Lue keskustelun säännöt.
Mummi ei suostu hoivakotiin, vaan uhriutuu ja vaatii että perheen pitäisi hoitaa
87-vuotias mummi on asunut kotona ja saanut kotihoidon käyntejä päivittäin, mutta nyt tilanne alkaa olla se että hoivakotiin pitäisi päästä.
Mutta pelkkä kotihoidon palveluihin myöntyminen on ollut mummille haastavaa, koska on sitä mieltä eihän vieraan ihmisen tarvitse hoitaa kun kerran on perhekin olemassa. Hän on sanonut kotona käyvälle hoitajalle usein, että ei sinun tarvitse tulla vaan kerro tyttärille ja suvun tytöille että he tulisivat.
No, hoivakotiin muuttaminen on mummille tietenkin aivan käsittämätön ajatus ja hän uhriutuu siitä jatkuvasti. Olemme kuulemma hylänneet ja pettäneet hänet, kun emme auta häntä asumaan kotona.
Mikä avuksi tilanteeseen?
Kommentit (1980)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutin jo valmiiksi senioritaloon, oon vielä alle 60 vee.
Olenpahan sitten täällä valmiina säilössä, kun dementia iskee ja palvelutaloon siirtymiselle on matala kynnys.
Minäkin muutin senioritaloon. Olen vähän yli 60-vuotias. Oman iäkkään äitini edesottamuksia kun olen seurannut, en halua omille lapsilleni samanlaista sekoilua.
Tuota mekin harkitsemme.
Asunnot vaan taitaa olla aika pieniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutin jo valmiiksi senioritaloon, oon vielä alle 60 vee.
Olenpahan sitten täällä valmiina säilössä, kun dementia iskee ja palvelutaloon siirtymiselle on matala kynnys.
Minäkin muutin senioritaloon. Olen vähän yli 60-vuotias. Oman iäkkään äitini edesottamuksia kun olen seurannut, en halua omille lapsilleni samanlaista sekoilua.
Tuota mekin harkitsemme.
Asunnot vaan taitaa olla aika pieniä.
Meille kelpaisi pienikin asunto, mutta tuollaisia taloja ei tässä kaupungissa edes ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja jos sen verran kuntoa on että ei aina pysty nukkumaan ja kävelee käytävällä,Nii kyllä hoitajat hommaa lääkäriltä sellaiset mömmöt että liikkuminen lopuu ja uni on lopullinen.
Vanhuksen on oltava siellä kuin armeijassa, aamulla viimeistään klo 8 ylös vaatteisiin ja aamupalalle ruokalaan, huoneeseen jos ei ole viriketoimintaa, klo 11 syömään ruokalaan oli nälkä tai ei, huoneeseen päivälevolle, klo 14 päiväkahvi ruokalassa, jotain toimintaa tai ulkoilua jos joku vie ulos, klo 17 syömään ruokalaan, huoneeseen, klo 20 iltapala jos haluaa, iltapesu ja nukkumaan.
Mieluummin nääntyisin vanhuksena kotiini.
Ei kaikilta vanhusilta todellakaan ole mitään perintöä tulossa. Omat rahat hassattu ja lapset joutuu maksamaan menot ja hautajaiset.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti sellaista, että hoidettaisiin rikkaita paremmin ei enää ole. Hyvätuloiset ovat ahnehtimisellaan suututtaneet nuoremman sukupolven. Se, että olet toimitusjohtaja ei merkitse mitään.
Eikö ole täysin luonnollista, että kaikki asemaan tms katsomatta saavat hyvän arvokkaan hoidon? Ei tietenkään sen toimitusjohtajan pidä saada parempaa hoitoa, muttei huonompaakaan eikä mitään yhteiskunnallista kostoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummu kirjoitti:
Ikävä kyllä huomaa että mummon todellisuudentaju on sairauden myötä hämärtynyt. Syyllisyyttä älkää tunteko, tehkää niinkuin teille paras. Ennen oli ennen silloin ikäihmiset hoidettiin kotiin ja maataloutta kun oli, työtkin tehtiin kotona. Nyt on nyt, työt muualla, harrastukset ym. Ja jos kotihoidon turvin ei enää pärjää, pyytäkää kotihoidosta asiakasohjaajan kotikäynti. Hän kartoittaa palvelutarpeen ja paikka hoitokotiin vetämään. Ajatelkaa niinpäin, että huolehditte äitistänne takaamalla hoitokodissa hänelle jokapäivisen puhtauden sekä ravitsevan ruuan, ihmisiä ympärillä.
Jokainen päättäköönitse, arvostaako enemmän kotioloja ja omaa rauhaa, vai mainitsemiasi asioita.
Tiedoksi, että ehkä kerta viikkoon pääsee nopeaan suihkuun hoitokodissa.
Ja saa koronan ja keuhkokuumeen parissa viikossa ja kuolee. Tai kaatuu kun lähtee vieraassa paikassa yöllä vessaan ja kuolee. Tai kuolee ikävään. Joka tapauksessa kuolee ja lääkäri toteaa että kuoleehan se vanhus.
Kuten meidän mummo joka oli terve mennessään hoivakotiin mutta menehtyi 2 kuukaudessa.Ja jollei kuole, niin lääkitään vaivattomaksi.
Ei pidä paikkaansa. Meille tulee apteekista mummon lääkkeistä erittely ja lasku ja tiedämme tarkkaan, mitä syötetään.
Ei ne laitokset lustanna kenellekään muita lääkkeitä.
Olen omainen, hoitaja ja edunvalvoja.
Nämä jutut on peräisin ajalta, jolloin potilaat eivät itse maksaneet lääkkeitä, vaan sisältyi hoitomaksuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suostu hoivakotiin tai palvelutaloon, niin sille ei voi mitään. Vanhuksellakin on itsemääräämisoikeus.
Ap:llä on kuitenkin hyvä tilanne siinä mielessä, että vanhuksen kotona käy päivittäin joku virallinen palvelutaho, ja jos vanhus on kaatunut tai pudonnut sängystä, niin he soittavat lanssin viemään hänet sairaalaan. Sairaalasta kotiutetaan vasta kotiutuskeskustelun, jossa joku omaisista on paikalla, jälkeen.
Valitettavasti tätä koti-sairaala-koti-sairaala - rumbaa voi jatkua pitkäänkin, kunnes henkilöä ei enää kotiuteta asumaan yksin kotiinsa. Silloin kuvaan tulee laitoshoito (tai millä nimellä tällaista ympärivuorokautista hoivaa nyt kutsutaankin).
Toivotan ap:lle voimia! Tiedän kokemuksesta, että tilanne ei ole helppo.
Itsemääräämisoikeus ei kata aivan kaikkea. Toki henkilöllä noin niin kuin periaatteessa on oikeus tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät tue hänen hyvinvointiaan tai uhkaavat jopa henkeä. Ehkä kuitenkin voidaan kysyä, millainen elämä on ihmisarvoista ja että eikö jokaisella ole sellaiseen elämään oikeus? Sen pohjalta voi miettiä, että on olemassa tilanteita, joissa itsemääräämisoikeutta rajoitetaan.
Jostain syystä osa näistä minä määrään itse vanhuksista kuvittelee voivansa määrätä myös aikuisten lastensa elämää ja ajankäyttöä niin, että siitä kärsii aikuiset lapset ja lastenlapset. Ei niin kuin mitään rajaa ja kohtuutta.
Perintö kyllä kelpaa, sitten ollaan niin hyvää tytärtä ja poikaa.
Lakiosa kuuluu lain mukaan perilliselle, siitäkin voi kieltäytyä. Sinä voit testamentata omaisuutesi vaikka " Kissayhdistykselle ". Jokainen hankkii omaisuutensa itse ja elää varojensa mukaan. Ahneita ihmisiä löytyy aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin on omaishoitajajärjetelmä ja monet on ottaneet työstä hoitovapaata tähän.Työttömille sukulaisille tuosta pitäsi tehdä velvollisuus,eikä aina rusinoita pullasta.Kyllä peritöjä kuitenkin keritään kärkkymään kun vahus kuolee.
Työttömän velvollisuus on hakea töitä ja olal työmarkkinoiden käytössä ja tavoitettavissa. Tämä ei toteudu, jos hän hoitaa vanhusta. Silloin hän menettää myös työttömyysetuuden, ilman tulojako hänen pitäisi elää? Miksi vihaat työttömiä, onko oma työsi ja elämäsi niin kurjaa?
No sen työttömänhän pitäisi tietenkin tehdä sitä ilman palkkaa tai mitään korvausta, kahvipalkalla varmaan. Siitäkään ei sitten saa kukaan hiiskua työvoima viranomaisille, koska menettää sitten kuitenkin sen työttömyyskorvauksensa, kun ne olettaa ilman muuta, että hän saa siitä maksun eli tekee pimeesti töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suostu hoivakotiin tai palvelutaloon, niin sille ei voi mitään. Vanhuksellakin on itsemääräämisoikeus.
Ap:llä on kuitenkin hyvä tilanne siinä mielessä, että vanhuksen kotona käy päivittäin joku virallinen palvelutaho, ja jos vanhus on kaatunut tai pudonnut sängystä, niin he soittavat lanssin viemään hänet sairaalaan. Sairaalasta kotiutetaan vasta kotiutuskeskustelun, jossa joku omaisista on paikalla, jälkeen.
Valitettavasti tätä koti-sairaala-koti-sairaala - rumbaa voi jatkua pitkäänkin, kunnes henkilöä ei enää kotiuteta asumaan yksin kotiinsa. Silloin kuvaan tulee laitoshoito (tai millä nimellä tällaista ympärivuorokautista hoivaa nyt kutsutaankin).
Toivotan ap:lle voimia! Tiedän kokemuksesta, että tilanne ei ole helppo.
Itsemääräämisoikeus ei kata aivan kaikkea. Toki henkilöllä noin niin kuin periaatteessa on oikeus tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät tue hänen hyvinvointiaan tai uhkaavat jopa henkeä. Ehkä kuitenkin voidaan kysyä, millainen elämä on ihmisarvoista ja että eikö jokaisella ole sellaiseen elämään oikeus? Sen pohjalta voi miettiä, että on olemassa tilanteita, joissa itsemääräämisoikeutta rajoitetaan.
Jostain syystä osa näistä minä määrään itse vanhuksista kuvittelee voivansa määrätä myös aikuisten lastensa elämää ja ajankäyttöä niin, että siitä kärsii aikuiset lapset ja lastenlapset. Ei niin kuin mitään rajaa ja kohtuutta.
Perintö kyllä kelpaa, sitten ollaan niin hyvää tytärtä ja poikaa.
Lakiosa kuuluu lain mukaan perilliselle, siitäkin voi kieltäytyä. Sinä voit testamentata omaisuutesi vaikka " Kissayhdistykselle ". Jokainen hankkii omaisuutensa itse ja elää varojensa mukaan. Ahneita ihmisiä löytyy aina.
Lakiosasta ei tarvitse edes kieltäytyä, on vain hiljaa eikä vaadi lakiosaansa. Ja jos vaikka jonkun mielestä omat ahneet lapset eivät ansaitse mitään, niin testamentilla saa kuitenkin lahjoitettua puolet omaisuudestaan jollekin muulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edunvalvontaan ja hoivakotiin.
Mummukin hoitopaikkaan : )))) kukaan ei ehdi ja viitti.
Ja kun pitää varmistaa, ettei omaisuuden arvo alene.
Perintö ainakin pienenee, hoivakodit on kalliita.
Vanhus on aikanaan omalla työllään varallisuutensa hankkinut, niin saa eurojaan käyttää omiin tarpeisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin on omaishoitajajärjetelmä ja monet on ottaneet työstä hoitovapaata tähän.Työttömille sukulaisille tuosta pitäsi tehdä velvollisuus,eikä aina rusinoita pullasta.Kyllä peritöjä kuitenkin keritään kärkkymään kun vahus kuolee.
Ala omaishoitajaksi, kun sitä niin hehkutat. Hyvät tulot ja helppo työ 24/7. Työtön ei ole välttämättä omasta syystä työtön. Ihme syyllistämistä. Mene itse rankametsään ja muihin ilmaistöihin, kun energiaa riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin täällä kukaan tarkoittaa että pitäisi omaishoitajaksi ryhtyä. Itse aion siinä vaiheessa kun en kykene hoitamaan hygienia-asioita yrittää hakeutua palvelukotiin. Siihen asti tiedän, että lapseni auttavat ostoksissa ym. Enemmänkin minua surettaa ihmisten kova, kylmä ja tunteeton asenne joka täällä huokuu monista kommenteista. Missä on lämpö vanhusta kohtaan? Hoisin äitiäni 300 km päässä veljieni ja kotipalvelun yhteistyössä. Olimme tuolloin kaikki vielä työelämässä mutta asioiden tärkeysjärjestys!!! Ihan aina hänkään ei ollut helppo tapaus, mutta silti rakas ja ainoa äitini. Koko yhteiskunnassa, erityisesti nuorten keskuudessa elää käsittämätön vanhusviha.
Kaverini on viimeisen neljän vuoden ajan ajanut joka viikonloppu kaksi tuntia entiselle kotipaikkakunnalleen hoitamaan iäkkään vanhempansa asioita. Alkaa olla jo täysin rikki, kun ei ikinä pääse lepäämään. Kohta varmaan sairaslomalla työkyvyttömänä, sitten onkin hyvin aikaa muuttaa vanhemman luo huolehtimaan hänestä.
En usko aiemman kirjoittajan tarkoittaneen, että koska he sisarusten kanssa saivat järjestymään oman äitinsä hoidon vaikka itsellä oli matkaa pitkähkösti, että kaikkien näin tulisi tehdä. Tai että umpiväsyneenä pitäisi ajaa itsensä loppuun.
Mitenhän kaverisi tapauksessa mahtaa olla, onko kotihoito kuvioissa? Onko intervallihoidon mahdollisuus selvitetty? Onko muita sukulaisia? Sekin on fakta, että omaishoitajien (ja muiden tiiviisti läheistensä asioista huolehtivien) keskuudessa on paljon uupumusta. Tosi tärkeää olisi päästä myös itse lepäämään.
Muita sukulaisia hoitamaan ei ole. Sama ongelma kaverilla kuin muillakin joiden erittäin huonokuntoinen vanhempi asuu kotona, ja joilla ei ole varaa ostaa kotihoidon päälle tusinoittain erillisiä ostopalveluita tai henkilökohtaista avustajaa vanhemmalle. On ruuan ostamista ja laittamista koska kaikki ei hoidu ostoaterioilla, pyykkäystä, siivoamista, vaatteiden ostamista, pankki-, vakuutus- ja muiden vastaavien asioiden tarkistamista, puolison haudalla käyttämistä, seurustelua, mökin ja sen pihan hoitamista... Ja tietysti sekä kova syyllistäminen että syyllisyys, jos yhtenä viikonloppuna ei olisikaan menossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin täällä kukaan tarkoittaa että pitäisi omaishoitajaksi ryhtyä. Itse aion siinä vaiheessa kun en kykene hoitamaan hygienia-asioita yrittää hakeutua palvelukotiin. Siihen asti tiedän, että lapseni auttavat ostoksissa ym. Enemmänkin minua surettaa ihmisten kova, kylmä ja tunteeton asenne joka täällä huokuu monista kommenteista. Missä on lämpö vanhusta kohtaan? Hoisin äitiäni 300 km päässä veljieni ja kotipalvelun yhteistyössä. Olimme tuolloin kaikki vielä työelämässä mutta asioiden tärkeysjärjestys!!! Ihan aina hänkään ei ollut helppo tapaus, mutta silti rakas ja ainoa äitini. Koko yhteiskunnassa, erityisesti nuorten keskuudessa elää käsittämätön vanhusviha.
Millainen elämäntilanne sinulla muuten oli, jos saa kysyä? Kerroitkin, että olitte kaikki tuolloin työelämässä... Kiinnostaa kuulla, oliko sinulla/teistä jollain vielä tuossa vaiheessa kotona asuvia lapsia? Entä miten käytännössä tuo hoito pitkän matkan takaa järjestyi? Ihan kiinnostuksesta kyselen.
Itselläni oli lukioikäiset lapset. Kotipalvelu huolehti viikolla, paitsi veljet veivät tuoreruokia. Viikonloput vuorottelimme. Vkl pyykkihuolto, ruokaostoksia, ruokien valmistusta pakkaseenyms. Itse kykeni syömään, sluksi myös viikolla lämmittämäänkin ruoat, muöhemmin lämmittämisen huolehti kotipalvelu. Myös suihkuteltiin hänet tarvittaessa, peruskodinhoitotöitä ja ulkoilua mikäli hänen vointinsa antoi myöden. Eli pe illasta su iltaan ja sitten kotiin ja ma töihin.
Ihan kiitettävää, mutta en nyt hattua nostan kuitenkaan. Kauanko tuota kesti?
Ja sinulla oli ne veljet kumminkin, jotka suostuivat systeemiin.
Minä olen tehnyt tuota jo kaksikymmentä vuotta, siitä asti kun olin 50. Ensin yli kymmenen vuotta työssäkäyvän, nyt eläkkeellä ollessani. Loppua ei näy, äiti jo yli 100 v.
Kun pystyy liikkumaan itse ja kun on tytär, niin kaikki hienosti. Kovasti saan kiitosta palvelutyönhoitajalta sun muilta.
En pääse koskaan mihinkään, olen aina kiinni tässä.
Veli ei ota vastuuta, asuu kaukana, käy töissä ja käyttää vapaansa ja loma-aikansa mökkeilyyn ja ulkomaanmatkoihin. "Kun eihän täältä asti pääse, ja mitä minä sille osaisin tehdä?"
Niinpä.
Äidillä on kaikki kunnan palvelut, ei siinä mitään. Käy siivoojat, ruoan tuovat ja fyssarit sun muut.
Mutta se kaikki muu, mitä ei virallisiin palveluihin kuuluu, on minun niskoillani.
Minulle soitetaan koko ajan, kysellään ja ohjeistetaan, pyydetään toimittamaan milloin sitä milloin tätä. On uskomattoman paljon asioita, joita joutuu hoitamaan toisen puolesta. Joka ikinen kirje ja lomake ja ilmoitus on käytävä tutkimassa, mitä ne on ja kuuluuko tehdä jotain. On käytävä kuulotutkimuksissa, silmälääkärissä, lääkärissä milloin minkäkin asian takia, otattamassa kokeita, oltava kuulevana korvana koko ajan ja kaikessa. Ja jos tulee joku vierailija käymään, silloinkin on minun lähdettävä vastaanottamaan, olemaan paikalla ja huolehtimaan kahvipullista. Mikään ei enää toimi ilman minua. Kukkien hoitaminen, mattojen vaihtaminen, verhojen ripustaminen, oltava yhteydessä taloyhtiön isännöitsijään milloin mistäkin asiasta, soitettava pankkiin kun sieltä tulee joku ilmoitus jostakin, vahvan tunnistautumisen kanssa piti renata monet kerrat ennen kuin onnistui ilman että piti lähteä melkein satavuotiasta ihmistä kuljettamaan 90 km:n päähän vieraaseen kaupunkiin, jossa en olisi osannut edes ajaa saatu löytää parkkipaikkaa juuri siihen aikaan kun olisi ollut sovittu, karjaisin viimein jo että laittakaa edes kauniimpaa odotusmusiikkia, kun täällä melkein koko päivän joudun istumaan ja sitä kuuntelemaan.
Ja äiti tietysti haluaa asua kotona. Kun kerran vielä voi.
Joskus tuntuu että minulla ei ole mitään omia oikeuksia, olen täysin orjan asemassa, jatkuvasti passissa ja puomien sisällä.
Ja ei, en ota äitiäni kotiini asumaan. Siinä menisi viimeinenkin oma aika ja rauha. Onneksi kotini ei sovikaan noin iäkkään vanhuksen asunnoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paska trolli mutta uskotaan,
Tuliko pieneen ahtaaseen mieleesi, että häntä pelottaa lähteä kotoaan pois johonkin kylmään laitokseen, jossa kenelläkään ei ole aikaa hänelle. En tiedä onko sinulla millainen elämäntilanne eikä kiinnostakaan, mutta totta kai jokainen, sinäkin, haluat elää kotonasi jos se vain vähänkin on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Paska trolli mutta uskotaan,
Tuliko pieneen ahtaaseen mieleesi, että häntä pelottaa lähteä kotoaan pois johonkin kylmään laitokseen, jossa kenelläkään ei ole aikaa hänelle. En tiedä onko sinulla millainen elämäntilanne eikä kiinnostakaan, mutta totta kai jokainen, sinäkin, haluat elää kotonasi jos se vain vähänkin on mahdollista.
Sitä voi miettiä, miten omat voimat ja rahat riittää siihen kotona asumiseen vai pitääkö jonkun tai koko suvun voimin mahdollistaa se asuminen. Tuossa vähän ylempänä on erään naisen kirjoitus, millaista se oma elämä sille hoitajaksi värvätyllä on. Pisti hiljaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin täällä kukaan tarkoittaa että pitäisi omaishoitajaksi ryhtyä. Itse aion siinä vaiheessa kun en kykene hoitamaan hygienia-asioita yrittää hakeutua palvelukotiin. Siihen asti tiedän, että lapseni auttavat ostoksissa ym. Enemmänkin minua surettaa ihmisten kova, kylmä ja tunteeton asenne joka täällä huokuu monista kommenteista. Missä on lämpö vanhusta kohtaan? Hoisin äitiäni 300 km päässä veljieni ja kotipalvelun yhteistyössä. Olimme tuolloin kaikki vielä työelämässä mutta asioiden tärkeysjärjestys!!! Ihan aina hänkään ei ollut helppo tapaus, mutta silti rakas ja ainoa äitini. Koko yhteiskunnassa, erityisesti nuorten keskuudessa elää käsittämätön vanhusviha.
Millainen elämäntilanne sinulla muuten oli, jos saa kysyä? Kerroitkin, että olitte kaikki tuolloin työelämässä... Kiinnostaa kuulla, oliko sinulla/teistä jollain vielä tuossa vaiheessa kotona asuvia lapsia? Entä miten käytännössä tuo hoito pitkän matkan takaa järjestyi? Ihan kiinnostuksesta kyselen.
Itselläni oli lukioikäiset lapset. Kotipalvelu huolehti viikolla, paitsi veljet veivät tuoreruokia. Viikonloput vuorottelimme. Vkl pyykkihuolto, ruokaostoksia, ruokien valmistusta pakkaseenyms. Itse kykeni syömään, sluksi myös viikolla lämmittämäänkin ruoat, muöhemmin lämmittämisen huolehti kotipalvelu. Myös suihkuteltiin hänet tarvittaessa, peruskodinhoitotöitä ja ulkoilua mikäli hänen vointinsa antoi myöden. Eli pe illasta su iltaan ja sitten kotiin ja ma töihin.
Ihan kiitettävää, mutta en nyt hattua nostan kuitenkaan. Kauanko tuota kesti?
Ja sinulla oli ne veljet kumminkin, jotka suostuivat systeemiin.
Minä olen tehnyt tuota jo kaksikymmentä vuotta, siitä asti kun olin 50. Ensin yli kymmenen vuotta työssäkäyvän, nyt eläkkeellä ollessani. Loppua ei näy, äiti jo yli 100 v.
Kun pystyy liikkumaan itse ja kun on tytär, niin kaikki hienosti. Kovasti saan kiitosta palvelutyönhoitajalta sun muilta.
En pääse koskaan mihinkään, olen aina kiinni tässä.
Veli ei ota vastuuta, asuu kaukana, käy töissä ja käyttää vapaansa ja loma-aikansa mökkeilyyn ja ulkomaanmatkoihin. "Kun eihän täältä asti pääse, ja mitä minä sille osaisin tehdä?"
Niinpä.
Äidillä on kaikki kunnan palvelut, ei siinä mitään. Käy siivoojat, ruoan tuovat ja fyssarit sun muut.
Mutta se kaikki muu, mitä ei virallisiin palveluihin kuuluu, on minun niskoillani.
Minulle soitetaan koko ajan, kysellään ja ohjeistetaan, pyydetään toimittamaan milloin sitä milloin tätä. On uskomattoman paljon asioita, joita joutuu hoitamaan toisen puolesta. Joka ikinen kirje ja lomake ja ilmoitus on käytävä tutkimassa, mitä ne on ja kuuluuko tehdä jotain. On käytävä kuulotutkimuksissa, silmälääkärissä, lääkärissä milloin minkäkin asian takia, otattamassa kokeita, oltava kuulevana korvana koko ajan ja kaikessa. Ja jos tulee joku vierailija käymään, silloinkin on minun lähdettävä vastaanottamaan, olemaan paikalla ja huolehtimaan kahvipullista. Mikään ei enää toimi ilman minua. Kukkien hoitaminen, mattojen vaihtaminen, verhojen ripustaminen, oltava yhteydessä taloyhtiön isännöitsijään milloin mistäkin asiasta, soitettava pankkiin kun sieltä tulee joku ilmoitus jostakin, vahvan tunnistautumisen kanssa piti renata monet kerrat ennen kuin onnistui ilman että piti lähteä melkein satavuotiasta ihmistä kuljettamaan 90 km:n päähän vieraaseen kaupunkiin, jossa en olisi osannut edes ajaa saatu löytää parkkipaikkaa juuri siihen aikaan kun olisi ollut sovittu, karjaisin viimein jo että laittakaa edes kauniimpaa odotusmusiikkia, kun täällä melkein koko päivän joudun istumaan ja sitä kuuntelemaan.
Ja äiti tietysti haluaa asua kotona. Kun kerran vielä voi.
Joskus tuntuu että minulla ei ole mitään omia oikeuksia, olen täysin orjan asemassa, jatkuvasti passissa ja puomien sisällä.
Ja ei, en ota äitiäni kotiini asumaan. Siinä menisi viimeinenkin oma aika ja rauha. Onneksi kotini ei sovikaan noin iäkkään vanhuksen asunnoksi.
Toivotan voimia sinulle. Tiedän, että kaiken tuon "muun" hoitaminen vie paljon aikaa. Siitä on omaakin kokemusta pitkältä ajalta. Onneksi en ole ihan yksin vastuussa.
Todella ikävää, ettei veljesi ota osaa hommista hoidettavakseen. Olen huomannut, että Suomessa on aika yleistä edelleen, että hoivatyö perheissä jää naisille. Äitisi taitaa myös ajatella näin. Voi olla, jopa, että veli ei usko edes osaavansa ja ymmärtävänsä, miten pitäisi toimia. Vetäytyminen tilanteesta on sitten se ratkaisu.
Voisitko ehdottaa veljellesi, että tulisi käymään ja juttelisitte hänen ja äitisi kanssa, miten sinulle järjestyisi omaa lomaa. Voisit varata loman hyvissä ajoin etukäteen ja kysyä veljeltä ja kunnan puolelta, miten se aika järjestetään. Sitten vain menet sinne lomalle ja luotat siihen, että äitisi ei jää heitteille.
Arvostan paljon, miten paljon olet tehnyt. Tarvitset myös vapaata ja sinun täytyy huolehtia omastakin hyvinvoinnistasi.
Miksi 100-vuotiaan pitää käydä kuulotutkimuksissa tai nälntutkimuksissa? Eiköhän se ole selvää, että kuulo on huono ja näkökyky myös.
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikilta vanhusilta todellakaan ole mitään perintöä tulossa. Omat rahat hassattu ja lapset joutuu maksamaan menot ja hautajaiset.
Välttämättömiin hautauskuluihin voi hakea toimeentulotukea , pitää olla liitteinä perunkirja, tositteet kuluista. Viimeisin työnantaja ja ammattiliitto voivat maksaa hautajaisavustusta.
Vierailija kirjoitti:
Paska trolli mutta uskotaan,
Tuliko pieneen ahtaaseen mieleesi, että häntä pelottaa lähteä kotoaan pois johonkin kylmään laitokseen, jossa kenelläkään ei ole aikaa hänelle. En tiedä onko sinulla millainen elämäntilanne eikä kiinnostakaan, mutta totta kai jokainen, sinäkin, haluat elää kotonasi jos se vain vähänkin on mahdollista.
Blaah, lähtisin vaikka tästä paikasta laitokseen, jos sillä lapseni välttyisivät hoitotaakalta. Rakastan lapsiani sen verran. Olenkin sanonut, että tuuppaavat mut välittömästi vanhainkotiin, kun aika on kypsä.
Eri
Minäkin muutin senioritaloon. Olen vähän yli 60-vuotias. Oman iäkkään äitini edesottamuksia kun olen seurannut, en halua omille lapsilleni samanlaista sekoilua.