Minulla on ahmimishäiriö ja "hoidoksi" tarjottiin virkkaamista tai kävelylenkkiä, eli korviketta syömiselle sekä ruokaympyrän opettelua

Se pudotusohjelma alkaa taas, sieltä saa vinkkejä uuteen alkuun. -tirkistelijä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla toimii ihmisten seura. Ahmin vaan kun oon yksin. Tosin sitten ihmisten seurassa haaveilen vaan että pääsen kotiin ja mitä kaikkea voin syödä.

Ja mäkin voin ahmia lihaa vaikka miten paljon. Toki hiilareitakin.

Joo, addiktio ruokaan jo kehittynyt.

On mulla, kyllä tiedän sen. Ahmin salaa jo ala-asteikäisenä. Oonkin aikuisena ollut sitten alipainoinen, normaalipainoinen ja ylipainoinen. On ollut bulimiaa, anoreksiaa ja ahmimishäiriötä.. Tiedostan, että mulla on häiriötä ja on mulla hoitosuhdekin lääkäriin.

Dissaa vaan, ei siitä tule sulle yhtään parempi mieli. Sulla on vaan erilainen addiktio.

Varmaankaan tarkoitus ei ollut tarjota korviketta. Vaan puhua tietoisesta tekemisestä. Napostelu on tiedostamatonta tapasyömistä, joka voi vetää mukanaan ahmintaan.

Vierailija kirjoitti:

no kotona voi yrittää sellasta että jääkaapissa on vain yhden päivän normaali ruoka annos ja välipalat. jos ongelma et  syö liikaa.

myös tunnetilan arviointi,onko tyhjä tai surullinen olo. soittaa vaikka ystävälle tms. ja puhuu.

en itse kärsi ongelmasta, mutta herkut maistuu liikaa,yritän rajoittaa osto määriä, niin ei pysty syömään liikaa herkkuja, kun ei ole niitä kaapissa.

Paitsi että on jo kerrottu, että tilanteen ollessa päällä voi syödä vaikka pelkkää kaakaojauhetta!

Järkevämpää oisi pitää esillä jotain terveellistä ahmittavaa, esim kasviksia.

Yhä hullumaksi menee, kaakaojauhoa?

Vierailija kirjoitti:

Tiedon puutteesta ei ole kysymys. Tuttu terveydenhoitaja pääsi ennenaikaiselle eläkkeelle vakavan ylipainon takia. Ahmimishäiriön merkit näkyivät jo lapsena. Kukaan ei vaan osannut puuttua tilanteeseen ajoissa. Hän itse on asian edessä voimaton.

Ehdotin lihavuusleikkaukseen hakeutumista. Hän ei halua, koska silloin ei voisi enää syödä isoja annoksia :(

Hän tarvitseekin terapiaa tai muuta vastaavaa. Ensin pää kuntoon. Eikä ahmimishäiriöiset sitä paitsi ees pääse lihavuusleikkauksiin.

Vierailija kirjoitti:

Se pudotusohjelma alkaa taas, sieltä saa vinkkejä uuteen alkuun. -tirkistelijä

Pudotusohjelmien vinkit on vihonviimeisiä syömishäiriöisille, just so you know..

Ihan kauheaa lukea näitä kommentteja. Ihmisillä ei ole mitään käsitystä siitä mikä on BED, mistä se johtuu ja mitä se ihmiselle tekee. Minulla on BED. En ole oireillut pitkään aikaan ja tavallaan voisi sanoa, että olen parantunut. Itse ajattelen, että sairaus on remissiossa.

Kyse ei ole siitä mitä syö, ei kyse ole fyysistä tarpeista tai insuliineista tai yhtään mistään sellaisesta. Kohtauksen tullessa päälle minä söin ihan mitä vain kaapeista löytyi. Syöminen helpottaa oloa, syöminen pistää aivoissa liikkeelle sellaisen välittäjäainecocktailin että unohtuu ahdistus, stressi, pelko ja muut pahaa oloa aiheuttavat tunteet ja asiat. Sitten kun on syönyt itsensä niin täyteen että on fyysisesti paha olla, pystyy keskittymään siihen olotilaan ja fyysisiin tuntemuksiin, eikä tarvitse ajatella henkistä pahaa oloa. 

Syöminen on siis pakenemista. BED ei ole sitä, että illalla telkkaria katsellessa syödään pussillinen sipsejä. BED on sama asia kuin se, että vedetään viinaa niin kauan että sammutaan, mutta tehdään tämä sama ruualla. 

Minä tarvitsin terapiaa, jossa käytiin läpi mun väkivaltaista lapsuutta ja sen aiheuttamia traumoja, pelkoja ja ahdistusta. Ei ollut kivaa, mutta auttoi. Minun pitää kuitenkin koko ajan muistaa oppimani asiat, jotta vaikkapa stressaantuneena en ala "hoitaa" stressiäni ahmimalla, vaan muilla tavoilla. Ja yllätys yllätys, virkkaaminen tai kävelylle lähteminen eivät ole sellaisia asioita, joilla sairaus pidetään kurissa. 

Joku mainitsi että BED olisi nykynuorten ongelma, joka johtuu kasvatuksesta. Siinä ollaan oikeilla jäljillä, että jos vanhemmat hoitavat hommansa huonosti, niin lapsi saattaa sairastua. Mutta pelkästään nuorison ongelma tämä ei ole, minäkin olen yli 40-vuotias. 

AP:lle suosittelen, että koettaa vielä saada lähetettä terapiaan. Jos tuntuu että syömishäiriöllä ei onnistu, niin koeta saada vaikka masennusdiagnoosi (sillä minä pääsin terapiaan) ja sen kautta pääsy terapiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Voin syödä lautasen  täydeltä täysjyväpastaa, lohta ja kurkkua ja tomaattia  mutta se ei estä minua etsimästä kohta  jotain naposteltavaa. Paljas kaakaojauhekin kelpaa. Ongelma ei ole, että syön huonosti ja jää nälkä. Ongelma on se, etten lopeta syömistä kunnes makaan vatsa kipeänä sikiösennossa. Ja kun kipu helpottaa, olen taas kaapeilla! 

Siksi painan noin 120 kiloa. 

Ap

Syö purkkaa herkkujen sijaan,ainakin useimmiten.Toki herkkujakin voi joskus syödä kohtuudella.

Ahmimisesta luulisi tulevan paha olo.Kun kerrankin syö sopivasti ja olo on hyvä,sen pitäisi motivoida.Huomion kiinnittäminen mieluisaan tekemiseen vie ajatukset pois syömisestä.Lisäksi rahaa säästyy paljon,voi tehdä jotain muuta kivaa kuin syödä.Ostaa vaikka uusia,kivoja,pienempiä vaatteita .

Suomessa olisi noin 50 vuotta sitten, sotien jälkeen, kaikkien pitänyt olla läskejä ahmimishäiriöisiä, jos traumat aiheuttaisivat syömistä. Mutta kun ei ollut.

Keksikäävaan jälleen että syy on toisissa ihmisissä (isä,äiti, mummo, siskot, kesä jne jne) mutta ei ole.

I

Vierailija kirjoitti:

Tosi varovaisesti ehdotan että hengität nenän kautta sisään ja suun kautta ulos hitaasti 5min tai pidempään, kun tulee ahmimisolo. (Tai nyt heti) Samalla annat sen ahmimishimon tunteen vaan olla olotilassasi ja keskityt hengittämiseen. Anna kaikkien ajatusten ja kommmenttien tulla ja mennä mielessäsi ja jos joku ajatuksista aiheuttaa ahdistusta niin annat senkin ahdistuksen tunteen olla olotilassasi yrittämättä poistaa sitä.

Tuntuuko siltä ettet todellakaan jaksa alkaa hengittelemään ja olla paikoillaan? Sitä suuremmalla syyllä hengitä.

Ei ole minun keksimiä vinkkejä.

Mä ahmin aina näiden minfulnes-hetkien jälkeen ihan normaalisti silloin, kun mulla oli syömishäiriö.

Vierailija kirjoitti:

Voin syödä lautasen  täydeltä täysjyväpastaa, lohta ja kurkkua ja tomaattia  mutta se ei estä minua etsimästä kohta  jotain naposteltavaa. Paljas kaakaojauhekin kelpaa. Ongelma ei ole, että syön huonosti ja jää nälkä. Ongelma on se, etten lopeta syömistä kunnes makaan vatsa kipeänä sikiösennossa. Ja kun kipu helpottaa, olen taas kaapeilla! 

Siksi painan noin 120 kiloa. 

Ap

Voisit katsoa frii-kanavalta Amerikan lihavista kertovaa ohjelmaa, jossa sairastavat ahmimishäiriötä eli syövät koko ajan. Heitä yritetään pelastaa. Ehkä sieltä saisit joitakin vinkkejä. Tai ehkä kauhistuisit, että onko tulevaisuuteni kenties 200 tai 300 kiloinen toisten armoilla elävä, liikuntakyvytön, mahdollisesti kohta kuoleva lihavuori ja veisi ruokahalut.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa olisi noin 50 vuotta sitten, sotien jälkeen, kaikkien pitänyt olla läskejä ahmimishäiriöisiä, jos traumat aiheuttaisivat syömistä. Mutta kun ei ollut.

Keksikäävaan jälleen että syy on toisissa ihmisissä (isä,äiti, mummo, siskot, kesä jne jne) mutta ei ole.

I

Ei kaikki traumatisoituneet ahmi. Oma sodan käynyt pappani ryyppäsi käytännössä koko ajan. Kollektiivinen trauma on lisäksi erilainen. Voin vakuuttaa, että suurten ikäluokkien lapsuus ei ole ollut niin ihanaa kuin ehkä kuvittelet, sillä traumatisoituneet vanhemmat siirsivät ongelmiaan jälkipolville. On ollut perheväkivaltaa, hyväksikäyttöä, tunnekylmyyttä, heitteillejättöä jne. Ruokaa vaan ei ollut tarjolla, jotta ahmiminen olisi voinut nousta ongelmaksi, mutta omat Isovanhempani läträsivät voilla ja suolalla ja kermalla, kun oli sota-ajan pula takaraivossa ja piti syödä varastoon.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa olisi noin 50 vuotta sitten, sotien jälkeen, kaikkien pitänyt olla läskejä ahmimishäiriöisiä, jos traumat aiheuttaisivat syömistä. Mutta kun ei ollut.

Keksikäävaan jälleen että syy on toisissa ihmisissä (isä,äiti, mummo, siskot, kesä jne jne) mutta ei ole.

I

Tosi moni veteraani, mm. mummoni isä, hoiti traumojaan viinalla ja oli humalassa agressiivinen, heilui teräaseiden kanssa ja uhkasi tappaa lapsensa. Mun mummolla ei sen traumaattinen lapsuus näkynyt syömishäiriönä, mutta muulla tavalla se kyllä näkyi, varsinkin siinä miten mummoni kohteli lapsiaan (laiminlyönti, henkinen väkivalta jne). Sekä mun äidillä että tädillä on syömishäiriöistä käyttäytymistä. Minä sitten sain sen BEDin. Traumoilla on vähän sellainen tapa, että ne siirtyy sukupolvelta toiselle ja muuttaa muotoaan. 

Vierailija kirjoitti:

Suomessa olisi noin 50 vuotta sitten, sotien jälkeen, kaikkien pitänyt olla läskejä ahmimishäiriöisiä, jos traumat aiheuttaisivat syömistä. Mutta kun ei ollut.

Keksikäävaan jälleen että syy on toisissa ihmisissä (isä,äiti, mummo, siskot, kesä jne jne) mutta ei ole.

I

Silloin ei ollut tällaista määrää ruokaa mitä ahmia. Pula-aika ja ruoka-annokset kortilla. Ruumiillista työtä ja paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten odotit? Että saat jonkun pillerin ja asia korjaantuu kuin itsestään ilman, että sinun itsesi tarvii tehdä mitään?

Ruokahalun hillitsemiseen on useampiakin pillereitä.

Äitini sai lääkityksen, jonka sivuoireena oli nälän tunteen poistuminen ja sitä ilmeisesti käytetään myös laihdutuslääkkeenä. Äitini on laihtunut melkein 15 kiloa 6kk aikana pelkästään tällä lääkkeellä. Muutoin elintavat ovat edelleen samat, muttei tee mieli enää ruokaa eikä niin isoja annoksia. Pystyy siis syömään ns. normaalisti sen edellisen puputtamisen sijaan.

Minäkin olisin tarvinnut apua ongelmalliseen ruokasuhteeseen, sen sijaan sain vastaavia neuvoja. Kun ruoka on ainoa asia mikä helpottaa oloa, ei hirveästi auta kuulla ruokaympyrästä ja lautasmallista, asioista joista olet ollut tietoinen jo ala-asteelta saakka. Kehotettiin myös rajoittamaan syömistä, vaikka sekään ei ole ratkaisu ongelmaan, päinvastoin se triggeröi sairaalloisen käytöksen ja ajatukset.

Nykyään onneksi voin paremmin ja olen onnistunut itse työstämään asioita itsekseni, tämä positiivinen muutos olisi voinut tapahtua jo kymmenen vuotta sitten jos vain apua olisi annettu.

Sinä tiedät jo syöväsi väärin ja liikaa. Mene terapiaan jos siitä olisi apua.

Itse kuitenkin päätät haluatko ja yritätkö parantua vai et. Toinen ei voi tehdä sitä puolestasi.

Se on juuri näin, kuten joku totesi, että Suomessa ei osata hoitaa syömishäiriötä.

Maksoin eräälle helsinkiläiselle personal trainer -studiolle sievoisen summan, jotta saisin muutettua elintapojani terveellisemmiksi. Omalla kohdallani kyse oli lähinnä ruokavaliosta. Olen aina tykännyt liikkua, joten se ei ole ongelma. Puolen vuoden paketin jälkeen paino ei ollut laskenut yhtään ja rasvaprosentti oli itse asiassa hieman kasvanut. Pelkät kuntosaliohjelmat olisin saanut jostain muualta paaaljon halvemmalla!

Olisin kaivannut ammattitaitoista ravintovalmennusta. Sen sijaan ravitsemus"asiantuntija" kehotti miettimään miksi syön makeaa. Kai mä nyt sitä olen itseksenikin jo miettinyt tuhat kertaa! On vain pakottava tarve saada illalla makeaa. Tuohon pakkoon ei valmentaja osannut tarjota mitään lääkettä. Hukkaan meni nekin rahat!

Ja juu, minäkin harrastan käsitöitä. Ei ole kovinkaan vaikeaa laskea virkkuukoukkua ja kudinta välillä alas ja hakea jotain hyvää kaapista. Kaiken maailman uunot täällä pääsee jakelemaan neuvojaan, ja vain pahentamaan syömisongelmaisen ahdinkoa. 

Tsemppiä ap, kerro jos löydät jostain helpotusta tai ratkaisun avaimet!