Lue keskustelun säännöt.
Mummi ei suostu hoivakotiin, vaan uhriutuu ja vaatii että perheen pitäisi hoitaa
87-vuotias mummi on asunut kotona ja saanut kotihoidon käyntejä päivittäin, mutta nyt tilanne alkaa olla se että hoivakotiin pitäisi päästä.
Mutta pelkkä kotihoidon palveluihin myöntyminen on ollut mummille haastavaa, koska on sitä mieltä eihän vieraan ihmisen tarvitse hoitaa kun kerran on perhekin olemassa. Hän on sanonut kotona käyvälle hoitajalle usein, että ei sinun tarvitse tulla vaan kerro tyttärille ja suvun tytöille että he tulisivat.
No, hoivakotiin muuttaminen on mummille tietenkin aivan käsittämätön ajatus ja hän uhriutuu siitä jatkuvasti. Olemme kuulemma hylänneet ja pettäneet hänet, kun emme auta häntä asumaan kotona.
Mikä avuksi tilanteeseen?
Kommentit (1980)
1501/1980
|
20.02.2023 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suostu hoivakotiin tai palvelutaloon, niin sille ei voi mitään. Vanhuksellakin on itsemääräämisoikeus.
Ap:llä on kuitenkin hyvä tilanne siinä mielessä, että vanhuksen kotona käy päivittäin joku virallinen palvelutaho, ja jos vanhus on kaatunut tai pudonnut sängystä, niin he soittavat lanssin viemään hänet sairaalaan. Sairaalasta kotiutetaan vasta kotiutuskeskustelun, jossa joku omaisista on paikalla, jälkeen.
Valitettavasti tätä koti-sairaala-koti-sairaala - rumbaa voi jatkua pitkäänkin, kunnes henkilöä ei enää kotiuteta asumaan yksin kotiinsa. Silloin kuvaan tulee laitoshoito (tai millä nimellä tällaista ympärivuorokautista hoivaa nyt kutsutaankin).
Toivotan ap:lle voimia! Tiedän kokemuksesta, että tilanne ei ole helppo.
Itsemääräämisoikeus ei kata aivan kaikkea. Toki henkilöllä noin niin kuin periaatteessa on oikeus tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät tue hänen hyvinvointiaan tai uhkaavat jopa henkeä. Ehkä kuitenkin voidaan kysyä, millainen elämä on ihmisarvoista ja että eikö jokaisella ole sellaiseen elämään oikeus? Sen pohjalta voi miettiä, että on olemassa tilanteita, joissa itsemääräämisoikeutta rajoitetaan.
Jostain syystä osa näistä minä määrään itse vanhuksista kuvittelee voivansa määrätä myös aikuisten lastensa elämää ja ajankäyttöä niin, että siitä kärsii aikuiset lapset ja lastenlapset. Ei niin kuin mitään rajaa ja kohtuutta.
Perintö kyllä kelpaa, sitten ollaan niin hyvää tytärtä ja poikaa.
Hyvä äiti ajattelee lastensa parasta ja heidän jaksamistaan? Eikö niin? 🥰
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suostu hoivakotiin tai palvelutaloon, niin sille ei voi mitään. Vanhuksellakin on itsemääräämisoikeus.
Ap:llä on kuitenkin hyvä tilanne siinä mielessä, että vanhuksen kotona käy päivittäin joku virallinen palvelutaho, ja jos vanhus on kaatunut tai pudonnut sängystä, niin he soittavat lanssin viemään hänet sairaalaan. Sairaalasta kotiutetaan vasta kotiutuskeskustelun, jossa joku omaisista on paikalla, jälkeen.
Valitettavasti tätä koti-sairaala-koti-sairaala - rumbaa voi jatkua pitkäänkin, kunnes henkilöä ei enää kotiuteta asumaan yksin kotiinsa. Silloin kuvaan tulee laitoshoito (tai millä nimellä tällaista ympärivuorokautista hoivaa nyt kutsutaankin).
Toivotan ap:lle voimia! Tiedän kokemuksesta, että tilanne ei ole helppo.
Itsemääräämisoikeus ei kata aivan kaikkea. Toki henkilöllä noin niin kuin periaatteessa on oikeus tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät tue hänen hyvinvointiaan tai uhkaavat jopa henkeä. Ehkä kuitenkin voidaan kysyä, millainen elämä on ihmisarvoista ja että eikö jokaisella ole sellaiseen elämään oikeus? Sen pohjalta voi miettiä, että on olemassa tilanteita, joissa itsemääräämisoikeutta rajoitetaan.
Jostain syystä osa näistä minä määrään itse vanhuksista kuvittelee voivansa määrätä myös aikuisten lastensa elämää ja ajankäyttöä niin, että siitä kärsii aikuiset lapset ja lastenlapset. Ei niin kuin mitään rajaa ja kohtuutta.
Perintö kyllä kelpaa, sitten ollaan niin hyvää tytärtä ja poikaa.
Hyvä äiti ajattelee lastensa parasta ja heidän jaksamistaan? Eikö niin? 🥰
Jossain vaiheessa roolit kääntyvät, ja on vuorostaan lasten vuoro ajatella äitiään, joka on ollut heille niin hyvä äiti jo monta kymmentä vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suostu hoivakotiin tai palvelutaloon, niin sille ei voi mitään. Vanhuksellakin on itsemääräämisoikeus.
Ap:llä on kuitenkin hyvä tilanne siinä mielessä, että vanhuksen kotona käy päivittäin joku virallinen palvelutaho, ja jos vanhus on kaatunut tai pudonnut sängystä, niin he soittavat lanssin viemään hänet sairaalaan. Sairaalasta kotiutetaan vasta kotiutuskeskustelun, jossa joku omaisista on paikalla, jälkeen.
Valitettavasti tätä koti-sairaala-koti-sairaala - rumbaa voi jatkua pitkäänkin, kunnes henkilöä ei enää kotiuteta asumaan yksin kotiinsa. Silloin kuvaan tulee laitoshoito (tai millä nimellä tällaista ympärivuorokautista hoivaa nyt kutsutaankin).
Toivotan ap:lle voimia! Tiedän kokemuksesta, että tilanne ei ole helppo.
Itsemääräämisoikeus ei kata aivan kaikkea. Toki henkilöllä noin niin kuin periaatteessa on oikeus tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät tue hänen hyvinvointiaan tai uhkaavat jopa henkeä. Ehkä kuitenkin voidaan kysyä, millainen elämä on ihmisarvoista ja että eikö jokaisella ole sellaiseen elämään oikeus? Sen pohjalta voi miettiä, että on olemassa tilanteita, joissa itsemääräämisoikeutta rajoitetaan.
Monele ihmisarvon kannalta olennaisinta on asuminen omassa kodissa. Jokainen päättäköön itse, eikä kontrolloiva ja holhoava bessewisser sukupolvi.
Muistakaa hoitotahto ajoissa fiksusti OmaKantaan.
Tarkoitan nyt ihmisarvoisella elämällä esim. ulosteiden tai vastaavien eritteiden keskellä elämistä ja olemista, kukapa meistä sellaista toivoisi omalle rakkaalleen? Sinäkö? Itse ainakin ajattelen, että tuollaisessa tilanteessa olisi parempi asua sellaisen palveluasumisen piirissä, että esimerkiksi normaali hygienia toteutuisi. Jokainenhan tavallisesti rakastaa kotiaan, sitä ei käy kiistäminen.
Jos vanhus noin kokee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin täällä kukaan tarkoittaa että pitäisi omaishoitajaksi ryhtyä. Itse aion siinä vaiheessa kun en kykene hoitamaan hygienia-asioita yrittää hakeutua palvelukotiin. Siihen asti tiedän, että lapseni auttavat ostoksissa ym. Enemmänkin minua surettaa ihmisten kova, kylmä ja tunteeton asenne joka täällä huokuu monista kommenteista. Missä on lämpö vanhusta kohtaan? Hoisin äitiäni 300 km päässä veljieni ja kotipalvelun yhteistyössä. Olimme tuolloin kaikki vielä työelämässä mutta asioiden tärkeysjärjestys!!! Ihan aina hänkään ei ollut helppo tapaus, mutta silti rakas ja ainoa äitini. Koko yhteiskunnassa, erityisesti nuorten keskuudessa elää käsittämätön vanhusviha.
Kaverini on viimeisen neljän vuoden ajan ajanut joka viikonloppu kaksi tuntia entiselle kotipaikkakunnalleen hoitamaan iäkkään vanhempansa asioita. Alkaa olla jo täysin rikki, kun ei ikinä pääse lepäämään. Kohta varmaan sairaslomalla työkyvyttömänä, sitten onkin hyvin aikaa muuttaa vanhemman luo huolehtimaan hänestä.
En usko aiemman kirjoittajan tarkoittaneen, että koska he sisarusten kanssa saivat järjestymään oman äitinsä hoidon vaikka itsellä oli matkaa pitkähkösti, että kaikkien näin tulisi tehdä. Tai että umpiväsyneenä pitäisi ajaa itsensä loppuun.
Mitenhän kaverisi tapauksessa mahtaa olla, onko kotihoito kuvioissa? Onko intervallihoidon mahdollisuus selvitetty? Onko muita sukulaisia? Sekin on fakta, että omaishoitajien (ja muiden tiiviisti läheistensä asioista huolehtivien) keskuudessa on paljon uupumusta. Tosi tärkeää olisi päästä myös itse lepäämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suostu hoivakotiin tai palvelutaloon, niin sille ei voi mitään. Vanhuksellakin on itsemääräämisoikeus.
Ap:llä on kuitenkin hyvä tilanne siinä mielessä, että vanhuksen kotona käy päivittäin joku virallinen palvelutaho, ja jos vanhus on kaatunut tai pudonnut sängystä, niin he soittavat lanssin viemään hänet sairaalaan. Sairaalasta kotiutetaan vasta kotiutuskeskustelun, jossa joku omaisista on paikalla, jälkeen.
Valitettavasti tätä koti-sairaala-koti-sairaala - rumbaa voi jatkua pitkäänkin, kunnes henkilöä ei enää kotiuteta asumaan yksin kotiinsa. Silloin kuvaan tulee laitoshoito (tai millä nimellä tällaista ympärivuorokautista hoivaa nyt kutsutaankin).
Toivotan ap:lle voimia! Tiedän kokemuksesta, että tilanne ei ole helppo.
Itsemääräämisoikeus ei kata aivan kaikkea. Toki henkilöllä noin niin kuin periaatteessa on oikeus tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät tue hänen hyvinvointiaan tai uhkaavat jopa henkeä. Ehkä kuitenkin voidaan kysyä, millainen elämä on ihmisarvoista ja että eikö jokaisella ole sellaiseen elämään oikeus? Sen pohjalta voi miettiä, että on olemassa tilanteita, joissa itsemääräämisoikeutta rajoitetaan.
Jostain syystä osa näistä minä määrään itse vanhuksista kuvittelee voivansa määrätä myös aikuisten lastensa elämää ja ajankäyttöä niin, että siitä kärsii aikuiset lapset ja lastenlapset. Ei niin kuin mitään rajaa ja kohtuutta.
Perintö kyllä kelpaa, sitten ollaan niin hyvää tytärtä ja poikaa.
Hyvä äiti ajattelee lastensa parasta ja heidän jaksamistaan? Eikö niin? 🥰
Jossain vaiheessa roolit kääntyvät, ja on vuorostaan lasten vuoro ajatella äitiään, joka on ollut heille niin hyvä äiti jo monta kymmentä vuotta.
Eivät kaiki äidit ole hyviä tai edes välitä lapsistaan. Ei äitiys tee ihmisestä pyhimystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suostu hoivakotiin tai palvelutaloon, niin sille ei voi mitään. Vanhuksellakin on itsemääräämisoikeus.
Ap:llä on kuitenkin hyvä tilanne siinä mielessä, että vanhuksen kotona käy päivittäin joku virallinen palvelutaho, ja jos vanhus on kaatunut tai pudonnut sängystä, niin he soittavat lanssin viemään hänet sairaalaan. Sairaalasta kotiutetaan vasta kotiutuskeskustelun, jossa joku omaisista on paikalla, jälkeen.
Valitettavasti tätä koti-sairaala-koti-sairaala - rumbaa voi jatkua pitkäänkin, kunnes henkilöä ei enää kotiuteta asumaan yksin kotiinsa. Silloin kuvaan tulee laitoshoito (tai millä nimellä tällaista ympärivuorokautista hoivaa nyt kutsutaankin).
Toivotan ap:lle voimia! Tiedän kokemuksesta, että tilanne ei ole helppo.
Itsemääräämisoikeus ei kata aivan kaikkea. Toki henkilöllä noin niin kuin periaatteessa on oikeus tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät tue hänen hyvinvointiaan tai uhkaavat jopa henkeä. Ehkä kuitenkin voidaan kysyä, millainen elämä on ihmisarvoista ja että eikö jokaisella ole sellaiseen elämään oikeus? Sen pohjalta voi miettiä, että on olemassa tilanteita, joissa itsemääräämisoikeutta rajoitetaan.
Jostain syystä osa näistä minä määrään itse vanhuksista kuvittelee voivansa määrätä myös aikuisten lastensa elämää ja ajankäyttöä niin, että siitä kärsii aikuiset lapset ja lastenlapset. Ei niin kuin mitään rajaa ja kohtuutta.
Perintö kyllä kelpaa, sitten ollaan niin hyvää tytärtä ja poikaa.
Hyvä äiti ajattelee lastensa parasta ja heidän jaksamistaan? Eikö niin? 🥰
Jossain vaiheessa roolit kääntyvät, ja on vuorostaan lasten vuoro ajatella äitiään, joka on ollut heille niin hyvä äiti jo monta kymmentä vuotta.
Hyvä äiti varmasti saakin toivomansa halun mahdollisuuksien rajoissa, mutta ymmärtänee myös elämän erilaiset realiteetit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin täällä kukaan tarkoittaa että pitäisi omaishoitajaksi ryhtyä. Itse aion siinä vaiheessa kun en kykene hoitamaan hygienia-asioita yrittää hakeutua palvelukotiin. Siihen asti tiedän, että lapseni auttavat ostoksissa ym. Enemmänkin minua surettaa ihmisten kova, kylmä ja tunteeton asenne joka täällä huokuu monista kommenteista. Missä on lämpö vanhusta kohtaan? Hoisin äitiäni 300 km päässä veljieni ja kotipalvelun yhteistyössä. Olimme tuolloin kaikki vielä työelämässä mutta asioiden tärkeysjärjestys!!! Ihan aina hänkään ei ollut helppo tapaus, mutta silti rakas ja ainoa äitini. Koko yhteiskunnassa, erityisesti nuorten keskuudessa elää käsittämätön vanhusviha.
Millainen elämäntilanne sinulla muuten oli, jos saa kysyä? Kerroitkin, että olitte kaikki tuolloin työelämässä... Kiinnostaa kuulla, oliko sinulla/teistä jollain vielä tuossa vaiheessa kotona asuvia lapsia? Entä miten käytännössä tuo hoito pitkän matkan takaa järjestyi? Ihan kiinnostuksesta kyselen.
Itselläni oli lukioikäiset lapset. Kotipalvelu huolehti viikolla, paitsi veljet veivät tuoreruokia. Viikonloput vuorottelimme. Vkl pyykkihuolto, ruokaostoksia, ruokien valmistusta pakkaseenyms. Itse kykeni syömään, sluksi myös viikolla lämmittämäänkin ruoat, muöhemmin lämmittämisen huolehti kotipalvelu. Myös suihkuteltiin hänet tarvittaessa, peruskodinhoitotöitä ja ulkoilua mikäli hänen vointinsa antoi myöden. Eli pe illasta su iltaan ja sitten kotiin ja ma töihin.
Ihana että saitte järjestymään noin. Miten olet kokenut jälkikäteen tuon ajan esim. kuormittavuuden ja ajankäytön näkökulmasta? Olen siis ehdottomasti sitä mieltä että tekemänne työ on ollut todella arvokasta, mutta eihän se varmasti helppoa aina ole ollut.
Hetkittäin rankkaa, mutta lopulta hyvä mieli ja levollinen olo. Teimme äidille sen mitä halusimme. Tiedämme tehneemme rakkaudesta ja välittämisestä ja äiti oli tyytyväinen elämäänsä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suostu hoivakotiin tai palvelutaloon, niin sille ei voi mitään. Vanhuksellakin on itsemääräämisoikeus.
Ap:llä on kuitenkin hyvä tilanne siinä mielessä, että vanhuksen kotona käy päivittäin joku virallinen palvelutaho, ja jos vanhus on kaatunut tai pudonnut sängystä, niin he soittavat lanssin viemään hänet sairaalaan. Sairaalasta kotiutetaan vasta kotiutuskeskustelun, jossa joku omaisista on paikalla, jälkeen.
Valitettavasti tätä koti-sairaala-koti-sairaala - rumbaa voi jatkua pitkäänkin, kunnes henkilöä ei enää kotiuteta asumaan yksin kotiinsa. Silloin kuvaan tulee laitoshoito (tai millä nimellä tällaista ympärivuorokautista hoivaa nyt kutsutaankin).
Toivotan ap:lle voimia! Tiedän kokemuksesta, että tilanne ei ole helppo.
Itsemääräämisoikeus ei kata aivan kaikkea. Toki henkilöllä noin niin kuin periaatteessa on oikeus tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät tue hänen hyvinvointiaan tai uhkaavat jopa henkeä. Ehkä kuitenkin voidaan kysyä, millainen elämä on ihmisarvoista ja että eikö jokaisella ole sellaiseen elämään oikeus? Sen pohjalta voi miettiä, että on olemassa tilanteita, joissa itsemääräämisoikeutta rajoitetaan.
Monele ihmisarvon kannalta olennaisinta on asuminen omassa kodissa. Jokainen päättäköön itse, eikä kontrolloiva ja holhoava bessewisser sukupolvi.
Muistakaa hoitotahto ajoissa fiksusti OmaKantaan.
Tarkoitan nyt ihmisarvoisella elämällä esim. ulosteiden tai vastaavien eritteiden keskellä elämistä ja olemista, kukapa meistä sellaista toivoisi omalle rakkaalleen? Sinäkö? Itse ainakin ajattelen, että tuollaisessa tilanteessa olisi parempi asua sellaisen palveluasumisen piirissä, että esimerkiksi normaali hygienia toteutuisi. Jokainenhan tavallisesti rakastaa kotiaan, sitä ei käy kiistäminen.
Jos vanhus noin kokee.
Tuollainen olisi jo huoli-ilmoituksen paikka, ei siinä enää kokemiset auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suostu hoivakotiin tai palvelutaloon, niin sille ei voi mitään. Vanhuksellakin on itsemääräämisoikeus.
Ap:llä on kuitenkin hyvä tilanne siinä mielessä, että vanhuksen kotona käy päivittäin joku virallinen palvelutaho, ja jos vanhus on kaatunut tai pudonnut sängystä, niin he soittavat lanssin viemään hänet sairaalaan. Sairaalasta kotiutetaan vasta kotiutuskeskustelun, jossa joku omaisista on paikalla, jälkeen.
Valitettavasti tätä koti-sairaala-koti-sairaala - rumbaa voi jatkua pitkäänkin, kunnes henkilöä ei enää kotiuteta asumaan yksin kotiinsa. Silloin kuvaan tulee laitoshoito (tai millä nimellä tällaista ympärivuorokautista hoivaa nyt kutsutaankin).
Toivotan ap:lle voimia! Tiedän kokemuksesta, että tilanne ei ole helppo.
Itsemääräämisoikeus ei kata aivan kaikkea. Toki henkilöllä noin niin kuin periaatteessa on oikeus tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät tue hänen hyvinvointiaan tai uhkaavat jopa henkeä. Ehkä kuitenkin voidaan kysyä, millainen elämä on ihmisarvoista ja että eikö jokaisella ole sellaiseen elämään oikeus? Sen pohjalta voi miettiä, että on olemassa tilanteita, joissa itsemääräämisoikeutta rajoitetaan.
Jostain syystä osa näistä minä määrään itse vanhuksista kuvittelee voivansa määrätä myös aikuisten lastensa elämää ja ajankäyttöä niin, että siitä kärsii aikuiset lapset ja lastenlapset. Ei niin kuin mitään rajaa ja kohtuutta.
Perintö kyllä kelpaa, sitten ollaan niin hyvää tytärtä ja poikaa.
Hyvä äiti ajattelee lastensa parasta ja heidän jaksamistaan? Eikö niin? 🥰
Minun käsitykseni mukaan vanhemmilla on mahdollisuus valita vanhemmuus, mutta jälkikasvulla ei ole mahdollisuutta valita syntymäänsä. Vanhemmilla on valintansa vuoksi vastuu auttaa jälkikasvunsa hyvään elämään, kun taas jälkikasvulla ei ole vastaavaa vastuuta vanhempiensa hyvän elämän jatkuvuuden takaamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suostu hoivakotiin tai palvelutaloon, niin sille ei voi mitään. Vanhuksellakin on itsemääräämisoikeus.
Ap:llä on kuitenkin hyvä tilanne siinä mielessä, että vanhuksen kotona käy päivittäin joku virallinen palvelutaho, ja jos vanhus on kaatunut tai pudonnut sängystä, niin he soittavat lanssin viemään hänet sairaalaan. Sairaalasta kotiutetaan vasta kotiutuskeskustelun, jossa joku omaisista on paikalla, jälkeen.
Valitettavasti tätä koti-sairaala-koti-sairaala - rumbaa voi jatkua pitkäänkin, kunnes henkilöä ei enää kotiuteta asumaan yksin kotiinsa. Silloin kuvaan tulee laitoshoito (tai millä nimellä tällaista ympärivuorokautista hoivaa nyt kutsutaankin).
Toivotan ap:lle voimia! Tiedän kokemuksesta, että tilanne ei ole helppo.
Itsemääräämisoikeus ei kata aivan kaikkea. Toki henkilöllä noin niin kuin periaatteessa on oikeus tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät tue hänen hyvinvointiaan tai uhkaavat jopa henkeä. Ehkä kuitenkin voidaan kysyä, millainen elämä on ihmisarvoista ja että eikö jokaisella ole sellaiseen elämään oikeus? Sen pohjalta voi miettiä, että on olemassa tilanteita, joissa itsemääräämisoikeutta rajoitetaan.
Monele ihmisarvon kannalta olennaisinta on asuminen omassa kodissa. Jokainen päättäköön itse, eikä kontrolloiva ja holhoava bessewisser sukupolvi.
Muistakaa hoitotahto ajoissa fiksusti OmaKantaan.
Tarkoitan nyt ihmisarvoisella elämällä esim. ulosteiden tai vastaavien eritteiden keskellä elämistä ja olemista, kukapa meistä sellaista toivoisi omalle rakkaalleen? Sinäkö? Itse ainakin ajattelen, että tuollaisessa tilanteessa olisi parempi asua sellaisen palveluasumisen piirissä, että esimerkiksi normaali hygienia toteutuisi. Jokainenhan tavallisesti rakastaa kotiaan, sitä ei käy kiistäminen.
Jos vanhus noin kokee.
Tuollainen olisi jo huoli-ilmoituksen paikka, ei siinä enää kokemiset auta.
Saahan sitä moisen ilmoituksen tehdä, ei se hoitokotiin passitusta tarkoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suostu hoivakotiin tai palvelutaloon, niin sille ei voi mitään. Vanhuksellakin on itsemääräämisoikeus.
Ap:llä on kuitenkin hyvä tilanne siinä mielessä, että vanhuksen kotona käy päivittäin joku virallinen palvelutaho, ja jos vanhus on kaatunut tai pudonnut sängystä, niin he soittavat lanssin viemään hänet sairaalaan. Sairaalasta kotiutetaan vasta kotiutuskeskustelun, jossa joku omaisista on paikalla, jälkeen.
Valitettavasti tätä koti-sairaala-koti-sairaala - rumbaa voi jatkua pitkäänkin, kunnes henkilöä ei enää kotiuteta asumaan yksin kotiinsa. Silloin kuvaan tulee laitoshoito (tai millä nimellä tällaista ympärivuorokautista hoivaa nyt kutsutaankin).
Toivotan ap:lle voimia! Tiedän kokemuksesta, että tilanne ei ole helppo.
Itsemääräämisoikeus ei kata aivan kaikkea. Toki henkilöllä noin niin kuin periaatteessa on oikeus tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät tue hänen hyvinvointiaan tai uhkaavat jopa henkeä. Ehkä kuitenkin voidaan kysyä, millainen elämä on ihmisarvoista ja että eikö jokaisella ole sellaiseen elämään oikeus? Sen pohjalta voi miettiä, että on olemassa tilanteita, joissa itsemääräämisoikeutta rajoitetaan.
Jostain syystä osa näistä minä määrään itse vanhuksista kuvittelee voivansa määrätä myös aikuisten lastensa elämää ja ajankäyttöä niin, että siitä kärsii aikuiset lapset ja lastenlapset. Ei niin kuin mitään rajaa ja kohtuutta.
Perintö kyllä kelpaa, sitten ollaan niin hyvää tytärtä ja poikaa.
Hyvä äiti ajattelee lastensa parasta ja heidän jaksamistaan? Eikö niin? 🥰
Minun käsitykseni mukaan vanhemmilla on mahdollisuus valita vanhemmuus, mutta jälkikasvulla ei ole mahdollisuutta valita syntymäänsä. Vanhemmilla on valintansa vuoksi vastuu auttaa jälkikasvunsa hyvään elämään, kun taas jälkikasvulla ei ole vastaavaa vastuuta vanhempiensa hyvän elämän jatkuvuuden takaamisesta.
Ei kai sitä nykyään kenelläkään ole velvollisuuksia. Toisaalta ei myöskään oikeutta riistää kenenkään vapautta asua miten lystää. Se on kurja, jos siinä perinnön arvo alenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Edunvalvontaan ja hoivakotiin.
Mummukin hoitopaikkaan : )))) kukaan ei ehdi ja viitti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edunvalvontaan ja hoivakotiin.
Mummukin hoitopaikkaan : )))) kukaan ei ehdi ja viitti.
Ja kun pitää varmistaa, ettei omaisuuden arvo alene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin täällä kukaan tarkoittaa että pitäisi omaishoitajaksi ryhtyä. Itse aion siinä vaiheessa kun en kykene hoitamaan hygienia-asioita yrittää hakeutua palvelukotiin. Siihen asti tiedän, että lapseni auttavat ostoksissa ym. Enemmänkin minua surettaa ihmisten kova, kylmä ja tunteeton asenne joka täällä huokuu monista kommenteista. Missä on lämpö vanhusta kohtaan? Hoisin äitiäni 300 km päässä veljieni ja kotipalvelun yhteistyössä. Olimme tuolloin kaikki vielä työelämässä mutta asioiden tärkeysjärjestys!!! Ihan aina hänkään ei ollut helppo tapaus, mutta silti rakas ja ainoa äitini. Koko yhteiskunnassa, erityisesti nuorten keskuudessa elää käsittämätön vanhusviha.
Kaverini on viimeisen neljän vuoden ajan ajanut joka viikonloppu kaksi tuntia entiselle kotipaikkakunnalleen hoitamaan iäkkään vanhempansa asioita. Alkaa olla jo täysin rikki, kun ei ikinä pääse lepäämään. Kohta varmaan sairaslomalla työkyvyttömänä, sitten onkin hyvin aikaa muuttaa vanhemman luo huolehtimaan hänestä.
Enpä suostuisi tuollaiseen, mutten myöskään pakottaisi ketään hoitokotiinkaan muuttamaan, eikä minulla olisi sellaiseen oikeuttakaan.
Keskustella aina voi. Vanhuksellakin on vapaus, ja vastuu ratkaisujensa seurauksista.
Jokaisella on oikeus kaatua nenälleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suostu hoivakotiin tai palvelutaloon, niin sille ei voi mitään. Vanhuksellakin on itsemääräämisoikeus.
Ap:llä on kuitenkin hyvä tilanne siinä mielessä, että vanhuksen kotona käy päivittäin joku virallinen palvelutaho, ja jos vanhus on kaatunut tai pudonnut sängystä, niin he soittavat lanssin viemään hänet sairaalaan. Sairaalasta kotiutetaan vasta kotiutuskeskustelun, jossa joku omaisista on paikalla, jälkeen.
Valitettavasti tätä koti-sairaala-koti-sairaala - rumbaa voi jatkua pitkäänkin, kunnes henkilöä ei enää kotiuteta asumaan yksin kotiinsa. Silloin kuvaan tulee laitoshoito (tai millä nimellä tällaista ympärivuorokautista hoivaa nyt kutsutaankin).
Toivotan ap:lle voimia! Tiedän kokemuksesta, että tilanne ei ole helppo.
Itsemääräämisoikeus ei kata aivan kaikkea. Toki henkilöllä noin niin kuin periaatteessa on oikeus tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät tue hänen hyvinvointiaan tai uhkaavat jopa henkeä. Ehkä kuitenkin voidaan kysyä, millainen elämä on ihmisarvoista ja että eikö jokaisella ole sellaiseen elämään oikeus? Sen pohjalta voi miettiä, että on olemassa tilanteita, joissa itsemääräämisoikeutta rajoitetaan.
Jostain syystä osa näistä minä määrään itse vanhuksista kuvittelee voivansa määrätä myös aikuisten lastensa elämää ja ajankäyttöä niin, että siitä kärsii aikuiset lapset ja lastenlapset. Ei niin kuin mitään rajaa ja kohtuutta.
Perintö kyllä kelpaa, sitten ollaan niin hyvää tytärtä ja poikaa.
Hyvä äiti ajattelee lastensa parasta ja heidän jaksamistaan? Eikö niin? 🥰
Jossain vaiheessa roolit kääntyvät, ja on vuorostaan lasten vuoro ajatella äitiään, joka on ollut heille niin hyvä äiti jo monta kymmentä vuotta.
Osassa perheistä äiti katoaa nopeasti jonnekin eetteriin etenkin perheen vanhimmalta lapselta, kun tämä muuttaa kotoa pois.
Isä oli minusta enemmän huolissaan kuin äiti.
Sitten äiti leijuu elämäänsä katkeroituneena takaisin ollessaan 75+ edesmennyttä isää ja isän sukua haukkuen... harhaluuloisuus diagnoosin saaneena, osastojaksoilla olleena... äärettömän raskas tyyppi, joka sairastuttaa myös ympäristönsä.
Tulevaisuus ei näytä hyvälle mummuille ja papoille lähitulevaisuuden aikana. Nyt on kehitetty hyvinvointialueet ja kivoja uusia juttuja kuten kotisairaala. Toki koskee nuorempiakin, mutta sinne kotisairaalaan jätetään "hoitoon" niin vanhat kuin sairaat. Suomella ei ole enää varaa hoitaa vanhuksia ja sairaita. Kuka ne sairaat ehtii sinne kotiin hoitaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suostu hoivakotiin tai palvelutaloon, niin sille ei voi mitään. Vanhuksellakin on itsemääräämisoikeus.
Ap:llä on kuitenkin hyvä tilanne siinä mielessä, että vanhuksen kotona käy päivittäin joku virallinen palvelutaho, ja jos vanhus on kaatunut tai pudonnut sängystä, niin he soittavat lanssin viemään hänet sairaalaan. Sairaalasta kotiutetaan vasta kotiutuskeskustelun, jossa joku omaisista on paikalla, jälkeen.
Valitettavasti tätä koti-sairaala-koti-sairaala - rumbaa voi jatkua pitkäänkin, kunnes henkilöä ei enää kotiuteta asumaan yksin kotiinsa. Silloin kuvaan tulee laitoshoito (tai millä nimellä tällaista ympärivuorokautista hoivaa nyt kutsutaankin).
Toivotan ap:lle voimia! Tiedän kokemuksesta, että tilanne ei ole helppo.
Itsemääräämisoikeus ei kata aivan kaikkea. Toki henkilöllä noin niin kuin periaatteessa on oikeus tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät tue hänen hyvinvointiaan tai uhkaavat jopa henkeä. Ehkä kuitenkin voidaan kysyä, millainen elämä on ihmisarvoista ja että eikö jokaisella ole sellaiseen elämään oikeus? Sen pohjalta voi miettiä, että on olemassa tilanteita, joissa itsemääräämisoikeutta rajoitetaan.
Jostain syystä osa näistä minä määrään itse vanhuksista kuvittelee voivansa määrätä myös aikuisten lastensa elämää ja ajankäyttöä niin, että siitä kärsii aikuiset lapset ja lastenlapset. Ei niin kuin mitään rajaa ja kohtuutta.
Perintö kyllä kelpaa, sitten ollaan niin hyvää tytärtä ja poikaa.
Hyvä äiti ajattelee lastensa parasta ja heidän jaksamistaan? Eikö niin? 🥰
Jossain vaiheessa roolit kääntyvät, ja on vuorostaan lasten vuoro ajatella äitiään, joka on ollut heille niin hyvä äiti jo monta kymmentä vuotta.
Eivät kaiki äidit ole hyviä tai edes välitä lapsistaan. Ei äitiys tee ihmisestä pyhimystä.
Eivät niin, mutta yllättäen he ovatkin sitten kovia vaatimaan itselleen palveluksia....koska "pyhä" äiti. 😑
Todellisuus toki on jotain muuta.
Kuitenkin on omaishoitajajärjetelmä ja monet on ottaneet työstä hoitovapaata tähän.Työttömille sukulaisille tuosta pitäsi tehdä velvollisuus,eikä aina rusinoita pullasta.Kyllä peritöjä kuitenkin keritään kärkkymään kun vahus kuolee.
Vierailija kirjoitti:
Mummu kirjoitti:
Ikävä kyllä huomaa että mummon todellisuudentaju on sairauden myötä hämärtynyt. Syyllisyyttä älkää tunteko, tehkää niinkuin teille paras. Ennen oli ennen silloin ikäihmiset hoidettiin kotiin ja maataloutta kun oli, työtkin tehtiin kotona. Nyt on nyt, työt muualla, harrastukset ym. Ja jos kotihoidon turvin ei enää pärjää, pyytäkää kotihoidosta asiakasohjaajan kotikäynti. Hän kartoittaa palvelutarpeen ja paikka hoitokotiin vetämään. Ajatelkaa niinpäin, että huolehditte äitistänne takaamalla hoitokodissa hänelle jokapäivisen puhtauden sekä ravitsevan ruuan, ihmisiä ympärillä.
Jokainen päättäköönitse, arvostaako enemmän kotioloja ja omaa rauhaa, vai mainitsemiasi asioita.
Tiedoksi, että ehkä kerta viikkoon pääsee nopeaan suihkuun hoitokodissa.
Ja saa koronan ja keuhkokuumeen parissa viikossa ja kuolee. Tai kaatuu kun lähtee vieraassa paikassa yöllä vessaan ja kuolee. Tai kuolee ikävään. Joka tapauksessa kuolee ja lääkäri toteaa että kuoleehan se vanhus.
Kuten meidän mummo joka oli terve mennessään hoivakotiin mutta menehtyi 2 kuukaudessa.