Lue keskustelun säännöt.
HS: ”Olen menettänyt parhaat vuodet” -opiskelijoiden kokemuksia korona-ajasta
03.02.2022 |
Ihan hyvää ajattelua, mutta ihan samalla tavalla me kaikki muutkin etätyöläiset on kärsitty. Siis työtähän se opiskelukin on ja niitä sosiaalisia kontakteja kaipaa etätyöläisetkin.
Ehkä tässä korostuu vähän se nuoren ihmisen aikakäsitys, että elämää jotenkin etenee vääjäämättömästi johonkin ja nyt juuri ne kriittiset vuodet meni ohi. Keski-ikäisyyden lähestyessä tuntuu, että perspektiivi muuttuu, kun huomaa, ettei se elämä ihan niin mene.
Kommentit (901)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ymmärrän nuoria tuossa asiassa, nyt nelikymppisenä keskellä työuraa pari vuotta ei ole mitenkään merkittävä aika (vaikken ole korona-ajasta tykännyt, niin näen tässä kuitenkin myös mielenkiintoisia puolia). Sen sijaan jos ajattelen omaa lukio- tai amk-aikaa, niin kyllähän pari vuotta siinä vaiheessa elämää on pitkä aika. Moni toki opiskelee myöhemminkin elämänsä aikana, mutta sen nuoruuden opiskeluajan voi kokea vain silloin. Itselleni ei toisaalta lukio- tai amk-ajoilta jäänyt elämään ketään pitkäaikaista ystävää, joten en voi sanoa verkostoituneeni eikä verkostoilla/opiskelukavereilla ole ollut mitään merkitystä jälkeenpäin.
Niin. Kyse on perspektiivistä. Muutaman vuoden päästä nämä "parhaat vuotensa" menettäneet nuoret huomaavat, ettei mitään erityisen merkityksellistä jäänytkään kokematta. Tällä hetkellä heistä tuntuu siltä. Niin kuin lapsesta, joka odottaa karkkipäivää, mutta sitten onkin vanhemmat sairaana eikä karkkipussia käydäkään ostamassa. Elämä pilalla. Jonkin aikaa kirvelee muistoissa, sitten alkaa jossain vaiheessa ihmetyttää, miten pöllöistä asioista hermostui. Elämä jatkuu.
Mistä sinä voit tietää, miltä näistä nuorista jälkeenpäin tuntuu? Ja millä oikeudella sinä mitätöit ihmisten kaipuun kontakteihin ja sosiaaliseen elämään vertaamalla tätä karkkipussiin?
Sananvapauden oikeudella. Enkä verrannut karkkipussiin. Vertasin ikätasoisiin kokemuksiin. Elämä jatkuu, menehän sinäkin jo siitä kuivaamaan kyyneleet ja ryhdy muihin hommiin.
Kyllä vertasit nimenomaan karkkipussiin. "Tällä hetkellä heistä tuntuu siltä. Niin kuin lapsesta, joka odottaa karkkipäivää." Ihan omia sanojasi, älä nyt vedä niitä takaisin.
Ja sinä et myöskään voi tulla minulle sanomaan, että kuivaa kyyneleesi. Sinä et tiedä elämästäni yhtään mitään. Sen verran sinulle kerron, että en ole nuori enkä opiskelija, vaikka niin nyt pakkomielteisesti tässä jokaisesta kommentoijasta oletat.
Kävi erittäin selväksi, että et ole opiskelija, etkä varmaan myöskään opiskellut... Ihmeellisiä oletuksia minusta. Ja mitä kirjoittamiini kommentteihin tulee, en arvannut, että täällä tulisi kirjoittaa selkokielellä. Sinun hyökkäystesi ansiosta aion kyllä jatkossa tehdä niin, koska joiltakin puuttuu selvästi syvälukutaito.
Anteeksi, missä tein sinusta yhdenkään oletuksen? Olen puhunut tässä pelkästään sen perusteella, mitä itse tässä kirjoitat.
Kerrohan mitä ihmettä sinä sitten tarkoitit tuolla karkkipussilla, ellet käyttänyt sitä nimenomaan vertauksena opiskelijoiden pettymykseen.
Lopeta jo vi**n hullu ei kukaan jaksa sun keuhkoomista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompa muuten pahasisuinen ja empatiakyvytön ketju. Harmi!
Nuorilla ei ole 30+ elinvuotta ja kokemusta. Tässä iässä pari vuotta ei tunnu omissa rutiineissa yhtä paljon kuin kotoaan pois muuttaneella, jolla läheisiä ei asu samalla paikkakunnalla.
Sieltä tulee kuitenkin seuraavat työelämään siirtyvät veronmaksajat niin pienellä määrällä empatiaa ja tukea ne saataisiin siirtymään tähän oravanpyörään vielä...
Me tarvitaan näitä nuoria!Itse taas näen tämän keskustelun herättelevänä: elämä ei ole ohi, nuoruus ei ole ohi. Tulevasta ei voi tietää, joten parasta vain käsitellä pettymykset ja mennä eteenpäin. Kyllä täysi-ikäisten pitäisi jo ymmärtää, ettei elämä lopu siihen, kun täyttää 25 vuotta. Täysi-ikäisten tulisi myös ymmärtää mittakaavaa: on totta, että yksinäisyydellä ja pandemian aiheuttamalla eristäytymisellä voi olla pidempiaikaista vaikutusta mm. mielenterveyteen, mutta kun ajattelee, miten hyvät mahdollisuudet Suomessa muuten on muuhun maailmaan verrattuna, tuntuu hassulta valitella rajoituksista. Suomessa on saanut koko ajan tavata ihmisiä esim. kutsumalla omaan kotiin tai esimerkiksi ulkona. Talvella kylmässä toki hankalampaa, mutta on tässä ollut kesäjaksojakin. Facebookissa tai Whatsapissa voi perustaa luokkien omia ryhmiä, joissa voidaan sopia yhteisistä tapaamisista ja tutustumisista paikoissa, jonne voi kokoontua jne. Tapaamisten ei ole pakko pyöriä alkoholin ja muiden päihteiden ympärillä, eli ei ole pakko järjestää (sisä)bileitä, että voi tutustua. Tottakai toiminta on erilaista ns. normaaliin verrattuna, mutta ei pandemia kyllä mitenkään voi yksinäisyyttä aiheuttaa niille, jotka muutenkin olisivat menossa mukana. Erakot ovat erakoita pandemialla ja ilman. Tämän hetken opiskelijat ovat kasvaneet internetin ja etäyhteyksien kanssa, joten nyt vain hyödyntämään niitä taitoja ja järjestämään tapaamisia. Luovuus kunniaan!
Juu juu, nämä on selitetty jo monta kertaa, mutta teiltä menee täysin pointti ohi. Totuus nyt vain on se, että nämä nuoret kokevat ne samat asiat eri tavalla kuin me muut olemme kokeneet. Sen toteaminen ei tarkoita maailmanloppua, tietenkään. Mutta kyllä se SAA tuntua ikävältä. Ei ole keneltäkään pois se, että sen sanoo ääneen.
En ole sanonut, ettei saisi tuntua ikävältä. Mitä ihmettä?!
Vaikea tähän on mitään sanoa, kun omista opiskeluvuosista on aika paljon aikaa, olisi helppo todeta jotain liibalaabaa, mutta oikeasti vain he, jotka on olleet opiskelijoita tällaisena aikakautena voivat sanoa, että miltä se on tuntunut, muut ei mielestäni oikein muuta voi kuin kuunnella ja nyökytellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä ihmeen "parhaat vuodet"?
En usko että monillekaan opiskeluaika on mitään parasta aikaa.
No itselläni ei ollut kovin tiukkaa taloudellisesti, mutta olen kuullut että joillakin ei ole varaa ollut ostaa edes uusia kenkiä....
No onhan opiskeluaikana enemmän vapautta kuin normaalisti, mutta sitten taas toisaalta jos käy töissä koko ajan opiskelujen ohessa, niin kyllä voi sekin olla aika rankkaa.
Jos on mahdollisuus keskittyä pelkästään opiskeluun (kesät tietysti on eri asia), niin silloin voi olla vapauttakin aika paljon.
No, kaikki eivät mittaa elämänlaatua rahassa, vaan kokemuksissa ja henkisessä kasvussa.
Tuskimpa kumpikaan on korkeimmillaan 20-22v:)
Miten niin? Kyllä minulle ainakin nuo vuodet ovat olleet todella merkittäviä itsenäisen ja aikuisen elämän rakentamisessa ja noina vuosina kyllä tapasin paljon enemmän erilaisia ihmisiä kuin nykyään tapaan. Elämäni on ollut viimeiset 10 vuotta melko samanlaista puurtamista eikä tässä hirveästi ole joutunut uusien asioiden eteen (paitsi tietysti esimerkiksi töissä sellaisia käytännön menetelmiä).
Mulla just päinvastoin. Nyt keski-iässä ne parhaat asiat elämässäni tapahtuu. Ja toivon että vaan paranee.
Eli olet vasta keski-ikäisenä muuttanut omaan asuntoon, ostanut itsellesi petivaatteita ja huonekaluja? Olet opetellut rahankäyttöä, asiointeja erilaisissa paikoissa? Olet vasta keski-ikäisenä tavannut ja tutustunut ihmisiin, joita et ole tuntenut lapsuudesta saakka? Olet vasta keski-ikäisenä päättänyt itse, mitä kaupasta ostat? Olet vasta keski-ikäisenä kokenut ensimmäisen kerran sen, että olet asunnossasi yksin ja olet itse vastuussa, jos avaimet katoavat tai lamppu pitää vaihtaa?
No, jo oli aikakin.
Tässähän ei puhuta nyt siitä, mitä kukakin kokee kivaksi elämänvaiheeksi, vaan nimenomaan elämän käännekohdasta ja siitä, miten elämää rakennetaan sen lapsuuskodin ulkopuolella. Kyllähän lapsetkin käyvät läpi tietyt kehitysvaiheet eikä kukaan sano esim kävelemään oppivasta lapsesta, että kyllähän tuota ehtii tekemään koko aikuisiän, eihän tuossa ole mitään ihmeellistä ja ihan sama, jos oppii sen vasta muutaman vuoden päästä. Kyllä se vain on uusi opittu asia ja on edellytys monelle uudelle kokemukselle.
Siis... Miten pandemia estää näiden asioiden opettelun?
Tuossa puhuttiin yleisesti siitä, miten merkittävästä ajanjaksosta puhutaan, kun joku tuossa kertoi, että hän on keski-ikäisenä oppinut enemmän kuin nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompa muuten pahasisuinen ja empatiakyvytön ketju. Harmi!
Nuorilla ei ole 30+ elinvuotta ja kokemusta. Tässä iässä pari vuotta ei tunnu omissa rutiineissa yhtä paljon kuin kotoaan pois muuttaneella, jolla läheisiä ei asu samalla paikkakunnalla.
Sieltä tulee kuitenkin seuraavat työelämään siirtyvät veronmaksajat niin pienellä määrällä empatiaa ja tukea ne saataisiin siirtymään tähän oravanpyörään vielä...
Me tarvitaan näitä nuoria!Itse taas näen tämän keskustelun herättelevänä: elämä ei ole ohi, nuoruus ei ole ohi. Tulevasta ei voi tietää, joten parasta vain käsitellä pettymykset ja mennä eteenpäin. Kyllä täysi-ikäisten pitäisi jo ymmärtää, ettei elämä lopu siihen, kun täyttää 25 vuotta. Täysi-ikäisten tulisi myös ymmärtää mittakaavaa: on totta, että yksinäisyydellä ja pandemian aiheuttamalla eristäytymisellä voi olla pidempiaikaista vaikutusta mm. mielenterveyteen, mutta kun ajattelee, miten hyvät mahdollisuudet Suomessa muuten on muuhun maailmaan verrattuna, tuntuu hassulta valitella rajoituksista. Suomessa on saanut koko ajan tavata ihmisiä esim. kutsumalla omaan kotiin tai esimerkiksi ulkona. Talvella kylmässä toki hankalampaa, mutta on tässä ollut kesäjaksojakin. Facebookissa tai Whatsapissa voi perustaa luokkien omia ryhmiä, joissa voidaan sopia yhteisistä tapaamisista ja tutustumisista paikoissa, jonne voi kokoontua jne. Tapaamisten ei ole pakko pyöriä alkoholin ja muiden päihteiden ympärillä, eli ei ole pakko järjestää (sisä)bileitä, että voi tutustua. Tottakai toiminta on erilaista ns. normaaliin verrattuna, mutta ei pandemia kyllä mitenkään voi yksinäisyyttä aiheuttaa niille, jotka muutenkin olisivat menossa mukana. Erakot ovat erakoita pandemialla ja ilman. Tämän hetken opiskelijat ovat kasvaneet internetin ja etäyhteyksien kanssa, joten nyt vain hyödyntämään niitä taitoja ja järjestämään tapaamisia. Luovuus kunniaan!
Juu juu, nämä on selitetty jo monta kertaa, mutta teiltä menee täysin pointti ohi. Totuus nyt vain on se, että nämä nuoret kokevat ne samat asiat eri tavalla kuin me muut olemme kokeneet. Sen toteaminen ei tarkoita maailmanloppua, tietenkään. Mutta kyllä se SAA tuntua ikävältä. Ei ole keneltäkään pois se, että sen sanoo ääneen.
En ole sanonut, ettei saisi tuntua ikävältä. Mitä ihmettä?!
No mistä tässä sitten on ulistu 44 sivua? Minun mielestäni ketju on täynnä jankutusta siitä, että nuoret valittavat turhasta ja heidän pitäisi nyt olla vaan hiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ymmärrän nuoria tuossa asiassa, nyt nelikymppisenä keskellä työuraa pari vuotta ei ole mitenkään merkittävä aika (vaikken ole korona-ajasta tykännyt, niin näen tässä kuitenkin myös mielenkiintoisia puolia). Sen sijaan jos ajattelen omaa lukio- tai amk-aikaa, niin kyllähän pari vuotta siinä vaiheessa elämää on pitkä aika. Moni toki opiskelee myöhemminkin elämänsä aikana, mutta sen nuoruuden opiskeluajan voi kokea vain silloin. Itselleni ei toisaalta lukio- tai amk-ajoilta jäänyt elämään ketään pitkäaikaista ystävää, joten en voi sanoa verkostoituneeni eikä verkostoilla/opiskelukavereilla ole ollut mitään merkitystä jälkeenpäin.
Niin. Kyse on perspektiivistä. Muutaman vuoden päästä nämä "parhaat vuotensa" menettäneet nuoret huomaavat, ettei mitään erityisen merkityksellistä jäänytkään kokematta. Tällä hetkellä heistä tuntuu siltä. Niin kuin lapsesta, joka odottaa karkkipäivää, mutta sitten onkin vanhemmat sairaana eikä karkkipussia käydäkään ostamassa. Elämä pilalla. Jonkin aikaa kirvelee muistoissa, sitten alkaa jossain vaiheessa ihmetyttää, miten pöllöistä asioista hermostui. Elämä jatkuu.
Mistä sinä voit tietää, miltä näistä nuorista jälkeenpäin tuntuu? Ja millä oikeudella sinä mitätöit ihmisten kaipuun kontakteihin ja sosiaaliseen elämään vertaamalla tätä karkkipussiin?
Sananvapauden oikeudella. Enkä verrannut karkkipussiin. Vertasin ikätasoisiin kokemuksiin. Elämä jatkuu, menehän sinäkin jo siitä kuivaamaan kyyneleet ja ryhdy muihin hommiin.
Kyllä vertasit nimenomaan karkkipussiin. "Tällä hetkellä heistä tuntuu siltä. Niin kuin lapsesta, joka odottaa karkkipäivää." Ihan omia sanojasi, älä nyt vedä niitä takaisin.
Ja sinä et myöskään voi tulla minulle sanomaan, että kuivaa kyyneleesi. Sinä et tiedä elämästäni yhtään mitään. Sen verran sinulle kerron, että en ole nuori enkä opiskelija, vaikka niin nyt pakkomielteisesti tässä jokaisesta kommentoijasta oletat.
Kävi erittäin selväksi, että et ole opiskelija, etkä varmaan myöskään opiskellut... Ihmeellisiä oletuksia minusta. Ja mitä kirjoittamiini kommentteihin tulee, en arvannut, että täällä tulisi kirjoittaa selkokielellä. Sinun hyökkäystesi ansiosta aion kyllä jatkossa tehdä niin, koska joiltakin puuttuu selvästi syvälukutaito.
Anteeksi, missä tein sinusta yhdenkään oletuksen? Olen puhunut tässä pelkästään sen perusteella, mitä itse tässä kirjoitat.
Kerrohan mitä ihmettä sinä sitten tarkoitit tuolla karkkipussilla, ellet käyttänyt sitä nimenomaan vertauksena opiskelijoiden pettymykseen.
Lopeta jo vi**n hullu ei kukaan jaksa sun keuhkoomista
Sanoo henkilö, joka haukkuu täysin asiallisen kommentin kirjoittanutta v*un hulluksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompa muuten pahasisuinen ja empatiakyvytön ketju. Harmi!
Nuorilla ei ole 30+ elinvuotta ja kokemusta. Tässä iässä pari vuotta ei tunnu omissa rutiineissa yhtä paljon kuin kotoaan pois muuttaneella, jolla läheisiä ei asu samalla paikkakunnalla.
Sieltä tulee kuitenkin seuraavat työelämään siirtyvät veronmaksajat niin pienellä määrällä empatiaa ja tukea ne saataisiin siirtymään tähän oravanpyörään vielä...
Me tarvitaan näitä nuoria!Itse taas näen tämän keskustelun herättelevänä: elämä ei ole ohi, nuoruus ei ole ohi. Tulevasta ei voi tietää, joten parasta vain käsitellä pettymykset ja mennä eteenpäin. Kyllä täysi-ikäisten pitäisi jo ymmärtää, ettei elämä lopu siihen, kun täyttää 25 vuotta. Täysi-ikäisten tulisi myös ymmärtää mittakaavaa: on totta, että yksinäisyydellä ja pandemian aiheuttamalla eristäytymisellä voi olla pidempiaikaista vaikutusta mm. mielenterveyteen, mutta kun ajattelee, miten hyvät mahdollisuudet Suomessa muuten on muuhun maailmaan verrattuna, tuntuu hassulta valitella rajoituksista. Suomessa on saanut koko ajan tavata ihmisiä esim. kutsumalla omaan kotiin tai esimerkiksi ulkona. Talvella kylmässä toki hankalampaa, mutta on tässä ollut kesäjaksojakin. Facebookissa tai Whatsapissa voi perustaa luokkien omia ryhmiä, joissa voidaan sopia yhteisistä tapaamisista ja tutustumisista paikoissa, jonne voi kokoontua jne. Tapaamisten ei ole pakko pyöriä alkoholin ja muiden päihteiden ympärillä, eli ei ole pakko järjestää (sisä)bileitä, että voi tutustua. Tottakai toiminta on erilaista ns. normaaliin verrattuna, mutta ei pandemia kyllä mitenkään voi yksinäisyyttä aiheuttaa niille, jotka muutenkin olisivat menossa mukana. Erakot ovat erakoita pandemialla ja ilman. Tämän hetken opiskelijat ovat kasvaneet internetin ja etäyhteyksien kanssa, joten nyt vain hyödyntämään niitä taitoja ja järjestämään tapaamisia. Luovuus kunniaan!
Juu juu, nämä on selitetty jo monta kertaa, mutta teiltä menee täysin pointti ohi. Totuus nyt vain on se, että nämä nuoret kokevat ne samat asiat eri tavalla kuin me muut olemme kokeneet. Sen toteaminen ei tarkoita maailmanloppua, tietenkään. Mutta kyllä se SAA tuntua ikävältä. Ei ole keneltäkään pois se, että sen sanoo ääneen.
Ei elämässä kukaan ole milloinkaan samalla viivalla ja sopeutuminen ei ole mikään optio vaan jatkuva edellytys. Tuskin normaalissa yhteiskunnallisessa tilanteessa esimerkiksi vähällä rahalla kituuttavia opiskelijoita halaillaan myötätunnosta, koska he jäävät monesta paitsi joko sen vuoksi ettei ole rahaa tai he haluavat käyttää sen elämän kannalta tärkeämpiin asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompa muuten pahasisuinen ja empatiakyvytön ketju. Harmi!
Nuorilla ei ole 30+ elinvuotta ja kokemusta. Tässä iässä pari vuotta ei tunnu omissa rutiineissa yhtä paljon kuin kotoaan pois muuttaneella, jolla läheisiä ei asu samalla paikkakunnalla.
Sieltä tulee kuitenkin seuraavat työelämään siirtyvät veronmaksajat niin pienellä määrällä empatiaa ja tukea ne saataisiin siirtymään tähän oravanpyörään vielä...
Me tarvitaan näitä nuoria!Itse taas näen tämän keskustelun herättelevänä: elämä ei ole ohi, nuoruus ei ole ohi. Tulevasta ei voi tietää, joten parasta vain käsitellä pettymykset ja mennä eteenpäin. Kyllä täysi-ikäisten pitäisi jo ymmärtää, ettei elämä lopu siihen, kun täyttää 25 vuotta. Täysi-ikäisten tulisi myös ymmärtää mittakaavaa: on totta, että yksinäisyydellä ja pandemian aiheuttamalla eristäytymisellä voi olla pidempiaikaista vaikutusta mm. mielenterveyteen, mutta kun ajattelee, miten hyvät mahdollisuudet Suomessa muuten on muuhun maailmaan verrattuna, tuntuu hassulta valitella rajoituksista. Suomessa on saanut koko ajan tavata ihmisiä esim. kutsumalla omaan kotiin tai esimerkiksi ulkona. Talvella kylmässä toki hankalampaa, mutta on tässä ollut kesäjaksojakin. Facebookissa tai Whatsapissa voi perustaa luokkien omia ryhmiä, joissa voidaan sopia yhteisistä tapaamisista ja tutustumisista paikoissa, jonne voi kokoontua jne. Tapaamisten ei ole pakko pyöriä alkoholin ja muiden päihteiden ympärillä, eli ei ole pakko järjestää (sisä)bileitä, että voi tutustua. Tottakai toiminta on erilaista ns. normaaliin verrattuna, mutta ei pandemia kyllä mitenkään voi yksinäisyyttä aiheuttaa niille, jotka muutenkin olisivat menossa mukana. Erakot ovat erakoita pandemialla ja ilman. Tämän hetken opiskelijat ovat kasvaneet internetin ja etäyhteyksien kanssa, joten nyt vain hyödyntämään niitä taitoja ja järjestämään tapaamisia. Luovuus kunniaan!
Juu juu, nämä on selitetty jo monta kertaa, mutta teiltä menee täysin pointti ohi. Totuus nyt vain on se, että nämä nuoret kokevat ne samat asiat eri tavalla kuin me muut olemme kokeneet. Sen toteaminen ei tarkoita maailmanloppua, tietenkään. Mutta kyllä se SAA tuntua ikävältä. Ei ole keneltäkään pois se, että sen sanoo ääneen.
Ei elämässä kukaan ole milloinkaan samalla viivalla ja sopeutuminen ei ole mikään optio vaan jatkuva edellytys. Tuskin normaalissa yhteiskunnallisessa tilanteessa esimerkiksi vähällä rahalla kituuttavia opiskelijoita halaillaan myötätunnosta, koska he jäävät monesta paitsi joko sen vuoksi ettei ole rahaa tai he haluavat käyttää sen elämän kannalta tärkeämpiin asioihin.
Niin, elämässä on muitakin ikäviä asioita ja tilanteita. Entä sitten? Tarkoittaako se, että siitä yhdestä ikävästä tilanteesta ei saa puhua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompa muuten pahasisuinen ja empatiakyvytön ketju. Harmi!
Nuorilla ei ole 30+ elinvuotta ja kokemusta. Tässä iässä pari vuotta ei tunnu omissa rutiineissa yhtä paljon kuin kotoaan pois muuttaneella, jolla läheisiä ei asu samalla paikkakunnalla.
Sieltä tulee kuitenkin seuraavat työelämään siirtyvät veronmaksajat niin pienellä määrällä empatiaa ja tukea ne saataisiin siirtymään tähän oravanpyörään vielä...
Me tarvitaan näitä nuoria!Itse taas näen tämän keskustelun herättelevänä: elämä ei ole ohi, nuoruus ei ole ohi. Tulevasta ei voi tietää, joten parasta vain käsitellä pettymykset ja mennä eteenpäin. Kyllä täysi-ikäisten pitäisi jo ymmärtää, ettei elämä lopu siihen, kun täyttää 25 vuotta. Täysi-ikäisten tulisi myös ymmärtää mittakaavaa: on totta, että yksinäisyydellä ja pandemian aiheuttamalla eristäytymisellä voi olla pidempiaikaista vaikutusta mm. mielenterveyteen, mutta kun ajattelee, miten hyvät mahdollisuudet Suomessa muuten on muuhun maailmaan verrattuna, tuntuu hassulta valitella rajoituksista. Suomessa on saanut koko ajan tavata ihmisiä esim. kutsumalla omaan kotiin tai esimerkiksi ulkona. Talvella kylmässä toki hankalampaa, mutta on tässä ollut kesäjaksojakin. Facebookissa tai Whatsapissa voi perustaa luokkien omia ryhmiä, joissa voidaan sopia yhteisistä tapaamisista ja tutustumisista paikoissa, jonne voi kokoontua jne. Tapaamisten ei ole pakko pyöriä alkoholin ja muiden päihteiden ympärillä, eli ei ole pakko järjestää (sisä)bileitä, että voi tutustua. Tottakai toiminta on erilaista ns. normaaliin verrattuna, mutta ei pandemia kyllä mitenkään voi yksinäisyyttä aiheuttaa niille, jotka muutenkin olisivat menossa mukana. Erakot ovat erakoita pandemialla ja ilman. Tämän hetken opiskelijat ovat kasvaneet internetin ja etäyhteyksien kanssa, joten nyt vain hyödyntämään niitä taitoja ja järjestämään tapaamisia. Luovuus kunniaan!
Juu juu, nämä on selitetty jo monta kertaa, mutta teiltä menee täysin pointti ohi. Totuus nyt vain on se, että nämä nuoret kokevat ne samat asiat eri tavalla kuin me muut olemme kokeneet. Sen toteaminen ei tarkoita maailmanloppua, tietenkään. Mutta kyllä se SAA tuntua ikävältä. Ei ole keneltäkään pois se, että sen sanoo ääneen.
Ei elämässä kukaan ole milloinkaan samalla viivalla ja sopeutuminen ei ole mikään optio vaan jatkuva edellytys. Tuskin normaalissa yhteiskunnallisessa tilanteessa esimerkiksi vähällä rahalla kituuttavia opiskelijoita halaillaan myötätunnosta, koska he jäävät monesta paitsi joko sen vuoksi ettei ole rahaa tai he haluavat käyttää sen elämän kannalta tärkeämpiin asioihin.
Niin, elämässä on muitakin ikäviä asioita ja tilanteita. Entä sitten? Tarkoittaako se, että siitä yhdestä ikävästä tilanteesta ei saa puhua?
Ei. se sitä tarkoita, mutta jostain parhaista vuosista puhuminen on äärimmäisen yliampuvaa ja kuulostaa enemmän piloille hemmotellun valitukselta kuin todelliselta ongelmalta. Jos ei kykene joustamaan ajatusmaailmassaan, voi olla takuuvarma, ettei elämän kärsimykset tule päättymään koronavirukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun esikoinen on nyt ekan vuoden opiskelija. Hän opiskeli lukiosta puolet kokonaan etänä.
Nyt on ollut tästä vuodesta suht normaalisti 1,5 kuukautta, sen jälkeen tuli taas rajoituksia. Suurin osa ajasta ennnen joulua meni 9 neliön huoneessa.
Sitten oli kaksi kuukautta kotona ja opiskeli täältä etänä.
Ja nyt on taas siellä.
Eihän tässä ole mitään normaalia elämää, oikeasti. Normaalia nuoruutta. Huolettomuutta ja toivoa.
Onko meillä muilla ihmisillä normaalia elämää ollut viimeiset kaksi vuotta? Ei harrastuksia, ei ystäviä, ei illanviettoja, ei saunailtoja, ei baari-iltoja ja sinkkujen pariutumista, ei työapaikan yhteisiä tapahtumia ja päivittäisiä kahvihetkiä ja lounaita. Ihan samat ongelmat meillä on kaikilla.
Oletko sinä kököttänyt huoneessasi kaksi vuotta opiskelemassa itseksesi? Mennyt vieraalle paikkakunnalle tai vieraasene maahan jossa et tunne ketään ja kököttänyt 9 neliön huoneessa pelkkä läppäri seuranasi kuukausitolkulla?
Minä en ainakaan ole. Olen kököttänyt mukavasti 300 neliön talossani ja kerrankin mieskin on ollut kotona. On syöty yhdessä mukavasti lounaat, jonka ainekset paikallinen cittari roudaa kotiovelle.
Viikonloput mukavasti mökillä paikkakunnalla, jossa koronaluvut koko ajan mukavan alhaalla. On ollut aikaa nähdä lapsuudenkavereita, ulkoilla ja liikkua.
Korona-aikana on ollut mukavampaa kuin normaalisti.
Ei kai kukaan ole pakottanut istumaan ketään kuukausitolkulla pienessä huoneessa läppäri ainoana seurana? Aktivoitukaa itse nyt edes vähän!
Vierailija kirjoitti:
Vaikea tähän on mitään sanoa, kun omista opiskeluvuosista on aika paljon aikaa, olisi helppo todeta jotain liibalaabaa, mutta oikeasti vain he, jotka on olleet opiskelijoita tällaisena aikakautena voivat sanoa, että miltä se on tuntunut, muut ei mielestäni oikein muuta voi kuin kuunnella ja nyökytellä.
Mutta nyt sanomalehtijutuissa korostuu kärsijöiksi ilmoittautuneiden näkökulma, vaikka se ei ole koko totuus. Valittajien ääni yleistetään koko nuorison ääneksi ja päättäjät alkavat purkaa etäopetussuosituksia etuajassa. Siksi ei pidä vain kuunnella ja nyökytellä. Ja totuus on se, minkä yliopistoissa opettavat ovat tuoneet aikaisemmin esiin tässä ketjussa: sinne lähiopetukseen ei kuitenkaan ole mitään tunkua ja jotkut opiskelijat valittavat aina jostain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta jutusta tuli itselleni ainakin sellainen fiilis että koronasta on kärsineet eniten ne jotka saavat energiaa muista ihmisistä ja joille esim. yhteiset juhlat ja muu porukalla puuhaaminen ovat tärkeitä. Heiltä on viety tärkeä energianlähde ja masennus pukkaa päälle. Ne jotka eivät olisi kauheasti pippaloissa käyneet tai ahkerasti verkostoituneet muutenkaan ovat kerrankin vahvemmilla koska ovat tottuneet tekemään paljon yksin tai pienen ydinporukan kanssa. Se on heille normaalia ja jopa toivottavaa. Siis se klassinen ekstrovertti/introvertti -tyylinen jako. Monelle introvertimmälle viimeiset kaksi vuotta on ollut jonkinlainen Liisa ihmemaassa -kokemus, kerrankin introvertit tuntevat itsensä normaaleiksi ja hyvinvoiviksi ja jatkavat hommiaan ilman että rajoitukset ylenmäärin rassaavat.
Ja älkää ymmärtäkö väärin, en ota kantaa siihen kumpi on se "parempi" ihmislaatu, vaan ainoastaan kommentoin miten eri temperamentilla varustetut ihmiset kokevat rajoitukset ja yhteiskunnan sulut.
Tämä oli hyvä kannanotto. Minulle on tullut se kuva, että ekstrovertit esittävät oman ajattelunsa ja toimintakulttuurinsa normina muille - että on itsestäänselvää, että ollaan koko ajan toisten seurassa. Toivon, että jatkossa otetaan introvertimpi asenne paremmin huomioon eikä sitä pidetä poikkeavana. Ainakin sen avulla ihmiskunta selviää paremmin tällaisissa kriiseissä.
Olen aina ihmetellyt, miksi introvertit kokevat ettei heitä huomioida, vaan muka "mennään ekstroverttien ehdoilla". Eihän kukaan koskaan ole kieltänyt introverttejä jäämään kotiin kököttämään, ja nauttimaan siitä. (Toki etätyöt tai -opiskelu eivät ole aina onnistuneet samalla lailla, mutta niistä nauttii monii kiireinen ekstroverttikin). Miksi introvertit jotenkin kärsivät siitä, että ekstrovertit haluavat mennä ja kokea ja tavata ihmisiä?
No eikös sekä opiskelu- että työelämä ole rakennettu sillä ajatuksella, että "ekstroverttimäiset" ominaisuudet ovat useammin niitä arvostettuja? Ehkäpä introvertit kärsivät siitä, että heidän ominasuuksiaan arvostetaan vähemmän, ja ihmisten oletetaan olevan ekstroverttejä voidakseen olla hyviä eri elämänalueilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä nyt tiedä mitä noi kitisee. Täälläkin aina kerrotaan, että nuoriso elää somessa.
No eläisivät sitten! Mikä ongelma on perustaa ryhmä jollekin porukalle ja sitä kautta keskustella? Peruskoululaisetkin osaavat sen.Kyllähän ihmiset ovat aina halunneet tavata toisiaan, tehdä asioita yhdessä, koskettaa, ihastua, käydä syömässä, mitä nyt milloinkin. Ei se tarve mihinkään katoa vaikka kuinka nyt pitäisi somessa vaan olla. Itselle ainakin opiskeluajassa parasta oli yhdessä tekeminen, lukeminen yms.
Mutta, kun tulee poikkeukselliset ajat, niin sitten pitää sopeutua siihen tarpeelliseksi ajaksi. Kyllä tästä taas kohta pääsee yhdessä tekemään. Jos ihmisillä ei ole sopeutumiskykyä, niin onko sitä edes ihan varmasti valmis opiskelemaan.
Parikymppisillä on parikymppisen aivot. Ei nuoret ajattele niin, että joskus kuuden vuoden päästä voin tehdä mitä haluan ja nyt vaan odotellaan tyytyväisinä. Jos jo tuossa iässä vaan haluaa olla yksin huoneessaan, niin olisin kyllä huolissani.
Eihän tuosta ole kyse, että heidän oletetaan haluavan olla yksin huoneessaan, vaan tarvittaessa sopeutuvan rajoituksiin poikkeusoloissa ja tapaamaan niitä kavereita esim. ulkona, tai terveysturvallisesti sisätiloissakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sota-aikana opiskelleet olisivat voineet sanoa ihan samaa ja jopa aiheesta...
Naurettavaa vinkumista. Lapset ja nuoret on kautta ihmisen historian menettäneet vuosia tai vuosikymmeniä elämästään sotien keskellä, keskitysleirillä jne. Kuitenkin saavat elämänsä kuntoon aikuisena, hankkivat ammatin, työpaikat, perheen jne. Suomessa itketään kun pari vuotta on ollut lieviä rajoituksia. Vähän suhteellisuudentajua asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta jutusta tuli itselleni ainakin sellainen fiilis että koronasta on kärsineet eniten ne jotka saavat energiaa muista ihmisistä ja joille esim. yhteiset juhlat ja muu porukalla puuhaaminen ovat tärkeitä. Heiltä on viety tärkeä energianlähde ja masennus pukkaa päälle. Ne jotka eivät olisi kauheasti pippaloissa käyneet tai ahkerasti verkostoituneet muutenkaan ovat kerrankin vahvemmilla koska ovat tottuneet tekemään paljon yksin tai pienen ydinporukan kanssa. Se on heille normaalia ja jopa toivottavaa. Siis se klassinen ekstrovertti/introvertti -tyylinen jako. Monelle introvertimmälle viimeiset kaksi vuotta on ollut jonkinlainen Liisa ihmemaassa -kokemus, kerrankin introvertit tuntevat itsensä normaaleiksi ja hyvinvoiviksi ja jatkavat hommiaan ilman että rajoitukset ylenmäärin rassaavat.
Ja älkää ymmärtäkö väärin, en ota kantaa siihen kumpi on se "parempi" ihmislaatu, vaan ainoastaan kommentoin miten eri temperamentilla varustetut ihmiset kokevat rajoitukset ja yhteiskunnan sulut.
Tämä oli hyvä kannanotto. Minulle on tullut se kuva, että ekstrovertit esittävät oman ajattelunsa ja toimintakulttuurinsa normina muille - että on itsestäänselvää, että ollaan koko ajan toisten seurassa. Toivon, että jatkossa otetaan introvertimpi asenne paremmin huomioon eikä sitä pidetä poikkeavana. Ainakin sen avulla ihmiskunta selviää paremmin tällaisissa kriiseissä.
Olen aina ihmetellyt, miksi introvertit kokevat ettei heitä huomioida, vaan muka "mennään ekstroverttien ehdoilla". Eihän kukaan koskaan ole kieltänyt introverttejä jäämään kotiin kököttämään, ja nauttimaan siitä. (Toki etätyöt tai -opiskelu eivät ole aina onnistuneet samalla lailla, mutta niistä nauttii monii kiireinen ekstroverttikin). Miksi introvertit jotenkin kärsivät siitä, että ekstrovertit haluavat mennä ja kokea ja tavata ihmisiä?
No eikös sekä opiskelu- että työelämä ole rakennettu sillä ajatuksella, että "ekstroverttimäiset" ominaisuudet ovat useammin niitä arvostettuja? Ehkäpä introvertit kärsivät siitä, että heidän ominasuuksiaan arvostetaan vähemmän, ja ihmisten oletetaan olevan ekstroverttejä voidakseen olla hyviä eri elämänalueilla?
Työelämä ja opiskeluelämä on nimenomaan rakennettu ekstroverttien ehdoilla - varmaankin sen takia, kun ovat koko ajan suuna päänä päsmäröimässä. Introverttinä en kaipaa arvostusta enkä huomiota, mutta toivoisin saavani olla rauhassa ja keskittyä työntekemiseen ilman näennäissosialiseeraamisen velvoitteita. En kaipaa yhtään lähitöihin enkä varsinkaan kahvipöytäkeskusteluihin tai turhanpäiväisiin työyhteisön kehittämispäiviin, joissa menee aikaa ihan hukkaan. Ei minua kiinnosta tippaakaan tutustua työtovereihini. Töitä voi tehdä muutenkin kuin juoruilemalla ja puhumalla joutavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompa muuten pahasisuinen ja empatiakyvytön ketju. Harmi!
Nuorilla ei ole 30+ elinvuotta ja kokemusta. Tässä iässä pari vuotta ei tunnu omissa rutiineissa yhtä paljon kuin kotoaan pois muuttaneella, jolla läheisiä ei asu samalla paikkakunnalla.
Sieltä tulee kuitenkin seuraavat työelämään siirtyvät veronmaksajat niin pienellä määrällä empatiaa ja tukea ne saataisiin siirtymään tähän oravanpyörään vielä...
Me tarvitaan näitä nuoria!Itse taas näen tämän keskustelun herättelevänä: elämä ei ole ohi, nuoruus ei ole ohi. Tulevasta ei voi tietää, joten parasta vain käsitellä pettymykset ja mennä eteenpäin. Kyllä täysi-ikäisten pitäisi jo ymmärtää, ettei elämä lopu siihen, kun täyttää 25 vuotta. Täysi-ikäisten tulisi myös ymmärtää mittakaavaa: on totta, että yksinäisyydellä ja pandemian aiheuttamalla eristäytymisellä voi olla pidempiaikaista vaikutusta mm. mielenterveyteen, mutta kun ajattelee, miten hyvät mahdollisuudet Suomessa muuten on muuhun maailmaan verrattuna, tuntuu hassulta valitella rajoituksista. Suomessa on saanut koko ajan tavata ihmisiä esim. kutsumalla omaan kotiin tai esimerkiksi ulkona. Talvella kylmässä toki hankalampaa, mutta on tässä ollut kesäjaksojakin. Facebookissa tai Whatsapissa voi perustaa luokkien omia ryhmiä, joissa voidaan sopia yhteisistä tapaamisista ja tutustumisista paikoissa, jonne voi kokoontua jne. Tapaamisten ei ole pakko pyöriä alkoholin ja muiden päihteiden ympärillä, eli ei ole pakko järjestää (sisä)bileitä, että voi tutustua. Tottakai toiminta on erilaista ns. normaaliin verrattuna, mutta ei pandemia kyllä mitenkään voi yksinäisyyttä aiheuttaa niille, jotka muutenkin olisivat menossa mukana. Erakot ovat erakoita pandemialla ja ilman. Tämän hetken opiskelijat ovat kasvaneet internetin ja etäyhteyksien kanssa, joten nyt vain hyödyntämään niitä taitoja ja järjestämään tapaamisia. Luovuus kunniaan!
Juu juu, nämä on selitetty jo monta kertaa, mutta teiltä menee täysin pointti ohi. Totuus nyt vain on se, että nämä nuoret kokevat ne samat asiat eri tavalla kuin me muut olemme kokeneet. Sen toteaminen ei tarkoita maailmanloppua, tietenkään. Mutta kyllä se SAA tuntua ikävältä. Ei ole keneltäkään pois se, että sen sanoo ääneen.
Ei elämässä kukaan ole milloinkaan samalla viivalla ja sopeutuminen ei ole mikään optio vaan jatkuva edellytys. Tuskin normaalissa yhteiskunnallisessa tilanteessa esimerkiksi vähällä rahalla kituuttavia opiskelijoita halaillaan myötätunnosta, koska he jäävät monesta paitsi joko sen vuoksi ettei ole rahaa tai he haluavat käyttää sen elämän kannalta tärkeämpiin asioihin.
Niin, elämässä on muitakin ikäviä asioita ja tilanteita. Entä sitten? Tarkoittaako se, että siitä yhdestä ikävästä tilanteesta ei saa puhua?
Ei. se sitä tarkoita, mutta jostain parhaista vuosista puhuminen on äärimmäisen yliampuvaa ja kuulostaa enemmän piloille hemmotellun valitukselta kuin todelliselta ongelmalta. Jos ei kykene joustamaan ajatusmaailmassaan, voi olla takuuvarma, ettei elämän kärsimykset tule päättymään koronavirukseen.
Miksi nuo sanat pitää ottaa niin kirjaimellisesti? Tuskin tuokaan sanoja nyt tarkoitti, että ihan sama nyt vaikka kuolema korjaisi. He puhuvat tunteistaan ja tällä hetkellä heistä nyt sattuu tuntumaan tuolta. Minullekin ero ensimmäisestä poikaystävästä tuntui maailmanlopulta, vaikka oikeasti tiesin, että en minä siihen kuole.
Vierailija kirjoitti:
Naurettavaa vinkumista. Lapset ja nuoret on kautta ihmisen historian menettäneet vuosia tai vuosikymmeniä elämästään sotien keskellä, keskitysleirillä jne. Kuitenkin saavat elämänsä kuntoon aikuisena, hankkivat ammatin, työpaikat, perheen jne. Suomessa itketään kun pari vuotta on ollut lieviä rajoituksia. Vähän suhteellisuudentajua asioihin.
Montakos kertaa sinä olet ollut sodassa ja keskitysleireillä? Niin, en minäkään. Tuolla sinun logiikalla meidän ei kannattaisi puhua Auschwitzistäkään, kun maailmassa on aina ollut kan san m ur hia.
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäinen etätyöntekijä on hyvin usein perheellinen, tilavammassa asunnossa asuva ihminen, eli ympärillä on perhettä ja tilaa olla. Nuori opiskelija asuu usein yksin jossain 20 neliön opiskelijakopissa, joten ei ole mikään ihme, että seinät alkavat kaatua päälle sosiaalisten kontaktien ja fyysisen tilanpuutteen vuoksi.
Kyllä oeln huolissani etenkin 2. vuoden opiskelijoista, ovat menettäneet paljon, mm. kuinka opitaan oppimaan. Yritämme tsempata teidän kanssa niin paljon kuin mahdollista.
/yliopisto-ope
Juu juu, nämä on selitetty jo monta kertaa, mutta teiltä menee täysin pointti ohi. Totuus nyt vain on se, että nämä nuoret kokevat ne samat asiat eri tavalla kuin me muut olemme kokeneet. Sen toteaminen ei tarkoita maailmanloppua, tietenkään. Mutta kyllä se SAA tuntua ikävältä. Ei ole keneltäkään pois se, että sen sanoo ääneen.