Lue keskustelun säännöt.
HS: ”Olen menettänyt parhaat vuodet” -opiskelijoiden kokemuksia korona-ajasta
03.02.2022 |
Ihan hyvää ajattelua, mutta ihan samalla tavalla me kaikki muutkin etätyöläiset on kärsitty. Siis työtähän se opiskelukin on ja niitä sosiaalisia kontakteja kaipaa etätyöläisetkin.
Ehkä tässä korostuu vähän se nuoren ihmisen aikakäsitys, että elämää jotenkin etenee vääjäämättömästi johonkin ja nyt juuri ne kriittiset vuodet meni ohi. Keski-ikäisyyden lähestyessä tuntuu, että perspektiivi muuttuu, kun huomaa, ettei se elämä ihan niin mene.
Kommentit (901)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on lähisuvussa nuori nainen, joka harmitteli kovasti penkkaripäivän peruuntumisesta. Nyt hän on toista vuotta opiskelemassa, asuu pienellä paikkakunnalla ja viihtyy erittäin hyvin. Opinnot ovat sujuneet niin hyvin, että stipendimatka USA:han opiskelemaan on varmistettu viimeiseksi vuodeksi. Penkkarien ja muiden perinteiden jääminen kokematta ei harmita enää.
Sukulaispoika taas on etäopiskellut itselleen ammatin ja on nyt työharjoittelussa. Hanttihommissa oleminen opiskelun lomassa on antanut hänelle mahdollisuuden omaan autoon, ja kuvista päätellen autoja on muillakin eikä yksin ole tarvinnut kärsiä; ei tarvinnut kärsiä koronan alkuaikoinakaan, kun potkulauta ilman sähköä oli polkupyörän ohella nopein kulkupeli. Armeija tulee olemaan ensimmäinen tosikoettelemus, mutta sitä se on ilman koronaakin.
Nuoret ovat sitkeitä. Nuoret ovat usein myös melodramaattisia. Jos yleisöä ja myötätuntoa riittää, uikutetaan kuviteltua kurjuutta vaikka sitten sanomalehtien sivuilla. Somehan on jo uikutusta täynnä - melko huvittavaa kyllä siihen nähden, että kyseessä on sosiaalinen media eikä se, että kirjoitettaisiin kynttilänvalossa paperilappuja ja hiivittäisiin yön selkään naulaamaan niitä kirkonmäelle ilmoitustauluun siinä toivossa, että joku vastaa.
Minulta kuoli isä kun olin peruskoulun viimeisellä.
koko elämä meni sekaisin, ei ollut rahaa mihinkään, penkkarit, vanhat kaikki meni, koska jouduin siirtymään töihin ja iltalukioon.
Olen kohta eläkkeellä ja edelleen se kirpaisee. Siis se, että elämä romahti ja menetin sen huolettoman nuoruuden - vaikkei se elämä sitä ennenkään kaksista ollut.
Totta kai ihminen selviää vaikka mistä, mutta kyllä ihmisellä on oikeus myös surra asioita.
Korona-aika on ollut nimenomaan lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille kohtuuttoman raaka. He on kantaneet käytännössä vastuun kaikesta.
No eipäs nyt sentään liioitella. Hengissähän he vielä ovat ja tulevaisuus edessään. Jos he olisivat alkaneet kuolla kuin kärpäset, silloin voitaisiin olla pikkuisen huolissaan.
Hyvä, että elävillä ei ole mitään hätää ikinä. Kannattaa olla huolissaan vain kuolleista. Tämä on hyvä linjaus, joka auttaa kehittämään yhteiskunnasta paremman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm. Tässä nyt taas on se maaginen "joku muu", jonka olisi pitänyt järjestää opiskelijalle tekemistä, jotta tutustuu muihin. Kyllä minun opiskeluaikanani joutui ihan itse tutustumaan ihmisiin, tapahtui se millä tahansa hyvänsä. Se ujo ei niihin opiskelijabileisiin tullut eikä siitä saanut luentoa odottaessakaan mitään irti. Paljon helpompi se niille nyt on lähettää chatissä/WhatsAppissä viestejä. Lisäksi kyllä nuo, jotka ovat halunneet muihin tutustua paremmin, ovat tavanneet kasvotustenkin puistossa tms.
Jep suurin osa ryyppyjuhlista on jäänyt pois. Vai onko? Kyllä tuolla omia bileitä on pidetty. Niihin ei päässyt aiemminkaan mukaan, jollet ollut piireissä. Itse taisin saada 2 kutsua koko 5 vuoden aikana. Toki järjestin omien kavereiden kanssa jotain illanistujaisia.
Kävin myös pari kertaa sitseillä tms. Ihan hauskoja, mutta kerta pari riitti kokemukseksi. Eli kyllä näihin vielä ehtii.
Vierailija kirjoitti:
Hmm. Tässä nyt taas on se maaginen "joku muu", jonka olisi pitänyt järjestää opiskelijalle tekemistä, jotta tutustuu muihin. Kyllä minun opiskeluaikanani joutui ihan itse tutustumaan ihmisiin, tapahtui se millä tahansa hyvänsä. Se ujo ei niihin opiskelijabileisiin tullut eikä siitä saanut luentoa odottaessakaan mitään irti. Paljon helpompi se niille nyt on lähettää chatissä/WhatsAppissä viestejä. Lisäksi kyllä nuo, jotka ovat halunneet muihin tutustua paremmin, ovat tavanneet kasvotustenkin puistossa tms.
Jep suurin osa ryyppyjuhlista on jäänyt pois. Vai onko? Kyllä tuolla omia bileitä on pidetty. Niihin ei päässyt aiemminkaan mukaan, jollet ollut piireissä. Itse taisin saada 2 kutsua koko 5 vuoden aikana. Toki järjestin omien kavereiden kanssa jotain illanistujaisia.
Kävin myös pari kertaa sitseillä tms. Ihan hauskoja, mutta kerta pari riitti kokemukseksi. Eli kyllä näihin vielä ehtii.
Kenelle sinä lähetät niitä chat-viestejä ja whatsapp-viestejä jos et tunne ketään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia omat opiskeluvuotesi olivat?
No aika vaihtelevat muistot. Sosiaalista elämää oli ja opiskelijariennoissa tuli käytyä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna en koe, että ne olisi olleet jotain korvaamatonta. Aika pinnallista touhua, kun vertaa opiskelun jälkeiseen elämään. Omasta mielestäni opiskelu kannattaa vaan hoitaa ”alta pois”, jotta pääsee elämään elämäänsä, rakentamaan uraa, parisuhdetta sekä mahdollista perhettä.
Vaihtariksi kannattaa ehdottomasti lähteä, sinne ehtii hyvin opiskelujen lopullakin.
Tosissasiko väität, että ei niin kovin tärkeää ollut opintojen alkuvaiheessa se muiden opiskelijoiden tuki?
En tietenkään väitä, se on tärkeää. Mutta mitä nyt olen pari vuotta tehnyt etätöitä Teamsi, Skypen jne. kanssa, niin en näe miten niiden kautta ei yhtä lailla saisi tukea. Pitää vaan järjestää. Ja toisaalta ei mikään ole estänyt pienten porukoiden kokoontumista livenäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä pitäisi miettiä vähän, että kanavoituuko 20-25 ikävuosiin kuuluva luonnollinen ahdistus, oman identiteetin ja paikan hakemisen tuska nyt koronarajoituksiin?
En siis vähättele heidän kokemusta! Uskon, että heitä aidosti harmittaa myös korona, mutta noin yleisesti noi ikävuodet on monelle todella ahdistavia ja sitä ei helpota "onnellisen bilettämisen" narratiivi. Sitä iloista, huoletonta aikaa tuo on harvoille.
Suomessa on jo pitkään 20-25-vuotiaat olleet hirveässä välitilassa ja se ahdistaa. Ei ole kunnon osa-aikatöitä, opinnot kuormittaa, talous kuormittaa, kuormittaa se jos ei saa henkistä tukea perheeltä, pariutumiskuviot- ja ystävyydet on solmuisia, eletään ihme putkissa ja kaikki on epävarmaa. Uutiset toitottaa ja vanhempi väki syyllistää. Opettajat lätkii vain lisää tehtävää ja osaamistavoitetta. Digit viuhuu ja lisääntyy. Pitäisi juosta kieli vyön alla paikasta toiseen ja väsyttää. Kauheat menestymisen paineet ja arat toiveet hyvästä elämästä. Yksinäisyys korostuu.
Sepä se, kun näiden muiden kasvukipujen ja epävarmuuksien päälle vielä tulee korona rajoituksineen ja nuorten syyllistämisineen, niin eipä ihme että on rankkaa. Ei tosiaan kaikilla olisi ihanaa ilman koronaakaan, mutta kun eihän sitä voi tietää millaista olisi niin koronaa on helppo syyttää. Kyllä minulta, aikuiselta etätyöläiseltä, menee sympatiat nuorille tässä. Nuoret ja yli seitsemänkymppiset ovat suurimmat kärsijät tässä, sanoin toki ne aikuiset joiden toimeentulo on ollut uhattuna.
Koronan myötä tuli mm se että kesätöitä ei viime kesänä ollut, eikä juuri muitakaan lisätöitä lukuvuoden aikana.
Minukin 17-vuotiaani menetti ensin tettinsä (oli paikat kovalla työllä hankkinut), lähetteli viime kesäksi ainakin 60 hakemusta eikä päässyt mihinkään kesätöihin ja nyt yrittää sitten ilman ensimmäistäkään työtodistusta vihdoin saada niitä kesätöitä ja työkokemusta.
Nyt näyttää siltä että pääseekin jopa töihin, mutta se johtuu vain siitä että keksittiin paikka jossa tarvitaan hänen harvinaista a-kieltään ja harrastuksessa karttunutta taitoa.
Monella ei ole samoja eväitä. Mihin he pääsee?
Se korona heijastuu vähän kaikkeen ja aika pitkäänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kahden vuoden etäily on kuihduttanut kaikkien elämää. Eniten niillä, joilla elettyä elämää on ennen tätä vähän ja 2 vuotta siitä suuri osa (lapset) ja niilä, joilta meni ohi jotain ainutlaatuista (fuksivuodet). Ja vähiten niillä, joilla 2 vuotta on eletystä elämästä vain hyvin pieni osa (vanhukset).
Etäilyn myötä kaikki ihmisten välinen vuorovaikutus on vähentynyt ja laatu heikentynyt. Tämä ihan varmati iskee takaisin tavalla ja toisella.
Alkaen sosiaalisen verkoston rapautumisesta aina maaseudun bussiliikenteen karsimiseen. Tässähän on kyse siitä, että ihmiset eivät enää viitsi siirtyä pisteestä A pisteeseen B nähdäkseen toisiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ikää ja kokemuksia tulee se 20-30 vuotta lisää, niin osaa laittaa korona-ajankin oikeaan mittasuhteeseen. Ymmärrän sikäli parikymppisiä nuoria, joilla ei ole välttämättä kokemusta elämän oikeista ongelmista. Heille opiskelijaelämän menettäminen hyvin voi olla se elämän kovin koettelemus.
Jep. Ja kun niitä oikeita koettelemuksia tulee, niin kuin kaikille tulee, niin huokaavat, että oli se korona-aika sentään leppoisaa tähän verrattuna. Siis kun aviopuoliso pettää, lapsi sairastuu vakavasti, töissä on kurjaa eikä ylennystä kuulu ja vanhemmat vanhenevat ja dementoituvat eikä hoitopaikkoja ole ja tapellaan sisarusten kanssa, kuka ottaa vanhemmat luokseen asumaan.
Tervetuloa ihan oikeiden aikuisten elämään.
Opiskelijat elävät oikeaa elämää. Heillä on kaikki samat ongelmat kuin muillakin, sen lisäksi korona-aika vaikuttaa heihin voimakkaammin kuin moneen muuhun.
Ja sinulla on empiiristä tutkimustulosta tästä, siis laajaa0koko kansan kattavaa haastattelututkimusta? Vai mutuiletko sinä vain?
Onko sinulla erityinen syy olettaa ettei opiskelijat eläisi samaa elämää kuin kaikki muutkin vai mitä ihmettä sinä yrität jänkätä?
Opiskelijat, siis nuoret, eivät ole yhtään sen arvokkaampia tai tärkeämpiä kuin muutkaan suomalaiset. He kärsivät täsmälleen yhtä pahasti pandemian aiheuttamasta tilanteesta kuin kaikki muutkin, ei yhtään sen pahemmin. On todella käsittämätöntä edes olettaa jotain sellaista, jos ei kaikkia suomalaisia ole haastateltu heidän omista kokemuksistaan pandemian aikana.
Väänsin nyt rautalangasta, kun kerran piti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi vuotta ja on sitä parasta aikaa? Niin, hänellä on sitä aikaa vaikka kuinka vielä jäljellä ja tallessa.
Huomaa kuinka lyhyellä elämänkokemuksella (juuri niin!) nuori nainen puhuu. Hänen parin vuoden hiljaiselo ei ole mitenkään relevanttia yhteiskunnallisella tasolla.
Kaikkihan tästä korona-ajasta ovat kärsineet. Ei hän ole mikään erikoistapaus!
Tällä logiikalla kenenkään ongelmat ei ole relevantteja yhteiskunnan kannalta. Nytpä vaan sattuu olemaan niin, että tilanne on vaikuttanut suureen joukkoon nuoria, joten sillä on yhteiskunnallista merkitystä.
Vanhempien on turha louskuttaa leukojaan, sillä kukaan heistä ei ole kokenut koronanuoruutta. Sotaan on turha verrata. Ette ole kokeneet sotaakaan, mutta se ei estä näköjään ratsastamasta kaatuneilla. Noloa.
Moni on kokenut työttömyyttä, sairautta, kuolemaa jne.
Asioilla on monenlaisia painoarvoja. Olisivat nuo kiitollisia, kun on terveyttä ja opiskelupaikka = elämä edessä kohti parempaa.
T. nuo vastoinkäymiset kokenut.
Niin siis sitä terveyttähän ei todella monella enää ole etäopiskelusta johtuen. Opiskelijoiden mielenterveys on kriiisissä. Siinä kohteena on valtaosin juuri ne tavallisen opiskelijat, jotka toisinaan käyvät sitseillä, mutta käyttävät valtaosan päivistä ja illoista opiskelemiseen.
Etäajan ongelma ei ole siinä, etteivätkö rankkaa dokaamista harrastavat voisi dokata kotibileissä yms. ja olla siellä sosiaalisia. Ongelma on siinä, että keskiverto-opiskelijat eivät pääse luennoille, kiltahuoneille, laskareihin, lounaille, kirjastoihin tai muuallekaan pois solusta tai yksiöstä kaltaisiensa joukkoon. Keskiverto-opiskelijat eivät pääse luomaan sosiaalisia suhteita. Typerää argumentoida, että jokainen voi järjestää lähitapahtumia omalle porukalle, kun opiskelijat eivät pääse näitä omia porukoita muodostamaan.
Jokainen opiskelijoiden pahaa oloa väheksyvä voi kysyä itseltään, montako päivää on viettänyt yksin puhumatta yhdellekään ihmiselle ja minkälainen fiilis on sellaisten päivien päätteeksi. Monelle opiskelijalle tämä on nykyistä arkipäivää.
Höpölöpöä taas. Nuoria ei koskaan eristetty koteihinsa niin kuin yli seitsemänkymppisiä. Eivätkä kaikki keski-ikäisetkään isoja ystäväpiirejä omista, ei yksinäisyys iästä ole kiinni!
Keski-ikäinen on todennäköisesti elänyt jo vuosia, ellei vuosikymmeniä nykyisellä paikkakunnallaan, joten jos siinä vaiheessa ei ole ystävystynyt kenenkään kanssa, niin voi katsoa peiliin. Monet korkeakouluopiskelijat ovat muuttaneet kauas perheestään ja koulukavereistaan uudelle paikkakunnalle opiskelemaan. Yritäpä siinä sitten löytää ystäviä, kun luennot on etänä, kirjastoon ei pääse, bileet on peruttu, harrastuksia ei ole ja niin edelleen.
Seitsemänkymppisten eristys taisi kestää kuukauden, eikä sitä edes valvottu mitenkään. Edelleen sai käydä kaupassa ja ulkoilemassa. Senioreille järjestettiin jopa ihan omat ajat käydä kaupassa, jotta se olisi mahdollisimman turvallista.
Vierailija kirjoitti:
Kahden vuoden etäily on kuihduttanut kaikkien elämää. Eniten niillä, joilla elettyä elämää on ennen tätä vähän ja 2 vuotta siitä suuri osa (lapset) ja niilä, joilta meni ohi jotain ainutlaatuista (fuksivuodet). Ja vähiten niillä, joilla 2 vuotta on eletystä elämästä vain hyvin pieni osa (vanhukset).
Etäilyn myötä kaikki ihmisten välinen vuorovaikutus on vähentynyt ja laatu heikentynyt. Tämä ihan varmati iskee takaisin tavalla ja toisella.
Alkaen sosiaalisen verkoston rapautumisesta aina maaseudun bussiliikenteen karsimiseen. Tässähän on kyse siitä, että ihmiset eivät enää viitsi siirtyä pisteestä A pisteeseen B nähdäkseen toisiaan.
Ja sitten vielä ihmetellään, kun nuorille ei heru meiltä vanhemmilta ymmärrystä. 🙄🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En väheksy opiskelijoiden vaikeuksia, mutta ajatelkaa koska ne parhaat vuodet menetettiin ja ketkä? Talvi- ja jatkosodassa rintamalla olleet nuoret miehet ja rintamasotilaskodeissa olleet naiset sekä lotat menettivät vuosia elämästään sodassa. Samoin kaikki, lapsista alkaen. Ja koko ajan päällä uhka koska joku ampuu tai tulee pommitukset. Sodan jaloissa on maailmalla tälläkin hetkellä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan normaalia rauhallista elämää nähneetkään.
Vierailija kirjoitti:
Hmm. Tässä nyt taas on se maaginen "joku muu", jonka olisi pitänyt järjestää opiskelijalle tekemistä, jotta tutustuu muihin. Kyllä minun opiskeluaikanani joutui ihan itse tutustumaan ihmisiin, tapahtui se millä tahansa hyvänsä. Se ujo ei niihin opiskelijabileisiin tullut eikä siitä saanut luentoa odottaessakaan mitään irti. Paljon helpompi se niille nyt on lähettää chatissä/WhatsAppissä viestejä. Lisäksi kyllä nuo, jotka ovat halunneet muihin tutustua paremmin, ovat tavanneet kasvotustenkin puistossa tms.
Jep suurin osa ryyppyjuhlista on jäänyt pois. Vai onko? Kyllä tuolla omia bileitä on pidetty. Niihin ei päässyt aiemminkaan mukaan, jollet ollut piireissä. Itse taisin saada 2 kutsua koko 5 vuoden aikana. Toki järjestin omien kavereiden kanssa jotain illanistujaisia.
Kävin myös pari kertaa sitseillä tms. Ihan hauskoja, mutta kerta pari riitti kokemukseksi. Eli kyllä näihin vielä ehtii.
Kyllä minun opiskeluaikana oli se "joku muu", nimittäin vanhemmat opiskelijat ja tutorit. Sitä vartenhan siinä syksyllä on kaikkia fuksiaisia ja muita pienemmän porukan tapaamisia, meillä oli esim ihan peli-iltoja eli ei todellakaan mitään ryyppäämistä pelkästään. Tottakai on eroja siinä, miten eri paikoissa on näitä järjestetty ennen ja nyt, mutta ainakin oma, edelleen läheinen ystäväporukkani muodostui aika vahvasti yhden heti opiskelujen alussa muodostetun tutor-ryhmän ympärille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ikää ja kokemuksia tulee se 20-30 vuotta lisää, niin osaa laittaa korona-ajankin oikeaan mittasuhteeseen. Ymmärrän sikäli parikymppisiä nuoria, joilla ei ole välttämättä kokemusta elämän oikeista ongelmista. Heille opiskelijaelämän menettäminen hyvin voi olla se elämän kovin koettelemus.
Jep. Ja kun niitä oikeita koettelemuksia tulee, niin kuin kaikille tulee, niin huokaavat, että oli se korona-aika sentään leppoisaa tähän verrattuna. Siis kun aviopuoliso pettää, lapsi sairastuu vakavasti, töissä on kurjaa eikä ylennystä kuulu ja vanhemmat vanhenevat ja dementoituvat eikä hoitopaikkoja ole ja tapellaan sisarusten kanssa, kuka ottaa vanhemmat luokseen asumaan.
Tervetuloa ihan oikeiden aikuisten elämään.
Opiskelijat elävät oikeaa elämää. Heillä on kaikki samat ongelmat kuin muillakin, sen lisäksi korona-aika vaikuttaa heihin voimakkaammin kuin moneen muuhun.
Ja sinulla on empiiristä tutkimustulosta tästä, siis laajaa0koko kansan kattavaa haastattelututkimusta? Vai mutuiletko sinä vain?
Onko sinulla erityinen syy olettaa ettei opiskelijat eläisi samaa elämää kuin kaikki muutkin vai mitä ihmettä sinä yrität jänkätä?
Opiskelijat, siis nuoret, eivät ole yhtään sen arvokkaampia tai tärkeämpiä kuin muutkaan suomalaiset. He kärsivät täsmälleen yhtä pahasti pandemian aiheuttamasta tilanteesta kuin kaikki muutkin, ei yhtään sen pahemmin. On todella käsittämätöntä edes olettaa jotain sellaista, jos ei kaikkia suomalaisia ole haastateltu heidän omista kokemuksistaan pandemian aikana.
Väänsin nyt rautalangasta, kun kerran piti.
En minä ole kärsinyt korona-ajasta millään tavoin.
Miksi olisin?
Mukavasti etätöissä, kauppa tuo ruuat kotiovelle jne.
Rokotuksetkin sain etunenässä, en ole sairastanut edes normaaleja flunssia koronan ansiosta.
Jutun nuorten puolesta en olisi huolissani:
1. Vaikutti varsin päämäärätietoiselta, lahjakkaalta nuorelta naiselta. Hänelle sanoisin, että älä ressaa, se huijarisyndrooma kuuluu asiaan. Ammatillinen identiteetti syntyy sitten työssä pikku hiljaa, ei kellään ole olo, että heti opintojen jälkeen olen valmis. Tämä tulee työllistymään satavarmasti.
2. Hänelle etäily tuntui sopivan, varmaan sellainen oman tien kulkija. Pääsee varmaan todella mielenkiintoisiin paikkoihin vielä elämässä, kun resilienssiä löytyy. Voisi hyvin päätyä ulkomaille tai diplomaattiurallekin jos jatkaa tuolla omalla tyylillä menemistä ja ei mieti mitä muut ajattelee.
3. Onnittelut hänelle, että sai 22v adhd-diagnoosin ja oli taitoa hakeutua itselle sopivammalle alalle. Ehkä jopa korona vauhditti tätä prosessiä, mikä on loppupeleissä hyvä juttu. Turhan paljon tuolla ihmiset taistelee ilman diagnooseja ihan liian kuormittavissa olosuhteissa kun eivät ymmärrä, mistä rajoitteet johtuvat. Tämä poika tulee todennäköisesti elämään mukavaa peruselämää kun saa uuden koulutukset alle ja saa asianmukaista apua.
4. Kielten opiskelu on aina hitaampaa kuin monen muun aineen ja kuten häntä, niin monia muitakin alkaa jossain vaiheessa ahdistaa se, että tutkinto ei valmista selkeään ammattiin. Vaikuttaa, että motivaatio omaa oppiaineitta on jo laskenut. Käynti opintoneuvojan luona voisi auttaa ja asettaa jotain konkreettisia suunnitelmia mihin suuntautuu työelämässä. Hakisin jo enemmän oman alan töitä muutenkin, mäkkärit ja silja on ok nuorempana, mutta uraa voisi jo nyt aloitella rohkeammin. Korona on ehkä pakottanut kohtaamaan omat epävarmuudet, mikä voi myöhemmin olla hyvä.
5. Voihan Olli! Ihanan rehellistä puhetta. Hänelle sanoisin, että monelle opintoaika on epäsosiaalista, kurssista toiseen ihmisten vaihtumista eikä niitä oikeita ystävyyksiä meinaa syntyä nykyisin. Hänelle sopii varmaan nyt vain nopea valmistuminen ja sinne työelämään siirtyminen, siellä on sitten organisoituneempi meno ja tutustuu oikeasti ihmisiin. Ne bileet ym on yliarvostettuja usein, itse olin bilettävä ja mukamas suosittu. Mutta yhtäkään ihmissuhdetta ei jäänyt käsiin, lähinnä hävettää mokailut ja menetetyt rahat. Aikuiselämä on ollut paljon mukavampaa ja juhlat kivempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm. Tässä nyt taas on se maaginen "joku muu", jonka olisi pitänyt järjestää opiskelijalle tekemistä, jotta tutustuu muihin. Kyllä minun opiskeluaikanani joutui ihan itse tutustumaan ihmisiin, tapahtui se millä tahansa hyvänsä. Se ujo ei niihin opiskelijabileisiin tullut eikä siitä saanut luentoa odottaessakaan mitään irti. Paljon helpompi se niille nyt on lähettää chatissä/WhatsAppissä viestejä. Lisäksi kyllä nuo, jotka ovat halunneet muihin tutustua paremmin, ovat tavanneet kasvotustenkin puistossa tms.
Jep suurin osa ryyppyjuhlista on jäänyt pois. Vai onko? Kyllä tuolla omia bileitä on pidetty. Niihin ei päässyt aiemminkaan mukaan, jollet ollut piireissä. Itse taisin saada 2 kutsua koko 5 vuoden aikana. Toki järjestin omien kavereiden kanssa jotain illanistujaisia.
Kävin myös pari kertaa sitseillä tms. Ihan hauskoja, mutta kerta pari riitti kokemukseksi. Eli kyllä näihin vielä ehtii.
Kyllä minun opiskeluaikana oli se "joku muu", nimittäin vanhemmat opiskelijat ja tutorit. Sitä vartenhan siinä syksyllä on kaikkia fuksiaisia ja muita pienemmän porukan tapaamisia, meillä oli esim ihan peli-iltoja eli ei todellakaan mitään ryyppäämistä pelkästään. Tottakai on eroja siinä, miten eri paikoissa on näitä järjestetty ennen ja nyt, mutta ainakin oma, edelleen läheinen ystäväporukkani muodostui aika vahvasti yhden heti opiskelujen alussa muodostetun tutor-ryhmän ympärille.
Näin, nimenomaan vanhemmat opiskelijat järjestävät. Pahimmillaan akateemiset tai muidenkin oppilaitosten perinteet katkeavat kokonaan eikä
enää järjestetä eikä ole järjestäjiä. Ne ovat iso osa opiskelijaelämää, ei se ole vain sitä että käydään luennoilla.
Eivätkö ihmiset ymmärrä, miten kovin surullinen ajattelutapa tuo on, että aika on parikymppisenä arvokkaampaa kuin vaikka nelikymppisenä? Ne nuoruusvuodet voi mennä ohi monella tapaa ilman koronaakin - voi olla sairautta, voi olla masennusta, voi olla ahdistavaa elämäntilannetta joka pilaa kaiken, voi olla oman itsensä ja alansa etsimistä ja jatkuvaa stressiä. Voi olla ihan vain iloista humua ja yhtäkkiä tajuaa, että hups, kolme vuotta elämästä meni bilettäen eikä tästä nyt jäänyt edes kovin ihania muistoja vaan ainoastaan tyhjiä ihmissuhteita.
Mitä sitten, kun ne Elämän Parhaat Nuoruusvuodet(tm) ovat ohi? Niitäkö sitten muistellaan lämpimikseen koko loppuelämä?
Mitä jos lupaisi itselleen että pyrkisi kaikista vuosista tekemään elämän parhaita vuosia? Tällainen pieni vinkki vaan. Tekee elämästä julmetun paljon mielekkäämpää kuin menneen nuoruuden varjossa eläminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi vuotta ja on sitä parasta aikaa? Niin, hänellä on sitä aikaa vaikka kuinka vielä jäljellä ja tallessa.
Huomaa kuinka lyhyellä elämänkokemuksella (juuri niin!) nuori nainen puhuu. Hänen parin vuoden hiljaiselo ei ole mitenkään relevanttia yhteiskunnallisella tasolla.
Kaikkihan tästä korona-ajasta ovat kärsineet. Ei hän ole mikään erikoistapaus!
Tällä logiikalla kenenkään ongelmat ei ole relevantteja yhteiskunnan kannalta. Nytpä vaan sattuu olemaan niin, että tilanne on vaikuttanut suureen joukkoon nuoria, joten sillä on yhteiskunnallista merkitystä.
Vanhempien on turha louskuttaa leukojaan, sillä kukaan heistä ei ole kokenut koronanuoruutta. Sotaan on turha verrata. Ette ole kokeneet sotaakaan, mutta se ei estä näköjään ratsastamasta kaatuneilla. Noloa.
Moni on kokenut työttömyyttä, sairautta, kuolemaa jne.
Asioilla on monenlaisia painoarvoja. Olisivat nuo kiitollisia, kun on terveyttä ja opiskelupaikka = elämä edessä kohti parempaa.
T. nuo vastoinkäymiset kokenut.
Niin siis sitä terveyttähän ei todella monella enää ole etäopiskelusta johtuen. Opiskelijoiden mielenterveys on kriiisissä. Siinä kohteena on valtaosin juuri ne tavallisen opiskelijat, jotka toisinaan käyvät sitseillä, mutta käyttävät valtaosan päivistä ja illoista opiskelemiseen.
Etäajan ongelma ei ole siinä, etteivätkö rankkaa dokaamista harrastavat voisi dokata kotibileissä yms. ja olla siellä sosiaalisia. Ongelma on siinä, että keskiverto-opiskelijat eivät pääse luennoille, kiltahuoneille, laskareihin, lounaille, kirjastoihin tai muuallekaan pois solusta tai yksiöstä kaltaisiensa joukkoon. Keskiverto-opiskelijat eivät pääse luomaan sosiaalisia suhteita. Typerää argumentoida, että jokainen voi järjestää lähitapahtumia omalle porukalle, kun opiskelijat eivät pääse näitä omia porukoita muodostamaan.
Jokainen opiskelijoiden pahaa oloa väheksyvä voi kysyä itseltään, montako päivää on viettänyt yksin puhumatta yhdellekään ihmiselle ja minkälainen fiilis on sellaisten päivien päätteeksi. Monelle opiskelijalle tämä on nykyistä arkipäivää.
Höpölöpöä taas. Nuoria ei koskaan eristetty koteihinsa niin kuin yli seitsemänkymppisiä. Eivätkä kaikki keski-ikäisetkään isoja ystäväpiirejä omista, ei yksinäisyys iästä ole kiinni!
Keski-ikäinen on todennäköisesti elänyt jo vuosia, ellei vuosikymmeniä nykyisellä paikkakunnallaan, joten jos siinä vaiheessa ei ole ystävystynyt kenenkään kanssa, niin voi katsoa peiliin. Monet korkeakouluopiskelijat ovat muuttaneet kauas perheestään ja koulukavereistaan uudelle paikkakunnalle opiskelemaan. Yritäpä siinä sitten löytää ystäviä, kun luennot on etänä, kirjastoon ei pääse, bileet on peruttu, harrastuksia ei ole ja niin edelleen.
Seitsemänkymppisten eristys taisi kestää kuukauden, eikä sitä edes valvottu mitenkään. Edelleen sai käydä kaupassa ja ulkoilemassa. Senioreille järjestettiin jopa ihan omat ajat käydä kaupassa, jotta se olisi mahdollisimman turvallista.
Eipä ollut 40 vuotta takaisin näköpuhelinta, joilla jutustella kavereitten kaa ja nähnyt, millaisen puseron toinen on tänään päälle pistänyt. Kirjastoon oli pakko lähteä säässä kuin säässä, ei ollut e-kirjoja eikä edes - kääk - internettiä. Laskuja jonotettiin maksamaan pankin tiskille.
Sinä olet pullamössösukupolvea ja minä viis veisaan sinun bilepulastasi. Biletä kolmekymppisenä, niinhän nämä nykyisetkin sen ikäiset tekevät.
Vierailija kirjoitti:
En väheksy opiskelijoiden vaikeuksia, mutta ajatelkaa koska ne parhaat vuodet menetettiin ja ketkä? Talvi- ja jatkosodassa rintamalla olleet nuoret miehet ja rintamasotilaskodeissa olleet naiset sekä lotat menettivät vuosia elämästään sodassa. Samoin kaikki, lapsista alkaen. Ja koko ajan päällä uhka koska joku ampuu tai tulee pommitukset. Sodan jaloissa on maailmalla tälläkin hetkellä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan normaalia rauhallista elämää nähneetkään.
Sitten kun itselläsi on ongelma, haluatko että sitä vähätellään ratsastamalla sodalla? Tällä palstalla tosiaan kaikenlainen myötätunto on vieras käsite.
Niin kauan kun maailmassa on yksikin pahemmin kärsivät, mistään ongelmasta ei näemmä pidä puhua muuhun kuin kieltämällä, että mitään ongelmaa edes on.
No joo, itse nyt nuorena aikuisena opiskelijana olen toki sitä mieltä, että parempia vuosia on tulossa eikä kannata ajatella, että "parhaat vuodet" on ikään sidottu kokemus. Kuitenkin opiskeluaika on lyhyt ja sinällään uniikki kokemus nuorena ja on vähän keljua, ettei monilla vakiintuneilla keski-ikäisillä aikuisilla ole juuri empatiaa harmistusta kohtaan, vaikkei se vie mitään itseltä pois.
Itse kärsin koulukiusaamisesta vielä lukiossa ja mielenterveyden ongelmat seurasivat yliopistoon. Oikeastaan juuri, kun aloin päästä jaloilleni, uskaltaa ja sosialisoida uudestaan, alkoi korona ja rajoitukset. Sain kandin tehtyä puoliksi etänä, mutta en kestänyt ajatusta maisterin tekemisestä etänä, koska etänä juuri mitään tukea ja ohjausta ei saa, joten opinnot jäivät nyt siihen. Kehenkään en opintojen aikana tutustunut. Jos olisin 2020 saanut jatkaa silloisella tiellä, olisin varmaan onnistunutkin luomaan uusia ystävyyksiä ja aktivoitumaan. Sen sijaan olen lähinnä nyhjöttänyt kotona ja tuntuu, että nähty vaiva valuu hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi vuotta ja on sitä parasta aikaa? Niin, hänellä on sitä aikaa vaikka kuinka vielä jäljellä ja tallessa.
Huomaa kuinka lyhyellä elämänkokemuksella (juuri niin!) nuori nainen puhuu. Hänen parin vuoden hiljaiselo ei ole mitenkään relevanttia yhteiskunnallisella tasolla.
Kaikkihan tästä korona-ajasta ovat kärsineet. Ei hän ole mikään erikoistapaus!
Tällä logiikalla kenenkään ongelmat ei ole relevantteja yhteiskunnan kannalta. Nytpä vaan sattuu olemaan niin, että tilanne on vaikuttanut suureen joukkoon nuoria, joten sillä on yhteiskunnallista merkitystä.
Vanhempien on turha louskuttaa leukojaan, sillä kukaan heistä ei ole kokenut koronanuoruutta. Sotaan on turha verrata. Ette ole kokeneet sotaakaan, mutta se ei estä näköjään ratsastamasta kaatuneilla. Noloa.
Moni on kokenut työttömyyttä, sairautta, kuolemaa jne.
Asioilla on monenlaisia painoarvoja. Olisivat nuo kiitollisia, kun on terveyttä ja opiskelupaikka = elämä edessä kohti parempaa.
T. nuo vastoinkäymiset kokenut.
Niin siis sitä terveyttähän ei todella monella enää ole etäopiskelusta johtuen. Opiskelijoiden mielenterveys on kriiisissä. Siinä kohteena on valtaosin juuri ne tavallisen opiskelijat, jotka toisinaan käyvät sitseillä, mutta käyttävät valtaosan päivistä ja illoista opiskelemiseen.
Etäajan ongelma ei ole siinä, etteivätkö rankkaa dokaamista harrastavat voisi dokata kotibileissä yms. ja olla siellä sosiaalisia. Ongelma on siinä, että keskiverto-opiskelijat eivät pääse luennoille, kiltahuoneille, laskareihin, lounaille, kirjastoihin tai muuallekaan pois solusta tai yksiöstä kaltaisiensa joukkoon. Keskiverto-opiskelijat eivät pääse luomaan sosiaalisia suhteita. Typerää argumentoida, että jokainen voi järjestää lähitapahtumia omalle porukalle, kun opiskelijat eivät pääse näitä omia porukoita muodostamaan.
Jokainen opiskelijoiden pahaa oloa väheksyvä voi kysyä itseltään, montako päivää on viettänyt yksin puhumatta yhdellekään ihmiselle ja minkälainen fiilis on sellaisten päivien päätteeksi. Monelle opiskelijalle tämä on nykyistä arkipäivää.
Höpölöpöä taas. Nuoria ei koskaan eristetty koteihinsa niin kuin yli seitsemänkymppisiä. Eivätkä kaikki keski-ikäisetkään isoja ystäväpiirejä omista, ei yksinäisyys iästä ole kiinni!
Keski-ikäinen on todennäköisesti elänyt jo vuosia, ellei vuosikymmeniä nykyisellä paikkakunnallaan, joten jos siinä vaiheessa ei ole ystävystynyt kenenkään kanssa, niin voi katsoa peiliin. Monet korkeakouluopiskelijat ovat muuttaneet kauas perheestään ja koulukavereistaan uudelle paikkakunnalle opiskelemaan. Yritäpä siinä sitten löytää ystäviä, kun luennot on etänä, kirjastoon ei pääse, bileet on peruttu, harrastuksia ei ole ja niin edelleen.
Seitsemänkymppisten eristys taisi kestää kuukauden, eikä sitä edes valvottu mitenkään. Edelleen sai käydä kaupassa ja ulkoilemassa. Senioreille järjestettiin jopa ihan omat ajat käydä kaupassa, jotta se olisi mahdollisimman turvallista.
Eipä ollut 40 vuotta takaisin näköpuhelinta, joilla jutustella kavereitten kaa ja nähnyt, millaisen puseron toinen on tänään päälle pistänyt. Kirjastoon oli pakko lähteä säässä kuin säässä, ei ollut e-kirjoja eikä edes - kääk - internettiä. Laskuja jonotettiin maksamaan pankin tiskille.
Sinä olet pullamössösukupolvea ja minä viis veisaan sinun bilepulastasi. Biletä kolmekymppisenä, niinhän nämä nykyisetkin sen ikäiset tekevät.
Minä olin opiskelija 1983-1991 ja se oli oikeasti kivaa aikaa, ne alkuvuodet. Menin töihin 1986 ja sen jälkeen opiskelun luonne muuttui.
Sepä se, kun näiden muiden kasvukipujen ja epävarmuuksien päälle vielä tulee korona rajoituksineen ja nuorten syyllistämisineen, niin eipä ihme että on rankkaa. Ei tosiaan kaikilla olisi ihanaa ilman koronaakaan, mutta kun eihän sitä voi tietää millaista olisi niin koronaa on helppo syyttää. Kyllä minulta, aikuiselta etätyöläiseltä, menee sympatiat nuorille tässä. Nuoret ja yli seitsemänkymppiset ovat suurimmat kärsijät tässä, sanoin toki ne aikuiset joiden toimeentulo on ollut uhattuna.