauksista laitetaan melkein saman tien kotiin ja vaikeaa on, jos kukaan omainen ei auta. Kaikki palvelut on maksullisia.
Tuo on niin totta! Kiitollinen saa olla jos on oma puoliso apuna. Esim. aivoinfarkteja tulee noin kymmenen/pv meidän sairaanhoitopiirissä.
Kun toinen on lähellä, niin apua saadaan pian, eikä pahin tuho ehdi tapahtua.
"Toinen toistaan tukien, on helpompi elää ihmisen".Ei ole hääviä, jos tuo "apuna" oleva puoliso on itsekin 80-vuotias, vaikka teoriassa tuollainen apuri kuulostaankin hienolta. Iäkkään, monisairaan vanhuksen hoitaminen ei ole helppoa kuin teoriassa. Todellisuus on paljon raadollisempaa, yksityiskohtiin menemättä.
Meillä on naapureina pariskunta 81v ja 82v. Henkisesti pirteitä molemmat, mutta vaimoa pitää eri vaivojen takia käyttää terv.keskuksessa. Mies huolehtii ja kuskailee häntä monta kertaa viikossa ja auttelee kaikin tavoin. Ovat oikein onnellinen pari, viettivät juuri 60v. hääpäiväänsä.
On aina ilo käydä kahveilla heillä, vaimo paistaa erittäin hyviä korvapuusteja! :)
Yli 80-vuotias auton ratissa kuskaamassa vaimoa monta kertaa viikossa ja vaimo paistaa korvapuusteja. Onkohan tuo nyt satua vai totta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omaishoitajuus on raskasta, vaikka olisi hyvätkin välit vanhempaan, ja hoitaessa ne voivat jopa huonontua. Itse olen ollut nyt isäni omaishoitajana muutaman kuukauden ja pää meinaa hajota. Hän nukkuu huonosti, on levoton ja herättää monta kertaa yössä, kun peitto on mennyt pois päältä. Aamuyö menee yleensä valvoessa, vähän väliä peittoa laitellessa, kun hän myllää sängyssään ees ja taas ja peitto menee pois päältä. Hän on 98 v.
Sisareni kanssa vuorottelen, mutta silti raskasta. Unilääkkeillä yritetään nyt saada tilanne sellaiseksi että hoitajakin saisi nukkua. Muuten tätä ei jaksa.
Painopeitto saattaisi auttaa häntä.
Muuten, voimia !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän vanhemmat elivät kotona elämänsä loppuun. Olivat loppuun saakka hyvissä voimissa ja lähtivät ns. saappaat jalassa. Samoin menivät muut vanhan kaartin sukulaiset. Meillä ei ihmisiä hylätä vuosikausiksi kroonikko-osastoille sänkyyn makaamaan.
Moni on selvinnyt kotona puolison kanssa.
Myös leikkauksista laitetaan melkein saman tien kotiin ja vaikeaa on, jos kukaan omainen ei auta. Kaikki palvelut on maksullisia.
Tuo on niin totta! Kiitollinen saa olla jos on oma puoliso apuna. Esim. aivoinfarkteja tulee noin kymmenen/pv meidän sairaanhoitopiirissä.
Kun toinen on lähellä, niin apua saadaan pian, eikä pahin tuho ehdi tapahtua.
"Toinen toistaan tukien, on helpompi elää ihmisen".Ei ole hääviä, jos tuo "apuna" oleva puoliso on itsekin 80-vuotias, vaikka teoriassa tuollainen apuri kuulostaankin hienolta. Iäkkään, monisairaan vanhuksen hoitaminen ei ole helppoa kuin teoriassa. Todellisuus on paljon raadollisempaa, yksityiskohtiin menemättä.
Meillä on naapureina pariskunta 81v ja 82v. Henkisesti pirteitä molemmat, mutta vaimoa pitää eri vaivojen takia käyttää terv.keskuksessa. Mies huolehtii ja kuskailee häntä monta kertaa viikossa ja auttelee kaikin tavoin. Ovat oikein onnellinen pari, viettivät juuri 60v. hääpäiväänsä.
On aina ilo käydä kahveilla heillä, vaimo paistaa erittäin hyviä korvapuusteja! :)Yli 80-vuotias auton ratissa kuskaamassa vaimoa monta kertaa viikossa ja vaimo paistaa korvapuusteja. Onkohan tuo nyt satua vai totta?
Ikä on vain numero!
Elämä ja geenit ei kohtele meitä kaikkia tasapuolisesti!
Täällä on 60v vanhuksia ka toisaalta itsekin tunnen mummon, joka vielä viime syksynä 92 vuotiaana kuokki talven perunat itselleen (itse kasvattamansa, tottakai) ja muutenkin mennä liihottaa ympäriinsä.
Suvulle on todennut, että lienee sama "missä hän kuolee, kiikkustuolissa vai kuokanvarressa, hän ei todellakaan aio ryhtyä vanhukseksi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua itse hoitaa alkoholisti-isää, koska aiheutti pahat traumat. Kyllä aikuinen voisi eläessään miettiä, miten kohtelee muita? Jos ei ole enää viisikymppisenä yhtään ystävää, voisiko koettaa tehdä muutoksia itsessään, ajattelen.
T. N34
Tämä on menneiden hallitusten syytä, ei sinänsä yksilöiden.
Että sote-palveluihin ei ole rahaa ja huoltosuhde heikko.
Soteen saadaan lisää rahaa, kun tukitaan veronkierto suuryrityksiltä ja kiristetään varakkaimpien pääomatuloverotusta. Oikeisto vain ei halua. Katsokaa eri puolueohjelmia, vaalit tulossa.
Vierailija kirjoitti:
[quote=Vierailija]Edunvalvontaan ja hoivakotiin.
Edunvalvonta maksaa. Ja toisekseen, ei perhe siitä päätä, että mummi joutuu edunvalvontaan.
Ei ketään noin vaan aseteta edunvalvonnan piiriin, se on melkoinen toimenpide.
Edunvalvontaan voidaan asettaa vain henkilö, jonka lääkäri on tutkinut ja lääkäritodistuksessa vahvistanut, että henkilö ei ns. ole enää "tässä maailmassa", eli ei kykene itse päättämään itseään koskevista asioista.
Sen jälkeen oikeusistuin asettaa henkilön edunvalvontaan ja määrää hänelle edunvalvojan.
Se ettei joku halua omasta kodistaan lähteä hoitokotiin ei pelkästään ole mikään syy laittaa ketään edunvalvontaan. Pitää olla muutoinkin henkisesti syrjässä elämästä, että edunvalvonta voi toteutua.
Joten älkää tietämättömät turisuttako sitä tyhmää turpaanne, kun ette oikeastei asioista tiedä paskan vertaa.
Ja hoitokoteihin ei noin vain mennä. Ensin tehdään hoidon kartoitus, ja sitten pistetään paikka vetämään hoito-hoivakotiin.
....joten älkää tietämättömät turisuttako sitä tyhmää turpaanne....paskan vertaa
Noh, olishan tuon toki vieläkin rumemmin voinut sanoa, ehkä ensi kerralla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin on omaishoitajajärjetelmä ja monet on ottaneet työstä hoitovapaata tähän.Työttömille sukulaisille tuosta pitäsi tehdä velvollisuus,eikä aina rusinoita pullasta.Kyllä peritöjä kuitenkin keritään kärkkymään kun vahus kuolee.
Millä rahalla se työtön elää, kun tuosta hän menettää työttömyyskorvauksen? Mitä, jos työtön hakee töitä kuten kuuluukin ja aloittaa työt niin pian kuin mahdollista, vaikka seuraavana päivänä?
Ekös tuossa kirjoiteta että omaishoidosta maksetaan.Saksassa kuulemma makset 1€ nuorille kun ulkoiluttavat vanhuksia.
Niin, muutaman satasen/kk. Silläkö pitäisi elää? Noiden saksalaisten nuorten kannattaisi ennemmin tehdä palkkatyötä tai opiskella kuin ulkoiluttaa vanhuksia euron palkkiolla josta menee vielä verot.
Jos ne on samanlaisia nuoria kuin suomessa,että heidäkohdallaan ei ole muuta enää tehtävissä, eivätkä 20 vuotiaina kuulu enää edes työttömyyslaskennan piiriin.Eli sitä se löysä rahanjako ja paapominen tekee,se pilaa koulut ja työelämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi
100-vuotiaan pitää käydä kuulotutkimuksissa tai nälntutkimuksissa? Eiköhän se ole selvää, että kuulo on huono ja näkökyky myös.
Äitini 93 v ilmoitti vuositarkastukdessa lääkärille, että haluaa näiden loppuvan, kun on käyntien jälkeen niin väsynyt, että menee viikko toipua.
Sovittiin, että menee lääkäriin, jos tulee jotain ongelmaa.
Joten vuosi tarkastuksissa ei ole pakko käydä
Ei tietenkään. Mutta mun äitini haluaa kyllä nähdä ja kuulla.
Nykyään on porrastettuja palvelutaloja. Asukkailla oma " yksiö" jossa hella ym ja kylppäri.
Eikä ole pakko osallistua. Voi laittaa ruuankin itse.
Sitten kun alkaa tarvitsemaan palveluja niitä saa tarpeidensa mukaan.
Alue: Aihe vapaa
Se on tasan tarkkaan juurikin näin. Me vakiot asumme täällä koska viihdymme palstalla. Suurin osa meistä ei käy muualla töissä, ei siivoa, ei pese pyykkiä, eikä kokkaa...leipomisesta puhumattakaan.