Lue keskustelun säännöt.
Mummi ei suostu hoivakotiin, vaan uhriutuu ja vaatii että perheen pitäisi hoitaa
87-vuotias mummi on asunut kotona ja saanut kotihoidon käyntejä päivittäin, mutta nyt tilanne alkaa olla se että hoivakotiin pitäisi päästä.
Mutta pelkkä kotihoidon palveluihin myöntyminen on ollut mummille haastavaa, koska on sitä mieltä eihän vieraan ihmisen tarvitse hoitaa kun kerran on perhekin olemassa. Hän on sanonut kotona käyvälle hoitajalle usein, että ei sinun tarvitse tulla vaan kerro tyttärille ja suvun tytöille että he tulisivat.
No, hoivakotiin muuttaminen on mummille tietenkin aivan käsittämätön ajatus ja hän uhriutuu siitä jatkuvasti. Olemme kuulemma hylänneet ja pettäneet hänet, kun emme auta häntä asumaan kotona.
Mikä avuksi tilanteeseen?
Kommentit (1980)
Vierailija kirjoitti:
Se mitä vanhustyö tarvitsee, on ennaltaehkäisevä työ. Ihmisen fyysinen kunto, terveys, sosiaaliset suhteet, asuminen, talous ym. kaikki tulisi kartoittaa joka ikiseltä 70 vuotiaalta.
Sen mukaan ruvettaisiin tarjoamaan ravitsemustetapiaa, fysioterapiaa, päivätoimintaa, kotihoitoa, miettimään asumisratkaisuja ym. Tottakai ihmisellä olisi myös oikeus kieltaytyä tästä kaikesta. Mutta hänelle soitettaisiin uudestaan taas parin vuoden kuluttua.
Osalla ikääntyneillä menee tosi hyvin ja he ovat hyvässä kunnossa.
Mutta kuntoutus on se, mihin itse lähtisin panostamaan. Ja ns varhainen puuttuminen ennen kuin mitään sen suurempaa pommia pääsee kotiin syntymään.
Ja toivottavasti ihmiset lopettaisivat miettimästä sitä mitä se ja se maksaa. Kääriliinoissa ei ole taskuja. Panostakaa elämänlaatuun vanhana.
Kymmenen superpeukkua tälle!
Tässä on sekin, että kunto rapistuu vähitellen, sitä ei huomaa vanhus itse, eikä läheiset. Sitten yht'äkkiä ollaan tilanteessa, jossa ensin joku pikkuasia ei onnistu, sitä ohitetaan ja peitellään. Seuraavaksi näitä asioita onkin paljon ja ollaan jo aika suossa.
Tässä tilanteessa sitten todetaan, että jotain tarttis tehdä, mutta tuntuu, että vaihtoehdot ovat vähissä ja ne ovat huonoja.
Ainakin nyt kaksi meistä vanhevaa on saanut tästä ketjusta boostia tehdä juuri noin, itselläni pitäisi olla vielä aikaa (58 v), mutta on tämä henkisesti kyllä aika vaikea asia ihan tosissaan ottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini täyttää kesällä 80 ja asuu yksin pienessä talossaan syrjäkylällä. Pärjää toistaiseksi tosi hyvin. Polvi vaihdettiin syksyllä ja silloin tarvitsi enemmän apua ja oli meillä alkuun muutaman yön, mutta toipui kyllä nopeasti ja nyt on taas vauhti päällä. Hän ajaa autoa eli käy itsenäisesti kaupassa ja muilla asioilla, tekee ruokaa, siivoaa, kantaa lämmityspuut ja lämmittää jne. Ajaa nurmikot, tekee lumityöt, pesee autonsa ja sitä rataa. Jos tulee enemmän lunta, traktori käy työntämässä isoimmat määrät penkkaan.
Minä käyn aina tarvittaessa ja toki muutenkin, sillä meillä on tosi kivat välit. Olen yleensä 2-3 yötä siellä kerrallaan. Autan jos tarvitsee, monesti äiti ei anna minun tehdä paljon mitään. Viimeksi pesin uunin ja vaihdoin siihen lampun, se ei onnistunut äidiltä, kun vaihdettu polvi ei tykkää polvillaan olosta.
Kesällä meidän mökki on siinä ihan lähellä, joten nähdään paljon. Käydään usein yhdessä kauppareissuilla.
Äitini on onneksi järkevä ja on todennut että sitten kun hän ei enää pysty/jaksa asua mökissään, vuokraa kirkonkylältä vaikka rivarikaksion.
Jos menee niin huonoon kuntoon ettei sekään onnistu, olen täysin valmis ottamaan hänet meille, jos hän vain haluaa ja jos kunto sen sallii. Jos ei, toivon että hänelle saadaan hoitopaikka läheltä meitä. Mutta ei mennä asioiden edelle.
Moni tuntemani vanhus on loppujenlopuksi ollut tyytyväinen , kun on päässyt hoitokotiin. Tyytyväisiä kun on seuraa, kahvia, ruokaa, ehkä kissa, ehkä yhteilaulua jamuuta. Vaikka ovat olleet muuttoa vastaan , monella on mielessä ” vaivainkoti” johon ennen varattomat laitettiin.
Vierailija kirjoitti:
Jos mummo on hoitanut lastenlapsia, on teidän velvollisuutenne nyt vuorostaan hoitaa mummoa.
Joo ja tämä koskee (tietenkin) vain tyttäriä 😂😂
Onneksi mun äiti ei juurikaan hoitanut meidän lapsia 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on julma nyky-yhteiskunta ja sen kansalaiset. Lykkäävät rakkaimat ihmisensä julmasti vaan hoitokotiin ja odottelevat koska mummusta/papasta henki jättää perinnön toivossa. Heidän puolustukseksi tosin on sanottava että heitä odottaa todennäköisesti sama kohtalo mitä ovat vanhemmilleen suunnittelemassa.
Mikä ihana tekosyy tuo työelämä ... kätevästi voi tyydytellä kolkuttavaa omatuntoaan "mutku työelämä".
Entis aikaan tehtiin 12tuntisia työpäiviä ja hoidettiin siinä sivussa 12 päinen lapsilauma sekä omat vanhemmat ja mahdollisesti vielä heidänkin vanhemmat. Eipä tätä ja muutamaa muuta sukupolvea turhaan sanota pullamössösukupolveksi.
Et taida tietää historiasta mitään? Maalla ei yleensä tehdä 12 tuntisia työpäiviä, ei ole koskaan tehty. Talvella ei valo riitä, eikä kesällä voimat. Tapani oli heinäaikaankin ottaa pienet ettonet ruoan päälle jne. Se, että navettaan mentiin aamulla viideltä ja toisen kerran iltaviideltä, ei tarkoita että koko se 12 h siinä välissä olisi painettu töitä veren maku suussa. Toki työtä tehtiin paljon, mutta kuitenkin ihan eri tahtiin kuin nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi sait tehdä sitä työtä mitä teit, ei koko ajan puhelin soinut tai sähköposti laulanut.
Toisekseen, ne "vanhukset" eivät olleet vaan hoidettavia riippoja, vaan osallistuivat talon töihin jaksamisensa mukaan. Vähintäänkin hakkasivat pehkuja lehmille, tai kehräsivät. Kukaan ei ollut vaan passattavana. Niin huonoon kuntoon menneet eivät pitkään eläneet, kun ei hoitoja ollut. Ensimmäinen sydänkohtaus tai halvaus oli usein kohtalokas, ellei ollut, toinen tuli hyvin pian perään ja vapautti kärsimyksistä. Jos joku eli niin pitkään että ehti dementoitua ja lähti vaeltelemaan metsiin, sinne jäi. Ei ollut Vapepaa hakemaan dementtiä kotiin.
12 lasta on myös yleisesti ottaen ollut aika harvinaista. 12 raskautta ehkä, mutta 12 yhtä aikaa elossa olevaa lasta ei. Itävalta-Unkarin keisarinna Maria Teresialla (Maria Antoinetten äiti) tosin taisi 16 lasta elää aikuiseksi saakka. Maria Teresia itse kuoli 63-vuotiaana.
Ja tässä se jutun juju tulee: ennen vanhaan EI OLLUT tällaista vanhusongelmaa. Koska nykyaikaisilla hoidoilla on onnistuttu pidentämään elinikää, mutta ei lisämään terveitä elinvuosia. Eli meillä on vanhuksia, joiden olisi pitänyt kuolla 20 vuotta sitten, mutta niitä pidetään limbossa modernin lääketieteen keinoin.
Itse olen kirjannut hoitotahtooni kaikki mahdolliset elvytyskiellot mitä vain suinkin olen keksinyt, samoin olen kieltänyt väkisin ruokkimisen. Jos en itse saa ruokaa suuhuni lapettua, joudan vaihtaa hiippakuntaa. En missään tapauksessa tahdo tuollaista kymmenien vuosien keinotekoista mukaelämää, mikä on nykyvanhusten kohtalona.
Hei nyt. Maalla tehdään pitkää päivää edelleen, aina on tehty. Viime kesänä tehtiin 16 tuntisia päiviä viikosta toiseen, milloin heinää, milloin rehua tai mitä milloinkin. Sään mukaan kun hommat tehdään niin siinä ei tunteja lasketa.
Talvella/syksyllä/ keväällä tehdään myös pitkää päivää. Kun pakkasta on 30 astetta, silloin vain ruokitaan eläimet ja varmistetaan useita kertoja päivässä ettei vesikupit jäädy (näissä lämmittimet mutta varmistaa pitää).
Turhan ruusuinen kuva sinulla maatilojen elämästä. Rankkaa työtä se on edelleen.
Miehen vanhemmat, entiset tilalliset pyöri nurkissa joitakin vuosia kun ostettiin tila. Appi halusi varmistaa että osaaminen ja tieto siirtyy, anoppi hoiti lapsia ja teki puutarhassa puhteita.
Sitten kun luottivat että hommat hoituu, asettuivat palvelujen äärelle asumaan. Appi aloitti vielä uudet työt eläkkeellä.
Niin siis on työtä kävellä katsomassa, että kupit ei ole jäässä?? Kyllä mä tekisin niin paljon mieluummin tuota kuin alkaisin tarkastaa tässä aamukahvin jälkeen rivi riviltä monisataisen ekselin, että onko kaikki tiedot kunnossa...vaikka saankin istua.
No sun kannattaa sitten vaihtaa uraa ja ryhtyä tilalliseksi, kun mieluummin sitä helppoa työtä tekisit sen sijaan että teet raskasta excelin tarkistusta. Huomiona vaan, että ne elukat mm poikii myös talvella. Niille tulee kiima, ne siemennetään, tiineyttä seurataan, hoidetaan vaivoja, hoidetaan poikimisia (usein yöllä), odotellaan eläinlääkäriä, hoidetaan vasikoita, laitetaan toisia teurasautoon. Putsataan ja huolletaan ruokinta- ja maitolaitteita jatkuvasti, korjataan mikä menee rikki. Samoin isommat tilan koneet vaativat huoltoa talvellakin, mm. traktori(t). Rakennuksista puhumattakaan. Ja lumitöitä riittää, ja rehun ja heinän roudaamista on aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mummo on hoitanut lastenlapsia, on teidän velvollisuutenne nyt vuorostaan hoitaa mummoa.
Joo ja tämä koskee (tietenkin) vain tyttäriä 😂😂
Onneksi mun äiti ei juurikaan hoitanut meidän lapsia 😅
Olet harvinaisen typerä, mille et tietenkään itse mitään voi.
Meillä on tilanne vähän toisinpäin. Lääkäri ja kotihoito olivat laittamassa vanhempiani hoivakotiin. Vanhempani olivat ihan kauhuissaan asiasta, eikä kellään meistä ole mahdollisuutta ryhtyä täysipäiväiseksi hoitajaksi. Pitkän työn tuloksena tilanne on saatu nyt sujumaan niin, että heillä käy kotihoito kuusi kertaa päivässä ja lisäksi yksi omaisen käynti. Heillä on turvanapit ranteissa. Lisäksi on automaattisesti avautuva videopuheluyhteys meiltä lapsilta vanhemmille ja sovitut soittovuorot siihen. Tietokoneeseen on etäyhteys, jolla heille saadaan etänä jotain mukavaa katsottavaa tai ohjelmaa. Koti järjestettiin uudelleen niin, että kotihoidon toteuttaminen on mahdollisimman helppoa ja koti selkeä.
Yksi lapsista huolehtii kaikki heidän raha-asiat, yksi kiinteistöhuollon kuten lumityöt ja pikkukorjaukset, yksi vastaa terveyteen liittyvistä asioista. Siivouspalvelu käy kaksi kerta kuussa ja pari kertaa vuodessa tilataan perusteellisempi siivous. Menumat-palvelusta tulee ruoka ja lisäksi lapset käyvät heille kaupassa. Meillä lapsilla on yhteinen wa-ryhmä, jossa sovitaan kaikesta.
Kunnalle edullisin ratkaisu tämä ja tällä systeemillä vanhempani saavat enemmän turvaa, valvontaa, hoitoa ja läsnäoloa mitä yhdessäkään palvelutalossa.
Se mitä tästä olen omaa vanhuutta ajatellen oppinut että minulla tulee olla kunnossa ainakin seuraavat asiat kun siinä vaiheessa kun kunto heikkenee:
Velaton asunto kerrostalossa keskellä palveluja
Asunnossa huomioitu inva-tarpeeet (näin uusissa asunnoissa onneksi aina onkin)
Kyky ostaa itse palveluita tai huolehtia niistä mahdollisimman pitkään esim: siivouspalvelu, pyykkipalvelu, ruoan ja tavaroident tilauspalvelut yms.
Ketään ihmistä ei voi pakottaa hoivakotiin jos hän on joltisakin järjissään eli oikeustoimikelpoinen. Kunnan on järjestettävä tarvittavat palvelut asiakkaan kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kusipäitä kerrakseen kirjoitti:
Kovasydämistä porukkaa. No, opitte sitten läksynne, kunhan itse tulette samaan tilanteeseen ja ne penskanne vastaavat samalla mitalla, kuin te sille omalle vanhuksellenne.
Ei kannatakaan muuta kuin vaan odottaa, että jos perintöä tippuisi tilille. Vai miten sen asian kanssa oli?
Itse olen päättänyt, perheettömänä, että minua eivät edes sisarusten lapset peri, kun eivät mitään yhteyttäkään pidä. Vaikka kodittomien koirien yhdistykselle ennemmin.
Ja nyt on turha sitten rutista, että olisit tehnyt lapsia vanhuudenturvaksi. Niin se varmaan teidän vanhuksenne ajattelikin, että lapset jne. sitten auttavat aikanaan.
Vaan kiittämättömyys on maailman palkka ja tulette katkerasti vielä omassa vanhuudessanne itkemään sitä, minkä teitte sille omaisellenne eli hylkäsitte hoitolaitokseen tai yksin sairaana kotiin.
No esim minut on rintaperillisenä jo jätetty VALMIIKSI perinnöttömäksi, joten turha noiden on kuvitella että auttaisin sitten. Olen kai niin hirveä ihminen sitten ja lapset myös. Tehnyt erilaisia päätöksiä ja erilaista elämää kun mitä toivoivat. Ja joo, erilaista kun mitä itsekin olen toivonut, mutta työttömyydelle ja masennukselle jne ei oikein voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En neuvottelis asiasta. Jos ei vanha kanttura osaa pitää itsestään huolta eikä pelkkä kotihoitajan käynti riitä, niin se on sitten vanhainkotiin ja sillä selvä.
Entäs kun sinne "vanhainkotiin" ei pääse?
Kotihoitaja piipahtamaan 4-5 kertaa vuorokaudessa, tai mikä nyt sas pisteytys sallii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kusipäitä kerrakseen kirjoitti:
Kovasydämistä porukkaa. No, opitte sitten läksynne, kunhan itse tulette samaan tilanteeseen ja ne penskanne vastaavat samalla mitalla, kuin te sille omalle vanhuksellenne.
Ei kannatakaan muuta kuin vaan odottaa, että jos perintöä tippuisi tilille. Vai miten sen asian kanssa oli?
Itse olen päättänyt, perheettömänä, että minua eivät edes sisarusten lapset peri, kun eivät mitään yhteyttäkään pidä. Vaikka kodittomien koirien yhdistykselle ennemmin.
Ja nyt on turha sitten rutista, että olisit tehnyt lapsia vanhuudenturvaksi. Niin se varmaan teidän vanhuksenne ajattelikin, että lapset jne. sitten auttavat aikanaan.
Vaan kiittämättömyys on maailman palkka ja tulette katkerasti vielä omassa vanhuudessanne itkemään sitä, minkä teitte sille omaisellenne eli hylkäsitte hoitolaitokseen tai yksin sairaana kotiin.
No esim minut on rintaperillisenä jo jätetty VALMIIKSI perinnöttömäksi, joten turha noiden on kuvitella että auttaisin sitten. Olen kai niin hirveä ihminen sitten ja lapset myös. Tehnyt erilaisia päätöksiä ja erilaista elämää kun mitä toivoivat. Ja joo, erilaista kun mitä itsekin olen toivonut, mutta työttömyydelle ja masennukselle jne ei oikein voi mitään.
Sinulla on oikeus lakiosaan.
En tunne yhtäkään vanhusta, joka ei olisi ollut tyytyväinen, kun on päässyt ehkä pelottavastakin yksinäisyydestä hoitokotiin ja palveluiden piiriin. Moni istuu vain kotona ja odottaa sitä viisitoistaminuuttista aamulla ja illalla kun joku tulee antamaan lääkket.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mummo on hoitanut lastenlapsia, on teidän velvollisuutenne nyt vuorostaan hoitaa mummoa.
Joo ja tämä koskee (tietenkin) vain tyttäriä 😂😂
Onneksi mun äiti ei juurikaan hoitanut meidän lapsia 😅
Mielestäni tämä ei liity lapsenlapsiin. Kaikilla ei sellaisia edes ole. Jos hän on hoitanut lapsiaan, on mielestäni lapsilla moraalinen velvollisuus osallistua vanhempansa auttamiseen. Joko itse osallistuen, järjestelemällä asiat muuten toimiviksi ja ennen kaikkea vanhemmalle sopiviksi ja mieluisiksi, vaikka sitten rahalla jos ei muuten onnistu.
Lastenlasten hoitaminen ei ole kaikille isovanhemmille edes mahdollista, ja se on muutenkin vapaaehtoista.
Vierailija kirjoitti:
En tunne yhtäkään vanhusta, joka ei olisi ollut tyytyväinen, kun on päässyt ehkä pelottavastakin yksinäisyydestä hoitokotiin ja palveluiden piiriin. Moni istuu vain kotona ja odottaa sitä viisitoistaminuuttista aamulla ja illalla kun joku tulee antamaan lääkket.
Voi kuule, aika yksisilmäinen olet. Kyllä siellä hoitokodissa on paljon niitä, jotka vain odottavat että joku hakisi heidät pois. Jotkut pakkaavat kassia jatkuvasti, jotkut istuvat ovensuussa takki päällä odottamassa hakijaa, jotkut karkaavat tai ainakin yrittävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tilanne vähän toisinpäin. Lääkäri ja kotihoito olivat laittamassa vanhempiani hoivakotiin. Vanhempani olivat ihan kauhuissaan asiasta, eikä kellään meistä ole mahdollisuutta ryhtyä täysipäiväiseksi hoitajaksi. Pitkän työn tuloksena tilanne on saatu nyt sujumaan niin, että heillä käy kotihoito kuusi kertaa päivässä ja lisäksi yksi omaisen käynti. Heillä on turvanapit ranteissa. Lisäksi on automaattisesti avautuva videopuheluyhteys meiltä lapsilta vanhemmille ja sovitut soittovuorot siihen. Tietokoneeseen on etäyhteys, jolla heille saadaan etänä jotain mukavaa katsottavaa tai ohjelmaa. Koti järjestettiin uudelleen niin, että kotihoidon toteuttaminen on mahdollisimman helppoa ja koti selkeä.
Yksi lapsista huolehtii kaikki heidän raha-asiat, yksi kiinteistöhuollon kuten lumityöt ja pikkukorjaukset, yksi vastaa terveyteen liittyvistä asioista. Siivouspalvelu käy kaksi kerta kuussa ja pari kertaa vuodessa tilataan perusteellisempi siivous. Menumat-palvelusta tulee ruoka ja lisäksi lapset käyvät heille kaupassa. Meillä lapsilla on yhteinen wa-ryhmä, jossa sovitaan kaikesta.
Kunnalle edullisin ratkaisu tämä ja tällä systeemillä vanhempani saavat enemmän turvaa, valvontaa, hoitoa ja läsnäoloa mitä yhdessäkään palvelutalossa.
Se mitä tästä olen omaa vanhuutta ajatellen oppinut että minulla tulee olla kunnossa ainakin seuraavat asiat kun siinä vaiheessa kun kunto heikkenee:
Velaton asunto kerrostalossa keskellä palveluja
Asunnossa huomioitu inva-tarpeeet (näin uusissa asunnoissa onneksi aina onkin)
Kyky ostaa itse palveluita tai huolehtia niistä mahdollisimman pitkään esim: siivouspalvelu, pyykkipalvelu, ruoan ja tavaroident tilauspalvelut yms.Ketään ihmistä ei voi pakottaa hoivakotiin jos hän on joltisakin järjissään eli oikeustoimikelpoinen. Kunnan on järjestettävä tarvittavat palvelut asiakkaan kotiin.
Niin, meneekö töiden ulkopuolella muu aika vanhempien päivystämiseen? Meillä saattoi yöllä soida puhelin, kun kyseltiin paljon kello on ja milloin se kotihoitaja oikein tulee. Soittaja vahvoista kipulääkkeistä sekaisin ja turvaton, olisi halunnut hoitokotiin, mutta ei päässyt edes jonoon, kunnes lääkäri kieltäytyi kotiuttamasta yhden hoitorupeman jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tunne yhtäkään vanhusta, joka ei olisi ollut tyytyväinen, kun on päässyt ehkä pelottavastakin yksinäisyydestä hoitokotiin ja palveluiden piiriin. Moni istuu vain kotona ja odottaa sitä viisitoistaminuuttista aamulla ja illalla kun joku tulee antamaan lääkket.
Voi kuule, aika yksisilmäinen olet. Kyllä siellä hoitokodissa on paljon niitä, jotka vain odottavat että joku hakisi heidät pois. Jotkut pakkaavat kassia jatkuvasti, jotkut istuvat ovensuussa takki päällä odottamassa hakijaa, jotkut karkaavat tai ainakin yrittävät.
Voi kuule, myös vanhusten omista kodeista karataan etsimään sitä lapsuudenkotia ja äitiä.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mummo on hoitanut lastenlapsia, on teidän velvollisuutenne nyt vuorostaan hoitaa mummoa.
Joo ja tämä koskee (tietenkin) vain tyttäriä 😂😂
Onneksi mun äiti ei juurikaan hoitanut meidän lapsia 😅
Mielestäni tämä ei liity lapsenlapsiin. Kaikilla ei sellaisia edes ole. Jos hän on hoitanut lapsiaan, on mielestäni lapsilla moraalinen velvollisuus osallistua vanhempansa auttamiseen. Joko itse osallistuen, järjestelemällä asiat muuten toimiviksi ja ennen kaikkea vanhemmalle sopiviksi ja mieluisiksi, vaikka sitten rahalla jos ei muuten onnistu.
Lastenlasten hoitaminen ei ole kaikille isovanhemmille edes mahdollista, ja se on muutenkin vapaaehtoista.
On vanhuksia, joille ei sovi mikään. Äitini purki ihan tyynesti sovitut hoitajakäynnit ja ruokapalvelun. Toisaalta samaan aikaan on ihan paniikissa, että saa kohtauksen eikä kukaan huomaa.
Meno on kuin uhmaikäisellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkään että vanhemmistani tulee samanlaisia ämpyilijöitä, jo nyt asenne näyttää siltä. Isä on jo lähemmäs monisairas 80v, äiti kohta 70v, mutta eivät monta vuotta enää tule pärjäämään ilman apua maalla vanhassa talossa. Nyt jo asenne on että ei ole mihinkään vara.. Äidin ei ole tarvinnut omia tulojaan varmasti koskaan käyttää, elävät isän eläkkeellä ja omaisuutta on reilusti.
Meidän talossa keskusteltiin eilen aika vakavasti tämän ketjun tiimoilta. Onhan näitä juttuja ollut aika paljon esillä muutoinkin ja muualla, mutta olen ohittanut ne aina, ei kuulu mulle, sukupolvien välistä normaalia kitinää, eihän sitä ymmärrä aina toisen asemaa, kun maailma muuttuu.
Mutta eilen itselleni kirkastui, että juuri nyt on aika alkaa miettiä sitä tulevaa vanhuutta oikeasti. Aihe ei ole miellyttävä, sen vuoksi sitä karttelee. Lisäksi on valheellinen tunne, että oi siihenhän on niin pitkä aika, eihän tämä minua koske. Olen myös ajatellut, että se on vain lapsille eduksi, kun on omaisuutta karttunut, saavat sitten perintöä.
Mutta tämä ketju kyllä aukaisi silmät, että perintöä tärkeämpi on aivan taatusti lapsille se, että heillä ei ole meistä huolta. Niinpä tein päätöksen, että alan pikkuhiljaa nyt eläkettä kohden, joka koittaa aika pian, totutella ostamaan palveluja. Paljon on saatavilla ja rahat riittää, verotuksessakin tulee aina jotain takaisin. Ymmärsin ihan kipeästi, että tämä on tottumiskysymys, enää ei mennä millään tehdäänpäs talkoilla tai kyllä minä vaikka väsyttäisi kuinka ja vähän vihloisikin.
Kiitos teille kaikille asioita eri tahoilta avanneille!
Mä olen käytätnyt monenlaisia palveluita jo yli 4 vuotta, vaikka olenkin "vasta" 60-vuotias. Suurin syy mun palveluidenkäytölleni on se, ettei ole koskaan tullut hommattua ajokorttia. Ensimmäiset palvelut, joita jo vuosikymmeniä sitten aloin käyttää, olivat kotiinkuljetuspalvelun. Ei pesukonetta, jääkaappia tai sohvaa saa mitenkään tuotua kaupasta kotiin bussilla.4 vuotta sitten menin ekaan polve tekonivelleikkaukseen ja silloin aloin tilata ruuat ja muut päivittäistavarat Citymarketista kotiinkuljetuksella. Toinen leikkaus oli puoli vuotta myöhemmin ja näiden leikkausteni välissä isäni näkö huononi niin, ettei hän enää ajanut autolla. Koska mä olin ennen tokaa leikkaustani tilannut ostokset myös vanhemmilleni ja kannoin nepihan poikki heille, jouduin opettamaan tilaamisen isälleni. En nimittäin olisi voinut leikkauksen jälkeen kyynärsauvojen kanssa talviliukkaalla kelilla kantaa yhtään mitään vanhemmilleni. Ekat noin 4 kuukautta aina vanhempieni luona käydessäni isä mainosti, miten kätevä palvelu Cittarista tilaaminen olikaan. Niinkuin se onkin. Hieman huonosti näkevällä isälläni on iso näyttö ja selaimessa asetettu fonttikoko niin suureksi, että näkee. Samoin tietokoneen näppikseen on laitettu jokaiseen näppäimeen tarra, jossa on näppäimen kirjan, numero tai merkki niin isolla, että isä näkee.
Tekonivelleikkauksista toivuttuani olisin voinut taas käydä itse kaupassa, mutta en viitsinyt. Tilaan kaksi kertaa viikossa ostokseni. Tilaan kaiken muunkin netin kautta ja kotiinkuljetettuna. Myös apteekista lääkkeet ja Saksasta viinit. Lääkäreiden kanssa asiointeihin hyödynnän ensisijaisesti digiklinikkaa ja etävastaanottoja, paikan päälle lääkäriin meneminen on vasta viimeinen vaihtoehto. Kaikki virastoasiat hoidan netissä. En edes tiedä, missä nykyisin esim verovirasto fyysisesti sijaitsee.
Vuosi sitten teetätin keittiöremontin ja remontti tehtiin sillä ajatuksella, että asun tässä asunnossani loppuun asti. Aiemmin mulla oli korkean jääkaapin ja korkean pakastimen yläpuolella kaapit, mutta ei ole enää. En tulevaisuudessa tee mitään kaapeilla, joihin ylettyäkseni tarvitsen keittiötikkaita. Kaksi polven tekonivelleikkausta ja niiden vuoksi kyynärsauvojen kanssa liikkuminen opetti mut vanhassa keittiössäni havaitsemaan, mikä vanhassa keittiössäni ei toiminut, kun liikuntakyky ei ollutkaan normaali. Ja tämän kokemuksen perusteella suunniteltiin mulle uusi keittiö.
Asun kaksikerroksisessa rivitaloasunnossa, joka on itseasiassa kolmessa tasossa. Samanlaisessa asuvat myös yli 90-vuotiaat vanhempani. Viime kesänä vanhempani hankkivat kotiinsa istumahissin. Siis sellaisen kuin oli jossain Gremlings-leffassa. Isällä on polvet huonot, mutta nyt hän pääsee hissillä alakerrasta (jossa on mm pesukone) yläkertaan (jossa on mm pyykinkuivausteline) silloinkin, kun on kannettava mukanaan tavaraa (esim pyykkikori). Koska asuntomme on lähes identtiset, saan tässä ajan myötä kaikenlaista vinkkiä siitä, miten ikääntyessä pystyn asumaan edelleen omassa kodissani. Asuntoni on myös niin iso yhdelle ihmiselle, että jos jonain pävänä joutuisin pyörätuoliin, pystyisin asumaan pelkästään alakerrassa.
Omaisillakin on oikeus olla passaamatta liikaa läheisiään. Homma voi mennä ojasta allikkoon. Moni vanhus heittäytyy avuttomammaksi, kuin oikeasti onkaan. Toimintakyky pysyy yllä vain itse tekemällä, vaikka sitten tekeminen olisikin hidasta.
Yksinäisyys ja masennus ovat pahasta. Ja tähän ei suinkaan auta se, että esim. päivätoimintaa supistetaan koko ajan.
Digiaika vyöryy ikääntyneidenkin elämään, harva kuitenkaan enää oppii etäyhteyksiä käyttämään tai nauttii pelkästä Youtube-jumpasta. Tilanne voi olla eri 10-20 vuoden kuluttua, mutta ei näiden nykyisten 80-90 vuotiaiden kanssa.
Mummo kottikärryyn ja kippaatte hoivakodin ovesta sisään. Tuskin mahtaa mummo mitään.
Joo. Ja äiti näemmä haluaa katella sitä vierestä.
Nyt pitää vain enää sanoa, että älä tänne soittele ja huokaile, oottele nyt ihan rauhassa, kyllä se sinne kupsahtaa.
Kyllä he vielä kuitenkin pyrkivät mua neuvomaan ja kertomaan, mitä elämässä kannattaa tehdä, vaikka aikuinen olenkin. Mutta näemmä se menee niin, että heillä on aina oikeus tehdä omia päätöksiä, vaikka hengenvaarallisia, mutta lasten pitää jaksaa heidän kannanottojaan ja huokailujaan.
Tähän ajattelin yrittää muutosta, kumminkin.