Lue keskustelun säännöt.
HS: ”Olen menettänyt parhaat vuodet” -opiskelijoiden kokemuksia korona-ajasta
03.02.2022 |
Ihan hyvää ajattelua, mutta ihan samalla tavalla me kaikki muutkin etätyöläiset on kärsitty. Siis työtähän se opiskelukin on ja niitä sosiaalisia kontakteja kaipaa etätyöläisetkin.
Ehkä tässä korostuu vähän se nuoren ihmisen aikakäsitys, että elämää jotenkin etenee vääjäämättömästi johonkin ja nyt juuri ne kriittiset vuodet meni ohi. Keski-ikäisyyden lähestyessä tuntuu, että perspektiivi muuttuu, kun huomaa, ettei se elämä ihan niin mene.
Kommentit (901)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta jutusta tuli itselleni ainakin sellainen fiilis että koronasta on kärsineet eniten ne jotka saavat energiaa muista ihmisistä ja joille esim. yhteiset juhlat ja muu porukalla puuhaaminen ovat tärkeitä. Heiltä on viety tärkeä energianlähde ja masennus pukkaa päälle. Ne jotka eivät olisi kauheasti pippaloissa käyneet tai ahkerasti verkostoituneet muutenkaan ovat kerrankin vahvemmilla koska ovat tottuneet tekemään paljon yksin tai pienen ydinporukan kanssa. Se on heille normaalia ja jopa toivottavaa. Siis se klassinen ekstrovertti/introvertti -tyylinen jako. Monelle introvertimmälle viimeiset kaksi vuotta on ollut jonkinlainen Liisa ihmemaassa -kokemus, kerrankin introvertit tuntevat itsensä normaaleiksi ja hyvinvoiviksi ja jatkavat hommiaan ilman että rajoitukset ylenmäärin rassaavat.
Ja älkää ymmärtäkö väärin, en ota kantaa siihen kumpi on se "parempi" ihmislaatu, vaan ainoastaan kommentoin miten eri temperamentilla varustetut ihmiset kokevat rajoitukset ja yhteiskunnan sulut.
Tämä oli hyvä kannanotto. Minulle on tullut se kuva, että ekstrovertit esittävät oman ajattelunsa ja toimintakulttuurinsa normina muille - että on itsestäänselvää, että ollaan koko ajan toisten seurassa. Toivon, että jatkossa otetaan introvertimpi asenne paremmin huomioon eikä sitä pidetä poikkeavana. Ainakin sen avulla ihmiskunta selviää paremmin tällaisissa kriiseissä.
Olen aina ihmetellyt, miksi introvertit kokevat ettei heitä huomioida, vaan muka "mennään ekstroverttien ehdoilla". Eihän kukaan koskaan ole kieltänyt introverttejä jäämään kotiin kököttämään, ja nauttimaan siitä. (Toki etätyöt tai -opiskelu eivät ole aina onnistuneet samalla lailla, mutta niistä nauttii monii kiireinen ekstroverttikin). Miksi introvertit jotenkin kärsivät siitä, että ekstrovertit haluavat mennä ja kokea ja tavata ihmisiä?
No eikös sekä opiskelu- että työelämä ole rakennettu sillä ajatuksella, että "ekstroverttimäiset" ominaisuudet ovat useammin niitä arvostettuja? Ehkäpä introvertit kärsivät siitä, että heidän ominasuuksiaan arvostetaan vähemmän, ja ihmisten oletetaan olevan ekstroverttejä voidakseen olla hyviä eri elämänalueilla?
Työelämä ja opiskeluelämä on nimenomaan rakennettu ekstroverttien ehdoilla - varmaankin sen takia, kun ovat koko ajan suuna päänä päsmäröimässä. Introverttinä en kaipaa arvostusta enkä huomiota, mutta toivoisin saavani olla rauhassa ja keskittyä työntekemiseen ilman näennäissosialiseeraamisen velvoitteita. En kaipaa yhtään lähitöihin enkä varsinkaan kahvipöytäkeskusteluihin tai turhanpäiväisiin työyhteisön kehittämispäiviin, joissa menee aikaa ihan hukkaan. Ei minua kiinnosta tippaakaan tutustua työtovereihini. Töitä voi tehdä muutenkin kuin juoruilemalla ja puhumalla joutavia.
Tuskin sinua ihan häiriöksi asti ollaan mihinkään pyytämässä, vai?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompa muuten pahasisuinen ja empatiakyvytön ketju. Harmi!
Nuorilla ei ole 30+ elinvuotta ja kokemusta. Tässä iässä pari vuotta ei tunnu omissa rutiineissa yhtä paljon kuin kotoaan pois muuttaneella, jolla läheisiä ei asu samalla paikkakunnalla.
Sieltä tulee kuitenkin seuraavat työelämään siirtyvät veronmaksajat niin pienellä määrällä empatiaa ja tukea ne saataisiin siirtymään tähän oravanpyörään vielä...
Me tarvitaan näitä nuoria!Itse taas näen tämän keskustelun herättelevänä: elämä ei ole ohi, nuoruus ei ole ohi. Tulevasta ei voi tietää, joten parasta vain käsitellä pettymykset ja mennä eteenpäin. Kyllä täysi-ikäisten pitäisi jo ymmärtää, ettei elämä lopu siihen, kun täyttää 25 vuotta. Täysi-ikäisten tulisi myös ymmärtää mittakaavaa: on totta, että yksinäisyydellä ja pandemian aiheuttamalla eristäytymisellä voi olla pidempiaikaista vaikutusta mm. mielenterveyteen, mutta kun ajattelee, miten hyvät mahdollisuudet Suomessa muuten on muuhun maailmaan verrattuna, tuntuu hassulta valitella rajoituksista. Suomessa on saanut koko ajan tavata ihmisiä esim. kutsumalla omaan kotiin tai esimerkiksi ulkona. Talvella kylmässä toki hankalampaa, mutta on tässä ollut kesäjaksojakin. Facebookissa tai Whatsapissa voi perustaa luokkien omia ryhmiä, joissa voidaan sopia yhteisistä tapaamisista ja tutustumisista paikoissa, jonne voi kokoontua jne. Tapaamisten ei ole pakko pyöriä alkoholin ja muiden päihteiden ympärillä, eli ei ole pakko järjestää (sisä)bileitä, että voi tutustua. Tottakai toiminta on erilaista ns. normaaliin verrattuna, mutta ei pandemia kyllä mitenkään voi yksinäisyyttä aiheuttaa niille, jotka muutenkin olisivat menossa mukana. Erakot ovat erakoita pandemialla ja ilman. Tämän hetken opiskelijat ovat kasvaneet internetin ja etäyhteyksien kanssa, joten nyt vain hyödyntämään niitä taitoja ja järjestämään tapaamisia. Luovuus kunniaan!
Juu juu, nämä on selitetty jo monta kertaa, mutta teiltä menee täysin pointti ohi. Totuus nyt vain on se, että nämä nuoret kokevat ne samat asiat eri tavalla kuin me muut olemme kokeneet. Sen toteaminen ei tarkoita maailmanloppua, tietenkään. Mutta kyllä se SAA tuntua ikävältä. Ei ole keneltäkään pois se, että sen sanoo ääneen.
Ei elämässä kukaan ole milloinkaan samalla viivalla ja sopeutuminen ei ole mikään optio vaan jatkuva edellytys. Tuskin normaalissa yhteiskunnallisessa tilanteessa esimerkiksi vähällä rahalla kituuttavia opiskelijoita halaillaan myötätunnosta, koska he jäävät monesta paitsi joko sen vuoksi ettei ole rahaa tai he haluavat käyttää sen elämän kannalta tärkeämpiin asioihin.
Niin, elämässä on muitakin ikäviä asioita ja tilanteita. Entä sitten? Tarkoittaako se, että siitä yhdestä ikävästä tilanteesta ei saa puhua?
Ei. se sitä tarkoita, mutta jostain parhaista vuosista puhuminen on äärimmäisen yliampuvaa ja kuulostaa enemmän piloille hemmotellun valitukselta kuin todelliselta ongelmalta. Jos ei kykene joustamaan ajatusmaailmassaan, voi olla takuuvarma, ettei elämän kärsimykset tule päättymään koronavirukseen.
Miksi nuo sanat pitää ottaa niin kirjaimellisesti? Tuskin tuokaan sanoja nyt tarkoitti, että ihan sama nyt vaikka kuolema korjaisi. He puhuvat tunteistaan ja tällä hetkellä heistä nyt sattuu tuntumaan tuolta. Minullekin ero ensimmäisestä poikaystävästä tuntui maailmanlopulta, vaikka oikeasti tiesin, että en minä siihen kuole.
Mutta kun edelleenkin osa aikuisistakin menee mukaan tuohon "parhaat vuodet mennyttä" -valitusvirteen. Ei se varmasti monelle olekaan niin kirjaimellista - jotain ohimennen asiasta valittavaa parikymppistä voi pelkästään v*tuttaa, että asiat eivät ole ihan optimaalisesti, ja ilmaisee sen dramaattisin sanankääntein. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Mutta tuota yliampuvaa "kadonnut sukupolvi" -narratiivia rakennetaan monelta taholta nykyään, etenkin mediassa. Sellaisten ihmisten taholta, joiden luulisi tietävän paremmin.
Kovapalkkaisen sinkun ei tarvi asua yksiössä. Minä en menisi koskaan yksiöön asumaan. Enkä myöskään ole koskaan ollut sinkku. Meillä on ihan normaalisti eletty tämä korona -aika iso paritalo, yhtiössä 3 paritaloa. Naapurit ympärillä ja läheiset joka päivä kylässä. Kaikki juhlat on pidetty synttäreitä myöten. Koulaisille ollaan järjestetty kevätjuhlat meillä ja tramboliini täynnä lapsia. Ei kai lapsettomana sinkkuna kivaa olekaan. Kesällä veneellä ja autolla mennään etäasunnolle koko porukka, Siellä vanhat tutut ilman mitään rajoituksia. Rantaa riittää ja pihalla on porepalju. Valinta se yksin asuminenkin.
Tuskin on menettäneet. Ne parhaat vuodet on vasta yli nelikymppisenä.
Nimenomaan se nuoruuden valtava elämänvimma ja voima, kuolemattomuuden tunne ei ikinä palaa. Mutta voi sitä silti bilettää ja pitää hauskaa vielä 25 vuotiaanakin, kun opiskeluikä on jo eletty. Opiskelijabileissä on oma hohtonsa toki, mutta kyllä sitä ruokotonta menoa ehtii vielä muuallakin, ei siis hätää 18 vuotiaat, vaikka juuri nyt pipoa kiristääkin = )
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mun muistaakseni mun parhaat vuodet kesti vähän kauemmin sentään kuin kaksi vuotta! Kyllä ehditte vielä, nuoriso!
Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin tämä viime aikoina alkanut opiskelijaelämän yli-ihannointi. Grow up.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta jutusta tuli itselleni ainakin sellainen fiilis että koronasta on kärsineet eniten ne jotka saavat energiaa muista ihmisistä ja joille esim. yhteiset juhlat ja muu porukalla puuhaaminen ovat tärkeitä. Heiltä on viety tärkeä energianlähde ja masennus pukkaa päälle. Ne jotka eivät olisi kauheasti pippaloissa käyneet tai ahkerasti verkostoituneet muutenkaan ovat kerrankin vahvemmilla koska ovat tottuneet tekemään paljon yksin tai pienen ydinporukan kanssa. Se on heille normaalia ja jopa toivottavaa. Siis se klassinen ekstrovertti/introvertti -tyylinen jako. Monelle introvertimmälle viimeiset kaksi vuotta on ollut jonkinlainen Liisa ihmemaassa -kokemus, kerrankin introvertit tuntevat itsensä normaaleiksi ja hyvinvoiviksi ja jatkavat hommiaan ilman että rajoitukset ylenmäärin rassaavat.
Ja älkää ymmärtäkö väärin, en ota kantaa siihen kumpi on se "parempi" ihmislaatu, vaan ainoastaan kommentoin miten eri temperamentilla varustetut ihmiset kokevat rajoitukset ja yhteiskunnan sulut.
Tämä oli hyvä kannanotto. Minulle on tullut se kuva, että ekstrovertit esittävät oman ajattelunsa ja toimintakulttuurinsa normina muille - että on itsestäänselvää, että ollaan koko ajan toisten seurassa. Toivon, että jatkossa otetaan introvertimpi asenne paremmin huomioon eikä sitä pidetä poikkeavana. Ainakin sen avulla ihmiskunta selviää paremmin tällaisissa kriiseissä.
Olen aina ihmetellyt, miksi introvertit kokevat ettei heitä huomioida, vaan muka "mennään ekstroverttien ehdoilla". Eihän kukaan koskaan ole kieltänyt introverttejä jäämään kotiin kököttämään, ja nauttimaan siitä. (Toki etätyöt tai -opiskelu eivät ole aina onnistuneet samalla lailla, mutta niistä nauttii monii kiireinen ekstroverttikin). Miksi introvertit jotenkin kärsivät siitä, että ekstrovertit haluavat mennä ja kokea ja tavata ihmisiä?
No eikös sekä opiskelu- että työelämä ole rakennettu sillä ajatuksella, että "ekstroverttimäiset" ominaisuudet ovat useammin niitä arvostettuja? Ehkäpä introvertit kärsivät siitä, että heidän ominasuuksiaan arvostetaan vähemmän, ja ihmisten oletetaan olevan ekstroverttejä voidakseen olla hyviä eri elämänalueilla?
Työelämä ja opiskeluelämä on nimenomaan rakennettu ekstroverttien ehdoilla - varmaankin sen takia, kun ovat koko ajan suuna päänä päsmäröimässä. Introverttinä en kaipaa arvostusta enkä huomiota, mutta toivoisin saavani olla rauhassa ja keskittyä työntekemiseen ilman näennäissosialiseeraamisen velvoitteita. En kaipaa yhtään lähitöihin enkä varsinkaan kahvipöytäkeskusteluihin tai turhanpäiväisiin työyhteisön kehittämispäiviin, joissa menee aikaa ihan hukkaan. Ei minua kiinnosta tippaakaan tutustua työtovereihini. Töitä voi tehdä muutenkin kuin juoruilemalla ja puhumalla joutavia.
Tuskin sinua ihan häiriöksi asti ollaan mihinkään pyytämässä, vai?
Työpaikallani on vuoden mittaan kaikenlaisia sosiaalistaviksi tarkoitettuja pakkotapahtumia. Ne ovat kaikki poissa oikean työn tekemisestä. Yhdet ja samat ovat aina äänessä eivätkä edes anna toisten puhua rauhassa, vaan alkavat puhua päälle. Ja juuri heillä on hirveä hinku takaisin lähitöihin ja siihen, että kaikki ovat heidän ympärillään. Etätyö on ollut minulle helpotus. Mutta minun kaltaista pidetään kielteisenä poikkeuksena normista. Näkeehän sen tästäkin ketjusta: monen mielestä etäopiskelu on ihan kamalaa ja koko ajan pitäisi olla seuraa. Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat sitä, mutta soisin, että ymmärrettäisiin myös meitä, jotka emme sitä tarvitse.
Minusta on todella epäreilua että ekstrovertit valittavat asiasta jollaiseen me introvertit olemme KOKO koulu-uramme joutuneet uhrautamaan.
Nyt kun olen saanut opiskella omassa rauhassa, kuunnella opetusta rauhassa, niin oppiminen on ihan toista. Kuinka paljon minulla on mennyt oppimismahdollisuuksia ja alisuoriutunut kun 60% opiskeluajasta on mennyt siihen että yrittää sopeutua muihin ihmisiin. Ihan hirveästi menee aikaa siihen kun on muita ympärillä että yrittää keskittyä asiaan. Minulle koko opiskeluaika oli kärsimystä ensimmäisestä luokasta lähtien ihan sen vuoksi kun joutui mm. pelkäämään muita ihmisiä, miettimään mitä muiden kanssa pitää keskustella, vaatiiko opettaja vastaamaan jne. Senkin energian olisi voinut vain käyttää oppimiseen. Ihan sekin jo että opettaja tuli viereen tuijottamaan kun tein tehtävää lamasi ajatukseni.
Ei tämä elämä aina voi mennä ekstroverttien ehdoilla, pitää heidänkin oppia joustamaan, edes muutama vuosi elämästään.
Hitto mitä kitisijöitä. En minäkään ole ikinä saanut valittaa vaikka en ole saanut opiskella haluamallani tavalla.
Jatkossa tulisi antaa mahdollisuus erilaisille oppijoille, kaikki eivät tarvitse sosiaalista revohkaa ympärilleen oppiakseen vaan sellainen voi luoda mielenterveysongelmia ja syömishäiriöitä. Minulle ainakin tuli pakkolähiopetuksesta mielenterveysongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen sukupolvi kokee nuoruuden tuskaa, kuvitellaan että nuoruuden pitäis olla sellasta ja tällästä, ja sitten petytään ja syytellään ties mitä, kun ei menekään fantasioiden mukaan.
Eihän Suomessa ole ollut edes oikeaa lockdownia.Ja kukas muu on kokenut tällaisen pandemian nuorena?
Minkäs verran siellä historian tunneilla tuli istuttua? Ehkä ihan hyvä että olet keskittynyt koko olemuksellasi häiriöttä opiskeluun, kun noin vähäiset historian käännekohdat eivät ole jääneet mieleen.
Mitkähän käännekohdaT ne on kun vastaavaa on koettu vain kerran aiemmin.
Tautien lisäksi historia - ja nykyisyyskin monin paikoin - on täynnä sotia ja konflikteja, monin verroin pahempia kuin tämä koronapandemia, jolloin pitäisi vain malttaa ottaa iisisti tietyissä asioissa. Pikkukauraa todellisiin kriisiaikoihin verrattuna, jolloin on uhannut vihollinen tai nälkä, tai molemmat.
Mitä sotia ja konflikteja sinun aikuistumisesi kynnyksellä oli?
Suunnilleen niihin aikoihin oli mm. äärimmäisen raaka sisällissota Euroopassa ex-Jugoslavian hajotessa. Oletko kuullut esim. Srebrenicasta? Onneksi ei kuitenkaan joka maassa ole koko aikaa konflikteja, ja siitä saa olla kiitollinen, jos omassa maassa on rauhallinen ja vakaa tilanne. Se ei ole itsestäänselvyys. Jos taas on epävakainen aika, on syytä sopeutua siihen. Sellaista voi tulla nuorempana tai vanhempana.
Ja tämä vaikutti sinun arkeesi ja koulunkäyntiisi miten?
Ei juuri minun arkeeni ja koulunkäyntiini, mutta monen muun eurooppalaisen nuoren arkeen ja koulunkäyntiin merkittävästikin. Monet heistä tai heidän omaisistaan tapettiin, ja kaikkea muutakin kauheaa tapahtui. Silti selvinneiden oli jatkettava eteenpäin, huolimatta kokemuksista, joiden rinnalla jotkut pandemiarajoitukset eivät ole yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen sympatioita jutussa esiintyneitä nuoria kohtaan. Itse opiskelin huolella, 7 vuotta meni yliopistotutkinnon tekoon. Opintojen lisäksi sain paljon uusia kavereita, joiden kanssa kävimme bileissä ja tehtiin kaikkea muutakin kivaa. Tuli ryyppäiltyä, naitua, reissattua, käytyä festareilla ym. ja vietettyä huoletonta nuoren ihmisen elämää ilman sitoumuksia ja painavaa vastuuta. Nyt yli nelikymppisenä, perheellisenä ei ainakaan harmita, että jotain olisi jäänyt nuoruudessa kokematta.
Totta on se, että voi vanhempanakin bilettää ja sen semmoista. Omasta mielestäni se ei ole sama asia. Kun ihminen tulee vanhemmaksi, hän menettää väistämättä tietynlaisen nuoruuden viattomuuden ja "hölmöyden". Suurin osa oman ikäisistä elelee seesteistä perhearkea ja ei enää halua tehdä välttämättä samanlaisia asioita kuin vanhana nuoruuttaan elävä ihminen - he ovat tehneet ne jutut jo nuorina.
Minusta tuo ”huoleton” opiskelijaelämäsi kuulostaa aika ankealta. Olin itse nuorena ihan toisenlainen. Opiskelin kyllä, mutta antoisaa elämää voi elää muutenkin kuin kuvaamallasi tavalla. Eivät kaikki kaipaa tuollaista.
Minua kiinnostaa aina, mitä tällaisilla kommenteilla tarkoitetaan. Millaista se antoisa elämä sitten sinulla on ollut, kun toisen elämää haukut ankeaksi. Vuosittain esimerkisi festareilla käy hiton paljon väkeä, joten aika monen mielestä ne eivät ole kovin ankeita.
eri
Lisäksi ne jotka nyt nauttivat introverttielämästä eivät normaalitilanteessa olisi mitenkään pakotettuja menemään tapahtumiin tai muuten ihmisten pariin. Sen sijaan ne jotka haluaisivat mennä noihin eivät ole sitä voineet tehdä.
En itse tunne opiskelupaikkakunnalta kauheasti ihmisiä, mutta ehdin sentään joihinkin tutustua ennen koronaa. Yhdellä näistä tuntemistani oli ennestään täältä laaja kaveripiiri jonka kanssa voivat keskenään järjestää vaikka mitä koronasta huolimatta. Itse saan vain suurimmilta osin istua kotona ja tulla hulluksi.
Onhan siinä suuri ero introverteille, että korona-aikana heitä ei pidetä aivan outoina, kun kotoilu on normaalia. Heistä on tullut ikäänkuin kunnollisia täysivaltaisia kansalaisia pandemian aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korkeakouluopiskelijat ovat eniten koronasta kärsinyt ihmisryhmä.
Puolitoista vuotta etänä ilman sosiaalisia kontakteja. On eri asia olla etätöissä kun elämä on jo "valmis", on perhe, tilaa ja ystäviä lähellä. Toiselle puolelle Suomea muuttanut opiskelija ei tunne ketään, ja kaikki tilanteet tutustua toisiin on peruttu ja leimattu. Suuri osa työssäkäyvistä on käynyt töissä koko korona-ajan normaalisti, ollut etänä ehkä kuukauden tai pari, tai sitten yksittäisiä päiviä kun huvittaa. Me oltiin etänä puolitoista vuotta. En tiedä mikä tilanne on nyt kun olen tekemässä gradua. Siis ihan järkyttävää että opiskelijat vähän niin kuin unohdettiin ja "kyllä ne pärjää". Peruskoululaiset sai mennä kouluun ja lukiolaiset, työssäkäyvät pääsi suureksi osaksi töihin edes joskus. Mutta opiskelijat eivät sitä ilmeisesti tarvinneet.
Noh kiitos vaan veronmaksajat kun maksatte nyt munkin kuntouttavan psykoterapian, kun ekana koronakeväänä pakko-oireet paheni niin pahaksi, että itkin vaan kaikki päivät ja mietin, että mun pitää ihan oikeasti tehdä itsemurha. Monille ne rutiinit ja koulu on oikeasti se elämänlanka, joka pitää pakan kasassa.
Esimerkki kuplassa uhriutumisesta. Luepa ketju läpi, niin näet ihmettelyä siitä, eivätkö opiskelijat muka ole kyenneet olemaan tekemisissä toistensa kanssa, jos olisivat halunneet. Ketjussa on myös käytännön vinkkejä siitä, miten ollaan yhdessä koronaturvallisesti. Ja muista, että monet opiskelijat ovat olleet oikein tyytyväisiä etäopiskelumahdollisuuteen. Eivät kaikki kaipaa haalarit päällä kännissä örveltämistä.
Hmm en uhriutunut. Töissä olevat aikuisetkin ovat itkeneet ku joutuivat hetkeksi etätöihin, sama tilanne peruskoululaisissa ja lukiolaisissa. Opiskelijat ovat olleet mielestäni jopa liiankin hiljaa tästä epäkohdasta. Kaverien näkeminen oli mahdollista, ja joskus heitä näinkin. Toki sekään ei joissakin vaiheessa ollut suotavaa. Mutta ei herranjumala se, että näen yhtä kaveria kerran kahteen viikkoon korvaa mitenkään sitä sosiaalista kanssakäymistä oman vuosikurssin monen ihmisen kanssa 7h/arkipäivä. En minäkään tarvitse ja kaipaa mitään örveltämistä, jota en ole enää vuosiin harrastanut, vaan saatana normaalia arkea. Joo on se juhliminenkin välillä kivaa, mutta siihen korona ei oikeastaan ole minulla edes vaikuttanut, sillä juhlin joskus ja vappuna pienellä porukalla normaalistikin.
Pahimmin korona on osunut vasta-aloittaneisiin opiskeljoihin. Miten suunnittelisit koronaturvallista oleilua ihmisten kanssa, joita et tunne? Heihin tämä "örveltämiskielto" on vaikuttanut. Olisi ollut ihan perseestä jos itse en olisi ensimmäisenä vuotenani päässyt pitämään hauskaa ja tapaamaan uusia ihmisiä. Ei se ole sama asia lähteä neljäntenä opiskeluvuotenaan ekaa kertaa bilettämään, tai silloin jos tekisi toisen tutkinnon, se juna menee jo siinä 20-24 ikävuoden paikkeilla.
Etäopiskelussa on puolensa, ja on ihan ok, jos sitä lisättäisiin verrattuna aikaan ennen koronaa. Sen ei tule kuitenkaan ikinä korvata paikallaolemista. Enkä ymmärrä miten se poistaa täyden etäilyn aiheuttaman ahdistuksen monelta että "joku tykkää siitä"? Tosi lohduttavaa, kun joku siitä tykkää niin mun huono olo varmaan nyt poistuu. :) Oman yliopistoni opettajat ovat myös haukkuneet etäilyä, ja sitä miten siinä ei ole lainkaan vuorovaikutusta. Eli kaikeksi onneksi etäilystä ei taitane tulla uusi normi.
Ja mitä tulee sen jonkun toisen kommenttiin, että ne mt-ongelmat tulisi muutenkin, no niinhän ne siellä olikin jo vuosikymmenen, mutta se yksinäisyys ja liika aika ajatella mursivat kamelin selän. Tämä vastaava tilanne on varmasti monella, jotka ovat koronan aikana hakeutuneet avun piiriin. Normaali elämä olisi saattanut kantaa vaikean ajan yli, eikä apua olisi koskaan edes tarvinnut.
Tuntemuksesi ovat varmasti aitoja, mutta sinäkin voisit olla yleistämättä niitä. On myös opiskelijoita, joille etäopiskelu sopii oikein hyvin. Sinä(kin) annat sen kuvan, että hyvin pärjäävät opiskelijat ovat poikkeus ja sinun kaltaiset enemmistö tässä tilanteessa. Kukaan ei ole tietääkseni kattavasti tutkinut opiskelijoiden ja opettajien suhtautumista korona-ajan etäopetukseen. Juttuja on tehty, niin kuin nuo viimeaikaiset Hesarissa ja Aamulehdessä nähdyt, mutta niissä tuntuu korostuvan pahoinvointi ja vaikeudet, koska valikoidaan juuri sellaisia haastateltavia ja lähestytään aihetta juuri negatiivisten kertomusten kautta. Sellaiset jutut tietysti myyvät ja kiinnostavat enemmän kuin uutiset, jossa kerrottaisiin, että kaikki hyvin tai paremmin kuin koskaan.
Totean vielä, että on todella valitettavaa, jos opiskelijajärjestöt eivät ole kyenneet järjestämään opintojaan aloittaville ja muillekin yhteisiä koronaturvallisia tilaisuuksia ulkoilmassa, sisätiloissa ja etänä. Sellaiseen on ollut mahdollisuuksia. Ikävää ja huolestuttavaa, jos omatoimisuus, yritteliäisyys ja kekseliäisyys ovat kadonneet. Se on asia, johon pitää tarttua ja selvittää, onko passivoitumisen taustalla nykyinen koulutus- ja kasvatuskulttuuri.
On vähän spekulatiivista historiaa sanoa menettäneensä parhaat vuodet. Yhtä hyvin olisi voinut joutua kiusatuksi lähiopetuksessa, ja sitten olisi loppuelämänsä sanonut, että kaikki olisi mennyt upeasti elämässä, mutta kiusaaminen vei itsetunnon, opiskelumotivaation, mielenterveyden ja loistavan tulevaisuuden. Tai sitten motivaatio tai mielenterveys olisi mennyt ilmankin koronaa tai kiusaamista. Tai sitten opiskelut olisivat menneet hienosti, mutta työelämä ei silti olisi oikein auennut ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset eivät syrjäytyisi, jos olisi enemmän opiskelupaikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät syrjäytyisi, jos olisi enemmän opiskelupaikkoja.
Joista sitten ehkä valmistuisivat työttömiksi, jos ei loputtomasti kuitenkaan kysyntää ko. alojen osaajille olisi? Ehkä parempi suuntautua johonkin, jolle on kysyntää? (Ja varmasti joillakin aloilla on)
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan se nuoruuden valtava elämänvimma ja voima, kuolemattomuuden tunne ei ikinä palaa. Mutta voi sitä silti bilettää ja pitää hauskaa vielä 25 vuotiaanakin, kun opiskeluikä on jo eletty. Opiskelijabileissä on oma hohtonsa toki, mutta kyllä sitä ruokotonta menoa ehtii vielä muuallakin, ei siis hätää 18 vuotiaat, vaikka juuri nyt pipoa kiristääkin = )
Aika lyhyeksi ydinbilejengin historia omana opiskeluaikana jäi. Puolet keskeytti opinnot ensimmäisen vuoden jälkeen, neljäsosa jäi opinnoissa enemmän tai vähemmän jälkeen ja neljäsosa sulautui opiskelupainotteisempiin introverttijengeihin. Mitään elämänpituisia ystävyyksiä ei syntynyt, mutta toki paljon tuttavuuksia, joihin voi joskus työn puolesta törmätä. Lisäksi varmaan jollain sotealoilla touhu on hyvinkin erilaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan se nuoruuden valtava elämänvimma ja voima, kuolemattomuuden tunne ei ikinä palaa. Mutta voi sitä silti bilettää ja pitää hauskaa vielä 25 vuotiaanakin, kun opiskeluikä on jo eletty. Opiskelijabileissä on oma hohtonsa toki, mutta kyllä sitä ruokotonta menoa ehtii vielä muuallakin, ei siis hätää 18 vuotiaat, vaikka juuri nyt pipoa kiristääkin = )
Aika lyhyeksi ydinbilejengin historia omana opiskeluaikana jäi. Puolet keskeytti opinnot ensimmäisen vuoden jälkeen, neljäsosa jäi opinnoissa enemmän tai vähemmän jälkeen ja neljäsosa sulautui opiskelupainotteisempiin introverttijengeihin. Mitään elämänpituisia ystävyyksiä ei syntynyt, mutta toki paljon tuttavuuksia, joihin voi joskus työn puolesta törmätä. Lisäksi varmaan jollain sotealoilla touhu on hyvinkin erilaista.
Mikä koulu ja ala, jossa kukaan ei "sulautunut kovia tuloksia tekeviin ekstroverttijengeihin", jos puolet keskeytti varhaisessa vaiheessa, neljäsosa jäi jälkeen, ja neljäsosa oli introverttejä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan se nuoruuden valtava elämänvimma ja voima, kuolemattomuuden tunne ei ikinä palaa. Mutta voi sitä silti bilettää ja pitää hauskaa vielä 25 vuotiaanakin, kun opiskeluikä on jo eletty. Opiskelijabileissä on oma hohtonsa toki, mutta kyllä sitä ruokotonta menoa ehtii vielä muuallakin, ei siis hätää 18 vuotiaat, vaikka juuri nyt pipoa kiristääkin = )
Aika lyhyeksi ydinbilejengin historia omana opiskeluaikana jäi. Puolet keskeytti opinnot ensimmäisen vuoden jälkeen, neljäsosa jäi opinnoissa enemmän tai vähemmän jälkeen ja neljäsosa sulautui opiskelupainotteisempiin introverttijengeihin. Mitään elämänpituisia ystävyyksiä ei syntynyt, mutta toki paljon tuttavuuksia, joihin voi joskus työn puolesta törmätä. Lisäksi varmaan jollain sotealoilla touhu on hyvinkin erilaista.
Mikä koulu ja ala, jossa kukaan ei "sulautunut kovia tuloksia tekeviin ekstroverttijengeihin", jos puolet keskeytti varhaisessa vaiheessa, neljäsosa jäi jälkeen, ja neljäsosa oli introverttejä?
Yliopisto, luonnontieteellinen koulutus. Ahkeria ekstroverttiopiskelijoita ei ollut, vaan esimerkiksi killan aktiivitoimintaan jääneet olivat vuoden pahimmillaan pari pari melko löysää opintosuunnitelmaa jäljessä.
Hmm en uhriutunut. Töissä olevat aikuisetkin ovat itkeneet ku joutuivat hetkeksi etätöihin, sama tilanne peruskoululaisissa ja lukiolaisissa. Opiskelijat ovat olleet mielestäni jopa liiankin hiljaa tästä epäkohdasta. Kaverien näkeminen oli mahdollista, ja joskus heitä näinkin. Toki sekään ei joissakin vaiheessa ollut suotavaa. Mutta ei herranjumala se, että näen yhtä kaveria kerran kahteen viikkoon korvaa mitenkään sitä sosiaalista kanssakäymistä oman vuosikurssin monen ihmisen kanssa 7h/arkipäivä. En minäkään tarvitse ja kaipaa mitään örveltämistä, jota en ole enää vuosiin harrastanut, vaan saatana normaalia arkea. Joo on se juhliminenkin välillä kivaa, mutta siihen korona ei oikeastaan ole minulla edes vaikuttanut, sillä juhlin joskus ja vappuna pienellä porukalla normaalistikin.
Pahimmin korona on osunut vasta-aloittaneisiin opiskeljoihin. Miten suunnittelisit koronaturvallista oleilua ihmisten kanssa, joita et tunne? Heihin tämä "örveltämiskielto" on vaikuttanut. Olisi ollut ihan perseestä jos itse en olisi ensimmäisenä vuotenani päässyt pitämään hauskaa ja tapaamaan uusia ihmisiä. Ei se ole sama asia lähteä neljäntenä opiskeluvuotenaan ekaa kertaa bilettämään, tai silloin jos tekisi toisen tutkinnon, se juna menee jo siinä 20-24 ikävuoden paikkeilla.
Etäopiskelussa on puolensa, ja on ihan ok, jos sitä lisättäisiin verrattuna aikaan ennen koronaa. Sen ei tule kuitenkaan ikinä korvata paikallaolemista. Enkä ymmärrä miten se poistaa täyden etäilyn aiheuttaman ahdistuksen monelta että "joku tykkää siitä"? Tosi lohduttavaa, kun joku siitä tykkää niin mun huono olo varmaan nyt poistuu. :) Oman yliopistoni opettajat ovat myös haukkuneet etäilyä, ja sitä miten siinä ei ole lainkaan vuorovaikutusta. Eli kaikeksi onneksi etäilystä ei taitane tulla uusi normi.
Ja mitä tulee sen jonkun toisen kommenttiin, että ne mt-ongelmat tulisi muutenkin, no niinhän ne siellä olikin jo vuosikymmenen, mutta se yksinäisyys ja liika aika ajatella mursivat kamelin selän. Tämä vastaava tilanne on varmasti monella, jotka ovat koronan aikana hakeutuneet avun piiriin. Normaali elämä olisi saattanut kantaa vaikean ajan yli, eikä apua olisi koskaan edes tarvinnut.