Minulla on ahmimishäiriö ja "hoidoksi" tarjottiin virkkaamista tai kävelylenkkiä, eli korviketta syömiselle sekä ruokaympyrän opettelua

Mulle syömishäiriöihin erikoistunut lääkäri sanoi "mikä siinä syömisessä on niin vaikeaa? Sitä ruokaa vaan haarukalla suuhun, pureskele ja nielaise. Eli ei sen vaikeampaa!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla auttoi ahmimishäiriöön terapia, koska pohjimmiltaan syy ahmimiseen oli traumaattinen lapsuus. Ravitsemusterapeutilla tai lääkärissä käyminen oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Siellä vain paasattiin lautasmallista, vaikka tiesin kyllä miten pitäisi syödä. Edelleen saan tehdä joka päivä töitä häiriöni kanssa, mutta tilanne on jo huomattavasti parempi terapian ansiosta.

Mitä siellä terapiassa sitten konkreettisesti tapahtui, jos se kerran auttoi? Jos pystyt edes jotain kertomaan, mikä ei tuntuisi liian henkilökohtaiselta? Sinä puhuit lapsuudestasi ja traumoistasi, terapeutti kuunteli empaattisesti ja avasi sinulle jotain malleja mitä huomasi? Ja tämä pelkkä keskusteleminen sitten paransi ongelmiasi ja traumojasi?

Olen eri, mutta omalla kohdalla se, että ymmärsi syyt jotka johtivat nykyiseen tilanteeseen olivat alku parantumiselle. Edessä oli vielä pitkä tie ja monet itkut. Kesti vuosia, ennenkuin olin terve. Omaa henkistä pohdintaa tein paljon ja pikkuhiljaa tein oivalluksia, mitkä saivat oloni paremmaksi.

Ajatus, että menen terapiaan ja terapeutti parantaa minut ei ole realistinen.

Itseään voi myös palkita ruualla, tuokin on varmaan karannut käsistä monella. On siirrytty jatkuvaan naposteluun, sitten kierre onkin valmis, kun painoa alkaa kertyä. Keho vaatii kokoajan enemmän palkintoa. Addiktio, ihan kuin päihteetkin aina tarvitsee lisää ja ennemmän saadakseen tarvittavan tyydytyksen.

Vierailija kirjoitti:

Bulimikot oksentaa pitääksen kulissit pystyssä näyttämällä normaalipainoiselle. Siksi oksennetaan. Niinkö?

Oma nuoruuteni oli kaaottinen (vanhemman alkoholismi, koulukiusaaminen jne) ja laihduttamisella koin elämäni pysyvän kontrollissa sekä sain onnistuminen kokemuksia. Oli kiva kun paino laskee, edes joku asia elämässä on hyvin. Kunnes koko pakka levisi käsiin. Olin jo ennestään normaalipainoinen, silloin se oli tapani selvityä henkisesti hankalassa elämäntilanteessa.

Tämä ei tietenkään jälkeenpäin kuulosta järkevältä, mutta kun elämä ja mieli on täysin sekaisin, haluaa keinon jolla selvityä henkisesti.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti näin :/

Suomessa on todella huono osaaminen syömishäiriöissä. Itse ottaisin tuon kyllä aivan huumorilla ja nauraisin päin naamaa.

Melkein naurattaa sanoa, mutta hoidan syömishäiriöistä....

Voitko suositella, mitä toimivia vinkkejä ahmimishäiriöiselle voi antaa?

Minusta kävelylenkit ovat hyvä asia.

Lompakko ja puhelin rohkeasti kotiin.

Oliko kyseessä ahmimis- vai ahmintahäiriö?

Jos jälkimmäinen, sijaistoiminnot voivat hyvinkin viedä huomion toisaalle jos itse opettelee hallitsemaan eli hillitsemään sitä piinaavaa pakkomiellettä.

On eriasteisia ja eri syistä syntyneitä ruokaonegelmia, mutta itsetietoisuuteen panostaminen voi auttaa elämään tasapainoista elämää oli ongelma mikä vaan.

Ahmintahäiriöisenkin kannattaa kokeilla esim. joogaa ja mindfulnessia, enkä veetuile vaan ihan tosissani.

Mikä tahansa mikä ohjaa ajankäyttöä ja energiaa pois siitä ongelmasta voi loppujen lopuksi ollakin avain ongelmaa ratkaisemiseen.

Kannattaa etsiä omia vahvuuksiaan, ja tukeutua vaikka OA:n apuun vertaistukena.

Vierailija kirjoitti:

Bulimikot oksentaa pitääksen kulissit pystyssä näyttämällä normaalipainoiselle. Siksi oksennetaan. Niinkö?

No tavallaan niin. Se oksentelu vaan on erittäin pakonomaista, eikä ollenkaan niin yksinkertaista lopettaa kuin voisi kuvitella. Saattaa ihan tavallinen, jopa kevyt lounas laukaista "pakon" oksentaa. Se asia pyörii koko ajan päässä ja itse ainakin toivoin, että minut laitettaisiin johonkin koppiin, jotta saisin sen loppumaan. Minulla bulimia oli jatkumoa anoreksialle. Tai ne vaihtelivat jaksoissa 15 vuotta. Eihän noista koskaan kokonaan parane, mutta ne voi saada hallintaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Bulimikot oksentaa pitääksen kulissit pystyssä näyttämällä normaalipainoiselle. Siksi oksennetaan. Niinkö?

Oma nuoruuteni oli kaaottinen (vanhemman alkoholismi, koulukiusaaminen jne) ja laihduttamisella koin elämäni pysyvän kontrollissa sekä sain onnistuminen kokemuksia. Oli kiva kun paino laskee, edes joku asia elämässä on hyvin. Kunnes koko pakka levisi käsiin. Olin jo ennestään normaalipainoinen, silloin se oli tapani selvityä henkisesti hankalassa elämäntilanteessa.

Tämä ei tietenkään jälkeenpäin kuulosta järkevältä, mutta kun elämä ja mieli on täysin sekaisin, haluaa keinon jolla selvityä henkisesti.

Joo, henkinen hel vetti pistää ahmimaan, mutta halutaan että vartalo pysyy kunnossa ns. normaalipainossa, lihavana syömisongelmat näkyisi ulospäin + liitännäissairaudet jossain vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Mulle syömishäiriöihin erikoistunut lääkäri sanoi "mikä siinä syömisessä on niin vaikeaa? Sitä ruokaa vaan haarukalla suuhun, pureskele ja nielaise. Eli ei sen vaikeampaa!"

Varmaan huomattu että liikaa "hyysääminen" ei auta esim anorektikoiden kohdalla. Hehän tietävät ihan kaiken syömisestä, ovat eksperttejä.

Vierailija kirjoitti:

Eikös laihdutusleikkauksia tehdä aika paljon nykyään? Taitaa vaan vaatia sen että on ensin lihonut valtavasti eikä voi tehdä etukäteen?

Ahminnan katkaisemiseen laihdutusleikkaus ei sovi. Pahimmassa tapauksessa vatsalaukku voi revetä jos ahmii pian leikkauksen jälkeen. Vatsalaukku voi myös venyä takaisin entisiin mittoihin lyhyessäkin ajassa jos leikkauksen jälkeen syö itsensä säännöllisesti ähkyyn asti. Pitäisi ensin saada syöminen ja henkinen puoli paremmalle mallille ennen kuin leikkausta on järkevää edes harkita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä kädellä syöt, jos toisessa on virkkuutyö ja toisessa koukku?

Ja kun menet kävelylle, jätät TIETYSTI lompakon kotiin. Jos et jätä, niin ihan oma vikasi.

Eivät ne käsiin ole liimattu :D Lasken alas tietysti.

Lompakon voin jättää kotiin mutta puhelinta en, mitä jos vaikka liukastun ja pitää soittaa 112.

Ap

Ota mukaan sellainen mummopuhelin, millä ei voi tehdä muuta kuin soittaa.

Niin. Keinoja on, jos on halua. Syitä voi aina keksiä, miksi ei muka pysty.

Mitä keinoja? Kerro heti, tämähän se tuhannen taalan kysymys on. Tunnen paljon syömishäiriöisiä, joiden harrastuksena on kävelylenkit ja käsityöt, ei auta syömishäiriöön ainakaan heillä.

En ikinä suosittele masennuslääkkeitä kellekään, mutta Voxra oli se mikä nitisti lopullisesti ahmimishäiriöni. Meni osittain makuaisti ja lopulta löytyi kylläisyyskin.

Vierailija kirjoitti:

Oliko kyseessä ahmimis- vai ahmintahäiriö?

Jos jälkimmäinen, sijaistoiminnot voivat hyvinkin viedä huomion toisaalle jos itse opettelee hallitsemaan eli hillitsemään sitä piinaavaa pakkomiellettä.

On eriasteisia ja eri syistä syntyneitä ruokaonegelmia, mutta itsetietoisuuteen panostaminen voi auttaa elämään tasapainoista elämää oli ongelma mikä vaan.

Ahmintahäiriöisenkin kannattaa kokeilla esim. joogaa ja mindfulnessia, enkä veetuile vaan ihan tosissani.

Mikä tahansa mikä ohjaa ajankäyttöä ja energiaa pois siitä ongelmasta voi loppujen lopuksi ollakin avain ongelmaa ratkaisemiseen.

Kannattaa etsiä omia vahvuuksiaan, ja tukeutua vaikka OA:n apuun vertaistukena.

Mikä on OA?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös laihdutusleikkauksia tehdä aika paljon nykyään? Taitaa vaan vaatia sen että on ensin lihonut valtavasti eikä voi tehdä etukäteen?

Ahminnan katkaisemiseen laihdutusleikkaus ei sovi. Pahimmassa tapauksessa vatsalaukku voi revetä jos ahmii pian leikkauksen jälkeen. Vatsalaukku voi myös venyä takaisin entisiin mittoihin lyhyessäkin ajassa jos leikkauksen jälkeen syö itsensä säännöllisesti ähkyyn asti. Pitäisi ensin saada syöminen ja henkinen puoli paremmalle mallille ennen kuin leikkausta on järkevää edes harkita.

Entäs se "pallo" vatsaan joka poistetaan jossain vaiheessa? Yksityisellä ainakin noita laittavat.

Lääkitykset kannattaa ainakin tsekata. Itselläni oli vuosia todella paha ahmimishäiriö, joka alkoi ketipinorin syömisen jälkeen. Lihoin lyhyessä ajassa 20 km, koska pystyin syömään uskomattomia määriä ilman kylläisyyden tunnetta. Meni vuosia, että sain asian korjattua vaikka lopetin lääkkeet. Pikkuhiljaa kuitenkin aivoihin palasi se tunne kylläisyydestä. Tällä hetkellä elän ilman masennuslääkettä. Terapialla hoidan mielen asioita. Minun tapauksessa kuitenkin suurin ongelma oli tuo lääke. Ei välttämättä päde ap:n tapauksessa, mutta hyvä varmaan tämäkin asia pohtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla auttoi ahmimishäiriöön terapia, koska pohjimmiltaan syy ahmimiseen oli traumaattinen lapsuus. Ravitsemusterapeutilla tai lääkärissä käyminen oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Siellä vain paasattiin lautasmallista, vaikka tiesin kyllä miten pitäisi syödä. Edelleen saan tehdä joka päivä töitä häiriöni kanssa, mutta tilanne on jo huomattavasti parempi terapian ansiosta.

Mitä siellä terapiassa sitten konkreettisesti tapahtui, jos se kerran auttoi? Jos pystyt edes jotain kertomaan, mikä ei tuntuisi liian henkilökohtaiselta? Sinä puhuit lapsuudestasi ja traumoistasi, terapeutti kuunteli empaattisesti ja avasi sinulle jotain malleja mitä huomasi? Ja tämä pelkkä keskusteleminen sitten paransi ongelmiasi ja traumojasi?

Terapiassa mm. läpikäytiin traumaattisia tilanteita, työstettiin selviytymiskeinoja, käytettiin EMDR- eli silmänliiketerapiaa, opeteltiin tunnistamaan yli- ja alivireystiloja, pyrittiin integroimaan kokemuksia ja muistoja, käytiin läpi ajatusvääristymiä, opeteltiin parempia keinoja ahdistuksen hallintaan sekä uusia ongelmanratkaisutaitoja. Terapian tukena mulla oli mielialalääkitys, koska kärsin myös masennuksesta. Mun terapeutti oli erikoistunut nimenomaan traumojen hoitoon. Mulla ahmiminen liittyi vahvasti tunteiden käsittelyyn ja toimi yhtenä selviytymiskeinona.

Terapia auttoi todella paljon, vaikka olikin hyvin raskas prosessi. Kaikki ei siitä silti hyödy.

Minulla ei suoranaisesti ole syömishäiriötä? Minulla vain on niin vakava masennus etten jaksa tehdä ruokaa tai edes muista syödä. Ja pyydettyäni siihen apua minutkin lähetettiin ravintoterapeutille, jonka kanssa pyöriteltiin lautasmallia. Totta kyllä että söin epäterveellisesti, koska hätäenergiaksi sopi vaikka suklaa patukka tai levy, mutta epäterveellisyys ei ollut juuriongelma.

Ahmintahäiriöön ja lihavuuteen on tosiaan vaikea saada hoitoa ennen kuin on saanut jo tukun sairaanhoidolle tutumpia oheissairauksia. Aina voit kuitenkin jatkaa riittävän hoidon penäämistä. Yritä olla kärsivällinen. Sano suoraan että tarvitset konkreettista ja jatkuvampaa tukea, koska kysymys ei ole tiedon tai helppojen oivallusten puutteesta. Kerro että haluaisit hakeutua terapiaan. 

Suosittelen Ruokarauha-podcastia ja Syli Ry:n somea. Syli Ry:llä on myös vertaistoimintaa. Koen hyötyneeni siitä, että sairauden luonne ja ulottuvuudet ja tosiasiallisuus ovat kirkastuneet itselle. Se on auttanut lähestymään syömisongelmia myötätuntoisemmin, vähemmän vaativasta näkökulmasta ja välttämään ratkaisuja, jotka oikeasti vain pahentavat ongelmaa.

Syli Ry:llä taisi viime vuonna olla postaussarja (instassa ja facessa) ahmintahäiriöstä ja luentokin löytyy:

Nämä englanninkieliset instat kiteyttävät ahmimiseen ja syömishäiriöihin ja toipumiseen liittyviä asioita hyvin. Minua ruokapostaukset jostakin syystä ahdistavat, mutta tekstipostaukset ovat niin hyviä, että seuraan silti.

https://www.instagram.com/wakeupandsmelltherosay/

https://www.instagram.com/itsryannnicole/

Niille jotka tykkää lähestyä aihetta myös tutkijanäkökulmasta suosittelen Monica Ålgarsin seuraamista:

https://www.instagram.com/ruokarauhapodi/

Käytännön tasolla mua on hyödyttänyt se, että pyrin muistamaan ahmintahäiriön tärkeimmän lainalaisuuden: rajoittamisesta seuraa ahmintaa. Mistä tahansa rajoittamisesta. Yritän kuunnella itseäni ja huomioida tarpeitani kaikilla elämänalueilla paremmin. Yritän myös hyväksyä, että edistyminen on hidasta ja aaltoilevaa. 

Jos terapiapolku ei aukea tai sille pääseminen kestää - ja ehkä muutenkin - voisit selvittää terveydenhuollon kautta vaikuttaako joku fyysinen ongelma syömishäiriötä pahentavasti. Väsymys lisää usein ahmimista. Ovatko rautavarastot riittävät? Onko uni palauttavaa? Minulla todettiin vastikään uniapnea ja odottelen pääseväni hoitoon. Ei se syömishäiriötä minulle synnyttänyt, mutta ehdottomasti vaikeuttaa oireita.

Toivon kovasti että pääset ahmimisesta eroon. <3 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahmimishäiriöön kannattaa ahmia hyvin vähäkalorista ruokaa tyyliin kukkakaalia, kurkkua ja sellaista. Vhh ei toimi ahmiessa, vaikka tavallisella ruokahalulla varustetuilla se pitääkin kylläisenä. Ahmimishäiriöinen ahmii, vaikka ei olisi nälkäkään. Ruokaympyrässä on taas liikaa energiaa hiilihydraatteina.

Kyllä se toimii, koska kyse ei ole kylläisyyden tunteesta vaan insuliinin määrästä veressä. Rasva ei juurikaan nosta insuliinivastetta ja nälkä tulee siitä, kun keho huutaa glukoosia. Siksi ahmimishäiriöiset ahmivat lähinnä hiilareita, kuten juuri jopa kaakaot tai puurohiutaleet kaapista.

Kärsin ahmintahäiriöstä ja mittailin jossakin välissä verensokeria, koska halusin selvittää miten se heittelee ja vaikuttaa ahmimiseeni. Eipä sieltä löytynytkään selitystä. Verensokerit ovat kunnossa, eikä niiden tasot selittäneet ahmimisoloja. Kylläisyys, nälkä ja syöminen on monimutkainen kuvio, eikä kiteydy yksittäiseen hormoniin.

Lääkehoito? Itse kärsinyt bulimiasta ja ahmimishäiriöstä yli 40 vuotta . Olen miettinyt josko Lirglutiini auttaisi.