Mitä olet oppinut matkustelusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella matkallani olen oppinut aina jotakin uutta.

Matkakohteesta, tapaamisistani ihmisistä ja myöskin minusta itsestäni. Matkoista voit saada paljonkin irti; riippuu omasta kyvystäsi/ halustasi jne.; kuinka reissusi suunnittelet/ toteututat.

Tää on just tällainen tyypillinen vastaus, jossa ei kuitenkaan kerrota että MITÄ on opittu itsestä. Siihen nimenomaan etsin vastausta. Itsestäänselvää, että nähtävyyksistä ja kohdemaasta oppii.

Ensimmäinen omatoimimatka soolona oli tietynlainen kasvukokemus. En koskaan varsinaisesti ole ollut arka, ei varmaan olisi koskaan tullut lähdettyäkään, ja vaikka olinkin jo itsenäistynyt pois kotoa ja muutenkin ollut hyvän tovin aikuinen, työssäkäyvä ihminen niin minä kuten moni muukin oli tuohon mennessä ollut jonkinlaisessa napanuorassa niin perheeseen kuin ystäviin.

Muistatko kun lapsena katsoit aikuisia ja ajattelit että ne tietävät ja osaavat kaiken, pärjäävät missä tahansa tilanteessa, ihan itse. Noh, en minä kaikkea tiedä, ja nyt tiedän etten koskaan tulekaan tietämään mutta silloin tuli ekan kerran sellainen fiilis että mähän olen se aikuinen jota lapsi niin katsoo. Se kokemus, siis koko reissu, kartutti tervettä itsevarmuutta ja -luottamusta, aloitekykyä ja sopeutumisvalmiutta uusiin tai äkillisiin tilanteisiin sekä vähensi kaikenlaista jossittelua. Vähän niinkuin minussa jo olemassa olevaa potentiaalia olisi potkaistu vähän isommalle vaihteelle.

Toisinsanoen, paras päätös ikinä.

Tuo minäpystyvyyden ja itsevarmuuden kohoaminen on varmasti itsellenikin ollut matkustuksen paras anti. Itse olin tietyllä tapaa aika arka ja pelokas, ja reppureissaaminen yksin Euroopassa antoi tosi paljon itsevarmuutta ja myös tietynlaista turvallisuuden tunnetta - että vaikka olen ihan yksin vieraassa maassa ja välillä ei ollut yöpaikkaa ja tuli muutaman kerran nukuttua jossain epämääräisissä pusikoissakin, niin silti mitään pahaa ei tapahtunut. Ihmiset olivat myös tosi ystävällisiä ja sain ihan tuntemattomilta aina apua kun sitä tarvitsin.

Olen ihminen, joka ajattelee paljon kaikenlaisia uhkakuvia ja vaaratilanteita, mutta opin matkalla luottamaan itseeni ja myös muuhun maailmaan, ja suhtautumaan asioihin vähän terveemmällä tavalla. Esim. vaikka on ihan mahdollista joutua junaturmaan tai t*erroriuhkatilanteeseen tai jotain, niin se on kuitenkin äärimmäisen epätodennäköistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella matkallani olen oppinut aina jotakin uutta.

Matkakohteesta, tapaamisistani ihmisistä ja myöskin minusta itsestäni. Matkoista voit saada paljonkin irti; riippuu omasta kyvystäsi/ halustasi jne.; kuinka reissusi suunnittelet/ toteututat.

Tää on just tällainen tyypillinen vastaus, jossa ei kuitenkaan kerrota että MITÄ on opittu itsestä. Siihen nimenomaan etsin vastausta. Itsestäänselvää, että nähtävyyksistä ja kohdemaasta oppii.

Ensimmäinen omatoimimatka soolona oli tietynlainen kasvukokemus. En koskaan varsinaisesti ole ollut arka, ei varmaan olisi koskaan tullut lähdettyäkään, ja vaikka olinkin jo itsenäistynyt pois kotoa ja muutenkin ollut hyvän tovin aikuinen, työssäkäyvä ihminen niin minä kuten moni muukin oli tuohon mennessä ollut jonkinlaisessa napanuorassa niin perheeseen kuin ystäviin.

Muistatko kun lapsena katsoit aikuisia ja ajattelit että ne tietävät ja osaavat kaiken, pärjäävät missä tahansa tilanteessa, ihan itse. Noh, en minä kaikkea tiedä, ja nyt tiedän etten koskaan tulekaan tietämään mutta silloin tuli ekan kerran sellainen fiilis että mähän olen se aikuinen jota lapsi niin katsoo. Se kokemus, siis koko reissu, kartutti tervettä itsevarmuutta ja -luottamusta, aloitekykyä ja sopeutumisvalmiutta uusiin tai äkillisiin tilanteisiin sekä vähensi kaikenlaista jossittelua. Vähän niinkuin minussa jo olemassa olevaa potentiaalia olisi potkaistu vähän isommalle vaihteelle.

Toisinsanoen, paras päätös ikinä.

Tämän ymmärrän, että näin voi matkailusta oppia. Kaikilla ei kuitenkaan ole samanlainen elämäntarina. Jotkut joutuvat itsenäistymään liian varhain esimerkiksi jos vanhemmat juovat tai vastaavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella matkallani olen oppinut aina jotakin uutta.

Matkakohteesta, tapaamisistani ihmisistä ja myöskin minusta itsestäni. Matkoista voit saada paljonkin irti; riippuu omasta kyvystäsi/ halustasi jne.; kuinka reissusi suunnittelet/ toteututat.

Tää on just tällainen tyypillinen vastaus, jossa ei kuitenkaan kerrota että MITÄ on opittu itsestä. Siihen nimenomaan etsin vastausta. Itsestäänselvää, että nähtävyyksistä ja kohdemaasta oppii.

Ensimmäinen omatoimimatka soolona oli tietynlainen kasvukokemus. En koskaan varsinaisesti ole ollut arka, ei varmaan olisi koskaan tullut lähdettyäkään, ja vaikka olinkin jo itsenäistynyt pois kotoa ja muutenkin ollut hyvän tovin aikuinen, työssäkäyvä ihminen niin minä kuten moni muukin oli tuohon mennessä ollut jonkinlaisessa napanuorassa niin perheeseen kuin ystäviin.

Muistatko kun lapsena katsoit aikuisia ja ajattelit että ne tietävät ja osaavat kaiken, pärjäävät missä tahansa tilanteessa, ihan itse. Noh, en minä kaikkea tiedä, ja nyt tiedän etten koskaan tulekaan tietämään mutta silloin tuli ekan kerran sellainen fiilis että mähän olen se aikuinen jota lapsi niin katsoo. Se kokemus, siis koko reissu, kartutti tervettä itsevarmuutta ja -luottamusta, aloitekykyä ja sopeutumisvalmiutta uusiin tai äkillisiin tilanteisiin sekä vähensi kaikenlaista jossittelua. Vähän niinkuin minussa jo olemassa olevaa potentiaalia olisi potkaistu vähän isommalle vaihteelle.

Toisinsanoen, paras päätös ikinä.

Tuo minäpystyvyyden ja itsevarmuuden kohoaminen on varmasti itsellenikin ollut matkustuksen paras anti. Itse olin tietyllä tapaa aika arka ja pelokas, ja reppureissaaminen yksin Euroopassa antoi tosi paljon itsevarmuutta ja myös tietynlaista turvallisuuden tunnetta - että vaikka olen ihan yksin vieraassa maassa ja välillä ei ollut yöpaikkaa ja tuli muutaman kerran nukuttua jossain epämääräisissä pusikoissakin, niin silti mitään pahaa ei tapahtunut. Ihmiset olivat myös tosi ystävällisiä ja sain ihan tuntemattomilta aina apua kun sitä tarvitsin.

Olen ihminen, joka ajattelee paljon kaikenlaisia uhkakuvia ja vaaratilanteita, mutta opin matkalla luottamaan itseeni ja myös muuhun maailmaan, ja suhtautumaan asioihin vähän terveemmällä tavalla. Esim. vaikka on ihan mahdollista joutua junaturmaan tai t*erroriuhkatilanteeseen tai jotain, niin se on kuitenkin äärimmäisen epätodennäköistä.

Mielenkiintoista ja järkeenkäypää. Eräänlainen karaistumisriitti. Vai oliko tää peräti traumojen kohtaamista? Oliko jotain pahaa aiemmin tapahtunut elämässä vai ihan muutenko vain ajattelit, että jotain pahaa tapahtuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut sen, että Italiaan ei lomalle kannata mennä. Aina kun menet ulos ravintolaan syömään, niin tulee joku h3mm...tin kaupustelija yrittämään pakottamaan myymään rojua. Ihan sek0p...stä porukkaa. Ja henkilökunta on siellä niin nössöä, etteivät tee asialle mitäään. Antavat vain häiritä. Tämä siis Roomassa. Sieltä ei myöskään löytynyt yhtään pubia tms., vaan ainoastaan ruokaravintoloita, jäätelöbaareja, ulkk1...sten ravintoloita (ei alkoholia sielläkään) yms. Elikä siis sinkkumiehille huonoakin huonompi lomakohde. Esim. Praha on ihan toista maata: Löytyy paljon pubeja, nähtävyyksiä, ei kerj...läisiä ja kaupustelijoita ym. r0sk...väkeä ja saa nauttia elämästä. Italiassa tuo ei onnistu.

Italia ei ollut sun juttu. Mulle se on oikea aarreaitta. Tykkään ruoasta ja historiasta ja kielestä. Olen ihan liekeissä siellä.

No sinä varmaan oletkin nainen. Ei Italia ole maa miehille.

Sun kannattaa ihan pysytellä Suomessa, kun pubit ja viina on niin tärkeitä. 

Mahdollisimman vähän tavaroita lomamatkalle. Jos koneessa on 200 matkustajaa ja jokaisella 23 kg ylimääräistä, sehän se päästöjä lisää. Pyykkiä on helppo pesaista.

Olen oppinut että selviän yksin vaikeista asioista ja että ihmisiin voi pääosin luottaa. Asuin 10v pois Suomesta ja matkustelin samalla kotimaastani paljon ympäri maata ja maailmaa. Olen oppinut sen että ihmiset ovat aika samanlaisia joka puolella.

Suomeen palattuani opin sen että tuolla ei ole merkitystä täällä, ketään ei kiinnosta muu kuin raha ja omaisuus. Tuon vuosikymmenen takia en saanut omistusasuntoa Suomesta ja nyt kun asumme vuokra- asunnossa lastani syrjitään sen vuoksi ja minua pidetään vähintäänkin outona vaikka olen vakityössä asun vuokralla. Palasin paluumuuttajana yhden matkalaukun kanssa Suomeen 38 vuotiaana ja aloitin kaiken alusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseenalaistamista. Ymmärrän paremmin, miten paljon mielipiteemme ja käyttäytymisemme on kulttuurin ohjaamaa.

Olen kyseenalaistanut kaiken jo lapsesta asti. Mua on kannustettu siihen kotona. Olin sen takia aika usein koulussa vaikeuksissa koska ajattelin omilla aivoillani. Tiedostan liiankin hyvin Suomen kulttuurin huonot puolet. Tunnen paljon työkavereita jotka harrastavat matkailua, mutta he ovat tiukkapipoisempiä hyssyköitä kuin minä töissä. Moikkaan kaikkia, vaikka tuppisuut eivät moikkaisi takaisin.

Olis loogisempaa, että nää supermatkailijat tois sitä avoimempaa, rennompaa kulttuuria Suomeen. Ehkä he ovat sitten oppineet, että " maassa maan tavalla " ja pitävät tietonsa itsellään?

Tää on mielenkiintoinen kysymys että miksi se seinäruusukulttuuri ei muutu miksikään vaikka moni viettää lomansa reissussa.

Sun suunnaton tarve itsekorostukseen on ainakin tullut jo selväksi tässä ketjussa. 😆

Yritän miettiä vastausten pohjalta, mitä kerrotuista asioista olen jo oppinut ja mitä en. Sen pohjalta teen omaan elämäni liittyen päätöksen, että lähdenkö matkustamaan vai en.

Mun on hirveän vaikeaa elää jonkun muun elämää, enkä voi sille mitään, jos olen sattunut jo oppimaan jotain muuta kautta kuin matkustamalla.

Yritän ymmärtää, mikä on se juttu minkä takia ihmiset sanovat oppineensa jotain. Voin tietysti olla kommentoimatta ja vain ajatella nämä asiat omassa päässäni.

Eli ok, luen vain kommentit enkä sano niihin mitään. En halua ärsyttää ketään kumminkaan.

Olen vähän autisti joten ajattelen asiat faktoina enkä niinkään itseäni. Olen kyllästynyt tuohon virhepäätelmään, jonka teit joten en sano enää mitään koska tuo haukkuminen ei tunnu kivalta. En nyt muullakaan tavalla osaa kommunikoida, eikä kukaan ole opettanut mikä olisi oikea tapa niin olen usein hiljaa.

Kertokaa siis lisää omia kokemuksianne. Ne kiinnostavat.

Keskustelu saattaa tyrehtyä, jos et kommentoi. Jatka toki, pahoittelut, jos loukkasin.

Sulla ehkä menee ohi se matkustamiseen liittyvä tunnepuoli ja kokemuksellinen oppiminen. Jos oot faktoihin keskittyvä, voi hyvinkin olla, että et saisi matkustamisesta irti sen enempää, kuin saat katsomalla tv:ta tai lukemalla.

Sun suppeaa maailmankatsomustahan se on tehdä oletuksia ja nopeita johtopäätöksiä.

Näköjään keskustelu ei ole tyrehtynyt. Löysin äsken tämän keskustelun ja näköjään tähän on kruunukin tullut.

Oon aika tunteellinen ja omissa mielikuvitusmaissani viihtyvä ihminen. Uskon, että kaikki on mahdollista. Olen myös henkinen ja empaattinen. Että sillee meni pieleen tuo sun oletus ( taas ).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella matkallani olen oppinut aina jotakin uutta.

Matkakohteesta, tapaamisistani ihmisistä ja myöskin minusta itsestäni. Matkoista voit saada paljonkin irti; riippuu omasta kyvystäsi/ halustasi jne.; kuinka reissusi suunnittelet/ toteututat.

Tää on just tällainen tyypillinen vastaus, jossa ei kuitenkaan kerrota että MITÄ on opittu itsestä. Siihen nimenomaan etsin vastausta. Itsestäänselvää, että nähtävyyksistä ja kohdemaasta oppii.

Ensimmäinen omatoimimatka soolona oli tietynlainen kasvukokemus. En koskaan varsinaisesti ole ollut arka, ei varmaan olisi koskaan tullut lähdettyäkään, ja vaikka olinkin jo itsenäistynyt pois kotoa ja muutenkin ollut hyvän tovin aikuinen, työssäkäyvä ihminen niin minä kuten moni muukin oli tuohon mennessä ollut jonkinlaisessa napanuorassa niin perheeseen kuin ystäviin.

Muistatko kun lapsena katsoit aikuisia ja ajattelit että ne tietävät ja osaavat kaiken, pärjäävät missä tahansa tilanteessa, ihan itse. Noh, en minä kaikkea tiedä, ja nyt tiedän etten koskaan tulekaan tietämään mutta silloin tuli ekan kerran sellainen fiilis että mähän olen se aikuinen jota lapsi niin katsoo. Se kokemus, siis koko reissu, kartutti tervettä itsevarmuutta ja -luottamusta, aloitekykyä ja sopeutumisvalmiutta uusiin tai äkillisiin tilanteisiin sekä vähensi kaikenlaista jossittelua. Vähän niinkuin minussa jo olemassa olevaa potentiaalia olisi potkaistu vähän isommalle vaihteelle.

Toisinsanoen, paras päätös ikinä.

Tuo minäpystyvyyden ja itsevarmuuden kohoaminen on varmasti itsellenikin ollut matkustuksen paras anti. Itse olin tietyllä tapaa aika arka ja pelokas, ja reppureissaaminen yksin Euroopassa antoi tosi paljon itsevarmuutta ja myös tietynlaista turvallisuuden tunnetta - että vaikka olen ihan yksin vieraassa maassa ja välillä ei ollut yöpaikkaa ja tuli muutaman kerran nukuttua jossain epämääräisissä pusikoissakin, niin silti mitään pahaa ei tapahtunut. Ihmiset olivat myös tosi ystävällisiä ja sain ihan tuntemattomilta aina apua kun sitä tarvitsin.

Olen ihminen, joka ajattelee paljon kaikenlaisia uhkakuvia ja vaaratilanteita, mutta opin matkalla luottamaan itseeni ja myös muuhun maailmaan, ja suhtautumaan asioihin vähän terveemmällä tavalla. Esim. vaikka on ihan mahdollista joutua junaturmaan tai t*erroriuhkatilanteeseen tai jotain, niin se on kuitenkin äärimmäisen epätodennäköistä.

Mielenkiintoista ja järkeenkäypää. Eräänlainen karaistumisriitti. Vai oliko tää peräti traumojen kohtaamista? Oliko jotain pahaa aiemmin tapahtunut elämässä vai ihan muutenko vain ajattelit, että jotain pahaa tapahtuu?

Ei sinänsä ollut sen kummempia traumoja, mutta kyllä masennustaustaa ja ahdistusoireilua, joka varmasti vaikutti asiaan. Kyllä sen itsekin järjellä ajatellen tiesi, että ei todennäköisesti tapahdu mitään sen kummempaa, mutta silti tuollaisia uhkakuvia helposti tuli mieleen. Ihan ennen matkaa olin tosi stressaantunut ja olisi tehnyt mieli perua koko juttu. No, aloitin matkan Ruotsista, ja muistan edelleen, miten jo laivalla mielen valtasikin äkkiä kummallinen rauhan tunne - kaikki ne uhkakuvat jotenkin katosivat, ja ajattelin vain, että tässä sitä nyt ollaan ja parempi selvitä jotenkin. Toki varsinkin aluksi oli välillä tosi stressaavia hetkiä kun koitti vaikka etsiä väsyneenä hostellia jossa olisi tilaa, ja monet itkut tuli väännettyä puistoissa ja kadunkulmissa.

Parin kuukauden päästä kotimatkalla meininki olikin jo paljon rennompi, en enää stressannut juna-aikatauluista tai yöpaikoista, vaan pystyin suhtautumaan asioihin ja muuttuviin tilanteisiin paljon joustavammin.

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut että selviän yksin vaikeista asioista ja että ihmisiin voi pääosin luottaa. Asuin 10v pois Suomesta ja matkustelin samalla kotimaastani paljon ympäri maata ja maailmaa. Olen oppinut sen että ihmiset ovat aika samanlaisia joka puolella.

Suomeen palattuani opin sen että tuolla ei ole merkitystä täällä, ketään ei kiinnosta muu kuin raha ja omaisuus. Tuon vuosikymmenen takia en saanut omistusasuntoa Suomesta ja nyt kun asumme vuokra- asunnossa lastani syrjitään sen vuoksi ja minua pidetään vähintäänkin outona vaikka olen vakityössä asun vuokralla. Palasin paluumuuttajana yhden matkalaukun kanssa Suomeen 38 vuotiaana ja aloitin kaiken alusta.

Oon saman ikäinen, myös vakityössä, vuokralla ja äiti. En oo ikinä halunnut kartuttaa omaisuutta. Kyllä meitä elämäntapa-Nuuskamuikkusia löytyy muitakin. Tosin, kaikki eivät matkustele mutta muuten haluavat pysyä riippumattomina eivätkä välitä rahasta.

On minunkin ratkaisuja ihmetelty ja moni myös ihmettelee mainitsemiesi asioiden lisäksi sitä, etten matkustele. 😃

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella matkallani olen oppinut aina jotakin uutta.

Matkakohteesta, tapaamisistani ihmisistä ja myöskin minusta itsestäni. Matkoista voit saada paljonkin irti; riippuu omasta kyvystäsi/ halustasi jne.; kuinka reissusi suunnittelet/ toteututat.

Tää on just tällainen tyypillinen vastaus, jossa ei kuitenkaan kerrota että MITÄ on opittu itsestä. Siihen nimenomaan etsin vastausta. Itsestäänselvää, että nähtävyyksistä ja kohdemaasta oppii.

Ensimmäinen omatoimimatka soolona oli tietynlainen kasvukokemus. En koskaan varsinaisesti ole ollut arka, ei varmaan olisi koskaan tullut lähdettyäkään, ja vaikka olinkin jo itsenäistynyt pois kotoa ja muutenkin ollut hyvän tovin aikuinen, työssäkäyvä ihminen niin minä kuten moni muukin oli tuohon mennessä ollut jonkinlaisessa napanuorassa niin perheeseen kuin ystäviin.

Muistatko kun lapsena katsoit aikuisia ja ajattelit että ne tietävät ja osaavat kaiken, pärjäävät missä tahansa tilanteessa, ihan itse. Noh, en minä kaikkea tiedä, ja nyt tiedän etten koskaan tulekaan tietämään mutta silloin tuli ekan kerran sellainen fiilis että mähän olen se aikuinen jota lapsi niin katsoo. Se kokemus, siis koko reissu, kartutti tervettä itsevarmuutta ja -luottamusta, aloitekykyä ja sopeutumisvalmiutta uusiin tai äkillisiin tilanteisiin sekä vähensi kaikenlaista jossittelua. Vähän niinkuin minussa jo olemassa olevaa potentiaalia olisi potkaistu vähän isommalle vaihteelle.

Toisinsanoen, paras päätös ikinä.

Tuo minäpystyvyyden ja itsevarmuuden kohoaminen on varmasti itsellenikin ollut matkustuksen paras anti. Itse olin tietyllä tapaa aika arka ja pelokas, ja reppureissaaminen yksin Euroopassa antoi tosi paljon itsevarmuutta ja myös tietynlaista turvallisuuden tunnetta - että vaikka olen ihan yksin vieraassa maassa ja välillä ei ollut yöpaikkaa ja tuli muutaman kerran nukuttua jossain epämääräisissä pusikoissakin, niin silti mitään pahaa ei tapahtunut. Ihmiset olivat myös tosi ystävällisiä ja sain ihan tuntemattomilta aina apua kun sitä tarvitsin.

Olen ihminen, joka ajattelee paljon kaikenlaisia uhkakuvia ja vaaratilanteita, mutta opin matkalla luottamaan itseeni ja myös muuhun maailmaan, ja suhtautumaan asioihin vähän terveemmällä tavalla. Esim. vaikka on ihan mahdollista joutua junaturmaan tai t*erroriuhkatilanteeseen tai jotain, niin se on kuitenkin äärimmäisen epätodennäköistä.

Mielenkiintoista ja järkeenkäypää. Eräänlainen karaistumisriitti. Vai oliko tää peräti traumojen kohtaamista? Oliko jotain pahaa aiemmin tapahtunut elämässä vai ihan muutenko vain ajattelit, että jotain pahaa tapahtuu?

Ei sinänsä ollut sen kummempia traumoja, mutta kyllä masennustaustaa ja ahdistusoireilua, joka varmasti vaikutti asiaan. Kyllä sen itsekin järjellä ajatellen tiesi, että ei todennäköisesti tapahdu mitään sen kummempaa, mutta silti tuollaisia uhkakuvia helposti tuli mieleen. Ihan ennen matkaa olin tosi stressaantunut ja olisi tehnyt mieli perua koko juttu. No, aloitin matkan Ruotsista, ja muistan edelleen, miten jo laivalla mielen valtasikin äkkiä kummallinen rauhan tunne - kaikki ne uhkakuvat jotenkin katosivat, ja ajattelin vain, että tässä sitä nyt ollaan ja parempi selvitä jotenkin. Toki varsinkin aluksi oli välillä tosi stressaavia hetkiä kun koitti vaikka etsiä väsyneenä hostellia jossa olisi tilaa, ja monet itkut tuli väännettyä puistoissa ja kadunkulmissa.

Parin kuukauden päästä kotimatkalla meininki olikin jo paljon rennompi, en enää stressannut juna-aikatauluista tai yöpaikoista, vaan pystyin suhtautumaan asioihin ja muuttuviin tilanteisiin paljon joustavammin.

Kiitos jakamisesta. Jään puntaroimaan tätä.

Vierailija kirjoitti:

Sen että Aasiassa syrjäkylillä Suomalainen turisti on aikamoinen nähtävyys itse ja sen että monissa Aasian valtioissa saa rahalla helposti etuuksia. Parilla eurolla pääsee eroon ruuhkasta (vastaantulijoiden kaistalle torvi pohjassa) ja muutamalla kympillä saa hotellin mustan mersun jolla ajellaan kuin valtionpäämiehet ja muu liikenne pysähtyy ja antaa tilaa, sekä pääsee lentokentälle diplomaatikaistaa 100 km/h, eikä tarvitse käydäy pommitutkinnassa ennen kenttää ja jonottaa tuntia. En tiedä onko se sitten hyvä juttu.

Myös sen oppii että paras matka on aina se kotimatka. Kotiin on aina kiva tulla.

Tulee mieleen 90 Days Fiancee sarja ja sen lukuisat sisarsarjat. Niissä on ollut useampikin tarina joissa joku valkoinen menee jonnekin syrjäkylille tai köyhiin paikkoihin ja on siellä sitten nähtävyys.

Ja juu, juu, ei ole sama asia kun katsoo ohjelmasta. Sen voi kuitenkin täälläkin kokea että on huomion keskipisteenä ja ei pidä siitä.

Mahdollisimman kevyillä kantamuksilla matkaan ja määränpääksi joku muu kuin turistikeskus. Sesonkien ulkopuolella pääsee kohdetta tutkimaan rauhassa ja halvemmalla. Katukauppiaille kannattaa sanoa heti ystävällisesti mutta selvästi ei. Kielitaito kehittyy kuin itsestään ja ihan vieraistakin kielistä perus fraasit oppii nopeasti kun niitä vain uskaltautuu käyttämään.

Hintataso on lähes kaikkialla suomea matalampi kunhan vain pysyttelee turistialueiden ulkopuolella. Leudon meri- tai vuoristoilmaston äärellä ei tarvitse paljoakaan ollakseen onnellinen. Kirjat, shakki tai domino, kitara ja onki riittävät nautinnollisiin eläkepäiviin samanhenkisten seurassa. Pienet, ympärivuotiset kasvimaat on helpompi toteuttaa muualla, kun halpoja tontteja ja omakotitaloja on kaikkialla tarjolla eikä niiden tarvitse kestää pakkasia.

Veneessä eläminen on suosittua ja yhteisöllistä, mutta budjetin tai varaosavaraston tulee olla kunnossa pakollisten korjausten varalta. Satamat ja ankkuripaikat kannattaa tutkia mahdollisimman hyvin etukäteen, hintaerot todella suuria. Lähes kaikki kuitenkin suomea edukkaampia. Vene kannattanee ostaa karibialta, eikä purjehtia sitä sinne.

Maailma ei ole niin kaoottinen ja uhkavaa kuin media usein antaa ymmärtää. Kaikkialla on suurin osa ihmisistä ystävällisiä ja peruspalvelut kunnossa. Byrokratia toimii miten sattuu ja siihen kannattaa varata aikaa ja välttää stressiä. Suomalainen järjestelmällisyys on hupsua kun kaikki on hyvin eikä mihinkään kiire.

Mainitsinko jo että budjetti riittää todella pitkälle kun sitä ei käytä turistirysiin?

Aina pitää pakata lusikka mukaan.

peetukiluessijade kirjoitti:

avarakatseisuutta,pistää miettimään epäkohtia ja asoita mitkä ovat hyvin,antaa henkistä virkistettä aivoille,oppii itsestä ehkä piilossa olleita asioita,oppii luottamaan itseensä,tutustumista eri kansallisuuksiin.Nautintoja elämästä.Ilman matkustelua olet juntti,elämän sisätösi on varsin köyhää!

Vaikuttaa kyllä enemmänkin siltä, että sinä olet jäänyt juntiksi ja suppeakatseiseksi vaikka olet matkustellut.

Jos menet jonnekin missä on niin köyhiä ihmisiä, ettei heillä ole koskaan varaa matkustaa että he ovat juntteja?

Ajattelen paljon epäkohtia ja myös niitä asioita jotka on hyvin. Ei siihen matkustelua tarvitse vaan empatiakyvyn ja sen, että lukee vaikka uutisia.

Psykoterapiassakin oppii itsestään uusia piilossa olevia puolia, mutta ei sinnekään kaikki mene tai pääse. Stressitilanteissa oppii myös.

Oma elämäni on ollut sen verran vaiherikasta että ei tekis pahitteeksi jos se olisi vähän " köyhempää ".

Olen oppinut, että elämä on pohjimmiltaan melko samanlaista kaikkialla ja että itseään ei pääse pakoon. Voisin viihtyä monissakin maissa ainakin jonkin aikaa mutta viihdyn kotimaassakin erittäin hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut sen, että Italiaan ei lomalle kannata mennä. Aina kun menet ulos ravintolaan syömään, niin tulee joku h3mm...tin kaupustelija yrittämään pakottamaan myymään rojua. Ihan sek0p...stä porukkaa. Ja henkilökunta on siellä niin nössöä, etteivät tee asialle mitäään. Antavat vain häiritä. Tämä siis Roomassa. Sieltä ei myöskään löytynyt yhtään pubia tms., vaan ainoastaan ruokaravintoloita, jäätelöbaareja, ulkk1...sten ravintoloita (ei alkoholia sielläkään) yms. Elikä siis sinkkumiehille huonoakin huonompi lomakohde. Esim. Praha on ihan toista maata: Löytyy paljon pubeja, nähtävyyksiä, ei kerj...läisiä ja kaupustelijoita ym. r0sk...väkeä ja saa nauttia elämästä. Italiassa tuo ei onnistu.

Italia ei ollut sun juttu. Mulle se on oikea aarreaitta. Tykkään ruoasta ja historiasta ja kielestä. Olen ihan liekeissä siellä.

No sinä varmaan oletkin nainen. Ei Italia ole maa miehille.

Sun kannattaa ihan pysytellä Suomessa, kun pubit ja viina on niin tärkeitä. 

Minkäs minä voin sille, että sinulla ja vissiin aika monella muullakin on noin mustavalkoinen kuva alkoholista. Varmaan jotain traumoja ja nyt syyllistät kaikki kohtuullisetkin alkoholinkäyttäjät, kun olet varmaan ihan itse valinnut suhteisiin tms. jotain rapajuoppoja, tai mitä lie. Ihan normaalia on ulkomailla käydessä kävellä ja katsoa nähtävyyksiä ja välillä käväistä pubissa yksillä, varsinkin kesälämpimillä. Sitten taas jatkaa ja menee tsiigaamaan mestoja ja vaikka ravintolaan ja kylmä tuoppi ruokajuomaksi. Voin kauhistus mitä juopottelua! :D No ei kai siinä mitään, ole vaan raivoraitis jos nautit siitä, ei ole ainakaan minulta pois. Ja tosiaan kaikissa muissa käymissäni maissa kuin Italiassa on ollut kaiken maailman pubeja, yökerhoja ja kunnollisia ravintoloita ja vaikka mitä. Italia on outo maa. Ihmisetkin kukkuvat ulkona isoissa joukoissa joskus yölläkin vielä, arkipäivinäkin. Eikä missään muualla ole ollut yhtä aggressiivia kaupustelijoita.

- Saksan kieltä en olisi oppinut niin hyvin ellen olisi matkustanut Saksassa ja Itävallassa aikoinaan omatoimisesti junilla ja muilla julkisilla liikennevälineillä ja hoitanut yöpymispaikkojen varaukset itse. Siihen aikaan ei osattu Saksassa englantia yleisesti. 

Eka ulkomaanmatka 20-vuotiaana, risteily tulevan aviomiehen kanssa Tukholmaan. Seuraavan 20 vuoden aikana muutama reissu sen ajan tyypillisiin paikkoihin: Leningrad, Lontoo, Mallorca....perheen kanssa yksi automatka Saksaan. Eron jälkeen pakollinen liki 20 vuoden tauko, yh:lla ei rahaa eikä matkaseuraa. Sittemmin uuden puolison kanssa kerran-kaksi vuodessa Keski- ja Etelä-Euroopan kaupunkeihin, pari mantereidenvälistä reissua miehen harrastukseen liittyen.

Olen oppinut tietämään mitä rakastan: Keski- ja Etelä- Euroopan kaupunkien tuoksuja ja tunnelmaa. Etsiydyn mielelläni paikkoihin, jossa voin seurata paikallista elämää, mieluiten vielä maissa joiden kieltä osaan. Rantalomat ja eksoottiset kohteet jätän mielelläni muille. Toki nyt on ollut liki 3 vuoden tauko matkustamisessa, eikä mitään tietoa milloin seuraava tilaisuus tulee. Mutta toivon sen vielä tulevan ennenkuin täytyy täältä lähteä.

Että on olemassa niin monta parempaa paikkaa asua kun suomi.

Sen etta maailma on ihan erilainen kuin mediassa/ tarinoissa myydaan. Usein kaikki paikat ovat arkisia. Jotkin luonnonkohteet tai taj mahalit voi tehda vaikutuksen, mutta se on arkista niille jotka asuu siina kuplassa.

Turisteja yritetaan huijata aina.

Ihmiset on pohjimmiltaan kaikkialla samanlaisia. Ahneita omaneduntavoittelijoita.

Toisaalta matkoilla on helppoa elaa hetki erilaista elamaa ihan uudessa ystavapiirissa.

Kurjuutta on paljon.

Uskomukset ja stereotypiat istuu vahvasti kansalaisuudessa kuin kansalaisuudessa.