Koulukiusatut: millaisen anteeksipyynnön hyväksyisitte?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asun paikkakunnalla, jossa "kaikki tuntevat toisensa". Opiskelujeni jälkeenkin palasin, vaikka en ollut aikonut juuri mm. koulukiusaamisesta johtuen.

Sattuipa sitten, että kerran eräs ex-kiusaajani haki työpaikalleni töihin. Ei tiennyt että minä haastattelen ja teen valinnan. Kylläpä oli mielenkiintoista katsella kiusaajan ilmettä.  Itse tein haastattelua kuin mitään vanhaa ei olisi ja kiusaajan olo selvästi helpottui. Aivan lopuksi totesin sitten, että kyllä kait hän varmaan tehtävästä suoriutuisi, mutta taustan perusteella arvelen hänet sopimattomaksi työyhteisöömme eikä häntä valita töihin. Samalla totesin, että ei kannata käydä kyselemässä myöskään naapurikaupungin toimipisteestämmekään.

Muutaman vuoden kuluttua huomasin hänen alkoholisoituneen melko pahasti. Myönnän, että ihan kosto mielessä kävin kerran marketin edessä hänet nähdessäni sanomassa, että "mites paskiainen sinulla nykyään menee - minulla menee hienosti" - menin sitten autolleni (silloin 3-4 vuoden ikäinen MB).

Mikään anteeksipyyntö ei olisi riittänyt - tuo kosto ja vahingonilo sentään toi jotain takaisin.

Kiusaajaa en ole sen jälkeen nähnyt - liekö hengissäkään.

Huomaatko, että olet nyt itse ihan samanlainen kiusaaja. Miltä tuntuu?

Ansaittu kosto tuntuu aivan hemmetin hyvältä. 

Ja ei, itsekään en olisi valmis hyväksymään minkäänalaista anteeksipyyntöä enkä kiusaajaani auttaisi mistään hinnasta missään tilanteessa. 

Itse en edes odota anteeksipyyntöä kiusaajiltani, heillähän ne pahemmat persoonallisuushäiriöt ovat, he eivät edes tiedosta itseään. Mutta anteeksi annan, joka tapauksessa - ei viha ja katkeruus auta itseä, se on itseltä vain pois jos ylläpitää kaunaa. Ne kiusaajat saavat erävoiton, jos he ovat saaneet sinut yhtä katkeraksi kuin he itse ovat - älä anna sitä voittoa heille! Mitäpä se toisten syyttely auttaa? Loppupeleissä paras "kosto" on antaa anteeksi ja elää omaa elämää.

Kiusaajista etäisyyttä ottaneena, nykyisin katson kiusaajia vain säälien jos he kiusaavat, ja sanoisin kyllä jotain vastaan kiusaajille. Jos näkisin jonkun kiusaavan empaattista kaveriani, se se vasta sattuisi, ja olisin heti puolustamassa kaveria. Tuo kiusaamiseen puuttuminen ja sen ennaltaehkäiseminen on asia, jota jokaisen täytyy vaalia. Se kuuluu aikuisiksi kasvaneiden ihmisten repertuaariin. Tämän päivän teoilla voi olla pitkät vaikutukset kiusatun ja kiusaajan tulevaisuuteen, jos menee väliin ja viheltää pelin poikki kiusaajilta - kiusatut tuntisivat itsensä kuulluksi ja kiusaajat saisivat elämänsä ensimmäisen terveen opetuksen. Kaikki tarvittavat keinot käyttöön kiusaamisen kitkemisessä, ei armoa kiusaamiselle, eikä pelolle tule antaa tilaa kiusaajaa kohdatessa. Jopa ex-kiusatut, kuten minä, voisivat oppia miten kohdata kiusaaja/t tahdikkaasti ja periksiantamattomasti - meillä on kokemusta toisten ihmisten lyttäämisestä vastaanottavana osapuolena - mutta voimme oppia puolustamaan itseämme ja muita, ja korjaamaan kiusaajien tekemät vääryydet heti siinä paikassa kun kiusaaminen tapahtuu - voimme jopa oppia vastamanipuloimaan manipulaattoreita. Se vaatii kuitenkin, että on sinut menneisyydensä kanssa, ja on niin motivoitunut, ettei anna kiusaamisen enää koskaan tapahtua. Jokaisella pitäisi olla oma kiusaaja/kiusattu-tutka, että havaitsee pienimmänkin ja piilotetuimman kiusaamisen missä tahansa työpaikalla/koulussa.

En minkäänlaista. Ei ole yhtään hyvää syytä antaa anteeksi. Muutaman jo täysi-ikäisen lapselle olen kyllä suoraan kertonut millainen ”äippä” tai ”iskä” heillä on.

Vierailija kirjoitti:

En minkäänlaista. Ei ole yhtään hyvää syytä antaa anteeksi. Muutaman jo täysi-ikäisen lapselle olen kyllä suoraan kertonut millainen ”äippä” tai ”iskä” heillä on.

* siis heidän täysi-ikäisille lapsilleen.

Kiusaajani haukkui minua ala-asteella, kun olin huono liikunnassa. Joissakin asioissa liikuntatunneilla olin kuitenkin hyvä. Lukiossa kuulin, kun hän kehui kaverilleen, että tuossa asiassa Maija oli hyvä jo ala-asteella. Silloin annoin hänelle mielessäni anteeksi.

Pahin kiusaajani on tullut joskus juttelemaan, jos ollaan sattumalta törmätty, ihan kuin oltais oltu hyvätkin kaverit. En mitenkään ilahdu häntä nähdessäni, mutta tuo on varmasti parasta mitä hän voisi tehdä. Paljon vaivaannuttavampaa olisi, jos hän pyytäisi anteeksi. En ehkä osaisi pitää sitä vilpittömänä.

Olen jo yli 50. Koulukiusaamisesta on aikaa 35 - 40 vuotta. En ole unohtanut. En ole antanut anteeksi. En koskaan unohda enkä ymmärrä, miten mikään anteeksipyyntö voisi mitään muuttaa. Ei ole anteeksi pyydettykään. Olisi pitänyt pyytää vuosikymmeniä sitten. En voi antaa anteeksi.

Toisinaan käy vieläkin hetkittäin mielessä halu kostaa, vaikka tietenkään en mihinkään ryhdy. Tunteet vaan kertovat, miten syvää jälkeä koulukiusaaminen jättää.

Samalla linjalla kuin useimmat muutkin. Minuun se ei jättänyt isoja jälkiä, mutta eihän yhdeksän vuoden ja vähän  ylikin - pienelläl paikkakunnalla kiusaajia ei tullut lukioon, mutta rakennus samassa kuin yläaste - koska huutelijoita oli  huutelua sitten alemmilla luokilla. Minuun ei koskaan koskettu fyysisesti ja tavaroitanikaan ei paljon rikottu tai varastettu, pienesti kyllä. Toisin sanoen, se on vain sanahelinää, en kaipaa sitä. Jos joku tulee pyytämään anteeksi ja saa sillä omatuntoaan helpotettua, minussa se ei muuta mitään. Minä olin jo silloin vahva ihminen huolimatta ujosta olemuksestani ja pienestä koostani ja kehitin niin kovan kuoren, etten välittänyt. Minulla oli onneakin, mm pari kaveria, joita itseään ei kuitenkaan kiusattu ja harrastuksia, joissa oli hyvä olla.

Kiusasin takaisin takaisin ajatuksissani, mutta en sanonut ääneen ja tällä menin koko kouluajan. Kehittelin heille päässäni lempinimet "taas tuo vähä-älyinen apina ölisee" ajattelin, kun huutelivat. Joskus oli hauskaakin, kun seiskaluokkalainen, jonka isästä ei tietoa, huuteli minua tavallista perhetyttöä äpäräksi. Silloin ajattelin, että pyydä kavereitas tietosanakirjasta katsomaan mitä se tarkoittaa, kun itse et varmaan osaa lukea. En sanonut ääneen. Eli oikeastaan minun pitäisi pyytää heiltä anteeksi, että olen omassa mielessäni halveksinut heitä, mutta en halua. 

Minä olen omat ajatukseni hyvittänyt tekemällä paljon hyväntekeväisyyttä, enkä aikuisena ole sortunut kiusaamiseen, mutta olen puolustanut kiusattuja ja jännä, että olen edelleen pieni  ja minua pidetään rauhallisena, mutta jotkut suorastaan pelkäävät minua, ne kiusaajat siis, joiden harrastamaan kiusaamiseen olen puuttunut. En edes tiedä mistä tämä pelkääminen johtuu. Olen puuttunut mm. tällä tavalla, että jos te syytätte varkaaksi ilman syytä ja varsinkin kun minä pystyn todistamaan kirjallisesti, että tuote on maksettu, niin tuosta voi tehdä rikosilmoituksen ja minä kyllä todistan syyttömän puolesta, en tämän kummempaa.  Jos joku tuntee että haluaa sädekehäänsä kiillottaa, tee jotain hyväntekeävisyyttä, mutta älä sellaista, mitä teet vain kokeaksi ylemmyydentunnetta tai saadakseni sädekehää julkisest - näitä on omassa järjestössä tullut vastaan. Tee jotain aidosta sydämestä.  Sanoja en tarvitse, minulla on kaikki hyvin. 

Eli vastaus

- jätä minut täysin rauhaan, älä ota yhteyttä

- älä kiusaa aikuisena ja puutu kiusaamiseen, jos sitä näet

- hyvitä tekemällä jotain yhteiskunnallista hyvää ilman että tavoite on hyötyä siitä itse

Vierailija kirjoitti:

Itse en edes odota anteeksipyyntöä kiusaajiltani, heillähän ne pahemmat persoonallisuushäiriöt ovat, he eivät edes tiedosta itseään. Mutta anteeksi annan, joka tapauksessa - ei viha ja katkeruus auta itseä, se on itseltä vain pois jos ylläpitää kaunaa. Ne kiusaajat saavat erävoiton, jos he ovat saaneet sinut yhtä katkeraksi kuin he itse ovat - älä anna sitä voittoa heille! Mitäpä se toisten syyttely auttaa? Loppupeleissä paras "kosto" on antaa anteeksi ja elää omaa elämää.

Kiusaajista etäisyyttä ottaneena, nykyisin katson kiusaajia vain säälien jos he kiusaavat, ja sanoisin kyllä jotain vastaan kiusaajille. Jos näkisin jonkun kiusaavan empaattista kaveriani, se se vasta sattuisi, ja olisin heti puolustamassa kaveria. Tuo kiusaamiseen puuttuminen ja sen ennaltaehkäiseminen on asia, jota jokaisen täytyy vaalia. Se kuuluu aikuisiksi kasvaneiden ihmisten repertuaariin. Tämän päivän teoilla voi olla pitkät vaikutukset kiusatun ja kiusaajan tulevaisuuteen, jos menee väliin ja viheltää pelin poikki kiusaajilta - kiusatut tuntisivat itsensä kuulluksi ja kiusaajat saisivat elämänsä ensimmäisen terveen opetuksen. Kaikki tarvittavat keinot käyttöön kiusaamisen kitkemisessä, ei armoa kiusaamiselle, eikä pelolle tule antaa tilaa kiusaajaa kohdatessa. Jopa ex-kiusatut, kuten minä, voisivat oppia miten kohdata kiusaaja/t tahdikkaasti ja periksiantamattomasti - meillä on kokemusta toisten ihmisten lyttäämisestä vastaanottavana osapuolena - mutta voimme oppia puolustamaan itseämme ja muita, ja korjaamaan kiusaajien tekemät vääryydet heti siinä paikassa kun kiusaaminen tapahtuu - voimme jopa oppia vastamanipuloimaan manipulaattoreita. Se vaatii kuitenkin, että on sinut menneisyydensä kanssa, ja on niin motivoitunut, ettei anna kiusaamisen enää koskaan tapahtua. Jokaisella pitäisi olla oma kiusaaja/kiusattu-tutka, että havaitsee pienimmänkin ja piilotetuimman kiusaamisen missä tahansa työpaikalla/koulussa.

Ilman muuta pitää sanoa vastaan ja taistella. Säälivä katse ei auta mitään, koska se mielletään alistumisena. Ja sitähän se onkin. Täytyy muistaa, että osa noista kiusaajista on sadisteja, jotka eivät usko muuta kuin kovaa vastarintaa. He ovat sen verran opportunisteja, että eivät ota riskejä vaan etsivät aina heikon kohteen. Jos vastaan tulee verbaalisesti tai jopa fyysisesti aggressiivinen, 95 prosenttia kiusaajista lopettaa siihen. Loput onkin sitten sitä osastoa, joka suljetaan laitokseen ennen pitkää.

Minkäänlainen anteeksi pyyntö ei riittäisi/kelpaisi minulle. Pilasivat itsetuntoni jo lapsena ja nyt 33-vuotiaana edelleen riekaleina. Lapsena se itsetunto pääosin rakennetaan.

Minulla on töissä hieman ongelmallinen suhtautuminen yhteen työkaveriin. Olimme kouluaikaan samassa koulussa, hän vuoden vanhempi kuin minä. Minulla ei ollut mitään ongelmia hänen kanssaan, eikä hänkään edes muista minua. Mutta minä muistan, että hän oli yksi niitä kiusaajia, jotka aiheuttivat joissakin muissa oppilaissa pelkoa. Kyseessä on siis mies (olen itsekin). Nyt olemme alalla, jossa autetaan heikommassa asemassa olevia. Hän tekee työnsä kyllä viimeisen päälle hyvin enkä ole koskaan nähnyt mitään epäillyttävää tai epäasiallista. Hän on myös asiallinen töissä eikä vähäisessäkään määrin ole keulinut tai alkanut haastamaan ketään, vaikka on ollut duunissa jo pidemmän aikaa. Tulee myös juttuun asiakkaiden kanssa. Silti tulee mieleen se, miten innokas kiusaaja hän oli yläasteella. Kekseliäs suorastaan. Että onko muuttunut todella, vai esittääkö muuta. Itsellä ei ole mitään henkilökohtaista traumaa hänen kanssaan, mutta en oikein pidä niistä muistoista ja siitä tyypistä joka niissä muistoissa on.

Vierailija kirjoitti:

Kiusaajani haukkui minua ala-asteella, kun olin huono liikunnassa. Joissakin asioissa liikuntatunneilla olin kuitenkin hyvä. Lukiossa kuulin, kun hän kehui kaverilleen, että tuossa asiassa Maija oli hyvä jo ala-asteella. Silloin annoin hänelle mielessäni anteeksi.

Pahin kiusaajani on tullut joskus juttelemaan, jos ollaan sattumalta törmätty, ihan kuin oltais oltu hyvätkin kaverit. En mitenkään ilahdu häntä nähdessäni, mutta tuo on varmasti parasta mitä hän voisi tehdä. Paljon vaivaannuttavampaa olisi, jos hän pyytäisi anteeksi. En ehkä osaisi pitää sitä vilpittömänä.

Tuo on tarkoitetttu anteeksipyynnöksi ja sinun kiusaajasi on tajunnut miten tehdä se korrektisti. Yksi omistani tuli kotikylällä vastaan, ehkä oltiin noin 18, koska muistan että hän oli autolla. Hän katsoi kenkiinsä eikä sanonut mitään. Tajusin, että hän katuu ja se oli paljon parempi kuin mitkään sanat. Sen jälkeen on moikannut, jos sattuu vastaan ja vähän juteltukin jotain yleistä. Hän ei ollut se pahin ja hänellä oli vaikeat kotiolot itsellään, olisi voinut yhtä hyvin joutua itse kiusatuksi, mutta hän sattui siihen kiusaajien porukkaan. Parempi näin kuin mikään teennäinen sädekehän kiillotus -anteeksipyyntö.

Vierailija kirjoitti:

Yksi koulukiusaajista tappoi itsensä.

Problem solved

Melkosen kovaa tekstiä kuitenkin.

Tavallaan ymmärrän ja toisaalta en ollenkaan.

Semmosta kostomentaliteettia.

En tykkää tuollaisesta käsittelytavasta, vaikka olen harrastuskiusattu ollut.

Kuvainnollisesti minäkin haluausin kostaa, mutta en kuitenkaan.

Anteeksipyyntö?

Siinä on niin paljon tunnetta ja nöyryytystä, että kiusaajan olisi pitänyt muuttua. En häntä tunne enää kymmenien vuosien jälkeen. Ikävät paskat muistot.

En tiedä miksi se vie minusta niin paljon energiaa.

Psykologi puhui osaamattomuudesta. Sen kiusaajan.

Väärin joka tapauksessa teki. Osasi tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on töissä hieman ongelmallinen suhtautuminen yhteen työkaveriin. Olimme kouluaikaan samassa koulussa, hän vuoden vanhempi kuin minä. Minulla ei ollut mitään ongelmia hänen kanssaan, eikä hänkään edes muista minua. Mutta minä muistan, että hän oli yksi niitä kiusaajia, jotka aiheuttivat joissakin muissa oppilaissa pelkoa. Kyseessä on siis mies (olen itsekin). Nyt olemme alalla, jossa autetaan heikommassa asemassa olevia. Hän tekee työnsä kyllä viimeisen päälle hyvin enkä ole koskaan nähnyt mitään epäillyttävää tai epäasiallista. Hän on myös asiallinen töissä eikä vähäisessäkään määrin ole keulinut tai alkanut haastamaan ketään, vaikka on ollut duunissa jo pidemmän aikaa. Tulee myös juttuun asiakkaiden kanssa. Silti tulee mieleen se, miten innokas kiusaaja hän oli yläasteella. Kekseliäs suorastaan. Että onko muuttunut todella, vai esittääkö muuta. Itsellä ei ole mitään henkilökohtaista traumaa hänen kanssaan, mutta en oikein pidä niistä muistoista ja siitä tyypistä joka niissä muistoissa on.

Antaa tyypin olla. Hän on voinut saada opetuksen, josta sinä et tiedä mitään ja se on voinut vaikuttaa aika paljonkin (huom: alavalinta). Mikäli hän edelleen on se kiusaaja, se kyllä tulee sieltä esille ennemmin tai myöhemmin. Sanoisin, että jos vuoden jälkeen ei ole näkynyt mitään merkkejä sellaisesta, tyyppi on muuttunut ja aikuistunut.

Omituinen kysymys. Aloittaja varmasti tietää vastauksen kysymättäkin.

Meidän luokan kiusaajan sisko kuoli huumeisiin alle 20 vuotiaana. Tästä on 30 v aikaa, asuimme ns lintukodossa, rli tämä oli iso asia silloin.

Sain 4 lasta, 3 eri isää, kahdella pitkät vankeustuomiot. Esikoinen on samanlainen lusmu, kuin itse ja hänen oma äitinsä.

Karma piti huolen.

Tää järjesti vielä luokkatapaamisen, jossa ketään ei kiinnostanut kuulla mitä hänelle kuului. Ei kiinnostanut oikeasti

Vierailija kirjoitti:

Meidän luokan kiusaajan sisko kuoli huumeisiin alle 20 vuotiaana. Tästä on 30 v aikaa, asuimme ns lintukodossa, rli tämä oli iso asia silloin.

Sain 4 lasta, 3 eri isää, kahdella pitkät vankeustuomiot. Esikoinen on samanlainen lusmu, kuin itse ja hänen oma äitinsä.

Karma piti huolen.

Tää järjesti vielä luokkatapaamisen, jossa ketään ei kiinnostanut kuulla mitä hänelle kuului. Ei kiinnostanut oikeasti

Kyse ei ole karmasta. Etkö ymmärrä mitä se tarkoittaa? Sielun kehittymistä, ei tuhoutumista. Kaikki on sidoksissa kaikkeen, vain se, oppiiko ihminen elämässään jotakin ja kehittyykö hänen sielunsa, kertoo toimiiko karma. Tämän päivän kiusaaja on seuraavan elämän kiusattu. Koska karma opettaa. Samoin tämän päivän kiusattu on edellisen elämän kiusaaja. Koska karma opettaa. Ihmisellä on mahdollisuus valita, haluaako hän jatkaa tätä kierrettä vihaamalla vai menemällä eteenpäin. Jos toivoo kiusaajan kuolemaa, ei ole itse kehittynyt ollenkaan eikä sielu kierrä parempaan, vaan kurjuus jatkuu seuraavassa elämässä. Mutta jos kestää sen ja antaa olla, menee eteenpäin ja säilyttää inhimillisyytensä, karma palkitsee ja seuraavassa elämässä on parempi. 

En tarvitse anteeksipyyntöä, mutta väkivallasta kuuluu merkintä rikosrekisteriin.

EN Minkäänlaista! Ja työpaikallakin kiusataan! Saatana joutasivat Helvetin keskelle nää seisoon !( Sinne Maahan missä taistellaan ja pommit lentelevät keskelle taistelua seisoon ! )se olisi Heille kiusaajilleni Oikein!!

Annan koulukiusaajani kerryttää vielä hieman elämää: perhettä, työtä ja harrastuksia. Sitten selvitetään kaikille, millainen ihminen on kyseessä. Isku on luja ja pitkäkestoinen, sekä arvaamaton.

Itse pyysin anteeksi ihan suoraan yhdeltä käytöstäni. Toisen kanssa kiusaaminen oli ehkä enemmän porukan mukana olemista. Häntä kohtaan käyttäydyin myöhemmin kunnioittavasti ja kohteliaasti ja hänkin suhtautui asiallisesti minuun, niin en kokenut enää tarpeelliseksi sanoittaa tuota anteeksipyyntöä.