Lue keskustelun säännöt.
HS: ”Olen menettänyt parhaat vuodet” -opiskelijoiden kokemuksia korona-ajasta
03.02.2022 |
Ihan hyvää ajattelua, mutta ihan samalla tavalla me kaikki muutkin etätyöläiset on kärsitty. Siis työtähän se opiskelukin on ja niitä sosiaalisia kontakteja kaipaa etätyöläisetkin.
Ehkä tässä korostuu vähän se nuoren ihmisen aikakäsitys, että elämää jotenkin etenee vääjäämättömästi johonkin ja nyt juuri ne kriittiset vuodet meni ohi. Keski-ikäisyyden lähestyessä tuntuu, että perspektiivi muuttuu, kun huomaa, ettei se elämä ihan niin mene.
Kommentit (901)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän varsin hyvin, että nuoret kärsivät. Nuoruus on ainutlaatuista aikaa ja menee nopeasti ohi. Itselläni opiskeluvuodet, kaverit ja matkustelu ja juhliminen oli aivan mahtavaa aikaa, sääli, jos nykynuorilta viedään tuo mahdollisuus. Ei se ole sama asia keski-ikäisenä enää olla opiskelija; ei sitä samalla lailla enää saa välttämättä kavereita tai kumppaniakaan, kun kaikilla on jo perheet yms. Olen siis opiskellut toisenkin tutkinnon aikuisiällä ja kovin hankalaa oli enää löytää ystäviä samalla lailla kuin nuorena.
Kaksi koronavuottako siirtää opiskelijan nuoruudesta keski-ikään? Mitä eroa on sillä onko 20 vai 22v? No ei mitään!
Tämä. Huvittaa nämä hysteerikot, joilla on niin kauhea hätä siitä ettei nuoret pääse ryyppäämään ja bilettämään tarpeeksi, että kyllä nyt on koko nuoruus menetetty kun kaksi ryyppyvuotta jäänyt väliin. :( Maksa ja opinnot kiittää vaan ja nuoruutta vielä vähintään 8 vuotta jälellä, jos ajatellaan että alle kolmekymppinen on vielä nuori (niin kuin ainakin mun akateemisessa kuplassa kaikki ajattelee. Osa vielä pidemmällekin)
Ja tosiaan opiskelu on kyllä turvattu ja sujunut puolestaan monilta paremmin, esim. itse olen mieheni kanssa suorittanut opintoja ihan ennätystahtia kotoa käsin ja mies alkaa tehdä jo vajaan kahden vuoden jälkeen gradua. Meille sopii kotiopiskelu, kun ollaan molemmat introverttejä ja viihdytään kotona, paremmin voi keskittyä näin kun ei koko ajan tarvitse rampata yliopistolla. Ryyppyjuhlat ei ole koskaan kiinnostaneet, on muita harrastuksia. Urheilu, taide, koirat esimerkiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä ehdit tehdä töitä 40-50 vuotta, joissa vuosissa se kahdne vuoden etätyö on kärpäsen kakka.
Opinnot kestää 3-5 vuotta jolloin se 2 vuotta tuosta ajasta on iso osa. Eikä se opiskeluaika tai nuoruus ikinä toistu.
Ihmisen elämä kestää nykyisin yli 80 vuotta. Sen aikana ehtii aloittaa opiskelun aika monta kertaa. Ymmärrän tuon esitetyn näkökulman, mutta olen sitä mieltä, että se nuoruus ei mene ohi kahdessa vuodessa. Eikä myöskään opiskelijaelämän kokemisen mahdollisuus. Tässä tilanteessa sitä fuksielämää voi järjestää koko 2020 aloittaneiden vuosikerta vaikka kolmantena vuotena. Järjestämiskysymys.
Ihminen ei ole koskaan parikymppinen opiskelija kuin kerran.
Hyvin harva opiskelee kahta yliopistotutkintoa. Jos opiskelee, opiskelee ne tutkinnot päällekkäin tai ne myöhemmät sitten kun on jo töissä.
Ei kolmannen vuoden opiskelija ole fuksi.
Näissä vastauksissa toistuu juuri se harha, että jotkin asiat on ainutkertaisia ja toista mahdollisuutta ei ole. Ei se elämä ihan niin mene, kun taaksepäin katsoo.
Tasan tarkkaan jotkut asiat ovat ainutkertaisia. Esim. Vanhojen päivä, yo-juhlat jne lukiolaisella. Opiskelijana sitten muut vastaavat tapahtumat. Niitä nuoruusvuosia ei saa takaisin.
Olen yli 60-v. riskiryhmäläinen ja niin mielelläni olisin suonut nuorille vapauden nauttia ja juhlia, vaikka se sitten olisi vaatinut minulta vielä enemmän eristäytymistäMikä estää järjestämästä juhlia myöhemmin tai pienimuotoisesti? Ei mikään! Se on vain järjestelykysymys. On vähän hassua ajatella, että asiat pitää juhlia ”juuri sinä hetkenä” tai muuten kaikki on pilalla.
Eipä ole koulu järjestänyt niitä peruuntuneita penkkareita.
Ehkä kellekään ei ole tullut mieleen, eikä kukaan ole hoksannut vaatia. Jos koko vuosikurssi laajalla rintamalla nostaa sian esiin ja joku alkaa aktiivisesti ajamaan asiaan, niin varmasti yhdet penkkarit järjestyy.
Tässä maailmassa vaan ihmiset yleensä odottaa, että se kuuluisa ”joku” hoitaa homman. Ihan sama onko kysessä mikä tahansa koulu, kerho, yhdistys tai työpaikka.
Juu juu. Ihan varmaan näin on. Olet naurettava!
Jos Helsingin kaupunki ei saa kouluihinsa edes oppikirjoja, ihan varmaan se järjestää ylimääräiset penkkarit.
No sitten pitää hankkia sponsorit jostain muualta. Voin sanoa, että jos yhden rekka-ajelun järjestäminen on tulevaisuuden toivoilta mahdoton rasti, niin eipä ole kummoista väkeä tulossa työmarkkinoille.
Sponsorit? Niinku mistä? Helsingissä on kuule ihan muutama lukio vaan. Ja kaikilla yrityksillä tiukkaa rahasta.
Toista se on isellä sun Öllölässäsi kun lukioon kykeneviä on kolme joista yhden isällä on taksifirma.
Varmasti sitä rahaa on myös monessa paikassa säästynyt, kun mitään ei ole pystynyt järjestämään. Pitää vaan keksiä se oikea taho. Kaiken maailman säätiöt yms. antaa tukea hullumpiinkin asioihin.
No keksipä se sitten ja kerro meille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa täällä kommentoivista ei tunnu tajuavan nuorten elämää ollenkaan. Jo ennen koronaa nuoret olivat yhteydessä toisiinsa lähinnä whatsappin, snapchatin, tiktokin tms avulla. Tai sitten pelasivat jotain videopeliä kaikki omissa kodeissaan jutellen siinä samalla. Siskontyttäreni vaihtoi koulua koronan aikana, oli tutustunut snäpissä luokkatovereihin jo ennen kuin koulu alkoi. Näkemättä toisiaan. Kyllä se on ihan omasta viitsimisestä kiinni, tutustuuko toisiin vai ei, oli korona tai ei.
Nyt ei puhuta koululaisista vaan opiskelijoista.
Kyllä se on todella vaikeaa päästä vieraalla paikkakunnalla yksinänsä tutustumaan muihin, jos ei ole mitään lähitilaisuuksia.
Oma opiskelijani on ekstrovertti ja kova ja sitkeä, joten hän yritti jo koko kesän luoda niitä kontakteja siellä yliopistolla ja onnistuikin.
Silti hänkin itki kertaalleen lokakuussa yksinäisyyttään, koska se elämä oli taaaaaaas supistunut sinne omaan huoneeseen, kaikki kiinni, kirjastoa myöten.
Itki kertaalleen lokakuussa yksinäisyyttä. Eikö tuollainen olisi ihan normaalia nuoren elämää ilman koronaakin? Itse olen myös ihan sosiaalinen tapaus, mutta ei mulla yliopistossa montaa ystävää ollut ja nekin jäi aika pinnallisiksi.
Ei ole normaalia. Normaalia ei ole sekään että elämä supistuu sinne yhteen huoneeseen vuodesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä ehdit tehdä töitä 40-50 vuotta, joissa vuosissa se kahdne vuoden etätyö on kärpäsen kakka.
Opinnot kestää 3-5 vuotta jolloin se 2 vuotta tuosta ajasta on iso osa. Eikä se opiskeluaika tai nuoruus ikinä toistu.
Ihmisen elämä kestää nykyisin yli 80 vuotta. Sen aikana ehtii aloittaa opiskelun aika monta kertaa. Ymmärrän tuon esitetyn näkökulman, mutta olen sitä mieltä, että se nuoruus ei mene ohi kahdessa vuodessa. Eikä myöskään opiskelijaelämän kokemisen mahdollisuus. Tässä tilanteessa sitä fuksielämää voi järjestää koko 2020 aloittaneiden vuosikerta vaikka kolmantena vuotena. Järjestämiskysymys.
Ihminen ei ole koskaan parikymppinen opiskelija kuin kerran.
Hyvin harva opiskelee kahta yliopistotutkintoa. Jos opiskelee, opiskelee ne tutkinnot päällekkäin tai ne myöhemmät sitten kun on jo töissä.
Ei kolmannen vuoden opiskelija ole fuksi.
Näissä vastauksissa toistuu juuri se harha, että jotkin asiat on ainutkertaisia ja toista mahdollisuutta ei ole. Ei se elämä ihan niin mene, kun taaksepäin katsoo.
Tasan tarkkaan jotkut asiat ovat ainutkertaisia. Esim. Vanhojen päivä, yo-juhlat jne lukiolaisella. Opiskelijana sitten muut vastaavat tapahtumat. Niitä nuoruusvuosia ei saa takaisin.
Olen yli 60-v. riskiryhmäläinen ja niin mielelläni olisin suonut nuorille vapauden nauttia ja juhlia, vaikka se sitten olisi vaatinut minulta vielä enemmän eristäytymistäMikä estää järjestämästä juhlia myöhemmin tai pienimuotoisesti? Ei mikään! Se on vain järjestelykysymys. On vähän hassua ajatella, että asiat pitää juhlia ”juuri sinä hetkenä” tai muuten kaikki on pilalla.
Ja kyllä ainakin perhepiirissä on ihan voinut juhlia koko ajan?? Meillä yo juhlat järjestettiin 3 x 2h vastaanottoina, jokaisessa n 10 henkeä. Ensin riskiryhmäläiset, sitten muut sukulaiset ja lopuksi ystävät jotka jäivät myös iltaa viettämään kun nuoriso lähti hetkeksi kaupungille.
Vanhojen päivät järjestettiin juuri ennen koronaa ja muuten tuossa koulussa heti kun on pienikin tilaisuus tullut.
Omat 60v juhlat jäi koronan alun paniikissa viettämättä ja toki surin niitä mutta toisaalta meillä on tapana tavata muutenkin usein ja tehdä hyvää ruokaa ja herkutella yhdessä. En kuitenkaan olisi kutsunut muita kuin perheen ja lähimmät ystävät. Lahjat on vielä lunastamatta
Ainoa mitä nyt jännitämme on yhden tyttäremme häät loppukeväästä. Juhlat pidetään mutta missä muodossa ja miten isolla porukalla jää nähtäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä ehdit tehdä töitä 40-50 vuotta, joissa vuosissa se kahdne vuoden etätyö on kärpäsen kakka.
Opinnot kestää 3-5 vuotta jolloin se 2 vuotta tuosta ajasta on iso osa. Eikä se opiskeluaika tai nuoruus ikinä toistu.
Ihmisen elämä kestää nykyisin yli 80 vuotta. Sen aikana ehtii aloittaa opiskelun aika monta kertaa. Ymmärrän tuon esitetyn näkökulman, mutta olen sitä mieltä, että se nuoruus ei mene ohi kahdessa vuodessa. Eikä myöskään opiskelijaelämän kokemisen mahdollisuus. Tässä tilanteessa sitä fuksielämää voi järjestää koko 2020 aloittaneiden vuosikerta vaikka kolmantena vuotena. Järjestämiskysymys.
Ihminen ei ole koskaan parikymppinen opiskelija kuin kerran.
Hyvin harva opiskelee kahta yliopistotutkintoa. Jos opiskelee, opiskelee ne tutkinnot päällekkäin tai ne myöhemmät sitten kun on jo töissä.
Ei kolmannen vuoden opiskelija ole fuksi.
Näissä vastauksissa toistuu juuri se harha, että jotkin asiat on ainutkertaisia ja toista mahdollisuutta ei ole. Ei se elämä ihan niin mene, kun taaksepäin katsoo.
Tasan tarkkaan jotkut asiat ovat ainutkertaisia. Esim. Vanhojen päivä, yo-juhlat jne lukiolaisella. Opiskelijana sitten muut vastaavat tapahtumat. Niitä nuoruusvuosia ei saa takaisin.
Olen yli 60-v. riskiryhmäläinen ja niin mielelläni olisin suonut nuorille vapauden nauttia ja juhlia, vaikka se sitten olisi vaatinut minulta vielä enemmän eristäytymistäMikä estää järjestämästä juhlia myöhemmin tai pienimuotoisesti? Ei mikään! Se on vain järjestelykysymys. On vähän hassua ajatella, että asiat pitää juhlia ”juuri sinä hetkenä” tai muuten kaikki on pilalla.
Eipä ole koulu järjestänyt niitä peruuntuneita penkkareita.
Ehkä kellekään ei ole tullut mieleen, eikä kukaan ole hoksannut vaatia. Jos koko vuosikurssi laajalla rintamalla nostaa sian esiin ja joku alkaa aktiivisesti ajamaan asiaan, niin varmasti yhdet penkkarit järjestyy.
Tässä maailmassa vaan ihmiset yleensä odottaa, että se kuuluisa ”joku” hoitaa homman. Ihan sama onko kysessä mikä tahansa koulu, kerho, yhdistys tai työpaikka.
Juu juu. Ihan varmaan näin on. Olet naurettava!
Jos Helsingin kaupunki ei saa kouluihinsa edes oppikirjoja, ihan varmaan se järjestää ylimääräiset penkkarit.
No sitten pitää hankkia sponsorit jostain muualta. Voin sanoa, että jos yhden rekka-ajelun järjestäminen on tulevaisuuden toivoilta mahdoton rasti, niin eipä ole kummoista väkeä tulossa työmarkkinoille.
Sponsorit? Niinku mistä? Helsingissä on kuule ihan muutama lukio vaan. Ja kaikilla yrityksillä tiukkaa rahasta.
Toista se on isellä sun Öllölässäsi kun lukioon kykeneviä on kolme joista yhden isällä on taksifirma.
Huomasitko itsekin mitä sanoit? Kaikilla yrityksillä tiukkaa rahasta. Aika monella yrityksellä mennyt huonosti, samoin yhteiskunnan rahoista tiukkaa kun maksellaan koronatukia. Voisiko vihdoin jo myöntää että kurjuutta jakautuu kaikille. Joskus elämässä joutuu tinkimään asioista ja tulee pettymyksiä. Sinun penkkarisi ei ole sen suurempi tragedia.
Olen kahden lukiolaisen äiti ja itse viettänyt hyvät opiskeluajat yliopistossa - tiedän tasan tarkkaan mitä tässä menetetään. Mutta vähän suhteellisuudentajua.
Minun penkkarini? Minä olen perheenäiti ja jäin niistä penkkareista jo aikoinani paitsi koska isäni kuoli.
Suhteellisuudentaju puuttuu sinulta, etsipä se nyt itse ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat nuoret aloitti opiskelut korona-aikaan ja varsin värikäs seuraelämä tuntuu olevan. Ovat tavanneet kurssikavereita kirjastoissa, kahviloissa ja yliopiston julkisissa tiloissa. Kumpikin on edennyt opinnoissa normaalisti ja toinen löytänyt seurustelukumppanin. Baareissakin ovat juosseet.
Minulle ei nyt ihan avautunut miksi niin moni jää yksin kotiin? Voihan etäluentoon osallistua mistä vain.
Tein itse maisteriopinnot 1.5v, kiitos koronan. Ja kävin töissä sivussa (etänä). Ilman koronaa olisi opintoihin mennyt vähintään tuplat, koska mun on pakko käydä töissä kun en saa rahaa porukoilta. Nyt sain kurssit nopeasti kasaan, arvosanat 4-5.
Mulle etäily sopi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas tätä samaa valitusta. Jos asioihin suhtautuu negatiivisesti, sitä ne todennäköisesti tulevat olemaankin. ”Parhaat vuodet” on suhteellinen käsite ja jos joku kokee elämänsä loppuvan kun ei voi tehdä kaikkea ”normaalia”, ei se elämä kovin vahvalla pohjalla ollut muutenkaan. Fiksut sopeutuvat ja pyrkivät tekemään elämästään mielekästä niissä olosuhteissa, joissa kulloinkin eletään.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa kaikki opiskelijat edes olleet kärsineet. Osalla olivat opinnot sujuneet etänä jopa paremmin.
Ainakin omalla tyttärellä tuntuu olevan enemmän motivaatiota lukemiseen kun sosiaaliset suhteet ei vie liikaa aikaa, tulokset huonoimmillaan 4/5. Toki tapaa ystäviä, ehti bilettämäänkin syksyllä kun vielä oli lähiopetusta ja kotonakin on usein joku käymässä mutta silti tietty rauha on opiskelussa ihan selvästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä ehdit tehdä töitä 40-50 vuotta, joissa vuosissa se kahdne vuoden etätyö on kärpäsen kakka.
Opinnot kestää 3-5 vuotta jolloin se 2 vuotta tuosta ajasta on iso osa. Eikä se opiskeluaika tai nuoruus ikinä toistu.
Ihmisen elämä kestää nykyisin yli 80 vuotta. Sen aikana ehtii aloittaa opiskelun aika monta kertaa. Ymmärrän tuon esitetyn näkökulman, mutta olen sitä mieltä, että se nuoruus ei mene ohi kahdessa vuodessa. Eikä myöskään opiskelijaelämän kokemisen mahdollisuus. Tässä tilanteessa sitä fuksielämää voi järjestää koko 2020 aloittaneiden vuosikerta vaikka kolmantena vuotena. Järjestämiskysymys.
Ihminen ei ole koskaan parikymppinen opiskelija kuin kerran.
Hyvin harva opiskelee kahta yliopistotutkintoa. Jos opiskelee, opiskelee ne tutkinnot päällekkäin tai ne myöhemmät sitten kun on jo töissä.
Ei kolmannen vuoden opiskelija ole fuksi.
Näissä vastauksissa toistuu juuri se harha, että jotkin asiat on ainutkertaisia ja toista mahdollisuutta ei ole. Ei se elämä ihan niin mene, kun taaksepäin katsoo.
Tasan tarkkaan jotkut asiat ovat ainutkertaisia. Esim. Vanhojen päivä, yo-juhlat jne lukiolaisella. Opiskelijana sitten muut vastaavat tapahtumat. Niitä nuoruusvuosia ei saa takaisin.
Olen yli 60-v. riskiryhmäläinen ja niin mielelläni olisin suonut nuorille vapauden nauttia ja juhlia, vaikka se sitten olisi vaatinut minulta vielä enemmän eristäytymistäMikä estää järjestämästä juhlia myöhemmin tai pienimuotoisesti? Ei mikään! Se on vain järjestelykysymys. On vähän hassua ajatella, että asiat pitää juhlia ”juuri sinä hetkenä” tai muuten kaikki on pilalla.
Eipä ole koulu järjestänyt niitä peruuntuneita penkkareita.
Ehkä kellekään ei ole tullut mieleen, eikä kukaan ole hoksannut vaatia. Jos koko vuosikurssi laajalla rintamalla nostaa sian esiin ja joku alkaa aktiivisesti ajamaan asiaan, niin varmasti yhdet penkkarit järjestyy.
Tässä maailmassa vaan ihmiset yleensä odottaa, että se kuuluisa ”joku” hoitaa homman. Ihan sama onko kysessä mikä tahansa koulu, kerho, yhdistys tai työpaikka.
Juu juu. Ihan varmaan näin on. Olet naurettava!
Jos Helsingin kaupunki ei saa kouluihinsa edes oppikirjoja, ihan varmaan se järjestää ylimääräiset penkkarit.
No sitten pitää hankkia sponsorit jostain muualta. Voin sanoa, että jos yhden rekka-ajelun järjestäminen on tulevaisuuden toivoilta mahdoton rasti, niin eipä ole kummoista väkeä tulossa työmarkkinoille.
Sponsorit? Niinku mistä? Helsingissä on kuule ihan muutama lukio vaan. Ja kaikilla yrityksillä tiukkaa rahasta.
Toista se on isellä sun Öllölässäsi kun lukioon kykeneviä on kolme joista yhden isällä on taksifirma.
Varmasti sitä rahaa on myös monessa paikassa säästynyt, kun mitään ei ole pystynyt järjestämään. Pitää vaan keksiä se oikea taho. Kaiken maailman säätiöt yms. antaa tukea hullumpiinkin asioihin.
No keksipä se sitten ja kerro meille.
Kun mulla sattuu olemaan oma elämä ja sen ongelmiin ratkaisut keksittävänä. Tämä on sinun ongelmasi ja sinun pitää miettiä siihen ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Omat nuoret aloitti opiskelut korona-aikaan ja varsin värikäs seuraelämä tuntuu olevan. Ovat tavanneet kurssikavereita kirjastoissa, kahviloissa ja yliopiston julkisissa tiloissa. Kumpikin on edennyt opinnoissa normaalisti ja toinen löytänyt seurustelukumppanin. Baareissakin ovat juosseet.
Minulle ei nyt ihan avautunut miksi niin moni jää yksin kotiin? Voihan etäluentoon osallistua mistä vain.
Kas kun lapsen opiskelupaikkakunnalla ei ole mikään auki. Ei ole sitä kirjastoa, eikä julkisia tiloja, kahvilatkin meni kiinni, ruokakaupat jättivät auki. Edes apteekkiin ei päässyt.
Tuli sitten kotiin pariksi kuukaudeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taas tätä samaa valitusta. Jos asioihin suhtautuu negatiivisesti, sitä ne todennäköisesti tulevat olemaankin. ”Parhaat vuodet” on suhteellinen käsite ja jos joku kokee elämänsä loppuvan kun ei voi tehdä kaikkea ”normaalia”, ei se elämä kovin vahvalla pohjalla ollut muutenkaan. Fiksut sopeutuvat ja pyrkivät tekemään elämästään mielekästä niissä olosuhteissa, joissa kulloinkin eletään.
”Fiksut pärjää aina” ei taida sanontana vanheta koskaan. Avainsana on juuri mainitsemasi sopeutumiskyky! Kun elämä heittää sitruunoita, tee niistä piirakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä ehdit tehdä töitä 40-50 vuotta, joissa vuosissa se kahdne vuoden etätyö on kärpäsen kakka.
Opinnot kestää 3-5 vuotta jolloin se 2 vuotta tuosta ajasta on iso osa. Eikä se opiskeluaika tai nuoruus ikinä toistu.
Ihmisen elämä kestää nykyisin yli 80 vuotta. Sen aikana ehtii aloittaa opiskelun aika monta kertaa. Ymmärrän tuon esitetyn näkökulman, mutta olen sitä mieltä, että se nuoruus ei mene ohi kahdessa vuodessa. Eikä myöskään opiskelijaelämän kokemisen mahdollisuus. Tässä tilanteessa sitä fuksielämää voi järjestää koko 2020 aloittaneiden vuosikerta vaikka kolmantena vuotena. Järjestämiskysymys.
Ihminen ei ole koskaan parikymppinen opiskelija kuin kerran.
Hyvin harva opiskelee kahta yliopistotutkintoa. Jos opiskelee, opiskelee ne tutkinnot päällekkäin tai ne myöhemmät sitten kun on jo töissä.
Ei kolmannen vuoden opiskelija ole fuksi.
Näissä vastauksissa toistuu juuri se harha, että jotkin asiat on ainutkertaisia ja toista mahdollisuutta ei ole. Ei se elämä ihan niin mene, kun taaksepäin katsoo.
Tasan tarkkaan jotkut asiat ovat ainutkertaisia. Esim. Vanhojen päivä, yo-juhlat jne lukiolaisella. Opiskelijana sitten muut vastaavat tapahtumat. Niitä nuoruusvuosia ei saa takaisin.
Olen yli 60-v. riskiryhmäläinen ja niin mielelläni olisin suonut nuorille vapauden nauttia ja juhlia, vaikka se sitten olisi vaatinut minulta vielä enemmän eristäytymistäMikä estää järjestämästä juhlia myöhemmin tai pienimuotoisesti? Ei mikään! Se on vain järjestelykysymys. On vähän hassua ajatella, että asiat pitää juhlia ”juuri sinä hetkenä” tai muuten kaikki on pilalla.
Eipä ole koulu järjestänyt niitä peruuntuneita penkkareita.
Ehkä kellekään ei ole tullut mieleen, eikä kukaan ole hoksannut vaatia. Jos koko vuosikurssi laajalla rintamalla nostaa sian esiin ja joku alkaa aktiivisesti ajamaan asiaan, niin varmasti yhdet penkkarit järjestyy.
Tässä maailmassa vaan ihmiset yleensä odottaa, että se kuuluisa ”joku” hoitaa homman. Ihan sama onko kysessä mikä tahansa koulu, kerho, yhdistys tai työpaikka.
Juu juu. Ihan varmaan näin on. Olet naurettava!
Jos Helsingin kaupunki ei saa kouluihinsa edes oppikirjoja, ihan varmaan se järjestää ylimääräiset penkkarit.
No sitten pitää hankkia sponsorit jostain muualta. Voin sanoa, että jos yhden rekka-ajelun järjestäminen on tulevaisuuden toivoilta mahdoton rasti, niin eipä ole kummoista väkeä tulossa työmarkkinoille.
Sponsorit? Niinku mistä? Helsingissä on kuule ihan muutama lukio vaan. Ja kaikilla yrityksillä tiukkaa rahasta.
Toista se on isellä sun Öllölässäsi kun lukioon kykeneviä on kolme joista yhden isällä on taksifirma.
Varmasti sitä rahaa on myös monessa paikassa säästynyt, kun mitään ei ole pystynyt järjestämään. Pitää vaan keksiä se oikea taho. Kaiken maailman säätiöt yms. antaa tukea hullumpiinkin asioihin.
No keksipä se sitten ja kerro meille.
Kun mulla sattuu olemaan oma elämä ja sen ongelmiin ratkaisut keksittävänä. Tämä on sinun ongelmasi ja sinun pitää miettiä siihen ratkaisu.
Työtön luuseri sinä olet vuokrakopissa.
Eikä ole mitään mitä voisi keksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa täällä kommentoivista ei tunnu tajuavan nuorten elämää ollenkaan. Jo ennen koronaa nuoret olivat yhteydessä toisiinsa lähinnä whatsappin, snapchatin, tiktokin tms avulla. Tai sitten pelasivat jotain videopeliä kaikki omissa kodeissaan jutellen siinä samalla. Siskontyttäreni vaihtoi koulua koronan aikana, oli tutustunut snäpissä luokkatovereihin jo ennen kuin koulu alkoi. Näkemättä toisiaan. Kyllä se on ihan omasta viitsimisestä kiinni, tutustuuko toisiin vai ei, oli korona tai ei.
Nyt ei puhuta koululaisista vaan opiskelijoista.
Kyllä se on todella vaikeaa päästä vieraalla paikkakunnalla yksinänsä tutustumaan muihin, jos ei ole mitään lähitilaisuuksia.
Oma opiskelijani on ekstrovertti ja kova ja sitkeä, joten hän yritti jo koko kesän luoda niitä kontakteja siellä yliopistolla ja onnistuikin.
Silti hänkin itki kertaalleen lokakuussa yksinäisyyttään, koska se elämä oli taaaaaaas supistunut sinne omaan huoneeseen, kaikki kiinni, kirjastoa myöten.
Itki kertaalleen lokakuussa yksinäisyyttä. Eikö tuollainen olisi ihan normaalia nuoren elämää ilman koronaakin? Itse olen myös ihan sosiaalinen tapaus, mutta ei mulla yliopistossa montaa ystävää ollut ja nekin jäi aika pinnallisiksi.
Ei ole normaalia. Normaalia ei ole sekään että elämä supistuu sinne yhteen huoneeseen vuodesta toiseen.
Nyt ollaan todella huolestuneita terveiden, hyvinvoivien ja henkisesti normaalien koululaisten ja opiskelijoiden hyvinvoinnista tämän 2 vuoden takia.
Mihin on unohdettu ne nuoret jotka jo 10v+ jumittuvat sipsien kanssa pelikoneen ääreen, ne joiden terveys on mennyttä jo parikymppisenä huomattavan liikkumattomuuden ja lihomisen seurauksena ja joiden pää ei kestä sosiaalisia suhteita lainkaan kun eivät ole kanssakäymistä koskaan oppineet. Ne jotka putosivat vuosia sitten pois kaveriporukoista, jotka eivät pääse armeijaan, eivät löydä kumppania eikä ystäviä, eivät työtä eikä tulevaisuutta. Kukaan ei huomaa surra heidän menetettyä elämäänsä!
2 vuotta on oikeasti pikkujuttu johon täytyy vain osata suhtautua. Kun yksi "ovi" jumittaa pitää koittaa avata toinen. Tai ikkuna.
80-90-l piti ite keksiä huvitukset ja sopia kavereiden kanssa näkemykset yms. Ei vanhemmat järkänneet meillä mitään tai kuskanneet. Ilman omaa toimintaa, ei huvituksia. Ja koska rahaa ei ollut, niin varsin luovia ratkaisuja keksittiin.
Kun kotoa lähdettiin, niin siitä omatoimisuudesta on ollut hyötyä. On pärjännyt vaikka missä tilanteessa, vaikka kukaan ei ole ollut sanomassa, että mitä pitää tehdä.
Kannustan vanhempia antamaan lasten harjoituttaa myös pärjäämistä ja asioiden järkkäämistä.
Kerrohan toki, mikä se tällainen ylipiston kaveripalsta on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa täällä kommentoivista ei tunnu tajuavan nuorten elämää ollenkaan. Jo ennen koronaa nuoret olivat yhteydessä toisiinsa lähinnä whatsappin, snapchatin, tiktokin tms avulla. Tai sitten pelasivat jotain videopeliä kaikki omissa kodeissaan jutellen siinä samalla. Siskontyttäreni vaihtoi koulua koronan aikana, oli tutustunut snäpissä luokkatovereihin jo ennen kuin koulu alkoi. Näkemättä toisiaan. Kyllä se on ihan omasta viitsimisestä kiinni, tutustuuko toisiin vai ei, oli korona tai ei.
Nyt ei puhuta koululaisista vaan opiskelijoista.
Kyllä se on todella vaikeaa päästä vieraalla paikkakunnalla yksinänsä tutustumaan muihin, jos ei ole mitään lähitilaisuuksia.
Oma opiskelijani on ekstrovertti ja kova ja sitkeä, joten hän yritti jo koko kesän luoda niitä kontakteja siellä yliopistolla ja onnistuikin.
Silti hänkin itki kertaalleen lokakuussa yksinäisyyttään, koska se elämä oli taaaaaaas supistunut sinne omaan huoneeseen, kaikki kiinni, kirjastoa myöten.
Itki kertaalleen lokakuussa yksinäisyyttä. Eikö tuollainen olisi ihan normaalia nuoren elämää ilman koronaakin? Itse olen myös ihan sosiaalinen tapaus, mutta ei mulla yliopistossa montaa ystävää ollut ja nekin jäi aika pinnallisiksi.
Ei ole normaalia. Normaalia ei ole sekään että elämä supistuu sinne yhteen huoneeseen vuodesta toiseen.
Nyt ollaan todella huolestuneita terveiden, hyvinvoivien ja henkisesti normaalien koululaisten ja opiskelijoiden hyvinvoinnista tämän 2 vuoden takia.
Mihin on unohdettu ne nuoret jotka jo 10v+ jumittuvat sipsien kanssa pelikoneen ääreen, ne joiden terveys on mennyttä jo parikymppisenä huomattavan liikkumattomuuden ja lihomisen seurauksena ja joiden pää ei kestä sosiaalisia suhteita lainkaan kun eivät ole kanssakäymistä koskaan oppineet. Ne jotka putosivat vuosia sitten pois kaveriporukoista, jotka eivät pääse armeijaan, eivät löydä kumppania eikä ystäviä, eivät työtä eikä tulevaisuutta. Kukaan ei huomaa surra heidän menetettyä elämäänsä!
2 vuotta on oikeasti pikkujuttu johon täytyy vain osata suhtautua. Kun yksi "ovi" jumittaa pitää koittaa avata toinen. Tai ikkuna.
Ketään kiinnosta. Niistä kasvaa tuollaisia luusereita kuitenkin. Kuole pois.
No luuseri nyt olisivat ilman kavereita, vaikka se kuuluisa joku muu olisikin jotain opiskelijatapahtumia järjestänyt. Kun siihen tutustumiseen edelleen vaaditaan se, että ITSE ottaa yhteyttä muihin, oli metodi mikä tahansa.
Tuolla nuo normaalit etäopiskelijat sopivat luennon jälkeen tapaavansa puistossa myöhemmin. Kun baarit olivat auki, tapasivat sielläkin. Se vaan vaati sitä, että 1. joku ehdotti asiaa, 2. ainakin yksi ilmoitti osallistuvansa 3. menivät oikeasti paikan päälle.
Vierailija kirjoitti:
80-90-l piti ite keksiä huvitukset ja sopia kavereiden kanssa näkemykset yms. Ei vanhemmat järkänneet meillä mitään tai kuskanneet. Ilman omaa toimintaa, ei huvituksia. Ja koska rahaa ei ollut, niin varsin luovia ratkaisuja keksittiin.
Kun kotoa lähdettiin, niin siitä omatoimisuudesta on ollut hyötyä. On pärjännyt vaikka missä tilanteessa, vaikka kukaan ei ole ollut sanomassa, että mitä pitää tehdä.
Kannustan vanhempia antamaan lasten harjoituttaa myös pärjäämistä ja asioiden järkkäämistä.
Hienoa, että pärjäsit hienosti nuoruutesi aikaisessa pandemiassa. Paitsi että mitään pandemiaa ei ollut.
Kuitenkin päätit tulla kertomaan, kuinka surkeita nykynuoret ovat verrattuna sinuun, vaikka sait elää nuoruutesi ilman vastaavaa kokemusta.
Varmasti sitä rahaa on myös monessa paikassa säästynyt, kun mitään ei ole pystynyt järjestämään. Pitää vaan keksiä se oikea taho. Kaiken maailman säätiöt yms. antaa tukea hullumpiinkin asioihin.