Lue keskustelun säännöt.
HS: ”Olen menettänyt parhaat vuodet” -opiskelijoiden kokemuksia korona-ajasta
03.02.2022 |
Ihan hyvää ajattelua, mutta ihan samalla tavalla me kaikki muutkin etätyöläiset on kärsitty. Siis työtähän se opiskelukin on ja niitä sosiaalisia kontakteja kaipaa etätyöläisetkin.
Ehkä tässä korostuu vähän se nuoren ihmisen aikakäsitys, että elämää jotenkin etenee vääjäämättömästi johonkin ja nyt juuri ne kriittiset vuodet meni ohi. Keski-ikäisyyden lähestyessä tuntuu, että perspektiivi muuttuu, kun huomaa, ettei se elämä ihan niin mene.
Kommentit (901)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Ja tämä ei nyt onnistu, koska?
Kaikki sitäpaitsi eivät elä tuon kaavan mukaan, elämää voi elää monella tavalla ja opiskellakin voi minkä ikäisenä tahansa nykyään.Eri
Et sinä ole eri, ihan sama edelleen. Persepektiivi!
Eri se oli. Tosin tämä kirjoittaja (se edellinen) on tuon kanssa ihan samaa mieltä. Minä tiedän sen siksi, että oma elämäni ei mennyt kaavan mukaan. Olisihan se ollut kiva elää normaalia nuoruutta. Mutta onnistuin elämään kivaa elämää, vaikka se viivästyikin. Siksi en ykisnkertaisesti pysty allekirjoittamaan sitä, että elämän parhaat vuodet ovat 18-23 vai mikä se aikaikkuna nyt pitäisi tämän ketjun mukaan olla, ja jos se aika ei mene kuin Strömsössä, on menetetty elämän olennaisimmat kokemukset. Ei se noin mene. Muullakin tavalla voi elää. Minäkin elin! Enkä tietenkään tarkoita sitä, että muiden pitäisi elää kuten minä, mutta MAHDOLLISTA se on!
Hyvänen aika, eivät ne kaikki ihmiset, joiden nuoruus ihan oikeasti menee hukkaan joistain rankoista syistä johtuen, ole lopullisesti pilalla!
Jos tämä on sitä paljon parjattua "persepektiiviä" niin olkoon sitten. Minä puolustan tässä vain omaa kokemustani ja omaa elämääni: nuoruusikä, joka oli aika kehno, joka meni monella tavalla "hukkaan", mutta silti elämä, joka ei ole mennyt hukkaan. Ja tässä puhutaan vähän pidemmästä ajasta kuin mitä koronarajoitteita on ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Mutta mistä hemmetistä sinä voit tietää, että nuo olisivat olleet ne ELÄMÄN PARHAAT VUODET? Miksi kukaan edes elää opiskeluvuosien jälkeen, jos kaikki elämisen arvoinen on jo ohi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Jokainen elämä on erilainen eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tai samassa järjestyksessä. Se voi silti olla hyvää elämää, ja usein onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Ja tämä ei nyt onnistu, koska?
Kaikki sitäpaitsi eivät elä tuon kaavan mukaan, elämää voi elää monella tavalla ja opiskellakin voi minkä ikäisenä tahansa nykyään.Eri
Et sinä ole eri, ihan sama edelleen. Persepektiivi!
Eri se oli. Tosin tämä kirjoittaja (se edellinen) on tuon kanssa ihan samaa mieltä. Minä tiedän sen siksi, että oma elämäni ei mennyt kaavan mukaan. Olisihan se ollut kiva elää normaalia nuoruutta. Mutta onnistuin elämään kivaa elämää, vaikka se viivästyikin. Siksi en ykisnkertaisesti pysty allekirjoittamaan sitä, että elämän parhaat vuodet ovat 18-23 vai mikä se aikaikkuna nyt pitäisi tämän ketjun mukaan olla, ja jos se aika ei mene kuin Strömsössä, on menetetty elämän olennaisimmat kokemukset. Ei se noin mene. Muullakin tavalla voi elää. Minäkin elin! Enkä tietenkään tarkoita sitä, että muiden pitäisi elää kuten minä, mutta MAHDOLLISTA se on!
Hyvänen aika, eivät ne kaikki ihmiset, joiden nuoruus ihan oikeasti menee hukkaan joistain rankoista syistä johtuen, ole lopullisesti pilalla!
Jos tämä on sitä paljon parjattua "persepektiiviä" niin olkoon sitten. Minä puolustan tässä vain omaa kokemustani ja omaa elämääni: nuoruusikä, joka oli aika kehno, joka meni monella tavalla "hukkaan", mutta silti elämä, joka ei ole mennyt hukkaan. Ja tässä puhutaan vähän pidemmästä ajasta kuin mitä koronarajoitteita on ollut.
No tuostahan tässä juuri onkin kyse, että kaikki pakotetaan nyt elämään sillä tavalla kuin sinä olet elänyt eikä se ole oma valinta. Eikä kukaan ole sanonut, ettei se olisi mahdotonta. Siinä vain menetetään jotain, mitä ei saa koskaan takaisin. Mitä kohtaa tässä et ymmärrä?
Ja kyllä, puhutaan nimenomaan pidemmästä ajasta, mutta onko mielestäsi korona-aika nyt ohi? Niin. Ei kai tässä kenelläkään mitään hätää olisi, jos tiedettäisiin, että tämä loppuu ensi viikon keskiviikkona. Mutta kun tiedämme, että niin ei tule käymään vaan helposti menee ainakin toiset kaksi vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Jokainen elämä on erilainen eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tai samassa järjestyksessä. Se voi silti olla hyvää elämää, ja usein onkin.
No ei tietenkään tarvitsekaan, mutta tässä on nyt kyse siitä, että tällä sukupolvella ei ole valinnanvaraa. Minusta on nyt vähän outoa suhtautua tähän ikään kuin tässä dissattaisiin niitä, jotka itse haluavat elää eri tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän poika muutti viimevuonna, loppukesästä, ihan toiseen kaupunkiin täältä kotoa, koska haki ihan tarkoituksella muualle yliopistoon kuin tänne kotiseudulle. En ole kertaakaan kuullut hänen valittavan tai kärsivän tilanteesta, toisaalta hän on persoona joka mukautuu ja sietää paljon ja viihtyy hyvin myös itsekseen ja omassa rauhassaan eikä kaipaa riekkumisia sen kummemmin.
Uskon, että olisi edes joskus maininnut, jos olisi vaikeata, kuitenkin kyselen kuulumisia ja vointia useinkin ja ihan on toimiva puheyhteys jne.
Näin äitinä olen toki välillä pelännyt kutakuinkin pahinta ja huolehdin ja mietin, mutta luotan asioiden sujuvan ja tosiaan olevan hyvin, hänellä on ihan viihtyisä kaksio käytössään, voi olla ja mennä ja nauttia omasta rytmistä ja elosta.
Ja nythän yliopistot siirtyvät taas enemmän lähiopetukseen, ainakin pojan yo.
Markus Kajon sanoin "Ihmisellä jolla on lapsi/a, on oikeastaan vain yksi huoli maailmassa, kaikki muu on merkityksetöntä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Mutta mistä hemmetistä sinä voit tietää, että nuo olisivat olleet ne ELÄMÄN PARHAAT VUODET? Miksi kukaan edes elää opiskeluvuosien jälkeen, jos kaikki elämisen arvoinen on jo ohi?
No esimerkiksi siitä, että itselleni ne ovat olleet ihan oikeasti elämäni parhaita vuosia. Kuka on sanonut, että noiden vuosien jälkeen elämä ei ole elämisen arvoista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun esikoinen on nyt ekan vuoden opiskelija. Hän opiskeli lukiosta puolet kokonaan etänä.
Nyt on ollut tästä vuodesta suht normaalisti 1,5 kuukautta, sen jälkeen tuli taas rajoituksia. Suurin osa ajasta ennnen joulua meni 9 neliön huoneessa.
Sitten oli kaksi kuukautta kotona ja opiskeli täältä etänä.
Ja nyt on taas siellä.
Eihän tässä ole mitään normaalia elämää, oikeasti. Normaalia nuoruutta. Huolettomuutta ja toivoa.
Onko meillä muilla ihmisillä normaalia elämää ollut viimeiset kaksi vuotta? Ei harrastuksia, ei ystäviä, ei illanviettoja, ei saunailtoja, ei baari-iltoja ja sinkkujen pariutumista, ei työapaikan yhteisiä tapahtumia ja päivittäisiä kahvihetkiä ja lounaita. Ihan samat ongelmat meillä on kaikilla.
Oletko sinä kököttänyt huoneessasi kaksi vuotta opiskelemassa itseksesi? Mennyt vieraalle paikkakunnalle tai vieraasene maahan jossa et tunne ketään ja kököttänyt 9 neliön huoneessa pelkkä läppäri seuranasi kuukausitolkulla?
Minä en ainakaan ole. Olen kököttänyt mukavasti 300 neliön talossani ja kerrankin mieskin on ollut kotona. On syöty yhdessä mukavasti lounaat, jonka ainekset paikallinen cittari roudaa kotiovelle.
Viikonloput mukavasti mökillä paikkakunnalla, jossa koronaluvut koko ajan mukavan alhaalla. On ollut aikaa nähdä lapsuudenkavereita, ulkoilla ja liikkua.
Korona-aikana on ollut mukavampaa kuin normaalisti.
En ole tuo, jolle vastasit, mutta mikään pakko ei ole ollut suomalaisilla opiskelijoilla linnoittautua yksiöön Suomeen tai varsinkaan ulkomaille. Suomessa ei ole ollut esim. ulkonaliikkumiskieltoa missään kohtaa eikä myöskään yksityishenkilöiden keskinäisiä tapaamisia ole juurikaan rajoitettu. Vaihdon on voinut perua, jos ei halua korona-aikana mennä.
Jos tapaamisrajoitukset ovat omasta mielestä olleet turhia, niin ihan hyvin olisi voinut vaikka samanmielisten kavereiden kesken kokoontua opiskelemaan, käydä niissä kuuluisissa baareissa, joita ei kuulemma saada Suomessa kiinni millään tai järjestää kotibileitä. Tiedän myös yhden 2020 opintonsa aloittaneen ja ainejärjestöjen s-postilistojen seuraamisen perusteella, että on sitä opiskelijatoimintaakin ollut, vaikka ei toki samassa mittakaavassa kuin ennen. Opiskelijatoimintaa ei järjestä yliopisto, vaan opiskelijoiden järjestöt, joten yliopistoa on tapahtumien puutteesta turha syyttää.
Käytännössä mediassa jopa jotkut 2017 opintonsa aloittaneet vänisevät, että on jouduttu opiskelemaan 2 vuotta yksin, kun yliopisto ei ole järjestänyt seuraa! Ja samaan aikaan kursseilla todellisuus on edelleen se, että ryhmätöitä tehdään vain, jos se on pakollista. Silloinkin osalta tulee viestiä, että enkö voisi tehdä yksin kun on sitä ja tätä. Jos on pakollinen luento, niin valitetaan, että ei ehditä paikalle, kun on töitä ja lapsia ja muita menoja. Millä nämä aikoisivat ehtiä niille paljon kaivatuille lähiluennoille, kun läsnäolopakko yksittäisellä etäluennolla on jo liian vaikea rasti?
Ennen koronaa suomalaisten yliopistojen massaluennoilla kommunikointi oli suunnilleen pakottamisen takana. Nyt yhtäkkiä opiskelijoiden koko maailma romahtaa ja sosiaaliset suhteet katoavat, kun ei ole massaluentoja lähiopetuksena ja niihin liittyvää vuorovaikutusta?
Kyllä, korona-aika on ollut kaikille kamalaa ja varmasti esim. uudella paikkakunnalla aloittaneella opiskelijalla on ollut vaikeampaa kuin monella muulla. Mutta ei tätä tilannetta ole opiskelijoiden kiusaksi järjestetty. Jotain rajaa valittamiseen ja jonkunlaista oma-aloitteisuutta voisi myös olla. Korkeakouluopiskelijoiden pitäisi kuitenkin olla keskimäärin kohtuullisen älykkäitä aikuisia ihmisiä.
T. Yliopisto-opettaja, joka istui kevään 2020 ulkonaliikkumiskiellossa 50 neliön kaksiossa silloisessa asuinmaassaan, eikä jaksa enää yhtään vinkumista jostain luentojen vuorovaikutuksen puutteesta ihmisiltä, jotka eivät edes vaivaudu paikalle, jos jotain lopulta saadaan livenä järjestettyä
Itse olen voinut todella huonosti kun rutiinit ja kohtaamiset ja kavereiden tuki puuttuvat. Yksittäiset lähitunnit ovat olleet mukavia, mutta eivät ne korvaa kokonaisuutta ja monet ovat järjestelleet nyt elämänsä ymmärrettävästi etäilyn mukaan. Lisäksi itsellä ainakin ollut aina iso kynnys puhua 50 hengen yleisölle niin ihmekö jos kaikki ovat hiljaa. Mutta se mainitsemasi vuorovaikutus tapahtuu aika paljon ennen tunteja ja niiden jälkeen ja yhdessä syömään mennessä. Ymmärrän että opettajiakin tuskastuttaa, mutta olen iloinen että osalla silti riittää empatiaa ja ymmärrystä meitä opiskelijoita kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Mihin yhteisöön? Ei kaikilla sellaista mitenkään automaattisesti ole. Ja voi sellaisen löytää muualtakin kuin (lähi)opiskeluista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän poika muutti viimevuonna, loppukesästä, ihan toiseen kaupunkiin täältä kotoa, koska haki ihan tarkoituksella muualle yliopistoon kuin tänne kotiseudulle. En ole kertaakaan kuullut hänen valittavan tai kärsivän tilanteesta, toisaalta hän on persoona joka mukautuu ja sietää paljon ja viihtyy hyvin myös itsekseen ja omassa rauhassaan eikä kaipaa riekkumisia sen kummemmin.
Uskon, että olisi edes joskus maininnut, jos olisi vaikeata, kuitenkin kyselen kuulumisia ja vointia useinkin ja ihan on toimiva puheyhteys jne.
Näin äitinä olen toki välillä pelännyt kutakuinkin pahinta ja huolehdin ja mietin, mutta luotan asioiden sujuvan ja tosiaan olevan hyvin, hänellä on ihan viihtyisä kaksio käytössään, voi olla ja mennä ja nauttia omasta rytmistä ja elosta.
Ja nythän yliopistot siirtyvät taas enemmän lähiopetukseen, ainakin pojan yo.Markus Kajon sanoin "Ihmisellä jolla on lapsi/a, on oikeastaan vain yksi huoli maailmassa, kaikki muu on merkityksetöntä".
Ja lisää persepektiivin sivupersoonia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Ja tämä ei nyt onnistu, koska?
Kaikki sitäpaitsi eivät elä tuon kaavan mukaan, elämää voi elää monella tavalla ja opiskellakin voi minkä ikäisenä tahansa nykyään.Eri
Et sinä ole eri, ihan sama edelleen. Persepektiivi!
Eri se oli. Tosin tämä kirjoittaja (se edellinen) on tuon kanssa ihan samaa mieltä. Minä tiedän sen siksi, että oma elämäni ei mennyt kaavan mukaan. Olisihan se ollut kiva elää normaalia nuoruutta. Mutta onnistuin elämään kivaa elämää, vaikka se viivästyikin. Siksi en ykisnkertaisesti pysty allekirjoittamaan sitä, että elämän parhaat vuodet ovat 18-23 vai mikä se aikaikkuna nyt pitäisi tämän ketjun mukaan olla, ja jos se aika ei mene kuin Strömsössä, on menetetty elämän olennaisimmat kokemukset. Ei se noin mene. Muullakin tavalla voi elää. Minäkin elin! Enkä tietenkään tarkoita sitä, että muiden pitäisi elää kuten minä, mutta MAHDOLLISTA se on!
Hyvänen aika, eivät ne kaikki ihmiset, joiden nuoruus ihan oikeasti menee hukkaan joistain rankoista syistä johtuen, ole lopullisesti pilalla!
Jos tämä on sitä paljon parjattua "persepektiiviä" niin olkoon sitten. Minä puolustan tässä vain omaa kokemustani ja omaa elämääni: nuoruusikä, joka oli aika kehno, joka meni monella tavalla "hukkaan", mutta silti elämä, joka ei ole mennyt hukkaan. Ja tässä puhutaan vähän pidemmästä ajasta kuin mitä koronarajoitteita on ollut.
No tuostahan tässä juuri onkin kyse, että kaikki pakotetaan nyt elämään sillä tavalla kuin sinä olet elänyt eikä se ole oma valinta. Eikä kukaan ole sanonut, ettei se olisi mahdotonta. Siinä vain menetetään jotain, mitä ei saa koskaan takaisin. Mitä kohtaa tässä et ymmärrä?
Ja kyllä, puhutaan nimenomaan pidemmästä ajasta, mutta onko mielestäsi korona-aika nyt ohi? Niin. Ei kai tässä kenelläkään mitään hätää olisi, jos tiedettäisiin, että tämä loppuu ensi viikon keskiviikkona. Mutta kun tiedämme, että niin ei tule käymään vaan helposti menee ainakin toiset kaksi vuotta.
No jos tosi pessimistisiksi mennään, niin ehkä tässä tulee vielä sota ja ilmastonmuutos tuhoaa ennustettua nopeammalla aikataululla loput maailmasta jonka ennen tunsimme.
Ja koska tämä on mahdollista, kannattaa totta kai keskittyä pohtimaan näitä pahimpia mahdollisia skenaarioita. Se jos mikä tekee elämästä elämisen arvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräskin yliopistossa opiskeleva vloggaaja on tavannut säännöllisesti kavereitaan ja käyvät videoiden perusteella usein sushilla, kahviloissa, brunsseilla jne. Ja tapaavat usein porukalla siellä sun täällä. Tämä parikymppinen naisopiskelija viettää korona-aikanakin sata kertaa sosiaalisempaa elämää kuin minä, joka käy ehkä kerran viidessä vuodessa kaverin kanssa ulkona syömässä. Että ei niillä kaikilla opiskelijoilla nyt niin yksinäistä ole. Lisäksi pidetään tietysti päivittäin yhteyttä somessa.
Mä kyllä ymmärrän nuoria ja nuoria aikuisia . Rankkaa jos olisi itse joutunut lähes eristyksiin nuorena, uudessa elämäntilanteessa.
Toisaalta, sodassa olevilta nuorilta aikuisilta vietiin jopa elämä, vähintäänkin mielenterveys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota se on, kun nykyisin opiskelijat asuvat yksin. Ennen oli suuret asuntolat, joissa tapasi toisia edes keittiössä. Vaikuttaa myös siltä, että opiskelijat eivät ota aloitetta ja järjestä jotain. Onhan korona-aikaankin koko ajan voinut tavata ihmisiä ulkona. Mutta nuoret on niin orientoituneet kommunikoimaan vain tekstareilla, eikä enää oikein osata järjestää juttuja. Voishan sitä pistää pystyyn opiskelijakavereilla vaikka lumiukon rakentamiskisat tai perinteiset pussikaljoittelut ulkona, eikä vaan odottaa, että joku muu hoitaa.
Itse olen korona-aikaan ollut etäbileissä, jossa kaikki laittoi kotona pöydän koreaksi ja syötiin yhdessä ja oli hauskaa. Tämä tietysti edellyttää, että ei ujostele pitää sitä kameraa päällä. Jos itse olisin opiskelija alkaisin järjestää tällaisia naamakkaisia tapahtumia etänä, josta pudotettaisiin pois kaikki jotka ei pidä kameraa päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Jokainen elämä on erilainen eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tai samassa järjestyksessä. Se voi silti olla hyvää elämää, ja usein onkin.
No ei tietenkään tarvitsekaan, mutta tässä on nyt kyse siitä, että tällä sukupolvella ei ole valinnanvaraa. Minusta on nyt vähän outoa suhtautua tähän ikään kuin tässä dissattaisiin niitä, jotka itse haluavat elää eri tavalla.
No eihän se nyt hyvänen aika ole halusta kiinni monella muullakaan.
Kukaan ei dissaa nuoria, jotka haluaisivat elää normaalisti. Minä toivon sydämestäni, että nuoret saisivat pian taas elää normaalisti, ja kaikki muutkin. Kukaan ei dissaa nuoria, joita tilanne ahdistaa. Minä dissaan pelkästään tätä outoa hysteeristä defeatismia, joka median on vallannut nuorison suhteen. On käytetty jopa termiä "menetetty sukupolvi", mitä hemmettiä, siis ihan oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Mihin yhteisöön? Ei kaikilla sellaista mitenkään automaattisesti ole. Ja voi sellaisen löytää muualtakin kuin (lähi)opiskeluista.
Omituista saivartelua. Kuka on sanonut, että niitä on automaattisesti ja ettei niitä voisi muualta löytyä. Opiskelujen ohessa niitä nyt vain sattuu syntymään useimmille ja luontevasti. Itse en esimerkiksi osaa hakeutua ihmisten seuraan, joten opiskelu- ja työkuviot ovat olleet aina niitä, joissa niitä ystävyyssuhteita on syntynyt.
Eikö tämä kuvio nyt ole ihan kaikkien tiedossa? Miksi sitä pitää nyt tässä selitellä?
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä ymmärrän nuoria ja nuoria aikuisia . Rankkaa jos olisi itse joutunut lähes eristyksiin nuorena, uudessa elämäntilanteessa.
Toisaalta, sodassa olevilta nuorilta aikuisilta vietiin jopa elämä, vähintäänkin mielenterveys.
Itse odotin nuorena eniten nimenomaan sitä, että opiskelun alkaessa sain kokonaan uuden elämän, ystäväpiirin, uuden kaupungin. Olisin ollut todella pettynyt, jos pari vuotta olisi mennyt etänä. Eristyksissä ei kukaan ole ollut noin kauan, mutta ihmisiin tutustumista hankaloittaa paljon jos ei ole yhteistä tekemistä, lounaita, bussimatkoja, jotka syntyvät ihan spontaanisti. Olisin ollut todella epävarma kohtaamaan ketään ja tutustumaan muulla tavoin. Nyt aikuisena osaisin hallita tilanteen ihan eri tavalla. Siinä vaiheessa ei isovanhempien sotakaan olisi paljon lohduttanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Jokainen elämä on erilainen eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tai samassa järjestyksessä. Se voi silti olla hyvää elämää, ja usein onkin.
No ei tietenkään tarvitsekaan, mutta tässä on nyt kyse siitä, että tällä sukupolvella ei ole valinnanvaraa. Minusta on nyt vähän outoa suhtautua tähän ikään kuin tässä dissattaisiin niitä, jotka itse haluavat elää eri tavalla.
No eihän se nyt hyvänen aika ole halusta kiinni monella muullakaan.
Kukaan ei dissaa nuoria, jotka haluaisivat elää normaalisti. Minä toivon sydämestäni, että nuoret saisivat pian taas elää normaalisti, ja kaikki muutkin. Kukaan ei dissaa nuoria, joita tilanne ahdistaa. Minä dissaan pelkästään tätä outoa hysteeristä defeatismia, joka median on vallannut nuorison suhteen. On käytetty jopa termiä "menetetty sukupolvi", mitä hemmettiä, siis ihan oikeasti.
Mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla? Juu, on totta, että ei se sosialisoituminen ja itsenäistyminen tapahdu samalla tavalla kuin muilla, mutta miten se liittyy tähän? Monilla se kuitenkin näin menisi ja tällä hetkellä harvinaisen moniin korona siksi vaikuttaa.
Miksi tässä pitäisi nyt kiinnostaa ne, joihin korona ei ole vaikuttanut tältä osin millään tavalla? Vähän sama, jos joku puhuisi alkoholismista, niin sinne tultaisiin jankuttamaan, että ei kaikki ole alkoholisteja.
Ymmärsit tuon dissaamislauseeni nyt ihan väärin. Tässä siis argumentoidaan esimerkiksi minun kommentteihini sillä tavalla ikään kuin minä olisin jotenkin haukkumassa ja ihmettelemässä niitä, jotka eivät elä tai ole eläneet sillä perinteisellä ja yleisellä tavalla. Siitähän tässä ei ole lainkaan kyse, joten tällaiset kommentit ihmetyttävät, mistä kukaan edes keksi tällaisen näkökulman.
Ketjua lukiessa tulee tunne, että hitsi kunpa itse olisin ollut opiskelija korona-aikana. Kaikki kiusallinen sosiaalinen toiminta poissa, saa rauhassa opiskella kotona. Ihan unelma tällaiselle autistille.
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.