Minulla on ahmimishäiriö ja "hoidoksi" tarjottiin virkkaamista tai kävelylenkkiä, eli korviketta syömiselle sekä ruokaympyrän opettelua

Täällä myös yksi BED-häiriöinen. Oli todella vaikeaa saada apua julkiselta puolelta, lopulta sain lähetteen Syömishäiriö-polille ja pääsin pariin ryhmään. Yksi vetäjistä oli psykologi Katarina Meskanen, nykyisin myös psykoterapeutti. Suosittelen tutustumaan hänen kotisivuihinsa ja jos mahdollista myös instaan. Saatiin mm kirja Irti ahminnasta. Siitä on tehty myös tiivistetty nettiversio Mielenterveystaloon, mua auttoi paljon sen tiedot ja harjoitukset. 

Laihduttaminen on vihoviimeinen ratkaisu ahmintaan. Rajoitukset eri ruoka-aineista kannattaa myös heittää järveen. Mua auttoi alkuun täsmäsyöminen, siis kellonajat. Ne voi määritellä itse. Mun keho oli ihan sekaisin nälkä- ja kylläisyyssignaaleista, joten sellainen kellon mukaan syöminen auttoi alkuun. Eikä se tarkoita sitä, että kaiken pitää muuttua heti! Ensin valitsee yhden tai kaksi ateriaa, joista huolehtii.  Ei tämä häiriö parane kertarysäksellä tai millään kuurilla, tai uudella uljaalla yrityksellä. Tahdonvoimalla tai ruokaympyrän ulkoa osaamisella ei parane. 

Syömishäiriöliitosta saa sekä ammattilais- että vertaistukea ihan etänäkin.  Kamalasti tsemppiä, et ole yksin! Syömishäiriöiden tunnistaminen ja hoito on retuperällä julkisella puolella, mutta ainakin mulle vertaistuesta on ollu paljon apua. 

Mulla sekoitti tilannetta myös eri lääkitykset. Uniapnea (nyt hoidossa) ei sekään helpottanut asiaa. Yhden Mielenterveystalon videoharjoituksen myötä tajusin, mikä itselläni laukaisee häiriökäyttäytymistä, ja olen saanut purkaa asioita terapiassa. Jos traumoja ja tunteita ei pääse käsittelemään, ne pitää ainakin mulla yllä syömishäiriötä.  

Tylsyyteen ja tunnesyömiseen törmää näissä aina. Onko lapsuus sitten liian virikkeellistä, kun ohjattua toimintaa on useilla melkein joka päivälle, sitten aikuisena ei osa itse ajankäyttöään suunnitella sortuu amintaan ja sohvalle. Tai sitten on saanut tarpeekseen lapsuuden "järkätystä" elämästä, lysähähtää tyhjyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti näin :/

Suomessa on todella huono osaaminen syömishäiriöissä. Itse ottaisin tuon kyllä aivan huumorilla ja nauraisin päin naamaa.

Melkein naurattaa sanoa, mutta hoidan syömishäiriöistä....

Allekirjoitan saman syömishäiriöisenä. Ainoa "apu", mitä saa on painon ja ruokailun kyttääminen. Pitäisi juurikin keskittyä siihen, mikä ongelman saa aikaan, sekä miettiä keinoja ongelman selättämiseen. Mindfullness ja oppikirjoista tulostetut "Näin sinun kuuluisi syödä"-paperit eivät korjaa ongelman ydintä. Läsnäolo, se ettei jää YKSIN ongelmien keskelle, on tärkeämpää.

Lemmikeilläkin on tarkat ruoka-ajat joista pidetään kiinni. Miksi ihmiset eivät osaa enää ateriarytmiä? Ihan syömisen perusjuttuja.

Vierailija kirjoitti:

No minkälaista hoitoa sitten haluaisit?

Tämä on hyvä kysymys, koska ainahan voi keksiä vikoja mistä tahansa ohjeesta, jonka saa. Jos mikään ei kelpaa, ei ole valmis muutokseen. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä siellä terapiassa sitten konkreettisesti tapahtui, jos se kerran auttoi? Jos pystyt edes jotain kertomaan, mikä ei tuntuisi liian henkilökohtaiselta? Sinä puhuit lapsuudestasi ja traumoistasi, terapeutti kuunteli empaattisesti ja avasi sinulle jotain malleja mitä huomasi? Ja tämä pelkkä keskusteleminen sitten paransi ongelmiasi ja traumojasi?

Olen eri, kirjoitin tuolla ekalla sivulla hakeutuneeni myös terapiaan. Traumaterapiaa oli sekin. Käsiteltiin monia asioita, mutta erityisesti ahmimiseen liittyen sietämätöntä ahdistusta. Terapiassa oli ammattilaisen avustuksella turvallista ensimmäistä kertaa tutkia, mitä lähes koko elämäni ajan tuntemani ahdistuksen taustalla oli. Kohtaamattomia tunteita, silmitöntä (kuoleman)pelkoa, raivoa, suremattomia menetyksiä... Noita oli kertynyt ihan pikkulapsiajalta asti, joten tietenkään mulla ei ollut ollut mitään keinoja yksin käsitellä niitä. Saatoin vain haudata ne, mikä sitten oireili epämääräisenä ahdistuksena sekä jatkuvina "selittämättöminä" fyysisinä vaivoina.

Ahmimisesta tuli selviytymiskeino siinä vaiheessa, kun muutin omilleni ja pystyin ahmimaan salassa. Ei ollut mitään niin tehokasta keinoa katkaista ahdistus kuin "vetää pää täyteen" kuin alkoholisti, mutta ruoalla. Sitten oli hetken rauha ja jopa 'high', kunnes ahdistus alkoi taas kerätä kierroksia. Kun noita aluksi kauhistuttavia tunteita terapeutin avustuksella pidemmän aikaa purettiin, opin, etten kuollutkaan sen ruutitynnyrin avaamiseen eikä noita tunteita tarvinnut pelätä, vaikka ne välillä tuntuivatkin lähes sietämättömiltä. Nykyään, kun ahdistaa, pystyn viipymään sen tunteen kanssa sen sijaan, että ryntäisin heti katkaisemaan sen ahmimalla. Pystyn kuuntelemaan, mitä sen taustalla on, kohtaamaan ne tunteet, hengittämään niiden läpi, päästämään niistä irti.

Toinen, mikä on mua (paradoksaalisesti?) auttanut, on ollut sallia itselleni ihan kaikki ruoka. Jossain vaiheessa kuvittelin, että kontrolloimalla syömistä aina vain voimakkaammin pystyisin pusertamaan ahmimisen halun itsestäni ulos. Tämähän kuitenkin vain lisäsi sitä. Välillä tuntui, että sekoan, kun mielen täytti vain ajatukset kaikesta siitä, mitä en "saanut" syödä. Tämä ei tosin toimi kaikilla enkä itsekään uskaltanut päästää kontrollista irti, ennen kuin olin tarpeeksi työstänyt tuota emotionaalista puolta ja tunsin, ettei niin suurta tarvetta ahmia enää ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minkälaista hoitoa sitten haluaisit?

Tämä on hyvä kysymys, koska ainahan voi keksiä vikoja mistä tahansa ohjeesta, jonka saa. Jos mikään ei kelpaa, ei ole valmis muutokseen. 

Väärin. Jos mikään ei tunnu auttavan, ei välttämättä vain tarjota oikeaa konstia. Tai sitä ei ole keksitty sanoa sopivassa muodossa tai sopivaan aikaan.

Mulle ei tarjottu Käypä hoidon mukaista lääkitystä enkä saanut sitä edes pyynnöstä (bulimia).

Mulle ei myöskään annettu toimivaa lääkettä ahdistukseen, joka oli osasyy sairauden pitkittymiseen. Kun ahdistus ja uni saatiin lääkkeillä hallintaan, itse syömishäiriö oli ajoittain hämmentävän helppoa hoitaa pois alta. Hukkasin yhteiskunnan resursseja ja omia voimia syömisen jankkaamiseen ja kaikenlaisiin lääkekokeiluihin. Jos KH suosisi heti toimivan lääkkeen jatkamista eikä vaihtoehtojen etsimistä samantien, olisi silläkin säästetty. Ja jos ahdistus otettaisiin tosissaan ja annettaisiin ahdistuslääke ilman vuosikausien itsehoitokidustusta, se auttaisi monia. Myös syömishäiriöisiä.

Taas kerran lihava ei halua itse tehdä yhtään mitään,siis mitään, vaan haluaa että muut tekee kaiken ja hoitaa ongelman.

Tosi varovaisesti ehdotan että hengität nenän kautta sisään ja suun kautta ulos hitaasti 5min tai pidempään, kun tulee ahmimisolo. (Tai nyt heti) Samalla annat sen ahmimishimon tunteen vaan olla olotilassasi ja keskityt hengittämiseen. Anna kaikkien ajatusten ja kommmenttien tulla ja mennä mielessäsi ja jos joku ajatuksista aiheuttaa ahdistusta niin annat senkin ahdistuksen tunteen olla olotilassasi yrittämättä poistaa sitä.

Tuntuuko siltä ettet todellakaan jaksa alkaa hengittelemään ja olla paikoillaan? Sitä suuremmalla syyllä hengitä.

Ei ole minun keksimiä vinkkejä.

Einekset, sieltä se vääränlainen syöminen saa alkunsa, ruoka prosessoitu liian pitkälle.

Vierailija kirjoitti:

Taas kerran lihava ei halua itse tehdä yhtään mitään,siis mitään, vaan haluaa että muut tekee kaiken ja hoitaa ongelman.

Itsekuriton lihava on eri asia kuin ahmimishäiriöinen lihava.

Lisääntynyt lihavuus varmaankin seurausta ruokatapoja muuttumisesta viime vuosikymmeninä ja fyysisen liikkumisen vähentyminen,epäterveellinenruoka halpaa ja helposti saatavissa eikä tarvitse samalla tavalla liikkua kuin ennen.

Ahmiminen on kuitenkin vielä eri asia kuin pelkkä lihominen liiallisen syömisen takia. Nyt puhutaan kuitenkin nimenomaan sairaalloisesta ahmimisesta joka on ihan oma ongelmansa joillekin. Verrattavissa muihinkin riippuvuuksiin. Voit lihottaa itsesi ilman että on kuitenkaan ahmimishäiriötä, ja itse nuorena jo kärsin ahmimishäiriöstä ilman että heti lihoin.

Mulla toimii ihmisten seura. Ahmin vaan kun oon yksin. Tosin sitten ihmisten seurassa haaveilen vaan että pääsen kotiin ja mitä kaikkea voin syödä.

Ja mäkin voin ahmia lihaa vaikka miten paljon. Toki hiilareitakin.

Vierailija kirjoitti:

Einekset, sieltä se vääränlainen syöminen saa alkunsa, ruoka prosessoitu liian pitkälle.

Ei ole nyt puhe vääränlaisesta syömisestä itsessään vaan ahmimishäiriöstä mikä ei liity ruuan laatuun.

Vierailija kirjoitti:

Taas kerran lihava ei halua itse tehdä yhtään mitään,siis mitään, vaan haluaa että muut tekee kaiken ja hoitaa ongelman.

1. et sitten vaivaantunut lukemaan ees ketjua

2. ahmimishäiriöisiä on eri kokosia, ei kaikki oo lihavia

3. hanki aivot

Vierailija kirjoitti:

Mulla toimii ihmisten seura. Ahmin vaan kun oon yksin. Tosin sitten ihmisten seurassa haaveilen vaan että pääsen kotiin ja mitä kaikkea voin syödä.

Ja mäkin voin ahmia lihaa vaikka miten paljon. Toki hiilareitakin.

Joo, addiktio ruokaan jo kehittynyt.

Juo ennen ahmimista lasi vettä tai kaksi. Tai vaikka maitoa tai jotain kaloritonta, kunhan on nestettä. Ahmi vasta sitten. Testaa, saatat syödä vähemmän. Ei varmaan poista koko ahmimista mutta on silti alku!

no kotona voi yrittää sellasta että jääkaapissa on vain yhden päivän normaali ruoka annos ja välipalat. jos ongelma et  syö liikaa.

myös tunnetilan arviointi,onko tyhjä tai surullinen olo. soittaa vaikka ystävälle tms. ja puhuu.

en itse kärsi ongelmasta, mutta herkut maistuu liikaa,yritän rajoittaa osto määriä, niin ei pysty syömään liikaa herkkuja, kun ei ole niitä kaapissa.

Ei potilaalla tarvitse olla ratkaisukeinoja voidakseen sanoa ettei jokin toimi.

Pystyykö omaa ahmintaa vähentämään yhtään? Itsellä oli lääkkeet apuna, joten en pysty täysin ymmärtämään ihan ilman kemiallisia aineita yrittäviä. Mä yritin 15v ilman, mutta kävi tuuri ja sain toimivan lääkkeen ahdistukseen ja uneen. Lisäksi mulla oli kipulääke, jonka aikana oli helpompaa tehdä muutoksia.

Sain hyvän olon tunnetta lääkkeiden avulla syvemmin muista asioista, mikä oli yksi avain. Jotta se jokin muu toimi, siitä oli saatava riittävästi hyvää oloa. Liikunta mullakin oli apuna mutta eipä se ennen tiettyjä lääkeyhdistelmiä ollut tuonut sopivia vaikutuksia.

Voxra oli yksi täällä mainittu ja se on kyllä sitten periaatteessa kielletty anoreksiaa ja bulimiaa sairastaneilta. Itsellä ei tehnyt syömiselle mitään eli kävi tuuri tässäkin, että sain edes kokeilla.

Minulle tuli lääkkeiden avulla terveempi kylläisyyden tunne. Käytin apuna raatorehellistä suunnitelmaa ahmia joka toinen kerta aluksi. Olin sairastanut niin pitkään, että tällaiset suunnitelmalliset ahminnat olivat ihan normaaleja. Mutta suunnitelmallinen vähentäminen ilman kohtuutonta ahdistuskärvistelyä ei ollut. Olin jo niin turtunut ahdistukseen, etten ymmärtänyt miten iso asia se olikaan omassa sairaudessa. Olin joskus vähentänyt suunnitellusti, mutta ahdistuksen takia revennyt heti seuraavana päivänä tai viimeistään seuraavalla viikolla.

Kun se sujui, vähensin pari kertaa lisää (reilusti aikaa tällekin jaksolle) ja siinä vaiheessa tuli isompi ja syvempi halu jo olla ilman ahmintaa. Tästä lähti kerran viikossa-suunnittelut ja lopulta ne vain jäivät pois. Suunnittelin ne pitkän historian takia, koska olin epäonnistunut niin monta kertaa että koin paremmaksi säilyttää se elämässäni tietyn aikaa. Pari vuotta siinä kesti.

Käytin apuna tosi yksinkertaisia kikkoja, mitä olin aina lukenut että joku toinen käyttää ja yllättäen ne toimivat mullakin, kun oöosuhteet olivat sopivat. Kuten että pidin niitä ahmimisruokia ruokavaliossa mukana. Sama pastakastike, mutta paremmin maustettuna ja pienempänä määränä. Perus ruokakolmiota mietin ohjenuorana, vaikka en toteuttanutkaan sitä aina. Pääasiana pidin ahmimattomuutta ja aluksi söinkin suunnilleen suklaata lounaaksi hyvin vatsoin. Olin jo nuorena sairaalassa saanut kuulla, ettei niin saa tehdä mutta kyllä se vaan toimi ja piti kyläisenä, kuten silloin lapsena ja nuorena. Yksi hoitokierrosten vääristymä, ettei herkuilla saa korvata ruokaa koska se ylläpitää ahmimista.

Tiedon puutteesta ei ole kysymys. Tuttu terveydenhoitaja pääsi ennenaikaiselle eläkkeelle vakavan ylipainon takia. Ahmimishäiriön merkit näkyivät jo lapsena. Kukaan ei vaan osannut puuttua tilanteeseen ajoissa. Hän itse on asian edessä voimaton.

Ehdotin lihavuusleikkaukseen hakeutumista. Hän ei halua, koska silloin ei voisi enää syödä isoja annoksia :(