Mitä olet oppinut matkustelusta?

Opin matkustellessa että kunhan olen vapaa neuvojen tuputtajista ja tilanteen arvioijista pärjään tilanteessa kuin tilanteessa. Jostain syystä olen aina kuvitellut olevani kyvytön altavastaaja, kun en ole "kehittänyt itseäni".

Toisin sanoen, opin sen että itsensä kehittäminen on myytti/tarpeeton, kyllä sitä pärjää siitäkin huolimatta, tuli mitä tuli.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea uskoa, että joku perusperhe saa yhtään mitään (paitsi kuvitteellista statusta) sillä että JOKA IKINEN VUOSI pitää hankkiutua kaukomaille. Tai ylipäätään mihinkään ikinä. Voisivat aivan yhtä hyvin hoitaa lasten ripulia ja isin krapulaa kotimaassakin. Äiti mäkättää kuin vuohi, kun ei kohteessa ole taaskaan niitä halpoja feikki-Gucci-sandaaleja eikä ravintolassa muuta hänelle kelpaavaa kuin ehkä müsliä. Tiedetäänhän nämä sakit, samanlaisia löytyy joka maasta, ei vain Suomesta. Ja kyllä lähes jokaisen kotimaastakin hiekkarantoja löytyy, jos se niin kauhean suloista on katsella, kun pikkuiset pusaavat kakkusia ja polttavat nahkansa. Antoisaa matkailu on nuorena ja vapaana, ja silloinkin kannattaa tehdä pari pitkää matkaa (esim. interrail) mieluummin kuin joitain etelän auringon pakettimatkoja vähän väliä. Ahh, romansseja, yllätyksiä, vapautta vaihtaa matkareittiä  mielen mukaan! Ehkä eläkeläisenäkin sitten on kivaa reissata kaikessa rauhassa (ja haaveilla romansseista ja yllätyksistä), mutta ei silloinkaan haittaa, jos ajattelee ympäristöä enemmän kuin omia mielihaluja, eli menee sievästi junalla eikä suhaa lensikalla ja lykkää perässään saastaista rantua taivaalle.

Sulla oli jotenkin tosi negatiivinen sävy tossa, mutta olen ihan samaa mieltä. Pidän ulkomaista ja asuisinkin siellä mieluummin kuin täällä, mutta lapsen kanssa en kyllä sinne heti lähde. Lapsi ei arvostaisi reissua yhtään enkä minäkään saisi halumaani. Nyt saa mökkeily riittää, ei se vielä sitäkään arvosta. Kun saadaan joku pikku kotimaan vaellus telttaöineen onnistuneesti ja hyvillä mielin läpi, niin sitten voidaan alkaa miettimään ulkomaanreissua.

En myöskään ymmärrä näitä "joka kesä heinäkuussa rodokselle" reissaajia, no kukin mitä haluaa. Mutta vuoden kuumimpaan aikaan muiden turistien keskelle tuntuu jo ajatuksena vähän hassulta, oli paikka kuinka kaunis tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut, ettei se niin väliä ole. Asiat voi hoitaa vähemmänkin nipottamalla ja asiat voi järjestyä, vaikkei järjestelmä olekaan niin viilattu. Eikä sääntöjen kanssa kannattaisi olla niin hemmetin tarkka. Eikä ihmisiä tarvi suojata ihan kaikelta jatkuvasti.

Ihan tämmöinen esimerkki: Nousin väärään bussiin ja bussikuski tekikin pienen mutkan lisärahasta ja pysäytti asunnon kohdalla bussin, vaikkei siinä ollut pysäkkiä. Suomessa bussi painaa oman risteyksesi ohi vaikka 2km ja saat kävellä takaisin, jos siinä nyt ei ole pysäkkiä. Ennen pystyttiin pysähtymään joustavammin, mutta nyt ollaan kauhean tarkkoja ja tietysti aina hysteerisiä turvallisuuden päälle. Ehkei aikataulut pidä monissa maissa niin hyvin, mutta samalla hommat järjestyy joustavammin.

Jos ajattelee vain itseään niin tuo on varmasti kivaa. Mutta ajattelepa jotain väsynyttä työmatkalaista jonka täytyy ehtiä siihen bussiin että ehtii vaihtaa harvemmin menevään junaan. Jos se bussi kuhnaa jossain, niin joudut odottamaan seuraavaa kotijunaa tunnin.

Tällaista itsekkyyttä näkee ainakin täällä pääkaupunkiseudulla ihan päivittäin kun porukka jää tahallaan ovien väliin hidastamaan liikennettä kun on niin vaikeaa oottaa 10min seuraavaa tai lähteä ajoissa.

Ei yhtään ajatella, että joku muu on ajoissa ja on menossa harvemmin liikennöivään jatkoyhteyteen.

En tykkää yhtään enkä kaipaa pätkääkään tuollaista kulttuuria Suomeen. Jos menet väärään bussiin, jää pois ja etsi se oikea bussi omalla ajalla.

Nykyään ollaan tarkkoja koska väkimäärä on lisääntynyt ja liikennettä on enemmän. Tää sun esimerkki on ihan loistava esimerkki siitä, että itsessä ei ikinä nähdä mitään vikaa vaan julkisen liikenteen viivästyksistä syytetään aina liikennöitsijää.

Vierailija kirjoitti:

Jack kirjoitti:

Suomi ei ole impivaara. Aina tulee yllätyksenä esim. Kanarialta tai Balkanin maista tullessa miten ruokakaupassa tai R-kioskilla asiakaspalvelija tervehtii ja juttelee ystävällisesti mukavia. Muistan aina Spilitin reissulla kun marketin kassa käänsi mulle selän töykeästi kun olin opetellut kiittämään kroatiaksi. Suomessa on maailman parhaat ja mukavimmat likat ja poijat kauppojen kassoilla ja muuallakin.

Meidän lähikaupassa on ihana venäläinen myyjä. Hyvää suomea puhuu, ja paljon, mutta hjyvin kuuluu mistä on kotoisin.

Mielestäni rasistinen kommentti olettaa, että hän on hyvä ja mukava myyjä koska on venäläinen. Eikö hän voi olla hyvä ja mukava myyjä, koska on hyvä ja mukava ihminen?

Mulla itsellä kokemus kylmistä venäläisistä ja virolaisista kauneushoitoloiden työntekijöistä, mutta en oo lähtenyt mielessäni yleistämään. On suomalaisistakin laidasta laitaan kokemuksia asiakaspalvelijoina.

Lisäksi joku voi olla venäläinen tai muu ulkomaalainen, vaikka ei olis aksenttia ja silloin sinä oletat että kyseessä on suomalainen. Rasistista on se.

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä oppinut todella paljon kaikenlaista, oikeastaan vaikea edes eritellä että mitä olisi jäänyt oppimatta ilman matkustelua.

Sen olen ainakin oppinut, että on todella monenlaisia tapoja olla olemassa. Niin monessa osassa maailmaa ihminen on ensisjaisesti yhteisön jäsen, ei yksilö - ja vaikka se kirjoitettuna ehkä näyttää minusta jopa ahdistavalta lähestymiseltä, minäkin osaan hämmästyttävän helposti sulautua sellaiseen toimintatapaan kun kaikki muutkin elävät niin. Siihen kuuluu, että kaikki ilot ja surut purskautetaan heti muidenkin tietoon ja surraan ja iloitaan sitten yhdessä aikansa, kunnes tulee jotain muuta. Kaikesta mokailusta ja epäonnistumisesta tulee jotenkin kevyempää, vähemmän tärkeää. Kääntöpuolena sitten on usein yleinen epätäsmällisyys, mutta kummasti osaa sitten itsekin ajatella että sekään ei ole niin vakavaa. Vaikka olen itse enemmän individualisti, on jotenkin helpottanut omaa huolissa vellomista kun muistaa, miten muualla toimitaan.

Senkin olen oppinut, että joka paikassa on erilaisia ihmisiä, eivät minkään maan tai kaupungin asukkaat ole yhdestä puusta veistettyjä. Joka paikasta voit löytää sielunsisaren, mutta myös sieltä maailman ihanimmasta paikasta löytää niitä joiden kanssa ei ole mitään yhteistä. Eli olen huomannut, että ei ikinä kannatta esittää mitään muuta kuin on, ainakaan pitkäaikaisesti, koska jos on oma itsensä, löytää ennen pitää ympäriltä samanhenkisiä ihmisiä. Ihan missäpäin maailmaa vain.

Ja sen olen oppinut, että AINA kannattaa olla ystävällinen. Jos osoittaa kunnioitusta toista kohtaan, on kohtelias ja ystävällinen ja avoin, todella uhkaavakin tilanne voi kääntyä paremmaksi - ja mikä tahansa muukin tilanne sujuu paremmin, ja kaikilla on mukavampaa. Tämä nyt eri tarkoita sitä, että tahallaan laittaa itsensä johonkin vaaralliseen paikkaan, vaan usein sitäkin että valitsee vähiten töykeän tavan sanoa napakasti "ei".

Ehkä ne tärkeimmät oppitunnit sitten: vasta matkaillessa olen ymmärtänyt, että meillä pohjoismaissa ei todellakaan ole asiat huonosti. Eivät ne ole täydellisesti, mutta niin lähellä sitä kuin ne kenelläkään maailmassa tällä hetkellä on. Jo pelkästään tämä että voi matkustaa, työskennellä monessa maassa ja on on saanut siihen tarvittavat taidot ilmaisesta koulusta on ihan käsittämättömän harvinainen lahja. Olen tavannut matkoillani varmasti satoja ja tuhansia ihmisiä, jotka eivät ole koskaan päässeet käymään kotipaikkansa ulkopuolella. Suurimmassa osassa maailmaa olet täysi nolla, jos sinulla ei ole rahaa - et pääse koulutukseen, et voi päästä eteenpäin, lapsillasi ei ole sen parempaa tulevaisuutta kuin sinullakaan. Olen myös tajunnut sen, että tämä meidän nykyinen tilanteemme ei pysy yllä itsestään. Kaikki yhteisvastuu, sivistys ja moraali on jotain sellaista mitä meidän pitää valita jatkaa, päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Olen nähnyt senkin mitä siitä seuraa kun valitaan toisin.

Bonusoppi: Sota ei ratkaise mitään, ikinä. Se ei koskaan ole hyvä keino näpäyttää ketään eikä opettaa mitään kellekään. Siitä seuraa aina eniten kärsimystä  viattomille, väliin jääneitä kouluja, orpoja lapsia ja useita menetettyjä sukupolvia. Arvostan diplomaatteja ja kaikkea sotia ennaltaehkäisevää työtä ihan mielettömän paljon.

Meillä on erilainen kokemus. Itse opin nimenomaan sen, ettei täällä Suomessa ole niin hyvin asiat kuin kuulutetaan. Elämä on pakotettu tiettyyn uomaan tsiljoonilla laeilla ja kyllä siinä tietenkin karsiutuu pois moni epävarmuus, mutta elävän elämän kustannuksella. Ja siitä syntyy pahoinvointia.

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt 47 maassa ja oppinut todella paljon. Se riippuu siitä mitä haluaa oppia ja mikä kiinnostaa. Jos ei halua nähdä kuin ne omat tyypit siinä lähellä, niin se riittää.

Itselle matkustelu antaa paljon. Minua kiinnostaa nähdä ja tutustua erilaisiin ihmisiin ja kulttuuriin. Elän täällä vain kerran ja halua tästä maapallosta kaiken irti. En tule koskaan enää saamaan näin kaunista mahdollisuutta elää ja kokea mitä täällä on.

Olen oppinut laittamaan elämänarvot uusiksi. Olen kiitollinen siitä, että olen syntynyt tänne paratiisiin ja mahdollistanut elämääni tämän kaiken kokemiselle. Matkustelu on auttanut hahmottamaan mitä muuta maailma tarjoaa, kuin länsimaalaista sosiaalijärjestelmää. Olen omatoimimatkoilla päässyt tutustumaan ihmisryhmiin, joiden olemassaoloa en oppikirjoista oppisi. Matkustelu on innoittanut opiskelemaan kieliä ja nyt osaan jo 6 kieltä.

Et tule oppimaan matkustelusta mitään, jos sinulla ei ole siihen sisäistä tahtoa ja uteliaisuutta. Kaikille matkustelu ei tuo onnellisuutta ja on ihan ok jäädä kotiin. Jos tuntuu, ettei tiedä mitä se on, niin käy jossain Tallinnaa pidemmällä kerran elämässä. Jos uusien asioiden oppiminen ei kiehdo sen jälkeen sinua edelleenkään, niin ei tarvitse lähteä.

Vielä on paikkoja, joissa haluan käydä kunhan pandemia hellittää.

Kyllä uusien asioiden oppiminen kiehtoo mua, mutta uusia asioita voi oppia ilman matkusteluakin.

Ihmisellä voi olla myös kotimaassa muunmaalaisia ystäviä ja työkavereita.

Et voi tietää kuinka monta kertaa täällä eletään. Minähän olen saattanut edellisessä elämässäni olla matkailija ja sen vuoksi siihen ei tunnu nyt olevan tarvetta.

Oli miten oli, ei pitäisi aliarvioida ketään tai kuvitella tietävänsä paremmin toisen elämästä. Et ole vissiin matkaillessas sitä oppinut ollenkaan, ettei itseään voi nostaa jalustalle muita opettamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella matkallani olen oppinut aina jotakin uutta.

Matkakohteesta, tapaamisistani ihmisistä ja myöskin minusta itsestäni. Matkoista voit saada paljonkin irti; riippuu omasta kyvystäsi/ halustasi jne.; kuinka reissusi suunnittelet/ toteututat.

Tää on just tällainen tyypillinen vastaus, jossa ei kuitenkaan kerrota että MITÄ on opittu itsestä. Siihen nimenomaan etsin vastausta. Itsestäänselvää, että nähtävyyksistä ja kohdemaasta oppii.

Ensimmäinen omatoimimatka soolona oli tietynlainen kasvukokemus. En koskaan varsinaisesti ole ollut arka, ei varmaan olisi koskaan tullut lähdettyäkään, ja vaikka olinkin jo itsenäistynyt pois kotoa ja muutenkin ollut hyvän tovin aikuinen, työssäkäyvä ihminen niin minä kuten moni muukin oli tuohon mennessä ollut jonkinlaisessa napanuorassa niin perheeseen kuin ystäviin.

Muistatko kun lapsena katsoit aikuisia ja ajattelit että ne tietävät ja osaavat kaiken, pärjäävät missä tahansa tilanteessa, ihan itse. Noh, en minä kaikkea tiedä, ja nyt tiedän etten koskaan tulekaan tietämään mutta silloin tuli ekan kerran sellainen fiilis että mähän olen se aikuinen jota lapsi niin katsoo. Se kokemus, siis koko reissu, kartutti tervettä itsevarmuutta ja -luottamusta, aloitekykyä ja sopeutumisvalmiutta uusiin tai äkillisiin tilanteisiin sekä vähensi kaikenlaista jossittelua. Vähän niinkuin minussa jo olemassa olevaa potentiaalia olisi potkaistu vähän isommalle vaihteelle.

Toisinsanoen, paras päätös ikinä.

Tuo minäpystyvyyden ja itsevarmuuden kohoaminen on varmasti itsellenikin ollut matkustuksen paras anti. Itse olin tietyllä tapaa aika arka ja pelokas, ja reppureissaaminen yksin Euroopassa antoi tosi paljon itsevarmuutta ja myös tietynlaista turvallisuuden tunnetta - että vaikka olen ihan yksin vieraassa maassa ja välillä ei ollut yöpaikkaa ja tuli muutaman kerran nukuttua jossain epämääräisissä pusikoissakin, niin silti mitään pahaa ei tapahtunut. Ihmiset olivat myös tosi ystävällisiä ja sain ihan tuntemattomilta aina apua kun sitä tarvitsin.

Olen ihminen, joka ajattelee paljon kaikenlaisia uhkakuvia ja vaaratilanteita, mutta opin matkalla luottamaan itseeni ja myös muuhun maailmaan, ja suhtautumaan asioihin vähän terveemmällä tavalla. Esim. vaikka on ihan mahdollista joutua junaturmaan tai t*erroriuhkatilanteeseen tai jotain, niin se on kuitenkin äärimmäisen epätodennäköistä.

Mielenkiintoista ja järkeenkäypää. Eräänlainen karaistumisriitti. Vai oliko tää peräti traumojen kohtaamista? Oliko jotain pahaa aiemmin tapahtunut elämässä vai ihan muutenko vain ajattelit, että jotain pahaa tapahtuu?

Ei sinänsä ollut sen kummempia traumoja, mutta kyllä masennustaustaa ja ahdistusoireilua, joka varmasti vaikutti asiaan. Kyllä sen itsekin järjellä ajatellen tiesi, että ei todennäköisesti tapahdu mitään sen kummempaa, mutta silti tuollaisia uhkakuvia helposti tuli mieleen. Ihan ennen matkaa olin tosi stressaantunut ja olisi tehnyt mieli perua koko juttu. No, aloitin matkan Ruotsista, ja muistan edelleen, miten jo laivalla mielen valtasikin äkkiä kummallinen rauhan tunne - kaikki ne uhkakuvat jotenkin katosivat, ja ajattelin vain, että tässä sitä nyt ollaan ja parempi selvitä jotenkin. Toki varsinkin aluksi oli välillä tosi stressaavia hetkiä kun koitti vaikka etsiä väsyneenä hostellia jossa olisi tilaa, ja monet itkut tuli väännettyä puistoissa ja kadunkulmissa.

Parin kuukauden päästä kotimatkalla meininki olikin jo paljon rennompi, en enää stressannut juna-aikatauluista tai yöpaikoista, vaan pystyin suhtautumaan asioihin ja muuttuviin tilanteisiin paljon joustavammin.

Olen tuo jolle aiemmin kommentoit, koin itsekin juuri tuollaisen rauhan tunteen jonka kautta se "oivallus" lähti purkautumaan, sanoitat kyllä aivan sana sanalta myös minun ajatukseni ja tuntemukset samankaltaisessa hetkessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mukava ja tärkeä aloitus! 

Olen matkustellut aikoinaan jonkin verran Briteissä , Skotlannissa ja Jenkeissä.

Olen oppinut että ihmiset ainakin länsimaissa ovat hyvin samanlaisia vain oikeataan kieli erottaa meitä. olen oppinut toivottavasti avarakatseisuutta, ja arvostamaan niin kyseistä maata kuin kotimaatakin. Kotimaan arvostus on tullut vasta iän myötä. Meillä on täällä todella rauhallista, hyvässä ja pahassa. Yksinäisyys on Suomessa huonoimpia puolia ja välitön kanssakäyminen ns vieraiden kanssa. ulkomailla on helpompi ottaa kontaktia uusiin ihmisiin ja tutustua heihin. jopa suomalaisten! olen pohtinut paljon, että mistä tämä juontaa ja miten olisi helpompi kysyä uusia ihmisiä kahville kahvilaan ja tutustua ihan kavereina. toivotaan että siihen tulee muutos.

Arvoisa ap, oletko sinä matkustellut? mitä Sinä olet oppinut matkoistasi?

Joo, tavallaan juuri tämä mitä sanot, ihmiset ovat hyvin samanlaisia.  Ympäri maapallon tykätään esim. pelata, pelata jalkapalloa, lautapelejä, korttipelejä.  Mutta sitten taas ei tarvitse mennä kovinkaan kauas, kun esim. ruokakulttuuri muuttuu. Hyvin nopeasti erilaista on myös ihmisten välinen kanssakäyminen. Nökötetäänkö perheen kanssa kotona, istutaanko laajemman perhekäsityksen kanssa ravintolassa pitkää iltaa vai vallitseeko voimakas kyläilykulttuuri. 

Ruokakulttuurissaa on suuria eroja, ehkä samanlaista on Ruotsissa lihapullineen ja muuseineen, mutta jo Venäjällä alkaa olla erilainen ruokakulttuuri. Suomi sijaitsee Pohjolassa ja täällä kasvukausi on aika lyhyt ja kesän sesonki loppuu tymäkästi talveen. se vaikuttaa meidän syömiimme ruokiin ja aterioihin. 

muualla tosiaan perheiden yhteisöllisyys saattaa olla läheisempää kuin Suomessa. ainakin oma suku on pieni ja olemme tekemisissä liian harvoin. se on suuri sääli eikä edistä hyvinvointiamme yhteiskunnallisella tasolla. en tiedä, mistä löyhät välit ovat jääneet perheisiin ja miksi on niin paljon sukuriitoja perheissä. se on todella surullista. oma sukuni asuu Keski-Euroopassa joten nyt pandemian aikana emme ole nähneet vuosiin! 

Suomessa saa kyllä muutakin kuin suomalaista ruokaa. Tykkään esim. georgialaisesta ruoasta. Tuli nälkä lukiessa.

Mutta on kyllä naiivia ajatella, että ulkomaalaisten perhesuhteet olis jotain ruusuilla tanssimista. Esimerkiksi aika moni saattaa valehdella perheelleen jos perhe on vaikka tosi uskonnollinen ja itse onkin vaikka maallistuneempi.

Voi olla näennäisesti läheinen ja tapojen vuoksi usein samassa seurassa vaikka ei pystyisi olemaan oma itsensä siinä aidosti.

Vierailija kirjoitti:

Että miljoonia tienaava yrityspomo voi taantua teinin tasolle kiukutteluissaan jos  vähän sakkaa aikataulut.(ja voi päätyä poliisin saattamana pois  koneesta).

Tällaista voi nähdä Suomessa asiakaspalvelutyössä.

Lentäminen on tuskaa.

Ei kannata olla liian ystävällinen. On monia maita, joissa ei todellakaan ole samanlainen "hajurako" kulttuuri kuin Suomessa. Toisinsanoen: todella hyökkääviä kaupustelijoita. Vaikka suomessa haluan piristää kassan ja myyjien päivää hymyllä ja kohteliaisuudella, niin sama meininki ei ihan vallitse monissa muissa maissa. Tämä luotaa ihan yhteiskunnallisiin rakenteisiin, joissa joidenkin elanto riippuu ihan peruspalkan ym sijaan muiden ihmisten avunannosta. Eli jos osoitat minkäänlaista vastakaikua, niin olet se helppo kohde. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseenalaistamista. Ymmärrän paremmin, miten paljon mielipiteemme ja käyttäytymisemme on kulttuurin ohjaamaa.

Olen kyseenalaistanut kaiken jo lapsesta asti. Mua on kannustettu siihen kotona. Olin sen takia aika usein koulussa vaikeuksissa koska ajattelin omilla aivoillani. Tiedostan liiankin hyvin Suomen kulttuurin huonot puolet. Tunnen paljon työkavereita jotka harrastavat matkailua, mutta he ovat tiukkapipoisempiä hyssyköitä kuin minä töissä. Moikkaan kaikkia, vaikka tuppisuut eivät moikkaisi takaisin.

Olis loogisempaa, että nää supermatkailijat tois sitä avoimempaa, rennompaa kulttuuria Suomeen. Ehkä he ovat sitten oppineet, että " maassa maan tavalla " ja pitävät tietonsa itsellään?

Tää on mielenkiintoinen kysymys että miksi se seinäruusukulttuuri ei muutu miksikään vaikka moni viettää lomansa reissussa.

Sun suunnaton tarve itsekorostukseen on ainakin tullut jo selväksi tässä ketjussa. 😆

Yritän miettiä vastausten pohjalta, mitä kerrotuista asioista olen jo oppinut ja mitä en. Sen pohjalta teen omaan elämäni liittyen päätöksen, että lähdenkö matkustamaan vai en.

Mun on hirveän vaikeaa elää jonkun muun elämää, enkä voi sille mitään, jos olen sattunut jo oppimaan jotain muuta kautta kuin matkustamalla.

Yritän ymmärtää, mikä on se juttu minkä takia ihmiset sanovat oppineensa jotain. Voin tietysti olla kommentoimatta ja vain ajatella nämä asiat omassa päässäni.

Eli ok, luen vain kommentit enkä sano niihin mitään. En halua ärsyttää ketään kumminkaan.

Olen vähän autisti joten ajattelen asiat faktoina enkä niinkään itseäni. Olen kyllästynyt tuohon virhepäätelmään, jonka teit joten en sano enää mitään koska tuo haukkuminen ei tunnu kivalta. En nyt muullakaan tavalla osaa kommunikoida, eikä kukaan ole opettanut mikä olisi oikea tapa niin olen usein hiljaa.

Kertokaa siis lisää omia kokemuksianne. Ne kiinnostavat.

Tuo mitä kerrot, osoittaa, että nimenomaan sinun pitäisi mennä itse matkoille, niin voisit tehdä niitä omia johtopäätöksiä, etkä nojaisi toisten kokemuksiin.

Hirveän vaikea elää toisten elämää - yllätys, ei kukaan voi elää toisten elämää. Käy sinäkin kokemassa itse.

Hirveän alentuvaa taas.

Juu, mitään elämänkokemustahan ei voi olla ilman että käy matkoilla. Hohhoijaa.

Sen että 6 h lentokoneessa istumista / sivu on jo liikaa. Kohteissa on kiva olla mutta koneessa istuminen tuskaa.

Siirtyminen (ts. lennot) on täyttä scheissea. Yksi syy siihen miksi nykyään ei kiinnosta matkustaa muualle kuin euroopan maihin. Uudessa-Seelannissa olen käynyt ja vaikka hieno maa, niin sori vaan, en sitä helvatun lentomatkaa halua kärsiä enää toiste. 

Vierailija kirjoitti:

Olen usein oppinut ainakin kohdemaan yhteiskunnan toiminnasta, sillä olen usein majoittunut sohvasurffaten ja siten tavannut paikallisia ja käynyt kiinnostavia keskusteluja heidän kanssaan. Yhteiskunnalliset aiheet tulee usein esille ja siten on saanut vähän vertailupohjaa esim. Euroopan maiden sosiaaliturva- ja koulutusjärjestelmistä, siitä mitkä poliittiset aiheet ovat sillä hetkellä pinnalla ja millainen kokoonpano sen hetkisessä hallituksessa on jne.

Ulkomaalaisia keskustelufoorumeita, uutisia ja tubettajia seuraamalla voi myös saada noita tietoja.

Matkaseura kannattaa harkita tarkkaan. Tuntuu vähän kuuluvan asiaan se, että ihmisillä on pinna kireällä varsinkin noiden siirtymien aikana. Jos messissä on esim. joku stressaaja, joka maalailee kaikki paholaiset seinälle, niin matkasta voi tulla yhtä tuskaa. Rentoutumaan ei vain pysty jos yksi kokoajan hoputtaa ja hätiköi. 

Matkustelusta olen oppinut sen, että se on rasittavaa lentokoneessa ja autossa istuskelua ja asemilla odottelua.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea uskoa, että joku perusperhe saa yhtään mitään (paitsi kuvitteellista statusta) sillä että JOKA IKINEN VUOSI pitää hankkiutua kaukomaille. Tai ylipäätään mihinkään ikinä. Voisivat aivan yhtä hyvin hoitaa lasten ripulia ja isin krapulaa kotimaassakin. Äiti mäkättää kuin vuohi, kun ei kohteessa ole taaskaan niitä halpoja feikki-Gucci-sandaaleja eikä ravintolassa muuta hänelle kelpaavaa kuin ehkä müsliä. Tiedetäänhän nämä sakit, samanlaisia löytyy joka maasta, ei vain Suomesta. Ja kyllä lähes jokaisen kotimaastakin hiekkarantoja löytyy, jos se niin kauhean suloista on katsella, kun pikkuiset pusaavat kakkusia ja polttavat nahkansa. Antoisaa matkailu on nuorena ja vapaana, ja silloinkin kannattaa tehdä pari pitkää matkaa (esim. interrail) mieluummin kuin joitain etelän auringon pakettimatkoja vähän väliä. Ahh, romansseja, yllätyksiä, vapautta vaihtaa matkareittiä  mielen mukaan! Ehkä eläkeläisenäkin sitten on kivaa reissata kaikessa rauhassa (ja haaveilla romansseista ja yllätyksistä), mutta ei silloinkaan haittaa, jos ajattelee ympäristöä enemmän kuin omia mielihaluja, eli menee sievästi junalla eikä suhaa lensikalla ja lykkää perässään saastaista rantua taivaalle.

Ihmeellinen käsitys perusperheestä.

Vierailija kirjoitti:

Matkustelusta olen oppinut sen, että se on rasittavaa lentokoneessa ja autossa istuskelua ja asemilla odottelua.

Onhan se, jos sellaisen matkan itselleen järjestää. Valintoja saa tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten arvata saattoi, mitään hirmu syvällistä ei vielä ole tullut vastaukseksi.

Normaali ihminen pystyy mielessään päättelemällä toteamaan, että ulkomailla syödään tai kenties ei syödä erilaista ruokaa täällä, näytetään tai ei näytetä samanlaiselta kuin täällä ja toimitaan tai ehkä ei toimita joissain asioissa toisin. Tai saatetaan, Herra varjele, puhua jotain toista kieltäkin. Joidenkin on kuitenkin mentävä ulkomaille todetakseen tämä.

Niin, ei toiselle pysty kaatamaan ymmärrystä päähän.

Käytän nyt esimerkkinä vaikka rakastelua. Toinen kertoo sinulle, että hänen kokemuksensa oli upea. Sinä vastaat, että ei vois vähempää kiinnostaa, koska olet nähnyt jo televisiosta, eikä se nyt niin kummoista ollut.

Tää on kyllä niin typerä esimerkki, koska rakastelu on ihmisen perustarve kaikkialla maailmassa ja sitä voi harrastaa missä maassa tahansa. Sen katsominen ja kokeminen on täysin eri asioita kuin se, että katsoo vaikka dokumentin Intian slummeista ja kerjäävistä lapsista versus että menee paikan päälle sen kauhean asian toteamaan.

Jälkimmäisessä molemmista tulee paha olo ja sama tieto päähän katsoi sitten dokumentin tai meni sinne paikan päälle itse näkemään.